Part 5

-- Ei haittaa vaikka muutaman kerran putoaakin, ja uudet huolet ja huvit ovat pojalle vain hyväksi. Mutta pelkään ettei Dan koskaan malta astella auran perässä ratsastettuaan tuommoisella Pegasoksella, sanoi herra Bhaer, kun musta tamma pyyhälsi portista ja tuli lentäen lehtokujaa pitkin. Se pysähtyi heti komennuksesta ja seisoi innostuksesta väristen paikallaan, kun Dan hyppäsi satulasta.

Ted halusi heti opetella, hän istui pian satulassa ja huomasi Oktoon siivoksi kuin lammas, kun hän hölkytteli sillä tiehensä opistoa kohti. Bess kiiruhti mäkeä alas nähtyään ratsastuksen kaukaa, ja kaikki kokoontuivat kuistille, kun Dan väänsi kannen auki isosta arkustaan, jonka ajuri oli jättänyt oven eteen.

Yleensä Dan piti tavaraa mukanaan vain sen verran kuin hänen kuluneeseen laukkuunsa mahtui. Mutta kun hänellä tällä kertaa oli rahaa, hän oli tuonut aika kasan tuliaisia, varsinkin intiaanitavaraa ja metsästysmuistoja.

-- Koit kyllä syövät meidät, ajatteli Jo, kun karvainen pää tuli esille ja sitä seurasi sudennahka hänen jalkojensa peitteeksi, karhuntalja professorin työhuoneeseen ja ketunhäntien koristamat intiaanipuvut pojille ja Josielle. Ted ja Josie pukeutuivat heti niihin ja lähtivät hämmästyttämään ystäviään järjestämällä eri puolilla kahakoita sotakirveet, jouset ja nuolet aseinaan.

Tytöt ihailivat kirjavia linnunsiipiä, töyhtöisiä pampasruohoja, helminauhoja ja sieviä kaarna- ja höyhentöitä. Kivet, nuolenpäät ja alkukantaiset piirrokset kiinnostivat professoria. Ja Laurie sai Danilta sarjan haikeita intiaanilauluja koivuntuoheen kirjoitettuina.

-- Puuttuu vain teltta päämme päältä, niin kaikki olisi täydellistä. Minun pitäisi kai tarjota teille paahdettua maissia ja kuivattua lihaa päivälliseksi tämän hienon pow-wow'n jälkeen, sanoi Jo katsellen isossa hallissa vallitsevaa maalauksellista sekamelskaa, kun koko joukko lojui pitkin lattiaa huovilla ja taljoilla, kuka koristautuneena milläkin tavoin sulilla, mokkasiineilla tai intiaanihelyillä.

-- Hirventurvat, karhunpaisti ja käristetyt ydinluut olisivat tietysti paikallaan, mutta olkoon menneeksi, tuo vain vaihteeksi esiin lampaasi ja vihanneksesi, sanoi Dan arkulta, jossa istui kuin suuri heimopäällikkö koira jalkojensa juuressa.

* * * * *

Näin alkoi kesäloma. Monet nuoret jäivät opistoon loma-ajaksikin, sillä he olivat enimmäkseen varattomia ja kotoisin etäisistä valtioista. Pienen opiskelijayhteiskunnan rauhalliseen maailmaan Dan ja Emil toivat mukanaan virkistävän tuulahduksen.

Emil oli hyvää pataa niin tyttöjen kuin poikienkin kanssa ja liikkui joukossa rentoon meripojan tyyliinsä. Dan sen sijaan pysytteli mielellään kunnioittavan välimatkan päässä sievistä opiskelijatytöistä ja mykistyi tuppisuuksi joutuessaan heidän seuraansa, sillä hän tunsi olevansa kovin sivistymätön näiden kirjaviisaiden joukossa. Poikien kanssa hän tuli paremmin toimeen. Nämä ihailivat hänen miehisiä taitojaan, ja se kohensi hänen itsetuntoaan. Tytötkin olivat puolestaan kyllä kiinnostuneita vaiteliaasta 'espanjalaisesta', niin kuin häntä sanottiin, ja koettivat kaikin tavoin saada häntä esiin kuorestaan.

