Part 12

-- Nouse pitämään meille seuraa! Te herrasmiehet saisitte kehittää meidän tapojamme, sillä me olemme vain 'huonosti pukeutuneita maalaistyttöjä'. Josie avasi taistelun muistaen, mitä Doll oli joskus sanonut lukutoukkatytöistä, jotka välittävät enemmän kirjoista kuin muodista.

-- Enhän minä sinua tarkoittanut. Sinun vaatteesi ovat all right ja hattukin viimeistä muotia, sanoi Doll-raukka nolostuneena.

-- Sainpa sinut kiinni. Kuuluuko sinusta herrasmiehen tapoihin ilkkua tyttöjä, jotka eivät pukeudu hyvin? Josie tunsi antaneensa kelpo iskun hienostelevalle pojalle.

-- Siitä sait, kaveri. Josie on aivan oikeassa. Ette milloinkaan kuule minun puhuvan vaatteista ja sellaisesta roskasta, sanoi Pumppu tukahduttaen haukotuksen ja haparoi makeisia virkistyksekseen.

-- Sinä puhut ruuasta, ja se on yhtä tylsää. Menet naimisiin keittäjän kanssa ja pidät vielä jonakin päivänä ravintolaa, nauroi Josie iskien heti häneen.

Ennustus vaiensi Pumpun vähäksi aikaa, mutta Doll kokosi uudelleen voimansa ja vaihtaen aihetta siirsi taistelun vastustajan alueelle.

-- Koska pyysit käyttäytymisneuvoja, niin salli minun sanoa, etteivät seurapiireissä nuoret naiset tee henkilökohtaisia huomautuksia. Pikku tytöt, jotka eivät vielä ota osaa seuraelämään, voivat pitää sitä sukkelana, mutta vakuutan sinulle, ettei se kuulu hyviin tapoihin.

Josie oli hetken vaiti tointuakseen hämmästyksestään, mutta Bess sanoi ylevällä äänellä, joka oli paljon musertavampi kuin Josien nenäkkyys:

-- Se on totta, mutta me olemme täällä tottuneet järkevämpään keskusteluun kuin teidän nuoret seurapiirinaisenne. Me koetamme kaikin tavoin auttaa toisiamme, siksi voimme vihjaista toisen virheistäkin. Me emme harrasta jonnin joutavaa lörpöttelyä.

Kun prinsessa moitti, pojat asettuivat harvoin vastahankaan. Niinpä Dollkin pysyi hiljaa ja Josie töksäytti:

-- Meidän pojat pitävät siitä, että juttelemme heidän kanssaan, ja ottavat onkeensa meidän vihjeemme. He eivät usko olevansa täydellisiä kahdeksantoista ikäisinä niin kuin harvardilaiset näyttävät luulevan, varsinkin kaikkein nuorimmat.

Doll oli ilmeisesti loukkaantunut, sillä hän vastasi kipakasti ja katsoi merkitsevästi pallokentällä riehuvaa pölyistä ja meluisaa joukkoa:

-- Teidän kaverinne tarvitsevat kyllä kaiken sen sivistyksen, mitä voitte heille antaa. Meikäläiset taas ovat enimmäkseen maan parhaista perheistä, niin ettei meillä tarvita tyttöjä opettajiksi.

-- Vahinko ettei teillä ole enemmän sellaisia kavereita kuin meillä. Meikäläiset käyttävät hyödykseen kaiken, mitä opisto tarjoaa; he eivät tyydy siihen, että pääsevät joten kuten lävitse. Ja mitä tyttöihin tulee, teidän olisi parempi pysyä tieltä poissa, kun he tulevat yliopistoon ja alkavat kilpailla teidän kanssanne niin kuin me täällä.

-- Miksi sinä pukeudut meidän väreihimme, kun sinulla kerran on noin kurjat ajatukset meistä? kysyi Doll kiusoitellen.

-- Enkä pukeudu. Minun hattuni on tulipunainen eikä karmiini, Josie kivahti.

