Part 5
Jos joku on langennut, niin tietysti Jumalan palvelus voi hänelle olla siinä, että hän kokee sovittaa rikoksensa eli kääntää sen seuraukset hyvään päin. Tämän lankeemisen seuraus on lapsen sikiäminen äidin kohdussa. Ja siis Jumalan palvelus täytyy nyt olla ehdottomassa yhteydessä alkaneen uuden elämän kanssa. Koska, kuten jo alussa on ollut puhe, synnyttäjän mielentila siihen aikaan kuin hän vielä kantaa lasta kohdussansa, vaikuttaa läheisesti tämän lapsen elämään, on sitä tärkeämpi äidin pysyä puhtaana ajatuksissaan ja hurskaana tunteissaan, puhumattakaan siitä, että Jumalan paivelus vaatii samasta syystä aviopuolisoja kieltäytymään sukuvietin tyydyttämisestä raskauden ja imettämisen aikana. Lapsi on lankeemuksen tuote. Jumalan tahdon täyttäminen avioliitossa on siis tämän lankeemuksen sovittamisessa, lapsen kasvattamisessa välittömäksi Jumalan palvelijaksi, korkeimman elämänymmärryksen toteuttajaksi. -- --
Tämän uskonnollisen kannan sukupuoliasiassa on meidän päivinämme selventänyt Leo Tolstoi. Ja tahdon esittää tässä hänen omat herättävät sanansa:
"Kristityn ihanne on rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen, se on itsensä unohtaminen ja Jumalan ja lähimmäisen palveleminen; mutta aistillinen rakkaus, avioliitto, on itsensä palveleminen ja sentähden kaikissa tapauksissa este Jumalan ja ihmisten palvelemiseen, siis kristinopin kannalta lankeemus, synti.
"Avioliiton rakentaminen ei voi edistää Jumalan ja ihmisten palvelemista siinäkään tapauksessa, että joku menisi avioliittoon tarkoituksella jatkaa ihmissukua. Semmoiselle ihmiselle olisi sen sijaan kuin mennä naimisiin lasten tuottamista varten paljon suorempi tie tarkoitukseensa elättää ja pelastaa ne miljoonat lasten elämät, jotka hukkuvat ympärillämme yksistään aineellisen ravinnon puutteessa, puhumattakaan henkisestä.
"Ainoastaan siinä tapauksessa saattaisi kristitty tuntematta lankeemusta mennä naimisiin, että hän näkisi ja tietäisi kaikkien lasten elämän turvatuksi.
"Saattaa olla omistamatta Kristuksen oppia, sitä oppia, jonka ympärillä on koko elämämme ja johon kaikki siveellisyyskäsitteemme perustuvat, mutta kerran omistaen tämän opin, ei voi olla näkemättä, että se viittaa täydellisen puhtauden ihanteesen.
"Onhan evankeeliumissa sanottu selvästi ja ilman minkäänlaisten väärin selitysten mahdollisuutta ensiksikin, ettei nainut mies saa erota vaimostaan yhtyäkseen toiseen, vaan että hänen on eläminen sen kanssa, johon on kerran yhtynyt (Mat. V, 31-32; XIX, 8); toiseksi, että ihmisen yleensä, siis niin hyvin naineen kuin naimattomankin, on synti katsoa naiseen niinkuin himonsa esineesen (Mat. V, 28-29), ja kolmanneksi, että naimattoman on parempi olla yhtään naimisiin menemättä, s.o. olla täydellisesti puhtaana (Mat. XIX, 10-12).
"Sangen monesta nämät mietteet tulevat näyttämään kummallisilta jopa ristiriitaisiltakin. Ja ne ovatkin todella ristiriitaiset, ei kuitenkaan keskenään, vaan ne ovat ristiriitaiset koko elämämme kanssa, ja ehdottomasti tuntuu heräävän kysymys: kumpi on oikeassa, nämäkö mietteet vai miljoonien ihmisten ja minun elämäntapani. Tätä samaa tunsin minäkin sangen suuressa määrässä, kun olin tulemassa siihen vakaumukseen, jonka tässä lausun julki: minä en mitenkään aavistanut, että ajatukseni veisivät minut sinne, minne veivät. Minä hämmästyin omia johtopäätöksiäni, en tahtonut niitä uskoa, vaan uskomatta en voinut olla. Ja niin ristiriitaiset kuin nämä johtopäätökset ovatkin elämämme koko rakennuksen kanssa, niin vastaiset kuin ne ovatkin kaiken sen kanssa, mitä minä ennen ajattelin ja lausuinkin, nyt minun täytyy ne tunnustaa.
