Part 18

Taas tuijotti hän kuninkaaseen -- ja ajatteli: "_Onko_ tää unta? ... vai _onko_ hän todellakin Englannin kuningas eikä se turvaton Hupsulan Tommi parka kuin minä luulin -- kuka selittää mulle tään arvoituksen?"

Yhtäkkiä nousi aatos hänen aivoissaan, hän meni seinälle, sieppasi tuolin, kantoi sen takaisin, iski sen lattiaan ja istui sen päälle!

Yleinen harmin hämmästys nousi, törkeä käsi paiskautui häneen ja eräs ääni huusi --

"Ylös, sinä siivoton narri! -- istutko kuninkaan läsnä-ollessa?"

Melu nosti kuninkaan huomion. Hän ojensi suojellen kätensä ja lausui --

"Älkää koskeko häneen, hän on aivan oikeassa!"

Ihmisjoukko katseli hämmästyen. Kuningas jatkoi --

"Tietäkää sitten kaikki, ladyt, lordit ja herrat, että tää mies on minun uskollinen ja rakas palvelijani, Miles Hendon, joka on auttanut minua oivallisella miekallaan ja pelastanut ruhtinaansa ruumiillisesta väkivallasta, kenties kuolemasta -- ja että hän sentähden on ritari, kuninkaan käden kautta. Tietäkää myöskin, että hän on tehnyt vielä suuremman palveluksen, pelastanut näet kuninkaansa julkisen ruoskinnan häpeästä, ottaen itse jalomielisesti kärsittäväkseen verilöylyn, ja että hän palkinnoksi tästä kuulumattomasta työstä on koroitettu Englannin pääriksi, Kentin kreiviksi, että hän myöskin on saava kultaa ja tiluksia, jotka vastaa tätä arvoa. Ja lisäksi vielä -- se etuoikeus, jota hän vastikään on harjoittanut, on hänen, kuninkaan suosiosta; sillä me olemme määränneet, että hänen sukunsa päämiehillä olkoon oikeus istua Englannin kuninkaan läsnä-ollessa, nyt ja aina, niinkauan kuin maan kruunu pysyy. Älkää vaivatko häntä."

Kaksi henkilöä, jotka jonkun viivytyksen tähden olit saapuneet maalta vasta sinä aamuna ja tulleet tähän vastaanottosaliin vasta viisi minuuttia sitten, seisoi kuunnellen näitä sanoja ja tuijottaen milloin kuningasta, milloin linnun pelätystä valtaistuimen lähellä -- jonkunmoisella tylsällä kauhistuksella. Nämä olit sir Hugh ja lady Edith. Mutta uusi kreivi ei heitä huomannut. Hän yhä huikaili hämmästyksissään kuningasta mumisten itsekseen --

"Oh, herra Jumala! _Tämäkö_ siis on mun kerjäläispoikani? Tämäkö mun mielipuoleni? Tämäkö siis hän, jolle _minä_ tahdoin osoittaa mitä suuruus muka on, näyttäessäni hänelle seitsemänkymmentä huonettani ja seitsemänkolmatta palveliaani? Tämäkö hän, josta minä luulin, ettei hän ikinä ollut tiennyt muista vaatteista kuin repaleista, että potkut olit hänen passinaan ja rikat hänen ruokanaan! Tämänköhän _minä_ tuumasin ottaa ottopojaksi ja tehdä kunnon mieheksi? Oi, jospa mulla olis säkki, johon pistäisin kurjan pääni!"

Mutta sitten hänen sievät tapansa yhtäkkiä palasivat; hän pani polvilleen ja vannoi, ojentaen kuninkaalle kätensä, uskollisuuden ja kuuliaisuuden valan maistansa ja arvonimistään. Sitten meni hän ylös ja astui kunnioittaen syrjään yhä kaikkein läsnäolevani katsottavana -- ja monien kadehtimana myös.

Nyt huomasi kuningas sir Hugh'in ja huudahti vihastuneella äänellä ja hehkuvin silmin --

"Kiinni tuo ryöväri! hän on menettänyt varastamansa tilukset ja väärät arvonimensä. Pankaa hänet lukkojen taa, kunnes toisin määrään."

