Part 1

language: Finnish

PREERIAN PRINSESSA

3-näytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

RAJU HALLA [Kaarle Halme]

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1923.

HENKILÖT:

RITVA IMMILÄ, V.P.K:n ravintolan hoitajatar (25 v.). HELINÄ IMMILÄ, hänen nuorempi sisarensa, laulajatar. EEVA-KAISA, tarjoilijatar (22 v.). ROUVA EVELIINA LELLO, valokuvaajan leski (40 v.). ANTTI KORSU, V.P.K:n vahtimestari (35 v.). RAJU HALLA, maanmittari-insinööri (30 v.). PEKKA HALLA, hänen vanhempi veljensä, kartanonomistaja ja suojeluskunta-upseeri (35 v.). EERO TIMILÄ, ylioppilas, suojeluskuntalainen. MUTKALAN ANSU, haudankaivaja, kylälaulaja (35 v.). NASKALI-VILLE, Sirpan kylän suutarimestari (35 v.). TIMO LOIRONEN, pitäjän maalarimestari (35 v.). TROKARI-JUSSL HEMMI HAJASMAA. KALLE KAIVANTO.

Tapahtuu kesäisenä lauantaina Sirpan V.P.K:n talolla.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Sirpan V.P.K:n talon pikku-sali. Lattia on juuri pesty ja huonekalut ovat epäjärjestyksessä. Seinillä lippuja ja lasiovikaappeja, joissa voittomaljoja, sarvia y.m: Vihreä köynnös koristaa seiniä. Kesäinen iltapäivä. Perällä akkunat. Oikealla perällä ulko-ovi ja etualalla ovi keittiön puolelle. Vasemmalla perällä raput ja ovi näyttämölle sekä etualalla ovi katsomoon.

EEVA-KAISA (hommailee huonekalujen asettelemisessa. Hyräilee ensin ja sitten laulahtaa).

N:o 1.

Tuli, tuli, tuli, tuli Tappura-Ville — ja minkä ma mahdoin sille! Meni, meni, meni, meni Tappura-Ville — ja minkä ma mahdoin sille!

RITVA (tulee keittiöstä pää käärittynä valkoiseen liinaan ja muuten puettuna leipojan tapaan, nauraa)

Vai jo se Tappura-Ville taas on tullut ja mennyt!

EEVA-KAISA (säikähtää)

Hyi! Aina se emäntä-neiti niin topakasti tulla riepsahtaa, että ihan syntinen sydän vavahtaa.

RITVA (asettaa jonkun tuolin paikoilleen)

Miksi päästelet sydämen syntiä laulun nuottiin?

EEVA-KAISA

Mitä? Sydämenkö?

RITVA

Kukas se Tappura-Ville on?

EEVA-KAISA (nauraa)

Eihän sellaista ole! Laulussahan vain niin sanotaan.

RITVA

Kuivahan tämä lattia jo on kauttaaltaan. Asettele vaan huonekalut paikoilleen! Sitten meillä onkin tämä seuran puoli täydessä kunnossa illaksi. Kun sattuikin se palokunnan juhla tähän mylläkkään.

EEVA-KAISA

Kylläpä nämä nyt tästä illaksi ja laivan tuloksi sijoittuvat — hyvinkin.

RITVA

Niin — saa nähdä, tuleeko tuo sisarkulta tämän päivän laivalla!

EEVA-KAISA

Niin — saa nähdä! Eihän sitä Amerikasta asti niin prikulleen pääse.

RITVA

Kuule, Eeva-Kaisa! En minä ehdi sinua enää auttamaan. Leivät voivat palaa uunissa.

EEVA-KAISA

Kyllähän minä nämä muut ehkä saisinkin, mutta tuo sulhasmiehen pöytä —

RITVA

Mikä?

EEVA-KAISA

No, tuo maanmittarin pöytä on niin säntyä täynnä, ettei siihen hirviä edes koskeakaan. Ja tuo sohva —

RITVA

No, sellaiseen minulla kyllä on aikaa.

EEVA-KAISA (tekee tilaa sohvalle)

Mitähän varten se neidin sisar sinne Amerikaan meni, kun täällä oli suuret perinnöt tiedossa — tai ehkä ei tietänyt —

10

RITVA

Tiesi kyllä. Minä kirjoitin hänelle Helsinkiin, että täti oli sairaana, mutta luuli kai tädin paranevan ja lähti.

