Part 2

ANTTI. Naista on kurilla kasvatettava, ei siitä muuten hyvää tule. Jos hän vallan käsiinsä saa, niin räkättää aamusta iltaan.

JUHA. Oikein ja viisaasti puhuttu. Sitä minun isänikin sanoi ja samaa sanoi hänenkin isänsä vanha Eerikkivaari. Niin oli näillä ankara luonto naisen suhteen. Naista on hyvästi hantteerattava, sanoi Eerikkivaari aina.

ANTTI. Minä olen katsellut sinun tulevaa vaimoasi. Kaunis hän on?

JUHA. Kaunis kuin kukkainen juhannuksen aikaan, punainen kuin mansikka aholla ja käynti on hänellä notkea ja sulava kuin hyvällä hevosella. Mutta äksy hän on, niinkuin varsa, jota ei vielä ole opetettu.

ANTTI. Pane ajoissa kuolaimet suuhun, muuten ei sinulla ole ainoaakaan rauhan hetkeä. Muista mitä Salomo, joka itselleen oli ylenpalttisen paljon vaimoja hankkinut, sanoo: "Parempi on istua katon kulmalla kuin riitaisen vaimon kanssa yhdessä huoneessa!"

JUHA. Olenhan minä ajatellut, että hän tulee äitiinsä, joka Tuomasta, vaikka onkin tämä roteva mies, pitää ankarassa kurissa. Mutta kun tätä olen katsellut, niin olen päättänyt, että toinen meno minun talossani on oleva.

ANTTI. Päätös on oikea, mutta onko sinussa miestä päätöksesi perille viemään?

JUHA. En ole tahtonut asiaan kajota, kun hän on vielä morsiameni, vaan olen odottanut häitä.

ANTTI. Täytyyhän naisella olla oma aikansa, jolloin hän komentieraa ja mekastaa. Tyttönähän tuo hänelle sopii, sillä sen kautta nuori nainen miehen lämpimänä pitää, mutta kun tulee avioaika, niin on tämä käskevä luonto hänestä otettava aivan heti pois.

JUHA. Kun näin sopiva hetki on tullut, niin saan kai tehdä pari kysymystä?

ANTTI. Tee, tyttäreni poika, tee kysymyksesi.

JUHA. Jos minun morsiameni hännän liepeillä toisia poikia juoksee, niin millä minä ne saan pois?

ANTTI. Anna niille selkään, se on yksinkertainen neuvoni.

JUHA. Kyllähän neuvo hyvä on, mutta jos voimat eivät riitä.

ANTTI. Käytä silloin viekkautta.

JUHA. Mistä sen ottaa, jos sitä ei ole. Minä olen hiukan yksitotinen enkä osaa kiemurrella.

ANTTI. Kyllä kiemurteluun oppii, kun rakkaus piinaa. Rakkaus on kaiken hyvän ja pahan opetusmestari, Sanoohan sanakin, että kolme asiaa on tutkimatonta: kotkan lento taivahalla, käärmeen kulku kalliolla ja nuoren miehen meno naisen tykö. Näin viisaat miehet ovat jo varhain havainneet, että rakkauden vimma saattaa jokaisen miehen ovelaksi.

JUHA. Eihän minun tarvitse oveluutta käyttää, kun Regina samassa talossa on. Mutta kun niitä toisia liikkuu aina lähettyvillä. Tuo Marttikin, joka täältä livisti, on aina hänen kimpussaan. Millä minä hänet voitan? Minulla on kankea kieli ja hänellä sujuva puhe. Minä olen hento ja hän on roteva.

ANTTI. Kuule minua, joka pitkät ajat olen ollut vallesmannina sekä Längelmäellä että täällä ja monia rakkausjuttuja joutunut suoristamaan tai katkomaan sekä pitäjällä liikkuessani että käräjillä. Jos sinä tahdot, että joku Marttia silmällä pitää, niin ota selkoa, onko missään tyttö, joka on iskenyt silmänsä tuohon poikaan.

JUHA. Onhan tuo Katri, morsiameni sisar.