-- Tiedänpä vain, että hurjistunut härkä ajaisi sinut pian käpälämäkeen, jos heiluttaisit tuota punaista pääkappaletta sen nenän edessä, Doll vastasi.

-- Antaa härän tulla! Osaavatko sinun nuoret seurapiirineitisi tämän tempun? Tai edes sinä itse? kysyi Josie, ja haluten näyttää uusinta taitoaan hän juoksi portille, laski toisen kätensä ylimmälle puulle ja kiepsahti sen yli keveästi kuin lintu.

Bess pudisti päätään ja Pumppu taputti laiskasti käsiään. Mutta Doll loikkasi aidan yli koskematta siihen ja laskeutuen jaloilleen Josien viereen kysyi tyynesti:

-- Osaatkos sinä tehdä tämän tempun?

-- En vielä, mutta ennen pitkää.

Saatuaan kiistakumppaninsa hiukan nöyryytetyksi Doll lauhtui ja jatkoi ystävällisesti temppujaan huomaamatta ensinkään joutuneensa ojasta allikkoon. Vastamaalatusta portista tarttui punaista maalia hänen hartioihinsa, ja kun hän keikahti sen yli takaperin ja kohosi hymyillen seisomaan, hän sai palkakseen ärsyttävän huomautuksen:

-- Jos tahdot tietää, minkä väristä karmiini on, niin katso selkääsi. Tuo maali tuskin lähtee pesemälläkään.

-- Voi pahus! puuskahti Doll koettaen epätoivoisesti kurkistella selkäänsä.

-- Eiköhän meidän pitäisi lähteä, Doll, sanoi Pumppu, jonka mielestä oli viisainta peräytyä ennen kuin uusi kahakka alkaisi.

-- Älkää hätäilkö, jääkää tänne vain makailemaan. Te tarvitsette lepoa viikon ankaran aivotyön jälkeen. Nyt on meidän kreikkamme aika. Tule, Bess. Hyvästi, herrat. Ja syvään kumartaen Josie lähti hattu sotaisesti pystyssä ja maila voitonlippuna olalla. Saatuaan viimeisen sanan hän katsoi voivansa vetäytyä pois voittajana.

Doll kumarsi Bessille viileästi, ja Pumppu säesti mutisten:

-- Pikku Josie on tänään äkäinen kuin ampiainen. Minä vedän vielä torkut. On liian kuuma pelata.

-- Niin on. Olikohan se kiukkupussi oikeassa puhuessaan näistä läiskistä? sanoi Doll ja istuutui hankaamaan takkiaan nenäliinalla. -- Nukutko sinä? hän kysyi aherrettuaan hetken tuhisten ja kärsimättömänä.

-- En. Tuumin vain, että Josie ei tainnut olla kovinkaan väärässä puhuessaan laiskuudesta. Hävettää, kun tulee tehdyksi niin vähän. En minä itse olisikaan välittänyt koko yliopistosta, mutta holhooja pakotti minut sinne, Pumppu huokasi. Hänestä opiskelu oli kauheaa, ja jäljellä oli vielä kaksi pitkää vuotta.

-- Katsos, se suo miehelle arvovaltaa. Mutta näin meidän kesken sanottuna olisi tosiaan aika hauskaa, jos mukana olisi tyttöjä. Kun tässä kerran on raadettava, sietäisi joukossa olla muutamia kullanmuruja auttamassa. Vai mitä arvelet?

-- Aika mukavaa, jos tällä hetkelläkin olisi kolme -- yksi vilvoittelemassa viuhkalla, yksi suutelemassa ja yksi tarjoamassa jäälimonaatia, huokasi Pumppu.

-- Kelpaisikos kalja? kuului heidän takaansa. Ääni sai Dollin loikkaamaan jaloilleen ja Pumpun kierähtämään ympäri kuin säikähtynyt pyöriäinen.

Aitaan nojaavalla porraslaudalla istui äiti Bhaer kaksi pulloa olan yli kulkevaan hihnaan kiinnitettynä, kimppu peltimukeja kädessä ja vanhanaikainen aurinkohattu päässä.

