Part 2

Eeva loimusi ihan tulena ja liekkinä lakkosuunnitelman puolesta, ja hän uskoi täyttä totta sen onnistumiseen. Baby on vähemmin innostunut. Odotteleehan hän jotain hauskaa, joka ottaa hänet pois Yhtyneiltä Yhtiöiltä ja koko konttorielämästä. Ja sitten hän viisi välittää siitä miten toverien käy, sillä sellaisia me olemme.

Ei ollut niin hauskaa lauantai-iltana kuin muulloin, Emmyn takia. Vain pieni varovainen boston ennen maata panoa.

Mutta tuo vastapäätä oleva pieni punainen lamppu ei ole ollut minulle terveellinen, En voinut nukkua, minä makasin valveilla tunti tunnin perästä ja vaelsin yhä enenevässä ahdistuksessa vanhoja kuluneita ja katkeria ajatusteitä pitkin kaukana Pohjoistullinkadusta ja konttorista ja päälliköstä ja Remingtonista.

Mutta maltas, sunnuntaiaamu! Ja aamuaurinko paistoi ikkunaruuduista ja kellonsoitto kuului Waasankirkosta. Ja minä makasin puoleksi torkkuen, väsyneenä ja onnellisena niinkuin silloin, kun vaiva on tauonnut.

Äkkiä kuulin Eevan sanovan:

-- Nuorin nouskoon keittämään kahvia!

Ja Magnhild vaikeroi:

-- Ei suinkaan minun nyt taas tänään tarvitse olla nuorin! Minähän olin; nuorin viime sunnuntaina.

Jonka jälkeen minä tein teeskennellyn yrityksen nousta vuoteesta, mutta minut estettiin siitä tiuskaamalla: Koetappas vaan! Ja niin minä näin Magnhildin liehuvan ohitseni ovelle yöpaidassa ja letti niskassa. Oli koruton ja jotenkin lapsellinen, mutta tuntuva nautinto saada yön synkeiden ajatusten jälkeen maata liikkumattomana ja kuulla kuppien iloista kalinaa keittiöstä ja tuntea kahviaroomin leviävän sisälle huoneisiin asti.

Heti senjälkeen istumme me kuin neljä valkoista kyyhkystä lentäneinä tarjottimen ympärille ja joimme niin, että saimme suuhumme vatsahappoa ja ylistimme jumalia. Se oli Sakin jumalanpalvelus ja kello puoli 12 olimme me vaatteissa.

Heti senjälkeen tulee pieni lemmikkini Putte ja tahtoo Peggyn kanssaan Urheilupuistoon. Eeva ja Emmy katoavat myöskin taholleen, mutta Baby, joka jumala paratkoon on kutsuttu pois illaksi, jää kotiin ja koettaa sirostaa silkkipuseroaan.

Ja saatatko arvata, kertoo hän minulle, kun kotiudun, että minulla on ollut oikea pieni seikkailu. Kun te olitte menneet, soitettiin puhelinta ja kysyttiin notaarin äitiä. Hän ei ole kotona, kerroin minä, ja silloin selitti ääni, että hän oli notaari, ja että hän oli unhoittanut avaimensa ja täytyi hänen turvautua minun apuuni päästäkseen sisälle. Minä lupasin pitää varalta, ja heti sen jälkeen sain laskea hänet sisälle. Hän esitti itsensä hyvin juhlallisesti, ja se oli minusta naurettavaa, kun kerta jo niin monen monta kertaa olen sattunut tapaamaan hänet käytävässä aamunutussa ja letti riippumassa. Hän kiitti hyvin seikkaperäisesti ja tiedätkö, hän on oikein rakastettava ja tutunomainen. Eikä hän ole noin punssista punottava kuin muut herrat.

-- Ei, mutta hän on kalpea jostakin muusta, ajattelin minä.

