Part 5

Bella käänsi vähän päätään ja alkoi sitten kovasti haukkua Törö-Jussia.

-- Älähän enää hauku! kielsi Makkonen. Kyllä tämä asia nyt jo selviää.

-- Mitähän ne ovat yrittäneet koiralle tehdä, kun se on niin julmistunut? aprikoi Ratilainen.

Mutta Makkonen astui Törö-Jussin luo. Kuului pieni kilahdus, ja kun Jussi kykeni taas selvästi ajattelemaan, huomasi hän olevansa käsiraudoissa.

Kun varastetut tavarat olivat tuodut ladosta, valjastivat poliisit Törö-Jussin hevosen. Makkonen ja raudoissa oleva Törö-Jussi ajoivat rattailla, joille myöskin varastetut tavarat olivat sijoitetut.

Ilta pimeni. Taivas oli pilvessä, ja mustana, uhkaavana seisoi Törölän salon sakea metsä kuin kahtena seinänä tien vierellä katsellen, kuinka tuttua miestä vietiin pois salolta. Törö-Jussi ei puhunut mitään, ja Makkonen kiinnitti kaiken huomiokykynsä hevosen ohjaamiseen.

Ratilainen Bellaa taluttaen ja Löfman koirineen kävelivät perässä.

Jonkin matkaa kuljettua rykäisi Ratilainen ja sanoi matalalla äänellä Löfmanille:

-- Sitä me vain tuumattiin tuossa lähtiessä Makkosen kanssa esittää herralle, että jos niinkuin passaisi antaa sen latolöydön jäädä tämän Pellan laskuun, ettei herra kertoisi, että herran koira ne löysi... se olisi ikäänkuin vähän esivallan alentamista yhteisen kansan silmissä, kun on muutenkin sattunut tulemaan hiukan ronkelia tässä tutkimuksessa... kyllähän herra ymmärtää, mitä minä tarkoitan...

-- No ymmärrän hyvinkin, sanoi Löfman. Antaa vain jäädä Bellan tekemäksi. Tulihan tälle Dianalle tarpeeksi kunniaa jo siellä kansakoululla.

-- No niin juuri! sanoi Ratilainen hyvillään ja taputteli Dianan päätä.

Kytölän kylälle päästyä jätti Löfman hyvästi poliiseille ja kääntyi omille teilleen.

XVI

Oli jo iltapimeä.

Jykkälän tuvassa istuskeli parin naapuritalon ukkoja ja renkimiehiä, pohtien kysymystä siitä, saako poliisikoira rosvot kiinni.

Useimmat olivat sitä mieltä, ettei niin tulisi käymään. Jos rosvot olisivat olleet Törölän joukkoa, niin olisi kiinniottajien pitänyt jo ehtiä takaisin, ja jos ne taas olivat Sorjolan järven puolelta tai vieläkin kauempaa, niin otappas hännästä! Kun ne vain ovat valtamaantielle päässeet, niin kyllä siinä jäljet sotkeentuvat, vaikka olisivat vorot äsken tervatuissa lapikkaissa kulkeneet.

Mutta Jykkälän Paavo ei ollut kadottanut toivoaan ja piti poliisikoiran puolta.

-- Erehtyipä se heti alussa! väitti eräs naapureista.

-- Niin, säestivät toiset. Heti ensi otteella iski kirveensä kiveen!

-- Kunko vei sinne Paakkulan Juuson mökille? kysyi Jykkälän isäntä.

-- Niinpä niin.

-- No siitähän sen juuri näki, miten hyvä se on jälkiä seuraamaan! kiisti isäntä. Vaikka oli Juuso kulkenut maantietäkin pitkin, niin eipäs vain se poliisikoira kadottanut jälkiä. Ja jos Juuso olisi se varas ollut, niin yksinäänpähän saisi Kaisa nukkua tänä yönä.

-- Niin, mutta kunpa se Juuso ei ollutkaan varas! huomautti naapuritalon isäntä, ja hänen puolueensa riemastui nauraa höröttämään:

-- Niin, siinäpä se! Kun se ei ollutkaan varas! Viattoman miehen olisi näet pistänyt linnaan, jos se koira olisi saanut käräjät istua!

Jykkälän isäntä harmistui poliisikoiran puolesta ja koroitti ääntään, mutta naapuri huusi vielä kovemmin:

-- Nämä lapikkaani syön ensi pyhänä päivälliseksi, jos vain se koira tuo sinulle voisi takaisin!

Jykkälän Paavo oli ihan suutuksissaan. Korvat punoittivat. Ajatuksissaan vihastui hän jo muurari Kinnariinkin: sehän se oikeastaan narrasi minut koko hötäkkään. Minusta nähden olisivat saaneet olla vaikka kissan hännässä niin voinsa kuin leipänsäkin!

