Part 3

Saatuani hiukan rohkeutta eräässä automaatissa, astelin erääseen osoitteeseen Itämalmilla, erääseen komeimman kadun varrella olevaan ruskeimpaan ja arvokkaimpaan taloon. Terävänenäinen ja hameniekka askeetti aukaisi, minä tulin sisälle itämalmilaiseen eteiseen, tuota lajia, joka hetkeksi tekee niin helpoksi kieltäytyä tästä olemassaolosta ja kääntyä seuraavaan. Minua vastaan virtasi rasvan ja siveellisyyden tuoksu, jonka olisi pitänyt suuresti auttaa minua, jos olisin jäänyt sinne asumaan, kieltäytymään muiden lihasta, sekä perkeleestä ja maailmasta sitäpaitsi. Sillä olisittepa nähneet huoneen! Voitteko kuvitella millaiset olivat kuningatar Isabellan liinavaatteet päivää ennen kun maurilaiset Espanjasta karkoitettiin? Ja huolimatta siveellisyydestä olivat huonekalut sen näköiset, niinkuin ne olisivat olleet kaiken Tukholman irtaimen täysihoitolaisväen yhteiseksi heitetyt.

Minä tarkastelin neiti Gerdaa hänen puhuessaan. Hän oli kivunnut turkkilaiseen sohvaan kuin kissa, ja hänessä oli tyyliä. Hän oli hyvin puettu ja kammattu, kasvot olivat hiukan liian karkeat mutta kauniit voimakkaine väreineen; ja vain epäedullisessa valaistuksessa huomasi hänen olevan kolmenkymmenen paikoilla.

Pitääkö teidän huomenna antaa vastaus siveellisyydellekin? kysyin minä.

Hän kääntyi minuun vastatakseen ja minä näin vallattoman välkkeen hänen silmissään.

-- Ei, sanoi hän. -- Sanoin etten siedä asua pohjoispuolella. Silloin vakuutti hän, että huone oli etelään päin, mutta sitä pidän minä mahdottomana. Olen ollut parissa muussakin paikassa, jossa oli kylpyhuone ja hinta oli 125 ja 130 kr. kuukaudessa. Kun minulla on yhdeksänkymmentä kuukaudessa, enkä koskaan saa enempää, käy se mainiosti yhteen vai kuinka? Käy kai niin, että minä joudun S. S. B. B:lle.

-- Kerskaile kohtalaisesti, sanoi Eeva, luuletko että sinne on niin helppo päästä.

-- Minä aioin juuri ehdottaa, että te hankkisitte itsellenne rakastajan, sanoin minä.

Baby ja morsian hätkähtivät, me toiset nauroimme.

-- Jospa vain olisin tehnyt sen aikoja sitten, sanoi Gerda neiti huolimattomalla liikkeellä. -- Kenen luulette kiittäneen minua siitä, että olen täyttänyt 30 ja enemmänkin, ja ollut niin taivaallisen siveellinen kuin sankarittaret Maria Sophie Swartzin romaaneissa?

-- Niin, eivät ainakaan miehet, sanoin minä.

-- Eivätkä muutkaan, ymmärtääkseni. Enhän siltä saa täysihoitoa sen paremmin.

-- Et, huomautti Eeva, joka koetteli hattuaan peilin edessä ja liehitteli tyytyväisenä kauniin toverinsa kanssa kuvastimessa. Ethän edes voi päästä Leskienkotiin tai Turvapaikkaan.

-- Ooh, neiti kyllä menee naimisiin, kun oikea tulee, sanoi morsian. (Niin ne aina sanovat.)

-- Hyvä neiti, sanoi Gerda, se oikea on ollut täällä jo niin monta kertaa, mutta hän on taas saanut mennä.

-- Sitä en ymmärrä, sanoi Baby kainosti. Jos olisi joku, jota minä rakastaisin oikein paljon, niin seuraisin häntä, olisipa minulla vaikka mitä tahansa tehtävänä.

