Part 4

Tietysti jos jonkun elämänkäsityksen seuraaminen tuottaisi ruumiillista sairautta, voisi ruveta epäilemään tätä käsitystä. Mutta niinkuin kieltäytyminen päihdyttävistä juomista ei tuota milloinkaan sairautta, niinhän kieltäytyminen sukuvietinkään tyydyttämisestä ei ole nykyisen terveysopin mukaan ruumiilliselle terveydelle missään suhteessa haitallinen.

Uskonnollisetta kannalta siis arvostellaan jotakin asiaa silloin kuin sitä arvostellaan välittömässä yhteydessä kysymyksen kanssa: mikä on minun elämäni tarkoitus. Minä voin siis arvostella sukupuoliasiaa eli löytää itselleni elämänohjeen siinä ainoastaan siten, että ensin ymmärrän mitä varten minä elän. Se, mikä minulle uskottavasti vastaa kysymykseen mitä varten minä elän, on minun uskontoni.

Niinkuin ei ole maailmassa vallalla yksi ainoa käsitys siitä mitä elämä on, niin ei ole uskontojakaan ainoastaan yksi, vaikka kaikki ihmiset tietävät, että ainoastaan yksi käsitys elämästä täytyisi olla totuuden kanssa yhtäpitävä. Kuitenkin kaikki maailman enin tunnetut uskonnot, erittäinkin Kristuksen ja Buddan, opettavatkin samaa elämästä.

Ennenkuin antaudumme selvittelemään sukupuolikysymystä näiden uskontojen valossa, katsokaamme eikö todella löydy nykyaikaisemmissa opettajissa semmoisia, jotka ratkaisisivat kysymystä sen mukaan mitä uskovat elämän olevan.

Ei tarvitse mennä kauemmas jokapäiväisiä arveluja nähdäkseen, että jo niissä ilmaantuu tarve arvostella kysymystä tältä kannalta. "Ihmiselämän tarkoitus on synnyttää lapsia", sanoo eurooppalaisen tieteen kasvattama yleisö, ja tahtoo, että tämän elämänkäsityksen mukaan sukupuolikysymys olisi arvosteltava. Eurooppalainen tiede on sille opettanut, että ihmiselämän tarkoituksen perille voi päästä vertaamalla ihmistä siihen luontoon, jonka keskuudessa hän asuu. Ja kun tässä luonnossa vallitsee kaksi vaikutinta: itsensä ravitsemisen ja pariutumisen tarve, niin ihmisenkin täytyy tuntea elämänsä tarkoituksen olevan kahdessa asiassa: elannon hankkimisessa ja lasten synnyttämisessä.

Äskettäin olen lukenut erään kuuluisan naislääkärin nuorille tytöille antaman elämänohjeen sukupuoliasiassa. Kun tässä lausunnossa puheenalainen uskonto esiintyy mitä kauniimmassa valossa, ja samalla koettaa nimenomaan osoittaa, mikä siinä voi antaa voimaa elämänohjetta toteuttamaan, suomennan sen tähän kokonaisuudessaan.

* * * * *

Kun ihminen vapautuu aineellisen, aistillisen maailman painosta, kaikki elämän ilmiöt saavat hänen silmissään aivan toisen värityksen. Ympäristön viehätysvoima ei vähene. Päinvastoin, kaikessa näkyy uusi merkitys, luonnon eri tapahtumissa avautuu paljon suurempi voima ja tarkoitus, kuin mitä aavistaa ihminen silloin kuin hän ei vielä ole vapaa aistillisuudesta. Kaikkein vähin kasvi ja metsän jättiläinen ovat saman yleismaailmallisen lain alaisia ja opettavat sitä, joka lukee luonnon kirjaa. Ymmärrettyämme tämän asian, me näemme, että jokainen elää omaa elämäänsä ja on onnellinen siinä, olipa hänen elämänsä vaikka kuinka erilainen kuin joku toinen elämä. Niinkuin kahdella henkilöllä on erilainen ulkomuoto, niin erottaa jokaisen ihmisen sisällinenkin kokemus hänet toisesta; vapaa kehitys, jokaisen oman luonteen mukaan, antaa ihmiselle suurimman tyydytyksen.