EEVA-KAISA

Eikös se ole mukavaa, kun saa tällaisen talouden hoidon perinnöksi — ja paljon rahaa — ihan iltikseen? Ja sitten sillä kaupalla vielä tienaa sulhasen —

RITVA

Mitä sinä sanot? Tienaa?!

EEVA-KAISA

Ääh! Mitäpä neiti nyt siitä suuttuu! Kun saa sulhasen ihan ilman vaivaa — eikös se ole jotain! (Huokaa leikkisästi.) Ooh — höh! Nostetaan sitten!

RITVA (nauraa)

Vai ilman vaivaa! Sekö se on niin merkillistä?

(Nostavat sohvan paikoilleen.)

EEVA-KAISA

No, eikös, ole? Tulee kuin käsketty ja kiinni tarttuu. Asuskelee yläkamarissa ja riittailee täällä pikku-salissa — syö neidin puolella — ja pikiintyy —

RITVA

Sinä latelet tyhmyyksiä! Hoida sinä vaan Korsusi ja jätä muut omille oloilleen!

EEVA-KAISA (mielisteltynä, mutta epäilevänä)

Mitä se neiti Korsusta —?

RITVA

Huuda Korsu auttamaan enempiä, minä en enää ehdi!

EEVA-KAISA

Häntäkö nyt tänne saapastelemaan puhtaalle lattialle!

RITVA (hyväntahtoisesti)

Kyllä minä huudan akkunasta Korsulle, että Eeva-Kaisa ei siedä hänen saappaitaan.

(Menee keittiöön nauraen.)

EEVA-KAISA (pysähtyy hommassaan, huutaa topakasti)

Ei tarvitse! Neiti jättää vaan toiset ihmiset omille oloilleen!

RITVA (kurkistaa ovesta, pilaillen)

Korsu on keittiöpuita pilkkomassa vajan edessä! (Sulkee nopeasti oven.)

EEVA-KAISA (uteliaan-ihmettelevänä)

Mitä se emäntä-neiti siitä Korsusta? Enhän minä tuota köntystä ole edes ihan vakavissani ajatellut! — Mutta olisikohan ehkä Korsu itse? (Lyö kätensä yhteen.) Enkä minä ole huomannut mitään — enkä tehnyt mitään! No, olenpa totisesti aika kana! (Menee nopeasti ulko-ovesta ja huutaa ystävällisellä äänellä.) Korsu! Kuule, Korsu! Tule vähän tänne! — Niin, tänne pikku-saliin!

(Tulee, menee peilin eteen, korjaa tukkaansa ja laskee vyötäisille kiedotut hameensa alas, peilaillen itseänsä edestä ja takaa. On sitten hommailevinaan, vilkkuen välillä peiliin.)

KORSU (kurkistaa ulko-ovesta)

Tännekö pitäisi — vai?

EEVA-KAISA

Tänne, tänne! Minä pyytäisin Korsua vähän auttamaan minua! Jos on aikaa — —

KORSU (tulee sisään)

Noin tuota — aikaa on vaikka paljon! Siellä on keittiöpuita jo ainakin viikoksi, vaikka minkälaisia juhlia varten.

EEVA-KAISA

Kiitoksia vaan! Paljon niitä nyt tarvitaankin, kun ruvetaan tässä muutenkin kemuilemaan.

KORSU

Noin tuota — mitä nyt sitten —?

EEVA-KAISA

Auta minua, hyvä Korsu, tämän pöydän nostamisessa — tuonne paikoilleen!

KORSU (nostaa pöytää)

Noin tuota! Mitäs täällä nyt sitten muuta tulee kuin palokunnan juhla?

EEVA-KAISA

Tulee kaukaisia vieraita. Emännän sisar — se Helinä-neiti tulee Amerikasta tänään — pitäisi tulla laivalla.

KORSU

Jahah! jahah! Mahtaako jäädä jälkiä saappaistani, kun kävin tuolla perunakuopalla?

EEVA-KAISA

Ai, ai! — Vasta pestylle lattialle!

KORSU (hätkähtää)

No, sun parkule! Sitä jo pelkäsinkin.

