Part 4

-- Erinomaisesti. Minä en välitä rahasta, senhän tiedät, parasta antaa sen mennä menojaan, ettei tule huolta omaisuudesta. Silti on hauskaa saada rahaa, ettei tarvitse pihistää. Minun ei kannata säästää, sillä minunlaiseni eivät milloinkaan elä vanhoiksi, sanoi Dan. Näytti kuin hänen pieni omaisuutensa olisi rasittanut häntä aika tavalla.

-- Mutta jos menet naimisiin ja asetut aloillesi niin kuin toivottavasti teet, sinulla täytyy toki olla jotain millä aloittaa. Ole vain järkevä ja sijoita rahasi johonkin. Kaikille tulee pahojakin päiviä, ja sinä haluat olla oma herrasi, vastasi rouva Bhaer vakavan näköisenä, vaikka olikin hyvillään, kun rahanhimo ei ollut tarttunut hänen hyväonniseen poikaansa.

Dan pudisti päätään ja katseli huonetta aivan kuin se olisi tuntunut liian ahtaalta.

-- Kukapa välittäisi tällaisesta virvatulesta? Naiset pitävät tasaisista miehistä, eikä minusta koskaan tule tasaista.

-- Voi Dan, kun minä olin tyttö, pidin juuri sellaisista seikkailijoista kuin sinä olet. Reipas ja rohkea, vapaa ja romanttinen viehättää aina naisia. Älä ole toivoton. Löydät kyllä vielä ankkurisi.

-- Mitä sanoisit, jos toisin sinulle intiaanitytön? Dan kysyi veitikkamainen pilke silmissään ja tarkasteli nurkassa olevaa kaunista Galateian rintakuvaa.

-- Toivottaisin sydämellisesti tervetulleeksi, jos hän olisi hyvä tyttö. Onko sellainen jo tulossa? kysyi Jo katsoen uteliaana poikaa.

-- Ei toistaiseksi. Minulla ei ole ollut aikaa 'katsahtaa ympärilleni', niin kuin Ted sanoo. Miten poika muuten jaksaa? kysyi Dan vaihtaen puheenaihetta.

Rouva Bhaer oli heti vauhdissa ja kuvaili laveasti poikiensa harrastuksia ja avuja -- kunnes asianomaiset itse ryntäsivät sisään ja karkasivat Danin kimppuun kuin karhunpoikaset. Sitten tuli professori, ja puhetta riitti Maryn sytytellessä lamppuja ja keittäjän valmistaessa illallista.

Teen jälkeen Dan kulki edestakaisin avarissa huoneissa poiketen välillä halliin hengittämään raitista ilmaa, jota hänen keuhkonsa näyttivät kaipaavan enemmän kuin muiden ihmisten. Tällaisella käynnillä hän näki oviaukossa vaalean olennon ja pysähtyi katselemaan. Besskin seisahtui tuntematta vanhaa ystäväänsä ja aavistamatta, kuinka sievältä näytti seistessään siinä pitkänä ja solakkana kesäillan valoa vasten.

-- Onko tämä Dan? Bess hymyili ja ojensi kätensä.

-- Kukapa muu kuin vanha Dan. Mutta sinua en ollut tuntea, prinsessa. Luulin henkiolennoksi, vastasi Dan katsoen tyttöä uteliaan hellästi ja hämmästyneenä.

-- Tietysti minä olen kasvanut. Mutta sinä olet muuttunut kahdessa vuodessa ihan toiseksi! Ja Bess katseli tyttömäisesti ihaillen maalauksellisen näköistä nuorta miestä.

Dan ei ehtinyt vastata, sillä samassa syöksähti Josie sisään. Muistamatta lainkaan vasta saavuttamaansa kunnioitettavaa ikää hän juoksi suoraan Danin syliin, ja tämä lennätti tytön ilmaan kuten ennen vanhaan. Vasta laskettuaan Josien maahan Dan huomasi tässäkin tapahtuneen muutoksen ja puuskahti hullunkurisen kauhistuneena:

-- Varjelkoon, sinähän olet miltei täysikasvuinen! Mitä minä nyt teen, kun täällä ei ole enää yhtään leikkitoveria. Ted kulkee tuossa pitkänä kuin humalasalko ja Bess on jo nuori neiti, ja sinäkin, sinapinsiemen, alat pidentää hameitasi ja opetella käytöstapoja!