-- Mutta entä jos paraillasi pesisit hiuksiasi, Baby, lapsi, sanoin minä lempeästi.

Baby sai suuret kosteat silmät, ja minä kaduin syvästi, mutta Gerda virkahti tahdikkaasti kääntyen Babyyn:

-- Meillä ei ollut mitään millä seurata, Baby. Ei kenelläkään noista oikeista ollut venettä, joka olisi mukavasti voinut kantaa useampaa kuin yhtä, ja niin oli parasta heittää sikseen.

-- Pitäisi antaa nuorille miehille korkeat palkat, että he voisivat ottaa tyttönsä veneeseen. Sittenhän he voisivat saada vähemmän ja vähemmän eikä päinvastoin. Silloin pääsisimme soutelemasta toistemme tiellä.

-- Ja kaatamasta toisiamme.

-- Ja tappelemasta airoilla. Niin, mutta se on todellakin ajatus. Sinäpä olet viisas, Eeva. Onpa synti, että sinä verrattain vähän voit vaikuttaa maailmanjärjestykseen?

-- Niin, siinä tapauksessa voisi olla jonkinlainen tulevaisuus siveellisenäkin olemalla, sanoi Gerda. Ajatelkaas, se harmittaa minua ihan kuollakseni, että olen ollut niin arka itsestäni, että ainoastaan vastahakoisesti ja harvoin olen antanut suudelman miehelle, jonka kanssa en luullut voivani jälkeenpäin mennä naimisiin. -- Niin, se on totta, uskottepa minua sitten tai ei. -- Tämä viimeinen vastauksena jollekin minun suupieleni ilmaisemalle heikkouskoisuudelle.

-- Onpa sinulla sitten ollut koko lailla ikävät elonpäivät, sanoi Eeva suoraan sydämestä. Etkö ole toivonut olevasi mies?

-- Kyllä, naisiahan emme saa olla.

-- Suuri eroitus on siinä, sanoin minä, että kun mieskonttoristi on päivän työstä väsynyt, menee hän ja menettää pari seteliä huveihinsa. Samassa tilassa oleva naiskonttoristi jää kotiin ja ottaa aspiriinipulverin.

-- Niin on ollut sanoi Gerda, mutta nyt tulee olemaan toisin. Ei, nyt on minun mentävä, tytöt! Minä soitan teille, kun saan rakastajan. Mikä on numeronne? Vaikka sama se, unohdan sen kuitenkin.

Se on sama kuin "Sun kirkas päiväs nousee taas", plus säkeistö 3 virsikirjasta, sanoi Eeva. Minä tulen mukaasi, sillä sokeri on loppu.

Minä huomasin nyt että Baby oli kalpea ja aivan masentunut ja sanoin:

-- Ei hän sillä mitään tarkoita, armas!

Mutta minä en ole siitä asiasta varma.

Kolmenkymmenen vuotiaana tekee nainen enemmän tai vähemmin helposti sellaista, mitä hän olisi tuominnut kahdenkymmenen ikäisenä.

VII.

Sunnuntai, olen unohtanut päivämäärän.

Menin kotiin päin tavanmukaisilta sunnuntai-päivällisiltä Rantatiellä asuvan setäni luota. Serkkuni Gördel oli ollut hirvittävästi kihloissa, olin sietänyt häntä niinkauan kuin suinkin, mutta kun hän sanoi, ettei hänen sulhasensa ollut koskaan rakastanut ketään muuta kuin häntä, lähdin minä pois vedoten siihen, että Putten täytyi lukea läksyjään. Mieshän oli viime kesänä kaikkien meidän silmiemme edessä ollut suunnattomasti rakastunut erääseen kauniiseen, menneisyyttä omaavaan rouvaan. --

Voi vetää viivan sellaisen yli, mutta ei kerskata vasten parempaa tietoa.

