Pohjalaisia: Kansannäytelmä kolmessa näytöksessä

Part 5

Chapter 53,277 wordsPublic domain

MAIJA (Aitasta.) Ei -- ei -- ole.

HEIKKI. No, missä helkkarissa Antti on?

KAAPPO. Jos se on karannut.

JUSSI. Mitä?

HARRI (Hätäisenä.) Eikö Anttia löydy?

(Väkijoukko rupeaa liikkumaan. Toiset juoksevat etsimässä. -- Jussi seisoo paikallaan. Näyttämön etualalle ryhmittyy muutama poika keskustelemaan supattelemalla. Vilkuvat Jussiin.)

HARRI (Käy tuvassa. Tullessaan takaisin Kaapolle.) Eikö näy?

KAAPPO (On käynyt vasemmalla puolen näyttämöä.) Ei!

HARRI (Huutaa.) Antti hoi!

JUSSI (Inholla.) Onko Antti karannut? -- Miehestä tuli jänis.

HARRI (Heikille synkkänä.) Antti on karannut! Nyt sai vallesmanni asiaa Harrihin.

(Supattelevasta joukosta kuuluu vuorosanoja) Kyllä Antilla apua on ollut. -- Vissihin Jussi! (Kun supattelijat huomaavat, että Jussi kuuli vuorosanat, pelästyvät.)

JUSSI (Kuulee edelliset vuorosanat, katsahtaa tuimana supattelijoita. -- Kääntyy heihin selin. -- Ylpeästi.) Noh, haukkukohon koirat! Lähdetähän jänistä ajamahan. Tuletteko muut? Minä menen.

(Poistuu oikeanpuolisesta portista, toiset tekevät tilaa.)

KOLMAS NÄYTÖS

(Näyttämö sama kuin ensimäisessäkin näytöksessä.)

1:en kohtaus.

Salttu ja Kaisa.

SALTTU (Makaa puettuna peremmässä sängyssä, jossa verho on vedetty syrjään, ja kuorsaa.)

KAISA (Tulee ulkoa ja huomaa Saltun sängyssä.) Vieläkö sinä, sen köntys, makaat! (Ravistelee Salttua.) Nouse ylös! Vallesmannikin voi jo olla tuossa paikassa täällä.

Salttu. Mi-tä? (Haukottelee.)

KAISA. Nouse ylös! Ja sillä sanalla!

SALTTU. Enhän minä nukkunutkaan. Tuossa vain vähän loikoilin, kun ei kerran työhön saa mennä.

KAISA. Vai et nukkunut (Pilkallisesti.) Ja ikäväkö on, kun et työhön pääse. -- No, etkö pääse ylös siitä!

SALTTU. Eihän sinne työhön ikäväkään ole, mutta kun isäntä käski kaikkien olemahan kotona siihen asti, kun vallesmanni on pitänyt tutkinnon, niin --

KAISA. No niin. Nouse sitten. Vai sängystä päinkö aiot todistuksesi antaa.

(Kaisa ottaa keskustelun aikana arkusta, monien myttyjen sisästä, silkkihuivin, jota silittelee ja panee sen lopuksi arkun päälle oikenemaan.)

SALTTU. Nousenhan minä.

(Vääntyy istumaan sängynlaidalle. -- Haukottelee.)

KAISA. Kyllä sun täytyy panna pyhäpuku päällesi. Et sinä saa tuollaisena tutkintohon mennä.

SALTTU (Haukottelee.) Aitassako se pyhäpuku on?

KAISA. Niin. -- Ja pese samalla naamasikin kaivolla.

SALTTU. Kyllä se Antti oli koko peijooni! Viitsii karata! Ja sukulaistalosta! Ja nostattaa tällaisen hälinän. -- Ei suinkaan Jussi ja isäntä vielä ole tullehet Anttia etsimästä?

KAISA. Isäntä kävi päivän noustessa jo kotona, mutta sitten se lähti vallesmannille asiaa ilmoittamahan.

SALTTU. Aika elämä nousi Antin tähden. Yöllä jo hypättihin ja haihatettihin pitkin pitäjää. Nyt tulee vallesmanni tutkintoa pitämähän. Ja sitten taas lähdetähän tietysti etsimähän. -- Joo. Että kyllä teki koko tepposet se Antti. Mutta ei se yksin sitä tehnyt.