Tytöt nauroivat. He olivat hauskasti toistensa vastakohtia -- Bess vaalea ja hento, Josie raikkaan heleä kuin villiruusu. Dan nyökkäsi tyytyväisenä katsellessaan heitä.

-- Kuulkaapas, tytöt, kukaan ei saa yksinoikeutta Daniin! huusi Jo-rouva olohuoneesta. -- Tuokaa hänet tänne ja pitäkää vahtia, muuten hän pääsee taas pujahtamaan vuoden parin matkalle ennen kuin olemme edes kunnolla nähneet häntä.

Josie raahasi uhrinsa sisälle pitäen koko ajan meteliä siitä, että Dan oli hänen mielestään etuillut miehekkyydessä muihin poikiin verraten.

-- Emil on vanhempi kuin sinä, mutta hän hyppii yhä polkkaa ja laulaa merimies viisuja ihan niin kuin pikkupoikana, hän sanoi syyttävästi. -- Sinä olet ainakin kolmekymmenvuotiaan näköinen ja iso ja musta kuin joku näytelmän roisto. Nytpä tiedänkin. Sinusta tulee hyvä Arbaces Pompejin viimeisiin päiviin! Me aiomme ottaa sen ohjelmistoon; gladiaattorit ja leijona ja maanjäristys ovat jo tiedossa. Tim ja Ted varistavat säkkikaupalla tuhkaa maahan ja vyöryttävät tynnyreittäin kiviä päälle. Muuta ei ole puuttunutkaan kuin musta mies egyptiläisen osaan, ja sinä näytät oikein komealta, kun sinut kiedotaan punaisiin ja valkoisiin huiveihin. Vai mitä arvelet, Jo-täti?

Sanatulva sai Danin tukkimaan korvansa, ja ennen kuin Jo ehti vastata suulaalle sisarentyttärelleen, tulivat Laurencet ja Meg perheineen ja kohta heidän kannoillaan Tom ja Nan. Kaikki olivat uteliaita kuulemaan Danin vaiheista ja hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan.

-- Mielesi tekee kai takaisin Kaliforniaan odottamaan toista onnen potkua, tuumi Laurie Danin lopetettua kertomuksensa. -- Mutta muista että keinottelu on vaarallista peliä. Voit menettää hetkessä kaiken mitä olet voittanut.

-- Oikeastaan olen saanut siitä pelistä kylläkseni, ainakin vähäksi aikaa. Minua viehättää siinä vain jännitys, eikä sekään ole minulle terveellistä. Aion lähteä länteen viljelemään maata. Se on hienoa puuhaa jos on kylliksi lääniä, ja vakinainen työ saattaa maistua oikein hyvältä pitkän kiertelyn jälkeen. Minä panen työn alulle, ja te voitte lähettää mustat lampaanne minun tarhaani. Minähän yrittelin lampaankasvatusta Australiassa, niin että tiedän niistä yhtä ja toista. Mustistakin.

Danin vakava ilme suli naurahdukseen, mutta ne, jotka tunsivat hänet parhaiten, aavistivat hänen joutuneen käymään San Franciscossa kovaa koulua, johon hän ei kaivannut takaisin.

-- Se on hieno ajatus, sanoi Jo lämpimästi. -- Silloin mekin tiedämme missä olet ja voimme käydä sinua tervehtimässä matkustamatta maailman toiseen laitaan. Ted voi tulla maatilallesi. Hän on niin levoton sielu, että se tekisi hänelle hyvää. Sinun luonasi hän olisi turvassa, kun purkaisi liian tarmonsa työhön.

