Part 1

PORVARI-VÄKEÄ MATKOILLA

eli

Buchholz-herrasväen matka-kertomukset

Toimitti

JULIUS STINDE

Helsingissä, G. W. Edlund, 1886.

Io parlo per ver dire, non per odio d'altrui, ne per disprezzo.

Petrarca Canz. XVI.

SISÄLLYS:

Johdatuksen asemesta

Valmistuksia

Mintähden herra Buchholz lähti Italiaan ja rouva Buchholz hänen seurassaan. -- Eno Fritz. -- Mintähden rouva Buchholz riitaantui rouva Bergfeldtin kanssa. -- Kielitieteellistä. -- Vaatetuspuuhia. -- Mietteitä historiallisista seuduista.

Eteenpäin

Makuuvaunuissa. -- Herra Oehmichen. -- Antiki katsottu hyödyn kannalta. -- Ensimäinen skatfin-lyönti. -- Herra Spannbein ja taide-braminit. -- Adam ja Eva. -- Mintähden Kufsteinin linnaa ei voi valloittaa. -- Miten vuorimaisemia maalataan. -- Bozen. -- Mintähden herra Buchholz jäi toria saamatta.

Tuolla puolen Alppeja

Vaimo Regie-sikaarien uhrina. -- Tulli-säikähdys. -- Mintähden se on onni, ett'ei maalareja mailmassa hallitse. -- Verona. -- Mintähden Italialle rauha on toivottava. -- Varjelus-enkeli raunioissa. _Molto interessante_. -- Eläin-opistoja. -- Wilhelmina Buchholzin päähän pistää eräs aate. -- Julian hauta. -- Vaisu. -- Kapsäkit.

Veronasta Milanoon

Kuka tuo vaisu oli. -- Lempi-viikot. -- Milano. -- Mintähden rouva Buchholz otti mieheltään opera-kiikarin pois. -- Humbugi. -- Mintähden italialaiset poliisit ovat hännystakkiin puetut. -- Marmorinen muotilehti. -- Mintähden rouva Buchholz mieli tietää mitä Milanon vallasnaiset ottivat yllensä.

Genua

Laulun ja puuro-tenorien kotomaa. -- Matkustavan Berliniläis-rouvan velvollisuudet. -- Museoita ja taulustoja. -- Ilahuttavia edistyksiä seurustelemisessa kotoasukkaiden kanssa. -- Mintähden täytyi muuttaa toiseen vaunuun. -- Kirje lapsille. -- Professori Qvenglhuber. -- Mintähden herra Spannbein söi polypejä. -- Mintähden rouva Buchholz oli luulla itseänsä keijukaiseksi. -- Pyhä gral. -- Mintähden herra Buchholz ei pitänyt Italiaa lasina olutta.

Riviera di Levante

Sunnuntai-ajatuksia. -- Miten ihmisen ei pitäisi oleman koppamadon. -- Mielitehtoinen yhdyttäminen. -- Mintähden rouva Buchholz pelkää paholaista. -- Kummitus. -- Mintähden on isoja ja pieniä kelloja. -- Mintähden erästä murhenäytelmää ei voi näyttää loppuun asti. -- Miten eno Fritz huvitteli. -- Mintähden rouva Buchholz tietää kuinka monta on asujainta Civita Vecchiassa. -- Miten matkailijat olivat tulla estetyiksi näkemästä Roman ilmaantumista.

Seitsemän kukkulan kaupungissa

Mintähden englantilaiset naiset matkoilla ovat murhevaatteissa. -- Terveisiä Schvabiin. -- Mintähden rouva Buchholz ei ole yhtä mieltä Mommsenin kanssa. -- Mintähden Nero oli niin kelvoton.

