Part 13

-- Kiitän tähtiäni, että napinreiät ovat onnistuneet, sillä hän katsoi niitä ja sanoi: "Aivan kuin ammattilaisen tekemät", lisäsi toinen tuntien pumpulileninkinsä kohonneen arvossa.

-- Hän ei ollut ollenkaan ylpeä tai jäykkä, niin kuin odotin. Te, rouva Bhaer, sanoitte kerran, että jalosukuisen ihmisen tuntee kaikkialla. Nyt taidan aavistaa mitä tarkoititte.

Äiti Bhaer sanoi:

-- Tunnen kyllä sellaisen kun tapaan, mutta minusta itsestäni ei tule koskaan käyttäytymisen mallikappaletta. Hauskaa että vierailu oli teille mieleen. Jollette te nuoret halua, että jäämme Englannista monessa suhteessa jälkeen, teidän pitää ponnistella sen rinnalle. Sikäläiset sisaremme eivät hukkaa aikaa tuijottamalla luokkarajoja, vaan käyvät työhön kaikkialla minne velvollisuus kutsuu. Tytöt nyökkäsivät innostuneina ja marssivat pois käsityökoreineen tuntien, että vaikkei heistä koskaan tulisikaan Elizabeth Browningeja tai George Elioteja, heistä silti saattoi tulla hyödyllisiä ja itsenäisiä naisia.

18

TUTKINTOPÄIVÄ

Päivä paistoi kauniisti Plumfieldiin, kun kevätjuhla tuli mukanaan tavanomaiset tuomisensa: ruusut ja mansikat, valkopukuiset tytöt ja hienoiksi sonnustautuneet nuorukaiset, koulun ystävät ja arvohenkilöt, jotka olivat tyytyväisiä vuoden tulokseen. Tämän laitoksen erikoisuutena oli opiskelijatyttöjen mukanaolo. Se loi tilaisuuteen vilkkautta, joka puuttui tyystin niistä kouluista missä kauniimpi sukupuoli oli vain katsomassa.

Jatko-opiston kukkulalla, Parnassossa ja vanhassa Plumissa parveili iloisia ihmisiä. Laurie ja Amy kuuluivat vastaanottokomiteaan, Meg, Daisy ja Josie auttoivat tyttöjen puolella myöhästyneitä pukeutumaan, pitivät silmällä pöytien kattamista ja ohjasivat koristamista. Jolla oli kädet täynnä työtä, ja lisäksi hänelle tuli aika urakka, ennen kuin Ted saatiin esiintymiskuntoon.

Ei Ted pukeutumista vastustanut, kaukana siitä. Hän herrasteli mielellään hienoissa pukimissa, ja juhliin hän kiskoi ylleen frakin, jonka eräs turhamainen ystävä oli lahjoittanut hänelle. Se näytti aika hullunkuriselta hänen päällään, mutta Ted piti sitä itsepintaisesti toisten naurusta huolimatta. Silinterihatunkin hän olisi halunnut, mutta sitä hän kärtti turhaan, sillä tällä kohtaa vanhemmat tekivät tenän. Ted vetosi siihen, että englantilaiset pojat käyttivät silinteriä kymmenvuotiaasta lähtien eivätkä olleet hiukkaakaan hienostelevia, mutta hänen äitinsä taputti vain tyynnyttävästi pojan keltaista harjaa.

-- Sinä olet jo ilmankin ihan tarpeeksi eriskummallinen. Jos antaisin sinun pitää tuota naurettavaa päähinettä, johtokunta potkisi meidät molemmat pois Plumfieldistä.