-- Kyllä minä lapiota ja kuokkaa osaan heiluttaa siinä kuin joku toinenkin, mutta Speranzan kaivokset tuntuvat sittenkin houkuttelevammilta, sanoi Ted tutkien malminäytteitä, jotka Dan oli tuonut professorille.

-- Sinä perustat länteen uuden yhdyskunnan, ja kun me tässä alamme parveilla, tulemme ja asetumme sinne. Siellähän tarvitaan pian sanomalehteäkin, huomautti Demi.

-- Tuumasta toimeen, Dan! Tuo on hyvä idea ja me tuemme kaikki sinua. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että hankkisin itsekin vähän preeriamaata ja muutaman hevospaimenen, sanoi Laurie-herra, joka aina koetti saada pojat ponnistamaan eteenpäin.

-- Jos kaverilla on vähän rahaa pohjalastina ja hän sijoittaa sen maahan, niin silloin on kyllä vahvasti ankkurissa -- ainakin jonkin aikaa. Mieleni tekee koettaa mihin pystyn, mutta halusin keskustella ensin teidän kanssanne ennen kuin päätän mitään. Voi olla, ettei tuollainen puuha sovi minulle ajan mittaan, mutta pääseehän siitä irti jos väsyy, tuumi Dan.

-- Et sinä sinne jää. Tuollainen maatila tuntuu varmaan hirmuisen pieneltä ja tylsältä, kun on tottunut pitämään koko maailmaa kotinaan, ennusti Josie.

-- Lännessä ei taideta harrastaa taide-elämää? kysyi Bess. Hän teki mielessään mustavalkoista harjoitelmaa Danista, jonka kasvot näyttivät maalauksellisilta sivultapäin lankeavassa valossa.

-- Mutta luontoa siellä on ainakin niin että riittää. Löydät sieltä niin komeita eläimiä ja maisemia, ettei koko Eurooppa vedä niille vertoja. Arkiset kurpitsatkin ovat siellä valtavia. Josie mahtuu Tuhkimona vaikka istumaan sellaisessa, sitten kun hän avaa teatterin Danin kaupungissa.

-- Minä tulen sinne lääkäriksi, ilmoitti Nan. -- Yritän valmistua siihen mennessä, vaikka kaupungit kasvavatkin lännessä kovin nopeasti.

-- Ei Dan huoli sinne alle nelikymmenvuotiaita naisia ollenkaan, tokaisi Tom harmissaan hyväksyvästä katseesta, jonka Dan heitti Naniin.

-- Lääkärit ovat poikkeus, väitti Nan. -- Tosin Dansvillessä ei paljon sairastetakaan, siellä kun kaikki viettävät terveellistä elämää, mutta tapaturmia siellä varmaan sattuu vähän väliä. Onhan siellä hurjapäisiä ratsastajia ja villejä elukoita ja intiaanikahakoita. Minä oikein kaipaan katkenneita luita. Täällä on kirurgille liian vähän tekemistä.

-- Tervetuloa, tohtori, ja pidäkin kiirettä, sillä lähetän hakemaan sinua heti kun voin tarjota katon pääsi päälle. Nyljen päänahan muutamalta punanahalta erityisesti sinua varten, nauroi Dan.

-- Kiitos. Annapas kun koetan vähän käsivarttasi, että näen mihin pystyt. Ai miten mainiot jänteret! Pojat, tätä minä sanon lihakseksi. Nan piti lyhyen anatomian luennon käyttäen havaintovälineenä Danin käsivartta.

Tom synkkeni yhä enemmän ja vetäytyi ikkunakomeroon katselemaan tähtiä.

-- Tee Tomista haudankaivaja, hän kuoppaa mielellään ne potilaat, jotka Nan tappaa, kiusoitteli Ted vilkaisten murjottajaan. Mutta Dan ei näyttänyt kuulevan hänen huomautustaan vaan kiirehti puhumaan toisesta ajatuksesta, joka oli syntynyt hänen toimeliaissa aivoissaan.