-- Tiesin että pojat tappaisivat itsensä jäävedellä, siksi tallustin viemään heille vähän kunnon kaljaa. He joivat kuin kamelit. Silaksella oli toinen kuorma, niin että minun pullooni jäi vielä tilkkanen. Tahdotteko?

-- Kiitos. Antakaa meidän kaataa!

Doll piti mukia, kun Pumppu ilomielin sen täytti. Molemmat pelkäsivät kuollakseen äiti Bhaerin kuulleen heidän äskeiset puheensa. Pian selvisi, että hän tosiaan oli kuullut, sillä istuessaan heidän välissään kuin muonitusmestari pulloineen ja mukeineen hän sanoi:

-- Oli hauska kuulla, että haluaisitte tyttöjä yliopistoon, mutta toivottavasti opitte puhumaan kunnioittavammin heistä ennen kuin he tulevat, sillä sen opetuksen he antavat teille ensimmäiseksi.

-- Minä laskin vain leikkiä, änkytti Pumppu hotkaisten kiireesti kaljansa.

-- Niin minäkin. Tietenkin minä -- minä kunnioitan tyttöjä, sammalsi Doll kauhuissaan, sillä hän näki, että tulossa oli saarna.

-- Mutta et oikealla tavalla. Muutamista tytöistä on ehkä hauskaa, jos heitä sanotaan pikku kullanmuruiksi, mutta ne tytöt, jotka haluavat opiskella, tahtovat että heitä kohdellaan järkevinä olentoina eikä pelkkinä hakkailun kohteina. Minä aion todella pauhata, se on minun virkani, niin että nouskaa ja ottakaa saarna vastaan kuin miehet.

Jo nauroi, mutta hän oli tosissaan, sillä viime talvisten kuulopuheiden perusteella hän tiesi, että Doll ja Pumppu olivat alkaneet 'katsella ympärilleen' tavalla, josta hän ei pitänyt. Molemmat olivat kaukana kotoaan, heillä oli rahaa tuhlattavaksi ja he olivat kokemattomia, uteliaita ja herkkäuskoisia niin kuin useimmat ikäisensä pojat. Jo oli varoittanut poikia jo monta kertaa heidän siirryttyään Harvardiin, mutta he eivät näyttäneet ymmärtäneen hänen hyvää tarkoittavia vihjauksiaan. Nyt hän uskoi heidän ymmärtävän ja aikoi puhua suunsa puhtaaksi.

-- Puhun teille kuin äiti, koska omat äitinne ovat täältä kaukana, hän aloitti juhlallisesti aurinkohattunsa uumenista.

-- Suuri Scott! Nyt se tulee, ajatteli Doll harmissaan. Mutta ensimmäisen iskun saikin Pumppu, kun hän koetti rohkaista itseään toisella mukillisella kaljaa.

-- Tuo ei tee sinulle pahaa. Mutta minun täytyy varoittaa sinua juomasta muita aineita, George. Olen kuullut sinun puhuvan viineistä niin asiantuntevasti kuin välittäisit niistä enemmän kuin sinun ikäisellesi on hyväksi. Älä rupea leikkimään tuolla vaarallisella asialla 'huvin vuoksi', niin kuin sinä sanot, tai siksi että se on muotia ja että toiset pojat tekevät niin.

-- Kunniasanalla, en juo väkevämpiä aineita kuin viiniä. Äitikin sanoo, että minä tarvitsen jotain vahvistavaa, joka korvaa lukemisesta johtuvan aivokudoksen kulutuksen, Pumppu vastusteli laskien kannun maahan.

-- Kunnon pihvi ja kaurapuuro uudistavat sinun kudoksesi paljon paremmin kuin moiset juomat. Työtä ja yksinkertaista ruokaa sinä tarvitset. Kunpa saisinkin sinut huostaani muutamaksi kuukaudeksi, niin opettaisin sinut juoksemaan läähättämättä ja tulemaan toimeen ilman neljää, viittä ateriaa päivässä.

