Part 3

VALLESMANNI. Niin. Te olette yksinkertaisia talonpoikia ja (kyläläisille) moukkia, mutta te olette ilkeitä kaikki. Ja ilkeys on teistä piiskattava pois. -- Sanokaa! Kuka heitti viime yönä kiven kamarini ikkunasta sisään? Te kyllä tiedätte. Te olette kaikki samassa juonessa. Mitä tämä väen paljous täällä merkitsee. Pidättekö pitoja tai seuroja? Kenenkä luvalla? (Huomaa Antin.) Ja vanki kulkee vapaana samassa joukossa (Harrille.) Lukitse se sängynpatsaaseen kiinni. Siinä on vangin paikka.

JUSSI (Tulee kamarista. Antaa vallesmannille paperin.) Tässä olisi vankipassi.

VALLESMANNI (Ei katsahdakaan paperiin. Huutaa Jussille.) Ota lakki päästäsi! Kollo!

JUSSI (Vähän hämmästyneenä, sitten suuttuen.) Päässähän lakki näkyy vallesmannillakin olevan. Mutta jos mun lakkini tiellä on, niin voisihan sen poiskin ottaa.

VALLESMANNI. Lurjus! (Lyö piiskan varrella lakin Jussin päästä.)

LIISA. Herra Jumala!

JUSSI (Kiskaisee ruoskan vallesmannin kädestä.)

VALLESMANNI (Horjahtaa kuin lyöntiä väistääkseen.)

KAIKKI (Nousevat seisaalleen. Naiset huudahtavat, miehet näyttävät uhkaavilta.)

MAIJA (Juoksee, ottaa Jussin syliinsä. -- Hätäisenä.) Jussi! Jumalan tähden. Kunnioita lakia ja esivaltaa.

JUSSI (Työntää Maijan syrjään.) Niin, lakia, mutta ei tätä.

(Murtaa ruoskan käsissään poikki ja viskaa kappaleet oven luo.)

VALLESMANNI (Katsahtaa ympärillensä. Hillitsee kiukkunsa. Pistää paperin taskuunsa. -- Pirullisesti.) Sinä poika-nulikka. Sinä et tiedä, ketä vastaan nousit. Kyllä me tapaamme vielä toistekin.

(Menee ulos.)

RENKI (Ottaa ruoskan kappaleet. Menee ulos vallesmannin jälessä.)

(Vallesmannin mentyä laukee jännitys. Joukko rupeaa liikkumaan. Sieltä täältä kuuluu miesten vuorosanoja.)

JUSSI. Miksei sitä vähän pehmitetty? -- Olisi annettu sille omalla piiskallansa. -- Paljas käsikin olisi riittänyt. Pitää meitä kuin koiria! -- Kuusi tuumaa terästä se olisi tarvinnut. Vähemmän silloin ärjyisi.

LIISA (Katselee ihaillen Jussia.) Tuollainen on oikea mies!

MAIJA (Seisoo pöydän luona. -- Kiihkeästi.) Älkää uhatko. -- Älkää antako vihalle valtaa. Jumala vihaa ylpeitä, mutta nöyrille hän antaa armon. -- Älkää miekkahan ruvetko. -- Rukoilkaa, että Jumala antaisi teille nöyrän sydämen.

KYLÄLÄISET (Hämmästyvät ja nolostuvat. Osa menee pilkallisesti nauraen ovea kohti.)

ANTTI (Keskeyttää Maijan. Toruvasti.) Maija! Älä häpäise itseäsi!

HARRI (Keskeyttää Maijan. Lyö nyrkillä pöytään.) Hiljaa! Mun taloni ei ole körttiläisten kirkko. (Katsoo oveen, josta vallesmanni meni.) Eikä täällä saa muutkaan hurjapäät komentaa (Hillitysti, vähän ivallisesti.) Mutta tietysti te kylällä kumminkin kertoisitte, että Harrin talo on muuttunut körttiläiseksi. Sentähden saatte huomenna pitää täällä hypyt. Silloin ei kukaan usko sellaisia puheitanne (Muistaa vallesmannin.) -- Ja minä itse annan luvan (Antille.) Sinäkin Antti, saatat silloin pistää polskaksi, kun ei vallesmannikaan enää voi sinua sängynpatsahasehen lukita.

ANTTI. Kukapa tietää. Vallesmanni sai taas uutta kostettavaa.