-- Hän kysyi enkö tavannut mennä kävelemään tällaisina kauneina sunnuntaiaamupäivinä. Ja hän toivoi, että menisimme yhdessä jonakin päivänä.

-- Onko tämä ensimmäinen kerta, jolloin joku herra on huomannut, että sinä olet olemassa, Baby? kysyin minä. Kuinka vanha olet?

-- Kahdeksantoista, Pegg, mutta minä olen aina asunut Halmstadissa.

Minä laskin käteni hänen kiharaiselle päälleen ja rukoilin jonkinlaisen pienen rukouksen hänen puolestaan.

IV.

Lokakuun 16 päivä.

Sunnuntain jälkeen tulee helposti maanantai, sanoo Eeva.

Kello on noin 8, mutta vielä ei kukaan ole liikahtanut. Kello tulee kymmenen minuuttia yli, ja voihkina kuuluu Emmyn ja Magnhildin makuuhuoneesta.

Maanantai-aamun murhenäytelmäpä nyt alkaa. Toisen huokaukset vuoroittavat toisen, toinen selittää olevansa onneton, kun makaa niin kauan, toinen sanoo olevansa mieletön, mutta sittenkään ei kumpikaan liikahda.

-- Oppikaa kärsimään valittamatta, tytöt! sanon minä ja olen yhdellä hyppäyksellä sängystä.

Toiset seuraavat jäljessä, mutta tämä on ainoa hetki päivästä, jolloin Eeva on vaarallisella tuulella. Näin käy joka ainoa päivä, sama tyly ja liianvarhainen tempautuminen levosta, sama valitus ja kiire ja sama nelistäminen konttoriin. Minä olen jatkanut tätä kaksi viikkoa, mutta minusta tuntuu, että minulla on vuosia tällaista yksitoikkoista olemassa oloa takanani. Kun olen jatkanut tätä muutamia vuosia, tulevat luultavasti nämä vuodet tuntumaan viikolta.

En luule, että konttoriherroilla juuri persoonallisesti on mitään minua vastaan, vaan että ne persoonallisesti eivät hyväksy minun siellä oloani. En luule, että päälliköllä juuri on mitään periaatteita naiskysymyksissä, ne ratkaisee hän omasta puolestaan yksinkertaisesti ja järkiperäisesti, sanotaan, mutta molemmilla nuorilla juristeilla on sitä useampia. Tänään nousi välillämme kauhea riita päällikön ollessa aamiaisella. Kävi niinkuin aina käy, minä tulin vaiennetuksi vaan en vakuutetuksi.

Asia koski meidän naisten oikeutta tehdä työtä, ja ajatteles, että meidän päivinämme täytyy riidellä siitä asiasta!

Mutta molemmilla nuorilla herroilla, hyvin nuoria he muuten ovatkin, oli järkkymättömän selvänä, että meillä ei ollut mitään tekemistä työmarkkinoilla, ettemme siellä milloinkaan olleet tehneet muuta kuin kiusaa. Meidän siellä olomme oli muka syynä alenevaan avioliittofrekvenssiin. Mehän suorastaan aivan uhalla otamme leivän miesten suusta.

-- Mitä meidän sitten teidän mielestänne pitäisi tehdä? kysyin minä. Ollako työtä tekemättä?

-- Tietysti!

-- Kävisikö se yhtä hyvin ilman meitä?

-- Paljon paremmin.

-- Jos me nyt kaikki yhtä aikaa jättäisimme työmme, voisitteko te astua sijaan ja hoitaa sekä meidän että teidän?

-- Kyllä, se olisi kai varsin yksinkertainen asia.

-- Mitä me sitten tekisimme? Pitäisikö meidän kuolla nälkään?

-- Ette, te tulisitte elätetyiksi.

-- Teiltäkö?

-- Niin, onhan meillä kotimme --

-- Minulla ei ole mitään kotia, sanoin minä, ja minä olen köyhä ja minulla on pieni veli. Minun täytyy tehdä työtä ja ottaa mitä voin saada ja minun kohdassani käyvät teidän periaatteenne niin tyhjiksi ja tarkoituksettomiksi.

