Part 2

ANTTI (Hampaat suljettuina.) Häjy ihminen voi laskea hampahiensa raosta niin pahoja sanoja, että ne vaativat verta. Mun täytyi kostaa. Muuten en ansaitsisi miehen nimeä. Ja mulle nauraisi jokainen aidan veräjäkin.

MAIJA (Puoleksi itsekseen.) Kosto on minun, sanoo Herra.

ANTTI. Mutta minä tahdon itse kostaa sille, joka sanoo sun laittavan äpäriä maailmahan.

MAIJA (Horjahtaa. Tekee raivoisan liikkeen. Menee penkille istumaan.)

ANTTI (Tulee Maijan luo. -- Lepytellen.) Älä nyt sitä niin pahaksesi ota. Enhän minä aikonut sitä sanoakaan. Ja väärinhän se olikin, mutta -- --

MAIJA (Surumielisesti.) Ei se mitään --! -- Niin lujasti on vielä sydämeni kiinni maallisissa. Niin arka olen vielä ajallisesta kunniasta. Ja minä tahdon toista taluttaa.

ANTTI. Eihän se oikeastansa sun kunniallesi käynyt, sillä ei sellainen vale kauan jaksa elää, mutta mun täytyi kostaa ihmisen ilkeys ja häjy tarkoitus.

MAIJA (Hillitysti.) Mutta se oli sittenkin väärin.

ANTTI (Istuu Maijan viereen. -- Vähän katkerasti.) Ehkä körttiläisten mielestä. Mutta minä en ole körttiläinen, enkä siksi tulekaan.

MAIJA (Pyytävästi.) Antti!

ANTTI. Niin, en sunkaan tähtesi.

MAIJA. Ei, Antti. Sitä en tahdokaan.

ANTTI. Ja parempi sullekin olisi, että niistä erkanisit.

7:s kohtaus.

Edelliset, Jussi, Hangan Heikki ja Salttu.

JUSSI (Kurkistaa ulko-ovesta.) Joko saa tulla sisälle? En minä enää viitsi odottaa. Ja täällä on teidänkin Heikki odottamassa.

(Tulee.)

ANTTI. Tulkaa, tulkaa vaan. Ei täältä olisi tarvinnut pois meimäkään.

HEIKKI (Noin 20-vuotias, poikasen näköinen, puettu pyhäpukuun. -- Tulee Jussin kanssa ja tervehtää Anttia ja Maijaa.)

JUSSI (Katselee Anttia ja Maijaa.) No eikö siitä ollut mitään apua, vaikka minä koko tuvan raivasin tyhjäksi teidän tähtenne. Niinhän te istutte vakavina kuin Mattilan Herkkoo jalkapuussa.

ANTTI (Heikille.) Mitenkä siellä kotona menee?

HEIKKI. Kyllähän siellä --. Isä-ukko on hyvissä voimissa ja jaksaa isännöidä niinkuin ennenkin.

(Istuu hetken kuluttua astiakaapin luo penkille.)

JUSSI. Mikä hätä sitä on valmihissa mailmassa ja hyvässä talossa, (Merkitsevästi Maijalle ja Antille) kun ei liikaa sure. Mutta te surette vähän liikaa, (Maijalle) varsinkin sinä. Tämä asia ei kannata surra, vaikka se suututtaa (Antille.) Mutta huomennahan sinä kumminkin pääset vapahaksi, sillä ei koko oikeus voi olla pilalla.

ANTTI. Niin, saa nähdä. Mikä sen tietää, mitä koukkuja vallesmanni vielä keksii.

JUSSI (Ajatuksissaan.) Niin se vallesmanni.

MAIJA (On koettanut tekeytyä välinpitämättömän näköiseksi. Keksii tekosyyn, jonka varjolla voi poistua.) Minä menen katsomahan, eikö siellä jo mahda olla ruokaa.

(Menee ulko-ovesta.)

JUSSI (Pienen vaitiolon jälkeen Antille.) Sinä et ole sanonut, mitenkä suutari sai sun suuttumahan, mutta sen tiedän kumminkin varmasti, että hän itse itsellensä saunan lämmitti. Ja sen tietävät kaikki. Jos vaan oikeudessa kerrot suorahan asian, niin omalla päätöksellänsä lautakunta sun vapauttaa, vaikka tuomarikin olisi vallesmannin puolella.