Kolibri on onnellinen omalla tavallaan, kotka omallansa ja huuhkain omallaan. Ei kukaan voi tulla toisensa asemaan. Te voitte elää nykyisyyden elämää, onnellista ja hyödyllistä elämää, vaikka se laadultaan eroaakin muiden elämästä. Ei kuitenkaan missään asiassa ihminen voi voimakkaammin ilmaista omaa personallista luonnettaan ja samalla suhdettansa koko maailmaan, kuin luomiskyvyn alalla.

Ajan tultua lapsi tahtoo kävellä; hänen varpaansa jännittyvät tästä halusta, ja vihdoin hän kehittää lapsellisesta järjestänsä kyvyn oppia kävelemään. Myöhemmin hän oppii vetämään pikku kärryjä; tuolista ja nuorista hän laittaa itselleen hevosen ja ajoneuvot. Lastentarhassa hän samaan aikaan oppii paperikutousta, taittamaan paperia kaikellaisiin muotoihin j.n.e., tutustuakseen näin tieteen luonnollisiin lakeihin ja perustuksiin, joita hän sitten tulee sovittamaan mielikuvituksensa moninaisiin luomiin. Tässä me näemme luovan elämän ilmauksen. Tuo voima tehdä, luoda, niinkuin kaikki muukin kyky, lähtee hengestä, kehittyy sisästä päin, ilmaantuu elämän kaikilla teillä ja voidaan ohjata hyviin ja hyödyllisiin töihin.

Myöhemmin, nuorukaisijällä herää toisellaisen luomisen vaisto, -- aviollinen pyrintö, joka sitoo hänet yhdeksi koko maailman kanssa. Jos lapsi on kasvanut järjellisissä elämänoloissa, jos häntä on tarpeen mukaisesti ohjattu, niin hänessä ei tähän aikaan synny mitään huonoja ajatuksia. Hän ymmärtää, että se, mitä hän tuntee, on vaan siihen asti salassa olleen ja kaikille yhteisen elämänvoiman ilmaus; että tämän kautta hän koskettaa maailman elämän suurta kehää, että hän, kuten jokainen muukin ihminen, on ainoastaan osa kokonaisuudesta.

Useimmat tytöt tuntevat luonnollisen, vaistomaisen halun omistaa lapsia; tämä halu jo lapsuuden ijässä ilmenee rakkaudessa nukkeihin ja niiden hoitamiseert. Nainen, joka haaveksii lapsetonta elämää, on valheellisten aatteiden pilaama; vaan minä kuitenkin koetan osottna, ettei lasten synnyttäminen ole ainoa keino, millä voi tyydyttää äiti-vaistoa. Tämä vaisto voi ilmetä myöskin ylevämmällä alalla; luomistyö voi tarkoittaa henkistä, aatteellista tulosta, ja semmoisena se voi olla ihmiskunnalle vieläkin hyödyllisempi.

Tärkeätä on tietää, että elämän luova voima on kotosin hengestä ja on sen ilmestysmuoto.

Elämän voima puussa, kasvissa vastaa luonnon lakia tuottaessaan siemeniä; elämän laki ihmisessä ilmenee perhe-elämän halussa; intohimon ääni on elämän ikuisen lain ääni, joka on kotosin hengestä. Ihmisen ruumiillinen luonto on voimaton siittämään, jollei henki sitä elähytä.

Kuuluen henkeen luovan voiman täytyy ilmaistakin itsensä hengessä, ja siis sen ei ollenkaan tarvitse ilmetäkseen aina palvella siittämisen tarkoituksia, vaan se voi tulla käytäntöön muitakin tarkoituksia varten.

Ruusun elämässä on päätehtävä tuottaa siemenet, mutta pyrkiessään tähän tarkoitukseen se antaa meille ihania kukkia ja erinomaisen tuoksun. Se voi olla täyttämättä päätarkoitustaan, mutta kaikissa tapauksissa se ilmaisee oman luovan voimansa.

Te myöskin voitte monella eri lavalla ilmaista oman luomisvaistonne, paitsikin perhe-elämää. Kirjallisessa tuotteessa, taulussa, veistokuvassa, hyvin leivotussa leivässä, kaikkein suurimmissa ja kaikkein vähimmissä luomissa nainen voi ilmaista oman luontonsa luovan voiman. Kun intohimo puhuu teille, niin te, tietäen että se on hengen voima, eikä ruumiin, te nähkää siinä käskyn toimia, tehdä työtä, luoda. Sanokaa itsellenne heti: "Minä voin olla luojana, mitä on minun luominen?" Kysykää omalta henkiseltä olemukseltanne, mitä teidän on tekeminen, kuunnelkaa salaperäistä ääntä; jumalallinen elämä teissä antaa teille oikean vastauksen. Heti kun olette astuneet tälle ajatuksen tielle, katoaa jokainen fyysillinen vaikutin, puhtaat ajatukset saavat sijansa teidän mielessänne, ja te kerrassaan vapaudutte usmasta ja tulette tuntemaan suurentunutta henkistä voimaa.