Kun tämä jalo miehuuden tunnus näin jäi pelkäksi unelmaksi, Ted lohduttautui pukeutumalla tyrmistyttävän korkeaan ja kankeaan kaulukseen ja rusetteihin, jotka olivat naisten silmissä kerrassaan merkillisiä. Tämä päähänpisto oli kosto kovasydämiselle äidille, sillä kaulukset saattoivat silittäjän epätoivoon, kun niitä ei saanut moitteettomiksi, ja rusetit vaativat sellaista sidontataitoa, että joskus kolmekin naista sai uurastaa, ennen kuin Ted oli tyytyväinen. Kiiltävät ja puristavat kengät nähtiin Josien sanojen mukaan pitkän mustan vaateripustimen toisessa päässä, toisessa taas nuoret mutta juhlalliset kasvot. Vaaleat käsineet, keppi ja -- voi katkeraa pisaraa ilon maljassa! -- halveksittava olkihattu täydensivät tämän huomiotaherättävän pojan puvun.

-- Miltäs tämä nyt näyttää? hän kysyi ilmestyen pää kallellaan äitinsä ja serkkujen pariin, joiden mukana hänen piti lähteä juhlapaikalle.

Naurun pyrskähdys ja kauhun huudahdukset tervehtivät häntä, sillä tuo vintiö oli kiinnittänyt huuliinsa pienet vaaleat viikset, joita hän usein näytellessään käytti. Ne sopivat hyvin ja korvasivat Tedin mielestä jotenkuten puuttuvan silkkipytyn.

-- Ota ne pois heti paikalla, senkin lurjus! Isäsi kauhistuisi nähdessään sinun ilveilevän tuolla tavalla juuri tänään, kun meidän pitää olla mallikappaleita, pauhasi Jo.

-- Anna hänen pitää ne, täti, nehän pukevat häntä. Kaikki luulevat häntä vähintään kahdeksantoistavuotiaaksi, huudahti Josie, jota valepuvut aina viehättivät.

-- Ei isä sitä huomaa, hän on niin syventynyt arvovieraisiin ja tyttöihin. Eikä hätää vaikka huomaisikin, hän olisi mukana leikissä ja esittelisi minut vanhimpana poikanaan. Rob ei näytä miltään, kun minä olen täysissä tamineissa. Ja Ted asteli edestakaisin kuin mikäkin riikinkukko.

-- Poika, tottele! Jo komensi sellaisella äänellä, että hänen sanaansa oli uskottava. Myöhemmin viikset kuitenkin ilmestyivät takaisin, ja moni vieras luuli varmaan, että oli olemassa kolme nuorta Bhaeria. Näin Tedkin löysi edes yhden valonsäteen surkeuteensa.

Päivällistä ja kestitystä riitti varsinaisen päättäjäisjuhlan jälkeen koko iltapäivän, mutta auringon laskiessa oli jo hiljaisempaa, kun kaikki lepäsivät ennen iltatilaisuuksien alkua. Rehtorin vastaanotto oli vielä jäljellä, samoin tanssiaiset Parnassossa.

Vaunuja tuli ja meni, ja nuoret, joita istui ryhmissä kuisteilla, nurmikoilla ja ikkunasyvennyksissä, katselivat vieraita kiinnostuneina. Heidän uteliaisuutensa vain kasvoi, kun Bhaerin oven eteen pysähtyivät pölyiset ajoneuvot, joihin oli kuormattu paljon matkalaukkuja, etenkin kun vaunuista hyppäsi pari ulkomaalaisen näköistä herraa mukanaan kaksi nuorta naista, joita kaikkia Bhaerit tervehtivät riemastuneina. Sitten koko joukko hävisi taloon tavaroineen päivineen jättäen katsojat aprikoimaan, keitä salaperäiset vieraat mahtoivat olla, kunnes muuan opistolainen selitti, että he olivat kai professorin sisarenpoikia.

Hän oli oikeassa. Franz esitteli ylpeänä vaalean, tanakan morsiamensa Ludmillan, ja heti perään Emil talutti esiin sievän Marynsä ilmoittaen iloisesti:

-- Eno ja Jo-täti, tässä on teille toinenkin tytär. Onko teillä tilaa minunkin vaimolleni?