ANTTI. En minä rupea mitään kertomahan. Saavat uskoa muuten.

HEIKKI. Mikset kerro? Mitä sinä suutarista säästät.

JUSSI. Etkö voi kertoa?

ANTTI. En tahdo.

HEIKKI. Mutta minä en ymmärrä. Suutarin tähden sinä istut linnassa, etkä sittenkään tahdo puhua. Pelkäätkö sinä häjyjä?

ANTTI (Vilkaisee Heikkiin, hymähtäen.) En.

JUSSI. Ei suutari ole edes kunnollinen häjy. Ne ovat miehiä, mutta suutari on kiero konna. Luikertelemalla se on häjyjenkin joukkohon päässyt. -- Oikea häjy ei mene vallesmannilta apua pyytämähän, jos jollekin on kostamista.

AANTTI. Ei menekään. Ne kostavat itse. -- Joko ne ovat teidän kylässänne käynehet?

JUSSI. Ei ole vielä tullut mitään suurempaa kyläkunnan rytinää. Ja meidän taloa häjyt näyttävät vähän karttavan.

ANTTI. Kyllä ne kostoa hautovat.

HEIKKI. Jaa siitä, kun ne saivat täällä vähän selkähänsä (Jussille.) Teidänkö hevosia ne silloin aikoivat ottaa?

JUSSI (Heikille) Ei, kun toiskan. -- (Antille) Kyllähän ne kostaa yrittävät, mutta silloin täytyy niitä taas miesvoimalla opettaa, vaikka vallesmanni pitääkin sitä epäjärjestyksenä.

ANTTI. Mitähän se vallesmanni oikein tahtoisi. Taitaa olla hullu koko mies tai aina nousuviinassa.

HEIKKI (Jussille.) Kuules, mikä se oli se kirja, josta sinä kerroit? Se viinan -- viinanhimon kirja?

JUSSI (Välinpitämättömästi.) Se oli sellainen kirja, jossa puhuttihin viinan turmiollisuudesta. Ja sen mukana oli sitten paperi, johon saivat kirjottaa nimensä ne, jotka lupaavat heittää viinan kokonansa.

HHEIKKI. Mitä siinä sanottiin?

JUSSI. En minä muista aivan tarkkahan, mutta käy lukkarilta lainaamassa, niin saat lukea. -- Kun tulet huomenna tänne, niin ota silloin tullessasi.

ANTTI (Hymähtäen.) Mitä uusia oppeja ne nyt taas ovat?

JUSSI. Eihän ne aivan uusia oppeja ole. Johan kirkossa on saarnattu viinaa vastahan, niin kauan kuin minä muistan.

8:s kohtaus.

Antti, Jussi, Heikki, Salttu ja Kaisa.

SALTTU (Noin 45-vuotias, kuihtuneen näköinen, työpuvussa. Tulee ulkoa jonkun verran humalaisena.) Eikö Kaisa ole kotona?

JUSSI (Hiljempää Antille ja Heikille.) Siinä on yksi hyvä, joka tarvitsisi sekä saarnat että kirjat (Saltulle.) Kyllä Kaisa kotona on. Onko ikävä?

SALTTU (Nauraa höräyttää.) Ei ole (Istuu arkulle.) Tuota, vallesmanni käski sanoa, että hän tulee tänne tänä iltana.

JUSSI (Kiivaasti.) Mitä asiaa sillä herralla tänne on?

SALTTU. En tiedä. Jostakin Antin passista se puhui.

JUSSI. Hm! (Antille) Niin kuin ei se huomennakin ehtisi nähdä sun vankipassiasi (Huutaa kamariin.) Isä! Vallesmanni kuuluu tulevan tänne tänä iltana. -- Mitä? -- Niin. Antin passia (Sulkee oven.)

KAISA (Tulee ulko-ovesta.) No, nyt siellä olisi haukattavaa. Huutakaa mulle, jos lampahan liha loppuu. Minä käyn sitten hakemassa.

JUSSI. Mennähän sitten. Mulla onkin niin nälkä, kuin Lahdenkylän susilla.

