Part 4

Tänään meill' on täysikuu, ma luulen. -- Toivon, että hetkeks' hiljenemme kuullaksemme, pirunkamarissa kummitus jos soittaa kitaralla. --

(Kaikki vaikenevat ja kuuntelevat suut auki. Usealta jää pikari puolitiehen, viemättä huulille. Kuuluu hyvin kaukainen kitaran soitto ja vielä kaukaisempi koiran ulvonta.)

YLIANTILAS (tulee hiljaisuuden vallitessa äänettömin askelin Hennekinin luo, jolle puhuu.)

Dominikaanien on munkki siellä, pyytää tänne saarnalupaa sula.

HENNEKIN

Munkki? Mik' on hänet tänne tuonut?

(Vierailleen.)

Annan teille täyden päätösvallan, saako munkki tulla, vaiko mennä.

KAARINA

Anna saarnaamaan tuon munkin tulla, maksutonhan tuo on lysti meille!

(Ääniä: "Antaa munkin tulla." "Ei saarnaa!" "Ulos tanssimaan!")

HENNEKIN

Minun luullakseni melkein kaikki tahtoo munkin saarnaa kuulla, niinkö?

(Ääniä: "Hyvä, hyvä.")

Isäntä on "hyvä", jos hän antaa, mistä vieraat huvitusta saavat.

(Ääniä: "Oikein, oikein.")

(Yliantilaalle:)

Käske saarnaaja siis sisään heti!

(Yliantilas tuo sisään munkin. Kaikki silmäilevät häntä uteliaina. Samoin munkki tarkastelee tyhmällä ylpeydellä kuulijakuntaansa. Yliantilas poistuu. Munkki, vanha laiha dominikaani, vanhassa kuluneessa kaavussa. Tukka ja eteenpäin törröttävä parta valkoiset. Parta leikattu tasapäiseksi. Asettuu keskelle, taustalle. Hän esittää saarnansa laulavalla äänellä, vilkkaiden ruumiinliikkeiden säestämänä. Etenkin hänen oikea etusormensa liikkuu vilkkaasti ja näyttää pitemmältä kuin se onkaan. Kantapäät kohoilevat lakkaamata; näyttää toisinaan kuin hän hyppisi. Polvet notkuvat saarnan tahdissa. Toisinaan hän kyyristyy hyvin syvään. Kiihkeimmissä kohdissa ääni muuttuu veisuun tapaiseksi. Alussa hänen silmänsä kiiluvat avoimina, mutta sitten hän haltioituu ja saarnaa silmät ummessa. Saarnan aikana kuuluu ulkoa laulua ja soittoa, sillä osa juhlaväkeä on mennyt heti munkin tultua ulos.)