-- Varjelkoon, miksette kirjoittaneet, että olisi voitu valmistautua ottamaan vastaan kaksi morsianta yhden asemesta, nuhteli Jo, joka näytti kuin myrskyn kourista karanneelta kampausnutussaan ja neulat törröttäen päässä, sillä hän oli rynnännyt alas kesken iltavalmistelujen.

-- Minä muistin, että Laurie-sedän naimisiinmeno oli teistä aikoinaan mainio pila, ja päätin järjestää samanlaisen yllätyksen, nauroi Emil. -- Toivoimme että ehtisimme perille jo eilisillaksi, mutta hyvä kun päästiin edes ilonpidon loppuun.

Olohuoneessa kävi aikamoinen puheenpälpätys. Kaikilla oli paljon kerrottavaa, varsinkin Emilillä ja Marylla. Heidän oli tarkkaan kuvattava haaksirikko, pelastuminen ja vielä matkan onnellinen ja odottamaton päätöskin, josta kotiväki ei ollut tiennyt mitään.

-- Maryn isä kehotti meitä odottamaan vähän, mutta minä sanoin, että tuskin me sen pahempaan mylläkkään enää joudumme kuin oli yhdessä kestetty ja että jollemme tämmöisen vuoden jälkeen tunne toisiamme, ei meistä ikinä tuttuja tulekaan. Niin sain tahtoni läpi ja pestasin itselleni pienen laivakumppanin.

-- Aiotko tosissasi lähteä Emilin mukana merelle? kysyi Daisy Maryltä ihailevasti.

-- Ei minua pelota, Mary hymyili. -- Olen kokeillut tätä kapteenia niin kauniilla säällä kuin myrskyssäkin, ja jos hän vielä joutuisi haaksirikkoon, olisin mieluummin hänen mukanaan kuin rannalla odottamassa.

-- Siinä on oikea merimiehen vaimo! Oletpa sinä onnenpoika, Emil, sanoi Jo ihastuneena. -- Minä tunsin luissani, että sinä tulet takaisin, ja kun muut olivat epätoivoissaan, minä väitin vain sinun riippuvan jostakin raakapuusta.

-- Niinhän minä riipuinkin, sanoi Emil yksinkertaisesti. -- Ja koko ajan mietin sitä punaista lankaa, josta puhuit ennen lähtöäni. Päätin että jos palanenkaan köyttäni jää ajelehtimaan, niin siinä pitää olla punainen säie.

-- Olihan siinä! Kapteeni Hardy todistaa sen ja tässä on palkkasi, sanoi Jo suudellen Maryä.

Emil silmäili huonetta, jota ei ollut uskonut enää milloinkaan näkevänsä, ja sanoi:

-- Kummallista miten selvästi pikku asiat muistuvat mieleen vaaran hetkellä. Kun ajelehdimme kurjina ja nälkäisinä, olin kuulevinani Tedin koluavan alakertaan ja Jo-tädin kutsuvan: "Pojat, tulkaahan syömään." Tunsin kahvin tuoksun, ja kerran melkein itkin, kun heräsin nähtyäni unta Pöpön piparkakuista. Elämäni katkerimpia pettymyksiä oli herätä nälkäisenä, kun tunsi yhä nenässään tuon makean tuoksun. Antakaa ihmeessä minulle piparkakkuja, jos niitä on!

Tädit ja serkut mutisivat säälivästi, ja Emil vietiin juhlasaatossa syömään piparkakkuja, joita aina oli varastossa. Jo liittyi sisarineen toiseen joukkoon kuulemaan mitä Franz kertoi Natista.

-- Heti paikalla kun näin, kuinka laiha ja nukkavieru hän oli, tiesin että jokin oli hullusti. Mutta hän viis veisasi siitä, oli vain niin iloissaan meidän käynnistämme, että en viitsinyt liikoja kysellä häneltä. Mutta kävin professori Baumgartenin ja Natin opettajan, professori Bergmannin luona. Heiltä kuulin, miten hän oli elänyt yli varojensa ja koetti sovittaa asian ylimääräisellä työllä. Baumgarten arveli, että se oli Natille vain terveellistä, eikä ollut puhunut asiasta muille kuin minulle. Nat onkin maksanut velkansa ja ansainnut leipänsä otsa hiessä, niin kuin kunnian mies ainakin.