Kun olin jättänyt Putten hänen tätinsä luo, suuntasin kulkuni kotiin. Oli mielestäni ihanaa tietää, että siellä olisi pimeää, hiljaista ja tyhjää. Minä vetäytyisin sohvannurkkaan yhdessä 25-äyrillä ostamieni karamellien kanssa ja unelmoisin olevani vanha nainen, jolla on elämä takanaan.

Kaupunki oli kiedottu elävienkuvien valoon ja hajusi huonoilta savukkeilta. Tyhjä hautajaisvaunu oikaisi Punapuodin torin yli. Minä kuljin Kuningattaren katua ja Tukholman sankarit ja ritarimiehet ahdistivat minua kuusi kertaa Rauhankadun ja Kuninkaankadun välillä. Kuudes oli päällikkö, mutta hän selviytyi oivallisesti sanomalla, että hän oli tuntenut minut jo pitkän matkan päästä.

Päällikössä on jotakin, jota on mahdoton kuvailla. Ei vain siinä, että hän on suuri ja iloinen syntinen, vaan siinä, että hän minussa herättää sellaisen halun olla niin viehättävä ja kiehtova, kuin hän soisi minun olevan. Toisinaan saatan ajatella: ah, jospa voisin käydä kauniintakin kauniimmin puettuna saadakseni hänet polvilleen eteeni, jospa minulla olisi hameet jotka kahisisivat kuin hiljainen nauru, Sjöbergin pieniä kenkiä, joihin rakastuisi ja pitsejä ja sulkia ja 25 kruunun saippuoita.

Silloin hän rakastaisi minua.

Silloin -- -- --

Päällikkö pysähtyi ja alkoi jutella. Hän ei ollut aivan yhtä kaunis kuin tavallisesti, mutta näytti kiltimmältä ja hiukan alakuloiselta. Ja kun mies sitä on, täytyy hänen tuossa tuokiossa kertoa siitä mieluummin alle 30 olevalle naiselle.

-- Kuulkaa neiti, sanoi hän, minä olen alakuloinen, ja tunnen olevani yksin ja tarvitsevani myötätuntoa.

-- Minä näen sen, sanoin minä:

-- Todellakin? Niin, saatoinpa sen arvata. Ettekö haluaisi kääntyä ja kävellä minun kanssani? Minä tarvitsen jonkun rinnallani, joka aina on iloinen ja pirteä, muuten en voi kyntää kaupungin läpi tänä kauheana iltana ulkonaisen ja sisäisen tasapainon säilyttäneenä. Luulenpa että te voisitte tuntea olevanne sopusoinnussa, vaikkapa kulkisitte Kuningattaren katua rapakkoisena sunnuntai-iltana.

-- Varmasti, sanoin minä, sillä mielestäni eivät minun tunnelmani ja mielialani koskeneet häntä.

-- Mutta on sittenkin olemassa jotakin, jota sanotaan sunnuntai-ikävystymiseksi, sanoi hän opettavaisesti.

-- Onko? sanoin minä.

-- Ettekö sitä tiedä?

-- Minulla ei ole varaa eikä aikaa eikä haluakaan siihen, sanoin rohkeasti. Sillä naisen paras valtti on olla heikko, kun mies on voimakas ja että, kun hän suvaitsee näyttäytyä heikoksi, olla olevinaan voimakkaampi kuin onkaan.

-- Niin, mutta mitä te ajattelitte, ennenkun tapasitte minut, kun kävelitte yksin eikä teillä ollut mitään millä olisitte ajatuksia häätänyt?

-- Oh, vastasin minä ajattelemattomasti, minä ajattelin vain, mistä saisin hyvän ja huokean viitan poikaselleni jouluksi.

Oi taivas, silloin näin lyhdyn valon, että hän luuli että minulla oli lapsi, että Putte oli minun harha-askeleeni, mutta en saanut hiiskaustakaan suustani, ja hän huomautti, että kaduilla oli likaista.

Mutta meidän tallustaessamme alas Satamakatua, selvisi minulle äkkiä asian leikillinen puoli ja jouduin rajoitettuihin varoihini nähden oikein hirtehisen tuulelle.