Dan huomasi tämän ja koetti parhaansa. Hän yritti hillitä rentoa puhettaan ja hioa käytöstään. Kotoinen ilmapiiri lämmitti hänen sydäntään, ja eron aikana tapahtuneet muutokset sekä hänessä itsessään että toisissa saivat vanhan kodin näyttämään kuin uudelta. Hurjan Kalifornian-kauden jälkeen tuntui hyvältä nähdä ympärillään tuttuja kasvoja; ne auttoivat häntä unohtamaan menneiden vuosien aaveet.

Niin kului loma. Päivisin ratsastettiin, soudeltiin ja tehtiin huviretkiä; iltaisin soitettiin, tanssittiin ja leikittiin.

Nat otti vaarin jokaisesta hetkestä, jonka sai viettää yhdessä Daisyn kanssa ennen pitkää eroa, ja Megkin jätti vartiointinsa vähemmälle, koska uskoi koko onnettoman romanssin raukeavan Natin matkan aikana. Daisy puolestaan oli varma, ettei Nat unohtaisi häntä. Mutta hän oli vanhanaikainen tytär, ja äidin tahto oli hänen lakinsa. Jos rakkaus oli kiellettyä, niin ystävyys sai riittää. Siksi hän piti murheensa omana tietonaan, hymyili iloisesti Natille ja piristi kaikin tavoin hänen viimeisiä kotonaolopäiviään.

Tom ja Nan käyttivät kaiken opinnoilta liikenevän aikansa pitääkseen Plumfieldissa hauskaa vanhojen ystävien parissa, sillä Emilin seuraava matka ulottuisi kauas, Nat saattaisi viipyä Euroopassa pitkään, eikä kukaan tiennyt milloin Dan palaisi lännestä. Kaikki tunsivat, että elämä alkoi kääntää heille totiset kasvonsa. Vaikka he noina iloisina kesäpäivinä hulluttelivat entiseen tapaan, he tiesivät lapsuuden jääneen taakse ja puhuivat usein vakavasti suunnitelmistaan ja toiveistaan, aivan kuin olisivat pyrkineet lähestymään ja auttamaan toisiaan ennen kuin ajautuisivat kukin omille teilleen.

Heillä oli aikaa vain muutama viikko. Sitten Emilin "Brenda" olisi valmiina lähtöön ja Natinkin oli astuttava laivaan New Yorkissa. Dan oli päättänyt mennä saattamaan Natia, sillä hänen oma päänsä kiehui täynnä suunnitelmia, joita hän halusi päästä toteuttamaan.

Parnassossa pidettiin jäähyväistanssiaiset lähtijäin kunniaksi, ja koko joukko laittautui juhlaan parhaissaan ja loistotuulella. Tom-parka joutui tapansa mukaan pahaan pulaan. Hän oli kastellut päänsä läpimäräksi hajuvesillä yrittäessään saada kiharaisen päänsä muodin mukaan sileäksi. Mutta vastahakoinen tukka käpertyi vain entistä pahemmin, ja parturin haju istui tiukassa, vaikka hän koetti vimmatusti karkottaa sitä. Nan ei päästänyt häntä lähelleenkään ja heilutti ankarasti viuhkaansa, milloin ikinä Tom tuli näkyviin.

Pienen houkuttelun jälkeen Dan oli suostunut tulemaan juhlaan meksikolaisasussaan; yllään nappiniekka housut ja väljä takki, vyönä värikäs nauha ja hartioilla kukitettu serape. Hän tunsi olonsa vapaaksi ja näytti komealta opettaessaan kannukset kilisten Josielle uusia askelia tai pyöritellessään ihaillen mustia silmiään niille neitosille, joita ei rohjennut puhutella.