Muistakaa, että pahe on väkevä ainoastaan teidän suostumuksellanne, Älkää myöskään unohtako voiman sanoja; kertokaa alituisesti: "hengessä ei ole pahaa." Silloin huonot ajatukset haihtuvat teidän ympäriltänne. "Minulla on elämää, terveyttä, voimaa." ja te todella tulette terveiksi ja voimakkaiksi, "Minä elän hengen elämää." Ja hengen laki antaa teille voimaa, joka tarvitaan lihan voittamiseksi.

Ja niin, nuori väki, jos tiedätte, että luova voima on kotosin jumalallisesta elämästä, ja jos tulette muistamaan, että tämän voiman voi pyhittää viisaihin ja hyödyllisiin tarkoituksiin, teissä ei tule koskaan olemaan alhaisia ajatuksia ja tapoja. Te tulette kasvamaan voimassa ja hyvyydessä, uskomaan niihin ja elämään iloksi itsellenne ja muille ihmisille.

Pimeys ei ole siellä, missä on valo; sairautta ei ole terveessä elimistössä. Samaten ei epäsiveellisyydellä ole mitään sijaa, kun ihmiset suuntaavat hyödylliseen asiaan sen voiman, joka luo elämää. Silloin puhdas elämä tulee puhtaiden aikomusten seuraukseksi. Eläkää tunti tunnilta ja minuutti minuutilta tietäen, että teissä on läsnä hyvyyden henki eli jumalallinen henki. Kylväkää hyvien ajatusten siemeniä, ja ihmiset korjaavat hyvien töiden sadon.

* * * * *

Tässä lausunnossa siis sanotaan, että nainen tuntee lasten synnyttämisen välittömäksi luonnon eli hengen käskyksi itselleen ja siksi tehtäväksi, jossa hän voi ymmärtää hänen elämäntarkoituksensa olevan.

Niin uudelta kuin tämä kanta, näin lausuttuna, tuntuukin, on se itse asiassa hyvin vanha. Se on sama, joka ilmestyy vanhassa testamentissa, sanoissa: "kasvakaat ja lisääntykäät ja täyttäkäät maata." Näissäkin sanoissa käsitetään ihmisen korkeimmaksi tehtäväksi lasten synnyttäminen ja kasvattaminen.

Jos siis jokin elämänohje sukupuoliasiassa perustuu tämmöiseen elämänkäsittämiseen, niin on se uskonnollinen elämänohje, koska sukupuolien välisen yhtymisen oikeutta tai luvattomuutta ei arvostella sen mukaan mitä heille on terveellistä tai epäterveellistä, vaan sen mukaan missä määrin sen tarkoitus on sopusoinnussa elämän tarkoituksen kanssa.

Tosin vanhan testamentin juutalaiset, pitäen itseänsä kansan opettajina, eivät ajatelleet jokaisen yksityisen asiaksi ymmärtää oman elämänsä tarkoitus, vaan että ainoastaan heidän tehtävänsä oli johtaa kansaa kokonaisuudessaan lakien ja laitosten avulla oikeita tarkoituksia kohden. Näin oli avioliittolaitoksenkin tarkoitus pakottaa yksityisten hillittömät sukupuoliset intohimot sopusointuun elämän tarkoituksen kanssa: synnyttää ja kasvattaa lapsia. Avioliiton sisäpuolella taas käsitettiin sukupuolinen yhdyselämä yksityiseen nähden luvallisena nautintona, ilman että yksityisen itse tarvitsi sen enempää huolehtia elämän tarkoituksesta.