KAISA. Mitä sinä siitä tiedät? (Uhkaavasti.) Tiedä se, ettet tiedä mitään! Etkä sinä mitään tiedäkään.

SALTTU. En minä tiedäkään. En minä ole nähnyt kenenkään Anttia irti päästävän.

KAISA. Niin, mutta sinä et ole nähnyt muutakaan. Olisipa se kaunista, jos sinä vielä rupeaisit ilmiantamahan Jussia (Pelästyy.) -- tuota -- ilmiantamahan ketään ja puhumahan epäilyksistäsi.

SALTTU. Älä pelkää. Kyllä minä osaan kannon kiertää.

KAISA (Istuu tuolille Saltun viereen. -- Tuttavallisesti.) Mitä sinä oikein sitten näit?

SALTTU. Näinhän minä, että Jussi kävi Antin hakemassa täältä tuvasta. Ja sen jälkehen Antti katosi.

KAISA. Hm! Kyllä se oli Jussi.

SALTTU. Aivan varmahan.

KAISA. Mutta muista pitää suusi kiinni tästä asiasta. Sano vain, ettet tiedä ja että kun häjyt olivat täällä rikuneeramassa, niin silloin kai Antti pääsi menemähän (Hiljaa.) St! Maija tulee.

(Nousee ja menee takan luo.)

2:nen kohtaus.

Kaisa, Salttu ja Maija.

MAIJA (Tulee ulkoa levottoman näköisenä.)

KAISA (Lavertelevasti.) Tuota me vain -- (Iskee silmää Saltulle) -- tässä juttelimme, että kuinkahan ne herrat sitä Anttia niin voivat piinata, kun tuo suutarikin näkyy olevan jo aivan terve.

MAIJA (Ilostuu. -- Epäillen.) Mutta eilenhän se vielä oli loppua katsottavana.

KAISA. Sanoinhan minä, että tekokipeä se vain oli. Pihalla se ainakin nyt näkyi kävelevän, kun minä ohi menin.

MAIJA (Huokaisten.) Ja Antti karkasi.

KAISA. Sanos muuta! Ei olisi luullut kehtaavan sunkaan tähtesi.

(Istuu patapenkille.)

MAIJA (Vilkaisee epäilevästi Kaisaan.)

KAISA. Mutta sitä minä en ymmärrä kuinka vallesmanni voi ollenkaan panna Anttia kiinni. Sakollahan tappelusta on ennenkin päässyt.

SALTTU. Te ette tunne lakia. Mutta minä olen ollut niin paljon vallesmannilla työssä -- sekä tällä että entisellä -- että minä tunnen lain kuin oikean käteni (Nousee.) Kas, se on sillä lailla, että kun mies on talossa vierahana taikka asialla ja silloin tulee kania ja tappelu talonväen kanssa, niin se on tappelu. Ja siitä pääsee sakoilla. Mutta jos tämä sama mies menee vartavasten häjyilemähän ja tappelemahan siihen taloon, niin silloin on kuninkahan rauha rikottu. Ja siitä pääsee vuodeksi linnahan.

KAISA. Mikä kuninkahan rauha se nyt Niemen suutarinkin mökissä on! Älä höpise.

MAIJA. Eikä Antti sinne häjyilemähän mennyt'. Jonkun asian vuoksi oli vaan poikennut.

SALTTU. Ja jos sellaisessa tappelussa se, jonka talossa ollahan, kuolee, niin ei muuta kuin: oikea käsi ja pää poikki. Niin sanoo laki.

KAISA. Eihän nyt enää mestata, vaan viedähän Siperiahan, --

MAIJA. -- joka on kuolemaakin pahempi.

KAISA (Ottaa takalta pesuvadin ja antaa Saltulle.) Lähde nyt pesemähän naamasi ja panemahan vähän parempaa päällesi.

(Menee ulos.)

SALTTU. No, no! Mennähän vaan.

(Menee Kaisan jälessä.)

3:s kohtaus.

Maija, Hilapielen Heta ja Liisa.

LIISA (Laulaa ulkona.)

Uuden kullan kellon käljyt Ne jäi mun käteheni, Vedet tuli silmiini En nähnyt eteheni.