ANTTI. Kovin on kiukkuinen hänkin, ei hänestä ole. Etkö tiedä lempeämpää naista, joka olisi kipeänä Martin tähden?

JUHA. Mihin sitä lempeää naista tarvitaan?

ANTTI. Jos sellaisen saat tietoosi, niin vihkaise hänelle, että Martti rakastaa häntä. Pian tytön mieli sellaisesta pehmenee. Hän alkaa pitää miestä silmällä. Ja kun rakkaus on alun saanut, niin hän alkaa vahdata, ettei kukaan toinen nainen pääsisi hänen halmeilleen ja mailleen. Niin olen minä vallesmannina monesti havainnut, että ei mies koskaan jaksa sillä tavalla toista ihmistä silmällä pitää ja hänen askeleitaan seurata, kuin nainen jaksaa. Yöt tämä kykkii aidan takana, nurkan piilossa vahtaa, kuuntelee korva pitkällä. Ja jos sinä hänen rakkausasiaansa tuet ja turvaat, niin antaa tämä sinulle kaiken tiedon. Noudata vanhan ja viisaan miehen neuvoa, Juha, ja etsi sellainen nainen.

JUHA. Kyllä minä selityksestä jo olen arvannut, millaisesta tässä puhutaan. Onhan Yrjölän Maria sieltä Sahrajärveltä.

ANTTI. Aijai, ei sovi, kovin on toisella puolen pitäjää.

JUHA. Kyllä Maria täällä lähettyvillä on. Laasolan Sikalassa se on hein'aikaa.

ANTTI. Ja oletko huomannut, että hänen silmänsä olisivat naulaantuneet Marttiin.

JUHA. Vaikka minä olen tällainen hiljainen mies, niin näen minäkin. Kun Martti on lähellä, niin punaisiksi lentävät neidon posket ja esiliinaa hypyilevät sormet.

ANTTI. Mutta pompottaako sydän?

JUHA. Enhän minä sitä ole voinut koetella.

ANTTI. Ei tarvitsekaan: Onko hän kielellään liponut huuliaan, kun Martti on lähellä?

JUHA. Totta vieköön, on! Aina hän tekee näin. Kielen kärki kauniisti kulkee huulien välissä.

ANTTI. Selvä merkki? selvä merkki! Katsohan, kun rakkaus kuumentaa sydäntä, niin henki käy myös kuumaksi ja huulet kuivuvat. Eivät ne muusta kuivukaan naisihmisellä. Ei edes sanojen tavaton tulva niitä kuiviksi saa. Mutta annahan olla, kun rakkaus saa sydämen hyppimään, niin heti ovat huulet kuin heinä poutaisena päivänä. Ja jos hän vielä miehen aikana näin pöyhistelee, nostaa rintaansa ja syvään vetää henkeään, niin rakkaus se silloin myllertää hänen povessaan. Sellainen nainen on ihan sokea: niin on kuin sika tulipalossa, menee vain liekkiin, ei pysy turvassa, vaan pätsiin pyrkii. Ota tällainen nainen hoitoosi, ja kun huomaat, että hän rakastaa, niin ärsytä hänessä mustasukkaisuutta. Älä sitä tee aivan selvästi, jotta hän ei arvaa kaikkea. Viittoile sinne ja tänne. Jota vähemmän sanot, sitä enemmän naisen rakkauden pätsissä raivoava luonto omiaan keksii. Ja vaikka tämä nainen ei saisikaan Marttia omakseen, niin ainakin hän saattaa kaikki tämän aikeet tyhjiksi tehdä sinun morsiamesi suhteen.

JUHA. Minä kiitän ja kumarran. Viisaan miehen sanat ovat kultaa kalliimmat.

ANTTI. Olen nähnyt monta viisasta tuomaria, olen nähnyt sekä kihlakunnan käräjillä että laamannin käräjillä, ja monesti ovat nämä kääntyneet minun puoleeni ja sanoneet: "Te vallesmanni Covéen, joka olette viisas ja keksivä ihminen, sanokaa, millä tavalla me tämän pulman ratkaisemme?" Ja aina on Antti Covéen oikean tien neuvonut. Ja niin sanotaan, että ei mene kiveen eikä loveen, jos on tyyräämässä Antti Covéen.