Minä en ollenkaan itkenyt, vaikka varsin hyvin olisin voinut sen tehdä, ja sitten tuli päällikkö.

Päivällä, kun puin ylleni eteisessä, tuli tuomari Tyrén luokseni.

-- Olen pahoillani, jos te olette pahastunut, sanoi hän.

-- Todellakin? kysyin minä. Mutta sillä ei teidän tarvitse ruokahaluanne pilata.

-- Me sanoimme varmaankin aamiaisten aikaan jotakin, joka loukkasi teitä.

-- Jos sanotte, että sanoitte jotakin tarkoituksella, loukata minua, niin osaatte oikeaan, vastasin minä selin häneen. Tuollaista olen totuttautunut lennättämään luotani. Hyvästi.

Toivonpa, ettei hän yritä ylen pian uudestaan. Hän näyttää muuten olevan kiltti poika, eikä hän mahtane sille mitään, että hänellä on niin alhainen käsitys naisesta, koska kaikki miehet ovat samaa mieltä. Olen tavannut vain yhden, joka piti arvossa ihmisarvoani, eikä hänkään sitä kuitenkaan tehnyt.

Baby tapaa tulla talouskouluun samaan aikaan kuin minäkin, mutta tänään jäi hän tulematta, ja minun täytyi syödä yksin. Karja ruokitaan pienten pöytien ääressä ja siellä on niin täyttä, että aina on muutamia nälkäisiä eläimiä odottamassa paikkaa. Näkee usein seurueita, mutta yhtä usein minunlaisia yksinäisiä, ja me istumme koettaen tutkia toisiamme odotellessamme pippurinjuurikastiketta. Siellä on nuoria ja vanhoja, enimmäkseen naisia ja enimmäkseen vanhoja. Minuun vaikuttavat ne surullisen lystillisiltä tulevaisuuden kuvilta, nämä arvokkaisuutta vailla olevat naurettavan vanhuuden perikuvat, yhtä vastenmieliset hymyilivätpä ne sitten hallistunutta ja niukkaa tyytyväisyyttä, kun kaalikäärylät tuodaan esille, tai narisevat pikkumaisesti ja kärttyisesti samanlaisen näyn nähdessään. Kun minä tulen vanhaksi ja olen ilman kotia ja lapsia, jotka minusta huolehtivat, niin keitän ruokani kaakeliuunissa ja menen ulos hämärissä. Vanhasta muistuu mieleeni mitä Putte eilen sanoi:

-- Kuules, Pegg, olisipa mainiota, jos pian menisit naimisiin.

-- Etkö arvele, että voisin vielä vähän odottaa? kysyin minä kummastuneena.

-- Tuskinpa, Pegg, silloin joudut ylijääneiden joukkoon.

-- Mistä sinä tuon olet saanut?

-- Pojat sanoivat niin viime lauantaina, kun sinä olit ollut minun luonani. Mutta he luulivat, ettet sinä mahda sille mitään, sillä ei ole niinkään helppoa napata itselleen miestä, kun ei ole mikään messinkihakanen.

-- Ei ole -- mikä?

-- Kun ei ole raharikas tyttö, etkö sinä ymmärrä?

Putte, Putte! Lapsilta ja hulluilta saa kuulla totuuden.

Luulenpa että Sakki ymmärtää, että minulla -- niinkuin Eeva ennusti -- on vaikea olla näin alussa. Kukaan ei sano mitään, mutta he ovat kaikki niin ystävällisiä. Tänä iltana, kun tulin kotiin, istui Eeva lattialla Fröding kädessään ja vartioi spriikeittiötä. Kiehautettiin ylimääräinen kahvi ja luulenpa, että se tapahtui hiukan minun tähteni. Täällä on kommunismi pantu käytännössä toimeen. Kaikki minun on Sakin ja päinvastoin, ja se, jolla sattumalta on rahaa, auttaa mielellään toisia, jos heillä ei ole. Eikä heillä tavallisesti olekaan. Me olemme köyhiä, mutta ylpeitä.

