Part 40

Paljon vähemmin edullinen kuin runoudelle on avara aro säännölliselle opetukselle. Siitä selviääkin kylliksi, että kirjoitustaito kirgiiseillä on yhtä harvinainen, kuin kirjoitustuotteet ovat vähäiset. Ainoastaan kansan rikkaimpien ja ylhäisimpien pojille opetetaan lukua ja kirjoitusta. Molemmissa hallituksen perustamissa kouluissa, Ostkamenegorskissa ja Saisanissa, tosin on kirgiisipoikiakin, Ostkamenegorskissa yksinomaan juuri niitä; mutta niiden koulujen vaikutus ei ulotu sisäarolle asti. Siellä oppii poika lukemaan ja kirjoittamaan, jos niin hyvin sattuu, että hän tapaa sellaisen mollahin, jolla on halua opettamaan, jos pojalla itsellään on halua oppia. Silloinkin supistuu opetus vain yksinkertaisimpiin alkeihin, arabialaisten kirjainmerkkien lukemiseen ja piirustamiseen. Tärkeimmän, vaikkapa ei ihan ainoan oppikirjan, koraanin sisällys tavallisesti ei ole selvillä itsellään mollahillakaan; hän lukee kappaleen toisensa jälkeen ymmärtämättä niiden merkitystä. Minä tapasin yhden ainoan kirgiisin, joka ymmärsi Arabian kieltä, ja hän oli sulttaani; kaikki muut, jotka kirjan sanojen tuntemisensa tähden olivat muita kansalaisiansa etevämmät ja Islamin uskollisina tunnustajina säännöllisesti pitivät määrätyt viisi rukousta, ymmärsivät enintään rukoukseen huudon ja koraanin ensimmäisen luvun sanat ja sisällyksen, mutta lausuivat kaikki muut rukoukset ymmärtämättä jäljestä, tosin hyvin vakavasti ja totisesti kuten kaikki muhamettilaiset. Sittekin tuntui mahtavan juhlalliselta, kuin keskellä avaraa aroa, jossa ei mitään minaretia eli kirkontornia ole, joku pyhäin sanojen taitaja mueddinina eli rukouksen huutajana korotti äänensä ja uskovaiset pitkissä riveissä laskeutuivat imamin eli esirukoilijan takana polvilleen ja otsaansa painoivat rukouksen aikana maahan, kuten profeetan laki määrää.

Voiman ja notkeuden tieto, taitavuus ratsastuksessa ja metsästyksessä, runolahja ja yleensä hengen elävyys, itsenäisyyden ja vapauden tunto, jonka avara aro kasvattaa, kaikki se tekee kirgiisin käytöksen varmaksi ja arvokkaaksi. Hänen näkönsä siis vaikuttaa etuluulottomaan tarkastelijaan hyvin miellyttävästi, ja se tunne kasvaa yhä lujemmaksi, mitä tarkemmin opitaan tuntemaan näitä arolaisia. Siten kävi minulle ja samaa sanovat venäläiset, jotka ovat vuosikausia eleksineet kirgiisein parissa, samaa varsinkin hallituksen virkamiehet ja muut matkustajat. Tuskinpa vain liioitellaan, jos sanotaan, että kirgiiseillä on hyvin paljo hyviä ja hyvin vähä huonoja ominaisuuksia, ainakin mikäli syrjästä katsoja voi huomata. Vilkasmielinen hän on, viisas, elävä ja ymmärtäväinen kaikissa hänelle tutuissa asioissa, hyväluontoinen, valmis palvelemaan ja auttamaan, kohtelias ja huomaavainen, vierasvarainen ja armelias eli siis tavallaan oikein kunnon mies, jonka varjopuolet sitä helpommin unhottuvat, mitä suoranaisemmin häntä kohdellaan. Hän on kohtelias, mutta ei orjallinen, hän kohtelee ylhäisempiänsä kunnioituksella, mutta ei matelevalla nöyryydellä, ja käskyläisiänsä ystävällisesti, vaan ei halveksivasti. Jos häneltä jotakin kysytään, vastaa hän useimmiten vasta vähän mietittyään, mutta silloin on vastaus levollinen ja selvä, ja hänen tarkkakorkoinen puhetapansa tekee, että vastaukset aina näyttävät horjumattoman varmoilta. Hän on nöyrä mihin palvelukseen hyvänsä, mutta tekee sitä enemmin kunnianhimosta kuin voiton toivosta, enemmin saadakseen kiitosta ja hyväksymystä kuin rahaa tai rahan arvoista. Kunnan vanhin Tamar bei Metikov, joka meitä seurasi kunniavartiana melkein koko kuukauden, oli nöyrin, kohteliain, huomaavaisin mies, kuin olen tavannut, aina valmis täyttämään kaikkia toiveitamme, väsymätön palvelemaan meitä ja tekemään mitä hyvänsä meidän eduksemme, ja sillä kaikella hän tahtoi ainoastaan tyydyttää meitä ja kenraalikuvernööriä. Sen hän sanoi meille selvin sanoin, kuin koetimme hänelle tyrkyttää lahjoja.