EEVA-KAISA

Ei nyt tarvitse niin kovin välittää — pianhan tämä taas tallataan piloille — jo ilta-harjoituksessa — ei edes iltaan asti saa olla rauhassa.

KORSU

Niinhän se on! Kyllä tässä talossa osataan tallata. Siellä ulkona ovat muuten jo pöydät kunnossa suojeluskuntaa varten. Lottia näkyikin jo olevan liikkeellä — niitä soppa-Lottia.

EEVA-KAISA

Niinpä kylläkin! Sen suojeluskunnan nyt pitikin vielä työntyä tähän Lottineen. Mitä niillä nyt taas lie tekeillä?

KORSU

Parkuleko heidät! — Ainahan ne vehnaavat! Aivan kuin ei olisi jo palokunnasta tarpeeksi!

EEVA-KAISA

Viis' heistä ja muista! Illalla saadaan tanssia!

KORSU

Sepä se, parkule, tässä salpaa hengen ihmiseltä!

EEVA-KAISA

Mikä? Tanssiko? — Ai, Korsu suree sitä Korpimaapolskaa, jota —

KORSU

No, niin — kun se Timilän Eero sai minut narratuksi —

EEVA-KAISA

Mutta johan Korsu sen eilen osasi!

KORSU

Kyllähän minä itse polskan — parkuleen — mutta ne sanat — niitä olen unissanikin tankannut! — Kun minun päähäni ei tavallisesti mahdu mitään vierasta törkyä. Se on niin täynnä omistakin ajatuksista.

EEVA-KAISA

Kyllä minä tanssin vielä kerran ennen iltaharjoitusta, jos Korsu tahtoo.

KORSU (ihastuu)

No, parkule! Eeva-Kaisa sitten on reima ihminen! (Lyö kätensä yhteen.) Antaapa sitten hoijakan käydä!

(Laulaa ja tanssii Eeva-Kaisan kanssa vanhanaikaisen ja hurjan maalaispolskan.)

Pontikka-Mikko pankolle kävi viulunsa kieltä vinguttamaan: Hei liru, liru, hei laru, laru — naisia rupes naurattamaan.

EEVA-KAISA (pysähtyy)

Eihän se niin ole!

KORSU (nolona) Ei taida ollakaan! Eihän siinä pontikasta mitään puhuta. Voi, parkule sentään! (Etsii taskujaan) Mihin minä ne sanat nyt olen pannut?

EEVA-KAISA

Antaa nyt olla! Kyllä minä tanssin Korsun kanssa uudelleen, heti kun saan aikaa.

KORSU

Eeva-Kaisa on niin parkuleen hyvä tyttö.

EEVA-KAISA

Kyllä me siitä selviämme! Ei nyt huolita surra!

KORSU

Menenpä kohta hakemaan paperini. Noin tuota! Saakos tuohon resoorille vähän istahtaa?

EEVA-KAISA

Vieläpä nyt kysellä! Sellainen mies kuin Korsu on tässä talossa — talon vahtimestari ja isäntä — ja ollut jo emäntävainajan aikana.

KORSU (istuu)

Olisi kai siinä kappaleessa tultu toimeen ilman polskaakin!

EEVA-KAISA

Niinkö siinä — Nassulan Kallun kihlajaisissa?

KORSU

Siinä juuri — mokomassakin!

EEVA-KAISA

Korsuhan tanssii sen niin alkuperäisen metkasti.

KORSU (hyvillään)

Hm! — Noin taas! Nyt tulee kai sitten se amerikalainen — jahah! Sentähden rumsteerataan vielä erikoisesti.

EEVA-KAISA

Niin kyllä — hänenkin tähtensä. Mutta vielä muutenkin. Eikö Korsu tiedä, että täällä kohta vietetään kihlajaisia?

KORSU

Hei — kenen?

EEVA-KAISA

Pianpa tuon arvaa — eihän meillä niin monia naisia ole — vakinaisesti talon asukkaina.

KORSU (vastahakoisesti)

Vai ottaa Eeva-Kaisa sen Tappura-Villen sittenkin!

EEVA-KAISA

Kenen?

KORSU

No, sen, josta aina laulelee.

EEVA-KAISA (nauraa).

Sehän on vain laulu — ei sellaista miestä ole.