MUNKKI

Tässäkin Turun kaupungissa, ylpeillen turkiskauluksissa kulkevat vanhat, kulkevat nuoret, sisältä saastaa ja kuolleiden luita. -- Baabelin porttoja riivatuita! -- Sokeat silmänsä kiinni sulkein, helvetin portteja kohti kulkein menevät tuomarit, menevät raadit, menevät muorit, menevät vaarit, menevät piispat, menevät papit, menevät anopit, menevät apit, herrat hihkuen edellä, narrit nauraen perässä. -- Juopuen viinillä, medellä, kaikki yhdessä kerässä niinkuin ennen Sodomassa, taikka tuolla Gomorrassa, saman ne halun täältä saivat; juhlivat, juovat, syövät ja naivat. -- Niinkuin ennen Noan aikaa, varoitusääni nytkin kaikaa: _Quia nminor dminicani_ siispä kuulkaa haukuntaani, Turun rikkaat ja Turun köyhät, tavoilta kaikki yhtä löyhät. -- Ennen isät kuritti lastaan, hornanhenkiä tapellen vastaan, nyt on isät ennen muita saatanan hengeltä riivatuita. Ennen Herran kansan nähtiin kääntävän silmänsä taivaan tähtiin, tuonne Herran Zebaothin puoleen, sielunsa jättäen taivaan huoleen, taivaan pyhille itsensä antain, Jesu-Herralle kaikkensa kantain, kirkolle oikeat kymmenykset, sekä synnistä kääntymykset, lihan himosta itsensä kieltäin. -- Nainen, luoduista kauhein naaras, tähtes' on monikin pyhimys vaarass' Kuinka monta on tässäkin joukoss', jok' ei olisi helvetin loukoss'! Rutto, paiseet, sota ja pauhu, riita ja meteli, kuoleman kauhu, kaikki seurasi teille siitä! Mitä sa kylvät, sitä sa niitä! Oi sinä suloinen Suomen kansa, syntisi saakohon Gomorransa! Oisko kymmenen vanhurskasta, ketkä ei laanneet uskomasta keralla miesten pyhien sovitusuhria Kiesuksen! -- Katseli tänne tai katseli sinne, katseli tuonne ja katseli minne, lopun merkit on huomattavissa maassa, kuussa ja taivahissa. Lopun merkit on tähtikunnassa, lopun merkit on kivikunnassa, lopun merkit on kasvikunnassa, lopun merkit on eläinkunnassa, lopun merkit on ihmiskunnassa, lopun merkit on enkelikunnassa, lopun merkit on kristikunnassa, lopun merkit on juudakunnassa, lopun merkit on mahomettikunnassa, lopun merkit on pakanakunnassa. -- Kuorma tää on Moabin! Kuorma tää on Naphtalin! Kuorma tää on Babylonin! Vitsaus Egyptin faraonin! Erämaan kuorma tykönä meren, hinta syyttömän karitsanveren! Herra, paaduta tämä kansa, ettei se kuulis korvillansa, että sen silmät valotta jäisi, ettei sen sydän ymmärtäisi, ettei se kääntäis itseänsä, ettei se parantais elämätänsä!

Herra, oo kuinka kauan!

Siihen asti, kun kaupungin huoneet kaiken väkens' on hautaan luoneet! Siihen asti, kun kaikki maa elottomuutta vain kuuluttaa: Ilman väettä linnat on herrain, ilman väettä töllit narrein, lopussa porttoin huvi-illat, lopussa pappein, kreivein pillat.

(Hennekin puhuttelee nuottatovereitaan, joiden kanssa poistuu hiipien perälle ja oikealle. Yksi ja toinen seuraa näiden esimerkkiä. Useimmat menevät puutarhaan ja hajaantuvat eri suunnille. Munkki jatkaa keskeymättä saarnaansa huomaamatta ulosmenijöitä.)

Silloin Herramme Zebaoth laittaa pidot, mi kaikille pyhille maittaa, pidot rasvasta, ytimestä, pidot viinasta selkehestä,

(Useita pareja hiipii ulos yht'aikaa.)

Verestä Herran miehen oman, verestä karitsan viattoman, hääpidot Herran kansan!

(Sali on melkein tyhjentynyt. Soittajat ja laulajat ovat yiantilaan vittauksesta poistuneet.)

_Quia nominor dominicani_ kuulkaa siis minun haukuntaani

(Olaus Hordinch ja muutamia naisia ja herroja hiipii ulos. Jää vain Kaarina ja ritari Suomela, jotka ovat alkaneet kuiskailla toisilleen.)

maistellen herkkua taivahaista, kosk' ette palvelleet Pirua, naista! Paastosin, kidutin ruumistani, kuoletin lihaani, himojani.

KAARINA (on mennyt munkin luo ja ravistanut häntä kahden viimeisen säkeen aikana käsivarresta.)

Isä, herätkäähän nyt jo toki! Isä, herätkäähän nyt jo toki!

MUNKKI (avaa silmänsä ja iskee ne Kaarinaan.)

KAARINA (tarjoaa pikaria kädestään.)

