Part 8

Chapter 83,209 wordsPublic domain

Josie lausui kappaleen Portian vuorosanoja. Sitten voimatta luopua siitä, mitä piti suurimpana saavutuksenaan, hän antoi mennä Julian parvekekohtauksen ja myrkytyksen ja hautaholvin. Hän uskoi onnistuneensa paremmin kuin koskaan ja jäi odottamaan taputuksia. Mutta tulikin raikuva nauru, joka sai hänet kihisemään kiukusta ja häpeästä. Hän sanoi hämmästyneenä:

-- Ja minulle on kehuttu sitä. Ikävää että olette toista mieltä.

-- Hyvä ystävä, se on kovin ikävää. Eikä sille kai mitään mahda? Mitä teidän kaltaisenne tyttö voi tietää rakkaudesta, pelosta ja kuolemasta? Älkää yrittäkö sitä vielä! Antakaa murhenäytelmien olla, kunnes kypsytte niihin.

-- Mutta tehän taputitte Ophelialle?

-- Niin, se olikin sievää. Kuka tahansa älykäs tyttö voi onnistua siinä. Mutta Shakespearen todellista tarkoitusta ette vielä aikoihin ymmärrä. Komedianpätkä oli paras. Siinä te osoititte tosiaan kykyä. Se oli samalla hupaisa ja ylevä. Jatkakaa siihen suuntaan. Se kehittää ääntä ja opettaa käyttämään sen eri vivahteita. Teillä on hyvä ääni ja luontaista suloa, kumpikin avuja joita on harjoittelemalla vaikea saavuttaa.

-- Hauska että on edes jotakin, Josie huokasi istuutuen. Nöyryytettynäkin hän oli lannistumaton ja päätti kuulla tuomionsa loppuun asti.

-- Rakas tyttöseni, minähän ennustin, ettette pitäisi siitä mitä sanon. Mutta voidakseni olla avuksi minun pitää olla rehellinen. Sen olen sanonut monelle teidän kaltaisellenne, mutta useimmat eivät ole koskaan antaneet sitä anteeksi. Te olette vielä liian nuori. Neroja on hyvin harvassa, eivätkä he useinkaan vielä viidentoista vuoden iässä ole näyttäneet, mitä heistä voi tulla.

-- Voi, enhän minä luule olevani nero! huudahti Josie jo äskeistä tyynempänä. -- Tahdon vain tietää, onko minulla sen verran lahjoja, että kannattaa jatkaa. Tuntuu kuin minussa olisi jotakin, joka ei pääse purkautumaan muuten kuin tällä tavalla. Minä olen näytellessäni hyvin onnellinen. Rakastan Shakespearea enkä koskaan väsy hänen henkilöihinsä.

Puhuessaan Josie unohti kokonaan itsensä. Hänen silmänsä loistivat ja huulet värähtelivät, kun hän koetti purkaa sanoiksi tunteita, jotka täyttivät hänet äyriään myöten. Neiti Cameron ymmärsi sen, hän käsitti, että tämä oli enemmän kuin tyttömäinen päähänpisto. Ja hänen vastauksessaan oli myötätuntoa, vaikka hän viisaasti pidättäytyikin sanomasta kaikkea mitä ajatteli. Hän näet tiesi, miten kärkkäästi nuoret rakentavat tuulentupia yhden ainokaisen sanan perusteella, ja myös kuinka katkera pettymys on silloin, kun kirkkaat kuplat särkyvät.

-- Jos siltä tuntuu, en voi antaa muuta neuvoa, kuin tämän: rakastakaa ja tutkikaa edelleen suurta mestaria, hän sanoi hitaasti. -- Se on koulutusta jo sinänsä eikä ihminen koko elinaikanaan ehdi oppia kaikkia hänen salaisuuksiaan. Mutta paljon teillä on työtä, ennen kuin kykenette tulkitsemaan hänen sanojaan. Onko teillä tarpeeksi kärsivällisyyttä ja rohkeutta ja voimia aloittaa alusta ja laskea hitaasti ja työläästi perustus tulevalle työllenne? Maine on helmi, monet sukeltavat sitä hakemaan, mutta vain ani harvat löytävät sen.