JUSSI (On seisonut synkän näköisenä mietteissään.) Minä taisin tehdä pahasti. Mutta yksikään mies ei olisi voinut tehdä toisin.

TOINEN NÄYTÖS

(Harrin piha. Oikealla asuinrakennus, sen keskellä portaat, ja niiden kummallakin puolen seinässä ikkuna. Peremmän ikkunan edessä on tikapuut. Perällä on luttirakennus. Sen ja asuinrakennuksen nurkkain välissä on kaaripäällinen portti. Samanlainen on luttirakennuksen ja vasemmalla olevan makasiini- eli tallirakennuksen välissä. Itse portteja ei kummassakaan ole, ainoastaan pylväät ja kaari. Tallin oven päälle on naulattu pari haukkaa. Vasemmalla etunäyttämöllä kaivo, jonka päällä on muutamia puisia astioita. Kaivon etupuolella on pari kiveä ja vieressä pyykkituoli, pyykkipunkka y.m. pesemisessä tarvittavia esineitä. Oikealla etunäyttämöllä tuvan seinustalla penkki, jonka päällä on muutamia viilipunkkia.)

1:nen kohtaus.

Kaisa, Liisa ja Maija.

MAIJA (Pesee viilipunkkia oikealla olevan penkin luona, ja asettelee punkit kumolleen kuivamaan penkille, porrasten puoleiseen päähän. Seuraa Kaisan puhetta hajamielisenä, lopussa vähän tarkkaavammin.)

KAISA (Pesee ja kurikoi kaivon luona vaatteita. Vilkaisee tuon tuostakin Maijaan ikäänkuin odottaisi vastausta.) Kyllä se on kumma, etteivät ihmiset osaa elää sovinnossa. -- Se on kai se Vanha Aatami, joka rikeeraa. -- Mutta kyllä ihmisissä on omaakin syytä. -- Ne ajattelevat liian paljon ja puhuvat. Pitäisivät ajatuksensa edes omana tietonansa, mutta ei! Niitä paasatahan toiselle silmät ja suut täytehen ja niin tulee riita. Sitten murjotetahan kuin lautapää härjät. -- Selkähänsä tarvitsisivat kaikki! (Lyö muutamia kertoja vihaisesti kurikalla.) Talonpojan on aivan turha vaivata päätänsä (Vaitiolo. -- Äkäten.) Jaa, niin köyhän täytyy ajatella sen verran, että löytää leipänsä (Kurikoi.) Sen minä vaan sanon sulle Maija, että sun sijassasi minä en olisi sanonut mitään eilen, en niin halaistua sanaa. -- Mitä se on hyödyttänyt? -- Nyt on isäntä kiukus, Antti pahalla tuulella, ja itse sinä kai itkeä tillität salavihkaa.

MAIJA (Kaisan puheen lopussa näyttää siltä kuin tahtoisi hän jotain sanoa, mutta kun Liisa samalla alottaa laulun, vaikenee ja menee laulun kestäessä tupaan surullisena ja kuin itkua pidätellen. Vie viilipunkit mukanaan.)

LIISA (Vasemmalla näyttämön takana, kulkee edestakaisin, joten laulu kuuluu toisinaan kovemmin, toisinaan heikommasti. -- Laulaa.)

Luullahan, jotta on lysti olla, Kun minä aina laulan. Laulullani minä pienet surut Sydämeni pohjahan painan.

KAISA (Yksin.) Mitäs se Liisakin ikävöi?

LIISA (Näyttämön takana, vasemmalla. -- Hevoselle.) So siinä! Ptruu! -- No, nyt saat taas mennä (Laulaa.)

Enkä minä sillä laulele, Jotta mulla on heliä ääni. Laulelenhan sillä vaan, Kun oon näin yksinäni.

KAISA (Huutaa tallin päädyltä.) Liisa hoi! Mitä siellä niin surullisia laulelet?

LIISA (Edelleen näyttämön takana. -- Hevoselle.) Ptruu! No Liinukka, levätähän vähän. -- Älä sotke ohjia jalkoihisi! (Tulee näyttämölle vasemmalta, tallin päädyltä.) Mitä Kaisa sanoo?

KAISA (Palaa työhönsä.) Sanoin vaan, että onko heilisi ruvennut muilla kulkemahan, kun noin surullisia laulelet.

