Chapter 2

Tämä Mooseksen taru enkeleistä on seemiläisillä kansoilla tunnettu. Enkelit olivat jumalan lapsia, jotka häntä palvelivat ja olivat hänen neuvonantajinaan ilmoittivat hänelle mitä maanpäällä tehtiin. Olivat syntisiä, mutta ei niin paljon kuin ihmiset. Heillä oli ihmisellisiä ominaisuuksia. Heitä viina juovutti (Tuomarein kirja 9 l. 13 v.) He voivat harjottaa sukupuoliyhteyttä j. n. e. Enkelien alkuperä on lähtöisin historiantakaisilta ajoilta, jolloin voimakkaat suojelushenget olivat hallitsijoita ja toiset heikommat niiden palvelijoita.

Mooseksen kirjoissa löytyy vielä pari kohtaa, joista on yritetty hakea pirua. Niinpä kertoo 3 Mooseksen k. 16 l. 7--11 v., miten jumala antoi Abrahamille käskyn ottaa kaksi kaurista ja antaa niistä toisen jumalalle, ja toisen, jonka päälle ihmisten synnit oli pantu, viedä korpeen sovitukseksi. Kelle vietiin kauris korpeen? Se ei selviä raamatusta, mutta myöhemmistä rabien kertomuksista selviää, että kauris vietiin korven hengelle Azazelille. Mutta kuka oli Azazel? Mahdollista että sillä kuviteltiin Egyptin kauheaa Setiä, johon israelilaiset orjuudessaan tutustuivat. Pahaa henkeä ei sillä käsitetty.

3 Mooseksen k. 17 l. 7 v. varotetaan israelilaisia uhraamasta veriuhreja piruille. Mutta tässä nähtävästi tarkoitetaan niillä toisten kansojen jumalia.

Mooses monoteismin kannattajana antoi tappaa noidat, mutta pirulla pahuuden personoituna käsitteenä ei ollut sijaa Mooseksen opissa, sillä israelilaisten Jehovassa olivat nuo molemmat ominaisuudet yhtyneinä. Hän on laupias ja hyvä, mutta samalla verenhimoinen ja julma, jonka koston raivo ei tunne rajoja. Armotta murhauttaa hän voitetut kansat, ja on laatinut ihmisille ankarat lait pitääkseen heitä alituisessa pelossa. Hänessä yhtyy kaksi vastakkaista ominaisuutta, eikä niitä vieläkään ole erotettu.

Profeetat ja piru.

Profeettain Jesaian, Jeremian, Joelin, Amoksen ja Miikan kirjoissa ei esiinny personallinen piru jumalan vihollisena. He panivat painoa uhrien puhtaudelle. He paljastivat yhteiskunnallisia epäkohtia ja pyrkivät niitä poistamaan, ennustivat parempia aikoja ja kehottivat ihmistä parannukseen. Mutta kukaan heistä ei sanallakaan mainitse mitään pahaa henkeä, pahan maailmaan tuojana, vaan syyttivät itse ihmistä ja ylistivät jumalan suuruutta. (He vaikuttivat v. 756--550 e. Kr.)

Ne, jotka väittivät, että kristinuskon piru esiintyy jo vanhassa testamentissa, koittavat todistaa sitä sillä, että Jesaian 14 l. 11--16 kerrotaan henkilöstä "joka ajatteli nousta yli jumalan tähtien ja istua seurakunnan vuorella pohjan puolella", mutta tuli sysätyksi "helvettiin". Tahdotaan tehdä uskottavaksi, että profeetta sillä tarkotti pirua, joka tahtoi vallottaa jumalan valtaistuimen, mutta työnnettiin itse syvyyteen,

Jesaia eli 600 v. e. Kr. ja oli Baabelissa vankina ja näinollen näyttää hän todennäköisimmästi tarkottaneen kysymyksenalaisella henkilöllä Baabelin vallanhimoisia hallitsijoita, jotka tahtoivat kohottaa valtaistuimensa "taivaisiin", mutta heidän valtakuntansa kukistui.