Mutta kun tämä vanhan testamentin elämänkäsitys (lisääntykää ja täyttäkää maata) esiintyy jalostuneessa muodossa meidän päivinämme, kuten ylläkerrotussa lausunnossa, niin silloin on jo kysymys, että jokainen yksityinen, itse käsittäen oman elämänsä tarkoituksen, pitäisi tätä tarkoitusta elämänohjeena sukupuoliasiassa. Tämä elämänkäsitys sitoo sukupuolisen yhtymisen ehdottomasti tarkoitukseensa, niin että se oikeuttaa yhtymisen ainoastaan jos sen toivottu tarkoitus on synnyttää lapsi, ja pitää siis yhtymistä ilman tarkoitusta, hyljättävänä aistillisuutena, lankeemuksena. Eikä se siis pidä avioliittoa suinkaan semmoisena laitoksena, jossa ihmisille olisi valmistettu tilaisuus "vastustamattoman luonnonvoiman" säännölliseen tyydyttämiseen.

Mimmoiseksi siis ihanne-avioliiton pitäisi tämän uskonnollisen kannan mukaan muodostua?

Nainen saapi enintään kuukauden kuluttua tietää onko yhtymisellä ollut toivottu seuraus. Jos on, niin uusi yhtyminen luonnollisesti ei voi tapahtua ennen kuin lapsi on synnytetty, imetetty ja äiti täydellisesti palauttanut voimansa. Muussa tapauksessa seuraava lapsi tulisi kärsimään henkistä ja ruumiillista vahinkoa, ja se ei suinkaan voi soveltua sen ihmisen tarkoituksiin, joka pitää elämäntehtävänänsä synnyttää maailmalle lapsia. Ihanneavioliitto siis senkin elämänohjeen mukaan, joka on lausuttu sanoilla: lisääntykää ja täyttäkää maata, vaatii ihmiseltä kieltäytymistä sukuvietin tyydyttämisestä, ja käskee yhtymään ainoastaan tarkoituksessa synnyttää maailmalle sekä ruumiillisesti että siveellisesti terveitä lapsia.

* * * * *

Mutta, kuten jo monasti on ollut puhe, totisen elämänohjeen koko merkitys pitää oleman siinä, että se itsessään sisältää sen lähteen, josta vuotaa voimaa sitä toteuttamaan. Kun yllämainittu elämänohje vaatii samaten kuin omatuntokin kieltäytymistä nuoruudessa, kieltäytymistä miehuuden iässä ja kieltäytymistä avioliitossa, niin syntyy kysymys, mistä se osoittaa voimaa taisteluun intohimoa vastaan? Jos se on todellakin uskonnollinen elämänohje, niin sen täytyy osoittaa voimaa siitä tarkoituksesta, jonka se sanoo elämällä olevan. Tässä siis se tieto, että ihminen on lähetetty maailmaan luomaan -- synnyttämään uusia ihmisiä, pitäisi antaman intoa ja voimaa kieltäytymiseen, milloin vietin tyydyttämisellä ei ole sanottua tarkoitusta.

Näin tulee esille tämän teorian puutteellisuus. Jos voisikin olla oikein, että nuori, fyysillisessä kukoistuksessa oleva, kaikinpuolin terve tyttö, tuntiessaan itsessään intohimoa, pitää tätä Jumalan eli luonnon kutsumuksena synnyttämään lapsia, niin ainakaan ei liian nuorilla tai liian vanhoilla tai ruumiillisesti heikoilla tai sairailla tytöillä, joilla kaikilla kuitenkin on intohimoja -- voi olla tämmöistä elämäntarkoitusta, eivätkä he siis saa käsittää, että heidän intohimonsa olisi Jumalan tai luonnon ääni. Mutta mikä antaa heille voimaa tukahuttamaan intohimoa. Sekö tieto, että he ovat mahdottomat palvelemaan elämän korkeinta tarkoitusta?

Mitä miehiin tulee, niin on vielä vaikeampi ajatella että lasten synnyttämisen tarkoitus voisi innostuttaa heitä kieltäytymään vietistä siinä iässä tai semmoisissa oloissa, jolloin tämmöinen tarkoitus ei voi heille tulla kysymykseen.

Jotakin pitää siis tulla lisään elämäntarkoituksen määrittelyyn, että se voisi olla _kaikkien_ ihmisten elämänviehättimenä ja kaikille voiman lähteenä. Ja oikeastaan, onkohan tuo loppumattoman lisääntymisen elämäntarkoitus kotoisinkaan ihmissydämmen syvyydestä, eiköhän se ole vaan semmoinen elämänmäärittely, joka on keksitty sen oletuksen perustuksella, että ihminen ei kuitenkaan voi välttää lisääntymistänsä, elämänmäärittely, joka on lainattu ulkopuolisesta luonnosta ja sovitettu ihmiseen. Oikea ihmiselämän tarkoituksen määrittely täytyy olla riippumaton teorioista, riippumaton yleensä järjen päätelmistä, sen täytyy olla itsenäinen, ei mistään muusta johdettu, vaan kaikkea muuta alistava välitön tiedoksi saanti, ilmestys.