Silloin aukeni ovi, ja sisään astuivat Makkonen, Ratilainen, Törö-Jussi ja Bella.

-- Tässähän sitä taas ollaan! tervehti Makkonen reilusti.

-- No kuinkas kävi? kiirehti Jykkälän Paavo innokkaasti kysymään.

-- Ka, mikäpäs siinä... tuolla ovat voinne kärryissä, käskee vain piikoja nostamaan ne entiseen paikkaansa... ja tässä on meillä sitten mukana tämmöinen ukko, jonka kanssa isäntä saa selvitellä sen voiasian niinkuin haluaa, esitteli Ratilainen vankinsa.

-- Eikö se olekin se Törö-Jussi? ihmetteli isäntä.

-- Töröpä tietenkin! todistivat naapuritkin.

-- No nyt sinä törötit viimeisen pahantekosi, kun murtovarkaaksi rupesit! uhkasi isäntä Jussia.

-- Oikein on näet käsiraudoissa... kyllä se taitaa sitten olla varma asia, myönsi jo naapurikin.

-- Saat meiltä kilon sitä varastettua voita rasvoiksi, jos maistuisivat lapikkaasi ensi pyhänä vähän kuivilta, ilkkui Jykkälän isäntä. No oli se nyt hyvä juttu, että joutui tämä Törö-Jussi kerrankin kiinni! Ei se ole sen ensimmäinen synti. Ja tuo koirako se tämän Törön...?

-- No kukas sitten! ylpeili Ratilainen. Siinä oli koko Törölän joukolla semmoiset kinkerit, kun tämä Pella ne oikein lujille otti, ettei tuolta mieheltä tahtonut puoleen tuntiin kieli suussa kääntyä, ja sen akka lotkahti lattialle niin hervottomana, että miesvoimalla täytyi siitä penkille nostaa, kun eivät omat polvensa kannattaneet.

-- Niin se oli kuin parasta teatteria! todisti Makkonenkin.

Kaikki katselivat kunnioittavasti ja ihmetellen Bellaa, joka vähääkään välittämättä herättämästään huomiosta loikoi uunin kupeella permannolla etukäpäliään nuoleskellen ja siistien.

-- No on siinä koko komisarjus! ylisti lopuksi eräs miehistä.

-- On siinä... eipä uskoisi hylkyä moiseksi! säesti joku toinen.

-- Ei se näistä puolin kannata tuo varkaan ammatti tässä meidän läänissä! huomautti Jykkälän isäntä Törö-Jussille, ja Makkonen myönsi hieman mahtipontisesti:

-- Eihän se taida enää oikein kannattaa... ainakaan tämän poliisikoiran aikana.

Suurella voimalla ravisteli Issakainen parhaillaan hereille kytöläläisten ja lähipaikkakuntalaisten turtuneita omiatuntoja, kun hätäinen pojan ääni huusi kesken kaiken ovelta:

-- Nyt on se poliisikoira tullut takaisin Jykkälään ja tuonut rosvon tullessaan!

-- Aamen! sanoi Issakainen lopettaen saarnansa siihen paikkaan, sillä järkevänä miehenä käsitti hän oitis, että jatkaminen olisi ollut turhaa.

Tosin yritti hän vielä ehdottaa, että veisattaisiin virsi, ennenkuin erotaan, mutta kukaan ei kuunnellut häntä.

Oven täydeltä tunkeutui väki ulos tuvasta ja läksi juoksujalkaa Jykkälään poliisikoiraa katsomaan.

Issakainen katseli ensin hiukan haikein mielin kuulijakuntansa äkillistä lähtöä ja huokasi itsekseen, mutta sitten, jäätyään aivan yksin, puki hän ylleen sarkapalttonsa, pisti karvalakin päähänsä ja läksi juoksemaan Jykkälään päin.

* * * * *

Mönkkösellä Issakaisen raamatunselityksessä olleen rahvaan mukana levisi sanoma jo myöhään sinä iltana ja varsinkin seuraavana päivänä laajalle Kytölän rajojen ulkopuolelle. Päivä päivältä kasvoi Bellan maine vakinaisena ja itsenäisesti toimivana valtionvirkamiehenä, ollen nyttemmin sekä tällä maan kulmalla että sanomalehtien kertomuksista muuallakin lopullisesti, varsinaisesti ja vakavasti vakiintunut.

Mutta etenkin Kytölän kyläläisten silmissä loistaa poliisikoira Bellan nimi melkeinpä tarumaisella hohteella.