Tällaiseen kunnianhimoon kuuluu likeisesti, että ylhäinen ylpeilee sukuperästään ja sukunsa maineesta, kerskaa etäisistä esi-isistä ja joskus ulottaa sukutaulunsa aina Dshingis-kaaniin asti; samasta syystä kirgiisi nai ainoastaan vertaisensa, ei siedä kunniaansa millään tavalla tahrattavan, eikä anna anteeksi mitään kunniansa loukkausta. Samasta syystä johtuu myöskin hänen turhamaisuutensa, jollaista tuskin luulisi hänessä olevankaan. Paitsi kunnioitus, rikkaus ja arvo ovat myöskin nuoruus ja kauneus hänen silmissään lahjoja, joita hän pitää suuressa kunniassa. Kuitenkin hän eroaa joistakuista sivistyskansain kauneista ja nuorista herroista hyvin suuresti siten, että hän ei koskaan rupea keikariksi. Hän kerskailee taitavuudestaan ja luonnon antamista lahjoistaan julkisesti ja peittelemättä; mutta se kerskaileminen tapahtuu luonnollisella tavalla eikä mikään tahallinen kainosteleminen sitä rumenna. Mikäli varat sallivat, pukeutuu hän rikkaasti, koristaa nuttunsa ja housunsa nauhuksilla ja karvalakkansa huuhkajan höyhenillä; mutta narriksi hän ei koskaan jättäydy. Itsestään ymmärrettävästi naiset vielä enemmän kuin miehet koettavat näyttää viehättävyyttänsä paraimmalta puolen; sen tähden minua ei ollenkaan kummastuttanut, kuin kuulin, että he erään juuren mehulla tekevät poskensa suloisen ja tuoksuisen ja pysyväisen punakoiksi, eli toisin sanoen: maalaavat itseään.

Miellyttämishalunsa mukaisesti taipuu kirgiisi nöyrästi kansansa tapoihin. Sivistyksensä osoittaa hän paraastaan siten, että tarkkaan noudattaa määräämättömästä muinaisuudesta periytyneitä tapoja, joita islami on sittemmin suuresti muodostellut. Se vaatii muodollisuutta ja tarkkuutta seurustelussa, mutta hillitsee kaiken itseylennyksen, karkoittaa kaiken sopimattomuuden ja melkein kaiken taitamattomuudenkin seuraelämästä; sillä jokainen tietää, miten hänen tulee käyttäytyä, ollakseen loukkaamatta tai tulematta edes vastenmieliseksikään.

Jo tervehtiminenkin tapahtuu hyvin kaavan mukaisella tavalla, jota kaikki noudattavat ja joka siis ilmeisesti on ihan varma. Kuin kaksi kirgiisijoukkoa sattuu vastakkain, kuluu aina hyvä aika ennen, kuin kukin saa toista tervehdityksi. Yht'aikaa panevat molemmat oikean kätensä sydämmen seuduille ja ojentavat vasemman kätensä toinen toisensa oikeaa kättä kohti; sitte molemmat vetävät takaisin oikean käden ja koskevat vasempaan, niin että nyt kaikki neljä kättä ovat silmänräpäyksen ajan yhdessä. Sitte syleillen lausuvat molemmat arabialaisen sanan "amaan" (rauha) ja ennen syleilemistä lausuvat kaikkein muhamettilaisten tervehdyksen "salaam aleik" eli "aleikum" ("onnea sinulle" tai "teille") taikka vastaavat "aleikum el salaam". Tällä tavalla tervehtii yksi kaikkia ja jokaista; vastakkain tulevat joukot asettuvat sen tähden kahteen riviin ja toinen toisensa jälkeen juoksee pitkin riviä, että nyt vielä kahleissa oleva "punakieli" pääsisi niin pian kuin mahdollista valloilleen. Lyhempi tapa, jota kuitenkin käytetään ainoastaan hyvin suurissa kokouksissa, on sellainen, että ojennetaan kätensä toinen toistaan vastaan ja sitte lyödään niitä yhteen.