-- Juuri tuosta minä Natissä pidän. Se on ollut kova läksy, ja hän on oppinut sen hyvin, sanoi herra Bhaer tyytyväisenä.

-- Sanoinhan sinulle, Meg, että pojassa on ainesta ja että rakkaus Daisyyn pitää hänet oikealla tiellä. Olisipa hänkin nyt täällä, huudahti Jo unohtaen kokonaan viime kuukausien epäilyt ja pelon.

-- Olen siitä iloinen, ja kai minä taivun tässäkin asiassa niin kuin aina, varsinkin kun täällä näyttää raivoavan oikea kulkutauti. Sinä ja Emil olette panneet kaikkien pään pyörälle. Kai Josiekin on tässä tahtomassa sulhasta ennen kuin ennätän edes kääntyä, vastasi Meg epätoivoisesti.

Mutta Jo huomasi, että Natin koettelemukset olivat liikuttaneet sisarta, ja hän kiiruhti kertomaan pojan menestyksestä, jotta voitto olisi täydellinen.

-- Eikö tuo Lontoon matka ole Natille hieno saavutus? hän kysyi.

-- Kerrassaan. Nat saa erinomaista harjoitusta Bachmeisterin orkesterissa. Minä onnittelin häntä, ja hän oli hyvin iloinen. Hän ihailee yhä uskollisesti Daisya ja pyysi kertomaan kaiken hänelle. Minä jätän sen puolestani sinun tehtäväksesi, Meg-täti, ja voit myös kautta rantain kertoa, että Natilla on oikein tyylikäs vaalea parta. Ludmillalla on valokuva hänestä.

Franz kuvaili Natin elämänvaiheita niin elävästi, että Meg oli melkein voitettu. Hän päätti pitää pienen keskustelutuokion Daisyn kanssa. Hän saattaisi heltyä vähitellen ja vaihtaa epäröivän "sittenhän nähdään" sydämelliseen "tule onnelliseksi, kultaseni".

Kellonlyönti herätti Jon haaveista todellisuuteen ja hän huudahti kauhuissaan:

-- Hyvät ihmiset, teidän pitää syödä ja levätä ja minun pukeutua kiireesti, muuten saan ottaa vieraat vastaan näissä kauheissa riekaleissa. Meg, saata sinä Ludmilla ja Mary yläkertaan ja pidä heistä huolta! Franz tietää, missä ruokahuone on. Ja me, Fritz, lähdemme siistiytymään.

19

VALKOISET RUUSUT

Sillä aikaa kun matkustajat asettuivat taloksi ja rehtorin rouva pujottautui parhaaseen pukuunsa, Josie juoksi puutarhaan poimimaan kukkia morsiamille. Jännittävien vieraiden odottamaton tulo oli kiihdyttänyt haavemielisen tytön pois tolaltaan, hänen päänsä oli täynnä sankaritekoja ja dramaattisia kohtauksia, samalla kun häntä askarrutti naisellinen kysymys, aikoivatko morsiamet esiintyä hunnuissaan. Hän seisoi tuuhean valkoisen ruusupensaan vieressä ja valikoi kauneimpia ruusuja, jotka aikoi sitoa valkoisella nauhalla kimpuiksi ja asettaa uusien serkkujensa peilipöydille. Kesken puuhansa hän kuuli askelia ja näki veljensä tulevan polkua pitkin käsivarret ristissä, pää painuksissa ja kasvoilla hajamielinen ilme.

-- 'Sinua odotan', sanoi Josie ja hymyili ymmärtäväisesti imien peukaloaan, johon ruusunpiikki oli pistänyt.

-- Mitä sinä täällä teet, kujeilija, kysyi Demi, joka pikemmin tunsi kuin näki, että joku oli häirinnyt hänen haaveitaan.