Viimeiset sanat hän näytti lausuvan enemmän itsekseen kuin kuulijalleen, mutta Josie vastasi hymyillen ja ilmeikkäästi:

-- Löysinhän minä rannerenkaankin, vaikka kitkerä suolavesi pisti silmiini.

-- Niin löysittekin, sitä en unohda. Se oli hyvä enne. Pidetäänpä mielessä.

He hymyilivät kumpikin, ja neiti Cameronin kasvot säteilivät Josielle auringonpaistetta, kun hän ojensi kätensä kuin ottaakseen vastaan näkymättömän lahjan. Sitten hän lisäsi ihan toiseen sävyyn ja sanojensa vaikutusta tarkaten:

-- Nyt te petytte, kun minä neuvon teitä palaamaan kouluun ja käymään sen läpi. Se on ensimmäinen askel, sillä kaikki oppi on tarpeen. Kehittäkää henkeänne ja ruumistanne, sydäntänne ja sieluanne ja tulkaa viisaaksi, suloiseksi, kauniiksi ja terveeksi tytöksi. Sitten kahdeksantoista tai kahdenkymmenen ikäisenä alatte harjoitella ja koetella voimianne. Parasta lähteä taisteluun vasta kun aseet ovat kunnossa. Silloin säästyy monilta katkerilta opetuksilta joita saa, kun ryntää päämääräänsä liian aikaisin. Osaatteko odottaa ja tehdä työtä?

-- Osaan.

-- Sittenhän nähdään. Mutta muistakaa, pelkkä kauneus ja komeat puvut eivät tee näyttelijätärtä. Minun sydämelläni on näyttämön uudistaminen. Kaikki on nykyään silmänlumetta ja petosta. Miksi yleisö tyytyykään pelkkään roskaan, kun kokonainen maailma totuutta, kauneutta, runoutta ja henkeä odottaa tulkitsemistaan ja nauttijoitaan!

Neiti Cameron oli unohtanut kenelle puhui, hän käveli edestakaisin täynnä ylvästä paheksumista, jota jokainen sivistynyt ihminen tunsi ajatellessaan näyttämötaiteen alennustilaa.

Keskustelu jatkui vilkkaana ja pysytteli teatterissa, kunnes Josie yhtäkkiä nousi. Hän oli vilkaissut kelloon ja huomasi viipyneensä jo kauan. Hattuunsa tarttuen hän lähestyi neiti Cameronia, joka seisoi katsellen häntä niin tarkkaan, että Josie tunsi itsensä läpinäkyväksi kuin lasiruutu ja punastui sievästi sanoessaan ääni värähtäen:

-- En osaa kyllin kiittää tästä hetkestä ja kaikesta, mitä olette minulle sanonut. Teen niin kuin sanotte, ja äiti on iloinen, kun näkee taas minut kirjojen ääressä. En kuvittele liikoja, vaan teen työtä ja odotan ja koetan noudattaa neuvojanne, sillä vain siten voin maksaa teille velkani.

-- Tuostapa muistankin, että minun velkani on vielä maksamatta. Pikku ystävä, pitäkää tämä muistona minulta! Se sopii merenneidolle ja muistuttaa teitä sukelluksestanne. Toivottavasti seuraavalla kerralla sukellatte paremman jalokiven -- saamatta karvasta suolavettä suuhunne!

Puhuessaan neiti Cameron irrotti kaularöyhelöstään akvamariinineulan ja kiinnitti sen kuin ritarimerkin Josien rintaan. Sitten hän kohotti tytön onnelliset kasvot, suuteli niitä hellästi ja jäi katsomaan, kun Josie hymyillen poistui.

Kaikki kuuntelivat kiinnostuneina Josien kuvausta käynnistä ja myönsivät, että neiti Cameronin neuvo oli hyvä. Amy tunsi helpotusta, kun ratkaisu lykkäytyi, sillä hän ei olisi halunnut sisarentyttärestään näyttelijää vaan toivoi tytön haaveitten haihtuvan.

