Chapter 4

Keskiajalla vallitsi luulo, että epäsikiöt, tai vialliset lapset olivat pirun töitä. 1265 tunnettiin Toulonissa nainen, jolla oli lapsi pirun kanssa. Sillä lapsella oli kanan pää ja käärmeen häntä. Historioitsija Mathien Paris (1250), kertoo pirun lapsesta, joka 8 kuukaudessa kasvoi 18 vuotiaan kokoiseksi. Pirun vanhin poika oli Kain -- ensimäinen murhaaja. Rabit vakuuttivat, että Eva oli pirun kanssa sukupuoliyhteydessä. Hunnien kuningasta Attilaa pidettiin pirun lapsena, samoin goottien kuningas Teodorich oli pirun poika, jota todisti se, että hän sylki tulta ja meni elävänä helvettiin -- isänsä luo.

Kertomus ennustaja Merlinistä on huvittava, sillä se tarjoo yksityiskohtaisia luonnekuvauksia kysymyksenalaisessa asiassa.

Kristuksen lunastustyö ei antanut Saatanalle rauhaa. Hän mietti keinoja, saavuttaakseen menetetyn valtansa. Vihdoin keksi hän keinon: Piti hankkia poika, joka menisi ihmiskunnan keskuuteen hänen puolestaan taistelemaan ja tekemään lunastustyön tyhjäksi. Helvetin yhteisillä voimilla tuhottiin eräs perhe, jonka kahdesta tyttärestä toinen vajosi prostitutsioniin, toinen oli säilynyt siveänä. Eräänä yönä unohti hän nukkumaan mennessään tehdä ristinmerkin ja niin kävi pirulle mahdolliseksi raiskata hänet. Ajan tultua hän synnytti pojan -- isän näköisen karvaisine ihoineen. Lapsi kastettiin ja annettiin hänelle nimi Merlin. Saatana varusti pojan hyvillä lahjoilla ja Jumala lisäsi siihen vielä ennustustaidon. Mitä Merlin muuta tarvitsi? Kun hän kasvoi suureksi, suoritti hän ihmeellisiä tehtäviä ja ennusti tulevaisuudesta. Ei ikävöinyt isäänsä, vaan kirosi häntä. Kuoli -- ei tiedetä miten ja milloin. -- Otaksuttiin hänen päässeen taivaaseen!

Kummallinen on Robert Pirolaisen, lauluissa ja murhenäytelmissä tunnettu historia. Eräs normandialainen herttuatar, rukoiltuaan kauan Jumalalta lasta, kääntyi viimein pirun puoleen, joka kuuli rukouksen, ja herttuattaren syntyi poika Robert, joka lapsesta saakka oli villi, puri imiessään äidin rinnoista nisät poikki, puukotti koulussa opettajaansa -- oli 20 vuotiaana rosvojoukon päällikkö. Teki lukemattoman joukon kamalia rikoksia, murhia y. m. Tuli äitinsä luo, joka ilmotti hänelle salaisuuden, että piru oli hänen isänsä. Katui sitte syntejään. Lähti kristittyjen aatelisherrojen joukoissa sotaretkelle pakanoita vastaan Kristuksen valtakunnan puolesta, urhoollisesti taistellen. Kuoli kunnioitettuna ja -- tietysti autuaana!

Näin meni pirun edelläkerrottu yritys myttyyn. Nyt koetti hän Antikristuksen avulla panna aikeensa täytäntöön. Niiksi katsottiin useita miehiä. Rooman keisari Neero oli Antikristus, samoin Muhammed II, sekä 1,300 luvulla Fredrik II. Kaikkina aikoina on Antikristusta odotettu ja sitä vastaan varustauduttu. V. 380 uskoi Taursin piispa Martin, että Antikristus on jo syntynyt, samoin Florensin piispa Bambert v. 1080. Paavi Inocentius VI:n ajalla määräsi eräs munkki Antikristuksen syntyvän 1365 ja Arnoldo eli Billanova ennusti sen syntyvän v. 1376. 1412 tiesi Vincenzio, että Antikristus todella on syntynyt. Inkvisitionikidutuksessa tunnustivat useat "noidat", että he olivat Antikristuksen kanssa tekemisissä (1900--1911) luvulla ovat useimmat Suomen papit vakuuttaneet, että sosialismi on Antikristuksen oppia ja sen levittäjät ja kannattajat Antikristuksia. (Niitä on siis jo useita miljoonia! Suom.)