(Antti, Jussi ja Heikki menevät ulko-ovesta.)

9:s kohtaus.

Salttu, Kaisa ja Jussi (Ulkona.)

KAISA (Kohentelee tulta. Vilkaisee Salttuun.) Kas! Johan sinäkin olet kotona.

SALTTU (Istuu hiljaisena. Koettaa olla selvän näköinen.)

KAISA. Salttu parka! Sinä taidat olla kovin väsyksissä. Saitko vallesmannin luona edes illallista.

SALTTU (Sammaltaen.) Kyllä minä jo siellä söin.

KAISA (Kääntyy Salttuun päin. Menee lähemmäksi. -- Kiukkuisesti.) Joko sinä taas! Mistä sinä nyt taas olet imenyt itsesi täytehen. Vallesmanniko sun taas päästi viinan makuhun ja sitten tillitit muualla. -- Mies kuin lehmän kenkä! Ei edes harakkahan kukaan vaihtaisi! Mutta annas olla, kun viinaa saa, silloin kiskoo sitä itsehensä niinkuin taivahan kaari. Missä pullo on? Anna tänne se! Ja paikalla!

SALTTU. Eihän molla --. Räätäri-Fapee antoi pari ryyppyä.

KAISA (Ivallisesti.) Vai räätärimestari Fapian sun kanssasi kestaili. No siinä oli vakka ja kansi ja klapsahdus päälle! Mutta kyllä sulla on evästä mukanasikin. Et sinä muuten olisi kotia tullut. Anna tänne vaan.

(Koettelee Saltun povea ja taskuja.)

SALTTU (Nousee seisomaan kädet levällään, että Kaisa voisi paremmin tarkastaa.) Ei mulla ole.

KAISA (Epäilevän näköisenä.) Ei tiedä (Katselee lattialta.) Mutta tiedäkin istua kotona. Jos tottavie vielä lähdet kylälle, niin isken sun seinän rakohon, jottei saada kuin kuokalla irti.

JUSSI (Huutaa ulkona.) Kaisa! Enemmän ruokaa!

KAISA. Jaha. Minä tulen (Ottaa avaimia tantarin koukusta ja menee ulos, -- Mennessään Saltulle.) Mene maata siitä, jottet ole vielä ihmisten silmissä!

10:s kohtaus.

Salttu ja Kaappo (Vilkuilee Kaisan jälkeen. Kaisan mentyä lähtee arastellen perässä, mutta kun ulkoa kuuluu kopinaa, hätkähtää ja palaa takaisin.)

KAAPPO (Tulee ulkoa.)

SALTTU. Sinäkö sieltä vain tulitkin (Menee Kaappoa vastaan, ottaa polskan askeleita ja rallattaa.) Tildildildildittan, tildildildildittan. -- -- (Hentelin sävel.)

KAAPPO (Iloisena.) Onko Saltulla viinaa?

SALTTU (Jatkaa rallatustaan.)

KAAPPO. Saan kai minäkin ryypyn, jos sitä kerran on.

SALTTU (Iskee silmää. -- Hiljaa.) Kyllä mulla on. Käy sinä hakemassa. Se on tuolla porstuan nurkassa, vihtakasan alla.

KAAPPO. Jaa, jaa, jottei Kaisa löytäisi.

SALTTU. Kaisa etsi jo, mutta ei löytänyt.

(Naurahtaa. Rallattaa.)

KAAPPO (Menee ulos ja palaa pullo kädessä.) Kuinkas Salttu näin viinoissa on, vaikka vallesmannin työstä tulee?

SALTTU. Kun vallesmanni itse juuri antoikin viinaa.

KAAPPO. Häh? Mitä varten?

SALTTU. He! Palkkaa vastahan tietysti ja taitaa se meinata musta apuria itsellensä, mutta silloin minä sanon kohta, jotta top nyt herra vallesmanni. Salttu ei olekaan mikään Kriivari.

SALTTU ja KAAPPO (Istuvat kumpikin tuolilleen kahden reisin. Tuolien karmit ovat vastakkain, vähän matkan päässä toisistaan.)

SALTTU. He! No ota nyt ryyppy.

KAAPPO (Juo pullon suusta.) Aahhah! Hyvääpä oli. Löi oikein vedet silmihin.