-- Puhutaanpa nyt hiukan pahaa lähimmäisestämme, sanoi Eeva, kun kahvi oli valmista.

-- Ei, sanoin minä, puhutaan ennemmin päälliköistämme. Miten on sinun päällikkösi laita, Eeva, eikö hän ole --?

-- Rakastunut minuun, tietysti! Se on ominaista minun päälliköilleni. Olen ollut kaikellaisissa konttoreissa, mutta melkein kaikkialla on ollut joku, joka on halunnut suudella niskaan. Otin siis tämän paikan hautajaistoimistossa, sillä arvelin että kuoleman alituinen läsnäolo... Mutta tämä on pahin.

Kun muistelen kaikkea mitä tässä suhteessa olen kokenut ja sitten ajattelin poloista vanhaa isääni, joka ei tahtonut laskea minua ilman suojelevaa seuraa tasaantuneen lapsuuslemmen kanssa kirkkokonserttiin Linköpingissä viime kesänä -- Händelin Largo ymmärräthän ja sellaista -- niin, tiedätkö, silloin minua sekä naurattaa että itkettää. Ja kun me sitten illastimme kaupungin automaatissa -- voileipää ja maitoa -- innostutti tämä teko häntä niin, että hän siitä sai aiheen kokonaiseen pieneen siveellisyyskysymystä käsittelevään kirjaseen. Poloinen pikku isä, jospa vain aavistaisit!

-- Eikö hän ole koskaan käynyt täällä? kysyin minä.

-- Kyllä, kerran, toissa keväänä. Hän kävi silloin päällikkönikin luona "kuulemassa, kuinka hänen tyttärensä hoiti tehtäviään", ja pyysi ukkoräähkää muka pitämään vähän isällistä huolta minusta.

Ja päällikkö pysytteli vakavana ja pyysi isän olemaan vakuutettu siitä, että hän tunsi velvollisuutensa niitä nuoria tyttöjä kohtaan, jotka ovat hänen työssään.

Mutta seuraavana päivänä oli minulla uusi ja tervetullut aihe antaa hänelle käytävässä korvapuusti. Miten oivallista maalaisnaamaa sinä nyt näytätkään, Elisabeth! Mutta odota vain, kyllä saat pian kokea, sinäkin. Olethan sinä Sakin kaunotar.

Ja sitten sieppasi hän käsiinsä harmonikan ja lauloi niin että kaikui:

"Kaikilla on vikaa, kaikilla on vikaa, viattomuutta ei kellään."

-- No, mutta Eeva! sanoi Emmy ankarana.

-- Oh, sanoi Eeva, unohdin sinut kokonaan.

-- Entä Babyn, sanoin minä koetteeksi.

-- Oletko nähnyt, mitä Baby hommailee? kysyi hän takaisin. Hän tuli kotiin puolituntia sitten ja pujahti keittiöön, ja olenpa varma siitä, että hän hiljaisuudessa ahertaa saadakseen kaikkein pahimman moskan pois kengistään ja helmoistaan. Sellaista ei ole hänelle tapahtunut ennenkun eilen, mutta silloin olivat ne kuin se savimöhkäle, josta meidän Herramme loi Aatamin. Voitko selittää, minkätähden rakastavaiset parit aina retkeilevät siellä, missä menee yli kalossien?

-- Notaariko se on? kysyin minä.

-- Kyllä, ja eläintarhakävely.

Mutta oliko Eeva todellakin oikeassa siinä, että minä saisin kokea jotakin uutta?

Voiko siitä tulla muuta kuin tuo vanha laulu uudella nimellä?

V.

Lokakuun 20 päivä.