Rouvat istuivat hymyillen ja rohkaisivat ystävällisesti varsinkin niitä arannäköisiä nuoria, jotka olivat ensi kertaa tällaisessa mukana. Oli hauska nähdä Amy kulkemassa käsikoukkua pitkän maalaispojan kanssa, jolla oli paksut jalkineet ja leveä otsa, tai Jo-rouva tanssimassa kuin nuori tyttö aran nuorukaisen kanssa, jonka käsivarret heiluivat kuin pumpunvivut ja jonka kasvot punoittivat pelosta ja ylpeydestä, kun hän sai astua rehtorinsa rouvan varpaille.

-- Tällaisissa tilaisuuksissa huomaan, etten enää ole nuori eivätkä jalkani nouse yhtä keveästi kuin ennen. Kymmenen vuoden päästä me olemme jauhosäkkejä, niin että malta ajoissa mielesi, puuskutti Jo Megille vetäytyessään nurkkaan hiukset pörrössä.

-- Minusta tulee kyllä lihava, mutta sinä et vielä aikoihin pysy niin aloillasi, että saisit lihaa luittesi ympärille, kultaseni, vastasi Meg kiinnittäen puuhakkaasti sisaren ratkenneita röyhelöitä.

Laurie pistäytyi hetkeksi ikkunasyvennykseen.

-- Taidat olla tapasi mukaan vahinkoja korjaamassa, Jo? Sinä et ole koskaan osannut liikkua repimättä itseäsi. Lähde vähän kiertelemään ja vilvoittelemaan ennen illallista.

Jutellessaan Laurie vei Jon musiikkihuoneeseen, joka oli melkein tyhjillään, sillä äskeinen tanssi oli ajanut nuoret puutarhaan ja halliin. Pysähtyen suuren ikkunan ääreen hän osoitti kuistilla olevaa ryhmää.

Herra March istui nojatuolissa ja Bess tyynyllä hänen jalkojensa juuressa. Molemmat kuuntelivat Dania, joka pylvääseen nojaten puhui tavallista innokkaammin. Vanha mies oli varjossa, mutta tyttö katseli kuun valossa kertojaa kokonaan uppoutuneena tarinaan. Tummine piirteineen, hartioillaan kirjava viitta Dan oli perin eksoottisen näköinen, ja äkkiä Jo kuiskasi:

-- Minusta on hyvä, että hän lähtee pois. Hän on liian maalauksellinen tänne haaveellisten tyttöjen joukkoon. Ei ihme jos noiden lasten pää menee pyörälle.

-- Ole huoletta. Dan on aivan yhtä kömpelö kuin ennen vanhaan enkä usko että hänestä on naissankariksi koskaan. Kylläpä prinsessa on kaunis tuossa valaistuksessa!

-- Pikku kähäräpää näyttää hyvältä aina ja kaikkialla, sanoi Jo hellästi kääntyessään jatkamaan matkaa.

Seuraavasta ikkunasta avautuva näky sai Laurien nauramaan makeasti. Päässään iso nenäliina Tom oli polvillaan Nanin edessä, joka kaikesta päätellen kaivoi neulalla hänen kämmenestään tikkua tai okaa.

-- Sattuuko pahasti? Nan kysyi kääntäen kämmentä valoon päin.

-- Ei yhtään. Tongi rauhassa, se on vain mukavaa, vastasi Tom.

-- Ei tämä kestä kauan.

-- Minusta tämä on pelkkää onnea, kestäköön vaikka tuntikausia.

Piittaamatta toisen hellästä sävystä Nan pani nenälleen suuret pyöreät silmälasit ja sanoi ammattiäänellä:

-- Nyt minä näen sen. Vain pieni tikku, ja tässä se on.

-- Kädestä vuotaa verta. Etkö aio sitoa sitä? kysyi Tom.

-- Höpsis. Ime sitä vähän. Vilkaise vain huomenna, ettei siihen tule tulehdusta.

-- Ainoa kerta, jolloin sinä olet ollut ystävällinen minulle, vaikeroi Tom. -- Kunpa käteni olisi poikki!

-- Tai mieluummin pääsi, se haisee tärpätille ja lamppuöljylle pahemmin kuin koskaan. Juokse puutarhan ympäri ja tuuleta sitä vähän.

