Part 3

Hän oli niin suloinen ja lempeä, että Keijujalka ei sietänyt ajatellakaan eroa hänestä, ja kun kuningas pyysi häntä palaamaan heidän kanssaan palatsiin ja asumaan siellä aina, oli hän iloisempi kuin osaan sanoakaan teille. Saada olla lähellä tätä ihanaa prinsessaa, olla hänen ystävänsä, rakastaa ja palvella häntä ja katsella häntä joka päivä, se oli sellainen onni, ettei hän parempaa pyytänyt. Mutta ensin hän tahtoi käydä tervehtimässä isäänsä ja äitiänsä ja veljiänsä ja sisariansa Tölppövallassa, ja niinpä kuningas ja prinsessa ja heidän seuralaisensa saattoivat hänet punamarjalammikolle, ja kun hän oli kylvettänyt jalkojaan vedessä, olivat ne niin suuret, ettei koko Tölppövallassa ollut mitään niiden vertaista, yksinpä kuninkaan ja kuningattarenkin jalat näyttivät pieniltä niiden rinnalla, ja kun hän muutamia päiviä myöhemmin saapui Tölppövallan kuninkaanlinnaan loistavan saattueen seuraamana, jonka Kultakutrin isä oli hänelle antanut, olivat vanhemmat rajattomasti ihastuneita poikaansa. He eivät voineet kyllin ihailla häntä, ja koko valtakunnassa oli juhlavalaistus, ja juhlia jatkui koko hänen käyntinsä ajan.

Mutta vaikka prinssi iloitsikin siitä, ettei enää ollut häpeänä perheelleen, ei voi sanoa, että hän omasta puolestaan olisi nauttinut jalkojensa suuruudesta. Itse asiassa hän paljon mieluummin oli prinssi Keijujalka, nopea kuin tuuli ja kevyt kuin nuori hirvi, ja kun käynti oli päättynyt, oli hänen hyvin hauska mennä satakielten lähteelle ja kylvettää jalkansa pieniksi taas ja palata prinsessa Kultakutrin luo, jolla oli niin kauniit ja lempeät silmät. Siellä kaikki rakastivat häntä ja hän rakasti kaikkia ja oli neljä kertaa onnellisempi kuin päivä on pitkä.

Hän rakasti prinsessaa kultaisemmin päivä päivältä, ja tietysti he menivät naimisiin niin pian kun olivat kyllin isoja. Ja tietysti he kesäisin kävivät metsässä ja tanssivat kuutamossa keijukaisten kanssa, jotka rakastivat heitä molempia.

Kun he kävivät Tölppövallassa, he aina kylvettivät jalkojaan punamarjalammikossa, ja kun he palasivat, muuttivat he ne pieniksi taas satakielten lähteellä.

He olivat aina hyvissä väleissä Heikku Heipparallan kanssa, ja hän kertoi heille aina hyvin avomielisesti Helyhelmasta, joka oli yhä kaunis ja julkea kuin ennenkin.

"Jonakin päivänä", oli Heikun tapana ankarasti sanoa, "menen naimisiin toisen keijukaisen kanssa, niin saamme nähdä mitä hän pitää siitä -- kun näkee jonkun toisen nauttivan läheisyyteni päivänpaisteesta! _Minä_ kyllä tulen toimeen ilman häntä."

Mutta hän ei _koskaan_ mennyt naimisiin.