MAIJA (Menee istumaan pöydän taa ikkunan viereen. -- Katsoo ikkunasta.) Sinä, Liisa, laulat ikävääsi, vaikka tuskin vielä tiedät, mitä ikävä onkaan (Kääntyy ja nojautuu pöytään. -- Huokaa.) -- Tein väärin! (Panee kätensä ristiin.) Jumala. Sinä, joka tutkit sydämet, sinä tiedät, että aivoitukseni eivät ollehet pahat. Luulin tekeväni oikein. -- Älä käännä kasvojasi minusta, vaan anna minulle anteeksi syntivelkani. -- Älä rankaise muita mun rikokseni tähden. Minä yksin olen syyllinen. Anna mulle rangaistus, että tulisin mahdolliseksi sinun kasvojesi etehen. -- Kuitenkaan ei minun tahtoni jälkehen, vaan Sinun (Hetken kuluttua nousee tyynenä.) Nyt minä tiedän, mitä mun on tekeminen. Laki saa rangaista syyllisen.

(Menee peräikkunan pielestä ottamaan huivinsa)

HILAPIELEN HETA (Tulee ulkoa teeskentelevän nöyränä, mutta samalla jonkun verran voitonvarmana.) Jumalan rauha talohon!

MAIJA (Kääntyy. -- Pienen vaitiolon jälkeen.) Samoin teille.

HILAPIELEN HETA. Minä tulin uudestansa sun luoksesi. Eilen Jussi sekoitti asian. -- Jaa, jaa! Enhän minä itseäni varten mutta kun herännyttä kansaa tulee. -- Voithan sinä aivan helposti antaa muutaman naulan voita ja yhden lampahan. -- Niin, niin. Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän.

MAIJA (Hämmästyy.) Mitä?! -- Sanoinhan minä jo eilen, että minä en voi ottaa vähääkään, mitä sitten näin paljon. Se olisi varkautta.

(Tulee pöydän luo.)

HILAPIELEN HETA (Tulee Maijan jälessä.) Ei se ole varkautta. -- Joka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle (Merkitsevästi.) Ja onhan meidän synneissämme suurempiakin rikoksia maallista lakia vastahan. Se ei merkitse mitään, vaikka vähän ruokavaroja Hetalle annatkin omin lupisi.

MAIJA. Mitä te tarkoitatte?

HILAPIELEN HETA. En mitään. Ei Heta ole mitään nähnyt. Ei mitään ei mitään! Mutta anna sinä myös, mitä pyysin.

MAIJA. Minä en voi. Enkä tahdokaan.

HILAPIELEN HETA (Uhkaavana.) Vai et voi? En minäkään voi olla sitten sanomatta, mitä eilen illalla näin! -- Tuolta aitasta tuli mies ja lähti tuonne (Viittaa perälle, ensin oikeaan sitten vasempaan.) Ja kuka oli hyvästelemässä?

MAIJA (Istuutuu penkille pöydän eteen, -- rauhallisesti ja samalla halveksien.) Vai niin! Te näitte sen. -- Tein rikoksen ymmärtämättömyydestä, mutta menen sen vallesmannille tunnustamahan.

HILAPIELEN HETA. Älä tee sitä! Älä suinkaan. Siitähän taas suruttomat saisivat uuden syyn meitä vastahan (Opettavasti.) Sinä olet niin vähän aikaa uskossa ollut, että sinä et tiedä vielä, mikä kulloinkin on oikea. Sua täytyy vielä johtaa. -- Katsos! Herännytkään ihminen ei ole varma autuahaksi tulemisestansa muulloin, kuin juuri sillä hetkellä, jolloin on rukouksella lähestynyt Jumalaa. Sillä välillä on hän heikko, valmis lankeemuksehen ja rikoksihinkin. Mutta näihin lankeemuksihin on Jumala meidät johdattanut sentähden, ettemme hairahtuisi liiaksi luottamahan omahan vanhurskautehemme. Ja ne lankeemukset annetahan anteheksi. -- Älä siis suinkaan mene maallisten tuomarien tuomittavaksi. Äläkä mene vallesmannille itseäsi ilmiantamahan. Vallesmanni vainoo meitä jo muutenkin.

MAIJA (On kuunnellut kasvavalla inholla. Nousee. --) Te, te olette kiusaaja. Mene pois, kiusaaja!

HILAPIELEN HETA. Sinä olet sokea.

MAIJA. Mene pois! (Kun Heta epäröi, viittaa ovea ja huutaa.) Pois!