Babyn syntymäpäivä oli eilen, ja vaikka se tulikin sopimattomasti kuun lopulla, oli hänellä kuitenkin, kahvikekkerit puolelle tusinalle parhaimmista ystävistään Y.Y:ssä. Ja Sakki lahjoitti punaruusureunaisen sateenvarjon, ja minä kirjoitin säkeistöjä, joissa suonenvedontapaisesti koetin saada loppusoinnut soveltumaan sanaan notaari. Mutta Babylla oli koko päivä ruusu vyöllä ja onnensäteily silmässä ja molemmat olivat häneltä.

Meillä oli touhua, ennenkuin kaikki oli kunnossa. Baby ja minä hotkasimme pari lihapullaa Vaasanautomaatissa, ja kiertelimme sitten leipä- ja hedelmämyymälöissä, jonka jälkeen otimme aika harppauksen ja hyökkäsimme portaita ylös. Puolitiessä tapasimme Eevan, joka lopettaa varemmin, kädessään kantoi hän kahta suurta pillerirasiaa, joihin oli mahtunut 500 Blaudin rautapilleriä, ja hän selitti ostavansa kerman kaupasta. Mutta hän vakuutti, että oli viruttanut ne kahdessa lämpöisessä vedessä.

Tultuamme ylös kompastuimme Emmyyn, joka pincenezit nenällä pesi eteisen lattiata. Eeva oli jo asettanut kukkia maljakkoihin, ja sitten katoimme pöydän niin hienosti kuin taisimme, vaikka me itse saimme juoda kukkamaljakoista, eikä ollut vieraillekaan lusikkaa yksinomaiseen käyttöön kullekin. Leipäkorina oli ylösalasin käännetty ja ruokaliinalla peitetty lampunkupu, mutta niinkuin Eeva sanoi, saapi mukautua talon tapoihin. Sopii vain nimittää tätä boheemi-elämäksi, niin se on heti hienompaa kristallimaljakkojakin hienompaa.

Kaikessa hiljaisuudessa olin pelännyt tätä Babyn juhlaa, sillä puoli tusinaa sekoittamattomia naisia ja enemmänkin tapaa vaikuttaa masentavasti minuun. Mutta näiden kanssa ei ollut vaarallista. Se oli kuin rajumyrsky, tietenkin, kun he tulla hyökkäsivät kaikki kuusi ja pauhaavien tyrskyjen kuohu murtui Babyn ympärille, mutta ne olivat erinomaisia ja koruttomia ja iloisia, ja vain pari heistä vaikutti rouvasihmiseltä. Toisinaan täytyi minun mennä syrjään ja lepuuttaa korviani, mutta muuten läpäsin oivallisesti.

Baby kauniine vaaleine hiuksineen, pehmeine ruusuisine poskineen ja pienine valkoesiliinakodikkaisuuksineen oli sievä emäntänä.

-- Sinun pitäisi olla naimisissa Baby, tällaiseen sovellut paremmin kuin Y. Y:hin.

-- Niin, mutta luuletko minun saavan sen, jota tahdon? kysyi Baby juurikuin he voisivat nähdä notaariin ja tulevaisuuteen.

-- Ei, Baby, sanoin minä, sitä, jonka tahtoo saada, ei koskaan saa, mutta mahdollisesti voi saada sen, jota joku toinen tahtoo, ja se on yhtä hyvä, melkein parempi.

Tästä siirryttiin huomaamatta Yhtyneitten Yhtiöiden herroihin, ja silloin täytyi minun mennä kotvaseksi keittiöön, jossa asetin tulelle vesikattilan astiain pesua varten.

Sinne tuli luokseni muuan Babyn vieraista, pitkä, luiseva, muita vanhempi, joka oli jo päätöksensä tehnyt ja tullut leikilliseksi, niin että hänet sitä varten kutsuttiin mukaan.