Peläten hihityksensä kuuluvan puutarhaan katsojat hiipivät pois ikkunan äärestä juuri kun haavoittunut ritari ryntäsi epätoivoissaan tiehensä kovasydämisen kuningattaren luota.

-- Tom parka, ilmeisesti hän tarvitsee jonkin pahan kolauksen miehistyäkseen, huoahti Jo. -- Kamalaa, mitä tuo meteli on?

Sitä sopi tosiaan kysyä. Ikkunasta hän näki Tedin tasapainoilevan sälejakkaralla toinen jalka ojossa taaksepäin ja molemmat kädet soutaen hurjasti ilmaa. Josie ja muutamia muita tyttöjä seisoi ympärillä katsellen kiinnostuneena noita ponnisteluja ja puhuen keskenään jotain siivistä, kultapunoksesta ja kultaisesta kypärästä.

-- Hän esittää varmasti lentoon pyrkivää Hermestä, sanoi Laurie heidän kurkkiessaan ohuiden verhojen takaa.

-- Varjelkoon tuon pojan pitkiä sääriä, kuinka hän saa koskaan pidetyksi ne järjestyksessä. He harjoittelevat jotain kreikkalaisaiheista näytelmää, ja aika sopan he keittävät jumalista ja jumalattarista, jos kukaan ei ohjaa heitä, nauroi Jo nauttien suunnattomasti näystä.

-- Noin, nyt on hyvä! -- Loistavaa! -- Koeta olla liikkumatta! kiljuivat tytöt riemuissaan, kun Ted onnistui pysymään sekunnin ajan tasapainossa varpaillaan. Onnettomuudeksi jakkaran säleistuin ei kestänyt yhteen paikkaan kohdistuvaa painoa, ja lentävä Hermes suistui kolisten alas tyttöjen naurunremakan säestämänä. Tottuneena suuriin ja pieniin kuperkeikkoihin Ted tointui heti ja lähti hyppelemään iloisesti ympäri roikottaen mukanaan tuolia, jonka istuimen hänen jalkansa oli puhkaissut.

Myöhemmin illalla koko joukko oli hajaantuneena rakennukseen ja kuistille syömään.

-- Ikävä että poikien täytyy lähteä. Elämä käy hirveän yksitoikkoiseksi ilman heitä. Nyt kun he ovat lakanneet kiusaamasta ja ovat kohteliaita, heistä on oikein iloa, sanoi Nan, joka oli hyvin suopealla tuulella tänään, kun Tomin oli pysyteltävä loitolla tuoksuvan tapaturmansa takia.

-- Niin minustakin, ja Besskin suri sitä tänään. Hän on tehnyt muotokuvaa Danista, eikä se ole vielä ihan valmis. En ole vielä koskaan nähnyt hänen innostuneen mihinkään työhön sillä tavoin. Dan olikin niin komea, että hänestä tulee mieleen joku kuoleva gladiaattori tai muu antiikin urho. Kas tuossahan Bess onkin! Hän on aivan suloinen tänä iltana, sanoi Daisy vilkuttaen prinsessalle, joka kulki ohi isoisän kanssa.

-- Ei olisi uskonut Danin menestyvän näin hyvin. Muistatko, me sanoimme häntä pahaksi pojaksi ja olimme varmoja, että hänestä tulee merirosvo tai muu semmoinen, kun hän tuijotti meitä ja kiroili? Nyt hän on pojista kaunein ja oikein hauska kertoessaan juttujaan. Hän on minun makuuni, iso ja vahva ja vapaa. Olen kyllästynyt vetelyksiin ja kirjatoukkiin, sanoi Nan päättäväisesti.

-- Ei hän ainakaan Natia kauniimpi ole, huudahti Daisy uskollisena. -- Pidän kyllä Danista ja olen hyvilläni, että hän on menestynyt. Mutta häneen väsyy, ja minä pelkäänkin vielä hiukan häntä. Minä pidän enemmän rauhallisista ihmisistä.