KORSU

Soo — parkule! Vai ei ole! Onpa hyvinkin — vaikka hänen oikea nimensä on Naskali-Ville.

EEVA-KAISA

Vai sekö iletys — tuo pahainen polsu! Sellaista en ole ikinä aavistanutkaan! Murrin Leena opetti minulle laulun ja — hyi toki — en ikinä enää sillä laululla suutani pilaa. Ei, Korsu! Kyllä se on toisempi mies, joka minut pappilaan kuskaa. Vai mokomalle tyhjäntoimittaja-polsulle minä säästöni antaisin juopoteltavaksi.

KORSU (heittää piippunsa sohvalle, yksikantaan)

Onko vielä muuta nosteltavaa? (Nousee.)

EEVA-KAISA (hämillään)

Ei, — ei ole —

KORSU

Jahah! Sitten joudan — noin taas — joudan menemään — (Menee vauhdikkaasti ulos).

EEVA-KAISA (sivelee hämillään poskiaan)

Ei, mutta — hänhän taisi luulla, että minä — en kai maininnutkaan, että emäntä on morsian — hän ihan vissisti luuli, että minä — (Aikoo perässä.) Korsu! Korsu!

RITVA (huutaa ovesta oikealta)

Jätä sikseen vähäksi aikaa ja tule auttamaan minua! (Poistuu.)

EEVA-KAISA (hädissään ja epätietoisena aikoo keittiöön oikealle ja aikoo ulos)

Kyllähän minä — kyllä minä —

RITVA (huutaa)

Tule aivan heti!

EEVA-KAISA

Johan minä tulen — (Menee oikealle.)

KORSU (tulee sisään. Häntä seuraa Pekka Halla ja perässä tulee Naskali-Ville kantaen pientä matkalaukkua.)

Voittehan käydä tänne! Noin taas — täällähän se maanmittari majailee — vaikka minä en tiedä, mikä huone se hänen vakinaisenaan on. Eiköpähän liene tuolla yläkerrassa.

PEKKA (puettuna sadetakkiin ja varsisaappaisiin)

Olkoonpa nyt ylä- tai alakerrassa — kaipa siitä selvitään. Aluksi asetun tähän.

KORSU

Noin taas! (Pälyilee Naskali-Villeä kulmainsa alta.)

Vieraat ovat kai yhtä seuraa?

PEKKA (ihmeissään kysymyksestä)

Yhtäkö seuraa? (Sitten luonteensa mukaisesti hauskasti, leikkisästi.) Tietysti yhtä seuraa, kuten sulhanen ja puhemies ainakin. Tämä minun toverini kertoi, joen yli soutaessamme, että tässä talossa on naitavia tyttöjä.

KORSU (leveällä hymyllä)

No, parkule! Onhan täällä! (Pekalle) Tekö käytte sulhasesta?

PEKKA (istuessaan, äkkiä, matkien Korsun sanantapaa)

Eikös, parkule! Minä olen puhemies.

VILLE (erikoisen pieni ja käpristynyt, vilkas ja yksinkertainen, laskee matkalaukun kädestään)

No, tulitpas kerran järkeäkin puhuneeksi, kaveri! Koko matkan oletkin vain pötyä pärpättänyt. Jos puhut tosissa puhemiehenä puolestani, niin soutupalkan maksusta pääset.

PEKKA (ottaa esiin rahaa)

Äläpäs hätäile, kaveri! Kukin asia erikseen! Viitosen määräsit soudusta — ja toisen määrään minä niistä kauniista esitelmistäsi, joilla minua kestitsit. Heh! Tuossa kymppi!

VILLE (ottamaisillaan rahan)

Jos kuitenkin sentään pitäisit tuon rahan — ja puhuisit sen edestä sille Eeva-Kaisalle — tälle tämän talon —

KORSU (korjaa vyötään, tyytymättömänä)

Soo parkule! Oletteko te muka — noin taas —!

PEKKA (nauraa)

No, niin, parkule vie olemmekin! (Työntää rahan Villelle.) Tuossa!