Naispirut synnyttivät myös lapsia. Englannissa uskottiin aikoinaan, että Plantagenetien[1] suvun eräällä esi-isällä oli piru vaimona, ja sillä paljon lapsia.

[1] Hallitsijasuku Englannissa, Plantagenetit joista ensimäinen astui Englannin valtaistuimelle v. 1154.

Flanderian kreivi Ralduinista kerrotaan, että hän metsässä kerran tapasi kauniin naisen, joka sanoi itsensä erään aasialaisen kuninkaan tyttäreksi. Kreivi meni hänen kanssaan naimisiin. Nainen oli piru.

Paitsi omia lapsia oli pirulla myös kasvatteja, joita hankki varastamalla tai muuten.

Eräs tyttö Englannissa 1200 luvulla tuli raskaaksi ja pakeni kotoaan, peläten vanhempiaan. Hänen kulkiessaan yksin metsässä, nousi ankara myrsky. Tyttö, rukoiltuaan Jumalaa turhaan, kääntyi Saatanan puoleen, joka ilmestyikin nuorukaisena ja sanoi tytölle: "Seuraa minua!" Nuorukainen vei tytön erääseen lammasnavettaan, laittoi oljista sijan, ja meni hakemaan ruokaa. Kyläläisistä pari kulki ohi ja näkivät synnytystilassa olevan naisen ja menivät ilmottamaan papille ja muille kyläläisille. Tällä välin palasi piru ruokineen ja tyttö söi. Sitten tyttö synnytti ja piru teki tehtävänsä kuten tottunut kätilö. Kun paikalle saapui pappi ja joukko ihmisiä, otti piru lapsen käsivarsilleen ja katosi.

Toisen tapauksen kertoi Benedikte munkki Walter von Boiney (k. 1236): Erään Jumalaa pelkäävän pariskunnan isässä kiihotti piru vastustamattoman himon -- heillä oli jo paljon lapsia ja olivat luvanneet Neitsyt Marialle, että ovat ilman. Kun kiusaus kävi ylivoimaiseksi huudahti mies: "Jos lapsi syntyy, niin annan sen pirulle!" Lapsi syntyi, kasvoi ja oli kaunis. Kun lapsi oli 12-vuotias, ilmestyi piru ja sanoi vievänsä lapsen 3 vuoden päästä. Usein uudistettujen kysymysten jälkeen kertoi äiti lapselleen salaisuuden. Lapsi lähti yöllä kotoaan ja kertoi paaville asian. Ei paavikaan tiennyt mitä tulisi tehdä. Hän lähetti nuoren vaeltajan Jerusalemiin patriarkan luo, ei voinut hänkään muuta, kun lähetti lapsen edelleen erään erakon luo, jonne hän jäi. Piru tulikin omaansa hakemaan, mutta -- ei saanutkaan. Pyhä Maria ajoi pirun joukkoineen pois.

Joskus on piru ostanut lapsia, ellei niitä varastamalla saanut.

Lahjoja otti piru, jos ne annettiin sydämestä.