Hän ehdotti ravintolaa, arveli kai sen sopivan tilanteeseen, ja minä suostuin salaisesti sielussani hymyillen.

Me saimme viiniä ja yli lasien ja kapeakaulaisen pullon riippuivat hänen katseensa minun kasvoillani arvatenkin mielen kiintoisen entisyyteni takia. Hänen ilmeinen intonsa hämmästytti minua, oli aivan kuin ei hän olisi koskaan ennen nähnyt hairahtunutta parempaa tyttöä.

Hän joi varsin paljon, ja niinä tunteina, jotka seurasivat, sain selvän käsityksen hänen juomapäästään. Ilmapuntari osoitti alun pitäen tunteellisuutta, ja hän puhui hyvin kauniisti olemassaolon Arvoituksesta ja Elämän Lyhyydestä.

-- Kuinka hyvin te ymmärrätte, sanoi hän hetkisen kuluttua ja kihnautti tuolinsa vähän enemmän minuun päin, niin että minä sanoin:

-- Paljonko on kello; emmekö jo lähde?

Lähde, emme, päinvastoin, me juomme enemmän.

Oli jotakin rauhoittavaa minussa, ja jos me olisimme olleet yksin olisi hän pannut päänsä minun olalleni niinkuin lapsi. (Voipihan hän koettaa konttoriaikana.)

-- On niin turvatonta nykyään maailmassa, sanoi hän, taivas on tyhjä, eikä siellä ole ketään, joka kieltäisi siitä tai tästä pitäen silmällä ihmisen omaa parasta.

Minä kysyin, kuinka hän tiesi, että taivas oli tyhjä.

-- Ei, en minä sitä tiedä, vastasi hän, mutta sen tiedän, että "hissi on toistaiseksi suljettu," niinkuin sanotaan.

-- No, sitten saapi käydä portaita. -- Ja sillä tavalla me jatkoimme.

Jumala tietää, etten sanonut mitään syvämielistä, enimmäkseen hymyilin vain niin maailmanviisaasti kuin taisin. Mutta kun erosimme seisoi hän kauan ja kiitti minua siitä, että olin läsnäolollani antanut hänelle sellaisen turvallisuuden.

Kun te, sanoi hän, kerran tulette vanhaksi, olette te noita hiukan lihavahkoja emäntiä, jotka aina tapaa kotona, kun heitä etsitään, ja jotka istuvat tuolilla ikkunan ääressä ja hymyilevät ihmisille ja antavat neuvoja, mutta vain silloin, kun niitä pyydetään. Kun on tapahtunut jotakin kauheaa, kun on murhannut, kun ei uskalla olla omassa seurassaan, silloin ajattelee ensimmäiseksi teitä ja menee suoraa päätä ja panee päänsä teidän polvellenne. Te sivelette silloin hiuksia ja sanotte: Poloinen, itke; minä näen että sinulla on vaikea olla, mutta miettikäämme nyt, mitä olisi paras tehdä.

Päällikkö ihmetytti minua suuresti; olin kyllä nähnyt monta miestä heidän herkkätuntoisina hetkinään, jolloin ne ovat pahempia kuin kukaan meistä, mutta en olisi uskonut sitä omasta tuomaristani. Luonnollisesti hiveli se myöskin mieltäni, mutta minä olisin pitänyt häntä suuremmassa arvossa, jos hän olisi juonut vähemmin Bellion viiniä.

Oli jo varsin myöhä, kun tulin kotiin, niin että minä astuin hiljaa. Käytävästä näin Babyn ja Emman huoneessa valon salaperäisesti liehuvan edestakaisin, ja kun avasin oven kohtasi minua liikuttava näky.

Baby hajalla hiuksin ja puettuna alushameeseen ja pieneen valkoiseen pitsiliiviin tanssi hiljaa ja hartaana bostonia toisessa kädessä sytytetty lamppu, jolle hän hymyili ja johon hän loi katseita -- oi nainen, nainen -- --!