-- Minä olen paksu, mutta en mahda sille mitään, me olemme kaikki lihavia. Se on suvussa, Pumppu puolustelihe.

-- Sitä suurempi syy sinun on elää varovasti. Tahdotko kuolla nuorena tai olla hoidettavana koko ikäsi?

-- En toki.

Pumppu näytti niin nujerretulta, ettei Jo hennonut kovistaa häntä enää muiden syntien takia. Hän lisäsi sen tähden leppeämmällä äänellä ja läpsäyttäen hiljaa Pumpun lihavaa kättä niin kuin ennen vanhaan, kun se oli kyllin pieni näpistelemään sokeripalasia hänen sokerikostaan:

-- Ole sitten varovainen, sillä ihminen piirtää luonnekuvansa kasvoihinsa, etkä varmaan tahdo näyttää syömäriltä ja juopolta.

-- En todellakaan. Laatikaa minulle terveellinen ruokalista, niin seuraan sitä jos voin. Ei minusta ole hauskaa olla näin lihava, minulla on sydämentykytystä ja päänkivistystä.

Pumppu huokasi osaksi surren kaikkea hyvää, josta lupasi luopua, osaksi helpotuksesta kun sai kätensä vapaaksi ja saattoi avata vyönsä.

-- Minäpä laadinkin. Seuraa sitä, niin jo vuodessa olet mies etkä jauhosäkki. Ja Doll, sanoi Jo kääntyen toiseen syntisäkkiin, joka toivoi ettei olisi tullutkaan. -- Luetko sinä ranskaa yhtä uutterasti kuin viime talvena?

-- En. Minusta se on ikävää -- toisin sanoen -- minä olen harrastanut k-kreikkaa nykyään, Doll aloitti aavistamatta mihin odottamaton kysymys tähtäsi, kunnes hänen mieleensä äkkiä juolahti asia, joka sai hänet änkyttämään ja tutkimaan tarkkaan kenkiään.

-- Eikä mitään kreikkaa. Doll lukee vain ranskalaisia romaaneja ja käy varieteessa, kanteli Pumppu varmistaen äiti Bhaerin epäluulot.

-- Niinpä minä arvelinkin, ja juuri siitä aioin puhua. Ted sai äkkiä halun oppia ranskaa samalla tavalla. Menin sen tähden itse katsomaan tuota varieteeta. Teikäläisiä siellä oli joukoittain, ja teki hyvää nähdä, kuinka monet nuorista olivat yhtä häpeissään kuin minäkin. Monet vanhemmat miehet näyttivät olevan haltioissaan, ja kun tultiin ulos, odottivat noita maalattuja tyttöjä kanssaan illalliselle. Oletko koskaan mennyt heidän mukaansa?

-- Kerran.

-- Piditkö siitä?

-- En. Mi-minä tulin aikaisin pois, sammalsi Doll kasvot yhtä tummanpunaisina kuin hänen solmionsa.

-- Tiedät hyvin, että sellainen seura voi tuoda vain ikävyyksiä ja voi aiheuttaa nuorelle miehelle ikuisen vamman.

Jo-rouvan ponteva vastalause päivän muotihuvitukseen sai pojat hämilleen, ja he odottivat hiljaa -- Pumppu iloissaan, ettei ollut koskaan ollut mukana noissa iloisissa illoissa, ja Doll hyvillään, että oli tosiaan lähtenyt ajoissa pois. Käsi kummankin olkapäällä ja huolten häivät otsaltaan karkottaen Jo jatkoi äidillisesti:

-- Poika-kullat, jollen rakastaisi teitä, en puhuisi koko asiasta. Tiedän ettei tämä ole hauskaa kuultavaa, mutta omatuntoni ei anna minulle rauhaa. Kunpa minä voisin antaa teille rohkeutta ja järkeä vastustaa yleistä mielipidettä ja välinpitämättömien ihmisten kevytmielistä moraalia! Viime talvena Demin äiti oli usein huolissaan, kun Demi oli myöhään ulkona uutisasioillaan, mutta kun hän varoitti poikaa kaikesta, mitä tämä näki ja kuuli kaupungilla, Demi sanoi vakavasti: "Tiedän mitä tarkoitat, mutta kenenkään ei tarvitse mennä harhaan, jollei itse tahdo."