"Sanotaan tähän: 'ne ovat vaan yleisiä näkökohtia, jotka mahdollisesti eivät ole vääriäkään, vaan kuuluvat erityisesti Kristuksen oppiin ja ovat siis sitovia ainoastaan niille, jotka tunnustavat tätä oppia; mutta elämä on elämä, eikä saa, osoitettuaan Kristuksen saavuttamattomaan ihanteesen, jättää ihmiset tässä kaikkein polttavimmassa, yleisimmässä ja suurimpia epäkohtia synnyttävässä kysymyksessä omiin hoteisinsa tämän ihanteen kanssa ilman mitään johtoa.'
"Vielä sanotaan: 'nuori, intohimoinen mies aluksi innostuu ihanteesen, vaan ei voi sitten hillitä itseään, irtautuu, ja tietämättä, tunnustamatta mitään johtosääntöjä joutuu haureellisuuteen, täydelliseen siveettömyyteen.'
"Siis: Kristuksen ihanne on saavuttamaton eikä voi olla meille elämänohjeena; siitä voi puhua ja sitä miettiä, vaan elämää varten se ei ole sovelias ja se on senvuoksi hyljättävä. Meille ei ole tarpeen ihanne, vaan semmoinen ohje, semmoinen säädös, jonka noudattamiseen meidän voimamme riittävät kun yhteiskuntamme siveelliset voimat arvostellaan keskimääräisesti: esimerkiksi rehellinen kirkollinen avioliitto, jolloin toinen puolisoista, mies, on voinut ennen sitä pitää yhteyttä muiden naisten kanssa; taikka, sanovat toiset, avioliitto oikeudella avioeroon; taikka siviiliavioliitto; taikka, laskeutuen yhä alemmas samaa tietä, -- jaapanilainen, ainoastaan ajaksi solmittu avioliitto, -- ja miksi ei vihdoin myöskin järjestetyt haureuslaitokset?
"Sanotaankin näistä viime mainituista: ne ovat paremmat kuin epäsiveellisyys kaduilla. Siinä juuri vika onkin, että kun ihanne vedetään ales ja vaatimukset sovitetaan ihmisheikkouden mukaan, niin ei enää löydä sitä rajaa mihin on pysähtyminen.
"Onhan tämmöinen arvelu alusta pitäen väärä: väärin on ensiksikin se, ettei loppumattoman täydellisyyden ihanne voisi olla elämänohjeena, ja että pitäisi se hyljätä mahdottomana sanoen, että se on minulle tarpeeton, kosken kumminkaan koskaan sitä saavuta, taikka alentaa ihanne niille asteille, missä minun heikkouteni haluaa seista.
"Näin ajatella on sama kuin jos merelläkulkija sanoisi itselleen: kosken voi kulkea sitä linjaa myöten, jota kompassi näyttää, niin minä heitän koko kompassin ulos tai lakkaan siihen katsomasta, s.o. luovun ihanteesta, taikka sitten kiinnitän kompassiviisarin siihen paikkaan, mikä vastaa tällä hetkellä laivani suuntaa, s.o. alennan ihanteen heikkouteni mukaan. Kristuksen antama täydellisyyden ihanne ei ole mikään mietelmä tai kaunopuheisten saarnojen esine, vaan on kaikkein välttämättömin, jokaisen käytettävänä oleva siveellisen elämän johdatus, niinkuin kompassi on merimiehelle välttämätön ja hänen käytettävänään oleva johdatuksen välikappale; on ainoastaan uskominen niin tähän kuin siihenkin. Missä asemassa ihminen olisikin, aina on hänelle Kristuksen antama ihanteen oppi riittävä siihen, että hän saisi täysin oikean osoituksen kuinka hänen on tai ei ole menetteleminen. Mutta täytyy uskoa tähän oppiin täydellisesti, ainoastaan tähän oppiin, ja lakata uskomasta kaikkiin muihin, aivan niinkuin merimiehen täytyy uskoa kompassiinsa ja lakata katselemasta ja pitämästä johtona sitä, mitä näkee syrjillä. Täytyy osata ottaa johtoa Kristuksen opista, niinkuin täytyy osata ottaa johtoa kompassista, ja sitä varten täytyy erittainkin ymmärtää oma asemansa, täytyy osata pelkäämättä arvostella oma poikkeamisensa ihanteellisesta, määrätystä suunnasta. Millä asteella siis ihminen seisoneekin, aina on hänen mahdollista lähetä tätä ihannetta, eikä mikään asema voi hänelle olla sellainen, että hän voisi sanoa saavuttaneensa ihanteen ja siis ei voivansa enää pyrkiä lähemmäksi. Semmoinen on ihmisen pyrkiminen Kristuksen ihanteesen yleensä, ja semmoinen pyrkiminen täydelliseen puhtauteen erityisesti, jos silmällä pitäen sukupuolisuhteita, ajattelee kaikkein erilaisimpia ihmisten asemia, viattomasta lapsuudesta avioliittoon asti, jossa kieltäymistä ei noudateta, niin jokaisella asteella näiden kahden aseman välillä tulee Kristuksen oppi, ihanteinensa, aina olemaan selvä ja määrätty ohje, mitä ihmisen jokaisella näistä asteista on ja mitä ei ole tekeminen.