Jos kirgiisit tulevat jurtille vieraiksi, niin on ennen tervehtimistä vielä muita temppuja tehtävä. Kuin jurtat alkavat näkyä, hiljentävät tulijat ratsujansa astumaan ja pysäyttävät viimein kokonaan. Siitä merkistä tullaan heille jurtista vastaan, tervehditään heitä ja saatetaan sitte jurtille, joita naiset tällä välin ovat koristaneet arvokkaimmilla matoilla. Ennen tuntemattomien vierasten täytyy ennen tervehtimistä suorittaa nimen, säädyn ja sukuperän tutkinto, mutta kaikissa tapauksissa otetaan heidät vierasvaraisesti vastaan; sillä vierasvaraisuutta osoittaa kirgiisi jokaiselle, katsomatta säätyyn tai uskontoon, vaikka kyllä aina ylhäisille mieluisemmin. Vieras astuu, tehden tavallisen tervehdyksen, jurttaan, riisuu ovella kengät jaloistaan, mutta tietysti ei pehmoisia ratsusaappaita, ja käy, jos on arvoltaan isännän vertainen, istumaan kunniasijalle, jota vastoin alhaisempi pysyy ylhäisemmän edessä kainosti taempana ja laskeutuu polvilleen matolle.

Arvokkaan vieraan kunniaksi teurastuttaa isäntä lampaan, joka ennen teurastamista tuodaan jurttaan tai sen eteen vieraan siunattavaksi. Sen merkin nähtyään tulevat kaikki naapurit osalle herkkuatriasta. Oinaan pää ja rinta paistetaan vartaassa, lihapaikat paloitellaan ja keitetään kattilassa; ristiluut, kylkiluut, lapaluut ja reidet mureiksi keitettyinä pannaan astiassa vieraan eteen. Vieras pesee kätensä, leikkaa lihaa irti luista, kastaa vahvasti suolattuun liemeen ja sanoo isännälle, joka ei vielä ole käynyt istumaan: "ainoastaan isännän kautta tulee liha maukkaaksi; käykää istumaan." Isäntä vastaa: "paljon kiitoksia, syökäähän vain", eikä vielä täytä vieraan pyyntöä. Vieras leikkaa kappaleen kylkiluista, kutsuu isännän ja pistää hänelle palan suuhun, leikkaa toisen kappaleen, panee sen lautaselle ja ojentaa emännälle. Nyt viimein käy isäntä istumaan vieraan viereen, mutta ei hän sittekään jakele ruokaa syöjille, vaan vieras. Hän leikkelee lihaa suupaloihin, seoittaa niihin rasvaa, kastaa kolme palaa kerrassaan liemeen ja pistää aina jollekulle pöytäkumppanille ne yksitellen suuhun. Antajan loukkausta olisi, jos palojen saaja ei niitä heti nielisi, vaikkapa, jos palat sattuisivat suurehkoiksi, läkähtyisikin, niin että kasvot sinistyvät ja välttämättä on tarpeen naapurien, vieruskumppanien apu, jotka läkähtyjää helpotukseksi tömistävät nyrkillä selkään. Sitä vastoin antaja ei saa koskaan antaa useampaa kuin kolme palaa; jos hän rikkoo sen säännön ja pistää yht'aikaa viisi lihapalaa suuhun ja jos kiireesti nielemään pakotettu saaja tukehtuu liian runsaasta annista kuoliaaksi, niin täytyy antajan rikoksensa sovitukseksi maksaa sata hevosta tukehtuneen perheelle, jota vastoin hän on syytön, jos joku pöytäkumppaneista kuolee kolmesta palasta. Kun liha on syöty, panee vieras liemiastian kiertämään, ja pöytäkumppanit juovat kukin siitä tarpeekseen. Atrian lopuksi, kuitenkin vasta sitte, kuin kaikki ovat kätensä pesseet, tarjoaa varakas isäntä, jos tammat vielä lypsävät, aina kumysiä, ja se tarjoaminen aina tapahtuu nähtävällä kunnioituksella tätä kirgiisein mieluisinta juomaa kohtaan. Nekin, jotka eivät huolineet ruuasta, tulevat nyt virkistämään itseänsä juomalla. Juodaan, kunnes päihdytään, sillä kirgiisi saa rakkaan maitoviininsä juonnissa aikaan yhtä suuria ihmeitä kuin syönnissäkin, eikä tässä kohden suinkaan olla vaatimattoman kohtuullisia.