LIISA (Tulee ulkoa. -- Katsahtaa vähän ihmeissään Maijaa ja Hetaa.)

HILAPIELEN HETA (Huomaa Liisan. -- Teeskennellyn nöyränä.) Minä menenkin tästä. -- Jaa, jaa. Jumalan rauha.

(Menee ulos.)

4:s kohtaus.

Maija ja Liisa.

MAIJA (Istuu entiselle paikalleen.)

LIISA. Eikö Jussi ole vieläkään kotona?

MAIJA. Ei

LIISA (Tulee vähän kaarrellen Maijan luo.) Maija! Sulia on kai hirveän ikävä (Istuu Maijan viereen.) Minä ymmärrän sen niin hyvin. Sinä et voi ajatella muuta kuin Anttia ja toivoisit, että Antti pian tulisi takaisin.

MAIJA (Huokaisten.) Niin.

LIISA. Voi, hyvä Maija. Minä säälin sua niin --

MAIJA (Katsoo Liisaan tutkivasti.) Mutta Liisa! Mikä sua vaivaa? Sinähän olet niin merkillisen näköinen: posket punottavat ja silmät säteilevät.

LIISA (On painanut päänsä alas, mutta nostaa nyt ylös.) Ovatko mun silmäni kirkkahat? Sunkin mielestäsi? Niinkö?

MAIJA. Kyllä ne ovat. Kuinka niin?

LIISA (Hyökkää syleilemään Maijaa.) Maija!

MAIJA. Mitä sinä tarkoitat?

LIISA (Päästää Maijan irti.) En mitään. Minä vain tahtoisin että sinä vähän tykkäisit musta.

MAIJA (Arvaa asian. -- Nousee.) Oletteko te, Jussi ja sinä -- --?

LIISA (Nousee.) Niin, Maija. Sallisitko sinä Jussin mulle?

MAIJA (Sydämellisesti.) Mun puolestani saat kyllä. Minä uskon, että te sovittekin toisillenne.

LIISA. Maija. Sinä olet niin hyvä! (Syleilee.) Minä rutistan sun (Katsahtaa Maijaan, pelästyy ja laskee Maijan irti.) Teinkö minä pahaa? Koskiko suhun?

MAIJA. Ei, Liisa (Pyhkäisee silmäänsä.) Ei muhun koskenut. Muuten vaan -- ajatuksilleni --

(Menee kamariin.)

5:s kohtaus.

Liisa ja Jussi.

LIISA (Katsoo Maijan jälkeen. -- Menee takan luo.) Maija parka! Mun tulee niin kovasti sua sääli.

JUSSI (Tulee ulkoa.)

LIISA. Jussi! Vihdoinkin sinä tulit.

(Menee Jussia vastaan.)

JUSSI. Olen ollut Anttia etsimässä koko yön.

(Tulee pöydän luo. Riisuu takkinsa.)

LIISA. Eikö löytynyt?

JUSSI. Ei.

LIISA (Tulee lähemmäksi.) Kuule Jussi. Ethän suutu mulle?

JUSSI. Kuinka niin?

LIISA. Lupaa nyt vaan. Sanon sitten.

JUSSI. No en suutu. -- Mitä se sitten on?

LIISA. No, kun minä kerroin Maijalle. -- En minä tiedä, kuinka se oikein kävi. Tahi oikeastansa Maija arvasi sen. Ethän ole siitä vihainen?

JUSSI (Nojaten kaappiin.) Mitäpä siitä vihainen olisin. Tuleehan se kumminkin tiedoksi. Mutta isälle en tahtoisi juuri tänä päivänä sanoa.

LIISA. Älä pahastu. Kuule, sinä olet niin synkkä. Mikä sua vaivaa? Sun täytyy olla iloinen.

(Silittää Jussin otsaa.)

JUSSI (Tarttuu Liisan toiseen käteen.) En voi olla iloinen, mutta tahtoisin olla hyvä, sun tähtesi. -- Liisa! Minä voin tulla ensimäiseksi hyvässä mutta myöskin ensimäiseksi pahassa. -- Kaikissa ihmisissä asuu petoeläin. Mussa se on viime päivinä kasvanut. Minä pelkään, että se pääsee irti. Mutta sinä teet mun hyväksi. Sinä pyhit pahat ajatukset pois, ja sun iloiset silmäsi tekevät munkin iloiseksi (Ottaa Liisaa käsistä ja vetää lähemmäksi.) Kuinka minä olen voinut kulkea vuosikausia huomaamatta sua. Samassa talossa on eletty ja yhdessä kasvettu, mutta vasta eilen sun ensi kerran tapasin.