-- En ole lainkaan varma, että menestyn maanviljelijänä, ja tahtoisin välttämättä tehdä jotakin vanhojen ystävieni, montanaintiaanien hyväksi. Se on rauhallinen heimo ja tarvitsee kipeästi apua; satoja montanoja on kuollut nälkään valtion laiminlyöntien takia. Siouxit ovat sotaisia, heitä on kolmekymmentätuhatta, ja siksi hallitus pelkää heitä ja antaa heille kaiken mitä he haluavat. Minusta se on kirottu häpeä! Danin silmät säihkyivät, ja hän jatkoi nopeasti: -- Jos minulla olisi ollut rahaa silloin kun olin montanojen luona, olisin antanut joka centin noille raukoille. Heiltä on petkutettu kaikki elämänmahdollisuudet, kun heidät on ajettu omilta mailtaan reservaattialueelle, missä ei mikään kasva. Rehelliset asiainhoitajat voisivat tehdä paljon heidän hyväkseen, ja minusta tuntuu, että velvollisuuteni olisi auttaa. Minä osaan heidän kieltään ja pidän heistä. Minulla on nyt hiukan pääomaa, enkä tiedä, onko minulla oikeutta asettua itsekkäästi nauttimaan siitä. Mitä sanotte?

-- Mene heidän luokseen, sanoi Jo syttyen heti.

-- Niin, mene ja ota minut apulaiseksesi, innostui Ted. -- Lähtisin hirveän mielelläni noiden kaverien luo metsästämään.

-- Kerropa vähän enemmän asiasta, että voimme tuumia yhdessä, mikä olisi viisainta, sanoi herra Laurence.

Dan kuvasi, mitä oli nähnyt dakota-intiaanien ja muiden luoteisheimojen keskuudessa, kertoi heitä kohdanneista vääryyksistä, heidän kärsivällisyydestään ja rohkeudestaan.

-- He sanoivat minua Dan Tulipilveksi, sillä minun aseeni oli paras, minkä he koskaan olivat nähneet. Ja Musta Haukka pelasti henkeni monta kertaa ja opetti minulle yhtä ja toista, josta on hyötyä jos menen sinne takaisin. Nyt montanoilla on ollut vastoinkäymisiä, ja minä maksaisin mielelläni velkani heille.

Kaikki olivat jo niin lämmenneet intiaanien asialle, että Dansville-innostus alkoi laimeta. Mutta varovainen herra Bhaer huomautti, että yksi ainoa rehellinen virkamies ei loppujen lopuksi voisi tehdä paljonkaan intiaanien hyväksi. Asiaa sieti harkita tarkoin, oli yritettävä saada vaikutusvaltaa oikealta taholta ja tutkittava maaperää ennen lopullisen päätöksen tekoa.

-- Hyvä, minä teen niin. Käväisen Kansasissa katsomassa miltä siellä näyttää. Oikeastaan kaikkialla on niin paljon tekemistä, ettei tiedä mistä aloittaa. Toivon melkein, ettei minulla olisikaan rahaa, sanoi Dan kulmiaan rypistäen.

-- Minä pidän huolta rahoistasi, kunnes teet päätöksen. Sinä innostut niin helposti, että syydät omaisuutesi ensimmäiselle kerjäläiselle, joka sinuun törmää. Anna rahasi minun huostaani, saat ne takaisin heti kun tiedät mihin ne sijoitat, sanoi Laurie, joka oli saanut melkoisen annoksen elämäntaitoa huolettomien nuoruusvuosiensa jälkeen.

-- Kiitos, olen iloinen päästessäni siitä lastista. Ja jos minulle sattuu jotakin, niin auta rahoillani joku nuori lurjus elämän alkuun niin kuin aikoinaan autoit minut. Tämä on minun testamenttini, ja te olette kaikki todistajia. Nyt tuntuukin paremmalta. Dan oikaisi selkäänsä kuin taakasta vapautuneena.