-- Uusi pylvästarha Berlinissä. -- Mintähden apostoli Pietarilla ei ollut hyvä näköala. -- Mintähden vetturini ei ollut mikään tyhmelini. -- Mintähden herra Buchholzia pidettiin Memnoninpatsaana ja rouva Buchholz rupesi runoa kirjoittamaan. -- Miten Hadrianon tuhka on sijaa siirtänyt. -- P. Pietari. -- Mintähden eno Fritz sanoi sieraintensa vuotavan. -- Soitannollisia tietoja. -- Skat'ia.

Neapelin lahden rannalla

Mintähden rouva Kliebisch ei suvainnut kuuttakahdeksannesta tahtia eikä sitrooneja. -- Soitannollista kurjuutta. -- Rosvo. -- Yhtäläisyys auringon edessä. -- Saksalainen tiedon temppeli. -- Santa Lucia. -- Mintähden rouva Buchholz toivoi, ett'ei olis käynytkään koko museossa. -- Mintähden neapelilainen lazzaroni ei huolisi vaihtaa onneansa berliniläisen pankkiirin onneen. -- Neapel ulkoa. -- Koira ja saituri. -- Kärpäset ja Capuciinilainen. -- Mintähden rouva Buchholz niiaa kalan edessä. -- Mintähden Vesuvio hurjistui. -- Capri. -- Mintähden Amalfissa erästä reikää päiväkirjassa kunnioitetaan. -- _Addio, mia bella Napoli_.

Vähitellen kotia päin

Mintähden Roma on koko työ. -- Beatrice Cenci. -- Mintähden jumalien ei sovi olla Berlinissä. -- Mintähden rouva Buchholz tahtoo olla giraffi. -- Mintähden pyhä Praxedis makasi kiven päällä. -- Tivoli. -- Mintähden rouva Buchholz tahtoi saada töykkäyksen. -- Mintähden vävyt ovat kalliita Berlinissä. -- Mintähden herra Spannbeinin ja professorin välit rikkoontuivat. -- Florenz. -- Mintähden rouva Buchholz turhaan on käynyt Italiassa. -- Mintähden eno Fritz lauloi. -- Venedig. -- Viimeinen ilta Italiassa. -- Kotona taas.

JOHDATUKSEN ASEMESTA.

Kennst Du das Land, Wo die Citronen blühen.

Ote kustantajan kirjeestä toimittajalle.

-- -- -- Niin luulen siitäkin syystä hyväksi mainita teitä toimittajana, kun kaksi nimeä nimi-lehdellä näyttää paremmalta ja tekee kahta paremman vaikutuksen. Mitä satunnaisiin korjauksiin tulee, niin kyllä niistä pian sovitte rouva Buchholz'in kanssa, jonka teosta mielelläni otan kustantaakseni, semmenkin kun nais-kirjailijat ovat hyvin "en vogue".

Teidän j.n.e. Kaarle Freund. Berlinissä 2 p. huhtikuuta 1883.

Toimittaja kustantajalle.

-- -- -- Jos olisin voinut aavistaa, että rouva Buchholz oli tosissaan kun uhkasi kirjoittaa kirjan Italiasta, olisin ollut niukempi myönnytyksilleni Vesuvion juurella. Lunastan-ma-han sentään lupaukseni ohjaajana edes-auttaa hänen teostaan, ellei vielä viimeisenä hetkenä onnistu peloittaa häntä pois sitä julkaisemasta.

Tällä tarkoituksella kirjoitin kunnioitettavalle rouvalle, tietysti niin valtaviisaasti kuin mahdollista, -- että minua oikein arvelutti tuo hänen käsi-kirjoituksensa. Ensiksikin otin luvakseni muistuttaa siitä, ett'ei hänen aineessansa ollut läheskään pohjaa. Sitten viittasin hänen pitkä-puheisuuteensa, joka välttämättömästi sieti lyhennyksiä jos hän tahtoisi vähänkään väliä pitää lukijan huvista. Painavin muistutukseni oli kumminkin se, joka koski koko joukon kummallisia mielipiteitä, tyyten erilaisia nyky-aikoihin perehtyneistä, mitkä mieli-piteet kaikin mokomin piti poistettaman, jos ei rouva Buchholz varsin halunnut joutua kivitetyksi.

