Part 8

Tämän kaiken esitän teille, tuomarit, ja ulkopuolella seisoville kuuntelijoille näin seikkaperäisesti, kun taas tuolle hylkiölle olisi riittänyt lyhyt ja selvä esitys. Sillä jos sinulle yksin tulevaisuus oli aivan selvä, niin olisihan sinun silloin pitänyt puhua, kun valtio neuvotteli näistä asioista. Jos taas edeltäpäin et voinut mitään aavistaa, olet vastuunalainen, kuten kaikki muutkin, tuosta tietämättömyydestäsi. Miksi siis sinä minua tästä enemmän ahdistat kuin minä sinua? Sen tähden puheestani selviää, että minä olin paljoa sinua parempi kansalainen (muuhun en vielä kajoa), minä kun uhrauduin sen puolesta, mikä kaikille näyttäytyi edulliselta, enkä huolehtinut enkä välittänyt omasta vaarastani, sinä taas et mitään muuta parempaa neuvoa esittänyt (sillä muuten kehoitustani ei olisi noudatettu), etkä itsekään tarjoutunut mitenkään puheenalaista asiaa edistämään, vaan menettelit, kuten kelvoton ja valtiolle vihamielisin ihminen, ja vaikka näin olit toiminut, olet vielä tahtonut seurauksia arvostella. Samaan aikaan kuin nuo valtion periviholliset, Aristratos Naxos-saarella ja Aristoleos Thasoksessa,[140] tuomitsevat Ateenan ystäviä, Aiskhineskin Ateenassa syyttää Demosthenesta. (198 §) Kuitenkin se, joka helleenein onnettomuuksista vain mainetta ja etuja itselleen tahtoo niittää, on paremmin ansainnut kuolla kuin syyttää toista. Se, jolle samat olosuhteet ovat edulliset kuin valtion vihollisille, ei voi olla suopea isänmaataan kohtaan. Tämän sinä selvästi olet osoittanut niin hyvin elämälläsi ja teoillasi kuin valtiollisella toiminnallasi ja toiselta puolen myöskin toimettomuudellasi. Jos jotakin suoritetaan, mikä teistä näyttää hyödylliseltä, silloin Aiskhines on ääneti. Mutta jos jotakin epäonnistuu tai ei tapahdu, kuten olisi pitänyt, silloin Aiskhines ilmestyy, aivan niinkuin suonenkatkelmat ja kouristukset silloin kiihtyvät, kun ruumista joku onnettomuus on kohdannut.