Tämä tapaaminen ei jäänyt viimeiseksi. Neiti Cameron oli todella innostunut asiasta ja keskusteli monta kertaa vakavasti Laurien kanssa.

Josie kirjoitti kotiin paksuja kirjeitä. Ja kesämatkalta tultuaan hän ilahdutti äitiään käymällä niin kärsivällisen tarmokkaasti kirjojen kimppuun, että se hämmästytti kaikkia.

TOMIN UUTISET

Kaksi korkeata polkupyörää mennä huristi Plumfieldin tietä syyskuisena iltapäivänä satulassaan ruskea ja tomuinen polkija; nämä näyttivät palaavan onnistuneelta matkalta. Vaikka jalat tuntuivatkin raskailta, heidän kasvonsa loistivat, kun he katselivat yläilmoistaan maailmaa tyytyväisinä niin kuin kaikki pyöräilijät opittuaan ajamaan.

-- Mene sinä, Tom, edeltä ja kerro koko juttu. Minä jään tänne. Tapaamme sitten myöhemmin, sanoi Demi astuen pyöränsä selästä Kyyhkyslakan ovella.

-- Jos olet kunnon kaveri, et puhu mitään. Anna minun ensin selvittää asia äiti Bhaerin kanssa, vastasi Tom ja huokasi syvään ajaessaan portista sisään.

Demi nauroi, ja hänen toverinsa ajoi hiljaa pitkin puistokäytävää toivoen hartaasti, että reitti olisi selvä. Tom oli aivan varma, että kuultuaan hänen uutisensa koko perhe saisi hämmästyksestä ja tyytymättömyydestä halvauksen.

Suureksi ilokseen hän keksi Jo-rouvan yksin korjausarkkikasan keskeltä. Tämä laski paperit käsistään tervehtiäkseen sydämellisesti matkamiestä. Mutta ensi silmäyksellä Jo näki, että jotakin oli tapahtunut, sillä viime viikkojen sattumukset olivat tehneet hänet entistä terävänäköisemmäksi.

-- Mitä hätänä, Tom? hän kysyi, kun poika lysähti nojatuoliin tiilenkarvaisilla kasvoillaan hullunkurinen ilme, joka kuvasti yhtaikaa pelkoa, häpeää, iloa ja epätoivoa.

-- Minä olen pahassa pulassa.

-- Tietysti, sinähän tuot aina pulmia tullessasi. Mitä sinä olet tehnyt? Ajoitko nurin jonkun vanhan naisen, joka vaatii siitä laillista hyvitystä, vai? Jo kysyi hilpeästi.

-- Pahempaa, huokasi Tom.

-- Et kai ole myrkyttänyt ketään herkkäuskoista, joka on pyytänyt sinulta lääkkeitä?

-- Vielä pahempaa.

-- Oletko jättänyt Demin huonoon seuraan ja puikkinut tiehesi?

-- Vieläkin pahempaa.

-- Minä luovun. On inhottavaa odottaa huonoja uutisia. Saatuaan kuulijansa kylliksi innostumaan Tom jyräytti lyhyesti koko totuuden ja jäi odottamaan sen tehoa:

-- Minä olen kihloissa.

Jon korjausarkit lehahtivat lentoon, kun hän löi kätensä yhteen ja huudahti huolissaan:

-- Jos Nan on suostunut, en koskaan anna sitä hänelle anteeksi.

-- Ei hän olekaan. Se on toinen tyttö.

Tomin kasvot olivat niin hullunkurisen näköiset, ettei Jo voinut olla nauramatta. Sillä poika oli samalla sekä hämillään että hyvillään, vieläpä huolissaankin.

-- Sepä hauskaa, todellakin hauskaa! Välipä sillä, kuka hän on. Ja toivottavasti menette pian naimisiin. Mutta kerro nyt koko asia, kehotti Jo niin rauhoittuneena, että tunsi voivansa kuulla mitä hyvänsä.

-- Mitähän Nan sanoo? Tom kysyi nolona.