-- Minä taas taistelijoista. Pojat ovat liian mukavuudenhaluisia; he eivät käsitä, kuinka vakavaa elämä on eivätkä uurasta tosissaan. Katso vaikka Tomia, joka tuhlaa aikaansa ja tekee itsensä naurettavaksi, kun ei saa mitä tahtoo, ihan kuin pieni lapsi joka mankuu kuuta taivaalta. Semmoisia houkkia en voi sietää, pauhasi Nan.

-- Useimpia tyttöjä tuollainen uskollisuus liikuttaisi. Minusta se on kaunista, sanoi Daisy.

-- Sinä olet pieni helläsydäminen hanhi. Nat on totisesti miehekkäämpi, kun hän palaa matkaltaan. Minusta Tom saisi lähteä mukaan. Olen sitä mieltä, että jos meillä tytöillä on vähänkin vaikutusvaltaa, meidän pitäisi käyttää sitä poikien hyväksi. Me emme saa mielistellä heitä ja tehdä itsestämme orjia ja heistä tyranneja. Näyttäkööt mihin kykenevät ennen kuin pyytävät meiltä mitään, ja antakoot meidän tehdä samoin. Silloin tiedetään kuka kukin on eikä tarvitse katua lopun ikäänsä.

-- Hyvä, hyvä! huudahti Alice Heath, Nanin hengenheimolainen, joka oli valinnut elämänuran kuin järkevä nainen ainakin. -- Meiltä odotetaan, että olisimme yhtä viisaita kuin miehet. Mutta miehiä on autettu kaikin tavoin jo sukupolvia sitten. Meidän on saatava samat mahdollisuudet kuin heillä on; katsotaan sitten muutaman miespolven jälkeen mihin me pystymme. Minä vaadin enemmän oikeuksia naisille!

-- Taasko täällä raikuu vapauden sotahuuto, kysyi Demi kurkistaen juuri sillä hetkellä kaiteen läpi. -- Nostakaa lippunne, minä annan teille kaiken tukeni. Mutta jos sinä ja Nan johdatte hyökkäystä, ei siinä kai apua tarvitakaan.

-- Minä luotan sinun tukeesi, Demi, ja hälytänkin sinut jos jotakin sattuu, sillä sinulla on kunniantuntoa, sanoi Nan. -- Minä pidän miehistä, jotka avoimesti tunnustavat, etteivät ole jumalia. Jos näkisitte heidät sairaina, tietäisitte millaisia he ovat.

-- Älkää lyökö lyötyjä, vaan olkaa armeliaita ja tukekaa meitä, silloin me puolestamme siunaamme teitä ja uskomme teihin iankaikkisesti, pyyteli Demi kaiteen takaa.

-- Me olemme ystävällisiä, jos te vain olette oikeudenmukaisia. En pyydä jalomielisyyttä, vain oikeudenmukaisuutta. Olin kerran viime talvena äänioikeuskeskustelussa ja sen joutavampaa ja mitättömämpää suunsoittoa en ole elämässäni kuullut. Ja nuo miehet olivat edustavinaan meitä. Minä tahdon edustajakseni järkeviä miehiä enkä pölkkypäitä, jos kerran en voi itse edustaa itseäni!

-- Nan pitää vaalipuhetta. Höristäkää korvianne, huusi Tom levittäen sateenvarjon onnettoman päänsä suojaksi, sillä Nanin vakava ääni kuului kauas ja tämän liekehtivät silmät suuntautuivat puheen aikana sattumalta Tomiin.

-- Jatka, jatka! Minä teen muistiinpanoja, lisäsi Demi ottaen esille kynän.

Daisy nipisti häntä nenästä kaiteen läpi ja kokouksessa vallitsi hetken sekasorto, sillä Emil huusi: -- Seis, seis, tuulen puolelta tulee vihuri, Tom paukautti rajusti käsiään, ja Nat ryhtyi Demin aseenkantajaksi, koska tämän asema näytti edulliselta. Juuri kun kaikki nauroivat ja puhuivat yhtä aikaa, Bess tuli pitkin yläkäytävää kuin rauhanenkeli; hän katseli meluisaa joukkoa ja kysyi hämmästyneenä:

-- Mitäs täällä on tekeillä?