Kerran joutui piru koronkiskurin matkatoveriksi. Eräs mies tuli heitä vastaan, taluttaen sikaa, joka ei tahtonut kulkea. "Vieköön sinut piru!" huusi mies. "Katsos, mies antaa sulle sian", huomautti koronkiskuri. "Ei hän anna sitä hyvästä sydämestä", vastasi piru. Jonkun matkan päässä tuli vastaan joukko talonpoikia, jotka nähtyään nylkijänsä, koronkiskurin, huusivat: "Sinut saa Saatana viedä!" Piru sanoi koronkiskurille: "Nuo ihmiset lahjoittavat sydämestään sinut minulle, sinä olet minun". Senjälkeen sieppasi piru koronkiskurin kainaloonsa ja katosi.

Liitot pirun kanssa.

Piru teki myös liittoja ihmisten kanssa, ollen aina hyvin varovainen, sillä hän oli tullut kokemuksiin, etteivät ihmiset pitäneet sanaansa, vaan petkuttavat häntä. Siksi vaati hän sopimukset kirjallisesti. Juttuja liitoista pirun kanssa ei puutu. Otamme tähän pari:

Senaattori Pretoriuksella (4:nnellä vuosisadalla) oli tytär, jonka hän oli päättänyt pyhittää Jumalalle. Se ei luonnollisesti ollut pirulle mieleen. Hän mietti keinoja sitä estääkseen. Herätti erään palvelijan sydämessä rakkauden korkeasukuiseen neitoon. Tämä ei arvellut häntä muuten saavansa kun kuului "alempaan säätyyn", vaan meni erään noidan luo joka opasti hänet pirun luokse. Palvelija tapasi pirun valtaistuimella ministeristönsä ympäröimänä. "Uskotko minuun?" kysyi piru. "Uskon", vastasi palvelija. Piru vastasi: "Te kristityt olette suuria pettureita; avun tarpeessa turvaudutte minuun, kun on joku etu kysymyksessä, mutta kun sen olette saavuttaneet menette jälleen Kristuksenne luo joka on hyvä mies ja ottaa teidät jälleen lampaittensa joukkoon. Jos tahdot minulta apua on sinun annettava kirjallinen sitoumus, että tulet minun kanssani helvettiin, ja että luovut kirkosta." Palvelija suostui. Sopimus tehtiin, ja piru lähetti pari sälliään sytyttämään senaattorin tyttären sydämessä rakkauden tulta palvelijaan. Tyttö rakastui palvelijaan ja pyysi isältään suostumusta avioliittoon, ja vihdoin saikin sen.

Pian huomattiin, ettei mies käy kirkossa, eikä ehtoollisella. Vaimo vaatii selitystä, ja saatuaan salaisuuden tietää, menee hän arkkipiispa Basiliuksen luo, joka vie hänen miehensä kirkkoon, ja kysyy, uskooko mies Jumalaan. Mies myöntää ja piispa rukoilee kolme päivää. Piru on kiukkuinen sopimuksen rikkojalle, näyttää sopimusta ja yrittää viedä hänet, mutta pappi yhä rukoilee ja vihdoin putoo sopimuskirja piispan eteen, joka repii sen kappaleiksi. Mies on pelastettu ja elää onnellisena puolisonsa kanssa ja tietysti kuolee autuaana.

Piru täytti sopimusehdot, mutta piispa Basilius menetteli petollisesti.

Apua oli etsitty rikkaisiin naimisiin joutuakseen, -- sitähän on meillä Suomessakin paljon tehty. Joku vuosikymmen takasin ne "rakkauden sytyttäjät" olivat lukemattomien naimiskauppojen välittäjinä.

Ihmeellisen viisaan Herbertin (10:nnellä vuosisadalla) sanottiin pirun avulla päässeen paaviksi.

Paaveista Sylvester II:sta, Johan XII:sta, Benedikt IX:stä, Gregor III:sta ja Aleksanteri VI:stä kerrottiin, että he olivat liitossa pirun kanssa.

