Part 10

Paljon jaloa ja suurta, Aiskhines, valtio minun toimestani on päättänyt ja perille vienyt, jota se ei ole unohtanut. Todistuksena siitä olkoon myöskin seuraava. Kun kansa heti onnettomuuden jälkeen tahtoi jonkun puhumaan kaatuneiden muistoksi, se ei sinua valinnut, niin kaunisääninen kuin oletkin, vaikka olit ehdotettu, niinikään ei Demadesta, joka vasta oli rauhan solminnut, ei Hegemonia eikä ketään muutakaan teistä, vaan minut. Vaikka sinä sitten yhdessä Pythokleen[167] kanssa raa'alla ja hävittömällä tavalla esiinnyit, minkä Zeus ja muut jumalat antakoot anteeksi, ja syytitte ja parjasitte minua, kuten nytkin, niin sitä mieluummin kansa kuitenkin valitsi minut. Syyn tunnet hyvin; kuitenkin minäkin tahdon sen sinulle ilmoittaa. Kansalaisille näet oli kumpikin tunnettua, sekä minun hyväntahtoisuuteni ja tarmoni, millä tehtäväni suoritin, että myöskin teidän kelvottomuutenne. Sillä mitä te vannoen olitte kieltäneet onnellisissa oloissa, sen te myönsitte onnettomuuden kohdatessa valtiota. Näin ollen niitä, jotka yhteisten onnettomuuksien sattuessa pelkäämättä luulivat voivansa ilmaista todellisen mielenlaatunsa, jo entuudestaan pidettiin vihollisina, mutta nyt he ilmeisesti olivat sellaisia. Edelleen arvelitte olevan sopimatonta, että se, joka kaatuneiden kunniaksi puhui ja ylisti heidän urhoollisuuttaan, oli näiden vihollisten kanssa asunut saman katon alla ja syönyt samassa pöydässä. Eikä liioin sopinut, että se, joka helleenein onnettomuuksien johdosta murhaajain kanssa vietti ilojuhlia ja lauloi voittolauluja, tänne tultuaan nauttisi kunniaa: ei sopinut näyttelijän tavalla vain puhuen itkeä noiden miesten kohtaloa, vaan sydämessään piti tuntea surua. Tämän mielialan he itsessään ja minussa huomasivat, vaan eivät suinkaan teissä. Sen tähden he valitsivat minut eivätkä teitä. Eikä ainoastaan kansa näin tehnyt, vaan myöskin kaatuneiden isät ja veljet, jotka kansa silloin oli valinnut huolehtimaan hautajaismenoista, menettelivät samoin; kun heidän näet olisi pitänyt panna toimeen vainajain muistoksi suruateria jonkun kaatuneita lähimmän sukulaisen luona, niinkuin yleensä tapana oli, he toimittivat sen minun luonani. Ja syystä kyllä. Sillä vaikka sukuperänsä puolesta jokainen olikin vainajia läheisempi kuin minä, niin valtiolliseen mielenlaatuun nähden minä olin heille kaikille kuitenkin tutunomaisin. Sillä ken heidän pelastuksestansa ja onnestansa niin suuresti oli huolehtinut, hänhän syvimmin surikin heidän valitettavaa, ansaitsematonta kohtaloaan.

Luepa tuolle se kivikirjoitus, minkä kaupunki valtion puolesta päätti heidän muistokseen piirtää, jotta näkisit, Aiskhines, että nimenomaan tässäkin olet ollut ymmärtämätön ja jumalaton panettelija. Lue!

_Kivikirjoitus_. (Kaukana isänmaastaan nämä kohottivat taisteluun aseensa ja torjuivat vihollisten ylpeyden; mutta taistellessaan he eivät säilyttäneet henkeään, vaan valitsivat Hadeen voittonsa ja urhollisuutensa yhteiseksi palkintotuomariksi, puolustaessaan helleenejä, ettei heidän tarvitsisi iestä niskalleen sijoittaa eikä sietää kauheaa orjuuden taakkaa. Isänmaa kätkee helmaansa useimmat kaatuneitten luut, koska Zeus näin on kuolevaisille määrännyt. Ainoastaan jumalat ovat erehtymättömät ja saavuttavat päämääränsä; ihmisten ei ole suotu välttää kohtaloaan.)