Hän harrastaa enemmän kuin me muut sosiaalisia kysymyksiä, ja toruu meitä aina sen vuoksi, ettei meillä ole harrastuksia. Hän sanoi, että pitää valmistautua äänioikeutta varten, mutta hänpä ei olekaan koskaan ollut nuori ja sen sellaista (sen sellaisella tarkoittaa Baby lemmenasioita). Baby uskoo, että sosiaaliset harrastukset tulevat vuosien mukana, ja minä sanon, että hyvä olisi, jos niin olisi, sillä silloin voisi olla toivoa hänenkin suhteensa. Ei, minä olen aikonut mennä naimisiin, sanoo Baby ja siinä on hänen mielestään logiikkaa, niinkuin siinä onkin.

-- Neitiä ei varmaankaan myöskään huvita, sanoi leikillinen, kuulla heidän puhuvan pötyä tuolla sisällä?

-- Ehkä ei, sanoin minä, mutta jos te tahtoisitte auttaa minua pyyhkimään astioita, panisin siihen suurta arvoa. Jätämme siis heidät hetkiseksi oman onnensa nojaan.

-- Massoja ei voi jättää oman onnensa nojaan, sanoi hän, niitä täytyy opettaa. Niin, ne ovat luonnollisesti merkinneet minut ihmiseksi, joka onnettoman rakkauden jälkeen on alkanut harrastaa sosiaalisia asioita. Niin että tiedätte kai, että minä se olen, joka kiivailen yhteenliittymistä ja lakkoa uudeksi vuodeksi. Voitteko saada aikaan jotakin tavatonta soitannollista melua?

Kyllä, harmonikalla.

Olisiko teille vastenmielistä virittää pieni laulu, niin saisin minä sitten sanoa muutaman sanan, se sopii niin hyvin täällä pienessä valitussa ja luotettavassa seurassa.

Niin siihen kyllä suostuin, me pakotimme ne vaikenemaan Työn pojilla, jonka jälkeen leikillinen nousi tuolille ja puhui:

-- Niin, pikku tytöt, täällä te nyt istutte ja lepertelette meidän kasööreistä ja insinööreistä.

Joku kuiskasi ivallisesti: pihlajanmarjat!

-- Ovat happamia, kyllä, keskeytti hän kuivasti, minä olen maistanut niitä. -- Mutta te ette todenteolla tahdo ajatellakaan parantaa asemaanne muulla kuin avioliitolla ja muilla arpajaisilla. Teillä ei ole mitään yhteistuntoa, ei, eikä mitään oman arvonne tuntoa. Teitä ei suututa vääryys, joka meille tehdään, kun me saamme jotakuinkin puolta pienemmän palkan samasta työstä, ei, ei samasta, sillä me ehdimme totta totisesti tehdä paljon _enemmän_. (Mitä sinä juttelet, ajattele kasööri Svenssonia, oh, Svensson j.n.e.) Se on kevytmielisyyttä, ymmärrättekö (käsi pöytään), ja se on teille oikein, että teillä on niinkuin on. Mutta minä en sittenkään voi olla yrittämättä saada teihin vähän järkeä. Sovimme että uudelta vuodelta pyydämme 200 kruunun korotuksen ja tuntia lyhemmän työajan. (Sinä olet hullu, luuletko sen käyvän, johtaja ajaa meidät ulos -- --.) Käy, sanotte te, ei, ei se käy, tietenkään, _ja silloin me teemme lakon!_ (Millä me sitten elämme? Säästöillämme ehkä?) Niin, jatkoi hän, olematta millänsäkään, säästöillämme ja sitten vetoamme kaikkiin muihin naiskonttoristeihin ja pyydämme heitä auttamaan meitä. Se käy, jos olemme yksimieliset! Mutta kenestäkään ei saa tulla petturi!

Ja sitten astui hän alas tuolilta.