-- Protestikokous. Nan ja Alice riehuvat ja me puolustaudumme henkemme edestä. Tahtooko teidän korkeutenne ruveta puheenjohtajaksi ja ratkaista asian, kysyi Demi kun äkkiä syntyi hiljaisuus.

-- Ei minusta ole siihen. Istun tässä kuuntelemassa. Jatkakaa vain, sanoi Bess istuutuen toisten yläpuolelle viileänä ja tyynenä.

-- Nyt, naiset, puhukaa mitä teillä on mielessänne, mutta säästäkää henkemme aamuun. Tässä tanssitaan vielä, ja Parnassos odottaa, että jokainen tekee velvollisuutensa. Rouva Rasavillillä on puheenvuoro, sanoi Demi.

-- Minulla on vain yksi asia sydämelläni, aloitti Nan totisena, vaikka hänen silmissään oli sekä kujetta että vakavuutta. -- Haluaisin kysyä teiltä, pojat, mitä te oikeastaan ajattelette. Kommodori, oletko valmis vastaamaan?

-- Valmis olen, kippari.

-- Onko naisten saatava äänioikeus?

-- Siunatkoon sinun sievää pöllöpäätäsi! Tietysti. Ja otan miehistööni pelkkiä tyttöjä milloin vain käsket. Kai he saavat kaverin irti ankkurista siinä kuin pestattu miesjoukkokin. Mehän tarvitsemme jokainen tytön luotsiksi. Miksemme olisi samanarvoisia yhtäläisesti maalla kuin merellä, koska auttamattomasti joudumme haaksirikkoon ilman heitä?

-- Hyvä, Emil! Nan ottaa sinut ensimmäiseksi perämiehekseen, kun puhut noin kauniisti, sanoi Demi tyttöjen taputtaessa käsiään ja Tomin karahtaessa tulipunaiseksi.

-- Entä Dan? Sinä rakastat vapautta. Haluatko että mekin saisimme vapauden?

-- Kaiken minkä ikinä voitte hankkia. Ja minä isken jokaista miestä, joka ei soisi teille sitä.

Tämä lyhyt ja ponteva vastaus miellytti tarmokasta puheenjohtajaa, ja hän katsoi säteillen Kalifornian edustajaa sanoessaan:

-- Nyt ei Nat uskaltaisi tunnustaa olevansa eri mieltä vaikka tahtoisikin. Toivottavasti hän on tehnyt päätöksensä siihen mennessä kun lähdetään taisteluun.

Rouva Rasavillin epäilykset kumoutuivat tehokkaasti, kun Nat nosti katseensa punastuen mutta uusi, miehekäs ilme kasvoissaan ja sanoi liikuttavasti:

-- Olisin kiittämätön ellen rakastaisi ja kunnioittaisi naisia kaikesta sydämestäni, sillä heitä saan kiittää siitä mitä olen ja mitä minusta milloinkaan tulee.

Daisy taputti käsiään ja Bess heitti kukkakimppunsa Natin syliin. Mutta Nan jatkoi kuulusteluaan ja palautti koputtamalla järjestyksen.

-- Thomas B. Bangs, astu oikeuden eteen ja sano totuus, koko totuus eikä mitään muuta kuin totuus, hän komensi.

Tom sulki sateensuojansa, nousi seisomaan, kohotti kätensä ja lausui juhlallisesti:

-- Minä uskon naisten rajattomaan äänioikeuteen. Jumaloin jokaista naista ja tahdon kuolla heidän edestään milloin hyvänsä, jos se vain auttaa asiaa.