Kuuletko, Aiskhines? (Tässähän juuri sanotaan) "jumalat ovat erehtymättömät ja saavuttavat päämääränsä". Ei valtiomiehestä, vaan jumalista riippuvaksi se on tehnyt taistelevien onnen. Miksi siis sinä, hylkiö, soimaat minua tästä ja latelet solvauksia, joita jumalat sinuun itseesi ja puoluelaisiisi kohdistakoot.

Paljon muun ohella, josta hän minua on syyttänyt ja parjannut, oi Ateenan miehet, olen sitä eniten ihmetellyt, ettei hän muistellessaan silloisia kaupungin onnettomuuksia osoittanut hyvänsuopealle ja rehelliselle kansalaiselle ominaista mielenlaatua, ei itkenyt eikä mielessään kärsinyt muutakaan sentapaista, vaan äänekkäästi ja iloisena huutaen täydestä kurkustaan hän luuli minua varmasti syyttävänsä, mutta itse asiassa todistikin itseänsä vastaan, ettei hänellä ollut mitään yhteistä muiden kanssa vaikeiden koettelemusten aikana. Kuitenkin sen, joka hänen tavallaan hoki huolehtivansa laeista ja valtiosäännöstä, olisi pitänyt, jos ei muuta, niin ainakin samaa surra ja samasta iloita kuin kansa eikä valtioasioista puhuessaan liittäytyä vihollisten puolelle. Näin sinä nyt selvästi olet menetellyt, hokiessasi, että minä olin syypää kaikkeen ja valtio minun vuokseni sortui onnettomuuksiin, vaikka te ette alkujaan minun hallitukseni ja politiikkani johdosta ryhtyneet helleenejä avustamaan. (293 §) Sillä jos teidän puoleltanne annettaisiin minulle se tunnustus, että te minun kehoituksestani aloitte vastustaa tuota helleenejä vastaan paisuvaa valtaa, te antaisitte minulle suuremman lahjan, kuin mitä kaikki muut ovat saaneet. Mutta enpä minä puolestani tätä tahdo väittää (tekisinkin väärin silloin teitä vastaan), ja toiselta puolen hyvin tiedänkin, ettette sitä myöntäisi. Jos tämä ei olisi niin paatunut, hän minuun suunnatun persoonallisen vihansa tähden ei loukkaisi ja alentaisi melkoisesti teidän kunniaanne.