-- Se oli ihan Pastorin tapaista, huudahti Pumppu.

-- Demi on oikeassa, ja juuri siksi että hän ajattelee noin, me kaikki kunnioitamme häntä, lisäsi Doll katsoen vilpittömästi höyhentäjäänsä. Tämä huomasi koskettaneensa oikeata kieltä ja oli miltei tyytyväinen saarnansa tuloksiin. Valmistautuen lähtemään oikeusistuimelta, jonka edessä rikolliset oli tutkittu ja syyllisiksi havaittu, mutta ehdotettu armahdettaviksi, Jo jatkoi:

-- Tämä löylytys voi tehdä teille hyvää, vaikken minä ehkä koskaan saa sitä tietää. Ohimennen kaikessa ystävyydessä sanotut sanat saavat usein ihmeitä aikaan, ja sitä vartenhan vanhat ihmiset ovat -- muuten ei heidän kokemuksistaan olisi mitään hyötyä. Nyt lähdetään etsimään toisia nuoria. Toivottavasti minun ei tarvitse koskaan sulkea Plumfieldin portteja teiltä niin kuin muutamilta teidän 'herrasmiehiltänne'.

Tämä kauhea uhkaus painui unohtumattomasti Dollin mieleen ja syvän kunnioittavasti hän auttoi Jon alas korkeuksista. Pumppu otti tyhjät pullot kantaakseen ja vannoi juhlallisesti pidättyvänsä kaikista väkevistä juomista, mikäli vain heikko liha kestäisi. Tietysti he kahden jäätyään laskivat leikkiä äiti Bhaerin 'luennon' kustannuksella -- mutta kaikessa hiljaisuudessa he olivat hänelle kiitollisia, ja perästäpäin heillä oli monta kertaa syytä muistella tätä tenniskentällä vietettyä puolituntista.

17

TYTTÖJEN KESKEN

Plumfieldissä uskottiin lujasti sekä molempien sukupuolten että kaikkien värien, rotujen ja yhteiskuntaluokkien oikeuteen saada opetusta. Siksi opistossa oli tilaa jokaiselle joka kolkutti, siellä otettiin yhtä ystävällisesti vastaan niin pohjoisen nukkavieru poika tai etelän vapautettu orja kuin jonkin hyvän suvun jälkeläinenkin, jolta kalliimpien koulujen ovet olivat suljetut.

Ylemmillä tahoilla oltiin yhä ennakkoluuloisia, naurettiin asialle ja ennustettiin kokeen epäonnistuvan. Mutta oppilaskunta koostui iloisista, toiveikkaista nuorista, jotka olivat nähneet suurempienkin uudistusten saavan alkunsa vähästä, ja luottamus opiston menestykseen lujittui sitä mukaa kun nuorten joukko vuosi vuodelta kasvoi.

Itsestään syntyneiden tapojen joukossa oli eräs, joka oli erityisen hyödyllinen ja kiinnosti tyttöjä. Se kehittyi vanhasta ompeluhetkestä, jota Marchin sisarukset jatkoivat vielä kauan senkin jälkeen, kun pienet ompelurasiat olivat paisuneet isoiksi koreiksi ja pursuivat paikattavaa. He olivat kiireisiä naisia, mutta lauantaisin he koettivat viettää yhteisen hetken jonkun ompeluhuoneessa.