Ehkä viinipikari vois teitä virvoittaa tuon suuren tuskan jälkeen?

MUNKKI

Kuka olet, narttu, joka tarjoot synninmaljaa minun juodakseni? Kestän niinkuin pyhä Antonius.

KAARINA

Tahdoin virvoittaa vain sua, isä, olen talon rouva, tunnet minut.

MUNKKI (tuntee Kaarinan.)

Miehes suuren hurskauden vuoksi annan anteeksi sun tarjoukses. -- Näen sinut vieraan miehen kanssa! Joko Herodiaan tavat sull? -- Haluaisin puhutella miestäs', herra Kuokkinaista, missä lienee?

KAARINA

Shakin peluuseen lie tästä mennyt toisten herrain kanssa huoneeseensa. -- Menkää, menkää! Löydättehän sinne. Siell' on Paavalikin sekä vielä Jacob Hordinch ynnä Karpalanus...

MUNKKI (menee.)

KAARINA (kävelee etualalle.)

SUOMELA (seuraa häntä, pitäen kädestä.)

OLAUS (Kaarinan ja Suomelan huomaamatta ilmaantuu perälle.)

SUOMELA (Kaarinalle.)

Kätenne on mulle kallein aarre!

(Sutelee Kaarinan kättä.)

Köyhyyteni suuruutta vain suren, koska yhden elämän vain voisin antaa suuteloista käsillenne!

(Suutelee Kaarinan molempia käsiä.)

Yö jo saapuu, oomme kahden kesken. Suojeluksen lupasin ma teille. -- Kätkeykäämme toisten näkyvistä. -- Sairas sieluin kaipaa balsamia sinun huuliesi, syleilysi. Turmioon ma joudun ilman sua, samoin turmioon myös joudut sinä, ellet suostu rukouksihini. -- Moni ritar' vaanii kunniaasi. --

(Polvistuu.)

Vannon, rakastan sua! Jumalani!

KAARINA

Naimisiinhan emme voisi mennä!

SUOMELA

Sitähän en minä tarkoitakaan!

KAARINA

Meitä sitoo täällä monet suhteet. -- Neiti Sinikan te unhoitatte?

SUOMELA

Kaikki suhteet sitoo minut sinuun!

KAARINA

Täällä emme voisi yhdess' elää. -- Kotianne ette voisi jättää, -- ettekä myös viedä mua täältä.

SUOMELA

Ymmärtäkää toki minut oikein! -- Vietätte -- tään yön -- te jonkun kanssa. --

KAARINA

Nähtävästi Hennekinin kanssa. -- Kiitos suojeluksen tarjonnasta! Nouskaa, kutsun palvelijan tänne!

(Soittaa.)

SUOMELA (nousee.)

PALVELIJA (tulee.)

KAARINA (palvelijalle.)

Pyydä vieraat tulemahan sisään. Paisti pöytään, kynttilöitä lisään!

PALVELIJA (menee.)

OLAUS (tulee.)

SUOMELA (Olaus Hordinchille, jonka huomaa noustessaan permannolta.)

Tuopa aito merirosvon tapa: vaaniskella piilopaikastansa!

OLAUS

Vaaniskellut teit' en enkä ketään.

SUOMELA

Vaaniskelit mua, sinä konna!

(Paljastaa miekkansa.)

OLAUS (tekee samoin.)

KAARINA (väliin)

Pyydän, ettei verta vuodateta!

SUOMELA

Mua loukannut on tämä lurjus!

KAARINA

Loukannut ei sua eikä ketään! Herra Olaus Hordinch mua lempii ja myös minä häntä -- ikuisesti. -- Käsi Hennekinin -- sydän tämän.

SUOMELA

Syy sen suurempi on taistellaksein!

OLAUS (päättävästi,)

Kun on suuri syy, niin taistelkaamme! Väistynyt en koskaan ennen. -- Valmis!