Vielä paljon monimutkaisemmat kuin tavallisissa vieraspidoissa ovat tavat kaikissa tärkeissä perhetapauksissa, varsinkin häissä ja hautajaisissa. Häissä tulee ilon ohella myöskin täydellisesti ilmi leikki, hautajaisissa surun ohella kunnioitus vainajia kohtaan. Kosinta ja häät, hautajaiset ja vainajain muistojuhlat antavat aihetta moniin juhlallisuuksiin.

Kuten kaikissa muhamettilaiskansoissa kosii kirgiiseinkin keskuudessa isä poikansa puolesta ja maksaa kaikkein islamin tunnustajain tavalla tulevalle apelle hyvin monimääräiset, usein melkoisen suuretkin lunnaat. Kosija, joka siitä tunnetaan, että hänellä on toinen lahe saappaan varressa, toinen päällä, tulee jurttaan, jossa on naimaikäinen tytär, ja esittää naimahaluisen nuorukaisen isänä asiansa. Jos morsiamen isä suostuu, niin hän kutsuu suuria kosijoita, se on pojan isää itseään ynnä hänen kylänsä vanhimpia ja ylhäisimpiä, neuvottelemaan. He tulevat ja pysäyttävät kuten tavallista ratsunsa vähän matkan päähän jurtista. Morsiamen isän lähettiläs ratsastaa heille vastaan, tervehtii heitä juhlallisesti ja määrättyjen temppujen mukaan ja saattaa heidät varta vasten koristettuun juhlajurttaan, jossa heitä ensinnä kestitään kumysillä. Heidän huvituksekseen tulee runoilija ja alkaa laulaa. Runsaat suostumuksen osoitukset, suurenmoiset lupaukset innostuttavat häntä laulamaan yhä edelleen. Kiitellään hänen ajatustensa syvyyttä, hänen esityksensä täydellisyyttä; luvataan hänelle hevonen, jamba eli neljä naulaa valmistamatonta hopeaa palkaksi. Torjuen sanoo isäntä, että hänellähän yksin on oikeus palkita laulajaa, mutta sitä varmemmin vain lupaavat vieraat, sillä jokainen tietää, että isäntä ei kuitenkaan salli heidän täyttää lupauksiansa. Laulajan vaiettua alkaa vilkas puhelu isännän ja hänen naapuriensa ja vierastensa kesken; jutellaan kaikenlaisista asioista, mutta ei vain tulon syystä eikä tarkoituksesta; erotaan viimein ja ratsastetaan jälleen kotiin.

Seuraavana aamuna morsiamen isä seurueineen lähtee vuorostaan vierailulle. Tuleva appi häntä samalla tavalla tervehtii ja kestitsee, kunnes morsiamen isä viimein tahtoo nähdä nuorukaisen äitiä. Heti lähdetään kaikin emännän jurttaan ja tervehditään siellä toisiaan juhlallisesti ja kohteliaasti. Sitte morsiamen isä heti ottaa esiin paistetun lampaanrinnan, leikkelee siitä kappaleita vieraille ja sanoo tätä lampaan arvokkainta osaa paloitellessaan: "tämä lampaan rinta olkoon panttina, että yrityksemme tulisi hyvään päätökseen", antaa sitte vieraille herkkupalat ja alkaa keskustelun "kalymin" eli morsianlunnaiden suuruudesta. Laskiessa pidetään yksikkönä kolme- tai viisivuotista tammaa; tasajuoksija tai kameli on viiden tamman arvoinen; kuusi tai seitsemän lammasta tai vuohta vastaavat yhtä tammaa.