Meg ensimmäisenä ehdotti pienen piirin laajentamista, sillä tyttöjen huoneissa hän näki murheellisen paljon järjestyksen, kätevyyden ja viitseliäisyyden puutetta. Latina, kreikka, korkeampi matematiikka ja luonnontieteet kukoistivat erinomaisesti, mutta ompelukorit saivat pölyttyä, kuluneet kyynärpäät jäivät paikkaamatta ja sinisukkia olisi sietänyt parsia. Valtioviisaasti Meg sai muutamia kaikkein huolimattomimpia houkutelluksi mukaan ja teki ompeluillan niin hauskaksi, että nämä ymmärsivät tarkoituksen, olivat kiitollisia Megille ja pyysivät saada tulla uudestaan. Kohta moni muukin pyrki piristämään raskasta työviikkoaan, ja ompeluhetkestä tuli vähitellen niin suosittu, että vanha museo kalustettiin uudestaan, sinne vietiin ompelukoneita, pöytiä, kiikkutuoleja ja rakennettiin räiskyvä tulisija, jotta neulat voisivat suihkia häiriintymättä satoi tai paistoi.

Täällä Meg oli omalla alallaan. Hän käytti saksia, koetteli pukuja ja neuvoi erityisapulaistaan Daisya muotoilemaan hattuja ja asettelemaan pitsi- ja nauhareunuksia. Amy ratkaisi tärkeät värikysymykset ja hankki myös luettavat kirjat, ja Bess puolestaan oli esilukijana. Josie esitti runoja ja katkelmia näytelmistä, Jo piti lyhyitä keskustelun alustuksia terveydenhoidosta, uskonnosta, politiikasta ja muista kysymyksistä, joita hänen mielestään kaikkien tuli harrastaa. Nämä avoimet jutteluhetket vaikuttivat ihmeen piristävästi tyttöihin. Ennakkoluulot karisivat, välinpitämättömyys vaihtui kiinnostukseen, ja älykkäät tytöt paneutuivat ajattelemaan, samalla kun nokkelat oivallukset ja vilkas kieli höystivät virinnyttä keskustelua.

Eräänä päivänä puheltiin vilkkaasti naisten elämänurasta. Jo oli lukenut jotakin tätä koskevaa ja kysyi kaikilta kahdeltatoista tytöltä, mitä he aikoivat tehdä opistosta päästyään. Vastattiin kuten aina: joku rupesi opettajaksi, toinen lääkäriksi tai opiskelemaan taidetta. Mutta melkein kaikki lopettivat sanoen: "... kunnes menen naimisiin."

-- Mutta entä jollette menekään naimisiin? Jo kysyi tarkaten miettiväisiä, reippaita kasvoja.

-- Jäädään sitten vanhoiksipiioiksi. Kamalaa, mutta eihän sille mahda mitään, kun naisia kerran on paljon enemmän kuin miehiä, vastasi muuan vilkas tyttö, joka oli niin sievä, ettei varmasti ainakaan vastoin omaa tahtoaan jäisi yksin.

-- On hyvä miettiä sitäkin ja valmistautua olemaan hyödyksi.

-- Ei vanhojapiikoja pilkatakaan enää läheskään niin kuin ennen, kun muutamat ovat saaneet mainetta ja osoittaneet, ettei nainen ole ihmisen puolikas, vaan täysi ihminen, ja hän selviää kyllä yksinkin.

-- Minusta se olisi sittenkin tylsää. Eihän meistä kaikista kuitenkaan tule Florence Nightingaleja. Mitä me voisimme tehdä kuin istua nurkassa ja tuijottaa eteemme, kysyi varsin tavallisen näköinen tyttö tyytymättömänä.

-- Ainakin voi olla iloinen ja tyytyväinen, ellei muuta. Mutta tehtäviä on tarjona niin paljon, ettei kenenkään tarvitse istua laiskana tuijottamassa, ellei itse tahdo, sanoi Meg hymyillen ja sovitti tytön päähän juuri koristettua uutta hattua.

-- Jos teidän täytyy ansaita leipänne, koettakaa toki tehdä se makeaksi älkääkä surko sen karvautta, jatkoi Jo. -- Minä itse olin nuorena katkera, kun minun täytyi pitää seuraa tuittupäiselle vanhalle naiselle. Mutta ne kirjat, joita luin hänen yksinäisessä huoneessaan, ovat sittemmin olleet minulle suunnattomaksi hyödyksi, ja tuo vanha mummo lahjoitti minulle testamentissaan koko Plumfieldin 'iloisesta palveluksesta ja hellästä huolenpidosta'. Minä en suinkaan ansainnut sitä, mutta yritin tehdä velvollisuuteni niin mieluisaksi kuin suinkin, ja siitä saan kiittää rakkaan äitini apua ja neuvoja.