Mutta miksi tätä moitin, vaikka hän minua syyttää ja parjaa muusta paljoa ilkeämmästä menettelystä? Sillä, kautta maan ja jumalien, ken minua Philippokselle muka osoittamistani harrastuksista syyttää, hän on valmis kaikkea väittämään. Kuitenkin, Herakleen ja kaikkien jumalain nimessä, jos pelkästään totuutta silmällä pidetään ja kaikki valheesta ja vihasta aiheutunut puhe jätetään syrjään ja rehellisesti tahdotaan tarkastaa, kutka ne oikeastaan olivat, jotka kaikkien mielestä täydellä syyllä olivat aiheuttaneet nuo onnettomuudet, niin samankaltaisia kuin tämä on joka kaupungissa nähtävissä, mutta ei minun kaltaisiani. Oli olemassa sellaisia, jotka Philippoksen vallan vielä heikkona ja kauttaaltaan pienenä ollessa oman voitonhimonsa tähden, huolimatta lukuisista varoituksista ja kehoituksista sekä parasta tarkoittavista neuvoistamme, heittivät alttiiksi yhteiset edut, pettäen ja turmellen kukin omat kansalaisensa, siksi kunnes olivat saaneet heidät orjiksi, kuten[168] thessalialaiset _Daokhos, Kineas ja Thrasydaos_; arkadialaiset _Kerkidas, Hieronymos ja Eukampidas_; argoslaiset _Myrtis, Teledamos ja Mnaseas_; eelisläiset _Euxitheos, Kleotimos ja Aristarkhmos_; messeenialaiset, jumalain vihaaman[169] _Philiadeen_ pojat _Neon ja Thrasylokhos_; sikyoonilaiset _Aristratos ja Epikhares_; korinthilaiset _Deinarkhos ja Demaretos_; megaralaiset _Ptoiodoros, Helixos ja Perilas_; theebalaiset _Timolas, Theogeiton ja Anemoitas_; euboialaiset _Hipparkhos, Kleitarkhos ja Sosistratos_. Ei päivä riittäisi, luetellakseni kaikki petturit. Kaikki nämä, oi Ateenan miehet, ovat kukin omassa isänmaassaan aiheuttaneet samoja päätöksiä kuin nuo täällä meillä, nuo hylkiöt sekä imartelijat ja kirotut ihmiset, jotka kukin oman isänmaansa perinpohjin ovat tuhonneet ja sen vapauden ensin Philippokselle, sitten Aleksanterille kevytmielisesti alttiiksi jättäneet. Nuo ne henkilöt olivat, jotka onnellisuutta arvostelivat vatsan vaatimusten ja häpeällisten himojensa mukaan, jotka riistivät vapauden ja hävittivät itsenäisen, tyrannein mielivallasta riippumattoman olotilan, mikä oli muinaisten helleenein onnen päämääränä ja kulmakivenä.

(297 §) Tästä näin häpeällisestä ja ilkeästä salaliitosta tai oikeammin, suoraan puhuakseni, katalasta helleenein vapauden kavaltamisesta valtio on vapaa kaikkien ihmisten edessä minun valtiollisten toimenpiteideni johdosta, samoin kuin minäkin olen vapaa teidän edessänne. Vielä sitten kysyt, minkä ansion takia itselleni vaadin tuota kunnianosoitusta? Tiedä siis, että silloin kun kaikki valtiomiehet, sinusta lähtien, olivat ensin Philippoksen, sitte Aleksanterin lahjomat, silloin minua ei mikään voinut kiihoittaa eikä yllyttää, ei yleinen tilanne eivätkä houkuttelevat puheet ja suuret lupaukset, ei toivo eikä pelko rahtuakaan poikkeamaan siitä, mitä pidin isänmaalle oikeana ja edullisena; enkä koskaan teidän tavoin ole menetellyt, kuten vaaka, joka vajoo oman edun puolelle, vaan aina olen kaikissa neuvoissani noudattanut vain suoraa, rehellistä, lahjomatonta vakaumustani ja saatuani aikalaisteni kesken tärkeimpäin asiain johdon käsiini suoritin valtiomiehenä kaiken tämän puhtaasti ja rehellisesti. (299 §) Tästä syystä vaadin itselleni kunnianosoitusta. Tuon muurin rakennuksen, josta minua ivaat, ja juoksuhaudan arvelen ansaitsevan kylläkin kiitosta ja ylistystä, mikä on aivan luonnollista. Kuitenkin pidän tuota paljoa vähempiarvoisena valtiollista toimintaani. En kivillä enkä tilleillä ole kaupunkia varustanut enkä eniten sellaisista toimenpiteistäni ylpeile. Mutta jos tahdot muurin rakennustani rehellisesti tarkastella, tulet huomaamaan aseita, kaupunkeja ja paikkakuntia, satamia ja laivoja, vieläpä suuren määrän ratsuja ja miehiä niitä puolustamassa. Nämä minä varustin Attikan suojeluksen esimuuriksi, mikäli inhimillisesti käsittäen oli mahdollista; sillä muurilla minä varustin koko maan enkä ainoastaan Peiraieusta tai kaupungin ympäristöä. Myöskään Philippoksen tuumiin ja varustuksiin nähden minä en joutunut alakynteen -- kaukana siitä, vaan liittolaisten sotapäällikköjen ja sotavoimien täytyi sallimuksen tieltä väistyä. Mitä todistuksia on tästä? Selviä ja ilmeisiä. Tarkatkaapa.