KORSU (vihaisena)

Mitäs markkinakauppaa tämä on? Ota rahasi, Naskali-Ville — ja patikoi pihalle! (Pekalle) Ellette ole samaa säkiä, niin sanon teille, että tämä Naskali-Ville on tämän rauhallisen kappelikunnan — noin taas — mikä parkule se nyt taas onkaan se herrasnimitys —

VILLE (äreästi)

Kommunisti minä olen! Rehellinen ja oikea kommunisti! Mutta niitä on täällä kappelissa kaikellaisia tuohipäitä, jotka eivät rehellisesti ole yhtään mitään!

KORSU

Katsos, parkuletta, kuinka suuttui, kun en muistanut kommunistia — polsun minä kyllä aina muistan.

PEKKA

Älkäähän nyt rakennelko riitaa, hyvät naapurit! Kyllä minä veneessä sain kuulla, että tämä saattomieheni on turkin tulipunainen ja kiivas —

KORSU (keskeyttää)

Tappura-Ville! Niin on.

PEKKA (nauraen)

Onko sekin hänen nimensä?

KORSU

On kuin parkuleenkin. Hän on Tappura, kommunisti, Naskali ja polsu! Nyt ne tittilät muistin kaikki.

VILLE (vetää ylpeänä ja halveksivana savukekotelon taskustaan)

Minä halveksin kaikkia tuohipäitä sosialisteja!

PEKKA (huvitettuna nousee)

Teidän seuranne on tavattoman mielenkiintoista ja miellyttävää, mutta — (riisuu sadetakin yltään, joten paljastuu hänen suojeluskuntapukunsa) siitä huolimatta täytyy minun yrittää tavata talon emäntää.

VILLE (hölmistyneenä ja liikahtamatta)

Katsos kettua — miten muutti karvansa!

KORSU

No, eikös, parkule! Tuoko nyt olisi polsun puhemies!

VILLE

Sinähän olet oikea lahtari — vai —?

KORSU

Älkää suuttuko tuohon polsuun, muuten rupeatte pian tappelemaan. Antaa hänen nimitellä —

PEKKA (iloisesti)

Älä pelkää, poikaseni! Me emme koskaan tappele turhista. Minähän päinvastoin olen ihastunut tähän kommunisti-ystävääni —

VILLE

Minä en ole lahtarin ystävä!

KORSU

So, soh, parkule! Puhuttele ihmisiksi!

PEKKA

Anna olla! Kuulin sen jo venheessäkin moneen kertaan.

VILLE (ivallisesti)

Mutta silloin en tietänyt, mitä nyt näen. Jos sen olisin aavistanut, niin et nyt seisoisi tuossa.

PEKKA

Miksi en?

VILLE

Et minun veneelläni olisi yli päässyt. Et! (Muristen) Sehän minua suututtaa, kun satuin avustamaan tuota poroporvaria!

PEKKA (rattoisasti)

Mitenkäs sen puhemiehen toimen nyt käy, kun sulhanen tuolla tavoin kimsuilee? — Koetahan nyt asettua ihmisiksi, niin minä pistäydyn talonväen parissa — ja jos tapaan Eeva-Kaisan — niinhän se nimi kai oli —

KORSU ja VILLE (yht'aikaa)

Ei tarvitse!

PEKKA

Mitä? (Katselee kumpaistakin vuorotellen, hymyilee)

Ahaa! Niinkö — vai? — — Tappura-Ville ja — mikä teidän nimenne olikaan? —

KORSU (tyytymättömänä)

No, parkule! —

PEKKA (nauraen)

Aivan oikein! Parkule se olikin! (Lyö Korsua olalle mennessään kimakasti) Parkule! (Menee oikealle.)

VILLE (nolona)

Tässähän nyt vasta kiekura tapahtui. — Kun lahtarin kätyriksi jouduin!

KORSU

Noin taas! Ei rehellistä työtä tarvitse katua!

VILLE

No, rehellisesti juuri olisin keikahuttanut salmeen, jos olisin honannut! — Mutta samapa tuo! (Tarjoo tupakkaa.) Pannaan rauhan piiput, me kaksi! Me emme ainakaan ole porvareita.

KORSU (etsii piippuansa, löytämättä)

Minä imeskelen vain nystyrääni — ja askarteluillekin on lähdettävä — tuolla näyttämölläkin on vielä yhtä ja toista rempallaan.

VILLE

Voihan kai kotvan istuakin — (Menee istumaan). Haluaisin vähän jutella kanssasi —

KORSU (mutisten)

Ei hyödytä! Minä olen liian yksivakainen sosialisti.