Laurie rupesi juuri selittämään miten hän sijoittaisi rahat, kun ulkoa kuului iloinen ääni:

"On Peggy tyttö iloinen, hei hiio hoi, hei hiioo, suo riemuin ryypyt Tomilleen, hei hiio hoi, hei hiioo. Ja meripoika maailmaa kun kiertää, Peggy odottaa. Hei hiio hoi, hei hiioo."

Emil ilmoittautui aina tällä lailla. Hänen mukanaan tuli Nat, joka oli ollut kaiken päivää antamassa viulutunteja kaupungissa.

Huoneet eivät enää riittäneet nuorisolle, se siirtyikin kuistille ja asettui portaille kuin parvi yölintuja. Herra March ja professori vetäytyivät kirjastoon, Meg ja Amy neuvottelivat keittiössä, ja Jo ja Laurie istuutuivat leveän ikkunan ääreen kuuntelemaan kuistilta kantautuvaa rupattelua.

-- Joukko on taas koossa, sanoi Jo viitaten edessään olevaan ryhmään. -- Toiset ovat kuolleet tai hajaantuneet taivaan tuuliin, mutta nämä yksitoista pysyvät lohtunani. Kun Alice Heath lasketaan joukkoon, heitä on koko tusina.

-- Kun katselee heitä, sopii oikeastaan olla aika tyytyväinen, vastasi Laurie, ja hänen silmänsä pysähtyivät mustien ja ruskeiden joukosta erottuvaan vaaleaan päähän.

-- Tytöistä ei ole huolta, mutta pojat näyttävät ajautuvan kauemmaksi minusta joka kerran lähtiessään, huokasi Jo. -- Tietenkin he itsenäistyvät, minä pitelen heitä enää hienon hienosta langasta, joka voi katketa milloin tahansa niin kuin Nedin ja Jackin suhteen on käynyt. Doll ja George pistäytyvät vielä täällä mielellään, ja Franz on aina uskollinen. Mutta en voi olla hätäilemättä niiden kolmen takia, jotka pian taas lähtevät maailmalle. Emil kyllä pysyy oikealla tiellä, mutta Nat on häilyväinen poika ja Dan yhä kesyttämättä. Siinä meillä taitaakin olla aika urakka.

-- Dan on hieno poika. Minusta on melkein vahinko, jos hän nyt hautautuu tuonne erämaihin. Hänessä olisi ainesta oikeaksi herrasmieheksi, jos hän pysyisi ihmisten ilmoilla, tuumi Laurie.

-- Enpä tiedä. Hän pitää työstä ja vapaasta elämästä, ja ne muovaavat hänestä hyvän miehen. Ja se on toki tärkeintä. Me emme voi muuttaa hänen perusluonnettaan, mutta voimme auttaa häntä kehittymään oikeaan suuntaan.

Jo puhui vakavasti, sillä hän tunsi Danin paremmin kuin kukaan muu ja näki, ettei varsan luontoa vielä ollut taltutettu. Ja hän tiesi, että Danin kaltaiselle elämä tulisi aina olemaan kovaa.

-- Älä ole huolissasi. Jos Dan menettää innostuksensa farmiin, hän voi toteuttaa tuon toisen suunnitelman. Ehkä se olisikin paras ratkaisu. Hän sopisi erittäin hyvin tuohon vaikeaan tehtävään, sillä taistelu sorrettujen puolesta pitäisi hänen vaarallisen sisunsa aisoissa.

-- Toivottavasti. Mitähän tuolla nyt tapahtuu? Jo-rouva kumartui kuuntelemaan Tedin ja Josien innostuneita huutoja.

-- Puhvelin pää Bessille, voi hyvä luoja, Dan! Miksi toit hänelle tuollaisen kamalan kapineen? Nan kysyi.

-- Bessille tekee hyvää saada kunnon malli suoraan luonnosta. Ei hänestä mitään tule, jos hän näpertelee joutavien jumalien ja kissanpoikasten parissa, sanoi Dan halveksivasti, kun muisti, että hänen viimeksi täällä ollessaan Bess oli kahden vaiheilla valitsisiko mallikseen Apollon pään vai persialaiskissansa.