Mitä olisi hyvänsuopean kansalaisen silloin pitänyt tehdä, mitä valtiomiehen, joka kaikella huolella ja innolla nuhteettomasti tahtoi valtiota johtaa? Tietysti Attikan turvaksi varustaa meren puolelta Euboia esimuuriksi, maan puolelta Boiotia, ja taas Peloponneesokseen päin olevien paikkakuntain suojaksi miehittää siihen rajautuvat lähiseudut. Edelleen huolehtia, miten viljavarain tuonti kaikkialla meille turvallista tietä suoritettaisiin aina Peiraieukseen saakka? Niinikään toiselta puolen lähettää apuväkeä ja, suullisesti ja kirjallisesti ajamalla asiaa, koettaa säilyttää silloin ennestään hallussamme olevat paikat, Prokonnesos,[170] Kherronesos ja Tenedos, ja toiselta puolen huolehtia, miten olisi mahdollista hankkia uusia ystäviä ja asetovereita, kuten Byzantion, Abydos,[171] Euboia? Edelleen, miten vihollisilta riistettäisiin heidän suurimmat sotavoimansa ja kaupungille taas hankittaisiin puuttuvia varoja? Tämä kaikki saatiin aikaan minun ehdotuksistani ja valtiotaidollani. Jos näitä neuvojani, oi Ateenan miehet, ilman kateutta tahdotaan tarkastella, käy selville, että ne myöskin oikein ja perin nuhteettomasti pantiin toimeen, ja ettei minun puoleltani yhtään tilaisuutta mennyt ohitse, jota en olisi tuntenut tai hyväkseni käyttänyt, laiminlyömättä mitään, mikä vain yhden miehen voimissa ja päätettävissä oli. Jos taas jonkun jumaluusolennon tai sallimuksen voima tai sotapäällikköjen taitamattomuus tai niiden kelvottomuus, jotka teidän kaupunkinne kavaltivat, tai kaikki nuo tekijät yhdessä saivat aikaan turmiota koko valtiossa, kunnes se sortui, mitä vääryyttä Demosthenes silloin teki? Jos jokaisessa helleenein kaupungissa olisi ollut yksikään henkilö, jolla olisi ollut sama asema kuin minulla täällä meillä, jos Thessaliassa ja Arkadiassa olisi ollut ainoakaan minun mielipiteitäni kannattava mies, niin ei yhdenkään helleenin tuolla eikä tällä puolen Thermopylaita olisi tarvinnut kärsiä nykyisiä onnettomuuksia, vaan kaikki olisivat voineet vapaina, itsenäisinä sekä aivan huolettomina turvallisesti ja onnellisesti asua omassa isänmaassaan, ja näistä niin suurista ja hyvistä eduista he olisivat teille ja muille ateenalaisille voineet olla kiitollisia minun valtiotaitoni johdosta. Jotta tietäisitte, etteivät minun sanani läheskään kykene kuvaamaan tositoimiani, koska esityksessäni olen tahtonut karttaa mahdollista vastenmielisyyttä kuulijain puolelta, ota ja lue minulle ja muille julki ehdotuksieni mukaan tehty apujoukkojen luettelo.

_Apujoukkojen luettelo_.