VILLE

Tiedän sen! En minä nyt listeistä enkä nisteistä — suotta kai meidän kesken on niistä niin suurta porua nostaa — muusta se olisi —

KORSU

No, hoputahan sitten! —

VILLE

Kas, kun minä oikein vakavissani olen pohtinut tuota naimisjuttua —

KORSU (äkäisesti)

Mitä sinun naimisjuttusi minulle kuuluvat!

VILLE

No, kun sinä olet tässä talossa vähän niinkuin isännän tapainen —

KORSU

Niin mitä?

VILLE

Voisit jutella tuolle Eeva-Kaisalle —

KORSU

Soo — parkule! (Korjaa vyötänsä.) Korjaa hynttyysi hyvällä — tai —

VILLE (pelästyen)

Mitä sinä nyt?

KORSU

Tai minä otan sinua niskahaituvista ja talutan ovelle. (Menee työntämään oven auki.) Äläkä astu enää tämän kynnyksen yli!

LOIRONEN (on juuri ollut astumaisillaan sisään, on puettuna maalarin työpukuun, paperihattu päässä, on luonteeltaan mielistelevä, laiskotteleva ja hyväntuulinen, pysähtyy ovelle)

Mitäpä Korsu nyt suotta on noin kohtelias! Olisinhan itsekin oven avannut — (astuu sisään) — mutta kiitoksia vaan! (Nauraa.)

KORSU

Noin taas! Eihän se ollut Loiroselle. Tulitte pahaan aikaan — tuon Naskali-Villen juuri piti näyttää vikkelyyttään käpälämäen juoksussa.

VILLE (nousee rohkaistuneena, muita asettuu niin, että Loironen on hänen ja Korsun välissä)

Tulitte hyvään aikaan, Loironen, muuten tuo Korsu olisi mennyt satikuti-saunaan keskellä päivää.

LOIRONEN

Vai, vai! Täällä hierotaan tappelua, vaikka sota on ovella.

VILLE (rivakasti)

Mikä sota? Mikä?

KORSU (hitaasti)

Mikä parkuleen sota?

LOIRONEN

Ettekö te tiedä, että vihollinen on jo Korukankaalla ja aikoo Sirpan sillasta kulkea tänne päin. Minun asiani oli tuoda tänne hälyytys. Kapula kiertää ympäri kappelia. Illan suussa pitää kaikkien suojeluskuntalaisten olla Sirpan metsässä. Mutta sinä, Korsu, et taida kuuluakaan suojeluskuntaan —

KORSU (hätäisesti)

Kyllä minä kuulunkin, vaikka olenkin sosialisti, jos vaan on oikea vaara ja vihollinen hyökkää maahan. Mutta mikä parkule siellä nyt sitten on tulossa?

VILLE (on malttamattomana odottanut suunvuoroa)

Ovatko ne kommunisteja ja neuvostojoukkoja? Ovatko?

LOIRONEN

Sitä ei hälyytysviesti sanonut, eikä minulla ollut aikaa kysyä, kun seisoin tellingeillä ja viestin kuljettaja katosi pytingin nurkan taakse. Lupasin vaan tuoda sanan tänne, kun tämä oli eri haaralla —

VILLE

Jokohan ne olisivat meikäläisiä —?

KORSU

Ääh! Sinä, parkule, polsuinesi!

LOIRONEN

Ryssiä ja poisujako sinä odotat, vintiö?

VILLE (lähentelee ovea) Itse voit olla vintiö! Minä olen toki rehdisti aina samaa sorttia, mutta sinä muutat karvaa aina sen talon mukaan, missä työskentelet. Kyllä sen koko kappeli tietää, että sinä kuulut emäntien puolueeseen — ottaisit sen valokuvaajan lesken, joka juoksee jo homppa-kymmentään — ja juoksee perässäsi — sen Lellon Eveliinan — niin ehkä tasaantuisit.

KORSU (saatuaan suunvuoron)

Mitä parkuletta sinä nyt taas Loirosta rupeat haukkumaan. Itse sinä akka olet — ja sulla itselläsi on homppakymmen. Et ole enää polsukaan! Tiedäthän, että jokainen saa olla mitä mielii — — ja Loironen on — noin taas — hm —

VILLE (voitonriemuisesti)

Niin — mikä hän on tänään? Mikä?