LIISA. Eihän mulla ole heiliä, enkä välitäkään. Hyvää en saa ja huonosta en huoli.

(Istuu kaivon kannelle.)

KAISA (Kiusoitellen.) Susi koiran, renki piian.

LIISA. Ettäkö Kaappo olisi mun? -- En minä taas Kaaposta huoli. Pitää sen olla vähän pitempi, parempi ja paremmista ainehista.

KAISA (Hyväntahtoisesti.) No, no. Älä ole ylpeä. Et sinä enää ole talon tytär, vaikka ne täällä tyttärenä melkein sua pitävätkin.

LIISA. Saahan piikatyttökin vähän valita (Tuttavallisesti.) Mitähän siitä eilisiltaisesta oikein tulee?

KAISA. Eiköhän Maija unohda hätärukouksiansa.

LIISA. Kuinka niin, hätärukouksia?

KAISA. Maija rupesi Anttia surressansa körttiläiseksi, mutta nyt, kun Antti pääsee irti, niin kyllä Maijalta jää hourehet.

LIISA. En minä usko. Maija on luja ihminen, vaikka onkin hiljainen. Mutta voi sitä Jussia, kuinka se oli komean näköinen.

KAISA. Niin oli. En minä olisi uskonut meidän Jussi-poikaa sellaiseksi.

LIISA. Seisoi niinkuin kirkon tapuli. Pää pystyssä ja silmät niin tuikeina, että tulta iskivät. Vallesmanni oikein vavahti, kun Jussi katkaisi ruoskan varren niinkuin tyhjää.

KAISA (Katsoen tutkivasti.) No, no! Kovinpa sinä --

LIISA. No, eikö niin ollut? -- Kun Jussi seisoi siinä vallesmannin edessä, niin minä en nähnyt ketään muita. Pidätin oikein henkeäni ja katsoin vain Jussia. Ajattelin, että tuollainen on oikea mies. Ja Jussissa oli miestä joka-ainoa tuuma. -- Sellaisen miehen käsivarsilla soutuisi kuin paatissa!

KAISA. Tyttöparka! Samanlainen oli äitisikin ja sai sen kallihisti maksaa. Äitisi sai sen, jonka tahtoi, mutta jo muutamassa vuodessa oli itkenyt poskihinsa vaot. Kuinka käynee sun, sillä sinä et kai saa sitä, jonka tahtoisit.

LIISA (Hämillään.) Mitä te --? Enhän minä --

KAISA. Kaisalla on hyvät silmät. -- Jaa, jaa!

LIISA (Muuttaa puheenainetta.) Mitä Kaisa siinä pesee? Onko se talon pyykkiä vai omia?

KAISA. Omia nämä ovat. -- Oletkos nähnyt näitä paitoja, joita minä tein Saltulle. Minä olen itse kasvattanut pellavat, itse kehrännyt ja kutonut ja itse neulonut joka-ainoan pistehen. Katso, kuinka se on fiini. Sellainen kelpaisi vaikka piispalle. -- Toinen samallainen on Saltulla yllänsä.

LIISA. Kylläpä ovatkin hienoja (Huutaa hevoselle.) So siellä! Tpruu! Joko nyt sait tarpeheksi levätä (Kaisalle.) Pitääkin lähteä äestämähän, jotta saa sarkansa päähän ennenkuin hypyt alkavat.

KAISA. Oli se isäntäkin --. Kiukuissansa lupasi hyppytuvan, vaikka tätä ennen ei koskaan ole lupaa antanut.

LIISA. Saa nähdä tuleeko paljon väkeä.

KAISA. Kun ei vaan tulisi tappelua.

LIISA. Eihän omankyläiset --

KAISA. Mutta jos tulee muualtakin. Vaikka itse Karjanmaan Köysti häjyinensä tulisi. Mikä sen tietää.

LIISA. Hyi! Etteivät vaan rupea --

MAIJA (Tulee tuvasta ja menee aittaan.)

LIISA (Katsoo Maijaan. -- Kaisalle.) Voi Maija parkaa, kuinka levoton se näyttää olevan.

KAISA. Taitaa sitä vähän kaduttaa se eilinen.

LIISA. Ei se sitä -. Anttia se odottaa käräjistä. -- Mutta kun Antti pääsee irti, niin onpas silloin Maijalla ilo. Tänäpäivänä tulee oikein iloiset hypyt. Maija on iloinen ja Antti ja Jussi --

(Vilkaisee Kaisaan ja joutuu hämilleen.)