-- Kiitos, minä koetan muovailla sen, ja jollen onnistu, voimme naulata pään eteisen seinään sinun muistoksesi, sanoi Bess närkästyneenä, kun hänen epäjumaliaan oli loukattu. Hänen äänensä oli makea ja kylmä kuin jäätelö.

-- Sinä et kai voisi ajatellakaan, että tulisit katsomaan minun tulevaa siirtokuntaani. Liian sivistymätön paikka, vai mitä? Dan kysyi tavoitellen nöyrää sävyä.

-- Minä menen Roomaan opiskelemaan vuosikausiksi. Kaikki maailman kauneus ja taide on siellä, eikä yksi ihmisikä riitä sen nauttimiseen, vastasi Bess.

-- Rooma on vanha homeinen hauta verrattuna minun suurenmoisiin Kalliovuoriini. Usko pois, voisin näyttää sinulle sellaista, joka lennättäisi vanhat mestarisi ilmaan kuin leijat. Ja ellet satapäisestä villihevoslaumasta löydä kauneutta, silloin minä antaudun, puuskahti Dan.

-- Minä tulen joskus isän kanssa katsomaan, vetävätkö sinun hevosesi vertoja Pyhän Markuksen torin tai Capitoliumin kukkulan ratsuille. Älä sinä pilkkaa minun jumaliani, minäkin koetan antaa arvoa sinun jumalillesi, sanoi Bess rauhaa rakentaen.

-- Vanhalla maailmalla on kyllä etunsa, mutta ei toki kaikkia. Englannissa Man-saarella naisilla on vaaleissa samat oikeudet kuin miehilläkin, mutta meillä ei ole. Se on synti ja häpeä, intoili Nan.

-- Voi, älkää ruvetko puhumaan äänioikeudesta. Ihmiset riitelevät siitä aina ja haukkuvat toisiaan. Ollaan sovussa ja hiljaa tänä iltana, pyysi Daisy, joka inhosi väittelyä yhtä kiihkeästi kuin Nan sitä rakasti.

-- Sinä saat äänestää niin paljon kuin tahdot meidän uudessa kaupungissamme, Nan. Saat olla pormestari ja raatimies ja hoitaa koko hallinnon. Siellä on kaikki vapaata kuin ilma, muuten minä en voi elää siellä, sanoi Dan ja lisäsi nauraen: -- Huomaan että rouva Rasavilli ja rouva Shakespeare Smith ovat yhäkin eri mieltä tärkeistä kysymyksistä.

-- Jos kaikki olisivat yksimielisiä, ei edistyttäisi lainkaan. Daisy on oikea kullanmuru, mutta näissä asioissa ihan pöhkö. Häntä pitää ravistella yhtä mittaa.

-- Kyllä minä pidän Daisyn ajan tasalla, sanoi Demi hellästi ja kietoi kätensä sisaren vyötäisille.

Dan katseli heitä haikeana ja mietti, kuinka hyvältä mahtoi tuntua, kun vierellä oli sisar. Hänen yksinäinen nuoruutensa tuntui entistä ankeammalta. Mutta Tomin äkillinen puuskahdus hälvensi tunteilun.

-- Minä haluaisin olla kaksonen. Olisi mukavaa, jos olisi joku lohduttamassa, kun toiset tytöt ovat olleet julmia.

Tomin onneton rakkaus oli perheen alituisena pilailun aiheena, ja hänen huokauksensa herätti naurunpuuskan. Nan otti esille pillerirasian ja sanoen virallisen näköisenä:

-- Arvasin että söit liikaa hummeria. Ota neljä tablettia, niin ruuansulatushäiriösi menee ohi. Tom huokailee ja on aina ihan hupsu syötyään liikaa.

-- Olkoon menneeksi. Muuta hyvää sinä et minulle annakaan.

Ja Tom narskutti alakuloisena annostaan.