Mutta nyt olivat toiset innoissaan, ja viidessä kevytlentoisessa minuutissa oli lakkoliitto muodostettu, leikillisestä tuli puheenjohtaja ja kukin maksoi 1 kr. lakkokassaan. Kun tuli Emmyn vuoro, vetäytyi hän syrjään ja halusi miettiä asiaa.

-- Mielestäni meillä on varsin hyvin niinkuin on, mumisi hän, enkä minä sitä paitsi jaksanut oikein seuratakaan, tehän puhuitte kaikki yhtä aikaa. _Ja sitten ei ole niin pitkälti jälelläkään_.

Heti sen jälkeen he menivät, ja me tunsimme olevamme kaikki ihan kuoleman väsyneitä? Mutta me jatkoimme yhä ja huusimme koko illan toisillemme, niinkuin olisi ollut kysymyksessä huutamisella hämmentää Niagaran pauhua.

VI.

Baby ja minä olemme kävelemässä iltasella. Oikeastaan ei Baby ollenkaan halunnut kävellä minun kanssani, mutta notaarilla on yövuoro. Historiallinen marraskuun sumu peittää tänään niinkuin eilenkin ja kaikkina päivinä pääkaupungin. Se ei ole tuo tiheä, sitkeä, läpinäkymätön, joka tekee kävelyn kaduilla seikkailuksi ainaisine yllätyksineen, se on tuollainen vanhempi, hervoton itkunsekainen usva, jossa minä en ainakaan voittojani voita. Tuo kuvaamaton vanuke kaduilla hiipii naisellisen pehmeästi ja maireellisesti ylös kengänvarsia ja kipuaa leikillisesti pieninä roiskahduksina kohti hameenhelmoja ja ylemmäksikin, ja sitä käy väsyneeksi ja painavaksi -- kun ei ole rakastunut, niinkuin Baby, tietenkin.

Baby on viehättävä, vaan hän ei sitä tiedä. Tähän aikaan päivästä käymme me toiset suoristunein kiharoin ja selkä kumarassa, mutta hän on kiharainen ja joustava kuin aamusella.

Hän ottaa minua käsivarresta ja puhuu notaarista, keskeyttäen vain hienoimpien myymälöiden ikkunain luona. Hän hakkailee tahallisesti häntä ja on vanginnut sydänkäpyseni sydämen. Hänen puhuessaan kuljen minä ja ihmettelen pitkin Rantatietä kuinka tämä päättyy. Minä huomaan varsin hyvin hänen uskovan kolmeen huoneeseen ja keittiöön Vaasan kulmakunnalla, mutta en henno sanoa hänelle, että epäilen. Jota vanhemmaksi tulee, sitä helpompi on tietää asioita ja vaieta niistä, enkä minä kokemuksiani kellekään tyrkytä. Mutta minun täytyy hymyillä hieman hiljaisesti ja väsyneesti samassa sille, että minä Babyssa tarkastan Minua itseäni, joka ei myöskään kerran varonut kulkemasta ympäri ja puhumasta laajasti ja kerskaten minun ensimmäisestä Jostakin. Ei hän juuri notaari ollut, ja tällä on aistikkaammat kaulaliinat, mutta muuta eroitusta en näe.

Minä huomaan nyt Babyssa, niinkuin itsessäni kerran, koskemattoman ja loukkaamattoman aarteen hellyyttä, ylpeyttä ja nöyrää, ilmavaa ja läpinäkyvää rakkautta sekoitettuna jonkinlaisella salaperäisellä hartaudella, niinkuin pienellä pyhimyksellä, joka ei vielä tiedä mitä hänen sielussaan ja ruumiissaan asustaa. Kun sitten ajattelen, kuinka kaiken tämän käy, inhoaa sydämeni. Ja minä, joka en nyttemmin enää koskaan ole hentomielinen, kun on kysymys minusta itsestäni, tulen siksi Babyn edessä. Sillä hän on vielä vähän liian hyvä porttikäytäväromaaniin ja skeppsholmanlempeilyyn satojen muiden joukossa.