SALTTU. Sellaista se pitää ollakin, että vielä huomennakin sininen liekki nousee.

KAAPPO. No ei nyt taas -- --

SALTTU. Tottakai! Oikein vallesmannin viina! Mutta ryyppää nyt! (Rallattelee) Tildildildildittan j.n.e.

(Lyö jaloillaan tahtia.)

KAAPPO (Juo.) Jottako oikein Saltun tekisi mieli pistää polskaksi (Laulaa.)

Henteli, heeli, heeli, Saali, seeli, seeli, Saali mattaskniili, Maijan tuppiliivi, Henteli, heeli, heeli, Saali, seeli, seeli, Henteli, heeli, heeli, Karuseeli.

(Laulaa uudestaan saman.)

SALTTU (Tanssii kömpelösti, silloin tällöin horjahdellen.)

KAAPPO (Juo pullosta.) Ahhah! Tuossa on.

SALTTU (Istuu takaisin paikalleen. Juo.)

KAAPPO. Vielähän Salttu on riuska mies.

SALTTU (Pöyhkeillen.) Miksei olisi! Mies parahalla ikää ja hyvää lajia.

KAAPPO. Mutta kyllä tuo meidän Jussi taitaa olla tämän pitäjän lukko. Se paiskii täysinäistä tervatynnyriä niinkuin tahtoo. Ja äsken se tuolla pellolla otti tynnyrin ohria kumpahankin kainalohonsa ja käveli sitten niinkuin huviksensa.

SALTTU. Taitaa siitä mies tulla, mutta poikanenhan se nyt vielä on.

KAAPPO. Kuinkahan vaan kävisi Karjamaan Köystinkin, vaikka onkin "häjyjen" päämies, jos Jussin kanssa joutuisi riveeleistä yhtehen. Se Jussi on niin vikkeläkin, niinkuin kärppä.

SALTTU (Juo.) He! Ryyppää sinäkin.

KAAPPO (Juo.) Kerran me otimme hevosia haasta, ja Liinoo ei tahtonut antaa itseänsä kiinni, niin tuo Jussi peijakas juoksi Liinoon kiinmi ja hyppäsi suoraapäätä selkähän.

SALTTU. Ettäkö Liinoo oikein juoksi?

KAAPPO. Täyttä karkua se meni.

SALTTU. Mutta Liinoo onkin vaan kopukka hevosen rinnalla.

KAAPPO. Ei se mikään kopukka ole.

SALTTU (Juo.) Mikäs se on! Kun tynnyrin vyöt kyljissä näkyvät. -- Mutta ei vaan olisi Jussi saanut kiinni mun suotiani, sitä tammaa. Muistatko?

KAAPPO (Juo.) En minä --

SALTTU. Niin, ethän sinä silloin ollutkaan meillä päin. Se oli sitten vasta kova menemähän. Kerran Vaasan markkinoilla aikoi poliisi ottaa mua kiinni, kun minä ajoin sillä vähän liika kovaa, mutta minä nousin seisomahan, kiljahdin hih! ja räppäsin tammaa ruoskalla reisille, ja niin sitä tultihin, jotta koivuinen aisa meni kolmesta kohden eree-poikki, joka jouhi soitti omaa nuottia ja linjaalit panivat vaan pium, paum (Juo.)

KAAPPO (Tyhmänä.) Kuinkas Salttu pääsi kulkemahan, vaikka aisa oli poikki?

SALTTU. Häh? (Kiivaasti.) Mitä se suhun kuuluu!

KAAPPO (Suhdittaen.) Ei pidä huutaa!

SALTTU (Kova-äänisesti.) Kuka mua kieltää. Minä uskallan huutaa. Ja uskallan huutoni vastata.

KAAPPO (Myös kova-äänisesti.) Kyllähän minäkin uskallan huutaa, jos se siksi tulee.

SALTTU. Älä huuda!

KAAPPO. Hiljaa!

SALTTU ja KAAPPO (Huutavat yht'aikaa.)