"Mitä on puhtaan nuorukaisen, tytön tekeminen? Säilyttäminen itseänsä puhtaana kiusauksista, ja, voidakseen antaa kaikki voimansa jumalan ja ihmisten palvelemiseen, pyrkiminen yhä suurempaan ajatusten ja halujen puhtauteen.
"Mitä on tekeminen nuorukaisen ja tytön, jotka ovat joutuneet viettelykseen joko vajoutuen rajoja tuntemattoman rakkauden ajatuksiin tai sitten rakkauteen johonkin erityiseen henkilöön ja näin kadottaneet osan mahdollisuutta palvella Jumalaa ja ihmisiä? -- Yhä samaa, varjeleminen itseään lankeemuksesta, tietäen, ettei antautuminen vapauta kiusauksesta, vaan ainoastaan tekee sen voimakkaammaksi, ja yhä vaan pyrkiminen suurempaan ja suurempaan puhtauteen päästäkseen täydellisemmin palvelemaan Jumalaa ja ihmisiä.
"Mitä on tekeminen ihmisten, jotka eivät ole voittaneet taistelussa, vaan langenneet? -- Pitäminen lankeemustansa ei minään laillisena nautintona, kuten sitä nyt pidetään, oikeutettaessa sitä avioliittoon vihkimisellä, -- ei satunnaisena huvituksena, jota voi uudistaa muiden kanssa, ei onnettomuutena, kun lankeemus on tapahtunut alempisäätyisen kanssa ja ilman vihkimismenoja, vaan pitäminen tätä ensimäistä lankeemusta niinkuin se olisi ainoa, niinkuin se olisi eroittamattoman avioliiton perustaminen.
"Tämä avioliiton rakentaminen ja sen seuraus, lasten syntyminen, tuottaa avioliiton rakentajille uuden, rajoitetumman muodon Jumalan ja ihmisten palvelemiseen. Ennen avioliittoa ihminen välittömästi, mitä moninaisimmissa muodoissa, saattoi palvella Jumalaa ja ihmisiä, mutta avioliiton rakentaminen rajoittaa hänen toimintansa alan ja vaatii häneltä avioliitosta syntyvien jälkeläisten elättämistä ja kasvattamista, jotka ovat vastaisia Jumalan ja ihmisten palvelijoita.
"Mitä on miehen ja vaimon tekeminen, jotka elävät avioliitossa ja täyttävät sitä rajoitettua Jumalan ja ihmisten palvelemista, lasten elättämisellä ja kasvattamisella, joka heidän asemastaan johtuu? -- Yhä samaa: yhteisin voimin pyrkiminen kiusauksesta vapaaksi, oman itsensä puhdistukseen ja synnin lopettamiseen vaihtamalla ne suhteet, jotka heitä estävät yhteisesti ja erityisesti palvelemasta Jumalaa ja ihmisiä, vaihtamalla aistillinen rakkaus veljen ja sisaren puhtaihin suhteisin.
"Ja sentähden ei ole totta, että me emme voisi ottaa johtoa Kristuksen ihanteesta siitä syystä, että se on niin korkea, täydellinen ja saavuttamaton. Me emme voi käyttää sitä ohjeenamme ainoastaan siksi, että valehtelemme itsellemme, petämme itseämme.