Morsiamen isä vaatii lunnaiksi 77 tammaa, vaan taipuu kuitenkin tinkimään ja alentaa vaatimuksensa sulhasen isän varojen mukaan ensin 57, sitte 47, 37, 27 tammaan ja, jos molemmat ovat vähävaraiset, vieläkin vähemmäksi, kunnes viimein sovitaan. Tinkimisen selvitettyä julistaa morsiamen isä kihlauksen päätetyksi, nousee ja lähtee palaamaan kotiinsa ja jättää jurttaan tai sen edustalle jonkin lahjan. Mutta sulhasen isä lähettää, jos suinkin voi, puolet lunnaista jo samalla morsiamen kotoon ja maksaa toisenkin puolen niin pian, kuin suinkin mahdollista.

Kahden viikon kuluttua kalymin maksusta saa sulho ensi kerran käydä tervehtimässä hänelle kosittua morsianta. Niin monen ikäisensä kumppanin kanssa kuin mahdollista ja kaikkiin tapoihin hyvästi tottuneen vanhemman sukulaisystävän johdolla lähtee hän matkalle, ratsastaa lähelle morsiamensa kylää, laskeutuu maahan, tekee pienen teltan ja piilottuu siihen tai jonnekin muuanne. Mutta hänen seuraajansa ratsastavat edelleen, menevät, kuin heitä on juhlallisesti tervehditty, kylään ja jakelevat, iloista leikkiä laskien, kaikenlaisia pikku lahjoja, sormuksia, helmiä, herkkuja, nauhoja ja kirjavaa vaatetta, naisille ja lapsille, joita tunkeutuu heidän ympärillensä. Ikäistensä poikain ja tyttärien kanssa menevät he sitte juhlajurttaan. Isäntä tarjoaa ruokaa ja juomaa, ensin lampaan rintaa, jonka hän leikkelee, lausuen jo äsken mainitulta sanoja, sitte "meibauria", rasvassa kasteltuja, pieniä paloja lampaan sydäntä, maksaa ja munuaisia, antaa ruuat arvokkaalle johtajavanhukselle, joka sitte toimii vieraan tavallisen oikeuden mukaan, mutta pistäessään palaa suuhun ensimmäiselle nuorukaiselle voitelee samalla myöskin rasvaista kastetta hänen kasvoihinsa. Siitä alkaa nuorekas, hilpeä leikinlasku, ja heti ryhtyvät pojat, tytöt ja nuoret vaimot koettamaan parastansa. Hyvin suosittu leikki on tytöillä se, että nopeasti ompelevat poikien vaatteet kiinni mattoihin, joilla he istuvat.

Atrian jälkeen suodaan nuorille vieraille vähä lomaa, mutta vain sitä varten, että he ehtisivät koota ajatuksiansa. Sitte tytöt ja vaimot vaativat nuorukaisia kilpalauluun, asettavat heidät kunniasijalle, käyvät itse istumaan vastapäätä ja joku heistä alkaa laulaa. Jos nuorukainen, jota laulu tarkoittaa, ei ole kekseliäs vastaamaan, niin käy hänelle pahoin. Nipistellen ja näpistellen koko iloinen joukko karkoittaa hänet jurtasta kylän nuorten miesten käsiin, jotka jurtan edessä odottelevat uhreja. Se surkuteltava onneton valellaan vedellä ja siten kasteltuna ja häväistynä viedään takaisin jurttaan kestämään uutta koetusta. Jos hän siinäkin jää tappiolle, puetaan hänet naiseksi ja pannaan häpeäpaikkaan seisomaan. Onneton hän, jos näyttää vähänkään pahastusta; tuskan päivä hänellä silloin on edessä. Nyt leikki rajattomasti vallitsee eikä kärsi mitään nyrpeyttä. Ken osaa paraiten vastustaa sitä itsevaltiasta, hän on päivän sankari; ken ei siihen kykene, hän on kaikkein narrina ja ärsytettävänä.