Me pysähdyimme Skeppsholman sillalla ja näimme kuin kalvon läpi Etelä-Malmin himmeät valot, sitten käännyimme takaisin, ja minä tulin yhä vain väsyneemmäksi. Kaarle XII:nen torilla tarjosin raitiotievaunua ylimenoineen -- rikosperiaatteita vastaan, mutta Pohjoistullinkadulle on niin pitkä matka ja vielä vastamäkeä.

Vaunussa tapasimme erään Babyn tovereista Yhdistyneistä Yhtiöistä -- niinkuin raitiovaunuissa tapaa tavata -- ja hänet otimme mukaan Sakin luolaan. Siitä on muuten tullut meidän kodittomien ystäviemme kokouspaikka niiden joukossa pari rakastunutta, jotka Eeva on ottanut tänne ja joita hän suojelee, ja minun salaisena kauhunani on, kun menen kotiin, että he ehkä ovat siellä, sillä silloin ei tule muu kysymykseenkään kuin että me saamme pysytellä keittiössä. Mutta se hyöty siitä on, sanoo Eeva, kun minä murisen, että meidän ei tarvitse niin paljon lämmittää, "koska ilma on suudelmista kuuma", kun he menevät tiehensä.

Tänään oli niinkuin arvasin myöskin väkeä, miesväki oli jumalan kiitos jo mennyt, mutta tyttö viipyi vielä hetkisen kootakseen voimia voidakseen katsoa täysihoitolatätiään silmiin.

Emmy makasi ja oli taas sairas ja näöltään kuin itse kuolema, mutta nyt en minä enää välittänyt säikähtyä. Sillä tiedänhän että hän huomisaamuna on meistä kaikista ensimmäisenä vaatteissa ja valmiina menemään konttoriin.

Eeva istui näperrellen jotakin, josta hän väitti tulevan talvihatun, mutta kun me tulimme lennähti hän ylös ja sanoi, että meidän piti sytyttää valkea uuniin ja vaihtaa ajatuksia.

-- Meillä ei ole puita eikä ajatuksia! sanoin minä.

-- Minulla on itsemurha-ajatuksia, jos ne kelpaavat! sanoi meidän viimeksi tullut vieraamme ja romahti Emmyn turkkilaiseen sohvaan.

-- Oletko sinä taas ulkona huonetta hakemassa Gerda parka? kysyi Baby.

-- En, sanoi Gerda. -- Minä olen ulkona ja nuuskin täysihoitoa, ja se on paljon pahempaa. En tahdo enää asua yksin...

-- Arvelet, että se tuottaa liian paljon kiusauksia?

-- En! sanoi hän. -- Se tuottaa aivan liian vähän kiusauksia. Ja sentähden minä muutan joulukuun 1 päivänä. Mutta vielä en tiedä mihinkä pääni kallistan.

-- "Oi armaani, sa pääsi paina sydäntäni vasten..."

Baby lausuu Levertiniä aivan tosissaan.

-- "Niin, tiedättekö, tytöt! sanoi Gerda ujostelematta. -- Jotakin sellaista on tehtävä! Täysihoitohinnat Tukholmassa ovat varmaankin arvioidut tytöille, joilla on sivutuloja. Oh, minä olen ollut niin monessa paikassa, yhdessä, kahdessa, kolmessa vain tänään. Ja nyt saatte kuulla... savuke? No mutta neiti Elisabeth vasta on hyvä! -- Ensimmäisessä paikassa tuli vastaani likainen, oluelta löyhkäävä olento, jota on mahdoton kuvata, ja perällä avattiin ovi ja laskettiin ulos huutoa ja naurua ja iloista leskeä". "Olen nähnyt ilmoituksen," jaha, ja niin sain nähdä huoneen, se ei ollut hullumpi ja hinta 80, ja "minä mietin asiaa huomiseen".