KAISA. Jussikin on ollut niin kummallisen totinen. Tuli varemmin työstäkin pois, että muka Kaappo pääsisi pelimannia hakemahan. Ja nyt se kulkee täällä kuin ukkospilvi. Taitaa vähän peljätä vallesmannia.

LIISA. Ei Jussi pelkää! -- Ja mitäs vallesmanni Jussille voi.

KAISA. Mikä herrat tietää. Jos vallesmanni tuo tänne vielä kasakoita, niin kyllä tässä saa katsoa etehensä vähän jokahinen. -- (Kokoilee vaatteita.) Vien nuo tuonne aidalle kuivamahan.

(Menee oikeanpuolisesta portista.)

LIISA (Kasakoista puhuttaessa tulee vakavan näköiseksi.) Hm! Ja minä lähden äestämähän.

(Menee tallin päädyltä.)

2:nen kohtaus.

Maija, Hilapielen Heta ja Jussi.

MAIJA (Tulee aitasta hyräillen samaa laulua kuin ensi näytöksessäkin. Nostaa aitan portaille pienen vakan, jossa on kirjavia vaatteita. Valitsee epäröiden niitä, mutta ottaa lopuksi nopeasti kirjavan esiliinan, jonka sitoo eleensä, kirjavan silkkihuivin harteilleen ja hopeaketjut kaulaansa.)

HILAPIELEN HETA (Noin 45-vuotias, herännäispuvussa, tekopyhän näköinen. -- Tulee vasemmanpuolisesta portista ja menee Maijan luo.)

MAIJA (Pelästyy ja huudahtaa.)

HILAPIELEN HETA. Minähän tässä vaan -- Ei mua tarvitse pelästyä. Tuota -- minä tulin kysymähän sulta, että -- kun ne seurat pidetähän ja tulee paljon uskovaisia tänne ja kun munkin mökkihini tulee muutamia, että jos sinä voisit antaa mulle vähän voita ja ehkä jonkun lampahanreiden. -- Jaa, jaa. Eihän Heta itsellensä -- Jumala siunaa omiansa, että tuleehan sitä jotenkuten aikahan, mutta --

JUSSI (Tulee tuvasta ja jää portaille.)

MAIJA. Eihän mulla ole --

HILAPIELEN HETA. Kyllähän teillä, kun Jumala on näin suuren talon antanut. Onhan teillä senverran, että vähän. -- Enkä minä itselleni. -- En.

MAIJA. Mutta sehän on isän. Enhän minä voi ottaa.

JUSSI (Tulee lähemmäksi. Töykeästi.) Mitäs asiaa Hilapielen Hetalla on?

HILAPIELEN HETA (Vähän hätääntyneenä.) Eihän mulla paljoa -- Menin tästä ohi ja huomasin, että Maija oli koettelemuksissa, niin tulin häntä uskossansa tukemahan.

JUSSI. Mikä tuki te olette?

HILAPIELEN HETA. Maailma on paha. Sen turhuus viettelee. Ja usein ihminen lankee sen pauloihin.

MAIJA. Mitä te tarkoitatte?

HILAPIELEN HETA. Riisu pois yltäsi raitaiset vaattehet. Ota pois käljyt kaulaltasi.

JUSSI. Ei teidän tarvitse tänne tulla Maijaa ripittämähän. Pitäkää te vain huoli itsestänne.

MAIJA. Jussi. Anna Hetan olla. Hän on oikeassa.

JUSSI. Mutta Hetaa ei täällä sittenkään tarvita.

HILAPIELEN HETA. Kyllä minä menen. Minä menen. Mailman lasten ei tarvitse mua komentaa (Maijalle.) Riisu pois raitaiset vaattehet!

(Menee.)

MAIJA (Ottaa esiliinan, huivin ja ketjut pois ja panee takaisin vakkaan.) Hän oli oikeassa. Se on synti. Mutta minä en tahtonut muuta kuin saattaa Antille iloa, kun hän nyt palaa vapahana. Tahdoin pukea Antin tuomat kihlat ylleni, mutta ne ovat liian koreat ja mailmalliset.