SALTTU. KAAPPO. Älä huuda. Sun ei Hyvät ihmiset, Minähän kannata huutaa. Pidä olen niin hiljaa kuin vaan pienemmällä leipä- hiiri. Mutta miksei sitä reikäsi. Mutta jos minä taas kannata huutaakin. tahdon, niin minä kyllä Kyllä rengin palkka voin huutaakin. Mulla ei kannattaa yhtä hyvin kuin ole isäntää, joka kykenisi itsellisen muonakin. Hiljaa, komentamahan. Ja minät taikka minäkin rupean -- huudan nyt! Houu! -- Houu!

KAAPPO ja SALTTU (Karjuvat ensin yksityisiä ääniä vuorotellen, tiheämmin ja tiheämmin, rupeavat sitten huutamaan yhteen ääneen ja asettuvat silloin kumpikin polvilleen tuolinsa päälle nojaten karmiin siten, että otsat ovat melkein kiinni toisissaan. -- Huutavat.)

11:s kohtaus.

Edelliset ja Kaisa.

KAISA (Tulee kiireesti ulko-ovesta. Seisahtuu hämmästyneenä.) Mitä helvetillistä elämää te täällä pidätte?!

SALTTU ja KAAPPO (Lopettavat huutamisen mutta jäävät entiseen asentoon.)

KAISA (Ottaa Salttua niskasta kiinni, vie perällä olevan sängyn luo.) Sinä sen halvattu vaarnaakeli. Laita itsesi kohta nukkumahan (Kaapolle.) Ja sinä toinen samanlainen! Katso, etten tule ja anna ympäri korviasi.

KAAPPO (On korjannut pullon taskuunsa ja hiipii hiljakseen ulos.)

KAISA (Saltulle.) No, eikö ole sanasta apua, vaikka tiedät, että sun pitää totella silmän iskusta. Laita itsesi nukkumahan!

SALTTU. Älä nyt. Enhän minä -- Mutta kun Kaappo rupesi komeilemahan.

KAISA. Mitä sinä siitä välitit. Et sinä kumminkaan kykene ketään silmiltäsi karistelemahan.

SALTTU (Ylpeästi.) Minäkö?

KAISA. Sinä juuri. Et sinä miesten joukkohon kelpaa.

SALTTU. Mutta minä teen vielä sellaisia, jotta mainitahan.

KAISA. Niin. Suutut ja otat selkähäsi.

SALTTU. Voi herran jee! (Itkunsekaisella äänellä.) Olenko minä niin huono mies? Kyllä minä räätäri-Fapeen ainakin voitan.

KAISA (Auttaa Salttua riisumisessa.) Älä nyt siinä jullita. Minkä sille tekee, että Jumala loi sun lampahan nahasta.

SALTTU. Mutta kun sinäkin, Kaisa, niin sanot. Mitä varten sinä otit näin huonon miehen. Et sinä kumminkaan yhtään tykkää musta.

KAISA (Kuin lapselle.) No tykkään, tykkäänhän minä susta. Mene nyt vain maata.

SALTTU (Kömpii puoliksi riisuutuneena alasänkyyn.)

KAISA (Asettelee tuolit paikoilleen. Istuutuu arkulle.)

12:s kohtaus.

Harri, Koljola, Kaisa ja Salttu.

HARRI ja KOLJOLA (Tulevat kamarista.)

HARRI. Ketähän tuossa tiellä taas oli roikastamassa? Näitkö sinä, Kaisa?

KAISA. En minä --

HARRI. Olikohan Karjamaan Köysti häjyinensä? Etteivät vaan ottanehet meidän hevosia ajettaviksensa -- Missä kaikki väki on?

KAISA. Tuolla edustuvassa ne --

HARRI. Saisivat käydä katsomassa, ovatko hevoset tallissa.

KAISA (Nousee ja lähestyy Harria.) Tarkoittiko isäntä sitä huutamista? Nehän olivat Kaappo ja Salttu, jotka täällä huusivat kuin mielettömät. Salttu mässähtikin nukkumahan.

SALTTU (Avaa verhon, ökeltää.) En minä mässähtänyt ole. Isäntä -- tuota.

KAISA (Vetää verhoa eteen.) Pysy siellä nyt.

(Hetken kuluttua katsahtaa verhon taa ja menee jälleen ulos.)

HARRI (Hymähtäen.) Nekö ne olivatkin. Ja Salttu aivan täynnä.