Kuten ylempänä jo on sanottu, todellisten uskontojen merkitys on siinä, että ne vastaavat ihmisille, mikä on elämän tarkoitus, ja tekevät sen kaikki ilmestyksen perustuksella.

Mutta ennen kuin lähemmin tarkastamme tämmöistä elämän määrittelyä, on hyvä edeltäpäin vastata muutamaan mahdolliseen väitteesen.

Sanotaan: jos tieto siitä kuinka on menetteleminen sukupuoliasiassa riippuu elämäntarkoituksen ymmärtämisestä, niin tuskin monikaan pääsee asiasta selville, sillä siihen vaaditaan erinomaisempaa sielun kykyä ja tottumusta ajattelemaan.

Todellakin olisi outoa, jollei esimerkiksi kokematon nuorukainen voisi päästä tietämään kuinka menetellä, ennen kuin on tunkeutunut tämän suuren kysymyksen ylimpiin korkeuksiin. Mutta asia ei ole niin. Jokaisella ihmisellä löytyy -- ja usein sitä selvempänä mitä nuorempi hän on -- välitön tieto siitä kuinka hänen on menetteleminen. Se tieto on hänen omatuntonsa.

Omatunto vaatii häneltä juuri sitä, mitä hän vaatisi itseltään, jos ymmärtäisi oman elämänsä tarkoituksen. Mutta sen sijaan hän lakkaa uskomasta omaantuntoon. Eikä nyt kukaan käske häntä rakentamaan teorioja. Hän itse rupeaa pitämään niitä tarpeellisina, ensin alussa, kuten jo ylempänä on mainittu, todistaakseen omantuntonsa kumoon, mutta sitten, omantunnon valjettua ja aistillisuuden tehtyä hänet orjaksensa, todella löytääkseen uskottavan elämänymmärryksen ja siitä ammentaakseen voimaa tätä orjuutta vastaan. Mahdollista on että selviytyminen noiden tilapäisten teoriojen hienokutoisesta ja monimutkaisesta valheesta vaatii joltakulta ihmiseltä suuria järjen ja sielun ponnistuksia. Mutta useimmilla, ja juuri niillä, joilla ei ole ollut aikaa eikä tarpeellisia järjen lahjoja kutoa itseänsä viekkaampaan valheesen, ensimäinen todella rehellinen halu nähdä oma menneisyytensä oikeassa valossa ja pyrintö saada voimaa uudesta voiman lähteestä, oikeasta elämän ymmärtämisestä, täytyy johdattaa mieleen, etteihän totuus ole eilispäivän lapsi, ja auttaa näkemään kaikkien ajan vähäpätöisten teoriojen ylitse suureen ajasta riippumattomaan elämänoppiin, joka jo on ihmiskunnan oma eikä ole vasta luotava, -- joka antaa vastauksen kysymykseen, mikä elämäntarkoitus on, niin että vielä tänäpäivänä miljoonat ja sadat miljoonat ihmiset, jotka ovat eksyneet omastatunnostansa, voivat, uskoen siihen, jälleen menetellä oikein ja elää.

Korkein elämänymmärrys on, että ihminen elää Jumalan tahdon täyttämiseksi, on lähetetty toteuttamaan Jumalan asiata maan päällä.

Tämä meille Kristuksen kautta tunnetuksi tullut elämänviisaus eli uskonto käsittää Jumalan sisälliseksi, niin että ihminen tuntee Jumalan tahdon omasta poikasuhteestaan häneen.

Tämä elämänviisaus siis oikeastaan on vaan selitys siitä mitä omatunto on. Ja elämisen koko viehätyksen ja voiman se ammentaa tästä selityksestä, opettaen, että omatunto, s.o. hyvän tieto ja rakkauden tahto ihmisessä, on kaikkivaltiaan hengen elävä ääni, sen jälleen löytäminen ja seuraaminen tekee yhdeksi Jumalan kanssa ja perustaa ihmiselle kuolemasta riippumattoman elämäntehtävän.