Piru piti aina sanansa, mutta hänellä oli syy ihmisten puolelta pelätä petosta. Eräälle munkille oli pirun määrä ilmoittaa kuolemastaan 3 päivää ennen, sillä hän ajatteli ehtivänsä ripittää itsensä. Piru äkkäsi petoksen ja kun munkki sai tietää kuolemansa menetti hän puhekykynsä ja kuoli ripittä, hänen ruumisarkkuaan vartioivat mustat koirat.

Faust teki liiton pirun kanssa ja kirjoitti verellään sopimuksen alle. Sopimus määräsi, että pirun piti lähettää sälli Mefistofeles opettamaan hänelle mitä hän halusi ja hankkimaan hänelle nautintoja mitä hän vaan halusi. Vastaehtona lupautui Faust 25 vuoden päästä sieluineen ruumiineen pirulle. 17 vuoden päästä alkoi Faust katua kauppaansa, mutta piru uhkasi repiä hänet kappaleiksi, ja pakotti kirjottamaan uuden sopimuksen alle entisen vahvikkeeksi. Kun 25 vuotta oli kulunut, löydettiin Faustin huone yleensä veren tahraamana ja hän itse kappaleina lantakasasta.

Samoin kävi puolalaiselle aatelismiehelle Tvartovishille, joka oli pirun kanssa sopimuksen kirjottanut verellään härän nahkaan. Eräästä hotellista vei pirut hänen kun sovittu aika oli umpeen kulunut.

Noitumistaito.

Pirun kanssa sopimuksen teon tarkoitus useimmiten oli saada kiellettyä taitoa -- noitumistaitoa. Se taas oli tunnettua, että sellaisen taidon omisti *piru*, se siis oli häneltä saatava. Piru oli siis liitossa noitien kanssa, väliin vapaehtoisesti, mutta myös vasten tahtoaan.

Noitumistaito on tietämättömyyden tulos, sekä etujen tavottelu kiihottimena. Ihmisistä toiset olivat elämäänsä kyllästyneitä, toiset halusivat rikkautta ja toisen omaisuutta tai rikkaisiin naimisiin lapsiaan. Noitakeinojen avulla kävi mahdolliseksi tyydyttää noita haluja ja siksi levisi noitausko laajalle, eikä siitä vielä nytkään ole täysin vapauduttu "sivistyneissäkään" maissa.

Noitumistaito kehittyi yhtaikaa piru-uskon kanssa. Yksin pirulta voivat noidat saada yliluonnolliset voimansa, hänelle kun kaikki oli mahdollista. Kirkko kehui pirua mahtavimmaksi olennoksi. Sen seurauksena alkoi uskonkiihkoilijain mielissä kypsyä ajatus, että piru on voimakkaampi kuin Jumala siis on edullisempi rukoilla pirua kuin Jumalaa. Syntyi sitä aatetta ajavia uskonlahkoja. 1360-luvulla nostettiin kanne lusiferilaisten lahkoa vastaan pirun palvelemisesta. Samallaisia kanteita nostettiin temppeliläisiä, albigenseja y. m. vastaan. Nuo kanteet olivat uskonnollisen suvaitsemattomuuden tuloksia.

Kerrottiin, että pirulle pidettiin palveluskokouksia kuten Ranskassa "Sabbati" ja Italiassa "Gurolodella signora" kokouksia.

Keskiaikana oli alaluokan asema pohjattoman kurja, se kärsi aateliston ja papiston kavalaa sortoa. Nälässä ja orjuudessa sai työväestö virua, Jumalan rukoileminen ei mitään auttanut. Ihmekö, että kansa tietämättömyydessä ja epätoivossa kääntyi pirun puoleen, voidakseen edes sortajilleen kostaa.

Suurimmat noitamestarit olivat saraseenit (arabialaiset) ja juutalaiset. Löytyipä noita kouluja esim. Espanjassa, Salamancassa, Toledossa ja Puolassa Krakaussa.