Entinen sir Hugh vietiin pois. Kuului liikettä salin toisesta päästä. Kokoutuneet väistyivät syrjään ja Tom Canty oudossa, mutta rikkaassa puvussa astui esiin näiden elävien muurien välitse, erään marsalkan johtamana. Hän polvistui kuninkaan eteen, joka sanoi --

"Olen saanut tietää mitä viime viikkoina on tapahtunut, ja minä olen tyytyväinen sinuun. Sinä olet hallinnut valtakuntaa oikealla kuninkaan viisaudella ja armolla. Olethan löytänyt äitisi ja sisaresi jälleen? Olet -- hyvä; he saavat, kun saavatkin, turvaa elinajakseen -- ja sun isäsi on käyvä hirteen, jos sinä niin tahdot ja laki sen myöntää. Tietäkää myös te kaikki, jotka kuulette mun ääneni, että tästä päivästä lähtien ne, joilla on majaa ja turvaa Kristuksen Hospitaalissa ja nauttivat kuninkaan suosiota, tulevat saamaan ravintoa niin hyvin hengelleen ja sydämmelleen kuin ruumiilleen. Ja tämä poika on asuva siellä kuolemaansa asti ja oleva päällikkönä sen kunnioitetussa virkamies-kunnassa. Ja koska hän on ollut kuninkaana, niin on se myös oikeus ja kohtuus, että hänelle tulee jotain muutakin kuin tavallista kunnioitusta. Sentähden huomatkaa tarkoin tämä hänen juhlapukunsa; sillä siitä hän on tuleva tunnetuksi, eikä kenkään saa sitä jäljitellä. Ja minne ikinä hän tuleekin, niin on se puku muistuttava ihmisille, että hän aikoinaan on kuninkaan paikalla ollut, ja käsken minä kaikkia nöyrästi tervehtimään häntä ja tekemään hälle kunniaa. Hänellä on valtaistuimen suoja, hänellä on kruunu turvaksensa, hän on tuleva nimitetyksi ja kutsutuksi arvonimellä: 'Kuninkaan suosikki'."[17]

Onnellinen Tom Canty nousi, painoi suudelman kuninkaan kädelle ja poistui. Hän ei huomannut aikaa, vaan riensi äitinsä luo kertomaan hänelle ja Nan'ille ja Bet'ille kaikki tapahtumansa ja ilostuttamaan heitä suurilla uutisillaan.

LOPPUPÄÄTÖS.

Kaikkien palkka maksetaan.

Kun käsittämättömät salaisuudet kaikki olivat selvinneet, tuli vihdoinkin päivän valoon Hugh Hendonin tunnustuksen kautta, että hänen vaimonsa ainoastaan Hugh'in käskystä oli kieltänyt ja jättänyt tunnustamatta Miles'in tuona päivänä Hendon Hall'issa -- käsky, jota kannatti ja vahvisti se täydelleen uskottu vakuutus Hugh'in puolelta, että ellei lady Edith selittänyt Miles Hendonin hänelle tuntemattomaksi ja pysynyt tässä vakuutuksessaan, hän, Hugh, tappaisi vaimonsa; jonka perästä Edith oli sanonut: "ota henkeni, en pane arvoa siihen -- enkä minä kiellä Miles'iä". Tähän oli Hugh vastannut tahtovansa säästää lady Edith'in, mutta murhauttaa salassa Miles'in! Se oli ratkaissut asian; vaimo parka oli antanut sanansa ja pysynyt siinä.

Hugh'ia ei kenkään syyttänyt hänen uhkauksistaan tai veljensä tilusten tai arvonimen varkaudesta, koska ei hänen vaimonsa eikä veljensä tahtoneet todistaa häntä vastaan -- ja kosk'ei edellinen olisi saanutkaan sitä tehdä, vaikka olisi tahtonutkin. Hugh hylkäsi vaimonsa ja muutti mannermaalle, jossa hän pian sen jälkeen kuoli; ja hänen leskensä kanssa meni Kentin uusi kreivi naimisiin. Suuret juhlallisuudet ja tuliaiset vietettiin Hendon'in kylässä, kun vastanainut pariskunta ensimmäisen kerran tuli sen Hall'iin.

Tom Cantyn isää ei enää koskaan kuulunut, ei näkynyt.

Kuningas etsitti sen maamiehen, joka oli polttomerkitty ja myyty orjaksi, antoi raastaa hänet olosta ja elämästä ryövärijoukossa ja pani hänet ansaitsemaan leipänsä rehellisellä tavalla.

Samaten vapautti kuningas vanhan lakimiehen varkaudesta ja luovutti hänen sakkonsa. Hän laitatti hyvän kodin ja elatuksen niiden kahden baptistivaimon tyttärille, joiden hän näki palavan roviolla, ja toimitti runsaan rangaistuksen sille virkailijalle, joka oli niin ansaitsemattomasti ruoskinut Hendon'ia.