Tällaiset toimenpiteet soveltuvat kelvolliselle ja kunnon kansalaiselle, ja jos ne olisivat onnistuneet, olisimme epäilemättä kaikkein mielestä tulleet varsin mahtaviksi, ja täydellä syyllä; mutta vaikka toisin kävikin, on meillä ainakin se lohdutus, että hyvä maine on pelastunut eikä kukaan voi kaupunkia ja sen politiikkaa moittia, vaan täytyy pahoitella kohtaloa, joka niin oli sallinut asiain päättyä. Eipä hänen, jumalan tähden, olisi kaupungin etuja pitänyt alttiiksi jättää eikä myydä itseänsä vastustajille ja isänmaan hyödyn sijasta tehdä vihollisille palveluksia, hänen ei olisi pitänyt panetella sitä, joka oli päättänyt sekä suullisesti että kirjallisesti tehdä ja toteuttaa isänmaan arvoa vastaavia ehdotuksia, ei muistella ja mielessään hautoa sitä, jos joku persoonallisesti joten kuten häntä ehkä oli loukannut, eikä väärin ja kostonhimoisesti vetäytyä syrjään, kuten sinä usein teet. Epäilemättä on kuitenkin joskus paikallaan, oikein ja suorastaan valtiolle hyödyllistäkin vetäytyä syrjään, niinkuin useat kansalaiset teistä empimättä tekevät. Mutta tämä ei nauti sellaista lepoa -- kaukana siitä, vaan vetäytyen valtiollisesta toiminnasta syrjään, milloin hänelle hyväksi näyttää (ja se tapahtuu usein), hän vartoo, kunnes olette kyllästyneet tavallisesti esiintyvään puhujaan tai jotakin onnettomuutta tai muuta ikävyyttä (paljohan sellaista sattuu ihmisten kesken) on tapahtunut. Silloin, tällaisessa tilaisuudessa hän äkkiä, kuten tuulenpuuska, lepotilastaan syöksyy esiin ja siinä tuokiossa hän silloin puhuu kuuluvasti, sulloo yhteen ja syytää ulos selvästi ja henkeään vetämättä sellaisia sanoja ja puhetapoja,[172] jotka eivät lainkaan hyödytä eivätkä hyvää vaikuta, vaan päinvastoin vahingoittavat jokaista kansalaista ja tuottavat häpeää yhteiskunnalle. Varmaankin, Aiskhines, tällaisesta harrastuksesta ja huolehtimisesta, jos se olisi rehellisestä ja isänmaan etuja silmällä pitävästä sydämestä lähtenyttä, olisi koitunut jaloja ja kauniita sekä kaikille hyödyllisiä tuloksia: kaupunkien liittosopimuksia, uusia apulähteitä, kaupan kehittämistä, hyödyllisten lakien säätämistä ja julkisten vihollisten vastustuskeinoja. Sillä entisinä aikoina kaikkea tätä tutkittiin, ja myöskin lähinnä kulunut aika on antanut monta esiintymistilaisuutta kelvollisille ja kunnon miehille, joiden joukossa sinua ei tavata, ei ensimmäisenä miehenä, ei toisena, ei kolmantena, ei viidentenä, ei kuudentena, sanalla sanoen ei lainkaan missään, ei ainakaan silloin kun isänmaalle onni oli suopea. Sillä minkä aseliiton kaupunki on solminnut sinun toimestasi? Mitä avustusta se on saavuttanut, mitä luottamusta tai mainetta? Minkä lähetystoimen, minkä palveluksen sinä olet suorittanut, joka olisi lisännyt kaupungin kunniaa? Mitkä kotimaiset tai mitkä yleiskreikkalaiset tai muukalaiset asiat sinun johdollasi onnellisesti on perille viety? Mitä sotalaivoja, mitä ampumakoneita, mitä laivaveistämöitä, mitä muurin rakennuksia, mitä ratsuväkeä sinä olet saanut aikaan? Mitä sinä yleensä olet edistänyt? (312 §) Mikä yleishyödyllinen enemmän varakkaita kuin vähävaraisiakaan koskeva raha-asiallinen helpotus sinun toimestasi on toteutettu valtion puolelta. Ei mikään. Mutta, hyvä ystäväni, vaikka oletkin kaikesta tästä aivan osaton, olethan toki osoittanut hyväntahtoisuutta ja uhrautuvaisuutta? Missä? Milloin? Sinä kelvottomin kaikista ihmisistä, sinähän et silloinkaan esiintynyt, jolloin kaikki, jotka vain kerran olivat äänensä puhujalavalta kohottaneet, ponnistelivat yhteisen pelastuksen puolesta, sinä et mitään antanut, et silloinkaan, -- vaikka et suinkaan ole vähävarainen, kun hiljakkoin Aristonikos,[173] saadakseen kansalaisoikeutensa takaisin, pani toimeen yleisen rahankeräyksen. Mitenpä tuo olisi ollutkaan mahdollista? Olithan lankomieheltäsi Philomokselta perinyt rahaa enemmän kuin viisi talenttia ja summoriain esimieheltä[174] saanut kahden talentin suuruisen rahalahjan, vahingoittaaksesi laivanvarustusta koskevaa lakiehdotustani.[175] (313 §) Mutta tämän tahdon syrjäyttää, jotta siirtymättä asiasta toiseen itse pääsisin erilleni puheenalaisista seikoista. Myöskin edellisestä selviää, että sinä et ollut mitään antamatta köyhyyden vuoksi, vaan sen tähden, että varoit toimia niitä vastaan, joiden asiaa kauttaaltaan ajoit. Missä sinä siis olet ollut elinvoimainen, milloin loistelias? Silloin, kun piti esiintyä näitä[176] vastaan, sinä olit kaikista kaunopuheliain, muistiltasi paras ja oivallisin näyttelijä, tuo traagillinen Theokrines.[177]