Koska hän niin suuresti tapahtumain lopputulosta painostaa, tahdon puolestani huomauttaa eräästä seikasta, niin oudolta kuin se näyttääkin. Älköön kukaan Zeuksen ja muiden jumalain nimessä rohkeuttani ihmetelkö, vaan harkitkoon myötätuntoisesti mitä puhun. Jos näet tulevaisuus kaikille olisi ollut vallan selvä ja kaikki sen edeltäpäin olisivat tienneet, ja sinä, Aiskhines, olisit sitä huutaen ja kirkuen julkikuuluttanut ja vakuuttanut, sinä, joka et kuitenkaan sanaakaan suustasi päästänyt, niin ei silloinkaan kaupunki olisi saattanut toisin menetellä, jos se isien tai tulevan sukupolven maineesta tahtoi välittää. Meistä näyttää yrityksissään siltä puuttuneen onnea, mikä on yhteistä kaikille ihmisille, kun jumala sen sallii. Jos taas valtio vaatiessaan kaiken johdon silloin käsiinsä tuosta valta-asemastaan olisi luopunut, olisi sitä syytetty siitä, että oli jättänyt kaikki Philippokselle alttiiksi. Sillä jos taistelutta se olisi hylätty, minkä puolesta esi-isämme olivat antautuneet mihinkä vaaraan tahansa, silloin jokainen olisi kironnut sinua, mutta ei valtiota eikä minua. Millä silmillä olisimmekaan silloin jumalan nimessä katselleet kaupunkiin saapuneita ihmisiä, jos olot olisivat muodostuneet nykyiseen tilanteeseensa, Philippos olisi valittu johtamaan ja määräämään kaikkea, mutta toiset, estääksen sen toteutumista, ilman meitä olisivat yhtyneet vapaustaisteluun, sen sijasta että kaupunki entisinä aikoina toki ei koskaan pitänyt maineetonta turvallisuutta mainehikkaista taisteluista johtuvia vaaroja parempana? Tietäköön jokainen helleeni ja muukalainen, että niin hyvin theebalaiset kuin ennen heitä mahtaviksi paisuneet lakedaimonilaiset, vieläpä itse persialaisten kuningaskin sangen mielellään ja suopeasti sallivat kaupungin ryhtyä mihin yrityksiin tahansa ja säilyttää mitä se omisti, kunhan se vain noudatti määräyksiä ja myönsi jollekin toiselle helleeneistä valta-aseman? Mutta tämä ateenalaisille luonnollisesti ei ollut esi-isien perinnäistavan mukaista, ei siedettävää eikä luonteenomaista. Ikimuistoisista ajoista ei kukaan ole voinut koskaan taivuttaa kaupunkia liittymään niihin, jotka mahtavuudestaan huolimatta tekivät vääryyttä, ja alistumaan orjana palvelemaan turvallisessa asemassa, vaan se on aina lakkaamatta antautunut vaaroihin ja taistellut valta-aseman, kunnian ja maineen puolesta. Tätäpä juuri te pidätte niin kunniakkaana ja luonteenne mukaisena, että esi-isistänne eniten ylistätte niitä, jotka siten ovat toimineet. Syystäpä kyllä. Sillä jokaisen täytyy ihmetellä kuntoa niiden miesten, jotka kärsivällisesti jättivät kaupungin ja astuivat laivoihin, ollakseen noudattamatta toisten käskyjä, ja valitsivat päällikökseen Themistokleen, joka neuvoi niin tekemään, mutta Kyrsiloksen, joka oli kehoittanut mahtikäskyjä tottelemaan, he taas kivittivät, (205 §) samoin kuin hänen vaimonsakin meidän vaimomme.[141] Sillä ateenalaiset eivät silloin kaivanneet neuvonantajaa tai sotapäällikköä, joka heidät saattaisi orjuuteen, olkoonpa sitten heidän asemansa muuten ollut kuinka onnellinen tahansa, eivätkä he tahtoneet elääkään, jos eivät vapaina saaneet elää. Jokainen heistä arveli syntyneensä ei ainoastaan isäänsä ja äitiänsä, vaan myöskin isänmaataan varten. Mikä eroitus on olemassa näiden välillä? Se, joka luulee syntyneensä ainoastaan vanhempiansa varten, odottaa kuolemaa sallimuksen määräämänä ja luonnollisena olotilana. Ken taas myöskin isänmaalleen on syntynyt, hän on valmis vaikkapa kuolemaan, jotta ei tarvitsisi nähdä sen orjuudessa elävän, ja hän pitää niitä röyhkeyden ja häpeän ilmauksia, joita orjailevassa valtiossa täytyy kärsiä, kuolemaakin kauheampina.