KOLJOLA (On katsonut moittivan näköisenä.) Niin, naapuri. Aika on paha. Jotakin tässä on tehtävä. Nuoret miehet elävät juoppoudessa ja hurjisteluissa. Parhaitten talojenkin pojat pitävät kunnianansa varastaa lampahia toisten navetoista, ottaa omin lupinsa toisten hevosia ja ajaa ne näännyksihin.

HARRI. Se on nuoruuden hurjuutta. Emmehän mekään ollehet paljon parempia.

KOLJOLA. Mutta kun tappelut ovat aivan jokapäiväisiä ja murhia sattuu kymmenkunta vuodessa, niin on kai se jo sunkin mielestäsi liikaa hurjuutta.

(Istuutuu pöydän taa.)

HARRI. Kyllähän järjestys parempi olla saisi. Mutta sitävartenhan pitäjän hallitussääntö onkin määrännyt erityiset järjestysmiehet. Ja vallesmannin asia se etusijassa on.

KOLJOLA. Mutta jos vallesmanni tällä tavalla jatkaa, niin paatuvat parhaimmatkin.

HARRI. Onko se taas jotakin --

KOLJOLA. Ei mitään erityistä. Meillä se kävi vaan seurat hajottamassa. -- Ja toiskan renkipojan mänttäsi puolikuolleheksi, kun poika ei päässyt kuormalla kylliksi pian tienvierehen.

HARRI. Mutta mitä sille voi?

KOLJOLA. Minä ajattelin, että jos vallesmannille oikein selittäisi --

HARRI. -- että hän kehrää omia kaulavillojansa, jos tällä tavalla jatkaa. -- Minä en ainakaan sovi siihen toimehen. -- Vallesmannin mielestä pitäisi talonpojan olla polvillansa herran edessä. Sentähden täytyy selittäjän olla nöyrempi mies kuin minä (Menee takan luo piippuansa sytyttämään.) Mutta mene sinä, tai lähetä teistä joku muu. Tehän osaatte olla nöyriä.

KOLJOLA. Emme mekään voi mennä. Me olemme juuri pahimpia rauhanhäiritsijöitä hänen mielestänsä.

HARRI. En tiedä sitten muuta keinoa, kuin (sytyttää piipun) odottaa. Kyllä aika ja maailma miehen masentavat. Suuremmatkin sonnit ovat täällä joutunehet ikehenalaisiksi.

KOLJOLA. Tarkoitatko, että vallesmanni --

HARRI. Niinkuin metsähän huutaa, niin sieltä kaiku vastaa. Ja näillä lakeuksilla kantaa kaiku kauas.

(Istuu entiselle paikalleen.)

KOLJOLA. Ei, ei! -- Esivalta on Jumalan asettama. Se ei saa tapahtua. Vallesmannille täytyy selittää ja saada hänet ymmärtämähän, että --

HARRI (Ylimielisesti.) Opiksi se vaan on koiralle kylmä kylpy.

KOLJOLA (Puoliksi itsekseen.) Väkivalta nousee väkivaltaa vastahan. Ihmiset kulkevat sokeina leveää tietä, ja johtajat ovat kaikista sokeimmat. Taivahan valo ei johdata meitä (Harrille.) Sinäkin, naapurini. Miksi paadutat sydämesi. Lankea maahan ristin juurehen, ennenkuin se on myöhäistä, sillä emme tiedä aikaa eikä hetkeä, koska meidän lähtemän pitää.

13:s kohtaus.

Harri, Koljola, Antti, Maija, Jussi, Heikki, Liisa ja kyläläisiä.

ANTTI, MAIJA, JUSSI, ja HEIKKI (Tulevat ulkoa ja asettuvat istumaan etunäyttämölle paitsi MAIJA, joka menee perälle talousaskareita toimittamaan.)

HARRI. Sinä tuhlaat sanoja. Minä olen kristitty, mutta en rupea körttiläiseksi. Mitä varten teihin yhtyisin? Miksei yhtähyvin Vasulaisihin, Yli-Koljoselaisihin, Renqvistiläisihin tai muihin hurmahenkisihin ja huutajihin. Kuka teistä lopulta on oikeassa?