Mitä kirjoitus-laatuun tulee, pelkään -- mutta olkoon se meidän kesken vaan -- että noiden jotenni jokapäiväisten sanain käyttäminen, vaikka kohta ne n.s. "slangs'enä" suuresti kiitellään englantilaisten ja amerikkalaisten humoristien kirjoituksissa, tulee nostamaan kovan vasta-rinnan, saksalaiset kun ovat niin hellä-tuntoisia kielensä kauneudelle. Niinpiankuin vastinta saan, tulee se teidän tiedoksenne.

Teidän j.n.e. Toht. Julius Stinde.

Rouva Wilhelmina Buchholz toimittajalle.

-- -- Kyllä minä näen, että tahdotte luikaella erille minusta. Mutta siit'ei tule mitään. Te sanotte ett'en ole likelläkään pohjaa Italia-aineessani. -- No kuka sitä on tarkoittanutkaan? Olenko minä missään kontrahdissa sitoutunut tyhjentämään Italian? -- Menkää te kotiinne maata.

Lyhennyksiin en suostu. Mitenkä ne ihmiset tulisivat aikaan, jotka lukevat kirjoja pikemmin nukkuakseen, -- mitenkäs niiden kävisi, jos en pitkästi puhuisi. Ei, kyllä niidenkin parasta on katsominen. Sitävastoin näen sen hyvin mielelläni, että pistätte muistutuksia miten mahdollista monta minun kirjaani, sillä kun ottaa klassikon käteensä, onhan siitäkin muistutuksia jopa enemmän kuin itse tekstiä, ja minä olisin hyvilläni jos minua klassikkona pidettäis'. Älkää minun mieli-piteistäni murehtiko, te, -- kyllä jos minua kivitetään, minä kivitän takasin. Siis toimitatte kirjani julkisuuteen, ja sillänsä pysyy.

Teidän j.n.e. Wilhelmina Buchholz.

J. L. Hellä-tuntoisiin kohtiin sallin mielelläni teidän lisätä vähän "Schwung'ia," ja kai pidätte huolta myös päälle-kirjoituksista, niissä kun en ole oikein tavastunut.

S:a.

Kustantajalle.

-- -- -- Niinkuin näette, ei ollut minun verukkeistani vaikutusta mitään. Hyvin olisi mieleistä minulle, jos rouva Buchholzin kirjeitäkin voisi julkaista, jott'en joudu minä edesvastaukseen hänen synneistänsä.

Teidän j.n.e. Toht. J. St.

Toimittajalle.

-- -- -- Painattakaamme johdatuksena koko kirjevaihdon. Tosin sitä tapaa ennenkin on käytetty, kun nimittäin Ingermannin "Münchhausen" annettiin ulos, mutta tokko yleisö tämän tunteekaan, eihän se milloinkaan muuta lue kuin Marlittia. Mutta mitäs teemme sitten noilla kallis-arvoisilla alku-kirjeillä?

Teidän j.n.e. K.F.

Kustantajalle.

-- -- -- Ne lahjoitamme valtion-arkistoon.

St.

Toiseen painokseen.

Rouva Wilhelmina Buchholz toimittajalle.

-- -- -- Kumpiko oikeassa oli, minä vai te? Tekö, joka salaa koetitte panetella minun kirjaani meidän yhteisen kustantajan edessä, ettekä tahtoneet suoda sen pitää yhtä ainoatakaan hyvää omaisuutta, -- vai minäkö, jok'en huolinut teidän lörpötyksistänne vähääkään. Nyt on tuskin puoli vuotta kulunut, ja toiseen painokseen jo ruvetaan. Kuka siis oli oikeassa? Minä arvattavasti, sillä jos teidän ennustuksenne olisivat toteutuneet, olis' koko painos vielä jossakin vinnin sopessa, ja siitä olisin ollut pahoillani jo kansi-lehdenkin vuoksi, joka näyttää niin sievältä kirjakaupan akkunassa.