Sitten olet muistellut ennen eläneitä kunnon kansalaisia ja jalosti siinä teet. Kuitenkaan ei ole oikein, Ateenan miehet, että hän käyttää hyväkseen ennakolta teidän hyvänsuopeuttanne kaatuneita kohtaan, arvostelee ja heihin vertaa minua, teidän aikalaistanne. Sillä tietäähän jokainen, että kaikkia eläviä enemmän tai vähemmän kadehditaan, mutta kuolleita ei enää kukaan heidän vihollisistaankaan vihaa? Vaikka asianlaita on tämä, minua kuitenkin arvostellaan ja tarkastellaan niiden mukaan, jotka ennen minua ovat eläneet. Eihän toki. Sillä se ei ole oikein eikä kohtuullista, Aiskhines, vaan sinun tulee verrata minua itseesi ja mihin toiseen tahansa vielä elävistä kätyreistäsi. Tarkkaa myöskin seuraavaa. Kumpi on kaupungille mainehikkaampaa ja parempaa, käyttääkö ennen eläneiden suurenmoisia hyviä töitä (sillä kukapa niiden suuruuden voisi määritellä) välikappaleena nykyjään elävien ihmisten toimien halventamiseksi ja tahraamiseksi, vai jakaako kaikille, jotka uskollisesti jotakin suurta saavat aikaan, heille tuleva kunnia ja suosio? Vieläpä uskaltaisin väittää, että minun valtiollisella toiminnallani ja politiikallani, jos sitä joku tahtoisi tarkastella, on yhdenkaltaisia ja samoja päämääriä kuin noilla silloin eläneillä ylistetyillä miehillä, sinulla taas samoja kuin niillä, jotka silloin heitä panettelivat. Sillä selvää on, että myöskin noina aikoina semmoisia oli olemassa, jotka pilkaten aikalaisiansa ylistivät ennen eläneitä, mikä kauttaaltaan oli kelvotonta ja sinun tapaistasi menettelyä. Tämän jälkeen sanot, etten minä ensinkään ole noiden kaltainen. Sinäkö sitten heidän kaltaisensa, Aiskhines, tai veljesi[178] tai joku muu puhujista? Minä puolestani väitän, ettei kukaan teistä (ole heidän kaltaisensa). Päinvastoin sinä, kunnian mies, puhutellakseni sinua kerran siten, vertaile eläviä eläviin ja heidän aikalaisiinsa, niin kuin aina on tapana menetellä kaikkien muidenkin suhteen, esim. mitä runoilijoihin, tanssijoihin ja kilpataistelijoihin tulee. Philamnon[179] ei seppelöimättä lähtenyt Olympiasta tiehensä, sen tähden että hän oli heikompi karystolaista Glaukosta,[180] vaan hän seppelöitiin ja julistettiin voittajaksi, koska hän taisteli paraiten niistä, jotka kilpailivat hänen kanssaan. Niinpä sinäkin vertaa minua nykyjään eläviin puhujiin, itseesi ja keneen toiseen tahansa. En ketään väisty. Silloin kun kaupungin tuli valita se, mikä sille oli edullisinta, ja kaikki yleensä kilpailivat isänmaanrakkaudesta, näyttäydyin minä paraiten puhuvan, ja kaikki suoritettiin