Jos minä nyt yrittäisin väittää, että minun onnistui johtaa teidän ajatuksenne oikeaan suuntaan esi-isäin arvoa vastaavalla tavalla, jokainen voisi syystä minua moittia. Julkisesti näet tahdon vakuuttaa, että juuri tuo valtiollinen suunta oli teidän oma valitsemanne, ja osoitan, että valtiolla jo ennen minua oli tuo mielenlaatu, mutta toiselta puolen myöskin sanon itse ottaneeni osaa kaikkien yritystenne suoritukseen. Kun tuo taas syyttää minua kaikesta ja käskee teidän ankarasti kohdella minua, ikäänkuin olisin syypää valtiota kohdanneisiin kauhuihin ja vaaroihin, hän koettaa tällä hetkellä minulta poistaa kunnian, mutta tosioloisesti hän ainaiseksi teiltä riistää jälkimaineen. Sillä jos te tulette tuomitsemaan tuon, sen tähden ettei minun valtiollinen toimintani ole parhaaksemme koitunut, osoittaudutte te erehtyneenne ettekä kärsivän onnettomuuksia epäsuopean kohtalon kolhimina. Mutta te, Ateenan miehet, ette suinkaan erehtyneet, antauduttuanne vaaroihin kaikkien vapauden ja menestyksen puolesta, ette totta tosiaan, sen vannon niiden esi-isiemme nimessä, jotka Marathonin luona eivät vaaroja pelänneet, jotka Plataian luona taistelivat ja Salamiksen ja Artemisionin luona ryhtyivät meritaisteluun, vannon useiden muiden sankarein nimessä, jotka lepäävät julkisissa haudoissaan, sankarien, jotka valtio hautasi katsoen täydellä syyllä heidän kaikkien yhtä hyvin ansainneen saman kunnian, Aiskhines, eikä ainoastaan niiden, jotka onnen suosimina voittivat. Sillä kaikki täyttivät urhoollisten miesten tavalla velvollisuutensa, jokaisen osaksi taas tuli jumalan suoma kohtalo. Edelleen sinä, kirottu asiakirjain kaupustelija, tahdot näiden luopuvan kunnioituksestaan ja ystävyydestään minua kohtaan sekä puhut voitonmerkeistä, taisteluista ja entisistä urotöistä, ikäänkuin tällä nykyisellä riitakysymyksellä olisi mitään tekemistä noiden asiain kanssa. Mutta missä mielessä minun sitten, sinä kuulu näyttämösankari,[142] olisi pitänyt astua puhujalavalle esiintyessäni valtion neuvonantajana asiassa, joka koski sen korkeimpia etuja? Puhumaanko jotakin, joka olisi ollut omiansa alentamaan esi-isien arvoa? (210 §) Syystä olisin silloin ansainnut kuoleman. Sillä ei teidänkään, Ateenan miehet, sovi yksityisiä ja valtiollisia oikeusasioita tuomita saman periaatteen mukaan, vaan jokapäiväiseen elämään kuuluvissa yksityisasioissa teidän tulee ottaa huomioon erityiset niitä koskevat lait ja tosiseikat, valtiollisten asiain käsittelyssä taas tarkata, mitä esi-isien kunnia vaatii. Myöskin saadessanne virkasauvanne ja -merkkinne,[148] jokaisen teistä tulee samalla muistaa, että tarvitsette valtiolle sopivan mielenlaadun astuessanne tuomitsemaan valtiollisissa oikeusasioissa, jos te muuten arvelette, että teidän tulee toimia esi-isien arvoa vastaavalla tavalla.

Mutta kajottuani esi-isien mainetöihin olen poikennut kyseenalaisista päätöksistä ja toimenpiteistä. Tahdon näin ollen palata takaisin siihen, minkä silloin jätin.

Kun me tulimme Theebaan, tapasimme Philippoksen ja thessalialaisten sekä muiden liittolaisten lähettiläät saapuvilla, meidän ystävämme olivat pelonalaisia, tuon taas rohkeita. Että minä tätä en oman hyötyni vuoksi puhu, lue kirje, jonka me lähettiläät silloin heti lähetimme. Kuitenkin tuo panetteluissaan niin liioittelee, että jos jotakin edullista tapahtuu, hän väittää olosuhteiden vaikuttaneen sen, eikä minulla siinä muka ollut mitään ansiota; sitävastoin olin kohtaloineni syypää kaikkeen, mikä toisin päättyi. Niinpä minä valtiomiehenä ja puhujana hänen mielestään en mitään näyttänyt vaikuttavan puheista ja neuvotteluista aiheutuneisiin toimenpiteisiin, jotavastoin aseiden ja sotaretken tuottamiin onnettomuuksiin olen yksin syyllinen. Onkohan häikäilemättömämpää tai ilkeämpää panettelijaa tavattavissa? Lue kirje!

_Kirje_.

Kun theebalaiset olivat kutsuneet kokoon kansankokouksen, he johtivat nuo[144] ensin esiin, nämä kun olivat liittolaisia. Tultuansa sitte esille he pitkissä puheissaan suuresti ylistivät Philipposta, meitä taas ankarasti syyttivät muistellen kaikkea sitä, mitä te joskus olitte toimineet theebalaisia vastaan. Sanalla sanoen, he vaativat heitä olemaan Philippokselle kiitollisia hänen tekemistään hyvistä töistä ja rankaisemaan meitä heidän kärsimästään vääryydestä. Heidän tuli vaihtoehtosesti joko sallia noiden (makedonialaisten) marssia heidän alueensa läpi teitä vastaan tai yhdessä heidän kanssaan hyökätä Attikaan; samalla he myöskin huomauttivat, että heidän neuvojensa seurauksena todennäköisesti Attikan sekä eläimet että ihmiset ja muu omaisuus tulisi kuulumaan Boiotialle, meidän puheistamme taas johtuisi, että Boiotiaa sodalla hävitettäisiin. Myöskin he tämän lisäksi paljon muuta puhuivat, mikä kauttaaltaan tuohon kohdistui. Mitä me sitten tähän vastasimme, sen kertomista sanasta sanaan pitäisin kunnianasianani, syrjäyttäen kaiken muun koko elämässäni. Mutta pelkään kuitenkin, että näiden seikkain esitys tuntuisi turhanpäiväisesti teitä rasittavan, mielestänne nuo ajat jo ovat olleet ja menneet ja niiden mukana silloiset tapahtumatkin hukkuneet ikäänkuin vedenpaisumukseen. Kuulkaa sentään, mitä me neuvoimme heille ja mitä he vastasivat meille. Otapa ja lue se!