Mutta mitä tarkoitin teiltä kysyä oli tää asia: painatanko kirjan semmoisena kuin se oli, vai voinko siihen lisätä yhtä ja toista, joka sittemmin on johtunut mieleeni. Tiedättehän, että ken raastuvantornista astuu alas, on nähnyt entistä enemmän. Tahtoisinpa vielä sitten antaa Bergfeldtskalle vähän enemmän nahkasiin; hän on, kuulin poliisi-luutnantin rouvalta, pitänyt minusta hyvin loukkaavaista lorua. Hän on, näette, sanonut, ett'en ole kirjoittanut kirjaa itse, vaan sen olis' tehnyt nuori ylioppilas, joka siten pyrki päästä vävykseni. Te asian paremmin tiedätte, herra tohtori, sillä te olette nähneet minun omakätistä käsikirjoitustani, ja jos oikeuden käyntiä syntyisi, toivon minä, että te suoraan sanotte miten asian laita on, ettekä kerskaile, niinkuin monet muut muuten arvossa pidetyt kirjailijat.

Teidän j.n.e. Wilhelmina Buchholz.

Toimittaja rouva Wilhelmina Buchholz'ille.

-- -- -- Nyt totuudessa neuvoisin teitä käyttämään tätä hyvää tilaisuutta, toisen painoksen ulos-annettaessa, kirjoitus-laatunne siistentämiseksi sekä alhaistapaisten sananparsien poistamiseksi, ja noudattamaan vihjauksia kritikin puolelta, joka, muistaakseni, tosin teitä kiitteli, vaan monessa kohdin moittikin. Mieli voittaaksenne saksalaisten professorien suostumusta, on kirjoitustapa säälimättömästi korjattava, -- jos tasottaa tahdotte taas suuttumuksen rypyt eräiden arvostelijain otsassa, täytyy teidän omien mielipiteittenne siirtää sijansa yleisesti hyviksi katsotuille aatteille, jotka eivät nosta pahennusta siellä eikä täällä. Pyyhkikää pois pahan-elkisyydet, tehkää rauha rouva Bergfeldtin kanssa, kirjoittakaa akademiallisesti puhdasta kieltä ja olkaa puolueeton kun on mielipiteistä kysymys. Sitten on jotenkin vissi, että tulette ylistettäväksi mainiona ilmauksena nykyajan kirjallisuuden alalla.

Teidän j.n.e. Toht. Julius Stinde.

Rouva Wilhelmina Buchholz toimittajalle.

-- -- -- Miks'ei? Jos eivät professorit pidä minun kirjastani, niin onpa se mieli molemmin puolinen, sillä minä en myöskään tykkää niiden kirjoista. Jos arvostelija nuhtelee minua siitä, että olen muka liika tunnokas isänmaan-rakastaja, niin vähättelen; sillä jos en ennenkään sydämellisesti olisi rakastanut maatani, niin täytyi tulla sitä rakastamaan tuolla toisella puolen Alppeja vieraassa maassa. Ja rakkaus on kuin onkin jotain, joka tuntoon perustuu. -- Yksi ainoa moite minua närkästytti, se nimittäin minkä Theophil Zolling toi esiin "Gegenvart'issa", missä hän arvelee, että me Italiassa annoimme konjakki-pullon pyöriä käsissämme liika ahkeraan. "Joku franskalainen kultuuri-historioitsija", sanoo hän, "voisi pian todellakin luulla väkeväin nauttimisen omituisuudeksi saksalaisen pääkaupungin porvaristossa, vaikka niin ei suinkaan ole". -- Vai minä typerän franskalaisen tähden vähentäisin meiltä ainoatakaan siemausta? Ei se tule kysymykseenkään. Vaiko herra Zolling'in arka-tuntoisuutta säästääkseni? Jopa!