-- Hän riemuitsee päästessään ikuisesta kiusanhengestään. Älä ole huolissasi Nanista! Kuka tämä tyttö on?

-- Eikö Demi ole kirjoittanut?

-- Vain jostakin neiti Westistä, jonka kuulut keikauttaneen kanootilla kumoon Quitnossa. Minusta siinä oli jo tietämistä ihan tarpeeksi.

-- Se oli vasta alkusoittoa. Onnenpotku minulle! Tietysti minun piti olla kohtelias pideltyäni pahoin tyttöraukkaa. Ihmiset olivat sitä mieltä, enkä voinut muuta, ja niin oli kaikki mennyttä ennen kuin aavistinkaan. Demin syytä se oli. Hän tahtoi ottaa kuvia. Katsokaa vain näitä. Näin me kulutimme aikaa silloin, kun emme pelanneet tennistä, sanoi Tom ja veti kourallisen valokuvia taskustaan; monissa niistä hän itse oli varsin näkyvällä paikalla, joko pidellen päivänvarjoa sievän tytön suojana kalliolla, loikoen tämän jaloissa nurmella tai kiikkuen kuistin kaiteella.

-- Tämä on tietysti hän? kysyi Jo näyttäen sirokenkäistä naista, jolla oli maila kädessään.

-- Se on Dora. Eikö hän olekin suloinen, huudahti Tom unohtaen hetkeksi kaikki vaikeutensa ja puhui innokkaasti kuin rakastunut mies konsanaan.

-- Oikein hauskan näköinen. Toivottavasti hän ei ole Dickensin Dora? Tuo kiharainen pää on sen näköinen.

-- Ei vähääkään. Hän on etevä tyttö. Taitava talousihminen, ompelee hyvin ja osaa paljon muuta. Kaikki tytöt pitävät hänestä, hän on hyväsydäminen ja iloinen, laulaa kuin lintu, tanssii kauniisti ja pitää kirjoista. Hänen mielestään sinun kirjasi ovat erinomaisia.

-- Tuon sanoit imarrellaksesi minua ja saadaksesi minulta apua. Kerro ensin miten kaikki kävi, sanoi Jo ja asettui tarkkaavaisena kuuntelemaan.

Tom siveli päätään otsasta niskaan asti kuin selvittääkseen ajatuksiaan ja ryhtyi tarmokkaasti kertomaan:

-- Me olimme jo ennestään tuttuja, mutta en tiennyt, että hänkin oli siellä. Demi tahtoi tavata erästä toveriaan, ja kun siellä oli kaunista ja viileätä, viivyimme yli pyhän. Kohtasimme muutamia hauskoja ihmisiä ja läksimme soutelemaan. Dora oli minun kanootissani, ja me törmäsimme kirottuun kariin ja kaaduimme. Hän osaa kyllä uida, niin ettei sattunut vahinkoa, pelästyimme vain ja puku tietysti meni pilalle. Hän otti asian hienosti, ja meistä tuli heti ystävät, kun kompuroimme kurjaan alukseemme toisten nauraessa. Tietysti meidän piti jäädä seuraavaksi päiväksi katsomaan, oliko Dora kunnossa. Demi tahtoi. Siellä oli Alice Heath ja pari muuta tyttöä meidän opistosta, niin että tulimme viipyneeksi kauemminkin. Demi otti valokuvia, me tanssimme ja panimme toimeen tenniskilpailun, sehän on oikeastaan yhtä hyvää urheilua kuin pyöräilykin. Mutta rehellisesti sanoen tennis on vaarallinen peli, siinä hakkaillaan aika tavalla.

-- Minun aikoinani ei paljon pelattu tennistä, mutta minä ymmärrän kyllä, sanoi Jo.