Jesaia puhuu 13 l. 21--22 v. "kauheista metsän pedoista" ja "lentävistä käärmeistä", joilla kuitenkaan ei ole piru-uskon kanssa mitään tekemistä, vaan ovat ne itämaalaisten mielikuvituksen tuotetta, mutta niitä käyttivät vertauksilla puhumaan taipuvaiset juutalaiset jonkunlaisten pahojen voimien kuvauksellisina käsitteinä. -- Juutalaiset kirjailijat käyttivät paljon vertauksellista puhetapaa.

Pirun esiintyminen vanhassa testamentissa.

Selväpiirteisempänä esiintyy piru ensikerran Jobin historiassa v. 600 e. Kr., jossa (1 l. 6--12) kerrotaan, että kun jumalan lapset hänen eteensä tulivat, niiden joukossa oli myös Saatana, jolta Jehova kysyi, mistä hän tuli. Saatana vastasi tulleensa "maata myöten kiertämästä sinne ja tänne". Jehova kysyi edelleen, onko Saatana huomannut hänen palvelijaansa Jobin, johon puhuteltu huomautti: "Turhaanko Job herraa pelkää?" Jehova salli Saatanan kiusata Jobia, mutta kielsi häneen koskemasta. Miltä kannalta Jobin aikaiset ihmiset Saatanaa arvostelivat? Tarkastellessa lähemmin Jumalan ja Saatanan keskustelua, huomaamme, ettei Saatana ollut jumalan vastustaja, vaan hänen *palvelijansa*, eikä ole itsenäinen helvetin ruhtinas. Hän on jumalan "prokuraattori", joka valvoo, ovatko ihmiset uskossa vahvat. Hän epäilee myös Jobin uskoa ja ehdottaa jumalalle, että Job pantaisi koetukselle. Saatana on yksi Jumalan enkeleistä, joka toisten mukana pitää huolta maanpäällisistä asioista ja täyttää jumalan antamia tehtäviä. Niihin tehtäviin kuuluu kiertää maailmaa ja tutkia ihmisten keskuudessa ilmeneviä epäkohtia.

Jobin uskon koettelemisen jätti Jumala sitte herra prokuraattori Saatanan tehtäväksi.

1 Samuelin kirjan 16 luvussa kerrotaan, että Jumalan henki lähti Saulista ja häntä vaivasi Jumalan pahahenki. Jos siis sillä tarkoitettiin pirua, oli piru *Jumalan* lähettiläs.

1 Kuningasten kirjan 22 l. kerrotaan, että henki tuli Jumalan eteen ja tahtoi Ahabin profeettojen suussa olla *valheen henkenä* ja Jumala sanoi hengelle: "Mene ja tee niin". Kaikista näistä esimerkeistä näemme, että *Saatana* oli *Jumalan liittolainen*, jonka kautta Jumala lähetti ihmisille onnettomuuksia "uskonkoettelemiseksi".

Sakarian kirjassa, siis (500 v. e. Kr.) kerrotaan, että profetalle näytettiin Josua, joka seisoi herran enkelin edessä ja oikealla puolella seisoi Saatana syyttäjänä. Jumala uskoi Josuaa, eikä Saatanaa.

Tässä esiintyy jo selvempi käsitys pirusta. Jobin historiassa esiintyy hän vaan epäilijänä, mutta Sakarian kirjassa jo valheellisen ilmiannon tekijänä. Saatana on edelleen Jumalan palvelija. Sakariaan oli Baabelin vankeusaikana persialaisten usko hyvän ja pahan taistelusta jo hiukan vaikuttanut.