"Jos sanomme, että tarvitaan sääntöjä, joita olisi mahdollisempi toteuttaa kuin Kristuksen ihannetta, ja että muussa tapauksessa käy helposti niin, että saavuttamatta tätä ihannetta me lankeamme haureelliseen elämään, niin emme silioin sano sitä, että Kristuksen ihanne on meille liian korkea, vaan ainoastaan, että me emme usko siihen emmekä tahdo määrätä menettelyämme tämän ihanteen mukaan.
"Sanoen, että lankeemalla kerran, me lankeemme haureelliseen elämään, ilmaisemme, ettemme oikeastaan pidäkkään lankeemista alemman kanssa syntinä, vaan huvituksena ja virkistyksenä, jota emme ole velvolliset parantamaan sillä, mitä sanomme avioliitoksi. Sillä jos me ymmärtäisimme, että tämä lankeeminen on synti, joka on ja voi olla sovitettavissa ainoastaan eroittamattomalla avioliitolla ja koko sillä toiminnalla, joka seuraa avioliitossa syntyneiden lasten kasvattamista, niin lankeeminen ei mitenkään voisi olla aiheena lankeemiseen haureelliseen elämään.
"Sehän olisi samaa kuin jos maanviljelijä ei pitäisi kylvöksenä sitä kylvöstä, joka hänelle ei onnistunut, vaan kylväen toiseen ja kolmanteen paikkaan pitäisi oikeana kylvöksenä vasta sitä, joka hänelle onnistuu. Luonnollista on, että semmoinen ihminen tärvelisi paljon maata ja siemeniä eikä koskaan oppisi kylvämään. Mutta asettakaa ihanteeksi täydellinen puhtaus, pitäkää jokaista lankeemusta, kelle ja kenen kanssa se tapahtuneekin, perustavana ainoata, koko elämäksi pysyvää avioliittoa, niin tulee selväksi, että Kristuksen antama ohje, ei ole ainoastaan riittävä, vaan ainoa mahdollinen.
"'Ihminen on heikko, hänelle on annettava hänen voimiansa vastaava tehtävä', sanovat ihmiset. Se on sama kuin sanoa: 'minun käteni ovat heikot ja minä en voi vetää viivaa, joka olisi suora, s.o. lyhyin kahden pisteen välillä, ja sentähden minä otan malliksi väärän tai taitetun viivan.' Mitä heikompi käteni on, sitä täydellisempää mallia minä tarvitsen.
"Kun kerran tuntee Kristuksen ihanneopin, ei saa menetellä niinkuin ei sitä tuntisi ja panna sen sijalle ulkonaisia määräyksiä. Kristuksen ihanneoppi on ihmiskunnalle avattu juuri siksi, että tämä ihanne voi johtaa sitä sen nykyisessä kehityskaudessa. Ihmiskunta on jo jättänyt taaksensa uskonnolliset säännöt, eikä kukaan enää usko niihin.
"Kristuksen ihanneoppi on se ainoa oppi, joka voi johtaa ihmiskuntaa. Ei voi, ei saa panna Kristuksen ihanteen sijaan ulkonaisia sääntöjä, vaan täytyy lujasti pitää edessään tätä ihannetta täydessä puhtaudessa, ja -- ennen kaikkea -- uskoa siihen.
"Sille, joka vielä purjehti lähellä rannikkoa, saattoi sanoa: 'pidä tuota vuorta, tuota nientä, tuota tornia kohden'. Mutta lähestyy aika, jolloin kulkijat ovat edenneet ulapalle, ja johtona heille voi ja täytyy olla saavuttamattomat taivaanvalot ja kompassi, joka osoittaa suuntaa. Kumpikin on meille annettu."
Siihen väitteesen, että jos ihmiset menettelisivät tämän elämänohjeen mukaan niin ihmissuku häviäisi maan päältä, ja ettei ihmissuvun häviäminen voi olla ihmissuvun ihanne, vastaa Leo Tolstoi näin:
"Puhumatta siitä, että ihmissuvun häviäminen ei ole mikään uusi ajatus aikamme ihmisille, vaan on uskonnollisille ihmisille uskonkappale, ja tieteen tuntijoille ehdoton johtopääte auringon kylmenemisestä, -- piilee tässä vastaväitteessä suuri, hyvin levinnyt ja vanha väärinkäsitys. Sanotaan: 'Jos ihmiset saavuttavat täydellisen puhtauden ihanteen, niin he häviävät, ja siksi tämä ihanne ei voi olla oikea.' Mutta ne, jotka näin sanovat, joko tietäen tai tietämättään sekoittavat kahta eri asiaa toisiinsa, käskyn ja ihanteen.