Ensimäinen noitatemppu oli pirun manaaminen ja oli pirun "vastaanottotunti" tavallisesti kello 12 yöllä. Silloin piti manaajan mennä määrättyyn paikkaan ja piirtää maahan ympyrä, jonka sisäpuolelta ei saanut astua pois, muuten oli perikadon oma, kuten eräs pappi, jonka piru kuristi kuoliaaksi kun hän astui yli piirin. Eräs koulupoika kurotti kätensä kauniin naisen muodossa ilmestyvälle pirulle, joka tarjosi sormusta. Käsi oli yli piirin ja piru talutti hänet helvettiin.

Pirun esiinmanaamiseen tarvittiin manaussanoja ja niitä oli useanlaisia ja piti ne lukea virheettömästi, jos mieli saada pirun tulemaan. Olipa noitakirja, jossa oli yksityisistä sanoista ja numeroista muodostettuja manaussanoja. Sen omistajalla oli valta manata piruja, antaa niille käskyjä ja käyttää heitä apunaan.

Eräät manaussanat olivat seuraavat: "-- -- ja että sinä + Amala + Satm + Fara + Lamim + Saumi + ma + kohta täyttäisit mitä pyydän. Tule, tule, tule!"

Monilla muilla tavoin voitiin piruja kutsua.

Noidat tekivät kaikkea "alaansa kuuluvaa", keittivät rakkausjuomia, estivät vihollisia tulemasta, kostivat niille, muuttivat savea kullaksi, ihmisiä eläimiksi ja päinvastoin, veivät tai toivat eläinonnea, aina miten heitä kohdeltiin. Se vaan noitien kunnioitusta ja pelkoa lisäsi ja se oli itse noidille edullista. Se kehittyi tulojatuottavaksi ammatiksi.

Noidilla oli yhteisiä kokouksia, joita pidettiin synkissä metsissä, tulivuorien juurella ja hautausmailla. Jokaisessa maassa oli noitien juhlapaikka ja juhlat kerran viikossa.

Juhlat olivat eri maissa erilaiset, paikallisten olojen mukaan. Saatana esiintyi väliin hallitsijana valtaistuimella väliin alttarilla pappina ja väliin jonkun elukan muodossa; oli väliin pahalla päällä, väliin taas leikkisä, jolloin lauleli ja soitteli noita-akoille, jotka häntä uskollisesti palvelivat.

Ensin pidettiin jumalanpalvelus sakramenttineen, jonka jälkeen alkoi varsinainen juhla helvetin herkuilla katettuine juhla-ateriapöytineen.

Oikeudenkäynnit noitia vastaan.

Meistä näyttää järjettömyydeltä kaikki se, mitä keskiaikana uskottiin, mistä puhuttiin ja kirjoitettiin, aikana jolloin kirjotettiin paksuja kirjoja turhista väittelyistä, kuten esim. siitä, oliko neitsyt Marialla jälkipoltteita Jeesuksen syntyessä, aikana jolloin uskottiin, että on noitia olemassa, ja siinä uskossa jonkun ihmisen polttaa, tai muuten surmaa, rangaistakoon kuolemalla. Kaarle Suuri katsoi noituuden siis petokseksi ja rankaisi luuloteltujen noitien murhaajia kuolemalla. Inkvisiittorien olisi käynyt huonosti. V. 840 kuollut järkevä piispa Agopardus moitti kansan uskoa noitiin. Kauvan aikaa määräsi kirkkokin vain lievempiä rangaistuksia noitauskojille, ja useat paavit pitivät noituutta typeränä epäuskona: Unkarin kuningas Koloman (1095--1114) lausuu eräässä käskykirjeessään: "Noitia ei ole olemassa, eikä niiksi itseään luulevia vastaan ole nostettava oikeudellisia kanteita".

Mutta tällainen katsantokanta ei kestänyt kauan. 13 vuosisadalla, selitti jo Aquinon Tuomas, että noituus ei ole mielikuvitusta, vaan totta. Samalla vuosisadalla annettiin inkvisitsionioikeus Dominikaanimunkkien käsiin.