SUOMELA

Tuohan kaulas tänne likemmäksi! Listin poikki sen kuin nauriin naatin!

(Taistelevat, Suomela hyökkää silmittömästi. Olaus lävistää Suomelan, joka kuolee. Ruumis jää lattialle.)

OLAUS (Kaarinalle, jota ottaa kädestä.)

Tule, tääll' ei oo nyt sinun paikkas -- eikä enää koskaan tästä lähtein. Mennään, laiva purjeiss' oottaa meitä!

KAARINA (seuraa ääneti, pelästyneenä, estelemättä Hordinchia. Menevät. Häviävät taustalle.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ruissalossa. Yö.

(Sama huone, kuin edellisessä. Kynttilät palavat lekuttaen. Ovet ja ikkunat suljetut.)

HENNEKIN (Yksin.)

Olen nähtävästi vanhentunut. -- Ennen kädestäin ei miekkaa Iyöty -- Onneksi ei sitä nähnyt kukaan. -- Kun ma tässä oikein ajattelen, huomaan hänen olleen kunnon miehen, kosk' ei yhtään työstään kerskuellut. -- Mutta mikä piru riivas miehen, kun vei toisen vaimon -- se on ihme? -- Se on häväistys, jot' en voi sietää! Vannon, etten Turkuun yksin palaa! Kaarina sit' ennen kotiin tulee, tulee maassa ryömien ja itkein, muuten en oo minä Kuokkinainen! Eräät merkit viittailevat siihen, että Kaarina ois' mennyt itse, vapaaehtoisesti, karanneena. Rouva Kirsti näkyi jotain tienneen, -- jos vain juoruihin on luottamista. Lienenkin jo kauan aikaa sitten Kaarinani hylkäämäksi jäänyt, koska kilpakosijoita hääri ympärillä niinkuin nuoren neitseen. -- Leikiksi tuon kaiken kuvittelin, semminkin kun ritarit nuo kaikki sukulaisiakin vielä oli, joskin kohta kaukaisia kaikki. -- Ritar' Suomela sai hengellänsä näyttää, ett' ol' kysehessä tosi. Itsekin ma olin juonut liikaa, tuskin muistan, miten kaikki kävi: Olaus Hordinch mua käteen sipas -- kehno, kun nyt vielä kivistelee! -- Laulut, sanaleikit, munkin saarna, kaksintaistelu ja ruumis -- pako, kädenkääntehessä kaikki kävi, niinkuin korkeamman johdon mukaan. Mikä pakana mun sekoittikin kaksintaisteluun tuon rosvon kanssa? -- Jos tuon toisen häpeen jaksan kantaa, niin en tätä toista! -- Luoja auta!

Talo täynnä ihmisiä oli, tanhualla kisailivat nuoret, vanhat kävelivät siellä täällä lehtokäytävillä, nurmikoilla, itse shakin peluussa ma olin. Mikä noita munkinkin lie tuonut sekaantumaan asioiden kulkuun! -- Polttoroviolle mokomakin!

Käsitysten, niinkuin pariskunta, niinkuin kuningas ja kuningatar, oli Kaarina ja Olaus Hordinch vakavina ohi kaikkein käyneet, tervehtien vastaantulijoita, toivottaen ilon jatkumista. Kukaan epäillyt ei siinä mitään, oltiin totuttu jo vähitellen heidän kulkuhunsa käsi käissä. --

Hyvin suunniteltu, piru vieköön! Kuka epäellä osasikaan talon vanhaa kauppatuttavata! -- Sinä ritar' Suomela liet ollut viisain meistä, jaloin, ruvetessas minun kunniaani puolustamaan!

(Lyö nyrkillään otsaansa.)

Hyi on noidanraato, sika sinä! -- Annoit lyödä itses kaikkein nähden!