LIISA. En minäkään tiedä. Tähän asti sinä olet ollut vain meidän Jussi, mutta nyt sinä olet mun Jussini.

(Seisovat lähekkäin ja katsovat toisiaan silmiin.)

6:s kohtaus.

Liisa, Jussi ja Harri.

HARRI (Tulee ulkoa.) No! Mitäs te siinä särkiä paistatte?

LIISA (Pelästyen.) Isäntä!

(Menee peremmälle.)

HARRI. Eikö muuta työtä löytynyt?

JUSSI. Isä. Liisa ja minä --

HARRI. Mitä?

JUSSI. En aikonut sitä tänäpäivänä vielä teille sanoa, mutta koska satuitte meidät näkemähän, niin samahan se on, vaikka puhun siitä jo nyt. Liisa ja minä, me olemme päättänehet mennä naimisihin.

HARRI. Vai niin! Johan minä eilen näin, että teillä jonkinlaista teerenpeliä oli. Mutta että kohta naimisihin. -- Lapsiahan te vielä olette.

JUSSI. En minä ole enää lapsi.

HARRI (Leppeästi.) Te olette päättänehet -- Mutta jos minä sanon: ei.

JUSSI. Minä toivon, että te ette sitä sano.

HARRI (Ankarammin mutta kumminkin vain kiusoitellen.) Mutta jos minä sanon: ei!

JUSSI. Silloin me menemme naimisihin ilman teidän lupaanne.

HARRI (Toruvasti.)

JUSSI (Katsoo hetkisen Jussiin. -- Hymähtää.) Taidat olla mun poikani. Ja silloin on aivan turhaa, että rupeamme riitelemähän. Valmihimpaa ei siitä tule. -- Oikeastansa ei mulla mitään erityistä naimiskauppaanne vastahan olekaan (Liisalle.) Työtä sinä olet oppinut tekemähän. Ja se, että olet köyhä, ei merkitse paljon. Ei emännän perinnöt kumminkaan kestä kuin Tuomahanpäivästä jouluhun. Mutta meillä on jo emäntänä Maija. Ja yhtehen talohon ei niitä mahdu kahta. Sentähden täytyy teidän odottaa. Ja onhan teillä vielä aikaa. Nuoria olette kumpikin (Liisalle.) Mutta siksi aikaa täytyy sun muuttaa muualle, sillä ei kihlattu pari saa yhdessä asua.

LIISA (On tullut likemmäksi.) Pitääkö mun nyt kohta --

HARRI. Tänäpäivänä pitää teidän molempain olla kotona, sillä vallesmanni tulee pitämähän tutkintoa, niinkuin arvasinkin, mutta huomenna voidahan ajatella asiaa uudestansa.

LIISA (Harrille.) Tekin olette niin hyvä. Minä en osaa sitä palkita koskaan.

HARRI (Melkein kuin hämillään.) No, no. Itsehän te pakotitte mun. Minkä minä teille voin. Ja eihän asia vielä valmis ole. Teille tulee pitkä odottaminen.

LIISA. Niin, mutta minä pelkäsin, että te ajatte mun ijäksi täältä pois.

JUSSI (Harrille. -- Ihaillen.) Isä, te olette sittenkin täysi mies!

HARRI. Mitä sinä --

(Menee pöydän luo.)

JUSSI. Te ette vähääkään välitä, mitä ihmiset sanovat. Te seuraatte vain omaa mieltänne ja oikeutta.

HARRI. No, no! Minä pidän vain uskostani kiinni. Ihmisen arvoa ei määrää perityt, eipä vielä ansaitutkaan rahat, vaan se, mitä hän kykenee tekemähän ja mitenkä (Muistaa Antin. Lyö nyrkillä pöytään.) Ja karata ei saa.

(Istuu penkille.)

7:s kohtaus.

Harri, Jussi, Liisa ja Maija.

MAIJA (Tulee kamarista. -- Istuu sängyn viereen tuolille.)