Sen jälkeen alkoi pitkä murhenäytelmä. Kirkko rupesi taikauskon suojelijaksi ja kiihotti tietämättömän kansan alhaiset vietit raivoon. Noitavainot tulivat käytäntöön, ja kävivät kamalammiksi. Paavit pyhittivät noitavainot pyhäksi sodaksi Jumalan puolesta perkelettä vastaan ja v. 1484 antoi paavi Inocent VIII kuuluisan käskykirjeen, jossa järjesti ja vahvisti inkvisitsionioikeudet. Verraton joukkoteurastus alkoi. Sinä aikana kirjoitti Dominikaani-inkvisiittori Jakob Shrenger tyhmän ja kamalan kirjansa "Makeus Maleficarum", (Noita-vasara), josta tuli Europan inkvisiittorien evankeliumi. Sitä seurasi toisia yhtä typeriä ja kamalia kirjoja. Noitausko laajeni ja järjettömyydessään kohosi, muuttuen miltei mielipuolisuudeksi. Noitia vastaan keksittiin keino -- tulirovio, ja joukottain poltettiin ihmisiä, joita ihmisten näköinen petoeläinjoukko piti noitina. Lothringenissä poltettiin 15 vuodessa 900 ihmistä ja sama määrä Würzburgissa 5:ssä vuodessa. Yhdessä vuodessa poltettiin Comossa 100 ihmistä. Toulousessa kerralla 400. Kukaan ei ollut varma hengestään. Personallisesta vihasta johtuva ilmianto oli kylliksi saattamaan viattoman ihmisen tuliroviolle. Poltettiin miehiä, naisia, avuttomia vanhuksia ja lapsia, ensin niitä kamalasti kidutettua. Kidutettujen tuskan huudot ja ihmislihan käry täytti ilman -- herralle otollisena lepytyshajuna!

Protestanttinen kirkko jatkoi edeltäjänsä alottamaa tehtävää, noitien polttamista, samallaisella raivolla. Lutheruksen "puhdistus" ei poistanut valtaluokkain apulaista -- perkelettä, eikä noitiakaan. Jumalalta miekkansa saanut esivalta heilutti sitä ahkeraan ja rekordin noitavainoissa saavutti Englannin kuningas Jakob I. Satoja tuhansia ihmisiä poltettiin 300 vuoden aikana. Tuomarit näkivät "oikeusistunnoissa" vaan "noidat", mutta inkvisiittorit eivät epäilleet, etteikö perkele ollut myös istunnoissa läsnä syytettyjen "puolustajana", mutta näkymättömänä!

Jos noita kuoli kidutukseen oli se perkele joka hänet kuristi, jos kidutettava onnistui tekemään itsemurhan, oli perkele häntä siihen kiihottanut "pelastaakseen omansa!"

Hessenissä Lindheimin kylässä syytettiin 6:tta vaimoa siitä, että olivat kaivaneet lapsen ruumiin haudasta, ja keittäneet siitä noitasoppaa. Syytettyjä kidutettiin ja he "tunnustivat". Vaivoin sai erään vaimon mies luvan mennä kaivamaan hauta auki, jolloin nähtiin, että ruumis oli paikallaan. Inkvisiittorit selittivät, että se oli perkeleen petosta, sillä syyllisethän "tunnustivat", ei tarvita todistajia. Naiset poltettiin elävänä, niinkuin laki ja kolmiyhteisen Jumalan kunnia vaati!

Ensimäinen, joka uskalsi kohottaa äänensä tätä raakuutta vastaan, oli Kornelius Agrippa Netesheimistä 1600-luvulla, mutta kauan kesti ennenkuin tuliroviot sammuivat. Meksikossa poltettiin ihmisiä vielä 1860--1873 aikana.

Helvetti.