-- On raskaampaa ja siksi myös kunniakkaampaa elää ja tehdä työtä sen puolesta. Miehet ovat aina valmiit kuolemaan meidän edestämme, mutta eivät tekemään meidän elämäämme elämisen arvoiseksi. Halpaa tunnetta ja huonoa logiikkaa! Saat mennä, kunhan et puhu pötyä. Kun kokous nyt on lausunut mielipiteensä, hajaannutaan, arvokkaan liikunnan hetki on koittanut. Iloitsen siitä, että vanha Plum on antanut maailmalle kuusi todellista miestä, ja toivon, että he pysyvät uskollisina Plumin periaatteelle, minne ikinä sitten joutuvatkaan. Nyt tytöt, älkää istuko vedossa, ja karttakaa te pojat kuumissanne jäävettä.

Nämä luonteenomaiset sanat lausuttuaan Nan luopui virastaan ja tytöt lähtivät nauttimaan niistä harvoista oikeuksista, joita heille oli suotu.

6

JÄÄHYVÄISSANOJA

Seuraava päivä oli sunnuntai, ja Plumfieldista lähdettiin suurella joukolla kirkkoon. Daisylla oli päänsärkyä ja Jo-täti jäi kotiin hänen seurakseen. Jo tiesi hyvin mistä särky johtui: taistelusta, jota tyttö kävi mielessään eronhetken lähestyessä.

-- Daisy tietää minun toivomukseni, ja minä luotan häneen. Mutta pidä silmällä Natia ja anna hänen ymmärtää, ettei mikään lemmenleikki tule kysymykseen, tai muuten kiellän kirjeenvaihdon. Inhoan tällaista julmuutta, mutta Daisyn on ihan liian aikaista sitoutua millään tavalla, sanoi Meg-rouva. Hän kahisi parhaassa harmaassa silkissään odotellessaan Demiä, joka aina seurasi hurskasta äitiään kirkkoon sovittaakseen sen, ettei muuten täyttänyt tämän toiveita.

-- Minä väijyn kaikkia kolmea poikaa kuin vanha ristilukki ja aion jutella perin pohjin jokaisen kanssa. He tietävät että ymmärrän heitä ja uskoutuvat kyllä minulle ennemmin tai myöhemmin. Sinä olet kuin palleroinen kveekkarinainen eikä uskoisi, että tuo iso poika on sinun poikasi, lisäsi Jo, kun Demi tuli kiiltäen pyhäpuhtauttaan aina kengänkärjistä pehmeään ruskeaan tukkaan saakka.

-- Älä yhtään imartele, en minä sillä lauhdu sinun poikaasi kohtaan, vastasi Meg ja otti hymyillen vastaan hajuhernekimpun, jonka Demi hänelle toi. Napitettuaan huolellisesti kyyhkysenväriset hansikkaansa hän otti poikaansa käsipuolesta ja lähti nenä pystyssä kohti ajoneuvoja, joissa Amy ja Bess jo odottivat. Ja Jo huusi heidän jälkeensä ihan niin kuin mummolla oli ollut tapana:

-- Tytöt, onko teillä siistit nenäliinat? Tutut sanat hymyilyttivät heitä kaikkia, ja kolme valkoista liinaa liehui, kun he ajoivat pois jättäen ristilukin odottamaan ensimmäistä kärpästään. Eikä hänen tarvinnut kauan odottaa. Daisy makasi sisällä kyyneliä vuodattaen, ja siksi Jo lähti kävelemään pihalle keltainen päivänvarjo levällään kuin mikäkin liikkuva sieni.

Dan oli mennyt pitkälle kävelymatkalle, ja Natin luultiin liittyneen hänen seuraansa, mutta hän tulla hiiviskelikin takaisin, sillä hänen oli tuona viimeisenä päivänä mahdotonta poistua hetkeksikään Daisyn lähettyviltä. Jo näki pojan ja viittasi tätä tukevalle puutarhapenkille vanhan jalavan alle, jossa he saattoivat rauhassa jutella pitäen silmällä tiettyä valkouutimista ikkunaa, joka oli puoliksi viiniköynnöksen peitossa.

-- Täällä on hyvä ja viileä olla. En välitä mennä Danin kanssa -- on niin lämmin, ja hän porhaltaa kuin höyrykone. Hän suunnisti suolle sisiliskojensa pariin, mutta minua ei haluttanut, sanoi Nat.