Edelleen kerrotaan ensimäisessä aikakirjassa, että Saatana kiihotti Taavettia toimittamaan Israelissa väenlaskun, josta kostona Jehova joukottain murhasi israelilaisia. Tässä esiintyy Saatana jo itsenäisenä pahantekijänä.

Aikakirja on kirjotettu 3:nnella vuosisadalla e. Kr., noin 250 vuotta Sakarian jälkeen, joten piru esiintyy jo kehittyneempänä. 700 vuotta aikasemmin, 2 Samuelin k. 24 l. 1 v. kerrotaan samasta väenlaskusta, että Jehovan viha Israelia vastaan oli syttynyt ja hän kiihotti Taavettia toimittamaan väenlaskun ja siitä sitte rankasi. (Täysin provokatorinen teko!) Näin muuttuivat uskonnolliset katsantokannat vuosisatojen kuluessa.

Piru kehittyy edelleen.

Yleiseen huomaamme, että pirun persoonallisuus kolmen ja puolen vuosisadan kuluessa on sangen vähän muuttunut. Salomon saarnaajassa, jonka eräs Aleksandriassa asunut opiskeleva juutalainen herrasmies toisella vuosisadalla e. Kr. kirjotti, on piru jo kehittyneempi. Siinä (2 l. 22 v.) kerrotaan: "Mutta pirun kateuden kautta on kuolema tullut maailmaan, ja hän etsii omiansa". Hän tässä nähtävästi tarkottaa paratiisin käärmettä.

Ajatus, että Eevaa kiusannut käärme oli piru, kehittyy hiukan ennen Jeesuksen syntymää ja on tuon ajatuksen lähtökohta Salomonin saarnaaja. Siihen asti oli Jehova yksin ihmisten johtajana, puhui ihmisille persoonallisesti, sittemmin käytti enkeleitä palveluksessaan. M. m. lähettää hän jo enkelinsä lyömään 185,000 miestä Assyrin leiristä (2 Kuningasten k. 19 l. 35 v.) ja lähetti enkelinsä hävittämään Jerusalemia (Samuelin k. 24--16).

Tästä näemme, että Jumala kehittyy yhä korkeammaksi olennoksi ihmisten mielissä ja jättää pahat ominaisuutensa, mitkä uusi nousukas -- piru -- perii. Selväpiirteisempi dualismi on kehittymässä.

Se oli kansan oman taloudellisen ja sivistyksellisen kehityksen seuraus. Myös vieraiden kansojen vaikutuksella on osansa ja sitä tunsivat juutalaiset monella tavalla. Kun Juutalaiset v. 600 e. Kr. palasivat Baabelin vankeudesta, joutuivat he pitkäksi aikaa (v:sta 505 vuoteen 330) persialaisen hallituksen alamaisuuteen. Persialaisten virallinen kieli -- Aramean kieli -- alkoi tunkea Hebrean kieltä syrjään. Heidän dualistinen uskonsa (taistelu hyvyyden Jumalan Ormudzin ja pahuuden Jumalan Ahrimanin välillä) vaikutti juutalaisiin. Persialaisten jälkeen tulivat kreikkalaiset ja Makedonian Aleksanteri ja hänen jälkeläistensä aikana joutui Palestina Egyptin alusmaaksi.

N. s. Apokryfi-kirjoissa ja myöhemmissä profeetoissa (Daniel ja Habakuk) huomataan selvästi ulkomaalaista vaikutusta. Samoin Tobiaan kirjassa on monien enkelien ominaisuudet persialaisilta ja egyptiläisiltä lainattuja.

1:llä vuosisadalla e. Kr. ilmestyi tuntemattoman kirjailijan tekemä apokryfi, jota nimitetään Eenokin kirjaksi[1].

[1] Enokin kirja oli ensimäisillä vuosisadoilla e. Kr. tunnettu ja arvossa pidetty. Sitten alkoi se vähitellen menettää merkityksensä ja oli 8:nnella vuosisadalla täysin unohdettu.