KOLJOLA. Totuutta etsiessänsä saattavat ihmiset erehtyä, mutta etsiminenkin on jo parempi kuin suruttomuuden tila.

HARRI. Teidän joukossanne on niin paljon ulkokullatulta, tekopyhiä ja, suorahan sanoen, kieroja ihmisiä, että jos hedelmistä puu tunnetahan --

LIISA (Noin 18-vuotias, siistissä työpuvussa tulee ulkoa kantaen puisia maitoastioita ja jää perälle, jossa taloustoimia toimittaessaan keskustelee naisväen kanssa, mutta seuraa kumminkin keskusteluakin, varsinkin Jussin vuorosanoja.)

KOLJOLA. Jokaisen kyntäjän jälessä lentelee haaskalintuja etsimässä vakojen pohjasta kupunsa täytettä.

HARRI. Onhan teissä kyllä rehtiäkin väkeä. Mutta ette te sittenkään sovi yhtehen mun uskoni kanssa. -- Te kuljette seuroissa ja kulutatte aikaanne viikottain. Kiirehenäkin työaikana ilmestyy joku saarnamies, ja silloin heitetähän työt odottamahan. Pellot jäävät kesannoiksi (Vähän ivallisesti.) Uskonsisaria ja -veljiä kulkee pitäjästä pitäjähän, kestiä pidetähän tuon tuostakin. Jyvähinkalot tyhjentyvät ja ruokavarat vähenevät. -- Hm! Sehän on teidän asianne. Voihkikaa vain maailman pahuutta ja kurjuutta. -- Mullakin on oma uskoni. Ja uskossansa kukin autuahaksi tulee. Mun evankeliumini on lyhyt ja selvä. Se kuuluu: Tämä maa on niin köyhä, että täällä täytyy jokaisen tehdä työtä. -- Sen evankeliumin on nälkä tällä tasangolla opettanut.

KOLJOLA. Ei ihminen elä ainoastansa leivästä --

MAIJA (On tullut astiakaapille.) -- vaan jokaisesta sanasta kuin Jumalan suusta lähtee.

HEIKKI. Mutta kyllä sitä täytyy olla vähän muutakin yritystä kuin ruumiillinen työ. Lukemahan pitäisi kaikkien oppia ja kirjoittamahan ja kaikkien olisi suostuttava raittiutehen.

LIISA (Tulee Maijan luo.) Joko illallinen pannahan pöytähän?

MAIJA. Me söimmekin jo muut paitse isä. Ja Kaappo ei näy olevan kotonakaan.

KOLJOLA (Heikille.) Raittius on sitä renqvistiläistä omahyväisyyttä. Ei siitä yksistänsä siunausta tule.

HEIKKI. Paljon parempaa olisi vaan elämä täälläkin, jos viinaa lakattaisihin juomasta. Ja vähemmän häjytkin silloin riehuisivat.

JUSSI. Häjyt ja muut hurjapäät pitävät itseänsä myöskin muita parempina. Jokainen heistä koettaa hankkia itsellensä mainetta. Ja muuta keinoa eivät löydä kuin riehumisen (Nousee.) Kaikki ihmiset pyrkivät parempahan. Mutta kaikki kulkevat vielä syrjäpolkuja. Sitä tietä, joka yhdistää polut, ei vielä ole löydetty. Täytyy tulla voimakkaampi herätys, joka antaa täyden selvyyden. Minä en tiedä, mikä se herätys on. Mutta sitä tarvitahan, ja se tulee.

(Menee peremmälle.)

HEIKKI. Mitä sinä puhut? En minä ymmärrä. -- Mitä sitä voisi vielä ihmiseltä vaatia, jos se osaa lukea ja kirjoittaa, eikä juo viinaa, eikä tappele. -- Ja kyllä sitä jo vähän parempia ollahankin (Nauraen.) Entisehen aikahan ne saivat opetella puustavetkin jalkapuussa.