SUSANNA (tuvan ovelta). Isä, tulkaa syömään!

ANTTI. Onko siellä rauha maassa?

SUSANNA. Rauha täällä on. Anna löi minua halolla, mutta minä iskin seipäällä.

ANTTI. Eihän tänne ulos kuulunut mitään mekastusta tuvasta.

SUSANNA. Mitä niin vähästä huutaisi! Olemme me paremminkin tapelleet.

ANTTI. Jaa, jaa, nainen on merkillinen olento. Eihän Salomokaan kaikessa viisaudessaan siitä päässyt selville. Mutta olisipa tämä kysynyt Covéenilta.

(Menee tupaan.)

SUSANNA. Etkö tule, Juha?

JUHA. Minä menen ensin katsomaan hevosta, ettei se vain ole päässyt haasta karkuun.

SUSANNA. Minä jätän keittoa sinulle. Tuo Tuomas syö kuin villitty. Jos hän saa olla padan lähellä, niin kaapii hän lopulta kaiken sieltä.

(Menee tupaan.)

JUHA (aikoo mennä veräjästä, kun samalla Maria tulee häntä vastaan). No, minne sinä, Maria, olet menossa?

MARIA (kahdenkymmenvuotias vaaleatukkainen hiukan ujo, mutta iloinen tyttö. Puettu siniseen sarkahameeseen). Sinne kai, missä tie päättyy. Minulla olisi Reginalle asiaa.

JUHA. Hän on tuolla tuvassa. (Aikoo mennä.)

MARIA. Minne sinä olet menossa?

JUHA. Katsomaan, onko ruuna haassa.

MARIA. Haassa kai se on, koska minä juuri sille aidan yli annoin leipäpalasen.

JUHA. Siinä tapauksessa ei minun tarvitsekaan sinne mennä, vaan voin jäädä kanssasi puhumaan. Vähän aikaa sitten puhuin sinusta vallesmannin kanssa.

MARIA. Mitä puhumista minusta on?

JUHA. Me ihmettelimme sitä, ettei Heikkilän Martti ole sinua huomannut. Hänhän huomaa jokaisen korean tytön.

MARIA. Älä viitsi puhua noin. (Hengittää syvään.) Martilla on omat mieluisensa.

JUHA. Niin on kai jokaisella nuorella miehellä. Oletko juossut, kun hengität noin syvään?

MARIA. En minä ole juossut, kävelin Sikalasta aivan hiljaa tänne. Nyt on vain niin helteinen päivä. On oikea heinäilma.

JUHA. Niin on, tulee niin kuuma, että huulet kuivuvat.

MARIA. Niin, nyt on kuuma ilma. (Lyhyt vaitiolo.) Onko se Martti puhunut minusta mitään?

JUHA. Ei ainakaan tänään, eikä ainakaan minulle.

MARIA. Niin, mitä hän sinulle muista tytöistä puhuisi, kun hän on uskollisesti Reginan lähettyvillä.

JUHA. Vai olet sinäkin sen huomannut?

MARIA. Senhän on huomannut aivan jokainen täällä. Me ihmettelemme, että sinä sen sallit.

JUHA. Reginahan on minun tuleva vaimoni.

MARIA. Ellei Martti häntä ota.

JUHA. Ei häntä minulta kukaan ota, ellen minä itse anna.

MARIA. Ei sitä vain niin kysytä, kun otetaan.

REGINA (tulee tuvasta). Minä näin ikkunasta, että sinä, Maria, olit täällä.

MARIA. Sikalan isäntä lähetti minut tänne kysymään, aiotaanko teillä pitää heinätalkoita.

REGINA. Ei kai meillä pidetä, kun täällä on omaa väkeä aivan tarpeeksi. Aiotaanko Sikalassa pitää?

MARIA. Sellaista isäntä puhui. Hän aikoo ensi torstaina pitää.

JUHA. Me olemme siksi saaneet kai jo omat heinämme kaikki niitetyiksi, niin että meidän puolestamme se sopii aivan hyvin.