Minä seisoin hiljaa ja ajattelin:

-- Tuollainen oli minun sieluni, kun minä aloitin. --

Lienen toden perästä hieman hermostunut näyteltyäni tuomarin tätiä, sillä tunsin kyyneltyväni, mutta silloin sanoin:

-- Hm Baby, oletpa sinä saanut tulisen kavaljeerin.

Baby tuli minun luokseni päästämättä kuitenkaan lamppua:

-- Osaatko sitten sinä viedä?

Minä nyökkäsin.

-- Katsos, sanoi hän, tämä on hyvä, sillä siitä saa tuota pehmoista ja liitävää, jota boston vaatii, ja minä kuulun nyt notaarin klubiin, ja me tanssimme tiistaina.

* * * * *

Meidän emäntämme on matkustanut pois muutamaksi päiväksi erään lapsenlapsen syntymisen takia, ja tämä on aiheuttanut Babyn pienen rakkauden nopean ja minun mielestäni onnellisen ratkaisun. Se tapahtui juuri sunnuntai-iltana. Me olimme päässeet vauhtiin tanssia bostonia ja huvittelimme viattomasti hanurin soidessa. Mutta kun vihdoinkin olimme tanssineet loppuun, joka uudella kierroksella yhä kevyemmin puettuina, ja tulleet sänkyyn, kuulin minä yön hiljaisuudessa notaarin tulla hiipivän kotiin naisen seurassa. Hänen huoneensa rajoittuu minun huoneeni seinään, niin että minusta tuntui, kuin olisivat ne olleet minun kamarissani. Vähitellen unohtivat ne kaiken varovaisuuden, ja neljä tuntia makasin minä valveilla raa'an naurun ja tulistuvien huudahdusten ja hyssäysten lakkaamatta siimaistessa yli koko ruumiini.

Naisen mentyä huomasin Eevan makaavan ja hienostaan kiroilevan, ja kuulin muutamia hurjia ja sekaisia tämän tapaisia lauseita "yhtä hyvin raitiovaunukuskia ja panimorenkiä -- -- --".

-- Hyvä Eeva, sanoin minä viimein, hillitse hiukan suuttumustasi. Voitat sillä vain sen, että herätät Babyn.

Mutta Baby oli valveilla. Niin, Baby oli ensimmäisen kerran elämässään valveilla, ja minä, minä sanoin, Eevan sytyttäessä valoa ja murhatessa minut katseillaan:

-- Baby, sellaista on elämä, ei sinun pidä siitä välittää.

-- Eihän hänen ainakaan olisi tarvinnut sitä vetää tänne, nyyhki Baby, nythän en kaiketikaan voi tanssia bostonia tiistaina.

VIII

Joulukuun 4. pnä.

Sujuu turhan nopeasti joulua kohti. Tehdäkseen selväksi taloudellisen tilanteen laati Eeva eilen näin kuuluvan kiertokirjeen:

Sakki kutsutaan kokoukseen lauantai-iltana neuvottelemaan sisäpoliittista laatua olevista asioista.

Me kokoonnuimme varhain ja miehissä. Puheenjohtaja, Eeva, makasi turkkilaisella leposohvallaan. Emmy istui suoraan ylös- ja alaspäin ja minä sohvannurkassa Babyn pieni pää polvellani. Silittäessäni hänen hienoja kiharoitaan ja kuumia poskiaan ihmettelin itsekseni, minkälaisen menettelytavan notaari päättäisi valita sen jälkeen, kun Baby oli suututtanut hänet bostonklubissa tiistaina. Jaksaako hän viedä eteenpäin hyökkäyssuunnitelmaa ja ryhtyä esiintymään vaipuvana nuorena herrana, joka ojentaa kätensä tarttuakseen pelastavaan enkeliin, tai onko hän kohauttava olkapäitään ja tanssiva bostonia toisen kanssa? Minä toivoin luonnollisesti jälkimmäistä, mutta ihmettelin vain, pitäisikö minun valmistaa Babya ensinmainitunkin mahdollisuuden varalle.