-- Totta puhuen, en aikonut vähääkään ruveta vakavaksi, Tom jatkoi verkalleen. -- Mutta kun kaikki muut hakkailivat, niin minäkin. Dora näytti pitävän siitä ja odottavan sitä, ja tietysti minusta oli hauskaa kun huomasin, että minusta välitetään. Miehestä tuntuu aika mukavalta, kun saa arvoa jonkun silmissä vuosikausien halveksimisen jälkeen. Niinpä niin, teki hyvää nähdä sievän tytön aina hymyilevän minulle, punastuvan suloisesti, kun sanoin hänelle jotain kaunista, ilahtuvan tulostani ja käyvän surulliseksi, kun läksin pois. Dora ihaili kaikkea mitä tein ja sai minut yrittämään aina parastani. Semmoisesta kohtelusta mies pitää, ja sellaista hänen kuuluu saadakin, jos käyttäytyy hyvin. Ei nenännyrpistyksiä eikä olankohautuksia vuodesta toiseen, niin että tuntee itsensä höperöksi, vaikka on tosissaan ja on rakastanut tyttöä uskollisesti pikku pojasta asti. Totta totisesti, se on kohtuutonta.

Tom lämpeni ja tuli kaunopuheiseksi ajatellessaan kärsimäänsä vääryyttä. Hän nousi kävelemään ympäri huonetta, heilutti päätään ja koetti olla suutuksissaan, mutta huomasi ihmeekseen, ettei häntä surettanutkaan yhtään.

-- Juuri niin. Jätä vanhat haaveesi -- sillä muuta ne eivät olleetkaan -- ja tartu uuteen, jos se on kestävää. Mutta kuinka sinä tulit kosineeksi? Jo uteli.

-- Se oli ihan vahinko. En edes tarkoittanut sitä, mutta aasipas tarkoitti, enkä minä päässyt pulasta, muuten olisin loukannut Doran tunteita, selitti Tom tuntien päässeensä kertomuksen huippukohtaan.

-- Taisikin olla kaksi aasia, vai mitä? kysyi Jo.

-- Se kuulostaa hassulta, mutta siitä olisi voinut tulla vaikka mitä kamalaa, vastasi Tom synkkänä, vaikka silmien välkkeestä näki, etteivät lemmenkoettelemukset olleet sokaisseet hänen silmiään näkemästä seikkailun hullunkurista puolta.

-- Tytöt ihailivat meidän uusia pyöriämme, ja tietysti me halusimme näyttää taitoamme. Otimme heidät mukaan pyörille ja hulluttelimme yhdessä. Dora istui kerran takanani ja me ajoimme kauniisti pitkän matkan, kunnes muuan aasinkoni juoksi suoraan tien poikki. Minusta sen olisi pitänyt väistyä, mutta sepä ei väistynyt, niin että minä potkaisin sitä. Se potkaisi takaisin ja siinä sitten mentiin mukkelismakkelis, niin aasi kuin mekin. Aikamoinen sekamelska! Minä ajattelin vain Doraa, ja hän oli aivan suunniltaan. Hän nauroi ja itki, ja se peto rupesi kiljumaan, ja minä olin ihan pyörällä päästäni. Kenelle ei niin kävisi, kun tyttö läähättää keskellä tietä ja saat pyyhkiä hänen silmiään ja pyydellä anteeksi tietämättä onko häneltä luita poikki vai ei! Minä sanoin häntä kullakseni ja menin hädissäni niin pitkälle, että hän kalpeni ja sanoi: "Saat anteeksi, Tom. Nosta minut ja jatketaan matkaa."

-- Eikö se ollutkin herttaista, minä olin sentään kaatanut hänet jo toisen kerran? Se liikutti minua sydänjuuria myöten, ja minä sanoin, että ohjailin vaikka kuinka pitkälle tuommoista enkeliä, ja -- en tiedä mitä oikein mahdoin sanoakaan, mutta minut olisi voinut vaikka höyhenellä sipaista maahan, kun Dora otti minua kaulasta ja sanoi: "Rakas Tom, sinun kanssasi en pelkäisi leijoniakaan." Hänen olisi kai pitänyt sanoa aaseja, mutta hän oli tosissaan ja säästi minun tunteitani. Mutta nyt minulla on kaksi mielitiettyä yhtaikaa ja olen hitonmoisessa pulassa.