Huomattua heti jälkeen juostiin, mutta hyvän pohjatuulen viemät voiolaiset Airistolla kiisi Valtiasmeren ulapoita kohti. Pelkään, että joku noidan juoni sotkenut on tässä kaikki langat, ellei sitten itse pirulainen. -- Noita karkoittakoon toisen noidan! Piru karkoittakoon toisen Pirun!

Isävainajani kertoi kerran vanhan jutun Pirun apajasta, jossa nuottaa vetämässä käydään.

Siinä lähistöllä oli Piru ennen asustanut, kertoi isä. (Piru sekä Kuokkinaiset aina Ruissalon on yhdess' omistaneet.)

(Nauraa.)

Ontto tammi siellä ylempänä Pirun asuntona oli ollut. Siitä rantaan polku vei, se näkyy vielä nytkin. Sitä pitkin Piru kävi aina vettä noutamassa.

Sattui: nuottamiehet nuotiolla siinä kalasoppaa kerran keitti. Metsän pimennosta tuli Piru, tulen ääreen kyykkysilleen kävi, katsoi miesten poreilevaan pataan. Kysyi: "Kerinkö ma?" Miehet vastanneet ei ensin mitään. Kysyi toisen kerran, kolmannenkin.

Vastas miehet: "Keri!" Kohta piru ketterästi juoksi rantaan, miesten nuottavenehille. Miehet söivät soppansa ja sitten nuotionsa ääreen nukahtivat.

Syksykesän pitkä, musta yöhyt päättyi viimein, sitten päivä nousi. Miehet nuottavenheillensä riensi vetääksensä aamuapajansa. -- Mutta mitä venheestään he löysi? Nuottaa ei; sen sijaan kolme kerää.

Piru, jos sa vielä täällä asut, ja jos ystävyytes Kuokkinaisiin vielä säilynyt on puolestasi, kuule tämä iltarukouksein: Aivoni ja aivoituksenikin on kuin märkä nuotta tyhjin perin vedettynä viime apajastaan. Tule, Piru, kysy multa: "Kerinkö ma?"

Vastaan heti ensi kysymyksees': "Keri, keri, kolmeen silkkikerään kauneiks', alkuosihinsa keri aivoitukseni ja mietteheni! Vie ne sitten _kutojalle_ jälleen, sano: tässä Kuokkinaisten rihmat. Kudo uudestaan ne, mutta älä kudo entisellä kalvaimella!"

Olen luottanut vain pyhimyksiin, heille uhrannut jok' ainoon hetken! Olen luottanut vain Pyhään Kirkkoon sille suonut paastot, kymmenykset, itsekidutukset aamust' aamuun. Nuoruudesta asti Sua palvoin. -- Sinäkö mun johdit kiroukseen vai tuo vanha nuottarannan herra? -- Kumman liittolaisekseni otan tuomaan jälleen kotiin emäntäni? Noita katkokohon noidan vihat! Piru korjatkoon, min Piru teki! -- Kaikki keinot täällä ovat hyvät, jos ne tarkoituksensa vain täyttää!

PALVELIJA (tulee äänettömin askelin.)

Siellä on nuo seitsenkunta noitaa, jotka tulleet ovat Pirkkalasta.

HENNEKIN

Onko Hallin Ukko myöskin siellä?

PALVELIJA

On

HENNEKIN

Kutsu hänet tänne, toiset johda pirunkamarihin odottamaan, kunnes sinne tulen Ukon kanssa.

PALVELIJA (vie noidat pirunkamariin.)

HENNEKIN (yksin, julman näköisenä.)

Kaikki voimat asettuivat vastaan, siitä tunsin, tajusin ma selvään, että esi-isieni henget rangaista mua oli päättänehet. -- Mikä oli heidän tiedossansa väärää, mikä uskossansa harhaa? Sit' en tiedä. -- Jalouteen kaikkeen kehoittivat, rankaisivat pahan. -- Synnin ajatusko lienee tämä, joka aivoissani pyörii tänään? Jumala, mun jätit häpeähän, oikeuden puolest' taistellessain! Vastoin uskoani varmaa annoit vihollisen katalan tuon voittaa! Miksi sua yhä palveleisin, miksen saisi muuta voimaa koettaa? Pirun julma miekka riippuu tuossa! Oispa vihamieheni nyt täällä, heti hänen päänsä halkaiseisin riemulla, kuin sodan pauhinassa! -- Päätös tehty, sit' en enää muuta! Hallin Ukon puheille siis heti!