Muuten olen noudattava kaikki arvostelijain neuvot, kuin myös teidänkin, s.t.s. vasta kerran, sillä nyt "Porvari-väkeä matkalla" tulee olemaan semmoinen kuin on. Juuri muutamia lisäyksiä säistetään siihen ja vielä yksi konjakkiryyppy, jonka unhotin.

Teidän j.n.e. Wilhelmina Buchholz.

Berlinissä 1 p. Joulukuuta 1883.

Kolmanteen, neljänteen j.n.e. painokseen. Korkeasti kunnioitettavalle yleisölle.

Taas on uusi painos toimitettava. Kustantajani sanoo, ett'ei sekään ole viimeinen; mutta esipuheita ei enää oteta, ne ovat itse pää-asialle haitaksi vaan. Olen pahoillani siitä, sillä tuommoinen esi-puhe on kirjan-tekijän mielestä aivan kuin ojennettu käsi, joka odottaa lukijan kättä, jotta tervehdyksiä vaihdettaisi kuin hyvien ystävien kesken ainakin. -- Olen nyt suurella tarkkuudella poiminut pois kaikki paino-virheet, joita suinkin voin löytää, mutta kyllä maar' taivas siitä huolen pitää, että uusia tulee taas. Kunnioitettava yleisö on kai niin hyvä ja hakee niitä ylös itse. Hyvin lystiä tointa se. -- Kaikille lukijoille ja lukijattarille lähettävät sydämellisimpiä terveisiä minun Kalleni, eno Fritz ja

heidän nöyrin Wilhelmina Buchholz,

Berlinissä, Toukokuussa 1884.

Valmistuksia.

Mintähden herra Buchholz lähti Italiaan ja rouva Buchholz hänen seurassaan. -- Eno Fritz. -- Mintähden rouva Buchholz riitaantui rouva Bergfeldtin kanssa. -- Kielitieteellistä. -- Vaatetuspuuhia. -- Mietteitä historiallisista seuduista.

Tuskin unissakaan olisin osannut aatella sitä, että minäkin eläessäni pääsen näkemään tuota maata jossa sitroonit kukoistavat ja vanhojen mestarien taide kasvoi niin maan-mainioksi. Mutta tulipa täytymys ja sanoi: "Wilhelmina, nyt ei auta vastustella, sinun pitää mennä Italiaan!"

Tää täytymys oli jäsen-kolottaja, joka vaivasi minun hyvää miestäni, minun ylitse kaikkea rakasta Kalleani, ja jok'ei totellut tohtoroimista. Siinä kun ei ollut apua salicylhapoista eikä sähkötyksistä, puisteli päätään meidän kotilääkärimme, toht. Wrenzchen, ja lausui, että tässä oli paraasta päästä ilmaston-vaihettaminen tarpeellinen, muuten pääsis' kolotus kiintymään niin, ett'ei sitä sittemmin rautavartaallakaan saisi pois. -- Olihan meillä ilmasto Berlinissäkin, mutta mimmoinen! Allakassa seisoi kevät, ja katot olivat kaikki lumessa. Sanalla sanoen, roska-ilma pihalla.

"Lähde sinä etelä-maille!" sanoi tohtori Wrenzchen. Kalle pani vastaan arvellen, että höyrysaunasta olis' aivan sama hyöty. Nuorempi veljeni, jota lapset aina sanovat eno Fritz'iksi, rupesi nyt tohtorin puolelle ja tarjoutui tulemaan kanssa, koska hän tahtoi itse käydä kauppoja tekemässä Italiassa.

"Saatpa nähdä, eikös meille molemmille tule hiivatin lysti tuolla alaalla!" sanoi hän minun Kallelleni.