-- Poimin kukkia morsiamille. Eikö olisi mukavaa jos sinullakin olisi?

-- Morsian vai kukka? kysyi Demi tyynesti, mutta katseli äkkiä kiinnostuneena ruusupensasta kuin jotakin hyvin harvinaista ilmiötä.

-- Molemmat. Jos hankit itse toisen, saat toisen minulta.

-- Jospa voisinkin, sanoi Demi poimien ruusunnupun ja huokaisten niin syvään, että Josien sydän heltyi.

-- Mikset sitten tee jotakin? Nyt sinun on toimittava, jos ylipäänsä aiot. Hän lähtee pian pois ainaiseksi.

-- Kuka? Demi kiskaisi irti puoleksi auenneen nupun ja oli niin hämmentyneen näköinen, että Josieta nauratti.

-- Älä ole olevinasi. Tiedät ihan hyvin, että tarkoitan Alicea. Ja Demi, minä tahtoisin auttaa sinua. Nämä kihlaukset ja häät ja muut ovat niin jännittäviä, etten millään antaisi yksienkään mennä sivu suun. Ota sinä vaarin minun neuvostani, puhu kuin mies suusi puhtaaksi ennen kuin Alice lähtee.

Pikku sisko puhui niin tärkeänä ja tosissaan, että Demiä nauratti, mutta neuvo oli erinomainen, sillä se sopi täsmälleen hänen omiin mietteisiinsä. Siksi hän ei härnännyt tyttöä kuten tavallisesti, vaan sanoi:

-- Kun kerran olet noin viisas lapsi, niin vihjaisepa vielä, miten minä puhun 'suuni puhtaaksi'.

-- Hyvänen aika, onhan niitä tapoja. Näytelmissä kosijat polvistuvat, mutta se on kamalaa, jos heillä on pitkät jalat. Ted ei milloinkaan polvistu kunnolla, vaikka harjoitan häntä tuntikaupalla. Jos tahdot olla hyväntuulinen ja leikkisä, voit sanoa: "Tule omakseni, tule omakseni", niin kuin vanhus, joka heitti kurkkuja aidan yli rouva Nickelbylle, tai sitten voit kirjoittaa jotakin runosotkua. Sitähän olet koettanutkin tietääkseni.

-- Ole vakavissasi, Josie! Minä rakastan todella Alicea ja luulen, että hänkin tietää sen. Tahtoisin sanoa sen hänelle, mutta minua pökerryttää jo pelkkä ajatus.

Demi koetti puhua selkeästi, mutta unohti hämmennyksissään arvokkuutensa ja tavanomaisen pidättyvyytensä niin, että nöyrtyi kysymään pikku siskoltaan, kuinka olisi parasta kosia. Onnellisten morsiusparien tulo ja myös Alicen loistava puhe kevätjuhlassa olivat kiirehtineet hänen ratkaisuaan. Daisy oli tavallisesti Demin uskottu, mutta nyt sisarella oli omat murheensa, ja Demistä olisi ollut sydämetöntä kertoa hänelle toiveistaan.

Josie ja ruusupensas näyttivät tulleen kohtalon sormena Demin tielle, ja hän turvautui pikku sisareensa kuin hukkuva oljenkorteen.

-- Ehkä minä kirjoitan hänelle, hän aloitti hitaasti hetken vaitiolon jälkeen.

-- Minä keksin keinon, oikein hienon keinon, huudahti Josie äkkiä hyppien. -- Se sopii hänelle erinomaisesti ja myös sinulle, koska olet runoilija.

-- Mitä sinä keksit? Älä viitsi pilailla, rukoili ujo kosija innoissaan, mutta hän pelkäsi hiukan tuota teräväkielistä naissuvun edustajaa.