JUSSI. Teidän mielestänne kaikki on syntiä. Te ette tiedä erottaa hyvää ja pahaa ja sentähden tuomitsette kaikki pahaksi. En osaa minäkään sitä erottaa, mutta varmaa on, että ihminen ei ole luotu tänne ainoastansa itkemähän, koska Jumala on antanut sille nauramisenkin taidon. -- Anna olla koristehet päälläsi. Jos kerran Antti pääsee vapahaksi, niin onhan sulla syytä iloita.

MAIJA (Hätkähtäen.) Pelkäätkö sinä sitten, että Antti ei pääsisikään.

JUSSI. Kyllä se olisi verinen vääryys. Mutta johan sekin oli väärin, että Antti pantihin kiinni.

(Jää miettivän näköisenä kävelemään.)

MAIJA (Panee vakan aittaan. Jää myöskin miettimään.)

3:s kohtaus.

Jussi, Heikki, Maija ja Liisa (Ulkona.)

HEIKKI (Näyttämön takana vasemmalla. -- Huutaa.) Päivää, Liisa. Joko käräjä-väki on tullut?

LIISA (Ulkona.) Ei ole vielä näkynyt.

HEIKKI (Ulkona.) Onko siellä ketään muita kotona?

LIISA (Ulkona.) On siellä Jussi ja Maija.

JUSSI. Heikki kuuluu tulevan.

(Tulee etualalle.)

MAIJA (Kuin havahtuen.) Niin kuuluu.

(Menee tupaan.)

HEIKKI (Tulee vasemmanpuolisesta portista.) Terve mieheen. Olitpas kotona.

JUSSI (Istuu penkille.) Kotonahan minä olen.

HEIKKI (Ihmetellen.) Oletko sinä pitänyt pyhää?

JUSSI. Enhän minä koko päivää. Tulimme vähän varemmin työstä, että Kaappo pääsi pelimannia pyytämähän illaksi.

HEIKKI. Eikö käräjistä ole vielä mitään kuulunut?

JUSSI. Ei ole.

HEIKKI. Saakurin vallesmanni! Kumma kun ei häjyt ole sitä jo kylvöttänehet.

JUSSI. Eihän vallesmanni ole häjyille mitään tehnytkään, muitahan se on vain rääkännyt.

HEIKKI (Katsahtaa Jussiin.) Kuules! Nyt mulla on se kirja. Katsos tässä (Istuu portaille ja selailee kirjaa.) Luenko täältä vähän? (Lukee ynisevällä äänellä.) "Tohtori See von Linné" (Puhuu.) Mitähän varten tuolla eelläkin on hattu (Vilkaisee Jussiin, mutta kun Jussi ei vastaa, jatkaa lukemista.) "Tohtori See von Linné sanoo paloviinan myrkyllisyyden nähtävän siitäkin, kuin, jos koiran pennullen annetaan paloviinaa eli sillä sen selkää voidellaan, niin se kohta lakkaa kasvamasta ja jääpi pieneksi rakiksi, vaikka se olisi kuinka suuren hurtan sukua." (Puhuu.) Pitäisi koettaa. Ottaisi vähän viinaa ja voitelisi koiranpennun selkää, niin se jäisi niin pieneksi, eikä kasvaisi enää! Se olisi hauskaa (Katsoo Jussiin. Puhuu.) Mutta ethän sinä ollenkaan kuuntele. Mitä sinä ajattelet?

JUSSI (On istunut omissa ajatuksissaan nojaten tuvan seinään. Lukemisen aikana kiintyy hänen katseensa yhtäkkiä ylöspäin.) Tuolla lentää haukka. Taitaa olla poikanen, koska noin vallattomasti siipiänsä liikuttelee --

HEIKKI (Katsahtaa ylös. Välinpitämättömästi.) Niin näkyy. -- Kuunteletko sinä?

JUSSI. Kyllä.

HEIKKI (Lukee.)

"Ja siitäkin kuin vielä rankilla on se voima, että se kuparin kirkkaaksi tekee, vaikka se kuinka ruosteinen olisi. -- Mitä sitte itse paloviina tekee ihmisen sisällyxille, jotka ei ole kuparista." -- (Katsoo Jussiin. Puhuu.) En minä viitsi sulle lukea. Et sinä kumminkaan kuuntele. Katselet vaan tuota haukkaa.