V. 1773 löysi eräs opiskeleva englantilainen sen sattumalta Abessinian kielisenä käännöksenä.

Se Apokryfi onkin kristinuskon pirun luoja. Kirjailija kertoo siinä sellaista, mitä Mooseksesta ja profeetoissa ei tunneta. Mooseksen taru Jumalan poikien ja ihmisten tyttärien naimiskaupoista esitetään siinä vallan toisessa valossa. Siinä kerrotaan, että 200 enkeliä taivaasta salaa lähti maanpäälle naisten luo, josta rangaistuksena Jumala ajoi heidät taivaasta pois ja heitti pimeyteen, jossa niiden on oltava viimeiseen tuomiopäivään asti. Näiden enkelien ja ihmisten tyttärien sukupuoliyhteydestä syntyivät pahat henget, jotka toivat maailmaan huoruuden. Tämä on kirjailijan mielikuvituksen tuote, siitä ei missään muualla kerrota.

Eenok kiertää maassa ja taivaassa ympäri, kertoo hyvien ihmisten kärsimyksistä, jumalattomien ikuisesta rangaistuksesta j. n. e. Ne 200 karkoitettua enkeliä katuivat tekoaan ja pyysivät Eenokin esirukousta. Enok rukoili, mutta Jumala vastasi, ettei niille enkeleille löydy armoa.

Piru on Eenokin kirjassa samallainen kun Salomon saarnaajassakin. Hän on syntymästä saakka pahahenki, kiusaaja ja väärä ilmiantaja. Hänen pirullisuutensa on jo kehittyneempi. Hän tuntee iloa hurskasten ihmisten kiusaamiseen. Se oli hänen ammattinsa, ja Jumala oli pakotettu lähettämään erään pääenkelinsä suojelemaan ihmisiä pirun kiusauksista ja ansoista.

Vanhan testamentin enkelit, joiden tehtävänä oli Jumalan rankaisutoimenpiteiden täytäntöönpano, ovat Eenokin kirjassa muuttuneet pirun apulaisiksi, jotka valmistavat isännälleen vankikahleita syntisten helvettiin kulettamista varten. Jobin historiassa tunnetun *yhden* Saatanan sijassa on Eenokin kirjassa niitä koko rykmentti, joiden päämies on piru toimien Jumalan kuolemantuomioita toimeenpanevana ammattipyövelinä, -- siis taivaallisen virkavallan kätyrinä!

Eenokin kirjan opetuksia täydensivät juutalaiset rabbit huolellisesti. Juuri ennen Kristuksen aikaa ilmestyi kokonainen kirjallisuus tästä kysymyksestä, kuten Riemujuhla-vuosien kirja, Mooseksen taivaaseen astuminen, Jesaian taivaaseen astuminen, Neljäs Esran kirja y. m. Vanhan testamentin aatteisiin lisättiin joukko yliluonnollisia taruja. Tehtiin vuosiluku, jolloin Jumala loi enkelit ja milloin hän ne 200 karkotti taivaasta. Muutamat rabbit selittivät, että piru ratsasti käärmeen selässä Eevaa kiusaamaan. Toiset kirjoittivat, että Jumala heitti pirun alas taivaasta maanpäälle[1] kolmannet tiesivät, että pirun nimi on Lusifer j. n. e. Silloin muodostui *itsenäinen* piru Jumalan henkilökohtaiseksi vastustajaksi, joka muka oli ollut olemassa jo syntiinlankeemuksen aikana.

[1] Persialaisten uskon mukaan heitti valkeuden Jumala Ormudz pimeyden Jumalan Ahrimanin taivaasta maan päälle.

Mitä kaikkea juutalaiset rabbit sinä aikana keksivätkään? Heidän kirjoissaan kerrotaan esim., että Jumalalla on yksi miljardi 7,000 hiuskarvaa, ja että hän on puoli miljardia peninkulmaa pitkä ja sormiensa pituus 1,200,000 peninkulmaa. Eräs rabbi kertoi, että Jumalan läheisyydessä majailee 9 miljoonaa hyviä henkiä. Kerrotaanpa naaraspiruistakin.