REGINA. Etkö sinä ollut kirkossa, koska et ole juhlapuvussa?

MARIA. Enhän minä. Jonkun täytyi olla kotona. Ja sitten minä häpesin sitä, että tuttu emäntä istuu jalkapuussa.

REGINA. Eihän se sellainen juuri talolle ole soveliasta.

MARTTI (tulee veräjästä). Kas, täällähän on oikea käräjäkunta. Mikä se Mariankin on tänne tuonut?

MARIA. Heinätalkoistahan minä olin täällä puhumassa Sikalan isännän puolesta.

MARTTI. Antaako isäntä tanssiakin talkoissaan?

MARIA. Antaa kai. Miksi tuo sen kieltäisi, kun aina talkoissa tanssitaan muuallakin.

MARTTI (lähestyy Reginaa, puolikovaa). Minulla on sinulle asiaa.

REGINA (puolikovaa). Älä nyt täällä, toiset huomaavat. Tuvastakin voidaan nähdä. Ne pitivät jo sellaista metakkaa siitä, että sinä äsken olit täällä.

JUHA (hiljaa Marialle). Nuo sopivat jostain.

MARIA. Siltä kuulostaa. Minulla on kovin tarkka korva. Minulla oli sitäpaitsi täti, joka oli kuuro ja minä osaan lukea jo kaukaa suun liikkeistä.

JUHA. Mitä he sanovat nyt toisilleen?

MARIA. Regina sanoo, ettei hän tahdo. Nyt Martti sanoo, että Reginan täytyy tulla. Regina kysyy, minne. Martti sanoo: illalla Koljon virran sillalle.

JUHA. Älä sano sitä kellekään muille.

MARTTI. Kai minä taas menen, koska minua ei vieraaksi taloon huolita. Hyvästi sitten. Ja Maria, talkoissa me tanssimme yhdessä.

MARIA. Tanssitaan vain. (Juhalle.) Senkin katala riiviö!

JUHA. Minä menen Koljon sillalle vahtiin.

MARIA. Niin minäkin.

MARTTI. Hyvästi jääkää! (Menee veräjästä.)

REGINA. Tulehan, Juha, syömään! Kai sinäkin, Maria, tulet tupaan?

MARIA. En, kyllä minä menen kotia. Hyvästi ja herran rauhaan!

JUHA (itsekseen, mennessään tupaan). Vallesmanni on viisas mies!

Väliverho.

TOINEN NÄYTÖS.

Koljon virran silta. Virta on kapea, sen yli vie silta, joka täyttää koko etualan. Kaidepuu on taustan puolella. Tämän takana näkyy vehmainen ranta molemmin puolin virtaa. Virtaa, joka on syvällä, ei näy laisinkaan. Etualalla johtaa tie kummallekin taholle, vasemmalla Laasolan kylään, josta Sikala tulee, ja oikealla Pitkäjärven kylään, josta muut saapuvat.

MARTTI (tulee oikealta, pysähtyy sillalle, katselee oikealle ja viheltelee hiljaa. Hän kuulee vasemmalta pensaikosta rapinaa, kääntyy äkkiä ja kysyy). Kuka siellä pensaikossa on?

SIKALAN ÄÄNI (vasemmalta pensaikosta sillan korvasta). Sht!

MARTTI. Kuka siellä on? Ellet vastaa, niin vedän sinut niskasta esiin.

SIKALAN ÄÄNI. Sht! Älä huuda!

MARTTI. Kuka siellä on? Etkö saa ääntä suustasi?

SIKALA (tulee esiin, suuri piilukkoinen pyssy kädessään. Hän on puettu rohtimiseen pukuun. Vanha mies,, piipunnysä hampaissaan). Mitä sinä siellä kiljut! Minähän se olen.

MARTTI. Kas, Sikalan isäntähän se onkin, joka pensaissa kykkii. Mitä te pyssyllä teette? Ette kai ole sorsia vahtaamassa? Ei niitä tässä sillalla ole. Tuolla Koljon virran suussa niitä on ruohikko aivan täynnä.