"Puhtaus ei ole mikään käsky ihmiselle, vaan se on hänen oma ihanteensa, tai ehkä paremmin yksi sen ehdoista. Mutta ihanne voi vaan silloin olla ihanne, kun sen toteuttaminen on mahdollinen vaan aatteessa, ajatuksessa, kun se kuvaillaan olevan toteutettava vaan loppumattomuudessa ja kun siis sen lähestymisen mahdollisuus on loppumaton. Jos ihanne olisi saavutettavissa tai vaikkapa me vaan voisimme kuvailla sitä mielessämme toteutuneena, niin se lakkaisi olemasta ihanne. Semmoinen on Kristuksen ihanne -- taivaan valtakunnan perustaminen maan päällä, -- tuo jo profeettain ennustama ihanne, että on tuleva aika, jolloin kaikki ihmiset muuttuvat Jumalan opettamiksi, takovat miekat auroiksi, keihäät sirpeiksi, leijona makaa karitsan vieressä, jolloin kaikki olennot yhtyvät rakkauden kautta. Ihmiselämän koko merkitys on liikkumisessa tätä ihannetta kohden, ja sentähden pyrkiminen Kristuksen ihannetta kohden semmoisenaan, ja puhtautta kohden tämän ihanteen yhtenä ehtona, ei suinkaan hävittäisi elämisen mahdollisuutta, vaan päinvastoin tämän kristillisen ihanteen puute hävittäisi eteenpäin menon, ja siis elämisen mahdollisuuden.
"Se johtopäätös, että ihmissuku häviäisi, jos ihmiset kaikin voimin pyrkisivät puhtauteen, on aivan sama johtopäätös kuin jos sanottaisiin (ja sanotaankin), että ihmissuku häviää, jos ihmiset taistelun sijaan oman olemassa olonsa puolesta kaikin voimin pyrkisivät rakastamaan ystäviään, vihollisiaan ja kaikkea elävää."
Näin Leo Tolstoi.
Ajatus, että ihmiskunnan kokonaisuus elää ainoastaan siitä syystä, että se on kaukana puhtauden ihanteesta, ja sitä varten, että se sen toteuttaisi, voi vaan ensi kuulemalta olla outo. Sillä eläähän yksityinenkin ainoastaan siitä syystä, että hänen edellänsä on käynyt lankeeminen puhtauden ihanteesta, ja sitä varten, että hän täyttäisi sen, mikä jäi edeltäjiltä täyttämättä. Mutta yksityinen, pyrkiessään puhtauteen, ei tunne menevänsä kuolemaa vaan elämää kohden.
Yksityinen ihminen voi, tahtomalla taivaan valtakunnan lähestymistä, s.o. ihmiskunnan yhtymistä Jumalan kanssa, saavuttaa itse kohdastansa tämän korkeimman ihanteen, oman yhtymisensä Jumalan tahdon kanssa, mikä yhtyminen täyttyy hänen jättäessään tämän ajallisen elämän; mutta hän ei voi ihmissilmällä nähdä milloin hänen elämänymmärryksensä valo on valistanut kaikki muut ihmiset ja Jumalan tahto täyttynyt.
Jos joku siis väittäisi, ettei tämmöinen elämän tarkoituksen ymmärtäminen voi antaa voimaa nykyisyyden elämää varten, koska tarkoitusperä on näkymätön ja ajatukselle käsittämättömässä tulevaisuudessa, niin hän olisi väärin ymmärtänyt opin elämäntiestä. Sillä mitä rehellisemmin hän tahtoo taivaan valtakunnan lähestymistä, sitä selvemmin hänen täytyy nähdä, että ensimäinen askel tähän tarkoitukseen on Jumalan valtakunta hänen omassa sydämmessään, eli että juuri hänen täytyy olla muille ihmisille tie, totuus ja elämä.
Tämän elämänymmärryksen koko merkitys siinä onkin, eli siksi se onkin ainoa totinen elämänymmärrys, että se tekee yksityiselle ihmiselle nykyisyyden elämän eli kysymyksen kuinka hänen on menetteleminen nyt, kaikkein tärkeimmäksi hänelle itselleen ja samalla kaikkein tärkeimmäksi koko maailmalle.