-- Jos minä voisin ansaita tämmöisen paikan, laulaisin päivät pääksytysten ja olisin kuin enkeli. Mutta joskus saa tyytyä kohtaloonsa ilman vaivanpalkkaa, ja se on raivostuttavaa, sanoi lännestä tullut tyttö, joka oli viettänyt ankaraa elämää vähin varoin mutta unelmat taivaita hipoen.

-- Minä uurastin aikoinani kokonaisen talven saadakseni mainetta ja rahaa. Mutta kumpaakaan ei kuulunut, ja minä olin hyvin pettynyt. Vuotta myöhemmin huomasin, että olin saanut kaksi palkintoa: sujuvan kynän ja -- professori Bhaerin.

Jon nauru levisi hilpeänä tyttöpiiriin, sillä elävät esimerkit piristivät keskustelua ja tytöt pitivät niistä.

-- Te olette hyvin onnellinen nainen, aloitti tyytymätön neitonen.

-- Ja kuitenkin hänen nimensä ennen vanhaan oli 'Onneton Jo', sillä hän ei milloinkaan onnistunut saamaan mitä tahtoi ennen kuin lakkasi sitä toivomasta, sanoi Meg.

-- Minäkin lakkaan heti paikalla toivomasta, saa nähdä toteutuuko toiveeni. Minä tahdon vain auttaa kotiväkeä ja suoriutua hyvin luvuista.

-- Ottakaa oppaaksenne sananlasku: "Pidä rukkisi valmiina, niin Herra lähettää pellavia", Jo vastasi.

-- Niin meidän kaikkien pitää tehdä, jos meistä tulee vanhojapiikoja, sanoi sievä tyttö lisäten valoisasti: -- Loppujen lopuksi vanhanpiian elämä voisi olla mukavaakin, se on ainakin itsenäistä. Jenny-tätini saa tehdä mitä tahtoo kysymättä lupaa keneltäkään, mutta äidin pitää aina neuvotella isän kanssa kaikesta. Minä luovutankin mahdollisuuteni sinulle, Sally, ja rupean ylijäämänaiseksi.

-- Sinä olet ensimmäisenä kahleissa, katsotaan vain. Mutta kaikesta huolimatta: kiitos!

-- Hyvä! Minä pidän rukkini kunnossa ja otan vastaan pellavat, tahtokoon kohtalo sitten millaista lankaa tahansa.

-- Rouva Brooke, mittaanko oikealta vai nurjalta puolelta, kysyi luokkansa paras kreikantaitaja katsellen epätoivoissaan mustaa silkkiesiliinaa.

-- Oikealta, neiti Pierson, ja jättäkää vähän laskosvaraa, niin siitä tulee sievempi.

-- Minä en ikinä kyllä tee toista tämmöistä. Mutta suojeleehan se vaatteita mustetahroilta ja on hyvä olemassa. Ja oppinut neiti Pierson uurasti esiliinan kimpussa, vaikka se oli hänestä vaikeampaa kuin kreikan kielen kantasanat.

-- Meidän paperintuhrijoiden täytyy oppia tekemään itsellemme kilpiä tai joudumme tappiolle. Minä annan teille mallin semmoiseen esiliinaan, jota itse pidin 'pyörremyrskykautenani', sanoi Jo menneitä muistellen.

-- Minäkin haluaisin tulla kirjailijaksi. Jumaloin kuuluisia ihmisiä ja aion vielä joskus mennä Lontooseen katsomaan kaikkia, jotka vain saan säikytetyksi esille.