-- "Taikaa sull' eikö mielen tautiin, taitoa nykiä surun juuret muistist' irti", lausutti Josie murheellisesti kaiteelta.

-- Lähde minun mukaani, niin teen sinusta miehen. Jätä pillerit ja pulverit ja samoile vähän maailmaa, niin unohdat, että sinulla sydäntä ja vatsaa onkaan, sanoi Dan tarjoten kaikkiin tauteihin omaa parannuskeinoaan.

-- Tai lähde minun kanssani merille! Kunnon meritauti saa sinut jaloillesi ja kaakkoismyrsky puhaltaa pois masennuksen. Tule laivalääkäriksi -- helppo toimi ja lystiä loputtomiin!

"Jos Nan on sulle suuttunut, niin nosta purje pois ja etsi tyttö sellainen, joka sopuisampi ois",

jatkoi Emil, jolla aina oli ystävilleen tarjolla laulunpätkä murheeseen.

-- Saa nähdä, mietin ehkä asiaa, kun saan diplomini. En aio raahustaa kolmea ikävää vuotta saamatta siitä paperia. Siihen asti...

-- En ikinä hylkää rouva Micawberia, keskeytti Teddy niiskuttaen -- ja lensi samassa Tomin tönäisemänä portailta märkään heinikkoon.

Kun muut olivat menneet, jäi Dan kuistille nauttimaan tuulesta, joka puhalsi heinäpelloilta ja toi mukanaan kukkien tuoksua. Hän seisoi siinä vielä nojaillen kuutamossa, kun Jo tuli sulkemaan ovea.

-- Uneksitko, Dan, kysyi Jo odottaen avomielisyyden hetkeä. Mutta hän putosi nopeasti maankamaralle, kun Dan pyörähti ympäri ja sanoa töksäytti:

-- Teki vain mieli tupakkaa.

Jo naurahti pettymykselleen ja vastasi ystävällisesti:

-- Saat polttaa omassa huoneessasi, mutta älä sytytä taloa!

Ehkä Dan huomasi pettymyksen, koska hän kumartui suutelemaan Jota ja kuiskasi: -- Hyvää yötä, äiti. Ja Jo oli taas melkein tyytyväinen.

5

KESÄLOMA

Kaikki olivat iloisia siitä, että loma oli alkanut, eikä kukaan kiirehtinyt seuraavana aamuna pois aamiaispöydästä. Äkkiä oviaukkoon ilmestyi iso hirvikoira, joka tuijotti Dania liikkumatta.

-- Hei, vanha kaveri! Etkö jaksanut odottaa että tulisin sinua hakemaan? Oletko sinä karannut? Reippaasti vain, ota selkäsaunasi vastaan kuin mies, sanoi Dan ja nousi mennäkseen koiraa vastaan. Se kavahti takajaloilleen, katsoi herraansa silmiin ja haukkui kuin loukkaantuneena.

-- Hyvä on! Don ei valehtele; sanoi Dan ottaen eläintä kaulasta. Nähdessään ikkunasta miehen ja hevosen lähestyvän, hän lisäsi:

-- Jätin saaliini yöksi hotelliin, kun en tiennyt, millainen tilanne täällä oli. Tulkaa ulos katsomaan hevostani Oktoota, se on oikea kaunotar.

Dan hävisi ja koko perhe virtasi hänen jäljessään tervehtimään tulokasta. He näkivät hevosen pyrkivän portaita ylös isäntänsä luo ohjaista pitelevän miehen suureksi kauhuksi.

-- Antaa sen tulla, neuvoi Dan, se kiipeää kuin kissa ja hyppää kuin hirvi. No niin, tyttöseni, tahdotko sinä laukata, hän kysyi, ja hevonen hirnahti tyytyväisenä, kun hän hankasi sen kuonoa ja taputti sen kiiltävää kylkeä.

-- Tällaista hevosta jo kannattaa pitää, sanoi Ted haltioissaan, sillä hänen oli määrä pitää huolta siitä Danin poissa ollessa.