Kaikki voima menetellä siveellisesti voi syntyä vaan tämän elämäntarkoituksen enemmän tai vähemmän selvästä ymmärtämisestä. Muuta voiman lähdettä ihmisellä ei ole. -- --

Jos siis ymmärrämme elämää niin, että elämän tarkoitus on täyttää Jumalan tahto, niin minkä elämänohjeen tämmöinen uskontomme voi antaa sukupuoliasiassa?

Tietysti jos tämän elämän ymmärryksen mukaan kaiken tekemisen vaikuttimena täytyy olla Jumalan tahdon täyttäminen, niin semmoinen tekeminen, jonka vaikuttimena ei ole se tahto, vaan oman aistillisen vietin tyydyttäminen, on rikos elämänymmärrystä vastaan.

Ainoastaan siis siinä tapauksessa, että joku käsittäisi lapsen synnyttämisen Jumalan tahdoksi, voisi sukupuolinen yhtyminen olla hänelle elämänymmärryksen mukainen. Mutta tämä asia on mahdoton näin ajatella, sillä sukupuolisen yhtymisen vaikuttimena, sen oman luonteen vuoksi, voi olla ainoastaan joku aistillinen kiihoitin. Jos tätä ei ole käsillä, ei Jumala voi käskeä sitä herättämään.

Pyrkiminen puhtauteen on Kristuksen opin mukaan sama kuin pyrkiminen yhdeksi Jumalan kanssa, s.o. yhä mahdollisemmaksi täyttämään hänen tahtoansa eli ajamaan taivaan valtakunnan asiaa maan päällä.

Suuri erehdys on luulla, että Kristus olisi antanut kaksi erilaista elämänohjetta, heikommille toisen ja voimakkaille toisen, -- että hän olisi ehdotonta kieltäymistä neuvonut ainoastaan harvoille valituille, joita "Jumala erityisessä neuvossansa on eroittanut", kuten Luterus arvelee.

Kristuksen suoranaisella lausunnolla on seuraava sisällys:

Fariseukset, tietäen että Jeesus opetti ihmisen tuntevan sydämmeasään Jumalan alkuperäistä lakia ja siis olevan oikeutetun itsenäisesti arvostelemaan Mooseksen lakia, kysyivät häneltä, _kiusaten häntä_, saako mies erota vaimostaan minkään syyn nojalla, (koskapa Mooses tiettävästi salli jopa käski muutamissa tapauksissa avioeroa}. Jeesus vastasi, ettei saa, -- että jos ihminen kerran lankeaa, kuten Aadam ja Eeva, niin Jumala antaa heille uuden elämäntehtävän ja liittää heidät eroittamattomasti yhteen, -- että tästä Jumalan heille määräämästä elämäntehtävästä, joka ilmaantuu lasten synnyttämisessä, elättämisessä ja kasvattamisessa, ei ihmiset saa toisiansa minkään syyn nojalla vapauttaa. Hänen omat opetuslapsensa, jotka olivat tottuneet juutalaisiin käsityksiin avioerosta, ihmettelivät näin ankaraa käskyä, eli että ensimäinen lankeeminen sitoisi elinkaudeksi ja ehdottomasti miehen ja naisen toisiinsa. Jeesus vastasi, että tämän elämänymmärryksen omistakoot vaan ne, joille se on annettu, siis langenneet; mutta että löytyy myöskin muita ihmisiä, semmoisia, jotka ovat puhtaat äitinsä hurskaan elämän vuoksi, sitten semmoisia, jotka kieltäytyvät vietin tyydyttämisestä ihmisten (yleisen mielipiteen) pelosta, ja vihdoin semmoisia, jotka omasta vapaasta tahdostansa ovat puhtaat, voidakseen palvella välittömästi Jumalaa. Joka semmoisen elämänymmärryksen voi omistaa, se omistakoon. (Vrt. Mat. 19: 3-12.)

Mutta jollei tämä käsitys Kristuksen nimenomaisista sanoista olisikaan oikea, niin eihän voi olla kahdenvaiheilla hänen elämänymmärryksensä hengestä, kun katsoo häntä itseänsä.