JUSSI (Nousee ylös. Katsoo edelleen ylöspäin.) Se lentää korkeammalle ja yhä korkeammalle. Itse se ehkä ei tahtoisikaan niin korkealle, mutta luonto vie väkisinkin ja siivet kantavat. Tuolla ei haukanpoika enää tunnusta mitään tahtoa omansa yläpuolella, vaan katselee korkeudestansa ylpeänä meitä maassa matelevia. -- Mutta jos siivet väsyvät, niin joutuu se tuohon.

(Viittaa tallin oven päälle.)

HEIKKI (Nousee.) Mikä sua vaivaa?

JUSSI. Ei mikään. Lue sinä vaan.

HEIKKI. En minä viitsi, kun et sinä kuuntele (Ottaa paperin taskustaan.) Mutta täällä on tämä paperi, johon saavat kirjoittaa nimensä ne, jotka raittiutehen suostuvat. Täällä ei olekaan vielä kuin sun nimesi. Mutta minä kirjoitan myös.

JUSSI. Älä kirjoita! -- Taikka --. Kirjoita vaan, mutta anna minä leikkaan oman nimeni pois.

HEIKKI. Kuinka? Minkätähden?

JUSSI. Mua painaa se, että olen antanut lupaukseni. Minä en juo, enkä halua juoda. Mutta sen jälkehen, kuin tuohon kirjoitin, tuntuu siltä, että mun tahtoni ei enää merkitse mitään. Minä olen antanut lupaukseni jollekin tuntemattomalle, jossakin kaukana. Mun tahtoni on siellä panttina. Se tuntematon määrää, mitä mun on tehtävä ja tekemättä jätettävä. Minä olen kahleissa. -- Anna tänne se paperi.

HEIKKI (Antaa vähän arvellen paperin Jussille.)

JUSSI (Repii paperin.) Kas noin! Nyt olen taas vapaa ja määrään itse teoistani.

4:s kohtaus.

Edelliset, Kaisa, Kaappo, Salttu ja Liisa.

KAISA (Tulee oikeanpuolisesta portista kaivon luo. Korjaa pois pyykkiastioita.)

HEIKKI (Melkein itkien.) Mitä sinä teit. Mitä minä sanon lukkarille?

JUSSI. Sano niinkuin asia on, että minä revin sen.

KAAPPO (Juoksee vasemmasta portista nauraen.) Voi hyvät ihmiset! Kun olisitte ollehet näkemässä!

(Nauraa.)

JUSSI. No mitä nyt?

KAAPPO. No kun Salttu --

KAISA (Kiivaasti.) Mitä sinä Saltusta puhut?

KAAPPO. No, kun Salttu ja Räätäri-Fapee tappelivat.

(Nauraa.)

KAISA (Innostuen.) Salttuko tappeli?! (Pelästyy.) Herra Jumala! Ei suinkaan oikein puukoilla.

KAAPPO (Kertoo nauraen.) Ei, kun vain käsirysyssä. Repivät toistensa tukasta, kynsivät ja sylkivät, lyödä mukuuttivat toisiansa ja taisi Salttu vähän puristaa kurkustakin, koska Räätäri-Fapee huusi: An-an-anna kuin minä vähän henkäsen.

(Nauraa.)

JUSSI (Töykeästi.)

Mitä nauramista siinä on?

(Menee peremmälle.)

KAISA. Missä ne tappelivat?

KAAPPO. Tuossa raitilla.

SALTTU (Tulee vasemmanpuolisesta portista, surkean näköisenä, revittynä ja naarmittuna.)

KAISA (Menee Salttua vastaan.) Voi Salttu kulta. Tule tänne, että minä saan nähdä, oletko saanut haavoja. Voi, voi! Tuossakin on naarmu ja tuossa ruplan kokoinen paljas paikka, josta kaikki tukka on lähtenyt, ja tuossa kuhmu. Jussi! Annatko sinä vähän viinaa, jotta minä saan sillä hautoa. Ja tarvitseehan Salttu pari ryyppyä sisällensäkin. Voi, voi! Mekkokin on rikki ja koko mies kuin rapakossa uitettu. Salttu parka! (Puhdistaa ja suoristelee mekkoa. Pelästyy.) Mi-mitä? Jumalauta! Paitakin on revitty (Työkkää Salttua. Kiukkuisesti.) Paita revitty! Senkötähden minä sen työllä ja vaivalla olen laittanut, että sinä sen revityttäisit.