SIKALA. Niinkuin minä en sitä tietäisi, senkin lortti. Ikäni olen täällä elänyt ja sorsia jahdannut jo pitkät ajat, ennenkuin sinua edes oli ajateltukaan. Ja kallista ruutiako minä haaskaisin sorsiin. Meneehän niitä katiskoihinkin enemmän kuin tahtoo.

MARTTI. Mitä te sitten täällä vainootte?

SIKALA. Ole hiljaa ja mene kyyryyn. Tuolla tulee taas.

(Kyyristyvät sillan korvaan ja katsovat hetkisen vasemmalle, Sikalan tähdätessä.)

MARTTI. En minä näe mitään!

SIKALA. Saakelin kissa siellä vain oli!

MARTTI. Kissojako eno täällä pyytääkin?

SIKALA. Kivellä minä vieraat kissat hengiltä heitän, ei niihin ruutia haaskata. Kaksijalkaisia kissoja minä täällä vahtaan. Ja jos vielä yhdenkään näen, niin kinttuihin annan tästä, jotta paukkuu.

MARTTI. Varkaitako te pelkäätte. Eivät ne tule keskellä päivää.

SIKALA. Ne varkaat, joita minä vahtaan, tulevat juuri näin iltapäivällä ja varsinkin lauantaina ja sunnuntaina. Ne on ne perkeleen nuoret miehet, jotka juoksevat meidän talon nurkissa. Onko se nyt laitaa! Minulta vievät piiat ihan alvariinsa pois.

MARTTI. Eihän sitä saa toisen palkollista houkutella pois. Laki sen kieltää.

SIKALA. Vaan ei naimalaki. Kyllä vihkipallin kautta aina piian saa pois. Minulla oli ensin piika tästä pitäjästä. Keskellä vuotta se vietiin, ja minä tietysti jäin ilman palkollista. Sitten otin varmuuden vuoksi piian Längelmäeltä. Oliko se sen parempi? Vieraspitäjäläinen on aina oikein haluttu. Se meni miehen kaulaan niin että suhahti. Ja nyt minä olen päättänyt, että meidän taloon ei saa tulla mikään nuori mies, ennenkuin syyskorjuu on päätetty. Naikoot sitten vaikka miten paljon haluavat. Mutta juuri tämä hein'aika ja sitten leikkuuaika! Ihan luulisi, ettei ihminen osaa rakastaa muuna aikana. Odotahan, tuolla taas liikkuu jotain! (Odottaa pyssy ojossa.) Se olikin vain meidän talon Halli, joka on menossa sorsajahdille.

MARTTI. On sitä enollakin omat surunsa.

SIKALA. Sanohan muuta! Mutta mitä tämä vielä on. Verrattuna siihen Lempäälän Sotavaltaan. Siellä herrasväki kuuluu olevan ihan helisemässä. Ne Sotavallan piiat ovat ihan yhtäpäätä vihillä. Se talo on ihan kuin naimamarkkinapaikka.

MARTTI. Mitä pahaa siinä naimisessa on? Onhan enokin ollut naimisissa.

SIKALA. Joo, jo kolmatta kertaa. Kyllä minä sen homman tunnen paremmin kuin kukaan muu. Ensin sitä menee naimisiin sen vuoksi, että ei voi olla menemättä. Sitten menee uudestaan, jotta saisi sellaisen, joka olisi oikein lempeä. Mutta kun nainen aina on lempeä ennen häitä, niin harvoin oikeaan osuu. Ja jos sitten siitä kapistuksesta pääsee, niin menee vielä kerran naimisiin, jotta saisi sellaisen, jonka edessä mies voisi sanoa: "Tuo nainen on parempi minua, minä en ole hänen arvoisensa!"

MARTTI. Ja miten käy?