KORSU

Etkös sinä ole, Loironen, sosialisti niinkuin minäkin — ja kaikki muut rehelliset ihmiset —?

VILLE

Loironen on tämän viikkoa Jairakan pytinkiä maalaamassa — ja Jairakan emäntä on maatiainen — etkös arvaa, mikä Loironen silloin on! Viime kuussa hän oli Mäkelässä ja kuului heränneisiin — nyt hän on — —

EEVA-KAISA (on tullut oikealta ja kuullut viimeisen lauseen, suuttuneena).

Häh?! No, eikös mun päiviäni —? Vai akutaattori — kokouksia täällä pidetään — juuri vast'ikään pestyllä lattialla —

LOIRONEN (kiirehtiessään pois)

Muista, Korsu, minun hälyytykseni tai voit joutua ammuttavaksi! (Villelle) Rupea, sinäkin, Ville, kiltiksi poro-porvariksi — tai parkitse ajoissa anturanahkasi käpälämäkeä varten, muuten joudut sodan jalkoihin! — Illalla tulen tuonne näyttämölle maalaamaan taivasta, vettä ja maata. (Menee.)

VILLE (perässä ulos, hätäisesti)

Mikä sota se on, sano! Mikä?

EEVA-KAISA

Ammuttavaksi? Mitä hän sanoi? Ja mitä hän puhui sodasta —

RAJU (tulee ulkoa, huutaen taakseen)

Kyllä tiedän mistä on kysymys! Sirpan sillalle illalla!

KORSU

Ei illalla — vaan illan suussa! — Vihollinen hyökkää Sirpan sillalle!

EEVA-KAISA (kimakasti)

Sus' siunatkoon! (Pyörähtää ympäri) Vihollinen hyökkää — Sirpalta päin! (Juoksee keittiöön päin ja suoraa päätä Pekan syliin.)

PEKKA (tulee keittiöstä, ottaa Eeva-Kaisan syliksi ja pyöräyttää ympäri)

Vai jo hyökkäsi Sirpalta — suorinta tietä syliin lensi kuin kanuunasta vaan!

EEVA-KAISA (hädissään)

Mikä sieltä Sirpalta tulee?

PEKKA (nauraen)

Jos sieltä tulee jokamiehen syliin tuollainen vihollinen, niin varmasti me häviämme —

RAJU (hämmästyen)

Kas, velimiestä! Sieltäköpäin sinä tulet?

PEKKA (menee tervehtimään Rajua)

Terve vaan! Ja terveisiä isolta kirkolta! — Minä kävin morsiantasi tervehtimässä. (Kääntyy Eeva-Kaisaan.) Emäntä ei näkynyt pelkäävän hyökkäävää vihollista läheskään niin paljon kuin te.

EEVA-KAISA

Hyökkääkö sitten vihollinen?

PEKKA

No, niin armottomasti!

EEVA-KAISA

Nekö ne sitten ampuvat Korsun?

RAJU

Mitä tyhmyyksiä Eeva-Kaisa nyt höpsii?

EEVA-KAISA

Loironen sanoi, että Korsu ammutaan —!

KORSU

Leikilläänhän se parkule uhkasi — jos en hälyyttäisi vihollisen tuloa —

PEKKA

Ja sinähän olet hälyyttänyt jo aivan parkuleesti — näkeehän sen. (Eeva-Kaisalle.) En minä anna ampua Korsua. Mutta nyt kun vihollinen hyökkää, niin ellei tuo »parkule» kunnolla puolusta Eeva-Kaisaa, niin paha hänet perii.

EEVA-KAISA

Ketä vastaan minua pitää puolustaa?

RAJU (menee rauhoittaen Eeva-Kaisan luo)

No, sellaisia kuin Loirosta, Naskali-Villeä ja muita. Tuo veli-Pekka on niin leikkisä — älkää välittäkö!

KORSU

Entä se vihollinen?

EEVA-KAISA

Niin, mikä vihollinen se on?

EERO TIMILÄ (suojeluskuntapuvussa tulee sisään nopeasti)

Onko Pekka Halla täällä?