SALTTU (Ärtyisenä.) Älä nyt siinä räkytä!

KAISA (Iloisesti hämmästyen.) Mitä?

SALTTU. Minä vain sanon, ettei sun tarvitse pitää mua kuin pikkupoikaa ja kuranssata, niin että koko kylä nauraa.

KAISA. Mitä sinä oikein tarkoitat?

SALTTU. Sitä, mitä sanonkin. Laita itsesi heti siitä tupahan ja etsi vähän voitehia. Keitä tervaa, viinaa ja suoloja sekaisin.

KAISA (Menee tupaan. -- Iloisesti.) Tämä ei ole oikeaa. Sakustahan on tullut oikein hirmu.

LIISA (Tulee vasemmasta portista ja menee vasemmanpuoliseen aittaan. Katselee ovesta silloin tällöin.)

KAAPPO (Kiusoitellen.) Voi Salttu kulta. Löikö se Fapee kovin lujaa?

SALTTU (Katsoo raivoisana Kaappoa.) Älä --!

KAAPPO. Jumalauta! Paitakin on revitty. Senkötähden --

JUSSI (Tuimasti.) Kaappo! Kiusaat vanhaa miestä! Saisit hävetä, jos ymmärtäisit.

KAAPPO. Leikkiähän se vain oli.

JUSSI. Typerää leikkiä.

KAAPPO (Menee vähän nolona tupaan. Heikille.) Mitenkähän Jussi noin kiukkuiseksi on tullut?

HEIKKI (Menee Kaapon mukana tupaan.) En tiedä, mikä sitä vaivaa.

(Vaitiolo.)

5:s kohtaus.

Jussi ja Salttu (Kohtauksen aikana tulee kummaltakin puolen näyttämöä nuorta kansaa, niiden joukossa kaksi viulun- ja yksi klarinetin soittaja. Menevät kaikki tupaan.)

JUSSI (Tulee Saltun luo etualalle.) Mikä Sakunkin sai tappelemahan. Vanha mies. Parempihan olisi elää sovinnossa.

SALTTU (Kiihkeästi, mutta ei pontevasti.) Helppo sun on niin sanoa. Sinä olet rikas ja väkevä. Sun päällesi ei kukaan katso virnistellen. Toista on mun. -- Mutta minä en enää viitsi olla naurun alaisena ja kärsiä kaikkea. Minä olen jo väsynyt sellaisehen sovintohon. Mieluummin tappelen ja otan selkähäni.

JUSSI. Mutta eikö sittenkin olisi parempi hillitä itsensä ja elää ystävyydessä ihmisten kanssa.

SALTTU. Ystävät! -- Sinä, Jussi, joka olet nuori, voit vielä puhua niistä. Ystävät juuri ovat mun opettanehet vihaamahan. Niin kauan, kuin mussa oli mehua, imivät ne mahlaani. Niin kauan, kun olin rikas --. Mutta mitäpä siitä. -- Ihmiset ovat kuin sudet. Kun tiukka tulee, syövät ne toinen toisiansa, kunnes ainoastansa yksi, voimakkahin, on jälellä.

JUSSI. Mutta Salttu! Minä en tunne Salttua enää.

SALTTU. Nyt vasta Saltun näetkin ensi kertaa. Minä olen kauan jaksanut koota itseheni kaiken sen sapen, jonka olisin tahtonut muihin ajaa. Mutta nyt ei enää mahdu.

JUSSI. Tuo tappeluko Saltun sai noin suunniltansa?

SALTTU. Se vain pani pohjasakan käymähän.

(Menee tupaan.)

JUSSI (Itsekseen.) Jokohan Salttukin huomasi olevansa mies. Mutta taisi sisu löytyä liian myöhään (Inhoten.) Mutta sellaisia me olemme kaikki. Kärsimme ja nöyrrymme, niin että lopuksi jäämme köyryhyn. Ja silloin on myöhäistä nousta (Menee peremmälle. Jää nojaamaan tikapuihin.)

6:s kohtaus.

Jussi ja Liisa.

LIISA (Tulee aitasta pyhäpukineissa. Huomaa Jussin ja pysähtyy aitan eteen.) Jussi. Minä sain jo valmihiksi äestetyksi --

JUSSI (Välinpitämättömästi.) Jaha.