SIKALA. Huomaa, että sellaista naista ei olekaan maailmassa, jonka edessä mies olisi huonompi. Kolme kertaa minä olen vihillä ollut, ja tunnethan sinä tämän minun viimeisen akkani! Kun kolmasti on nainut, niin on saanut elämässään kolminkertaisen saunan. Ensin on kraatarin sauna; sitten soltun sauna ja sitten helvetin sauna! Ja minulle lyödään joka päivä löylyä niin että kivet pihisevät kuin lauma hulluja kissoja. Sen minä sanon sinulle, nuori mies, älä mene naimisiin. Tai jos menet, niin valikoi sellainen kuin oma äitisi Liisa muori on. Oma sisarenhan tuo on. Eihän veli tavallisesti sisartaan kiitä. Mutta niin on, että se nainen tekee vaikka itse pääperkeleen hiljaiseksi, sellainen rauhallinen luonto sillä on. Sinä et ole ollenkaan hänen kaltaisensa, senkin kanalja, joka juokset tyttöjen perässä yhtäpäätä. Mutta se sisareni on ihan kuin raamatusta otettu pyhä nainen, niin lempeä, niin lauhkea. Hänen äänensäkin on jo kuin harppujen ja sympaalien soittoa. Ja jos sinä, rakki, hänelle tuotat yhdenkään surun, niin minä väännän sinun niskasi noin ja noin, jotta se keikkuu kuin pöllön pää joka haaralle. Anna äitisi valita itsellesi vaimo, älä sitä itse tee, sillä et sinä osaa sitä ollenkaan, koska luontosi on kevytmielinen ja huikentelevainen. Jos itse valitset, niin hassusti valitset, saat naisen, joka sinua pärmänttää aamusta iltaan ja viimein on mielesi lattea kuin päälletrampattu ahven. Niin, niin, katsele sinä vain ja mulkoile minuun kuin sonni, en minä pelkää. Kyllähän sinä olet komea ja muotosi on juuri sellainen, joka tyttölapsia hurjistuttaa ja saa heidät katsomaan silmät pyöreinä päässä kuin narratulla sammakolla. Himonsa on jokaisella, onhan se hyttyselläkin. Mutta harvoin mies himonsa vallassa viisaasti tekee. Ja sanonpa sinulle vielä jotain, kerron asioita, joita ehkä et ole koskaan kuullut, jotta oppisit ja oikein ajattelemaan rupeisit. Kun äitisi tuli siihen ikään, jolloin hänen luonnon lain mukaan pitää mies saada, niin juoksiko tämä itseään näyttämässä markkinoilla ja pidoissa. Kaukana se. Kotona hän istui ja rauhallisesti teki työnsä. Mutta ajatuksensa olivat aina sittenkin miehissä, kyllä sen huomasi, koska hän usein kangaspuun yli kumartuessaan kauniisti punastui ja korvanipukat ihanasti heloittivat kuin kukkaset kesäisellä nurmella, punaisina kuin tervakukkaset Ja silloin minä useasti ajattelin, että pitääköhän tässä jo tuolle mies minun hankkia. Arvelin alussa, että hän ei osaa itse valita, kun oli niin arka, ja pelkäsin, että tulee joku maantienrosvo, heittiö, joka hänet koppaa. Mutta eikös mitä, hiljalleen hän hommasi. Isäsi oli hiljainen poika, ei koskaan tapellut, eikä koskaan ryypännyt. Ei häntä nähty talojen kodassa silloin, kun viina kirkkaana tippui torvesta astiaan ja miehet kieli ojolla sitä maistelivat. Äitisi pysytteli pojan lähellä, ei sanonut mitään, ei vihkaissutkaan hänelle, oli vain kuin kaunis laululintunen, joka miehen viereen aidalle pysähtyy ja siinä ilonsa sydämestään purkaa. Ja miehen ei silloin tarvitse muuta kuin ojentaa kätensä ja lintu suostuu hänen kädellään istumaan ja nokkimaan ruokaa, jonka mies antaa. Niin teki äitisi, minun sisareni Liisa. Ja jos sinä hänelle kerran surua saatat, niin ei helvetissä ole niin kuumaa paikkaa, joka sinulle sopisi, vaan uusi pätsi on sinne sinua varten rakennettava, ja kyllä minä sen muuraamisessa olen valmis olemaan, vaikka iankaikkisen autuuteni sen kautta menettäisin.