HARRI. Antti teki konnan työn. En olisi uskonut että mies viitsii ja kehtaa. Ja mitä siitä oli hyötyä? Vallesmanni saa tulla tänne lakia lukemahan, minä menetän vanginkuljettajan toimen ja saan sakkoa. Antti saa jättää maat ja mannut ja elää lopun ikäänsä kuin kulkurikoira. -- Niin. Se olkoon Antin oma asia. Mutta se kuuluu mullekin, että hän juuri meiltä karkasi, meiltä, jossa jo miestä pidettihin kuin ainakin vävyä talossa.

MAIJA (Nousee. Aikoo tunnustaa.) Isä. Älkää moittiko Anttia. Antti ei ole tehnyt väärin. Minä --

HARRI. Sinä. Niin sinä puolustat Anttia. Ja onhan se oikein. Sun tähtesi kai Antti karkasikin. Rupesi pelottamahan sun körttiläisyytesi.

MAIJA (Hiljaa.) Niin, mun.

HARRI. Mutta Antti tulee vielä tätä temppuansa katumahan (Nousee. -- Ottaa paperin taskustaan.) Vallesmanni antoi tämän paperin ja käski panna oltermannin sauvan kulkemahan. Joka talosta on määrätty yksi mies karkulaista etsimähän.

(Ottaa sauvan, joka riippuu kellon vieressä seinällä.)

JUSSI (Tulee lähemmäksi. Kivahtaen.) Nyt en minä enää lähde Anttia etsimähän. Minä en vedä samasta köydestä vallesmannin kanssa.

HARRI. En minäkään. Mutta tällä kertaa käskee mua laki ja velvollisuus.

JUSSI (Kiivaasti.) Mutta pyysittekö te tuota paperia vallesmannilta?

HARRI. En. Vallesmanni käski panna oltermannin sauvan liikkehelle. Ja hänellä on oikeus tehdä se (Katsoo tutkivasti Jussiin. -- Melkein lempeästi.) Jussi. Kun rajuilma kulkee, niin talonpojan on paras käpristyä yhä lujemmin tähän maankamarahan. Siinä on talonpojan turva.

JUSSI. Mutta jos joutuu tallattavaksi?

HARRI. Jumala varjelkohon! -- Jalan alla maan matokin kiemurtelee (Pieni vaitiolo. -- Panee paperin oltermannin sauvan sisään.) Maija. Lähde sinä viemähän tätä.

MAIJA (Pelästyy.) Minäkö? Munko täytyy kutsua otuksen ajajat kokohon?

HARRI. No kas nyt sitten! Mitä sillä on väliä, kuka sen vie.

LIISA (Tulee lähemmäksi.) Enkö minä saa lähteä?

HARRI (Jussille ja Liisalle.) Teitä molempia tarvitahan kotona (Liisalle.) Sua kuullahan todistajana ja (Jussille) sun taas täytyy olla mun sijassani. Minä lähden nyt jo Anttia etsimähän (Maijalle.) Mutta sinä joudat parhaiten.

(Tarjoaa sauvaa Maijalle.)

MAIJA (Tuskallisesti.) Isä. Eikö kukaan muu voisi lähteä. Minä -- minä -- Se on niin kauheaa!

HARRI. Jopas joutavasta melkein itkua puristamahan (Katsoo tutkivasti Maijaan.) Mikset sinä menisi? Lähde nyt vaan, äläkä siinä itkua teettele (Tarjoaa sauvaa.) He. Tuossa on.

MAIJA (Melkein innostuneena.) Minä menen, Jumala rankaisee meitä siksi, että hän rakastaa meitä.

(Ottaa sauvan ja menee ulos.)

HARRI (Katsoo miettiväisenä Maijan jälkeen. -- Pieni vaitiolo.) Ovatko Salttu, Kaisa ja Kaappo kotona?

JUSSI. Kyllä ne ovat.

HARRI (Jussille.) Minä lähden nyt. Pian vallesmannikin tulee. Sitten kun se on tutkinnon pitänyt, saat lähteä kylvämähän Vainionpään sarat (Liisalle.) Sinä voit mennä äestämähän.

(Menee ulos.)

8:s kohtaus.

Jussi, Liisa, Kaisa ja Saltttu.

JUSSI (Istuutuu pöydän kulmalle.)