Jeesuksen opetus ja piru.

Miten suhtautuu Jeesus piru-uskoon? Minkä merkityksen antoi hän sanalle Saatana?

Voidaksemme näihin kysymyksiin vastata, on tarkastettava niitä kohtia Jeesuksen opissa, joissa esiintyy saatana, helvetti, pahahenki, perkele j. n. e.

Vuorisaarnassa sanoo Jeesus: "Joka sanoo veljelleen: sinä tyhmä, on helvetin tuleen vikapää (Matt. 5, 22) Matt. 25, 41: sanotaan: "Menkää pois te kirotut siihen ikuiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä." Pietarille sanoi Jeesus kerran: (Matt. 16, 181); "-- -- ja sille kalliolle rakennan minä seurakuntani, eikä helvetin portit sitä voita". Nuo nimitykset: helvetintuli, piru, helvetin portit, todistavat Eenokin kirjan vaikutusta, mutta Jeesus ei tarkota niillä oleellista helvettiä, eikä personallista pirua, vaan käyttää niitä nimityksiä pahuuden vertauskuvina. Vertauksen käyttäminen on yleensä hebrealaisten kirjailijain vahvimpia puolia, ja Jeesus on heistäkin edellä. Uudessa testamentissa kerrotaan pahanhengen vaivaamista ihmisistä, joista Jeesus ajoi ulos pahat henget. Vanhassa testamentissa ei puhuta mitään siitä, että ihmisissä asui pahahenki. Saulin kyllä pahahenki kiusasi, mutta se oli *Jumalan lähettämä*.

Voi olla, että Jeesus, aikansa lapsena, uskoi myös, että ihmistä vaivasi pahahenki. Pahanhengen vaivaamina pidettiin silloin mielisairaita ja langettavatautisia. Vaikkakin Jeesus näitä nimitti yleisesti tunnetulla nimellä: pirulla riivatut, -- ei hän anna sille sitä merkitystä kun kirkko on sille antanut, eikä pane suurinta huomiota vaikutusvallalleen noihin henkiin, vaan sille, että voi lähimäistään auttaa. Myös nuhteli Jeesus oppilaitaan siitä, että nämä kerran kerskuivat voimastaan pahojen henkien yli. (Luukk. 10, 17 ja 20)

Ottamalla huomioon Jeesuksen vertauksellisen puhetavan näyttää, että Jeesus puhuessaan pahoista hengistä, tarkotti yhteiskunnallisia paheita, sillä hänen oppinsa läpi käy rajaton rakkaus ihmisiin, etenkin kotimaansa sorrettuun köyhälistöön. Sitä aatetta hän uskoi ja pyrki toteuttamaan, missä voi -- siis myös sairaita auttamalla ja tuskia lieventämällä.

Jeesuksen maailmankatsomuksessa on Saatana-nimityksellä syvä merkitys, jota eivät Jeesuksen aikalaiset käsittäneet. Hän puhuu vertauksessa kylväjästä, että Saatana otti pois sanan ihmisten sydämistä. Hän puhuu, että Saatana on yrittänyt oppilaita seuloa. Tässä on kuvannollinen merkitys kouraan tuntuva. Miten voi "sanaa kylvää" ja "ihmisiä seuloa?" On kysymyksessä *pahuus yleensä*.

Pietarille sanoo hän (Matt. 16: 3) Mene pois Saatana! j. n. e., ei hän tietystikään tarkottanut Saatanalla Pietarin personaa, vaan hänen pahoja ajatuksiaan. Samoin puhuu hän Judas Iskariotin salaisesta kavallussuunnitelmasta kun hän sanoo: "-- -- yksi teistä on perkele".