Suvaitsevatko läsnäolevat päättää, että sammutamme lamput, ennenkun ryhdymme neuvotteluihin? kysyi puheenjohtaja. Paloöljy on noussut.

Ehdotus meni vaikeuksitta läpi ja, kun se heti oli toteutettu, jatkoi Eeva:

-- Minä olen kuuluttanut tämän kokouksen ollaksemme tilaisuudessa katsomaan hätää suoraan silmiin. Aluksi: montako päivää on kuukaudesta jälellä? Kaksikymmentäkuusi. Niin, nuo kolmekymmentä viimeistä päivää ovat aina pahimmat, niinkuin jokainen tietää.

-- Päivittäiseen ranskanleipään rahasto kyllä riittää, sanoin minä, mutta tämän kuun suhteen on pahin seikka se, että on joulu, ja silloin saa niin hävittömiä vaatimuksia. Ja minulla on Putte, tytöt! Sitä ei ole teillä.

-- Soisimme meillä olevan, sanoivat he kaikki yhteen ääneen, ja minun täytyy hyökätä ylös suutelemaan heitä.

-- Voimmehan toki säästää siihen jotakin etukäteen, sanoi Emmy. Minusta on voi aina ollut tarpeetonta, kun on niin oivallista margariinia saatavissa.

-- Pellerinin margariini on parasta, mutta ostakaa aina Zenithin, sanoi Eeva hieman väräjävällä äänellä. Eikö meidän pitäisi ostaa vanhaa leipääkin vai mitä arvelet?

-- Niinhän me aina teemmekin, kun sitä on, mutta useimmiten käy se kaupaksi jo päivällä, vastasivat Magnhild ja Emmy.

-- Ei, tämä ei ole oikea tapa, sanoin minä, sivutuloista on enemmän hyötyä. Kellä on joku ehdotus?

-- Sakki on ikimuistoisista ajoista asti tavannut ommella hienoja käsitöitä ja panna toimeen pieniä laittomia arpajaisia, sanoi Eeva. Meidän olisi vain pitänyt alkaa varemmin, mutta parasta on, että ryhdymme siihen heti paikalla. Jospa sentään olisimme ajatelleet sitä aikaisemmin, niin olisimme rikkoneet koko lepopäivän huomenna ja ehtineet saada aimo lailla tehdyksi.

Minä sanoin, että olin ajatellut saada liinavaatteiden nimeilyä Pohjosmaiselta kompanilta ja sitten ottaa virastossa ylimääräistä työtä pari tuntia joka iltapäivä.

-- Minä tahdon ommella oikeita joululahjoja ja lahjoittaa ne, sanoi Baby hiukan surkeana.

-- Babylla on vaarallisia tarkoituksia, sanoi Eeva, mutta hänelle on annettava anteeksi hänen suuren nuoruutensa takia. Sitä paitsi, pienoiseni, lisäsi hän viekkaasti, on notaarilla jo kolme sohvatyynyä, yksi sininen ja kaksi vihreää.

-- Eipä olekaan! -- Baby lennähti ylös innoissaan ja suuttuneena. Hänellä on vain pieni keltainen, ruma, vanha -- -- --

-- Vai niin! sanoimme me miettiväisesti ja vakavasti, ja Baby vaipui äkkiä kokoon pieneksi ryttyiseksi kasaksi lattialla etsien lattiapalkeista rakoa kadotakseen.

-- Kas niin, sanoi Eeva, nyt ilmoitan kokouksen päättyneeksi. Sytytä, Baby, minun pitää parsia lapasiani.

Hänen ei olisi tarvinnut olla hienotunteinen, sillä samassa soitettiin eteisenkelloa.

Siinä mielessä, että se oli Putte, syöksyin minä iloisena ulos avaamaan.