Maailma on kolmekerroksinen, ylhäällä paratiisi, keskellä maa ja alhaalla helvetti, jossa ruhtinas Saatana enkeleineen piinaa kadotettujen sieluja.

Missä helvetti sijaitsee? Pyhä Augustin ei tiedä sitä kun Jumala ei sitä ilmoita.

Otaksumisia on useanlaisia; toiset sen otaksuvat olevan ilmassa, toiset auringossa, toiset taas sen tietävät olevan Josafatin laaksossa, tai tulivuorissa. Etnan vuoressa kerrottiin syntisten sieluja paistettavan. Brandan näki perkeleen takovan tulisia sieluja tulivasaralla. Eräässä ranskalaisessa laulussa 12:lla vuosisadalla kerrotaan helvetin sijaitsevan Maysantin saarella.

Kerrotaan Kristuksen murtaneen helvetin portit kun piru ei niitä muuten avannut, mutta ei kerrota missä se oli. Gervario Tillbury kertoo ne portit olevan pronssista. Tulivuoret ovat helvetin ilmaventtiilejä. Kuumat lähteet ovat helvetin kanssa yhteydessä.

Tuskan ja pimeyden valtio[1] täytyy olla suuri, kun sinne niin suunnaton asukasten joukko -- ihmiskunnan enemmistö -- mahtuu. Eräs anglosaksilainen taru kertoo Kristuksen käskeneen Saatanan mittaamaan helvetin. Se oli portista perälle 100,000 peninkulmaa pitkä. Jesuitta Bornelius vakuutti, että sen laajuus on 200 Italian neliöpenikulmaa. Eräs saksalainen teologi väittää, että neliöpeninkulmalle mahtuu 100 miljoonaa sielua.

[1] On huomattava, että kun yhteiskunnassa kehittyi valtio, syntyi myös perkeleiden valtio hallituksineen.

Helvetissä on vuoria, mäkiä aarniometsiä petoineen, haisevia rämeikköjä, soita ja järviä. Ei puutu kaupungit ja linnoituksetkaan "helvetin baabelista".

Tietysti on siellä käsin koeteltava pimeys tuli ja tuska. Kasvit ovat surkastuneet ja koko luonnon on sammumaton tuli hävittänyt. Ilma on sietämättömän haiseva, alituinen melu on korvia särkevä.

Toiseen maailmaan pääsee vaan kapeaa siltaa myöten, jolla syntikuorma on selässään, se putoaa sillalta helvettiin.

Helvetissä on omintakeiset eläimet ja kasvit. Eläimet ovat niiksi muuttuneita perkeleitä. Kasvit ovat teräväokaisia ja kasvavat myrkyllisiä hedelmiä. Eläimistä on tunnettu portinvartija, koira Cerbera, lentävät hullut koirat, kilpikonnat, käärmeet ja syöpäläiset.

Helvetissä sanotaan olevan kaikista kansankerroksista asukkaita. Siellä on paaveja, kuninkaita, munkkeja, ritareita, kauppamiehiä ja pieniä lapsiakin. Kullakin on asemaansa ja tekojansa vastaava kidutus. Piru pyydysti sieluja ja vei niitä helvettiin tai putosivat ne sinne syntiensä painosta. 8:lla vuosisadalla näki erakko Baronto pirujen kulettavan sieluja tavattomalla nopeudella läpi ilman helvettiin. Pyhä Obizzo, (k. 1201), näki että sieluja satoi helvettiin kun lunta ja pyhä Brigitta sanoi niitä satavan kun santaa joka päivä. Kuinka paljon taivaaseen? -- ei kukaan tiedä.

Eräs munkki näki pirujen kulettavan sielua helvettiin ja kysyi: "Ketä olette?" Piru vastasi, että ovat piruja ja vievät sen ja sen sielua helvettiin. Munkki kalpeni ja huusi Mariaa. Pirut sanoivat: "Hyvä oli, että huusit Mariaa, sillä aijoimme repiä sinut kappaleiksi".