Evankelistat nimittävät pirua eri nimityksillä. Matteus kutsuu häntä "viholliseksi", Luukas "perkeleeksi" (dinvol), Markus "Saatanaksi". Ei siis käsitetä realistista henkilöä jolla on varma nimitys, vaan kuvannollista käsitettä pahasta. Eivät apostolitkaan puhu perkeleestä olemassaolevana henkilönä, vaan pahan personoituna käsitteenä erottaakseen paheen käsitteen hyveestä. Uudessa testamentissa kerrottu satu Jeesuksen kiusaamisesta näyttää olevan kuvannollinen puhe hyveen taistelusta pahetta vastaan. Jos tuo todella olisi kirjaimellisesti tapahtunut, että pahahenki vei Jeesuksen korpeen perkeleen kiusattavaksi, merkitsisi se, että pyhähenki ja perkele tekivät salaliiton Jeesusta vastaan. Edellinen kuletti Jeesuksen korpeen, jälkimäinen tuli häntä kiusaamaan. Teologiselta katsantokannalta, ottaen huomioon Jeesuksen ja pyhänhengen keskinäisen suhteen, tekivät molemmat liittolaiset turhaa työtä, sillä heidän piti jo ennakolta tietää, että Jeesus, Jumalan poikana loistavasti kiusauksesta suoriutuu ja piru saa pitkän nenän. Eihän piru, uskonnollisen katsantokannan mukaan, omistanut palastakaan "maailman valtakunnista", nehän olivat jo Jumalan perintöruhtinaan Jeesuksen omaisuutta.

Kun kiusaushistoria puhdistetaan yliluonnollisista lisäyksistä, niin jää jälelle vertauksellinen kuvaus hyvän ja pahan taistelusta ja hyvän voitosta. Samallainen on Johanneksen kuvaus pimeyden ruhtinaasta ja valkeuden ruhtinaasta.

Jeesuksen jälkeläisten käsitys pirusta.

Jeesuksen lähimmät seuraajat, -- apostolit, käsittivät Jeesuksen oppia kirjaimellisesti ja siksi kehittyy pirun personallisuus täydellisemmäksi heidän opeissaan, ollen se maailman ruhtinas, kiljuva jalopeura, ja sen taistelu Jumalan kanssa saa selväpiirteisempiä muotoja. Hebrean rabbien uudempien apokryfikirjojen mielikuvitustarujen vaikutus on silmäänpistävän tuntuva.

Juutalaisten Messias-uskolla oli tässäkin huomattava osa. Jeesuksen seuraajat olivat varmoja, että Jeesus oli se tuleva Messias. Epäileville heimolaisilleen, jotka odottivat Messiasta juutalaisen valtakunnan uudelleen kohottajana, koittivat he selittää, että Jeesus oli se profeettojen ennustama Messias, mutta hänen valtakuntansa "ei ole tästä maailmasta", eikä perkeleen valtakuntakaan, ja niin syntyi lunastusoppi. Yhdistettiin kaikki yksityiset sanat, lauseet ja tapaukset mitkä arveltiin olevan asialle eduksi ja muodostettiin yhtenäinen järjestetty lunastussysteemi. Pirusta tuli mahtava mies, jonka valtaa ei voitu muuten kukistaa, vaan piti Jumalan ainoan pojan kuolla, sovittaakseen ihmisten synnit, jotka hänen oma vihollisensa oli tuonut maailmaan!

Todellakin oli piru sangen tyhmä. Hän meni itse Juudaksen sisään ja kiihotti hänet antamaan Jeesuksen ilmi juutalaiselle virkavallalle. Sitä juuri Jeesus tarvitsikin. Siis piru antoi vastapelaajalleen valtit käsiin!