Ja juuri siksi tämä elämänymmärrys voi antaa voimaa vapautumaan hetkellisen nautinnon halusta tai hetkellisestä mieltä kahlehtivasta tunteesta, että sen sija on nykyhetkessä. Näin elämää ymmärtävälle ei Jumala ole se, jonka apua hän rukoilisi joitakin omia tarkoituksiansa eli omaa tulevaisuuttansa varten, ja joka siis voisi olla mielestä poissa, silloin kun hän ei rukoile, -- vaan se, jonka sisällisesti tunnetun tahdon täyttäminen on koko hänen elämisensä ainoa tarkoitus, ja joka siis, kuten muunkin tekemisen vaikutin, itsestänsä pysyy mielessä.
LIITE.
Tahdon tähän kääntää muutamia parhaimpia palasia, mitä olen lukenut vieraskielisessä kirjallisuudessa, ja jotka koskevat erikoisesti itse taistelua viettiä vastaan.
Ensiksikin tässä kirjasessa joku ehkä tahtoisi löytää neuvoja siihen, mitä on ulkonaisessa ruumiillisessa suhteessa huomioon otettava taistelun helpottamiseksi viettiä vastaan. Neuvoa panemaan paljon painoa oman ruumiin hoitoon en minä voi. Ainakin joskus se voi tuottaa vahinkoa koska sen kautta ajatukset pysyvät omassa ruumiissa ja omassa itsessä, mikä käsittääkseni on erittäinkin tässä tapauksessa haitallista.
Ihan varma on, että totinen ruumiillinen työ, yksinkertainen ruoka ja elämäntapa auttavat vapautumaan paheesta. Mutta sitäkin on hyödytöntä neuvoa. Sillä pysyväisesti rasittamaan itseänsä rupee ihminen, joka ei muuten ole siihen pakoitettu, ainoastaan jostakin itsenäisestä siveellisestä, uskonnollisesta syystä. Ja vapautuminen tapahtuu silloin sivuseurauksena tästä.
Mutta ei kukaan ihminen omista itselleen oikeata elämänkäsitystä ainoastaan jonakin keinona paheesta pääsemiseksi. Oikean elämänkäsityksen omistaminen sitävastoin on pysyväisesti vievä hänet siihen omaa ruumista unohtavaan ja rasittavaan toimintaan, joka vapauttaa aistillisuudesta.
Voi kuitenkin olla hyvä sen vuoksi, että yritykset vapautua paheesta ulkonaisten keinojen avulla voivat nekin johtaa oikealle totuuden tielle, ottaa tähän seuraavia ulkonaisen elämän ohjeita.
1) _Ole kieltäytyväinen_ ruuassa, juonnissa ja nukkumisessa; älä käytä hienoa, rasvaista tai maustuksilla valmistettua ruokaa, -- erittäinkään et imelää: torttuja, sylttiä, konfektejä, sokuria j.n.e.; älä syö ensinkään lihaa, ei raavaiden, ei lintujen, eikä kalojen, ja vältä mahdollisuuden mukaan munia: -- ruokasi olkoon yksinomaan kasvi- ja maitoruokaa; älä koskaan käytä mitään määrää väkeviä juomia, älä polta tupakkaa, ja jos sinulla ovat nuo tavat, niin luovu niistä viipymättä; älä juo teetä äläkä kahvia, -- keitetty maito voi täydellisesti korvata nämä juomat synnyttämättä hermokiihoitusta; älä syö äläkä juo ennen nukkumista; istu ja makaa kovalla alustalla; mene levolle niin varhain kuin mahdollista, viileässä huoneessa, peittäen itsesi kylmällä peitteellä, ja nouse heti kun heräät. Hyödyllistä on aamulla ja päivällä (kunhan ei yöksi) valella itseään kylmällä vedellä. Yleensä muista, että hienostumisen ja hillitsemättömyyden tavat ovat suotuisimmat herättämään aistillisuutta.
2) _Älä ole koskaan toimeton_: kaikki vapaa aikasi pyhitä henkiselle ja, vielä parempi, ruumiilliselle työlle, joka sinua väsyttää ja vapauttaa kaikista himollisista ajatuksista. Väsy niin, että uni olisi sinulle todellisena lepona. Muista, että se joka ei hillitse itseään ja on toimeton, ei voita koskaan himoaan. Koeta panna maata aina ruumiillisesti väsyneenä.