MARTTI (on edellisen aikana milloin suuttunut milloin nauranut; nyt hän on lopulta heltynyt ja seisoo kyynel silmässä enonsa edessä). Kyllähän minä tiedän, ettei koko maailmassa ole kellään sellaista äitiä kuin minun on. Ja kun hän kerran lähtee täältä, niin iankaikkista valkeutta kohden hän lentää. Niinkuin johtaja-kurki etelään lähtiessä suuren suven maahan ilman halkoo, jotta toisille olisi helppo lentää, niin hänkin tekee ja isä ja minä sitten perässä räpyttelemme.

SIKALA. Noin sinä nyt puhut, kun olet alamittainen ja mielesi on kakaran, joka vähästä heltyy ja silloin pyhiä lupauksia tekee. Mutta olenpa sinua katsellut ja tiedän, että kun hameen näet, niin kaikki nuo ajatukset ovat menneet. Mutta sen minä sanon, jos sinä hänelle surua tuotat, niin saat nähdä, että kalikoita meidänkin mailla kasvaa ja pisin niistä tanssii sinun selkääsi pitkin ja tanssiikin oikein polskan tahdissa, tanssii kuin iloisissa häissä. Mutta tuollahan näenkin äitisi tulevan. Katso, miten kauniisti hän astelee ja miten hänen käyntinsä on kepeä kuin nuoren naisen.

(Molemmat miehet katsovat oikealle, josta Liisa tulee.)

LIISA (keski-ikäinen mutta hyvin nuorekas nainen, hiljainen ja sydämellinen, tulee oikealta). Oikein arvasin, kun täältä sinua, Martti, etsin. Isä kysyy sinua. Vallesmanni on siellä, ja isä tahtoo puhua kanssasi.

SIKALA. Joko se juupeli on johonkin ansaan päänsä pistänyt, kun oikein vallesmannia tarvitaan?

LIISA (hymyillen). Ei, veljeni, ei sentään niin. Pian poika tulee täysi-ikäiseksi ja kun hän on ainoa lapsemme, niin olemme ajatelleet, että meidän on kaiken varalta niin järjestettävä, että talo säilyy hänellä ja hänen suvullaan.

SIKALA. Mutta, herranen aika, et kai sinä Liisa aio kuolla kupsahtaa ihan tuossa tuokiossa?

LIISA. En suinkaan, mutta sanoohan sanakin, että meidän tulee tehdä talomme ajoissa, koska kuolema voi tulla milloin tahansa. Älä viivy, Martti, koska isäsi sinua odottaa.

MARTTI (hidastelee hiukan; sanoo sitten Sikalalle). Jos minua joku kysyy, niin sanokaa, että kyllä minä tulen takaisin. (Menee oikealle.)

SIKALA (ärähtää). Öh! (Huutaa hänen jälkeensä.) Kyllä minä sanon ahvenillesi, että odottavat, kunnes koukkusi tuot.

LIISA. Ketä hän odottaa täällä?

SIKALA. Likkoja tietysti, mitä muuta. Tässä hän kauniisti puhui ja oli kuin nuorukainen ripille päästessään, nöyrä ja autuas, mutta kylläpä heti tuli toinen ääni kelloon. Sellaista se nuoren miehen mieli on. Vuoroin soi ääni kuin kirkonkello yhteensoitettaessa suvisunnuntaina, vuoroin kilkattaa kuin juopuneen aisakello markkinoilta palattaessa.

LIISA (hiukan levottomana). Tiedätkö jotain?

SIKALA. Totta kai minä tiedän, kun minulla on silmät päässä ja ajatus paikallaan.

LIISA. Ketä naista hän täällä odottaisi?

SIKALA. Ketä muuta kuin sitä Natukan morsianta, jonka tähden täällä vilisee poikia kuin Vilkkilässä kissoja.

LIISA (nauraen). Sehän on vanha juttu se Vilkkilän kissojen juttu. On kai siellä kerran niitä ollut, kun siellä oli hassu vanha emäntä, joka ei antanut hukuttaa ainoaakaan poikasta. Mutta kun emäntä viimein oli kuollut, niin kerrotaan, että seuraavana päivänä oli talossa sellainen paukkina, että pois tieltä. Isäntä siellä ammuskeli pitkin nurkkia.