-- Se oli eräässä Edgeworthin kertomuksessa. Mies lähetti valitulleen kolme ruusua: nupun, puoleksi puhjenneen ja aivan aukinaisen. En muista minkä tämä valitsi, mutta Alice tietää, sillä hän oli mukana kun se luettiin. Tässä on kaikki mitä tarvitset. Nuput sinulla jo on. Taita nyt kaunein ruusu minkä löydät, niin minä sidon ne ja vien hänen huoneeseensa. Hän tulee Daisyn luo pukeutumaan, niin että kaikki sujuu kuin rasvattu.

Demi tuumi hetken, ja sitten hänen kasvoilleen levisi hymy, ja hän liitti Josien kädessä olevaan kimppuun auenneen ruusun.

Ihastuksissaan siitä, että sai olla mukana näin romanttisessa jutussa, Josie sitoi varret yhteen. Sillä välin Demi kirjoitti korttiin:

"Rakas Alice! Tiedät mitä nämä kukat tarkoittavat. Tahdotko kiinnittää yhden tai kaikki rintaasi tänä iltana? John."

Antaessaan sen sisarelleen hän sanoi niin että tyttö tunsi tehtävänsä tärkeyden:

-- Luotan siihen, ettet nyt kujeile, Josie. Tämä on minulle tärkeä asia.

Josie lupasi ja juoksi täyttämään tehtäväänsä. Demi jäi haaveilemaan ruusujen keskelle.

Hymy ja kyynelet vuorottelivat Alicen kasvoilla, kun hän luki kukkien mukana tullutta viestiä ja mietti, mitä siihen vastaisi. Hiukkaakaan epäröimättä hän tiesi mitä olisi halunnut vastata, mutta velvollisuus pidätti häntä. Kotona oli sairas äiti ja vanha isä, siellä tarvittiin häntä ja rahallista apua. Hitaasti hän pani syrjään täysin puhjenneen ruusun istuessaan peilin edessä tuumimassa elämän suurta kysymystä.

Olisiko oikein pyytää Demiä odottamaan ja sitoa hänet lupauksella? Vai olisiko parempi olla edes ilmaisematta hänelle rakkauttaan? Demi oli nuori ja saattoi unohtaa, ja hän itse ehkä pystyisi paremmin täyttämään velvollisuutensa, jos malttamaton sulhanen ei odottaisi häntä. Silmiä hämärsi ja käsi viipyi ruusunvarressa, kun hän asetti puoleksi puhjenneen ruusun jo avoimen viereen ja mietti saattoiko panna edes nuppua rintaansa. Se näytti hyvin kalpealta toisten rinnalla, ja oli väärin antaa vähän toiveita, ellei kerran enempää voinut.

Istuessaan siinä mietteissään ja alakuloisena hän kuuli Daisyn ja tämän äidin juttelevan viereisessä huoneessa. Kaikkialla oli hiljaista, ja avonaisista ikkunoista äänet kantautuivat niin selvästi, että hänen oli mahdotonta olla kuulematta. Muutaman hetken perästä hän ei enää saattanut vetäytyä pois, sillä he puhuivat Demistä.

-- Kyllä Ludmilla on kiltti, kun toi meille kaikille oikeata kölninvettä! Se virkistää näin väsyttävän päivän jälkeen. Johnkin taisi saada pullollisen?

-- Niin sai. Näitkö miten hän hypähti pystyyn, kun Alice lopetti puheensa päättäjäisissä? Hän olisi mennyt päätä pahkaa Alicen luo, ellen minä olisi pidättänyt häntä. Enkä ihmettele, että hän oli ylpeä ja hyvillään. Minäkin taputin käsineeni melkein riekaleiksi enkä edes muistanut, että vastustan naisia puhujalavalla.

-- Onko John puhunut sinulle mitään?

-- Ei, ja arvaan kyllä miksei. Hän pelkää pahoittavansa minun mieleni. Vaikka se on kyllä erehdys. Mutta minä tiedän hänen tapansa ja toivon, että hänelle kävisi hyvin.