HALLIN UKKO (tulee)

HENNEKIN (menee häntä vastaan, johdattaa hänet etualalle.)

Seikka semmoinen täss' syntyi täällä, että emäntä on katehissa. Tietäjät jo tämän paikkakunnan kaiken taitons' ovat tuhlannehet aikaansaamatta tuon taivaallista. Tee siis parhaas', palkasta en tingi.

HALLIN UKKO

Liekö talossasi täällä jotain, pientä nelijalkaa, jok' ois' ennen kuulunut sun vihamiehellesi?

HENNEKIN

Oisko? Annas kun ma ensin mietin. -- Onpa niinkin, musta, vanha kani.

HALLIN UKKO

Siinä asuu kiroojasi henki. Musta kani tuo on tapettava heti aamutähden koittaessa. Siihen asti pidettävä tarkoin vaari hänen kaikist' askeleistaan.

HENNEKIN

Uskallanko tuohon huomauttaa, että kanit yönsä viettää maaten.

HALLIN UKKO

Tyhmyyksiä! Heti tultuani aloittaa tuo kani retkeilynsä -- jos on oikea -- siit' olet vastuuss'.

HENNEKIN

(Herra ymmärtäköön lauseitasi!) Kaikki tapahtukoon niinkuin määräät!

HALLIN UKKO

Puol'yö saapuu. Toimeen heti käymme Yksi miehistäsi kanin vahtiin. Toiset täällä olkoot hiljaisesti!

(Menee pirunkamariin.)

HENNEKIN (soittaa)

PALVELIJA (saapuu.)

HENNEKIN

Vanha Kyyry-Pekka, jok' ei pelkää, menköön kanin vahtiin täksi yöksi, mustaa kaniinia -- ymmärrätkö --.

PALVELIJA (on peloissaan. Yrittää jotain sanoa, mutta ei saa ääntä kurkustaan.)

HENNEKIN

Kaikki palvelijat kokoontukoot tänne saliin. Ovet suljettakoon. Täällä istukaatte kaikki hiljaa.

PALVELIJA

Mu-mu-mutta melkein kaikki -- ovat kaupunkiin jo menneet, niinkuin käskit.

HENNEKIN

Ketkä kaupungissa, ne on siellä; ketkä Ruissalossa, ne tuo tänne. Pane mielees, jos on henkes kallis: Kuulua ei hiiren hiiskausta täältä saa, ei ääntä minkäänlaista!

PALVELIJA (mennessään.)

Herra ties, jos käsittää voin tätä!

HENNEKIN (menee pirunkamariin. Palvelijat kokoontuvat saliin ääneti, pelon vallassa ja niin kauas pirunkamarin ovesta, kuin suinkin. Myrsky vingahtelee. Tuuli on lyönyt yhden ikkunan luukut auki. Sieltä pääsee tuuli sisään. Kynttilän liekit lepattavat tuulessa.)

PALVELIJATAR (voimatta pidättää itkuaan.)

Toisivat ees jonkun papin tänne! -- -- Pääsis täältä maata vuoteeseensa!

PALVELIJA

Sielunautuutenne tähden! Hiljaa! Menen sulkemaan tuon luukun tuolta.

(Menee. Sulkee ikkunan luukun.)

ANNIKKI

Tätä menoa jo kolmas viikko! Noitajoukko noitajoukon jälkeen! Kissa tätä enää jaksaa sietää!