LIISA. -- nämä kotipellot (Koettaa saada keskustelua käyntiin.) Onko sinne tullut jo paljon hyppyväkeä?

JUSSI. En tiedä.

LIISA. Jokohan Antti ja isäsi ovat tullehet?

JUSSI. Ei ne vielä --

LIISA (Pienen vaitiolon jälkeen.) Jussi. Kylläkai sinä olet hirveän väkevä.

JUSSI (Kääntyy Liisaan. -- Naurahtaen.) Minäkö? Kuinka niin?

LIISA (Vähän hämillään.) Muuten vain. Minä vain arvelin niin.

JUSSI (Nauraen.) Tahdotko tulla sormikoukkua vetämähän.

LIISA. Sun kanssasi? En tule. Mutta koetapas, jaksatko nostaa tuon kiven.

JUSSI. En viitsi ruveta ruokalevokseni kiviä vääntelemähän. Mutta jos tahdot, niin sellaisen varpusen kuin sinä voin kyllä lennättää ilmahan lepohetkelläkin.

LIISA. Enpä tule heiteltäväksesi. Ja kiinni et saa. Sinä olet tullut kömpelöksi. Et sinä enää piisaisi mulle juoksemahan. Kaikki väkevät miehet ovat kömpelöitä. Ne kävelevät noin -- noin --

(Matkii karhun käyntiä. Menee Jussin luo.)

JUSSI. Kyllä minä juostakin osaan. Ja saan sun kiinni, jos tahdon.

LIISA. Ei karhu saa varpusta kiinni. Eeei --

JUSSI. Älä härnää --

LIISA. Koetapas! (Lyö Jussia olalle.) Nyt olet hippa.

JUSSI. No helkkari!

JUSSI ja LIISA (Juoksevat kaivon ympäri nauraen ja meluten. Lopuksi Jussi saa Liisan kiinni.)

JUSSI (Ottaa Liisan käsivarsiensa päälle ja pyörähtää ympäri.) Katsos nyt, varpunen. Karhu sai sun kiinni.

LIISA (Painautuu lähemmäksi. -- Raukeasti, melkein huokaisten.) Niin.

(Jussi seisahtuu pitäen Liisaa sylissään. Katsovat toisiaan silmiin. Hetken kuluttua laskee Jussi Liisan varovaisesti seisomaan. Molemmat joutuvat hämilleen.)

JUSSI. Sinä taisit hengästyä. -- Sinä aivan vapisit.

LIISA. Vapisinko? -- Taisin minä hengästyä --

JUSSI. Mutta sinä olit niin kovin kevyt.

LIISA. Enhän. -- Niin -. Kun sinä olet niin väkevä.

JUSSI. Ja sun silmäsi olivat niin kovin kirkkahat --

LIISA. Kuinka -- mistä ne nyt olisivat sen kirkkahammiksi tullehet kuin tavallisestikaan.

JUSSI. En tiedä. Mutta kyllä ne olivat --

LIISA. Eihän ne ole. Katsohan.

(Katsoo Jussia silmiin.)

JUSSI (Katsoo vähän hämillään Liisaa silmiin.)

LIISA (Rupeaa nauramaan.)

JUSSI (Loukkaantuneena.) Millä sinä naurat? Nauratko sinä mulla?

LIISA. Ei, Jussi! (Istuu kaivon kannelle. Nauraa itkunsekaisesti.) En minä tiedä itsekään syytä. Mua naurattaa, mutta melkein itkettääkin samalla. Tuntuu niin kummalliselta.

JUSSI (Ottaa Liisaa kädestä ja vetää hänet seisomaan.) Liisa!

LIISA. Jussi!

(Tuvassa soitetaan tulopeliä.)

JUSSI (Pitäen Liisaa vyötäisiltä.) Siellä soitetahan tulopeliä. Aivankuin suurissa häissä. Sitä ne soittavat nyt Antin kunniaksi. Mutta tänäpäivänä mennähänkin kaikki häähypyt, jos sinä lähdet hyppelemähän.

LIISA. En tiedä --

JUSSI. Mutta mun kanssani?

LIISA. Jos ihmiset rupeavat puhumahan --

JUSSI. Koettakohot pistää nenänsä mun asioihini.

LIISA. Minä tulen (Puristaa Jussin kättä.) Jussi!! -- Minä menen jo edellä.

(Juoksee tupaan.)

7:5 kohtaus.