Jon oli mahdotonta pysyä totisena, tämä Tomille luonteenomainen juttu nauratti häntä niin, että kyynelet valuivat pitkin poskia. Tom loi häneen moittivan silmäyksen, mutta purskahti samassa itsekin nauruun niin että huone raikui.

-- Tommy Bangs! Kukaan muu kuin sinä ei voisi joutua tuommoiseen onnettomuuteen, sanoi Jo, kun hän taas sai vedetyksi henkeä.

-- Kaikki on ihan päälaellaan ja minut pilkataan hengiltä. Saan sanoa hyvästit vanhalle Plumille pitkäksi aikaa, vaikeroi Tom pyyhkien kasvojaan ja koettaen sopeutua kauheaan asemaansa.

-- Älä toki! Minä puolustan sinua, sillä minusta tämä on koko kesän paras juttu. Mutta tahdon tietää ensin, oletko sinä tosissasi. Näissä asioissa minä en hyväksy leikittelyä.

-- Dora kyllä katsoo olevansa kihloissa ja kirjoitti heti kotiinsa. Minä en saanut sanaakaan suustani, kun hän suhtautui asiaan niin vakavasti ja oli niin onnellisen näköinen. Hän on vasta seitsemäntoista eikä ole koskaan pitänyt kenestäkään toisesta, ja hän uskoo kaiken olevan kohdallaan, koska hänen isänsä tuntee minun isäni emmekä ole kumpikaan ihan köyhiä. Minä olin niin ymmällä, etten voinut sanoa muuta kuin: "Voitko sinä oikeastaan rakastaa minua, kun me tunnemme toisiamme niin vähän?" Mutta hän vastasi hellästi: "Kyllä vain, Tom. Sinä olet niin iloinen ja hyvä ja kunnollinen, etten voi olla rakastamatta." Enhän minä voinut kaiken tämän jälkeen tehdä muuta kuin antaa mennä, jäin sinne hänen ilokseen ja luotin siihen, että koko sotku vielä selviää.

-- Aito tomimaista kevytmielisyyttä! Kai sinä kerroit asian heti isällesi?

-- Kirjoitin hänelle heti ja sain kaiken mahtumaan kolmelle riville. Näin: "Isä rakas! Olen kihloissa Dora Westin kanssa ja toivon, että hän sopii perheeseen. Minulle hän sopii täsmälleen. Tom." Hän oli hyvillään, sillä hänhän ei ole koskaan pitänyt Nanista, mutta Dora miellyttää häntä kaikin puolin.

-- Mitä Demi sanoi näin vauhdikkaasta ja hullunkurisesta rakkausseikkailusta? Eikö hän paheksunut sitä? kysyi Jo-rouva naurua pidätellen, kun hänen mieleensä tuli kaikkea muuta kuin romanttinen näky: aasi, polkupyörä, poika ja tyttö sikin sokin maantiellä.

-- Ei yhtään. Se kiinnosti kyllä häntä ja hän oli oikein ystävällinen. Puhui minulle isällisesti. Demihän on aina kuin Salomo, varsinkin kun sattuu itse olemaan samassa veneessä, vastasi Tom ymmärtäväisen näköisenä.

-- Et kai tarkoita --? Jo läähätti säikähtyneenä.

-- Tarkoitanpa hyvinkin, juuri sitä. Demiä minä saan kiittää koko sotkusta. Hän sanoi menevänsä Quitnoon Fred Wallacea katsomaan, mutta ei tavannut koko kaveria, ei tietenkään voinut tavata, kun Wallace ei ollut mailla halmeilla. Alicea hän sieltä haki, ja minut jätettiin oman onneni nojaan, kun Demi ja Alice sipisivät kaksistaan ja kulkivat ympäri kamera kainalossa. Tässä jutussa oli kolme aasia, enkä minä suinkaan ollut niistä hölmöin, vaikka minulle tässä nauretaan. Demi tietysti on vakavan ja viattoman näköinen eikä kukaan sano hänelle mitään.

-- Juhannuskuume on siis puhjennut, ties kuka saa seuraavana tartunnan. No, jääköön Demi äitinsä huostaan ja tuumitaan, mitä sinun pitäisi tehdä.