PALVELIJATAR II

Ole hiljaa, hyvä tästä tulee! -- Edelliset noidat näihin nähden lasten leikkiä vain turhaa oli. Nytpä tuli itse valtanoidat Pirkkalasta sekä Lapinmaalta. -- Kuulkaas sopotusta loitsulukuin!

Tuntuu ihan niinkuin huone huojuis, katto kaatuis, seinät siirrähtelis!

Siell' on miehet, joilt' ei sanat puutu, "Sain salat sanoilla ilmi, salat piilohon sanoilla." Miten milloinkin vain seikat vaatii.

ANNIKKI

Minusta ei täällä mikään huoju. -- Näkikö ken teistä Hallin Ukon? -- Oli suuttunut hän kuullessansa, että Inkoinen on asevoimin lähetetty voiolaisten perään. -- "Jos jo Inkoinen on toimeen pantu rouvaa hakemahan Voionmaalta laivoin, miekoin taikka kultarahoin, tuokoon rouvan kotiin avuttani." Huutaneen niin kuului lähetille, jonka kodastansa ulos ajoi. Inkoinen jo muka sotki jäljet, asettui jo noidan silmäin eteen purjeinensa, jalojousinensa. -- Kuului käyneen ukon kunnialle, että laivat lähetettiin perään. -- Rouvan piti tulla ilman halki käden koskematta, loitsun siivin. "Inkoinen jos rouvan tuopi", sanoi, "muisteta ei minun mahtiani". -- Herra itse rukouksin nöyrin kävi sitten ukon hakemassa. Saanut oli ukon lähtemähän annettuaan pisaraisen vertaan, -- Hennekinin nimi jolla pantiin käärmeen nahkaan, Pirun nimikirjaan.

(Hälinää.)

PALVELIJA (tulee)

Sss. --! Vait olkaa sielujenne tähden!

ANNIKKI (entistä kovemmin)

Itse vaikene, se on sun virkas! -- Pirunkamarissa noita huutaa; mikä estää meitä haastamasta!

(Hiljemmin.)

Pirun nimikirjaan, niinkuin sanoin, piirretty on herraraukan nimi.

PALVELIJATAR II

Uskottavalta tuo kyllä tuntuu. Mutta sanokaapas, miksi täytyy meidän täällä vangittuina olla!

ANNIKKI

Hallin Ukko meitä tarvinnevi: Naaraskokoiksi se loihtii meidät, jotka sitten kaikki tänä yönä siivetämme tuonne Voionmaalle, josta rouvan tuomme kaunihisti läpi ilman vinkuvaisen kotiin aamusuurukselle herran kanssa. -- Lennellä senjälkeen ikuisesti saamme ahdistellen lintusia.

(Hiljemmin:)

Herra yksinään tääll' äsken istui tuskissaan, kuin Ketsemaanin Kiesus; oven takana ma vakoelin. -- Tahdotteko tietää, mitä kuulin?

TOISET

Kaikin mokomin! Se meille kerro!

ANNIKKI

Kaikki sitten! Olkaa ihan hiljaa! -- Saatte kummat kuulla, kun ma kerron Ensin kirosi, kuin ennen Joopi, kaiken hurskaan, pyhän elämänsä. Hiuksiaan raastaen hän huusi: "Äiti, miksi synnytit sa minut!" Kirkon kiros, noitui sakramentit, -- noidatkin jo sanoi jättävänsä.

PALVELIJA

Noidatkinko! Mihin hän siis luottaa?

ANNIKKI (palvelijalle hiljaa:)

Sielus rauhan tähden ole hiljaa!

(Toisille kovemmin.)

Niin. "Nyt noidatkaan ei enää auta", huokas isäntämme, selvään kuulin, "Piru, jos sä vielä täällä asut ja jos ystävyytes Kuokkinaisiin kotikäärmeen lailla vielä elää, kuule tämä iltarukouksein!" Niin tuo hurskas isäntämme lausui sekä lisäs': "Piru, asunnostas tule, kokoo Kuokkinaisten perhe. Iske miekallasi vihollisiin!" Sielunautuuteni kautta vannon, että totta täst' on joka tavu.