Piru vei joskus eläviä ihmisiäkin. Eräs sotilas sai mustan hevosen kiinni, istui sen selkään, hevonen oli piru ja vei ratsastajansa suoraan helvettiin.

Helvetin kansalaisiksi pyrkijät pääsivät sinne helposti, mutta huvimatkaa sinne on vaikea tehdä ja se onnistuu vain harvoille Jumalan armosta. Jotkut pyhät ihmiset siellä kävivät ja näkivät siellä tuttaviaan. Munkki Gursea oli kolme päivää sairaana ja silloin enkelit veivät hänet helvettiä katsomaan. Aberiko, erään aatelisherran 9-vuotias poika vaipui 9 päivää kestävään horrostilaan, jolloin kaksi enkeliä ja pyhä Mikael veivät hänet helvettiin ja paratiisiin 2 kertaa. Helvetissä kävijöillä oli vaara joutua pirun saaliiksi ja saivat useat ikänsä kantaa merkkejä helvetissä käynnistään, kuten polttohaavoja, koukuilla reväistyjä arpia y. m., kun pirut olivat yrittäneet heitä kiskoa helvetin järveen. Kumma, etteivät nämä "löytöretkeilijät" ottaneet tarkempaa selvää, missä helvetti on, olisihan joku kapitalistivaltio saanut siitä "siirtomaan". Ehkä sieltä saisi lakon rikkureita.

Elämä helvetissä.

Ihmisten teoista ja ajatuksista pitää piru kirjaa (sen näki pyhä Augustin) aivan kuin Jumalakin elämänkirjaa. Sen jälkeen järjestetään helvetin asukkaiden "yhteiskunnallinen" asema. Dymanoloogit tiesivät kuvata sitä järjestelmää toinen toistaan kamalammissa kuvauksissa.

Erään filosofin Ser Lo'n uppiniskainen oppilas kuoli, tuli jonkunajan päästä, opettajan luo kertomaan, että hän on kirottu. Pudotti sormestaan hikipisaran opettajansa kämmenelle. Se hikipisara lävisti kamalaa tuskaa tuottaen läven opettajan kämmenen läpi kuin tulinen rauta.

Pääasiallinen kidutusväline on tuli, sitäpaitsi löytyy vielä jää, myrskyt, petoeläimet ja tuhannet muut piinakeinot, joita pirullinen äly keksii. Kauhein kidutus on tietoisuus taivaan ilosta, johon eivät pääse, aivan samoin kun taivaan asukkaille lisää iloa tietoisuus helvetin kidutuksesta, johon eivät tarvitse mennä. Teoloogit eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä josko taivaan ja helvetin asukkaat näkevät toisiaan. Toiset väittävät, että taivaasta nähdään helvettiin, mutta helvetistä ei nähdä taivaaseen. Pyhä Gregorius Magnus ja Bernardo di Chiasavalle vakuuttavat taivaan pyhien ilon lisääntyvän nähdessään helvetin kidutettujen ikuisia tuskia. (Kristinuskolle ominaista raakalaismoraalia. Suom.) Luomme katseen helvetin oloihin, sillä meille selviää osittain siitäkin, miksikä niin paljon ihmisiä on helvetinpelon taikauskon takia järkensä menettänyt.

Eräs munkki Pietari näki kadotettujen uivan tulimeressä. Fursio näki neljä suurta tulta ja niissä ihmissieluja. Nämä näyt ovat 6 ja 7 vuosisadalta, ja ovat vasta yksinkertaisempia. Sitä mukaa kun pirujen ammattitaito kohosi, monipuolistuivat piinaamiskeinot. Munkki Wetlin (9 vuosisadalla), näki tulisen joen, jossa oli joukko syntisten sieluja. Joukko pappeja oli sidottu pylväisiin ja heitä vastapäätä kullakin rakastajattarensa. Heidän siitinelimiään piestiin joka päivä.