LIISA (Tulee Jussin luo.) Jussi! Isäsikin suostui. Minä en oikein voi uskoa sitä vielä (Ihaillen.) -- Te olette aivan toisenlaisia kuin muut. En minä tiedä minkätähden, mutta on niinkuin papin tai tuomarin kanssa juttelisi, kun teidän molempain kanssa puhuu (Huomaa Jussin vakavuuden.) Mutta Jussi! Minkätähden sinä olet noin vakavana. Kadutko, että sanoit isällesi. Kaduttaako sua?

JUSSI. Liisa kulta. En suinkaan kadu.

LIISA. Älä ole sitten noin totisena. Sun täytyy olla iloinen (Leikkiä laskien.) Ahaa! Nyt minä tiedän, minkätähden sinä olet totinen. Eihän sun sovikaan olla enää poikamainen eikä nauraa. Sinähän olet koko maakunnan lukko. -- Ei suinkaan kuninkaatkaan koskaan naura. -- Se on se kunnia, joka sua painaa. Mutta kyllä minä kunnioitan sua muutenkin, ei sun tarvitse noin totinen olla.

JUSSI (Vakavana. Siirtyy penkille istumaan. -- Puoliksi itsekseen.) Sinä olet oikeassa. Helpompi olisi olla ilman sitä kunniaa. -- Se antaa velvollisuuksia, vaikka vielä en tiedä, mitkä ne ovat. Tiedän kyllä, että siellä, missä oikeus on väkivaltaa, tulee voima laiksi. Väkevämpi on oikeassa. Mutta onko heikommalle kaikki keinot luvallisia oikeutensa puolustamisessa?

LIISA. Jussi. Minä en jaksa sua oikein ymmärtää. Mutta minä tiedän, että sinä ansaitset sen kunnian. Sinä et tee vääryyttä, vaikka olet väkevä.

JUSSI (Innostuneena.) Uskotko sinä niin? -- Liisa! (Ottaa Liisan syliinsä. -- Melkein hurjana.) Liisa! Uskotko sinä? (Katselee Liisaa. -- Puoliksi itsekseen. -- Lempeästi.) Minä olen suuri ja väkevä! Koko maakunnan lukko, ja minä tarvitsen sun tukeasi, pikku varpunen. Kunpa minä olisin edes niin voimakas, että voisin sun surulta suojella.

LIISA (Pyytäen.) Jussi. Älä puhu surusta nyt.

JUSSI (Pakottaa itsensä.) Ei puhuta. Ollahan iloisia.

LIISA. Eihän meidän tarvitse enää surra, kun isäsikin suostui.

KAISA ja SALTTU (Tulevat ulkoa.)

JUSSI. Ei tarvitsekaan.

(Huomaa Kaisan ja Saltun. Päästää Liisan sylistään.)

KAISA. Pidä sylissäsi vaan. Emme me mitään huomaa (Merkitsevästi.) Emme me koskaan liikoja näe.

LIISA. Kyllähän tätä nyt jo saa huomatakin.

(Istuu Jussin viereen.)

KAISA (Jahkien.) Vai niin! Soo'o! Ettäkö isäntäkin jo tietää? Ja susta tulee Harrihin emäntä! No jopa nyt!

LIISA (Naureskellen.) Niin tulee, jos ei Jussi kadu.

(Nousee hetken kuluttua ja menee etumaisen ikkunan luo.)

KAISA (Huutaa Saltulle, joka on mennyt arkun päälle istumaan.) Salttu riivattu! Istutko sinä mun silkkini päälle. Nouse ylös kohta!

(Menee ja tuuppaa Salttua. -- Oikoo silkkihuivia.)

SALTTU (Nousee.) En minä huomannut. Mitäs olet pannut silkkisi siihen.

KAISA (Pistelijäästi.) Kun ei mulla ole omaa kamaria, jossa silkkiäni oikoisin, niin täytyi panna koturin arkun päälle.

SALTTU. Älä nyt taas --

JUSSI. No Salttu, Missäs Saltun eilinen kurssi on, kun Kaisa saa tuolla tavalla komentaa?

SALTTU. Minä olen liian vanha ja liian hyvänluontoinen riitelemähän. Kärsin ennen itse, ennenkuin annan toisten kärsiä.

KAISA (Leppeämmin.) Vai vielä tässä kiukuttelisit!