-- Onpa sillä viisaat silmät! Näyttää ihan kuin se aikoisi ruveta puhumaan, sanoi Jo.

-- Se puhuukin kuin ihminen, mutta omalla tavallaan. Ja melkein kaiken se ymmärtää. Hei, vanha heila! Ja Dan painoi poskensa hevosen poskea vasten.

-- Mitä Oktoo merkitsee? kysyi Rob.

-- Salamaa. Ja kohta saatte nähdä, että se kyllä ansaitsee nimensä. Musta Haukka antoi Oktoon minulle vastalahjaksi pyssystäni, ja meillä on ollut hienoja seikkailuja yhdessä. Se on pelastanut monta kertaa henkeni. Näettekö tuota arpea?

Dan näytti pientä, puoleksi harjan peitossa olevaa arpea ja kertoi sen tarinan käsi Oktoon kaulalla.

-- Musta Haukka ja minä olimme metsästämässä puhveleita, mutta emme löytäneet niitä niin pian kuin olimme odottaneet. Eväät loppuivat, kun me olimme noin sadan mailin päässä joelta, missä leirimme sijaitsi. Luulin jo että olimme mennyttä miestä, mutta kumppanini sanoi: "Näytän sinulle, kuinka voimme elää siksi kun löydämme laumat." Oltiin paraikaa riisumassa satuloita yöksi pienen lammen rannalla. Missään ei näkynyt elävää olentoa, ei lintuakaan, pelkkää preeriaa vain mailikaupalla. Arvatkaa mitä teimme?

-- Söitte käärmeitä niin kuin australialaiset, sanoi Rob.

-- Keititte heiniä tai lehtiä, arveli Jo.

-- Tapoitte toisen hevosista, ehdotti Ted.

-- Ei, vaan annoimme toisen vuodattaa vertaan. Katsokaas, juuri tuosta! Täytimme peltituopin, panimme vähän salvianlehtiä ja vettä sekaan ja lämmitimme risuvalkealla. Se maistui hyvältä, ja me nukuimme mainiosti.

-- Mutta Oktoo ei tainnut nukkua yhtä hyvin, sanoi Josie taputtaen myötätuntoisesti hevosta.

-- Se ei ollut siitä millänsäkään. Musta Haukka sanoi, että mies voi elättää itseään hevosella monta päivää ja silti ratsastaa, ennen kuin eläin tuntee sen. Mutta seuraavana aamuna löysimme puhvelit, ja minä ammuin sen, jonka pää on arkussani valmiina ripustettavaksi lasten pelättimeksi. Se on aika huima otus, uskokaa pois.

-- Mitä virkaa tällä hihnalla on, kysyi Ted tutkien tarkkaan intiaanisatulaa, yksinkertaisia suitsia, kuolaimia silmukkoineen ja niskan yli kulkevaa hihnaa.

-- Siitä pidetään kiinni, kun maataan piilossa hevosen kupeella ja laukaistaan kaulan alitse. Minäpä näytän.

Ja satulaan hypähtäen Dan meni menojaan lasketellen nurmella kovaa vauhtia milloin Oktoon selässä, milloin sen sivulla jalustimesta ja niskahihnasta riippuen, milloin taas kokonaan irrallaan juosten hevosen rinnalla, kun se laukkasi tavattoman hyvillään leikistä. Don viiletti riemastuneena perässä.

Se oli hauskaa katseltavaa -- kolme hurjaa, voimakasta olentoa niin valloillaan, että hetken aikaa tasainen nurmikko oli kuin preeria. Ja välähdys toisenlaisesta maailmasta sai katsojat tuntemaan oman elämänsä kovin kesyksi ja värittömäksi.

-- Tämä on parempaa kuin sirkus! huudahti Jo toivoen, että olisi itse vielä tyttö ja saisi ratsastaa tuollaisen salaman selässä. -- Näyttää siltä, että Nan saa asetella luita paikoilleen aamusta iltaan, sillä tuossa menossa Ted kyllä taittaa jokaisen luunsa.