-- Hyvin hänen käykin. Ei kukaan täysjärkinen tyttö antaisi rukkasia Johnille, vaikkei hänestä milloinkaan tule rikasta. John kertoi muuten eilisiltana, mitä hän teki rahoillaan. Hän lähetti Barton-raukan sairaalaan ja maksoi kulut, kunnes miehen silmät oli pelastettu -- se oli aika kallis juttu. Mutta Barton kykenee nyt työhön ja voi huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Hän oli epätoivon partaalla, sairas ja köyhä. Kun John sai tietää asiasta, hän antoi jokaisen penninsä eikä kertonut edes minulle ennen kuin pakotin hänet siihen.

Alice ei kuullut mitä Daisy vastasi, sillä onnen tunne valtasi hänet, ja päättävästi hän kiinnitti rintaansa ruusun.

Meg-rouva puhui yhä Johnista.

-- Jotkut sanoisivat, että hän menetteli tyhmästi ja ajattelemattomasti, koska ei itsekään ole varakas, mutta minusta hänen ensimmäinen sijoituksensa on hyvä ja varma, sillä se joka antaa köyhille, lainaa Jumalalle. Ja minä olin niin tyytyväinen ja ylpeä hänestä, etten tahtonut pilata asiaa tarjoamalla hänelle rahaa.

-- Luulen ettei hän puhu mitään Alicelle, koska hänellä ei ole mitään tarjottavana. Mutta hän unohtaa, että rakkaus sinänsä on kaikki. Ja tiedän että kuka tahansa nainen olisi iloinen hänen rakkaudestaan.

-- Niin, siltä minustakin aikoinaan tuntui, ja olin valmis tekemään työtä ja odottamaan oman Johnini kanssa ja hänen puolestaan.

-- Niin Alicekin odottaa, ja toivottavasti heidän asiansa selviää. Pitäisitkö sinä siitä, äiti?

-- Kaikesta sydämestäni, sillä parempaa tyttöä ei ole. Juuri hänen laistaan vaimoa olen pojalleni toivonut, enkä aio menettää häntä, mikäli se minusta riippuu. Alicen sydämeen mahtuvat kyllä sekä rakkaus että velvollisuus. Ja Alicen ja Johnin on helpompaa odottaa yhdessä -- sillä odotettava heidän tietenkin on.

Alice ei kuullut enempää, hän sulki ikkunansa kasvot loistaen vaikka hiukan syyllisyydentuntoisena. Koko asia näytti nyt toiselta kuin ennen. Hän tunsi itsekin, että hänen sydämensä oli kyllin avara sekä rakkaudelle että velvollisuudelle. Hän tiesi, että äiti ja sisar toivottaisivat hänet tervetulleeksi. Hän muisti Daisyn kohtalon, Natin koettelemukset, pitkän odotuksen ja ehkä ikuisen eron -- kaikki nuo asiat tulivat niin elävästi mieleen, että oli julmaa olla varovainen ja sulaa hulluutta uhrautua. Siinä miettiessään hän pani nupun puoleksi auenneen viereen. Ja hetken perästä hän suuteli auennutta ruusua ja liitti senkin kielittelijäkimppuun tuumien itsekseen juhlallisesti kuin valaa vannoen:

-- Haluan rakastaa Johnia ja tehdä työtä ja odottaa hänen kanssaan ja hänen puolestaan.

Oli hyvä, ettei Demi ollut saapuvilla, kun Alice pujahti alas liittyäkseen vieraisiin, joita pian alkoi virrata taloon. Hänen tavallisesti mietteliäistä kasvoistaan säteilevä ilo ei herättänyt kummastusta, koska kaikki onnittelivat häntä puheesta, ja hämminki, jonka saattoi nähdä aina uuden herraryhmän lähetystössä, meni pian ohi, kun kukaan heistä ei huomannut hänen rinnassaan olevia kukkia.