-- Hyvä että tulit takaisin. Istu tähän, niin jutellaan oikein kunnolla. Meillä on molemmilla ollut niin kiire viime aikoina, etten taida olla läheskään selvillä sinun suunnitelmistasi, ja ne kiinnostavat minua kovasti, sanoi Jo.

-- En oikein tajua, että lähden niin kauas, ehkä sen käsittää vasta merellä. Tämä on minulle suurenmoinen lahja, enkä tiedä kuinka voin ikinä kiittää teitä kaikkia siitä, mitä olette tehneet, sanoi Nat ääni värähtäen.

-- Parhaiten kiität meitä tekemällä kaikkea mitä sinulta toivotaan ja odotetaan. Uusissa oloissa joudut moneen tulikokeeseen, ja sinun on luotettava vain omaan älyysi ja ymmärrykseesi. Tietysti teet erehdyksiä, niinhän me kaikki teemme -- mutta älä anna omantuntosi vaieta äläkä heittäydy ajelehtimaan holtittomasti. Valvo ja rukoile, Nat. Sitä mukaa kuin kättesi taito kasvaa, anna järkesi myös viisastua, ja pidä sydämesi aina yhtä viattomana ja lämpimänä kuin nyt.

-- Yritän kaikkeni, äiti Bhaer, koetan olla luottamuksen arvoinen. Musiikissa minä tiedän meneväni eteenpäin, se on selvää, mutta minä en ole mikään älypää. Ja mitä sydämeeni tulee, niin tiedät kyllä, että jätän sen tänne hyvään talteen.

Puhuessaan Nat tuijotti ikkunaa, ja hänen hiljaisista kasvoistaan näki, miten syvässä poikamainen kiintymys hänessä oli.

-- Minä tahtoisinkin puhua siitä. Annat varmaan anteeksi minulle, vaikka olisinkin kova, sillä minä rakastan teitä molempia, sanoi Jo.

-- Niin, puhutaan Daisysta. Tiedän vain, että minun pitää jättää ja menettää hänet. Minulla ei ole mitään toivoa -- mutta en mahda mitään sille, että rakastan häntä missä ikinä olenkin, huudahti Nat niin uhmaisan ja epätoivoisen näköisenä, että Jo hämmästyi.

-- Kuuntelehan, Nat. Kaikki me tiedämme, että Daisy pitää sinusta, mutta hänen äitinsä on toista mieltä, ja Daisy koettaa totella. Nuoret uskovat, ettei heidän mielensä voi muuttua, mutta niin vain käy useinkin, ja ani harvat kuolevat sydänsuruun. Jo hymyili muistellessaan muuatta toista poikaa, jota oli koettanut kerran lohduttaa, ja jatkoi sitten vakavana:

-- Asia voi ratketa kahdella tavalla. Sinä löydät jonkun toisen jota rakastat, tai paljon todennäköisemmin, paneudut musiikkiisi niin, että odotat mielelläsi aikaa, jolloin teidän sopii selvittää asianne. Daisykin voi lähdettyäsi unohtaa sinut ja silloin hän on hyvillään, että olette vain ystäviä. Joka tapauksessa on viisainta, ettette tee mitään lupauksia. Näin olette molemmat vapaat ja voitte vuoden tai parin päästä tavata ja hymyillä rakkaudelle, joka ei auennut nupustaan.

-- Ajatteletko todella noin? kysyi Nat katsellen Jota niin tarkkaan, että totuuden täytyi tulla ilmi.

-- En, vastasi Jo.

-- Mitä tekisit minun asemassani?

-- Sanonpa sinulle mitä tekisin, vastasi Jo iloisen hämmästyneenä Natin miehekkyydestä. -- Sanoisin itselleni: Minä näytän, että rakkauteni on luja ja uskollinen. Daisyn äiti antaa vielä ylpeänä tyttärensä minulle, sillä minusta ei tule vain hyvä muusikko, vaan myös luotettava ja kunnioitettava mies.