_Theebalaisten vastaus_.

Tämän jälkeen he kutsuivat ja lähettivät hakemaan teidät. Te lähditte liikkeelle ja tulitte avuksi. Jättääkseni välillä olevat seikat siksensä, he ottivat teidät niin ystävällisesti vastaan, että, raskasaseisten ja ratsumiesten majaillessa ensin kaupungin ulkopuolella, päästivät tuon sotajoukon kaupunkiin ja koteihinsa lastensa sekä puolisoittensa luo, mikä kalleinta heille oli. Tuona päivänä theebalaiset antoivat kaikille ihmisille mitä mainehikkaimman kolminkertaisen todistuksen teidän miehuudestanne, oikeamielisyydestänne ja itsennehillitsemisestä. Myöskin tahtoessaan mieluummin taistella yhdessä teidän kanssanne kuin teitä vastaan, te heidän mielestään olitte Philipposta urhoollisemmat ja teidän asianne paremmin oikeutettu. Niinikään jättäessään teidän käsiinne mitä he ja kaikki paraiten tahtovat suojella, lapsensa ja vaimonsa, he ovat osoittaneet luottavansa teidän itsehillintäänne. Kaikessa tässä he teitä, Ateenan miehet, näyttivät oikein arvostelleen. Eikä kellään ollut edes perusteetontakaan aihetta mistään teitä moittia, kun sotajoukkonne oli marssinut kaupungin sisään. Niin maltillisesti käyttäydyitte. Otettuanne osaa ensimmäisiin taisteluihin, te, ensin joella[145] ja myöhemmin talvisessa kahakassa[146] kahdesti olitte ette ainoastaan nuhteettomia, vaan myöskin ihmeteltäviä järjestyksessänne, varustuksissanne ja innossanne. Tämän johdosta muut teitä ylistivät, itse taas toimititte jumalille uhri- ja juhlamenoja. Mielellänipä kysyisin Aiskhineelta, oliko hän silloin mukana ottamassa osaa uhreihin ja iloitsemassa kansan kanssa, kun tämä tapahtui ja koko kaupungissa kaikkialla oli harrasta intoa, riemua ja ylistystä, vai istuiko hän kotonaan alakuloisena vaikerrellen ja suutuksissa yleisen onnen johdosta. Sillä jos hän silloin oli saapuvilla ja yhtyi toisten iloon, kaiketi hän nyt käyttäytyy kauheasti tai oikeammin jumalattomasti, vaatiessaan teitä päättämään, että se ei olekaan parasta, mitä hän itse, pyytäen jumalat todistajiksi, piti sellaisena, teidän, jotka jumalien nimessä olette valanne vannoneet. Jos hän taas ei ollut saapuvilla, totta totisesti hän moninkerroin on ansainnut kuolla, jos hän suri nähdessään sen, minkä johdosta muut iloitsivat? Lue minulle myöskin nämä päätökset.

_Uhrimenoja koskevat päätökset_.

Näin te silloin toimititte uhrimenoja, theebalaiset taas arvelivat pelastuksestaan saavansa kiittää teitä, ja tilanne oli muuttunut niin, että ne, jotka arvelivat, että apua oli pyydettävä noiden ihmisten toimenpiteiden tähden, itse nyt voivat muita auttaa seuraamalla minua. Mutta millaista ääntä Philippos silloin piti ja miten hän sen johdosta oli levoton, näette hänen Peloponneesokseen lähettämistään kirjeistä. Ota ja lue ne minulle, jotta huomaisitte, saivatko mitään aikaan minun mielenlujuuteni, harhaiskuni ja vaivannäköni sekä monet ehdottamani päätökset, joita tuo nyt ivaa.