Tämä koski minun mieleeni. Useinkin oli ollut minulla syytä penätä Fritziä luopumasta tuosta vaarallisesta naimattomasta säädystä, ja nyt aikoi hän ja hänen seurassa minun Kalleni saada hiivatin lystiä vieraassa maassa jossa asui nuo tulisilmäiset kaunottaret, ja jossa muukalainen pistettiin tikarilla kuoliaaksi heti kun hän vähänni näytti mieltyneensä johonkuhun heistä. Sitä en voinut enkä saanut minä suvaita! Sankarimaisen päätöksen tein ja huudahdin:

"Kalle, min'en anna sinun lähteä yksinäsi tuonne ryövärien ja murhamiesten maahan; uskollinen vaimosi seuraa sinua!"

Eno Fritz tosin veti veuloon suu-pielet kun kuuli minun sanani, mutta Kalle löi minulle kättä vastaten:

"Wilhelmina, sinä olet enkeli. Mutta kyllä se kalliiksi käy!"

"Älä huoli murhetta pitää pahasta mammonasta, Kalleni. Enkö ole saanut aina sievää palkintoa kirjallisista toimistani, ja voisinko miten käyttää säästöjäni paremmin kuin matkaksi sinun saattonasi julmassa tuntemattomassa maassa? Eikä niihin rahoihin tule kymmentä penniäkään talous-kassasta, sen vannon kaiken kalliin ja pyhän kautta!"

Sillä siis poistettiin tärkein vastaanväitös, ja kun keskustelimme matka-asiaa vähän enemmän, selveni siitä selvenemistään, että tein sangen viisaasti ja tarkkatuumaisesti siinä kun päätin lähteä mukaan. Eno Fritzkin vihdoin myönti, että jos nappi olis' neulottava kiini, voisin minä sen hyvin tehdä, eikä hän pitemmältä vastustellut minun tulemistani yhteen seuraan. Eikä hän vastustuksillaan olis'kaan voittanut mitään.

Nyt annoimme matka-valmistuksia itsekullekin osansa. Eno Fritzille määrättiin toimeksi matka-ohjelman laadinta, opaskirjan hankinta kuin myös kuulusteleminen Italiassa käyneiltä, miten siellä paraiten tuli aikaan. Minun tehtäväni oli varsinainen matkavarustus, ja Kalleni, tuo poloinen kolotuksen-uhri, sai työkseen päntätä italiankieltä päähänsä, koska hän vaivoiltaan ei päässyt paljo muita asioita ajattelemaan. Se oli mieltä-liikuttavaista nähdä marttyriparan istuvan kakluunin vieressä ja opettelevan tuota outoa kieltä. Kahdeksan päivän kuluttua arveli hän olevansa jotensakin selvillä jo, ja lähtöpäivänä hän sanoi: "Nyt ei italiankielessä enää löydy vaikeuksia minulle!" Sekös saattoi minua samalla ylpeäksi ja onnelliseksi!

En istunut minä ristissä käsin sillä ajalla, sillä ensiksikin tuo haalakanharmaa reisuleninki piti saataman kuntoon; ei saanut puuttua minulta löyhyvä kesäleninkikään noita gondolisouteluja varten Neapolissa. Sitten valmistin Kalleni uudet liinavaatteet ja valkoisen päällyspuvun. Oikean italialaisen olkihatun päätimme ostaa perillä. Iltasilla luin taidehistoriaa, sillä ei mikään voi olla hullumpata kuin mennä Italiaan ilman minkäännäköistä tietoa taiteista. Se, joka sinne lähtee jäsenkolotuksesta päästäkseen, se olkoon vapaa soimuusta, siihen katsoen kun hänen on päätarkoitus tulla lauhkeaan ilmastoon. Mutta mitä niillä on tekemistä Italiassa, jotk'eivät tiedä mitä antiki merkitsee ja mitä renessans, jotka eivät ole koskaan kuulleet puhuttavan toskanilaisesta eikä umbrilaisesta koulusta, ja joill'ei ole yksinkertaisimpiakaan käsitteitä arkitektuuri-kysymyksissä? Parempi että semmoiset ihmiset pysyvät koreasti kotona, kuin että tulevat toilailemaan taideteoksiin niinkuin lehmät uuteen konttiin.