PEKKA

Minä olen. — Kas! Eero Timilä! Käy peremmälle —

EERO

Kiireellinen virka-asia!

PEKKA (on aikonut mennä tervehtimään, pysähtyy)

Soo — no?

EERO

Salainen.

PEKKA

Vai niin! (Reippaasti). Menkääpä nyt tuonne keittiön puolelle lämpymäisille! Siellä leivotaan.

RAJU (menee heti)

Kutsu sitten, kun olet vapaa!

PEKKA

Kyllä! — No, »parkule»! Nopeammin! Etkö huomaa, että täällä nyt komennetaan.

KORSU

Noin taas! Saa kai itse valita reikänsä. Minä täällä komennan, jos niikseen on. (Menee ulos.)

EEVA-KAISA

Ei enää järjen kipinää ole miehisillä miehillä.

(Menee keittiöön.)

PEKKA (menee tervehtimään Eeroa)

Mistä sinä tulet noin palavissasi?

EERO

Päämajasta, veikkoseni — päämajasta! Polkupyörällä lentokonevauhdilla — huh!

PEKKA

Mahtaa olla jokin tärkeä muutos suunnitelmaan?

EERO

Yllätys! Suurenmoinen temppu! Me teemme nuuskaa — me pistämme satimeen hyökkääjät — päällikön keksintö —

PEKKA

No? Anna tulla!

EERO

Tiedätkö mikä on Varvaslahti?

PEKKA

Tiedän — tuo tuolla niemen takana!

EERO

Aivan oikein! Sinä kokoat nopeasti kaikki saatavissa olevat venheet Varvaslahteen. Osa pojista soutaa venheillä yli ja iskee selkään, kun vihollinen hyökkää Sirpan sillalle.

PEKKA

Erinomaista! Eikä muuta?

EERO

Ei! Sinä vain annat koota venheet heti. Minulla on käsky noudattaa sinun määräyksiäsi — tunnen seudun.

PEKKA

Montako venettä näiden koskien välissä on saatavissa?

EERO

Kahdeksan kaikkiastaan — laskin ne matkalla. Mutta yksi vuotaa.

PEKKA

Seitsemän siis — Sirpan alapuolella?

EERO

Niin — ylävedeltä emme voi ottaa — kannaksen yli kuljettaa —

PEKKA

Emme tietysti. Pannaanpa heti käyntiin —!

EERO

Kumppani vain minulle, niin minä hoidan koko jutun käden käänteessä!

PEKKA

Tänne ei vielä ole tietääkseni tullut ainuttakaan miestä, mutta — minä lähden itse.

EERO

Joutavia! On kai talossa joku renki tai joku poikanen —? Korsuhan tästä juuri lähti. Minä otan hänet. (Lähtee.)

PEKKA

Tee niin — ja käy täällä, kun homma on suoritettu! (Menee keittiön ovelle ja huutaa) Höh — hoi! Velimies! Tulehan tänne! (Tulee etualalle, kaivelee laskujaan.)

RAJU (tulee oikealta ja menee laiskasti istumaan, painaen pään käsiinsä.)

PEKKA

Tuo sinun morsiamesi on —

RAJU (tekee kärsimättömän liikkeen)

Äsh! Älä huuda!

PEKKA

Mitä? Onko sinulla korva-särky? — Minä vain aioin sanoa, että minä tykkään tuosta sinun morsiamestasi —

RAJU

Älä nyt helkkarissa kilju — tuota morsianta — ja morsianta —

PEKKA

Soo! Eikö siitä muka saisi puhua, vaikka minä sitä varten olen — noh! mihin penteleeseen minä nyt olen pannut tuon paperin — sitä varten olen käynyt — että — onko nyt kummempaa — että tiedettäisiin — ei se ole tuokaan — että sinä olet kotipuolesi tytöistä vapaa — no, tuossa on todistus — (heittää paperin pöydälle) — anna kuuluttaa vaan, että kaikuu kihlakunta!

RAJU

Istu nyt ja ole vähän aikaa vaiti!

PEKKA (katsoo Rajua pitkään)

Ooh! Sinulla on krapula! (Naureskelee) Tiedäthän, että se on kokonaan laiton tauti! Yhtä laiton kuin ryyppääminenkin! (Istuu.)

RAJU (nousee kävelemään)

Ole vaiti!

PEKKA