"Minun ruokani on se, että minä teen hänen tahtonsa, joka minun lähetti, ja täytän hänen tekonsa." Tämä tahto on rakkaus toisiin ihmisiin, riippumatta sukulaisuussuhteista, läheisimmistä ja kaukaisemmista, vaan sen perustuksella että sama Isä asuu kaikissa. Emme voi ajatella Jeesusta, joka opetti tämmöistä elämänkäsitystä, naineena miehenä, vaimon ja lasten ympäröimänä. Ei sovi hänen elämänkäsitykseensä, että hän olisi ajatellut: minun täytyy saada vaimo, joka olisi lähempänä minua kuin kukaan muu, tai minun täytyy saada lapsia, jotka olisivat minun perhettäni, erikoisesti minun siipieni suojassa. Sillä tämä olisi ollut jotakin vastoin hänen oppiansa, että ihmisen on "hukuttaminen elämänsä löytääksensä sen", että ihmisen on luopuminen isästänsä, äidistänsä, vaimostansa, omaisuudestaan, voidaksensa rakastaa ihmisiä erotuksetta, saman Isän lapsina, s.o. olla tämmöisen rakkauden kautta ihmisiin yksi Jumalan kanssa.

Jeesus opettaa ihmisen suhteesta Jumalaan siten, että kertoo oman sisällisen suhteensa Jumalaan.

Se mikä tekee Kristuksen opin meille elämän aarteeksi, on, että hän avaa oman sisällisen elämänymmärryksensa ihmisille. Hän opettaa, että kaikille ihmisille on korkein elämänymmärrys eli suhde Jumalaan se, missä hän on ja mistä hän todistaa.

Ja se onkin meidän omassatunnossamme, niin että kun kuulemme Kristuksen sitä julistavan, se löytää meissä ehdottoman vastineen. Jos joku janoo vastausta kysymykseen: mitä on minun elämässä tekeminen, niin ei hän ajattele: minun täytyy ottaa vaimo synnyttääkseni hänen kanssaan lapsia. Vaan hän ajattelee elämäänsä ihan toiselta puolelta, ajattelee elävänsä tätä nykyistä elämää ainoastaan semmoista elämäntehtävää varten, jonka hän on saanut iankaikkisuudessa, jumalalta. Jos hän jo on naimisissa, niin yhdyselämä, siitä johtuvat perhehuolet ja oman nurkan rakentamiset eivät esiinny hänelle seurauksena hänen elämänymmärryksestään, vaan joko siitä, että hän ei ole ymmärtänyt elämää tai, jos ymmärtänyt, niin langennut alkuperäisestä ihanteestaan.

Useampi mies on varmaan nuoremmalla iällään, aatteiden herätessä, syttyvällä mielellä tuntenut, että häntä varten on olemassa suuri, rajaton elämä. Mutta ymmärtämättä selvästi, että tämä elämä on välttämättömässä yhteydessä pyrkimisen kanssa siveelliseen täydellisyyteen, antaen aistillisuuden vapaasti kehittyä nykyisyydessä ja siirtäen ihanteellisuuden ikäänkuin tulevaisuuden varalle, hän vähitellen, tultuaan aistillisuuden ja siitä johtuvien tapojen orjaksi, rupee pitämään tuota ihanteellisuutta mahdottomana ja lapsellisena mielikuvituksen tuotteena. Vähän teeskennellyllä pessimismillä hän vihdoin sanoo, että todellisuudessa ei elämä tarjoa mitään aistillisuutta korkeampaa. Semmoiselle pilaantuneelle ihmiselle on avioliiton rakentaminen ja perhehuolet aina edistysaskel. Sillä se on hänelle yhtä kuin kiintyminen ja sitoutuminen yhteen naiseen monien asemesta, vastuunalainen perhe-elämä vapaan rakkauden asemesta, joka hakee kiellettyä nautintoa ja pakenee sen velvoittavia ja sovittavia seurauksia.

Mutta korkeimmalta uskonnolliselta kannalta on avioliitto askel taakse päin. Se on luopuminen eli lankeemus elämästä Jumalan välittömäksi palvelemiseksi.

Se, että avioliiton rakentaminen on korkeimmalta uskonnolliselta kannalta lankeemus, ei suinkaan vaikuta, että sitten avioliitossa itsessään elämänohjetta ei enää määräisikään uskonnollinen kanta, vaan terveysopilliset näkökohdat tai joku muu, alempi elämänymmärrys. Sama korkein uskonnollinen kanta täytyy olla ihmistä johtamassa, vaikka hän olisikin langennut eli mennyt avioliittoon.

Miten voi korkein uskonnollinen kanta olla johtona avioliitossa? Toisin sanoen: miten voi avioliitossa, ollen sidottuna naiseen, käsittää elämän tarkoituksen olevan vapautua aistillisuudesta ja palvella Jumalaa?