Minä olin romahtaa selälleni kun huomasin että siellä oli minun kihloissa oleva Rantatienserkkuni varustettuna sulhasella, joka on opettaja eikä ole koskaan rakastanut ketään muuta. Minäpä en ole niin suuresti hämmästynyt sitten sen päivän, jolloin älysin että hän suostui siihen, että serkkuni tahtoi saada hänet. Heidän äänensä kuultuaan haihtuivat tytöt sisähuoneisiin, ja minä sain vieraan sisälle ja istutetuksi sohvaan vastapäätä: Miehet elkööt millään tekosyyllä asettuko naisten vaunuun. Mutta se ei huvittanut häntä, huomaantui kyllä, että hän oli jo pitkälle solunut: he menevät naimisiin ensi kuussa. Meillä oli kauhean ikävä, ja Görel ja minä venyttelimme loppumattomiin hänen avioliittonsa G:tä t.s. kapioittensa nimeilyä. Minä kysyin antaisiko hän minulle tilauksen käypään maksuun, ja silloin huomasin hänen olettaneen minun auttavan häntä ilmaiseksi ja kunnian vuoksi. Hänellä, näes, on itsellään niin vähän aikaa omistaa asialle, hän käy aatelisella perheenemäntäkursseilla. Hän näytti minulle sanomalehtileikkelettä soittoprinsessan kapoista -- katsos, tällaiset pitäisi olla. Minä ajattelin vanhaa leipäämme ja Zenithin margariiniamme ja sosialistoiduin, ja juuri samassa tuli Eeva sisään, se kultanen.

-- Ooh, anteeksi, onko täällä vieraita? Tahdoin vain kysyä, Elisabeth, tiedätkö sinä missä se leipäpussi on, jossa minä säilytän vanhoja leivänkuoria, Skansenin eläimiä varten? Aijon mennä sinne huomenna.

Minä silmäilin nopeasti sulhasta ja Göreliä, edellinen tuijotti vain Eevaa, joka oli kovin siro, niinkuin ainakin, pienine pehmeine vartaloineen ja ruusunlehtihipiöinen, mutta Görel tuijotti vain sulhasta.

-- Hyvä Eeva, sanoin minä selvästi, oletko kysynyt Magnhild'iltä? Tiedän, ettei hänellä juuri ole ollut rahaa viime aikoina, senjälkeen kun hän puolipohjautti kenkänsä.

-- Onko hän syönyt ne? No niin, kernaastihan hän ne sai, vastasi Eeva muuttamatta muotoaan; minähän olin säästänyt ne häkissä oleville pienille nälkäisille eläimille, niin että samahan tuo on.

-- Näettekö nälkää, kysyi sulhanen huvitettuna.

-- Emme, kuulettehan ettemme näe nälkää niin kauan, kun leivänkuoret kestävät -- -- --

-- Mutta, Sven kulta, ne laskevat vain leikkiä, suuteli Görel työntäen päänsä sulhasen kainaloon, niin että muuan sulka kutitti hänen kasvojaan.

-- Görel, sanoin minä ankarasti, on jo aika sinun saada tietää, ettei koko Ruotsin kansa puolipohjaa kenkiään Ranskassa niinkuin sinä ja täti. Minusta tuntuu todellakin, että kun sinulla on sulhanen, joka on uudistuttanut pienen prinssin kasteenliiton ja julkaissut virsikirjaehdotuksen -- -- --

-- Hyvä Elisabeth, sanoi sulhanen ja katsoi puhuessaan Eevaa, mistä ajasta aikain olet sosialisti.

-- Siitä asti kun aloin koettaa elättää itseäni, sanoin.

-- Sentähden ei naisten tulekaan elättää itseään, ratkaisi hän.

-- Aivan oikein, sanoa tokaisi Eeva ja nipisti minua huomaamatta käsivarteen, heidän tulee kuulua miehelle, joka on heidän isäntänsä ja herransa.