3) _Vältä_ kaikkea, mikä voi herättää sinussa kiihoitusta, niinkuin: likaisia puheita, viettelevää lukemista, kuvia, huvituksia, musiikkia, tovereita. Valitse työsi, virkistyksesi, toverisi silloin, kuin täydellisesti hallitset itsesi, ja sittemmin pysy tässä vaalissasi. Jos olet pakotettu jäämään sinne, missä sinun on kuuleminen ja näkeminen aistillisia asioita, niin tarkastele ankarasti tunteitasi, kunnes pääset lähtemään. Niin kauan kuin olet siellä, älä katsele, älä kuuntele, ole ääneti, älä naura. Ei ole tavallisesti helppo päästä erille viettelyksistä, kun itse omasta tahdostasi olet niihin sukeltunut.
4) _Koeta unohtaa itsesi_: niinkauan kuin ihminen ajattelee toisia ja pitää toisista enemmän huolta kuin itsestään, hän _pysyy_ puhtaana; aistillisuus on vaan yksi oman itsensä hemmottelemisen pahimpia muotoja.
5) Kiusauksen vähänkin alkaessa ala taistella sitä vastaan ja ennen kaikkea muuta paikkasi ja toimesi: siirry toiseen huoneesen ja, jos mahdollista, heti ryhdy johonkin ruumiilliseen työhön.
6) _Älä koskaan joudu epätoivoon_, äläkä sorru hengessä, älä mene pahasta vielä pahempaan; kiusauksen hetkenä, lankeemuksenkin hetkenä älä joudu epätoivoon, vaan sano itsellesi: lankean, mutta inhoon lankeemista, ja tiedän, että vaikken tänään, niin huomenna tulen voittajaksi.
* * * * *
Tunnettu englantilainen kirjailija ja taidearvostelija John Ruskin on kahdessa kirjeessään eräälle nuorelle miehelle, oppilaallensa, joka kysyi häneltä neuvoa miten olisi taisteltava sukupuoliviettiä vastaan, lausunut seuraavia mietteitä, jotka henkivät tervettä järkeä ja totista uskontoa.
"Te kirjoitatte olevanne pakoitettu alituisesti ponnistamaan voimianne säilyäksenne paheesta. Entä jos te järkityöhönne liittäisitte leikkejä, jotka kysyvät voimaa, tai, vielä paremmin, turvautuisitte hyödyllisen ruumiillisen työn apuun? En luule, että Jumala olisi pannut ihmiseen semmoisia intohimoja, joita ei voisi, jos se tulee tarpeelliseksi, tukehuttaa joillakin terveillä keinoilla.
"Minä mielelläni sitoisin teitä lupauksellanne, jos pitäisin sitä hyödyllisenä. Vaan minä ajattelen, ettei ole mahdollista säilyttää luonteiden puhtautta ja pyrintöjen ylevyyttä muulla keinoin, kuin sisällisen henkisen voiman avulla, joka aina vastaa, kun sen puoleen käännymme. Koettakaa tottua tällaiseen mielentilaan, ja teille tulee tarpeettomiksi annettujen lupausten siteet; päinvastaisessa tapauksessa lupaukset eivät auta -- te rikotte ne, ja tulette pitämään itseänne paljoa onnettomampana. Kaikkein tärkeintä meille elämässä on oppia kieltäytymään; ei ole niin tärkeätä tehdä joku päätös, kuin luopua jostakin; meille on vähemmin tarpeen urhoollisuus kuin nöyryys. Joka kerran on antautunut jumalallisen lain, tahdon alaiseksi, se ei tahdo enää alistua minkään muun alaiseksi"...
Jonkun ajan kuluttua Ruskin kirjoitti toisen kirjeen samasta asiasta samalle nuorelle miehelle:
"Hyvin väsyttävän päivän perästä istuudun teille lyhyesti vastaamaan. Otan vastaan teidän lupauksenne, jos sitä tahdotte; toivon, että tiedätte, mistä on haettava voimaa pitämään sananne.
"Muistakaa yhtä ainoata: kun kiusaus tulee, ei mikään ihmisvoima voi kestää taistelua, tai sanon -- harva voima; ainoa pelastus on paeta viettelystä. Heti särjette ajatukset, kun annatte niille toisen suunnan. Ei auta järkisyyt eivätkä lujat päätökset; ainoa keino voittaa kiusausta on kääntää siitä pois silmät ja ajatukset.