Näiden leikkien aikana istuu morsian jurtan perällä esiripun takana näyttäytymättä. Sill'aikaa, kuin kilpalaulu antaa kylliksi tekemistä sulhon ystäville, koettavat kylän nuoret miehet varastaa morsianta tuosta yksinäisyydestä, se on jurtan huopaseinän alatse vetää häntä ulos, nostaa ratsun selkään ja ajaa lennättää hänen kanssansa jonkun sukulaisen jurtalle, jossa hänet jätetään valmiina odottelevien vanhempain naisten haltuun. Jos ryöstö onnistuu, kehoittaa ryöstäjä nuorukaisia etsimään morsianta ja vapauttamaan vaimojen käsistä. Heti paikalla lähtee koko joukko ja pyytää morsianta pois vartioilta. Vaikka he puhukoot kuinka kauniisti hyvänsä, ei heidän pyyntöänsä täytetä. Jurtassa, josta on otettu pois osa huopaseinää, istuu morsian kaikkein näkyvissä; mutta väkivalta on mahdoton ja nuorukaiset sen tähden alkavat hyvällä sovitella. Naiset vaativat yhdeksää nuorukaisten itsensä valmistamaa ruokaa, vaan viimein sentään tyytyvät ruokain sijasta ottamaan yhdeksän lahjaa, ja viimein antavat morsiamen pois, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että hänet on vietävä takaisin isänsä jurttaan.

Tällä välin istuu sulho odotellen teltassaan. Ihan yksin hän ei sentään ole, sillä muutamia nuoria vaimoja on heti hänen kumppaniensa kylään tultua lähtenyt häntä etsimään. Tietysti he löytävätkin hänet ja hän ottaa heitä vastaan kunnioittavalla tervehdyksellä "tashimilla". Nuorukainen kumartaa niin syvään, että sormien nenät koskevat maahan, ja nousee sitte, hitaasti vetäen käsiään sääriä pitkin, ihan suoraksi. Vaimot oltavat sellaisen kunnioituksen suosiollisesti vastaan jäävät hänelle seuraksi, tuovat ruokaa ja juomaa ja leikinlaskulla kuluttavat aikaa, mutta eivät päästä häntä pois teltasta. Vasta pitkän odotuksen, paljon pyytelemisen ja auringon laskun jälkeen annetaan hänelle lupa laulaa kylässä morsiamen jurtan edessä pikku laulu. Hän nousee ratsunsa selkään, ratsastaa kylään, tervehtii laululla sen asujamia, pysähtyy morsiamen jurtan luo ja valittaa omatekoisessa tai lainatussa laulussa ikäväänsä ja kärsimystänsä:

Oi tyttö, vain huolia sain minä sulta, Kolmasti jo turhan päin sua hain, Et tahtonut kuulla etk' katsoa, kulta, Puoleeni, sa tahdoit nukkua vain.

Myöhempänä yöllä tok', kun kameleita Kytkettynä tääll' on taas lepohon, Nautintoja, jotk' ovat nyt kadonneita, Saa nauttia sielun' nyt levoton.

Jos silmäsi nään, kadonnut sydämeeni Uljuuteni riemuineen palajaa, Ja ryöstämäs rohkeus taas jäseneeni Jok'ainoahan oloaan valattaa.

Kumysiä, kultani, sulta ma anon, Kuin kurkkuni kuiv' ois tai jano sen, Sä heltyen sammutat sieluni janon Ja terveheks' saatat taas sydämen.

Jos sulle nyt halpa on kihlaukseni Eik' korvihis soi hyvin laulunikaan, Palaanpa ma vieläkin ystävineni, Jotk' auttavat mun sua taas kosimaan.

Jurttaan menemättä palaa hän jälleen telttaansa. Silloin sinne tulee jokin vanha vaimo ja lupaa saattaa hänet morsiamen luo, jos saa lahjoja. Mielellään kosija niitä antaakin, ja molemmat lähtevät matkalle. Mutta eivätpä he esteettä pääse perille. Toinen vaimo panee hangon, jolla jurtan kattorengasta nostetaan ylös, kosijalle poikki tien; sellaisen sulun yli meno olisi huono merkki; sen, joka hangon panee, pitää itsensä jälleen ottaa se poiskin. Lahja karkoittaa sen esteen. Mutta muutaman askeleen päässä on tiellä toinen este: näköään kuollut vaimo makaamassa tiellä. Lahja taaskin herättää sen kuolleen ja aukasee tien aina lähelle jurttaa. Siellä seisoo joku muristen koiran tavalla, vaan ei se suinkaan merkitse koiran hätyytystä. Kolmas lahja lopettaa murinan ja paljon koeteltu nuorukainen viimeinkin pääsee enemmittä häiriöittä ihan jurtan ovelle. Siinä kaksi vaimoa pitää ovea kiinni, mutta eivät hekään jaksa vastustaa lahjain voimaa. Sisällä kaksi vaimoa pitää esirippua ja morsiamen vuoteella lepää nuorempi sisar. Sulho lahjoilla selviää kaikista, jurtta tyhjenee, vanha vaimo yhdistää sulhon ja morsiamen kädet ja menee myöskin pois, niin että he viimeinkin ovat kahden kesken.