(219 §) Tosin teillä, Ateenan miehet, ennen minua on ollut mainioita ja eteviä puhujia, tuo tunnettu Kallistratos,[147] Aristophon,[148] Kephalos, Thrasybulos[149] y.m. lukemattomia. Mutta kuitenkaan ei kukaan noista ole koskaan kokonaan antautunut mihinkään valtion parasta tarkoittavaan toimenpiteeseen, vaan toinen teki päätösehdotuksen ja valittiin lähettilääksi, toinen valittiin lähettilääksi, mutta ei ehdottanut mitään päätöstä. Sillä jokainen noista tahtoi rauhassa elää ja vielä lisäksi myöskin turvapaikan, mihin vetäytyä, jos jotakin onnettomuutta tapahtuisi. Miten siis sinulla, joku ehkä sanonee, oli niin paljo voimaa ja uskallusta ennen muita, että voit yksin suorittaa kaiken? Tätä en tahdo väittää, vaan minä olin niin vakuutettu valtiota uhkaavan vaaran suuruudesta, ettei se näyttänyt minulle antavan ensinkään tilaisuutta ajattelemaan omaa turvallisuuttani, vaan siinä oli yltä kyllin, jos ei mitään jäänyt suorittamatta, mikä oli tehtävä. Itse puolestani olin vakuutettu siitä, mahdollisesti lyhytnäköisesti, mutta olin kuin olinkin vakuutettu, ettei kukaan olisi omiansa paremmin ehdotuksia tekemään ja niitä perille viemään kuin minä, ja ettei kukaan lähettiläänä innokkaammin ja tunnollisemmin toimisi kuin minä. Sen tähden olin valmis kaikkeen. Lue Philippoksen kirjeet.

_Kirjeitä_.

(222 §) Tämmöiseen asemaan minun valtiotaitoni saattoi Philippoksen, Aiskhines. Sellaista ääntä hän nyt piti, hän, joka tätä ennen ylpeästi oli valtiolle niin monta korskeata puhetta suustaan päästänyt. Tämän tähden nuo ansiosta ovat minut seppelöineet, ja sinäkään, vaikka olitkin läsnä, et sitä vastustanut, Diondas[150] taas, joka teki vastaehdotuksen, ei saavuttanut vaadittavaa äänimäärää. Otapa minulle esille nuo päätösehdotukset, jotka silloin hyväksyttiin, Aiskhineen tekemättä vastaehdotusta.

_Päätöksiä_.

Nämä päätökset, Ateenan miehet, sisälsivät sanasta sanaan samaa, mitä ennen Aristonikos,[151] nyt taas Ktesiphon täällä ehdotti. Eikä Aiskhines myöskään itse vastustajana esiintynyt eikä kannattanut vastaesitystä. Silloin hän kuitenkin olisi voinut syyttää Demomelesta, joka tuota ehdotti, sekä Hypereidesta[152] paljoa suuremmalla syyllä kuin tätä (Ktesiphonia), jos hän muuten täyttä totta nyt minua syyttää. Minkä tähden? Sen tähden, että tuo voi vedota noihin ja oikeuksien päätöksiin sekä siihen, ettei hän syyttänyt heitä, vaikka he tekivät saman ehdotuksen kuin hän, eivätkä lait salli valittaa asiain johdosta, jotka laillista tietä ovat loppuun suoritetut, ja lisäksi vielä monesta syystä. Silloin olisi itse asia semmoisenaan päätetty, eikä edellämainittuja ennakkopäätöksiä olisi ollut sen hyväksi olemassa. Mutta silloin hän luuloni mukaan ei voinut niin toimia, kuten nyt, että hän syytää esiin vanhoilta ajoilta ja useista päätöksistä kokoon haalimiansa häväistysjuttuja, joita ei kukaan tänään tuntisi eikä voisi edeltäpäin aavistaa esitettävän, ja että hän on puhuvinaan jotakin tärkeää saatettuaan sekaisin asiain kehityskulun ja sovitettuaan tapahtumiin vääriä vaikuttimia oikeitten sijasta. Tämä ei silloin olisi ollut mahdollista, vaan kaikkien puheiden olisi pitänyt olla todenmukaisia, kun tositapahtumat olivat niin lähellä, joista jokainen teillä vielä oli hyvässä muistissa ja melkein tavoiteltavissa. Sen tähden hän on välttänyt tosiasioihin perustuvia tutkimuksia ja tullut tänne muka pannakseen toimeen, kuten minusta näyttää, puhekilpailun eikä minun valtiollisia toimiani koskevaa tarkastusta, ja niinpä asia koskeekin vain sanoja eikä valtion hyötyä.