Hän pelasti hirsinuorasta sen nuorukaisen, joka oli ottanut kiinni karanneen haukan, sekä samaten vaimon, joka oli näpistänyt vaatepalasen eräältä kutojalta; mutta sitä vastoin hän myöhästyi pelastaaksensa sen miehen hengen, joka oli tappanut eläimen kuninkaallisessa puistossa.

Hän osoitti suosiota tuomarille, joka oli ollut myötätuntoinen hänelle silloin, kun häntä syytettiin porsaan varastamisesta, ja hänellä oli ilo nähdä miten tämä laupias mies yhä nousi yleisessä kunnioituksessa ja tuli arvoisaksi mieheksi.

Niin kauvan kun kuningas eli, oli se hänen riemujaan, kun hän sai kertoa seikkailuistaan aina siitä hetkestä asti, kun vahtimies ajoi hänet pois palatsin portista, siihen sydänyöhön saakka, kun hän, kätkeytyneenä kiirehtivien työmiesten joukkoon, onnistui hiipimään sisään Westminster Abbey'hin ja kätkeytymään Tunnustajan hautaholviin, missä hän nukkui niin sikeästi ja pitkään seuraavana päivänä, että hän oli jäämäisillään pois koko kruunausjuhlasta. Hän sanoi, että näiden tapausten kertominen niin useasti lähinnä tarkoitti sitä, että ne pysyisivät hänen muistissaan ja hänen kansansa siis saisi hyötyä niiden hedelmistä. Ja niin hän myös aina kertoisi niistä, niin kauvan kun hän eläisi, ja tämä pitäisi nuo surulliset tapaukset tuoreina hänen muistissaan, ja laupeuden lähde pulppuisi aina hänen sydämmestään.

Miles Hendon ja Tom Canty pysyivät kuninkaan ystävinä koko hänen lyhyen hallituksensa aikana ja surivat häntä vilpittömästi hänen kuoltuaan. Oivallinen Kent'in kreivi oli liian hienotunteinen nauttiakseen kaikissa tiloissa erityistä etuoikeuttaan; mutta hän käytti sitä kaksi kertaa ennen muuttoaan tästä maailmasta -- kerran kuningatar Maryn noustessa valtaistuimelle ja kerran kuningatar Elisabethin. Eräs hänen jälkeläisensä käytti sitä Jaakko I:n noustessa samalle istuimelle. Ennenkun hänen poikansa ryhtyi sitä nauttimaan oli lähes neljännes vuosisataa mennyt umpeen ja "Kentien privilegio" melkein hälvennyt ihmisten muistista. Kun sentähden Kentin kreivi siltä ajalta ilmestyi Kaarlo I:n ja hänen hovinsa eteen ja istui alas kuninkaansa läsnä-ollessa, saadakseen sukunsa oikeuden vahvistetuksi ja ikuistetuksi, oli hämmästys ja harmi suuri! Mutta asia selvitettiin pian, ja etuoikeus vahvistettiin. Viimeinen kreivi tästä suvusta kaatui sodassa Cromwellin aikana, paljastaen miekkansa kuninkaan puolella, ja tämä oudonlainen etuoikeus loppui häneen.

Tom Canty eli hyvin vanhaksi mieheksi valkoisine, kunnianarvoisine suortuvineen ja ulkonäköineen muuten, joka kaikin puolin tarjosi kunnioitusta. Ja kunnioitusta saavutti hän koko elinaikanaan, johon vaikutti sekin, että hän aina esiintyi omituisessa puvussaan, joka muistutti ihmisiä siitä, että hän "aikoinaan oli kuninkaan valtaa harjoittanut". Missä ikinä hän näyttäytyikin, väistyi väkijoukko syrjään antaen hälle tietä ja kuiskaten toinen toiselleen: "Lakki päästä, kuninkaan suosikki tulee!" -- ja niin he tervehtivät häntä ja saivat palkkioksi hänen ystävällisen hymyilynsä -- ja siihen pantiinkin arvoa, sillä olipa hänen historiansa kunniakas.