-- En tosiaankaan tiedä. On kurjaa olla rakastunut kahteen tyttöön samalla kertaa.

-- Ajattele toki asiaa järkevästi. Dora rakastaa sinua ja uskoo sinun rakastavan häntä. Nan ei välitä sinusta etkä sinäkään tosissasi hänestä, roikut vain hänen perässään pelkkää härkäpäisyyttäsi, kun hän koettaa häätää sinut pois. Jos suoraan sanon, luulen että olet rakastunut Doraan tai joka tapauksessa hyvää vauhtia menossa sinnepäin; vaikka lasketkin leikkiä, sinä puhut hänestä ihan eri sävyssä kuin olet ikinä puhunut Nanista. Pidä sinä nyt kiinni Dorasta ja anna Nanin mennä menojaan; aikanaan näkyy, kuinka aito tunteesi on.

Tomin kasvot valkenivat Jon puhuessa, ja tämän päästessä loppuun ne suorastaan paistoivat helpotuksesta.

-- Oikeastaan minun teki alun perin mieli vain kiusata Nania, hän tunnusti. -- Käskin Demin kirjoittaa puuhistani Daisylle, jotta Nan saisi kuulla. Mutta sitten kävi hupsusti: unohdin Nanin kokonaan enkä ajatellut kuin Doraa, kunnes tuo siunattu aasi viskasi hänet syliini. Mutta mitähän vietävää Nan nyt sanoo, kun saa kuulla!

-- Kuulla mitä? kysyi kirkas ääni, joka sai molemmat säpsähtämään ja kääntymään, sillä Nan itse katseli heitä tyynesti ovelta.

Jo halusi päästää Tomin jännityksestä ja nähdä, kuinka Nan suhtautuisi uutiseen, siksi hän sanoikin nopeasti:

-- Että Tom on kihloissa Dora Westin kanssa.

-- Ihanko totta? Minä tiesin, että reseptini saa aikaan ihmeparannuksen, jos Tom vain noudattaa sitä kyllin kauan. Tom-kulta, onpa se hauskaa! Ja Nan pudisti sydämellisesti pojan kättä.

-- Se sattui vahingossa, Nan, ei se ollut tarkoitus. Mutta minähän aina sekoitan asiat, ja tästä sotkusta en ollut selvitä ollenkaan. Äiti Bhaer kertoo sinulle kaiken. Minun täytyy lähteä siistiytymään. Menen Demin luo teelle. Näkemiin.

Änkyttäen ja punastellen, ujon ja kiitollisen näköisenä Tom painui ovesta jättäen naiset setvimään keskenään asiaa ja nauramaan tätä odottamatonta käännettä. Nan tunsi Doran ja oli varma, että tästä tulisi aikaa myöten Tomille mainio vaimo.

-- Tietysti minun tulee ikävä Tomia, kun hän haihtuu näiltä mailta, mutta toisaalta tämä on helpotus sekä minulle että hänelle. Joutilaisuus on pojalle pahaksi. Nyt hän menee isänsä liikkeeseen ja menestyy hyvin ja kaikki tulevat onnellisiksi. Minä annan Doralle tyylikkään lääkelaatikon häälahjaksi ja opetan häntä käyttämään sitä. Tomille sitä ei voi uskoa, Silaskin sopisi lääkärin ammattiin paremmin kuin hän.

Puheen loppuosa kevensi Jo-rouvan mieltä, sillä Nan oli aluksi vilkaissut ympärilleen kuin olisi kadottanut jotain arvokasta, mutta näytti piristyvän ajatellessaan lääkelaatikkoa ja Tomin uutta vaaratonta elämänuraa.

-- Sinun orjasi on vihdoinkin vapaa. Anna hänen mennä menojaan ja uppoa sinä työhösi, sillä sinä ainakin sovit lääkärin ammattiin ja tuot aikaa myöten sille kunniaa, sanoi Jo rohkaisevasti.