[Minun kunnioitettava ystävättäreni menee tässä vähän liian pitkälle, mutta hänen puolustuksekseen olkoon sanottu, että hänessä näkyy vallitsevan vaan tuo aivan yleiseksi levinnyt mielipide, mi arvelee Italian olevan museon, jota ei pidä katsella huviksi, vaan opinmääränä, ja jota saksalainen ruhjustaa läpi voidakseen noista eri esineistä lorutella luultuja tietojansa ja päästäkseen kotona pöyhkeilemään yhä ylenevästä opistansa. Mutta koska ihminen ylipäätään ei ole mikään tutkittava elävä eikä häntä vaadita valalla vahvistamaan taiteis-oppiaan, niin voipi hyvinni Italiassa käydä sekin, jonka sydän riemuitsee hänen ihaillessaan Italian ihanuutta, ja joka ei huoli hämmentää tätä iloa milläkään tyhmän häpeän tunteella siitä kun ei voi hän oikeaan luokkaan kohdistaa joka ainoaa maalausta, joka ainoaa murtunutta marmorikappaletta, joka ainoaa kumoon kaatunutta kivimuuria. Toim. muist.]

Ilman harmitta en saanut olla tällä valmistuksen ajalla, suuttua kun täytyi ensin eno Fritz'iin ja sitten Bergfeldtin rouvaan. Eno Fritz sanoi minulle lasten kuullen, ett'en minä ollenkaan tiennyt miten mukavasti matkustaman piti, sillä kaikki toimintani tarkoitti muka saada meille raahattavaksi ulkomaille niin monta kapsäkkiä kuin vaan mahdollista oli. Kesäleningin voisin heittää kotiini ja mieheni valkoinen vaatetus oli ihan joutavanpäiväinen.

"Oletkos ollut Italiassa?" kysäsin tuikeasti. "En", sanoi hän.

"Älä sitten puhu asioista joita et ymmärrä. Missä appelsiinit kypsyvät, siinä on lämmin, ja missä lämmin on, siin ei talviasussa kävellä. Olet kai pitänyt karttaa ylösalaisin ja luullut Samojeedin maata Italiaksi!"

Tähän ei hän osannut vastata mitään. Hän tosin kohautti olkapäitään, niinkuin tahtoisi hän sanoa: "Minusta se on yhtäkaikki", mutta kelvollisia syitä hän ei voinut esiintuoda ei yhtäkään.

Kalleni sillä välin oli katsastanut sanakirjaansa ja huudahti: "Ylös-alaisin se on italiaksi _sopra e abasso_!"

"Mene sinä ja opi jotain niinkuin muutkin ihmiset!" huusin minä. Ilkeästi irvistellen sukaisi eno Fritz tiehensä.

Toisen harmin tuotti minulle Bergfeldtin rouva. Hän oli luonnollisesti kuullut puhuttavan meidän matkasta, ja laski uteliaisuudessaan meille.

"Vai Italiaan sitä mennään!" sanoi hän ja jatkoi: "jaa, meikäläisten porvariväen ei kannata sinne mennä, täytyy tyytyä Treptoviin".

Minä selitin hänelle, että mieheni ja sen kolotus teki tuiki tarpeelliseksi tämän matkan, mutta hän vaan päätti, että hänen miehensä ei muuta olis' tarvinnut kuin opodeldoo'ia, ja mitä minulla oli tekemistä Italiassa, terveemmän näköinen kun olin talonpoikaista emäntääkin.

Tähän iskuun en vastannut mitään, vaikka kieltäni kutkutti; kotjosti hymyillen kaasin hänelle kolmannen kupin kahvia. Kun hän sen oli saanut sisäänsä, kysyi hän:

"Ja missä tulevat teidän molemmat tyttärenne olemaan sill'aikaa?"

"Täällä kotona".

"Aivan kahden?"

"Vanha Maija, meidän piika, pitää heistä huolen".