Niin, kuningas Edvard VI eli ainoastaan muutamat vuodet, mutta hän eli ne kunnialla. Useasti kyllä, kun joku korkeavirkainen pappismies, joku kruunun loistava vasalli teki muistutuksia hänen lauhkeuttansa vastaan ja sanoi, että se ja se lakimääräys, jota hän aikoi lieventää, oli kyllin suopea tarkoitukseensa eikä aiheuttanut mitäkään kärsimyksiä tai sortoa, silloin käänsi nuori kuningas surumieliset, sielukkaat, suuret silmänsä, joista laupeus levisi häntä vastaan ja vastasi --

"Mitä tiedät _sinä_ kärsimyksistä ja sorrosta? Minä ja mun kansani tiedämme, vaan sinä et."

Edvard VI:n hallitus oli erittäin lempeä näille tuimille ajoille. Nyt, kun sanomme hänelle jäähyväiset, pitäkäämme tämäkin muistissamme hänelle kiitokseksi.

Viiteselitykset:

[1] Nykyajan Englannissa ovat ikkunat lykättävät ylös alas.

[2] Kristuksen vierasmajassa -- _Christ's Hospital_ -- ei alkuansa ollut mitään _koulua_; sen työnä oli vain ottaa huostaansa orpolapsia kaduilta, antaa heille suojaa, elatusta ja vaatteita. Timb'in _Curiosities of London_.

[3] Tämän hallituksen (Henrik VIII) loppupuoleen saakka ei viljelty salaatia, porkkanoita, nauriita tai muita syötäviä juuriaineksia Englannissa. Se vähäinen määrä, mitä nautittiin näitä kasviksia, tuotiin maahan Hollannista ja Flandersista. Kuningatar Katarina oli, kun hän halusi vähän salaatia, pakoitettu lähettämään sinne sanansaattajan asian alkain. Hume'n _History of England_.

[4] Jos Henrik VIII olisi elänyt muutamia tuntia kauvemmin, olisi hänen käskynsä herttuan surmaamiseksi pantu toteen. Mutta kun sanoma saapui Toweriin, että kuningas itse oli kuollut viime yönä, kieltäytyi linnan päällikkö noudattamasta käskyä; eikä olisi ollut soveliasta Neuvoskunnalle alkaa uutta hallitusta toimeenpanemalla kuolemanrangaistusta, johon kuningaskunnan jaloin aatelismies oli tuomittu niin väärän ja tirannillisen käskyn kautta. Hume'n _History of England_.

[5] Paronetti -- baronet -- on aatelismies baron'in (vapaaherran) ja knight'in (ritarin) välillä. _Barones minores_ (pienemmät vapaaherrat, baronetit) eivät, niinkuin lordit, synnyltään saaneet olla Parlamentin ylihuoneen istunnoissa äänestämässä.

[6] Kingsale'n lordit, jotka ovat de Courcy'n jälkeläisiä, nauttivat vielä tänä päivänäkin tätä kummallista etuoikeutta.

[7] Hume.

[8] Hume.

[9] Jaakko I:llä ja Kaarle II:lla oli pieninä ollessaan piiskapojat, jotka ottivat selkäänsä heidän puolestaan, kun he itse tekivät virheitä opetustunneilla. Minä olen sentähden uskaltanut varustaa pienelle prinssillenikin yhden semmoisen.

[10] Leigh Hunt'in teos "_The Town_", sivu 408.

[11] "Päämies" käyttää tässä varkaiden kieltä, jonka kautta sanat oikeastaan soivat toisin.

[12] Katso "The English Rogue". London, 1665.

[13] Vanha kirja _The English Rogue_ tekee tämän hullunkurisen rajoituksen: _above the value of thirteen pence ha' penny_.

[14] Tekijä osoittaa eri muistutuksessa nämä ja muut tässä luvussa mainitut rankaisutavat laillisiksi mainiten lähteenä toht. J. Hammond Trumbull'in teoksen: _Blue Laws, True and False_.

[15] Ks. Hume'n England.

[16] Englannin, joista 7 menee yhteen suomalaiseen.

[17] "Christ's Hospital", köyhäin orpolapsien kasvatuslaitos Lontoossa, jonka suunnitelma lujentui kuningas Edvard VI:n kautta, on laskenut ulos oppilaita, joista monta on saavuttanut maailman maineen, kuten esim.: Josua Barnes (Anakreon ja Euripides kirjailijain tulkitsija); Jeremias Markland (kuuluisa kirjallisuuden, erittäinkin kreikkalaisten mestariteosten tutkija); Samuel Richardson (novellien kirjoittaja); Thomas Mitchell (Aristofaneksen kääntäjä); Thomas Barnes (Times-lehden monivuotinen toimittaja); Coleridge, Camden y.m.