Sitten hän viisastelee ja sanoo, ettei teidän tule ottaa huomioon tuota kotiperäistä mielipidettänne, joka teillä oli tänne tullessanne, vaan, niinkuin te tilinlaskua pitäessänne, vaikka luulettekin tilintekijällä rahoja olevan jäljellä, kuitenkin olette tyytyväisiä, jos laskut tasan päättyisivätkin tekemättä mitään ylijäämää, samoin tulee teidän nyt yhtyä siihen, mitä hänen puheestaan käy ilmi. Tarkatkaa edelleen, kuinka löyhää perusteiltaan kaikki näyttää olevan, mikä ei totuuden kanssa ole yhtäpitävää. Sillä juuri tuolla sukkelalla esimerkillään hän on myöntänyt, että teidän käsityksenne mukaan minä puhun isänmaan, hän Philippoksen puolesta. Hän näet ei koettaisi saada mielenmuutosta teissä aikaan, jos meistä ei olisi olemassa tuollaista käsitystä. Myöskin tulen helposti osoittamaan, että hän ajaa väärää asiaa vaatiessaan teidän muuttamaan mielipiteenne, en rahatilejä esittämällä (sillä tuollainen laskutapa ei voi tosiasioita ensinkään valaista), vaan lyhyesti muistoonne palauttamalla jokaisen seikan ja käyttämällä teitä, jotka itse kuulette asian, samalla sekä tuomareina että todistajina. Sillä minun valtiotaitonihan, jota tuo syyttää, on saanut aikaan, että theebalaiset, kuten kaikki luulivat, eivät hyökänneet maahamme Philippoksen kanssa, vaan yhdessä meidän kanssamme taistelivat, torjuakseen pois hänet; edelleen että sota ei raivonnut Attikassa, vaan viisisataa stadionia kaupungista Boiotian rajamailla, että merirosvot Euboian taholta meitä eivät ryöstäneet ja raastaneet, vaan Attika koko sota-ajan meren puolelta sai olla rauhassa; että Philippos ei anastanut Bysantionia eikä saanut valtaansa Hellespontosta, vaan bysantionilaiset taistelivat meidän kanssamme häntä vastaan. Onko tämä tosiolojen selostus sinusta siis verrattava laskutileihin? Vai onko se päinvastoin tarkastamatta kuitattava, ettei ikuisiksi ajoiksi pysyisi muistissa? Tämän ohessa en vielä sitä ota huomioon, että toiset saivat tutustua Philippoksen julmuuteen, joka kaikkialla oli nähtävissä, missä hän vain pääsi valtiaaksi, ja että te kaikeksi onneksenne olette saaneet nauttia Philippoksen ystävyydestä, jonka varjossa hän koetti toteuttaa myöskin muut vallanhimoiset hankkeensa. Mutta tämän syrjäytän.

Sitävastoin arkailematta julistan, että oikea ja parjaushaluton puhujan arvostelija ei tee tuollaisia syytöksiä, kuin mitä sinä nyt latelet, keksiessäsi kaikenlaisia esimerkkejä ja matkiessasi erityisiä puhetapoja ja ruumiinliikkeitä (sillä siitä tietysti, huomaathan, helleenein kohtalo suuresti riippuu, käytänkö tätä vai tuota sananpartta ja ojennanko käteni sinne vai tänne), vaan oikea arvostelija tahtoo tosiolojen mukaan päättää itse, mitä apukeinoja ja sotavoimia valtiolla silloin oli, kun minä ryhdyin asioihin käsiksi, ja mitä minä tultuani johtoasemaan sille lisäsin, ja mikä asema vastustajillamme silloin oli. Jos sotavoimia olisin vähentänyt, hän olisi voinut osoittaa vian olevan minun puolellani, jos taas niitä olisin lisännyt, hän ei olisi voinut parjata. Kun sinä olet tällaista selostusta karttanut, minä puolestani tulen asiaa valaisemaan. Te saatte myöskin nähdä, puhunko todenmukaisesti.