-- Minä haluaisin ehdottaa, sanoin minä ja nipistin takaisin, että he, sen sijaan että kuuluvat yhdelle miehelle, kuuluisivat vastaavalle määrälle miehiä!

-- Hyväksyttävä tapa ratkaista naiskysymys, sanoi sulhanen ja taputti omaa yksityistä ratkaisuaan selkään.

Eeva ja minä annoimme toisillemme merkin Görelin sulkien suojassa, ja niin houkuttelimme hänet liukkaalle jäälle. Görelin vilpittömästi ihaillessa piti hän opettavaisen esitelmän siitä sijasta, johon naisen erityisesti ja oikullisen lahjakkuutensa perusteella kaitselmuksen tarkoituksen mukaan pitäisi luomakunnassa asettua.

Kun he olivat menneet, piti Eeva luennon ja jäljitteli häntä suuremmoisesti, ja joka kerta kun hän annettuaan bassoäänellä letkauksen naiselle sanoi: "Mutta poikkeuksia on olemassa" lohduttavalla liikkeellä, joka käsitti meidät toiset, saimme me oikeita naurukohtauksia. Baby väitti, että hänen suunsa väsyi.

IX.

Jouluaaton aattona.

Oli aika elämässäni, ennenkun olin täyttänyt kaksikymmentä, jolloin suurin suruni oli, ettei minulle koskaan mitään tapahtunut. Minä kuljeskelin jännitetyssä ihmettelyssä, jokaisen kohtauksen kadulla, jokaisen sanantuojan paketteineen, jokaisen kirjeenkantajan posteineen piti tuoda mukanaan tuo odotettu, aavistettu ja aavistamaton.

Kun ei mitään tullut, kävin huolestuneeksi ja ajattelin: pitääkö minun rehkiä kaiken ikäni harmaassa ikävässä, tuleeko minun kirjassani olemaan vain valkoisia lehtiä? Ah, sen jälkeen on minulla ollut kyllin ja yllin kyllin elämän seikkailuja. Olen lakannut lukemasta niitä.

Rikkaille ihmisille sopii joulu, se tekee ne vielä rikkaammiksi, mutta köyhät tekee se vieläkin köyhemmäksi, kun se heitä ollenkaan tavottelee.

Mutta joulu tulee pahoille ja hyville vaatimuksineen, ja tottumus totella vaikuttaa, että sytytetään kynttilät ja annetaan toinen toiselleen lahjoja ja ollaan iloisen näköisiä, niinkuin ei mikään muu olisi mahdollista.

Kun se tuli lähemmä ja lähemmä joululehtineen ja ilmoituksineen ja puhdistuksineen ja monine muine hommineen, oli hetkiä, jolloin ajattelin: Minä tahdon istua pimeässä ja uhmailla sen läpi. En tahdo kähveltää itselleni joulutunnelmaa toisten kodissa; en tahdo näytellä joulua, se on äitelää. Mutta sitten tulin ajatelleeksi Puttea ja minä ymmärsin, että minun täytyi. Oli kai myöskin parasta niin. Lopultakin voi niin vähän tehdä elämästä, eipä juuri enempää kuin vastata ystävällisesti puhelimessa ja valmistaa hiukan hauskuutta Puttelle. Ja niin se on tehtävä.

Me olemme panneet parastamme kaikki neljä. Neljätoista viimeistä päivää olemme tehneet työtä konttorissamme, ja tultuamme kotiin olemme kukin kauas yli puoliyön ommelleet työtämme, jonka olemme onnistuneet saada arvotuksi -- päällikkö osti 10 arpaa -- ja josta aiomme kukin ansaita roposen. Lantit aiomme panna kestityskassaan. Baby on laihtunut kaksi kiloa, ja minulla on renkaat silmien ympärillä ja näytän jumalaparatkoon surkealta, mutta niinpä olen saanut Puttelle päällysnutun ja höyrykoneen, ja siitä olen onnellinen.