(Toiset tekevät ristinmerkkejä, toiset siunailevat. Jotkut kuuntelevat jännittyneinä Annikkia.)

Pirun miekka riippuu tuossa, näätte. -- Ei nyt enää mitkään noidat auta. Pitää saada tänne itse Piru opettamaan isäntäämme oivaa hirmuraudan kostohuimauksiin.

(Annikin viimeisten sanojen aikana livahtaa sisälle Piru, kadoten äänettömästi pirunkamariin. Kaikki kirkaisevat kauhusta. Tulet sammuvat. Hennekin tulee pirunkamarista kädessään -palava kynttilä. Näyttämön tultua näin valaistuksi nähdään taustalla vasta mereltä tulleena, märkänä, Inkoinen ja hänen vierellään tuntematon merimies. Näiden läsnäoloa ei kukaan aluksi huomaa.)

HENNEKIN (ankarana)

Mikä hirmunhuuto täältä kuului? Kuka melun täällä aikaansaattoi?

PALVELIJA

Annikki on kaikkeen tähän syypää.

HENNEKIN (Annikille)

Kyllä sinut elkeistäsi tunnen, sinä rietas nainen! Et siis voinut edes hetkeä tääll' olla vaiti. Sinun, joka syypää olet kaikkeen, ennen muita vaieta ois' tullut!

ANNIKKI

Mihinkään en ole minä syypää!

HENNEKIN

Suusi kiinni, portto, kylän lautta! Sanonpa siis sulle, mikä olet! Sano, kuka rouvan viekoitteli miehestänsä synnin yhteyteen?

ANNIKKI

Sanon sulle, herra, minkä tiedän: Rouva Kirsti vikapää on siihen.

HENNEKIN

Valehtelet, kurja, tiedän kaiken!

ANNIKKI

Tiedätkö siis senkin, minkä minä? Kuulin oven läpi omin korvin, kuinka Kirsti rouva emännälle --

HENNEKIN

Jätä rauhaan hurskaan rouvan nimi! Tunnustatko tässä kaikkein kuullen sanoneesi tässä huonehessa häpeemättömästi rouvallesi: "Ei pitäisi neien nuoren miestä vanhoa valita". Sekä paljon muuta samanlaista?

ANNIKKI (hetken taistelun perästä, ylpeästi.)

Rouvallenne totuuden ma lausuin.

HENNEKIN

Ylpeilet sa sillä vielä, konna! -- Kaksinkertainen on rikoksesi: Myrkyllisen kieles kautta ensin viekoittelit rouvan synninteille, ajain hänet siten kodistansa. Ja nyt täällä kirkumisellasi tietäjien mahdin lamautit, juur' kun loveen lankes' Hallin Ukko ja ois' saanut kaikki entiselleen. Tuohon paikkaan sinut lävistäisin miekallani, ellet olis nainen.

ANNIKKI (ottaa seinältä Pirun miekan.)

Vaikka olen nainen, taistelkaamme! -- Käykääs, tytöt, vähän syrjemmäksi! Ritari, mi sanoin loukkaa naista, taistelkoon myös miekoin naisen kanssa.

(Nauraa ivallisesti ja asettuu taisteluasentoon.)

HENNEKIN

Joutaisit sa palaa roviolla. -- Pane, hurmanhenki, ase syrjään! -- Lähde heti täältä matkoihisi! Katso, ettei sua Ruissalossa taikka Turussakaan koskaan nähdä!

ANNIKKI (tehden ritarikumarruksen, suloisesti:)

Lahjoitat siis mulle elämäni. -- Minulle on yhdentekevätä, olen vainaana tai elävänä -- yhtä vaarallinen aina sulle! -- Ole varuillasi, ukkoparka!