Jeesus sai vastustajastaan voiton, mutta ei niin suurta, että se olisi ollut lunastettaville tarpeeksi, piru jäi edelleen eloon ja "käy ympäri kun kiljuva jalopeura, etsien kenen hän nielisi". Kristus kävi helvetissä "pirua tappamassa", mutta hänen poistuttuaan meni elämä siellä entistä menoaan, ja helvetin asukasluku lisääntyi huimaavaa vauhtia. Ihmiskunta ei koskaan ollut avuttomampana perkeleen kynsissä kun lunastustyön ja Jeesuksen "voiton" jälkeen.

Kristinusko levisi laajalle, etenkin Raamatussa. Roomalaiset olivat monijumaluuden tunnustajat. Kristinusko tunnusti monijumaluuden (kolminaisuuden) tyydyttääkseen roomalaisia, joiden uskonnosta useita tapoja säilytettiin ja sisällytettiin kristinuskoon. Piru nousi miltei Jumalan arvoon. Kristityt sanovat pakanuutta perkeleellisyydeksi, mutta juuri näiltä pakanoilta ovat kristityt perkeleensä lainanneet. "Pakanakansojen" piru nousi kristittyjen kesken mahtavaksi valtijaaksi.

Piru mahtavana olentona.

Mitä enempi aikaa Jeesuksen kuolemasta kului, mitä laajemmalle natsarealaisen opettajan aatteet levisivät, sitä mahtavammaksi kohosi piru. Hän ei anna hetkenkään rauhaa kristilliselle kirkolle ja Jeesuksen seurakunnalle, vaan hyökkää alituiseen sitä vastaan, eikä kukaan voi häntä vastustaa. Hirveät ja kamalat ajat! Kristuksen valtakunta ei ollut vielä tullut, ja siksi odotettiin sydän kurkussa hänen toista tulemistaan, jolloin hän lopultakin voittaisi saatanan, kuten Johannes (Ilm. k.) ennusti.

Kun toiveet eivät täyttyneet ja piru yhä riehui, alettiin etsiä syitä, miksi pirulla on niin suuri valta. Siihen kysymykseen vastaamaan ilmestyi paljon pieniä uskonlahkoja, jotka yrittivät kytkeä Persian dualismia kristinuskoon. Sellaista oppia nimitettiin gnastitsismiksi, ja sen puolustajat antoivat pirulle vielä enempi tietoja ja mahtavuutta kun sillä ennen olikaan. He selittivät, että piru on aineellisen luonnon luoja, ja itsenäinen alku-olio, joka ei häviä, vaan on hyvyyden kanssa yhtä voimakas ja alituisessa taistelussa. Sen ajatuksen kautta kävi saatana mahtavammaksi, pelastustyö vaikeammaksi, autuus yhä saavuttamattomammaksi. Kun kirkkoherra Klemens Aleksandriasta vielä opetti, että kaikki ihmiset ovat pelastettuja ja pakenivat Jumalan luo, selitti jo pyhä Augustinus, että Jumala on lunastanut vaan harvat valitut, kun taas suurin osa ihmisiä joutuu perkeleen saaliiksi.

On suoraan mahdotonta muodostaa kokonaiskäsitystä siitä sekasotkusta, joka ensi vuosisatoina saatanasta heitettiin. Se oli kaikellaisten uskonlahkojen käsitysten sekasotku, palveltiin kristinuskon Jumalaa, pirua ja entisiä "pakanajumalia" yhtaikaa.

Kirkkoisät selittivät, että piru alkuaan oli luotu hyväksi, mutta myöhemmin langennut ja puolustajineen viskattu helvettiin. Myöhemmin "todennettiin", että silloin kymmenes osa enkeleitä heitettiin helvettiin. Paitsi näitä, on yksi joukko "puolueettomia" enkeleitä, jotka katsovat syrjästä Jumalan ja pirun taistelua, siihen sekaantumatta.