Avuliaan, vanhan sukulaisystävän, niin sanotun "djenken", seurassa käy sulho toistamiseen tervehtimässä morsianta, näyttäytymättä vielä silloinkaan tytön vanhemmille, kunnes viimein kalymin jäännöskin on maksettu. Sitte hän lähettää puhemiehen kysymään morsiamen isältä, saako hän nyt tuoda omaan jurttaansa morsiamen. Kysymykseen vastataan myöntävästi, ja hän tulee taas suuren seurueen ja paljojen lahjojen kanssa kylän luo, pystyttää sopivan matkan päähän telttansa, jossa naiset käyvät häntä tervehtimässä. Yön hän viettää yksin teltassa ja lähettää aamulla sieltä kaikki hänen toimitettavansa jurtan puutarpeet kylään. Sitte kokoutuvat kaikki jurtan naiset ompelemaan morsiamen toimitettavia jurttahuopia, jos se vielä on tekemättä, ja viimein pannaan kokoon uusi jurtta. Kylän rakastetuin vaimo saa kunniatoimekseen pitää ylhäällä kattorengasta, kunnes seipäät siihen kiinnitetään; muut naiset yhdessä sitelevät ja verhoavat telineitä. Jurtan teon aikana saapuu sulhokin. Silloin tuodaan myöskin morsian osiin ja käsketään heitä eri tahoilta astumaan uuteen asuntoon, siten ratkasemaan, kumpiko on oleva jurtan vallitsija. Valta jää sille, joka ensinnä ehtii jurttaan.

Teurastetaan sulhon tuoma lammas ja valmistetaan atria syötäväksi uudessa jurtassa. Atrian aikana käärii nuori jurtan isäntä luun valkoiseen riepuun ja viskaa, ylös katsomatta, sen yläaukosta ulos. Jos se onnistuu, niin merkitsee se, että tämänkin jurtan savu vast'edes nousee suoraan ylös, ja se tuottaa onnea jurtalle ja sen asujamille.

Saatuaan tervehdysruokaa menevät vieraat morsiamen isän jurttaan, jossa heitä odottaa toinen atria. Uuteen jurttaan jääneille nuorikoille vie morsiamen äiti ruokaa, ja hänen pitääkin toimittaa sitä runsaasti ja anteliaasti, jos eivät tahdo nähdä, että nuoret ystävät kaatavat jurtan syöjäin päälle ja itaruuden rangaistukseksi hajoittavat keveän rakennuksen eri osat tuulen vietäväksi joka taholle ympäri aroa. Eipä edes täysi lihavatikaan ole turvassa iloisten häävieraiden vallattomuudelta; joku ryöstää sen emännältä ja lähtee sen kanssa ratsastaa lennättämään, ja toiset koettavat sitä pelastaa häneltä; siten kestää iloista leikintekoa, kunnes aletaan peljätä ruuan liiaksi jäähtyvän.

Seuraavana aamuna tahtoo morsiamen isä ensi kerran nähdä sulhoa, kutsuu hänet jurttaansa, tervehtii hellästi, kehuu hänen muotoaan ja taitoaan, toivottaa hänelle onnea aviosäätyyn ja tarjoaa hänelle viimein kaikenlaisia lahjoja morsiamen myötäjäisiksi. Tämä tapahtuu kaikkein häävierasten edessä, jotka jo ennen sulhon tuloa ovat kokoutuneet jurttaan. Viimein tulee sinne morsiankin runsaasti koristettuna. Jos kylässä on mollah tai jos sellainen voidaan sinne hankkia, niin siunaa hän nuoren parin.

Ja nyt lauletaan morsiamelle erolaulu "dshar dshar", ja hän vastaa kyynelsilmin sen joka värsyyn ja joka säkeesen eroavan valituksella.