Demi oli opastanut muutamia arvohenkilöitä ympäri opistorakennusta ja auttoi isoisäänsä pitämään heille seuraa keskustelemalla Pestalozzista, Fröbelistä ja muista, jotka hän olisi kernaasti lähettänyt Punaisen meren pohjaan. Viimein hän luotsasi 'vaikutusvaltaiset ja kunnioitettavat herrat' onnellisesti Plumfieldiin ja laski heidät maihin setä ja täti Bhaerin eteen. Nämä ottivat vieraat juhlallisesti vastaan, professori paistoi hyväntahtoisuutta kaikkia ja kaikkea kohtaan ja rouva hymyili puristaessaan kättä toisensa jälkeen koettaen sivuuttaa huomiotta sen ikävän tosiasian, että mahtipontinen professori Plock oli leiriytynyt hänen samettisen juhlapukunsa laahukselle.

Syvästi huoaten Demi katseli ympärilleen nähdäkseen Alicen. Tuntui mahdottomalta noin vain käden käänteessä keksiä valkopukuinen tyttö joukosta, joka tunkeili vastaanottohuoneissa, hallissa ja kirjastossa, mutta Demin silmät kääntyivät kuin magneettineula juuri siihen nurkkaan, missä tumma palmikkokruunuinen pää kohosi -- hänen mielestään kuningatarmaisena yli ympäröivän joukon.

Oli, oli Alicella kukka povellaan: yksi, kaksi, voi ihanaa näkyä! Kaiken tämän Demi erotti halki suuren huoneen, ja hän huokasi niin syvään, että neiti Perryn käherretty leikkotukka heilui. Avonaista ruusua ei näkynyt, sillä pitsin poimu peitti sen. Ehkä olikin hyvä, että onni tuli asteittain, muuten Demi olisi saattanut ällistyttää vieraita hyökkäämällä suin päin epäjumalansa luo, sillä nyt ei ollut Daisya pitelemässä takin liepeestä.

Muuan komea nainen, joka halusi tietoja, kävi Demin kimppuun tänä tärkeänä hetkenä, ja pojan täytyi pakottautua esittelemään hänelle merkkihenkilöitä. Totisesti Demi oli kärsivällinen kuin pyhimys, mutta hänen ajoittainen hajamielisyytensä ja epäjohdonmukaisuutensa saivat tuon kiittämättömän lesken kuiskaamaan ensimmäiselle ystävälleen, jonka tapasi Demin päästyä livahtamaan:

-- En näe missään viiniä, mutta nuori Brooke on aivan varmasti ottanut liikaa. Hän käyttäytyi kyllä moitteettomasti, mutta oli selvästi hiukan päissään.

Ja niin hän todella oli, vaikka sen oli aiheuttanut jalompi viini kuin se mikä kimalteli päivällislaseissa. Kun Demi selvisi naisesta, hän kääntyi taas etsimään Alicea saadakseen kuulla edes yhden sanan tämän suusta. Hän näki tytön seisovan pianon luona selaamassa nuottivihkoa ja juttelemassa muutamien herrojen kanssa. Kätkien intonsa Demi luovaili lähemmäksi valmiina astumaan esiin heti kun onnellinen hetki koittaisi, ja hän panetteli kaiken aikaa mielessään vanhoja ihmisiä, joiden piti itsepintaisesti ahdistaa nuoria sen sijaan että istuisivat järkevästi ikäistensä seurassa. Vanhemmat vetäytyvät vihdoinkin pois, mutta heidän tilalleen tuli heti kaksi innokasta nuorukaista, jotka pyysivät neiti Heathia kanssaan Parnassoon tanssimaan. Demi himoitsi heidän vertaan, mutta rauhoittui kun kuuli Pumpun ja Dollin puhuvan Alicen kanssa tämän kieltäydyttyä. Pumppu sanoi:

-- Ajattele, minä olen täysin kääntynyt yhteisopetusaatteeseen ja toivoisin melkein että olisin jäänyt tänne. Kreikkakin tuntuu varmaan helpommalta, kun näkee sieviä tyttöjä sen kimpussa.