"En minä teidän sijassa semmoiseen huoleen tyytyisi".

"Mitenkä niin?"

"Piiatkin voivat tyhmyyksiä tehdä".

"Nyt en ymmärrä teitä, hyvä rouva Bergfelt!"

Bergfeldtin rouva naureli ilkkuisesti itsekseen ja sanoi: "Ovathan ne jo isoja tyttöjä kumpikin, ja juuri sillä iällä silmällä pidettävät. Täällä Berliinissä vätjästelee niin paljon joutilaita nuorukaisia; sotaherroja mainitsemattakin!"

Nyt oli kärsivällisyyteni lopussa. "Älkää pelätkö, te, hyvä rouva, minun molemmat tyttäreni eivät ole ollenkaan hulluja uniformuihin, eivätkä kiidä katsomaan lasista, kun sotaherroja sivuitse menee. Minun tyttärieni ei tarvitse istuskella muka kirja kädessä Eläintarhassa Floran vieressä kosijoita houkutellakseen!"

"Ei minunkaan", vastasi Bergfeldtska äkäisesti.

"Se on iloista kuulla", huudahdin, "mutta siinä ne istuvat kumminkin".

Se oli ilkeätä panettelemista, intti hän. Minä vastasin, ett'en suvainnut kenenkään puhua pahoin minun lapsistani, ja mitä olin sanonut, se ei ollut kuin totuutta vaan. -- No, me erosimme ei juuri sydämellisinä ystävinä.

Bergfeldtskan mentyä, sanoin miehelleni: "Kalle, lähtekäämme kuta pikemmin sitä paremmin. Tuo kapine koettaa karvastuttaa minun iloani. Tiedänhän minä, että voin luottaa lapsiin ja vanhaan Maijaan. Pyydän vielä Krausen herrasväkeä toisinaan käymään katsomassa".

"Tee niin, Wilhelmina!" vastasi Kalle. "Minäkin halajan päästä lauhkeampaan ilmaan. Nyt on jo toinen päivä huhtikuuta ja ulkona pyryilee lunta. Huhtikuu, Aprilis se on helppo oppia, se on italiaksikin _aprile_".

Seuraavana aamuna varhain eno Fritz meni makuuvaunu-konttoriin Unter den Lindenin varrella, ja osti siellä kolme kiertopilettiä sekä makuuvaunupilettiä Müncheniin. Minun mieheni, se kärsivällinen karitsa, tarvitsi mukavuutta, ja minäkin mieluummin olen pitkälläni yöllä, kuin istua kökötän vaunuin nurkassa. Mitä Fritz-enoon tulee, niin hänpä parasta tahtoo aina; melkeinpä hän luulee makuuvaunuja keksityiksi ihan vaan hänen mukavuuttaan varten.

Ilta-päivällä astuimme Anhaltin asemalla makuuvaunuihin, ja kello puolivälissä kolme riennätti meidät pois tuo n.s. Roman juna. Samalla junalla matkustivat ennenaikaan Saksan keisaritkin Italiaan [Tässä rouva Buchholz mellastelee vähän vallattomasti vuosisadoilla, mutta kun hän näin vaihetuksen vuoksi painaa nyky-aikaa takaperin, noudattaa hän siinä vaan noita meidän-aikuisia, muinaismielisiä pyrinnöitä. Toim. muist.], ja siis alkavat, tarkkaan katsoen, historialliset alat Askanisella torilla jo, ja kestävät kunnes Italiassa ihan saa kahlata pelkässä vanhassa historiassa. Mutta sitä ennen pitää matkailijan mielessä olla antikista jotain luettua tahi kuultua, asiantuntevien kertomaa; muuten hän pitää tuota historiallista maata tavallisena sorana vaan, eikä hän kun sitä astelee, aattele enempätä kuin kävellessänsä Metsävuohi-vuorten ohitse Berliinissä ja lukiessansa tuota tauluun kirjoitettua: Tähän saa ajaa rikkoja.