HARRI (Nousee, tulee keskilattialle.) Liirum, laarum lapset. Te puhutte aikamiesten asioista, ennenkuin korvantaustat ovat kuivat. Te luette kirjoja ja opettelette kirjoittamahan. Luulette herroiksi pääsevänne ja jäätte sille välille. Kokoherraa, Jumalan kiitos, talonpojan pojasta ei koskaan voi tulla. Ja ne, jotka luulevat täysiherroiksi päässehensä, ovat täysiä narreja. -- Te moititte vanhempaa polvea, ennenkuin itse olette mitään toimittanehet. Katsokaa, kuinka paljon korpi on paennut, kuinka paljon suota on saatu sulille kumminkin sen aikana! Mutta työtä jää teillekin. Laittakaa Takaluoman neva heinää kasvamahan ja tehkää Hallakorpi pelloksi. Siinä on teille litania. Lukekaa sitä, niin käy hartianne köyryhyn ilman kirjoja. Ja se työ on teidän tehtävä. Me emme enää ehdi.

(Tämän kohtauksen aikana on kyläläisiä, nuoria naisia ja miehiä pyhäpukineissa tullut ulkoa ja asettunut istumaan näyttämön perälle, mikä minnekin. Antti on mennyt sinne keskustelemaan muutamain poikain kanssa.)

14:s kohtaus.

Edelliset, Kaisa, Vallesmanni ja Renki.

KAISA (Tulee ulkoa vähän hengästyneenä.) Vallesmanni tulee! Sen aisakellon ääni kuuluu tuolta vainiolta.

HARRI. No mikä hätä sillä kiirehellä on? Antaa tulla vain.

(Istuutuu entiselle paikalleen.)

ANTTI (Katkerasti.) Herra tulee katsomahan, miltä talonpoika näyttää vangin puvussa --

JUSSI. -- tai pitämähän järjestystä.

KOLJOLA. Minä taidan tästä lähteä. Johan hevonen onkin saanut levätä.

HARRI (Hymähtäen.) Pelkäätkö vallesmannia?

KOLJOLA. En pelkää. Mutta en välitä tapaamisestakaan. Kristityn ihmisen tulee olla nöyrä esivaltaa kohtahan, mutta se on niin vaikeaa, kun tämä vallesmanni on esivaltana. Sentähden mieluummin väistyn.

(Lähtee ulospäin. Kuullessaan Jussin vuorosanat pysähtyy kuin tahtoisi jotain vastata, mutta jatkaa kumminkin matkaansa.)

JUSSI. Sen, jolla on oikeus puolellansa, ei tarvitse väistyä. Nöyrtyminen ja kärsiminen on sitä uskovaisten maitoharikkoa.

HARRI (Keskeyttäen.) Jussi mene sinä hakemahan Antin passi. Se on tuolla kamarissa pöydän laatikossa.

JUSSI (Menee kamariin.)

VALLESMANNI (Noin 40-vuotias, sotilaan ryhti, tarmokkaan, mutta samalla ilkeän näköinen, ruoska oikeassa kädessä. Astuu korskeana keskilattialle.)

RENKI (Noin 30-vuotias, tavallinen, ehkä hieman herrahtava. Jää oven luo.)

HARRI (Panee lakkinsa naulaan. Nousee seisomaan.)

VALLESMANNI (Katselee ympärilleen.) Ettekö ymmärrä, että lakki on otettava päästä lain edustajan edessä?

KAIKKI (Ottavat lakin päästään hitaasti ja vastenmielisesti, jotkut hymähtävätkin.)

VALLESMANNI (Kiihtyneenä tästä hitaudesta.) Te -- te -- te olette raakalaisia. Te olette kuin villipedot. Ja te olette tähän asti saaneet olla omassa vapaudessanne. Mutta kyllä minä teen siitä lopun! -- Te juotte ja tappelette, Yökaudet ajelette pitkin teitä ja karjutte. Te olette ynseitä esivaltaa vastaan. Mutta minä taivutan jäykätkin niskat! Minut on sitä varten tänne lähetetty. Ja minä nöyryytän teidät! Minä tuotan tänne komppanian kasakoita. Katsotaan, eikö silloin lakkikin lähde vähän helpommin päästä.

HARRI (Hillitysti, mutta hieman ivallisesti.) Herra vallesmanni ei pahastu. Me olemme vain yksinkertaisia talonpoikia, emmekä ole tottunehet ottamahan lakkia päästämme muualla kuin lakituvassa ja Jumalan huonehessa.