SIKALA (nauraen). Hahahaha! No on tuo taas niitä sinun juttujasi.

LIISA. Jutuistahan maailma elää. Mutta puhukaamme Martista ja Reginasta. Eihän toki poikani toisen morsianta vahtaa.

SIKALA. Usko mitä uskot, minä tiedän. Olen katsellut jo kauan ja ihmetellyt tätä peliä.

LIISA. En minä sitä Reginaa mielelläni talooni ottaisi. Onhan hän hyvä työihminen, sen olen katsellut, mutta kovin on hänellä kepeä luonto.

SIKALA. Viisi vielä tytöstä, hyvä siitä voisi tulla, kun kurissa kasvaisi, mutta kun siinä saa oikean kuorman, saa apen, anopin ja kaksi kälyä ja kaikki riidanhaluisia ihmisiä.

LIISA. Jos sinä jollain keinolla voit tämän kaiken estää, niin olen sinulle, veljeni, kovasti kiitollinen.

SIKALA. Siinä estämisessähän minä olen koko ajan ollut. Sitä varten tuotin sen Mariankin tänne. Ajattelin, että totta kai niin kaunis muoto ja lempeä sydän nuoressa miehessä nostaa ajatuksia. Mutta niin se näyttää olevan, että kun mies saa valita pirun ja enkelin välillä, se aina valitsee pirun. Se on kai sitä vanhaa riiastelua paratiisissa sen käärmeen kanssa.

LIISA. Eevahan siinä riiasteli eikä Aatami.

SIKALA. Taisi niin olla, en minä niin vanhoja asioita enää niin tarkalleen muista. Mutta mitä tulee tuohon Martin riiasteluun, niin lopun minä siitä teen. Minä jään tänne pyssyni kanssa. Ellei muu auta, niin annan paukahtaa.

LIISA (hymyillen). Kyllähän nuoren miehen rakkausjutut voidaan ilman pyssyjäkin järjestää.

SIKALA. Sinä vilkutat niin veitikkamaisesti silmää. Nyt punot juonia, aivan varmasti juonia.

LIISA. Ajattelen, että naisen täytyy käyttää viisautta silloin kun voimansa ei kestä. Martin täytyisi saada selkäänsä. Sellainen rauhoittaa aina nuorta miestä.

SIKALA. Pitääkö minun tässä vielä piiskuriksi ruveta sisareni vekaralle?

LIISA. Et sinä Marttia voittaisi. Juha on hento, ei hän kestä Martin rinnalla. Pidä sinä silmällä, mistä sopivan auttajan saat. Minä jätän kaiken sinun varaasi. Nyt minun täytyy mennä, sillä eihän sovi olla talosta poissa, kun vallesmanni on siellä. Ajattele nyt asiaa.

(Menee oikealle.)

MODIG (joka on tullut oikealta häntä vastaan, aikoo mennä sillan yli, kun huomaa Sikalan pyssyn). Mitä varten isäntä täällä pyssy kädessä vahtaa sunnuntai-iltana?

SIKALA. Riiastelijoitahan minä tässä odottelen.

MODIG (peräytyy). Pankaa pois se, jos vielä laukee.

SIKALA. Sotamieskö pyssyä pelkää?

MODIG. Sotamieshän juuri tietää, että se laukee.

SIKALA. Mistä kaukaa tämä vieras on, joka näin kesällä kruunun takissa kulkee?

MODIG. Messukylästä minä olen ja tulin tänne katsomaan tyttöä.

SIKALA. Mitä tyttöä? Ei kai sentään meidän, tarkoitan Sikalan piikaa?

MODIG. Ei, ei sieltä päinkään. Sanoivat, että nuoret tulevat tänne Koljon sillalle sunnuntai-iltoina tanssimaan. Minä odotan häntä täällä.

SIKALA. Onko se se Regina sieltä Natukalta?

MODIG. Mitä tuota rakkauttaan salaisi, sehän se on.