Kaupungin voimanlähteinä olivat silloin saaret, tosin eivät kaikki, vaan pienimmät. Sillä ei Khios eikä Rhodos eikä Kerkyra ollut puolellamme. Verotulot tekivät neljäkymmentäviisi talenttia ja nämä oli jo edeltäpäin kerätty. Raskasaseisia ja ratsumiehiä oli ainoastaan kotimaisia. Mutta se taas oli kaikista peloittavinta ja vihollisille erittäin suotuisaa, että noiden toimesta (Aiskhineen ja hänen kannattajainsa) kaikki naapurimme, megaralaiset, theebalaiset, euboialaiset, olivat tulleet pikemminkin vihollisiksemme kuin ystäviksemme. Tässä asemassa kaupunki silloin oli, eikä kukaan voi tätä perättömäksi väittää. Tarkastakaa toiselta puolen, miten Philippos, jota vastaan meidän piti taistella, oli asiansa järjestänyt. Ensiksikin hän itsevaltiaasti hallitsi asetovereitaan, mikä sota-asioissa on kaikista tärkeintä. Edelleen nuo olivat aina asestettuina. Toiseksi hänellä oli rahaa yltä kyllin ja hän voi vapaasti mielitekojaan tyydyttää, tarvitsematta edeltäpäin tehdä päätösehdotuksia ja julkisesti neuvotella sekä alistua panettelijain tuomittavaksi ja joutua syytteenalaiseksi lainvastaisesta menettelystä, eikä hän ollut tilivelvollinen kellekään toiselle, vaan oli kuin olikin itsevaltias johtaja ja herra kaikin puolin. Mitä sitten minulla oli, minulla, joka olin hänen vastustajansa (sitäkin sietää oikeudenmukaisesti harkita)? Ei mitään. Sillä ensiksikin te myönsitte noille hänen palkkalaisilleen vapaan puhevallan samoin kuin minullekin, mikä oli ainoa oikeuteni, ja aina kun nuo rähinällään minut voittivat (se tapahtui usein milloin mistäkin syystä), silloin tekin siis olitte toimineet vihollisten hyväksi. Mutta kaikesta tästä epäkohdasta huolimatta taivutin kuitenkin teidän liittolaisiksenne euboialaiset, akaialaiset, korinthilaiset, theebalaiset, megaralaiset, leukadilaiset sekä kerkyralaiset, joilta saatiin yhteensä 15,000 palkkasoturia ja 2,000 ratsumiestä omien sotavoimain lisäksi. Suoritettavan veroerän kohotin mitä suurimpaan määrään. Jos sinä, Aiskhines, taas puhut joko theebalaisten tai byzantionilaisten tai euboialaisten oikeutetuista vaatimuksista ja nyt väität, että kaikkien olisi pitänyt suorittaa samat maksut, niin ensiksikään et näy tietävän, että jo tätä ennen kaupunkimme varusti niistä helleenien puolesta taistelevista kolmisoutulaivoista, joita yhteensä oli 300, eikä se sen tähden luullut olevansa huonommassa asemassa kuin muutkaan eikä tahtonut tuomita neuvonantajiaan, ollen paheksumatta sitä, mikä oli tapahtunut (se olisikin ollut häpeällistä.) Päinvastoin se kiitti jumalaa siitä, että oli voinut suorittaa toista vertaa enemmän kuin muut kaikkien pelastukseksi, silloin kun yhteinen vaara uhkasi helleenejä. Edelleen teet näille huonon palveluksen parjatessasi minua. Sillä mitä varten siitä nyt puhut, mitä silloin olisi pitänyt tehdä, kuin itse puolestasi, vaikka olitkin kaupungissa ja neuvotteluissa läsnä, et mitään tuonsuuntaista ehdotusta tehnyt, jos se muuten olikaan mahdollista silloisissa oloissa, jolloin meidän vähemmän tuli noudattaa tahtoamme kuin yleisen tilanteen vaatimuksia. Sillä olihan tuo jo valmiina tekemään vastatarjouksia ja viipymättä vastaan ottamaan luotamme karkoitetut ja vielä lisäksi antamaan heille rahapalkintoja.