päätös- ja lakiehdotusteni sekä lähetystöjeni mukaan, teikäläisistä sitävastoin ei kukaan koskaan esiintynyt, paitsi jos oli tarpeen solvaista näitä. Kun sitten se tapahtui, mitä ei koskaan olisi pitänyt tapahtua, eikä enää välitetty valtiomiehistä, vaan niistä, jotka käskyjä alttiisti noudattivat ja olivat valmiit palkasta pettämään isänmaan asian sekä imartelemaan muukalaista, silloin sinä, samoin kuin jokainen näistä, olit asemassasi suurenmoisena ja loisteliaana hevosenelättäjänä,[181] minä sitävastoin olin voimaton, sen myönnän, mutta hyvänsuopeampi näille[182] kuin te. Kaksi ominaisuutta, oi Ateenan miehet, tulee kunnon kansalaisella olla (sillä siten sallittaneen minun itsestäni moitteettomasti sanoa): hänen tulee onnellisissa oloissa isänmaalle säilyttää mainehikas ja etevä asema ja kaikessa toiminnassaan alati rakkautensa sitä kohtaan. Sillä tämän määrää luonnollinen taipumus, isänmaan mahtavuus ja voima taas on muusta riippuvainen. Helposti tulette huomaamaan, että minä tälle rakkaudelle aina olen ollut uskollinen. Tarkatkaa itse! En silloinkaan koskaan luopunut rakkaudestani teihin, kun minut vaadittiin viholliselle jätettäväksi,[183] kun minut tahdottiin haastaa amphiktyonein[184] oikeuteen ja milloin uhkauksilla, milloin lupauksilla koetettiin saada taipumaan ja kun nuo kirotut vastaani yllytettiin kuin villipedot. Sillä heti alun pitäen olin valtiollisessa toiminnassani valinnut suoran ja rehellisen tien, nim. edistää ja kartuttaa isänmaan kunniaa, mahtavuutta ja mainetta sekä elää ainoastaan niiden hyväksi. Enkä minä iloitse ja riemuitse muukalaisten onnesta enkä touhua torilla ilmoitellen tuota ilosanomaa kättä puristamalla niille, joiden luulen siitä edelleen kertovan sinne,[185] samoin kuin en myöskään kauhuissani, valittaen ja allapäin kuule kerrottavan valtion menestyksestä. Näin nuo jumalattomat kaupungista tekevät pilkkaa, ikäänkuin eivät itseänsä samalla pilkkaisi, sekä luovat katseensa ulospäin, kun he helleenein onnettomuuksissa iloitsevat ja riemuitsevat muukalaisten onnesta ja pitävät tätä omana voittonaan, jonka ainaista säilyttämistä muka on valvottava. (324 §) Älköön siis yksikään teistä, kaikki te hyvät jumalat, tähän suostuko, vaan päinvastoin lahjoittakaa myöskin näille parempaa mielenlaatua ja ymmärrystä; mutta jos he ovat parantumattomia, hävittäkää heidät sukupuuttoon perinpohjin niin mailla kuin merillä ja suokaa meidän muiden mitä pikimmin vapautua uhkaavista kauhuista ja turvallisesti päästä nauttimaan onnellista tulevaisuutta![186]