-- Jos tahdotte nähdä kuuluisan naisen, niin voinpa kertoa, että rouva Laurence aikoo tänään tuoda erään tänne. Lady Ambercrombie lounastaa hänen luonaan ja katseltuaan opistoa hän tulee meille. Hän haluaa erityisesti nähdä meidän ompelukerhomme.

-- Varjelkoon! Ja minä kun olen aina luullut, etteivät lordit ja ladyt tee muuta kuin ajavat vaunuillaan ja kuusivaljakoillaan, käyvät tanssiaisissa ja tulevat esitellyiksi kuningattarelle pyntättyinä hienoihin hattuihin, laahuksiin ja höyheniin, huudahti muuan nuori suorasuu, jonka kotiin Maineen joskus eksyi kuvalehtiä.

-- Lordi Ambercrombie ainakin on täällä tutkimassa vanhainkotia, ja hänen rouvansa tutustuu kouluihin. He ovat erittäin vaatimattomia ja herttaisia ihmisiä. He pukeutuvat yksinkertaisesti eikä kumpikaan ole enää nuori, niin että älkää odottako mitään häikäisevää.

-- Nousemmeko seisomaan? kysyi muuan tyttö odottaen hartaasti juhlallista tapausta.

-- Olisihan se kohteliasta.

-- Annammeko kättä?

-- Ette. Minä esitän teidät kaikki yhtaikaa.

-- Kyllä kotiväki on kummissaan kun kerron, että täällä on käynyt oikea lady, päivitteli joku.

-- Älä vain töllötä sen näköisenä kuin et olisi ikinä ennen tavannut herrasväkeä. Emme me kaikki ole metsäläisiä, varoitti arvokas nuori neiti, joka oli mielestään Euroopan kruunupäiden vertainen, koska hänen esi-isänsä olivat tulleet Amerikkaan "Mayflowerilla".

-- Hei, nyt hän tulee!

Tytöt olivat todella pettyneitä nähdessään vieraan, jonka esi-isät olivat kymmenissä polvissa kreivejä. Hän oli pitkä, vaatimattomasti pukeutunut nainen, päässään nukkavieru hattu, paperikäärö toisessa ja muistiinpanokirja toisessa kädessä. Mutta hänen kasvonsa olivat hyväntahtoiset, ääni sointuva ja ystävällinen, käytös valloittavaa. Koko hänen olemuksensa oli jollakin tavoin ylhäisen sukuperän leimaama, niin ettei kauneudesta ollut väliä eikä pukua muistettu.

Jo johti pian keskustelun Englannissa suoritettuun yhteiskunnalliseen työhön. Tyttöjen oli hyvä kuulla iltakouluista, joiden rahoittajina ja opettajina toimivat tunnetut naiset; pontevasta protestista oikeusturvan hankkimiseksi sorretuille perheenäideille; vankeinhoidon uudistamisesta; rouva Taylorista, joka luovutti huoneen historiallisesta kodistaan palvelijoiden kirjastoksi; lordi Shaftesburyn uusista vuokrataloista Lontoon köyhälistökortteleissa. Kaikki tämä vaikutti nuoriin syvästi, ja he tunsivat, että myös Amerikassa oli vielä paljon tehtävää, ennen kuin se olisi todella oikeamielinen, suuri ja vapaa maa.

Tytöt huomasivat, että lady Ambercrombie puhutteli kaikkia vertaisinaan ja yhtä kiinnostuneena, ylväästä rouva Laurencesta pikku Josiehen asti. Kukaan ei olisi voinut aavistaa, että hän omisti ison talon Lontoossa, linnan Walesissa ja suuren tilan Skotlannissa, kun hän puhui ihastuneena Parnassosta, kiitteli Plumfieldin kodikkuutta ja totesi jatko-opiston tuottavan kunniaa kaikille, joilla oli sen kanssa tekemistä. Sen kuullessaan tytöt tietysti kohottivat hiukan päätään, ja ladyn lähtiessä jokainen pudisti sydämellisesti hänen kättään.

-- Kunpa olisi yhtä tarmokas kuin lady Ambercrombie, huokasi joku tytöistä.