-- Siitä muistankin, että kylässä on tuhkarokkoa. Sinun pitäisi kieltää tyttöjä käymästä sellaisissa paikoissa, missä on lapsia. Olisi ikävää saada tuhkarokkotartunta juuri lukukauden alkajaisiksi. Nyt minä menen Daisyn luo. Saa nähdä mitä hän sanoo Tomille. Eikös tuo poika olekin mainio? Ja Nan meni tiehensä naureskellen.

Jo jäi miettimään Tomin yllättävää uutispommia. Sen vaikutus saattoi ulottua laajalle, sillä vaikkei yksi pääskynen kesää teekään, niin yksi kihlaus saa helposti aikaan toisia, ja useimmat Jon nuorista olivat tartunnalle alttiissa iässä.

-- Onneksi kaikki kaksitoista eivät sentään ole minun vastuullani. Se veisi minulta viimeisetkin järjen rippeet, sillä arvaan hyvin, että tulossa on paljon pahempia selkkauksia ja pulmia kuin nuo Tomin kanootit ja polkupyörät ja aasit, mietti Jo palatessaan laiminlyötyjen korjausvedostensa pariin.

Tom itse oli perin tyytyväinen siihen valtavaan kohuun, jonka hänen kihlauksensa aiheutti Plumfieldin yhdyskunnassa. Useimmat Tomin ystävät olivat niin ällistyneitä, etteivät tulleet edes härnänneeksi häntä. Se että juuri hän, uskollisuuden perikuva, luopui palvontansa kohteesta ja kääntyi vieraiden jumalattarien puoleen, järkytti kaikkia romanttisia sieluja.

Hupaista kyllä, Tom sai näinä aikoina kokonaan uuden roolin, sillä jutun hullunkuriset yksityiskohdat, jotka olivat vain harvojen tiedossa, haudattiin ystävällisesti unholaan, ja Tom sukelsi esiin täysiverisenä sankarina, joka oli pelastanut nuoren naisen hukkumasta ja voittanut rohkeudellaan tämän rakkauden. Dora säilytti salaisuuden ja nauroi sydämestään jutulle, kun hän tuli tervehtimään äiti Bhaeria ja tutustumaan koko perheeseen.

Isänsä iloksi Tom luopui lääketieteestä ja valmistautui liikemieheksi. Ainoa oka Tomin ruusukimpussa oli Nanin tyyni suhtautuminen asioiden uuteen käänteeseen ja se silminnähtävä helpotus, jota hän tunsi Tomin 'uskottomuuden' paljastuttua. Tom ei toki halunnut Nanin kärsivän, mutta hänestä olisi ollut mieluista, jos tyttö olisi tuntenut edes rahtusen murhetta menetettyään ihailijansa. Niin monen vuoden uskollinen palvelus ja vakava kiintymys olisi toki edellyttänyt apeaa ilmettä tai edes muutamaa kateellista silmäystä, kun Tom kulki ohitse ihaileva Dora käsipuolessaan. Mutta Tomin harmiksi Nan kohteli häntä pelkästään äidillisesti ja taputti Doran kiharaista päätä suojelevasti ja kokeneesti.

Kesti jonkin aikaa, ennen kuin Tom sai entiset ja uudet tunteensa sopivasti järjestykseen, mutta Jo auttoi häntä ja Laurie selitti kokemuksesta, miten hämmästyttäviä hyppäyksiä ihmissydän saattaa tehdä pelkästään tervehtyäkseen. Lopuksi Tom saavutti tasapainonsa, ja kun syksy tuli, häntä näkyi enää harvoin Plumfieldissä, sillä hänen uusi johtotähtensä oli kaupungissa ja liikeasiat pitivät häntä lujasti työssä. Hän oli nyt selvästi oikealla paikallaan ja menestyi ennen pitkää erinomaisesti.

DEMI VAKIINTUU

-- Äiti, saanko keskustella kanssasi vakavasti? kysyi Demi eräänä iltana, kun he istuivat yhdessä nauttimassa syksyn ensimmäisestä takkavalkeasta. Daisy oli yläkerrassa kirjoittamassa kirjeitä ja Josie lukemassa pikku kirjastossa.