(Panee huivin harteilleen.)

JUSSI (Puoleksi itsekseen. -- Tuskallisesti.) Ainako vain: kärsi tai anna muitten kärsiä.

LIISA (Katsoo ikkunasta.) Nyt ne tulevat.

KAISA (Katsoo toisesta ikkunasta.) Kahdella hevosella! Vallesmanni ja kriivari ovat ensimäisessä hevosessa. Ja kuka tuo kolmas on, Salttu?

SALTTU. Sehän on vallesmannin renki.

KAISA. Ja herastuomari ja siltavouti toisessa hevosessa.

JUSSI. Lähden herraa vastahanottamahan pihalle. Se on kai talonpojan velvollisuus.

(Menee ulos.)

LIISA (Puistattaen.) Hyi. Mua oikein kammottaa nuo vierahat. Kunpa ne olisivat jo poissa!

(Menee ulos.)

KAISA (Ystävällisesti.) Tiedä nyt Salttu olla viisas! Jussin päälle ei saa tulla vähääkään kääliä. Et vahingossakaan saa mitään sellaista sanoa. Jussi on liika hyvä mies vallesmannin käsihin.

SALTTU. Älä pelkää, että minä Jussia ilmiantaisin. Mutta varo, etteivät ne sulta jotakin narraa.

KAISA. Kyllä minä osaan puhua.

9:s kohtaus.

Vallesmanni, Herastuomari, Siltavouti, Kriivari, Renki, Jussi, Salttu ja Kaisa.

(Vallesmanni seurueineen tulee ulkoa. Jussi tulee viimeisenä. Kaikki ottavat lakit päästään. Kriivari järjestää laukustaan kirjoitusneuvot, sulkakynän, mustepullon ja paperia sekä lakikirjan pöydälle ja asettuu ennen kuulustelun alkua istumaan pöydän taakse. Herastuomari ja siltavouti ottavat kumpikin itselleen tuolin pöydän päähän. Vallesmanni asettuu pöydän taakse, kriivarin viereen. Renki jää ovipieleen. Vieraitten tullessa niiaa Kaisa syvään, ja Salttu kumartaa, mutta, ainoastaan siltavouti ja herastuomari nyökkäävät vastaan, jälkimmäinen ystävällisesti, edellinen armollisesti.)

VALLESMANNI. Isäntä ei ole kotona. No niin. Hänet olenkin jo kuulustellut. Te muut saatte mennä ulos ja odottaa siellä, kunnes teitä kutsutaan (Jussille.) Me tarvitsemme tuonkin huoneen (Viittaa kamaria.) Onko siellä ketään? Jos on, niin menköön muualle.

KAISA ja SALTTU (Menevät ulos.)

JUSSI (Katsoo kamariin.) Ei siellä ketään ole.

VALLESMANNI. Onko talon väki kotona.

JUSSI. Kyllä muut, mutta Maija-sisareni on oltermannin sauvaa viemässä ja isä --

VALLESMANNI. -- roistoa etsimässä. Tiedän. Astu ulos odottamaan.

JUSSI (Menee ulos.)

KRIIVARI (Noin 30-vuotias, puettu hieman narrimaiseen herraspukuun. Käytökseltään mateleva varsinkin vallesmannia kohtaan. -- Menee vallesmannin luo. Puhuu supattamalla.) Näkikö herra vallesmanni, että suutari oli pihalla kävelemässä?

VALLESMANNI. Perhana! -- Mene kohta tutkinnon jälkeen sanomaan sille, että pysyy sängyssä.

KRIIVARI. Kyllä herra vallesmanni.

(Tulee pöydän taakse.)

VALLESMANNI. Kriivari! Muistatko mitä virkaasi kuuluu?

(Asettuu pöydän taakse.)

KRIIVARI. Juu, juu herra vallesmanni, kyllä herra vallesmanni.

(Ottaa laukusta pullon ja lasin. Kaataa lasin täyteen ja tarjoaa vallesmannille.)

VALLESMANNI. Näin matkoilla ryyppy maistuu.

(Juo, kaataa toisen lasin ja juo senkin.)

KRIIVARI. Juu, herra vallesmanni. Ja sanoohan Syyrakkikin että "viina pidentää ihmisen elämän, jos sitä kohtuullisesti juodaan ja mikä elämä se on, kussa ei viinaa ole."