III.

Suomentajan selityksiä.

[1] Tarkoittaa kreikkalaisten tunnettua, kansalaisten muodostamaa valamiesten eli heliastein tuomioistuinta. Ks. Tietosanakirja XIII, s. 247-248.

[2] Aljettu lause on äkillisesti keskeytetty, erikoinen sanontatavan muoto: _aposiopesis_ (= mykistyminen). Puhuja aikoi sanoa: "minullehan, samalla kuin menettäisin teidän luottamuksenne, koko valtiollinen asemani joutuisi vaaranalaiseksi". Kyseenalainen kielenkäyttö tekee puheen eloisammaksi.

[3] N.s. 500-neuvoston, jonka toiminta oli erittäin tärkeä kreikkalaisten yhteiskuntaelämässä, tuli m.m. valmistaa kansalle esitettäviä asioita, tehdä niistä ehdotuksia ja ennakkopäätöksiä. Neuvosto oli puolestaan hyväksynyt Ktesiphonin esityksen ja puoltanut sitä vahvistettavaksi. Aiskhines käytti silloin hyväkseen valitusoikeuttaan.

[4] Ks. mitä historiallisessa johdannossa Philippoksen valloituspuuhista ja hänen ateenalaisten kanssa solmimastaan rauhasta on huomautettu. Philokrates oli Ateenan rauhanpuolueen innokkaimpia kannattajia. Hän teki ehdotuksen, että Philippoksen luo lähetettäisiin kymmenen lähettilästä keskustelemaan rauhan perusteista. Lähetystö, jonka johtavia henkilöitä olivat Philokrates, Aiskhines ja Demosthenes, matkustikin kuninkaan luo v. 346. Näin keskustelut saatiin vireille ja niitä jatkettiin, kunnes päästiin yksimielisyyteen monen sovittelun jälkeen. Ateena sai Kherroneesoksen ja Philippoksen valtaamat saaret takaisin, mutta Thraakiasta Ph. ei voinut luopua, eikä rauhansopimus myöskään koskenut Ateenan uusia liittolaisia, varsinkaan phokilaisia.

[5] Kun Pelopidas ja Epameinondas olivat kohottaneet Theeban Kreikan ensimmäiseksi valtioksi, koettivat sparttalaiset asevoimalla saavuttaa entisen valta-asemansa, mutta joutuivat tappiolle useissa taisteluissa. Ateenalaisetkin olivat aluksi Theeban puolella, mutta peläten tämän kasvavaa valtaa he tekivät rauhan, vieläpä liiton Spartan kanssa. Kuitenkin Epameinondas sai spartalaisista loistavan voiton Leuktran luona v. 371. Täten theebalaisten mahtavuus yhä paisui, mutta päättyi myöskin pian edellä mainittujen etevien johtajien kuoleman jälkeen.

[6] Aristodemoskin kuului ateenalaisten v. 346 Philippoksen luo lähettämään lähetystöön.

[7] Attikan maakuntaan kuuluvan Agnos-nimisen kunnan asukas.

[8] Ehkä sama henkilö kuin Ktesiphon, joka teki Demosthenen seppelöimistä koskevan ehdotuksen. Toisten mukaan Paiania-kuntaan kuuluva Aiskhineen mainitsema henkilö, joka myöskin teki erään päätösehdotuksen; vrt. 75 §.

[9] Kaikkein helleenein liittovaltioiden edustajain olisi pitänyt kokoutua Ateenaan yhteiseen neuvotteluun (vrt. Ai. 58 §).