Saatana kasvoi suuremmaksi. Pitkä on sen historia. Kun siitä rengas katosi, tuli toinen sijaan, kunnes pirun persona, elämä ja toiminta lopulta saivat yhtenäisen varman pohjan *keskiajalla*. Hän (Saatana) nousi mahtavuutensa huipulle juuri silloin, kun kristillinen kirkko oli mahtavimmillaan. Saatana oli kauhun ja tietämättömyyden tulos ja keskiaika oli kauhun ja tietämättömyyden aikaa. Piru oli sankari, valtias, jonka edessä maailma vapisi pelosta. Ihmiset unohtivat Jumalansa ja uhrasivat voimansa, tietonsa ja elämänsä taistelussa perkelettä vastaan. Koko Europassa muodostui yleinen järjen sekaannus, jonka vertaa laajuudessa ja kestävyydessä ei ole nähty.

Usko perkeleeseen oli syvään juurtunut ja se oli katooliselle kirkolle edullista. Se merkitsi kirkon mahtavuutta, ja sen kautta rajatonta rikkauksien kokoomismahdollisuutta kansaa nylkemällä ja rosvoamalla. Mitä ei tehty rakkaudesta Jumalaan, se tehtiin pirun pelosta. Saatanallinen hirviö loihdittiin uskovaisten silmiin. Saatana-nimen toisti pappi joka lauseessa, sitä muistutti rippi-isä puheissaan ja se oli lukemattomien legendojen sankari.

Kaikki suut ja kynät toimivat pirukuvauksia laatien. Niin kasvoi laaja yksityiskohtainen piru-historia, jota osittain käsittelemme seuraavissa kappaleissa.

Pirun personallisuus.

Alhaisella kehitysasteella olevien ihmisten on vaikea kuvitella olentoa ilman ruumista.

Siksi kuvittelivat he henkiä, ellei juuri ihmisten muotoisia, niin ainakin tulena, savuna, tai sumuna. Muinaisajan Jumalat ovat kaikki ruumiillistuneita olentoja, tarvitsivat syödä ja juoda sekä muitakin ruumiillisia elämisvälineitä.

Kirkkoisät uskoivat, että myös pirulla oli ruumis ja oli jo silloin kun se oli enkelinä, mutta lankeemisen jälkeen kävi ruumis tiuhemmaksi ja painavammaksi. Mutta se on vielä köykäisempi kun ihmisen ruumis, jotta se voi esiintyä näkymättömänä. Toisella vuosisadalla vertaili Fatsian pirua ilmaan tai tuleen, 7:llä vuosisadalla selitti Isidor Sevillosta, että pirun ruumis on kuin utukuva.

Koska pirulla oli ruumis, tarvitsi hän ihmisellisiä elämisvälineitä, m. m. ruokaa. Siksi selittivät Origenes Tertullianus, Antenagoros, Johan Kultasuu y. m., että piru ahneesti nieleksi pakanain uhrisavua ja höyryä. Sellainen "portsuuni" ei riittäisi ihmisille, mutta pirulle se riitti.

Eräät juutalaiset rabbit selittivät, että piru elää savusta ja vesihöyrystä, mutta on ahne verelle. Eräs saksalainen satu kertoo pirun syövän kärpäsiä.

Kansa kertoo vanhoista ja nuorista piruista, eräät selittivät, ettei piru vanhene, eikä kuole, toiset taas, että piru voi kuolla kuten ihminen. Pirut voivat myös sairastua! Se tunnustus puristettiin noidilta kidutuksia, pirun sairastaessa oli noitien valvottava sairasvuoteen ääressä!

Yleisen luulon mukaan, on pirulla ihmisen näköinen ruumis, eikä se ole ihme. Ihminen loi Jumalan omaksi kuvaksensa, miksei myös pirua samoin? On sentään hiukan eroa pirun ja ihmisruumiin välillä, ja se ero tuli syntiinlankeemuksessa, jossa pirulta meni alkuperäinen jumalainen kauneus ja hänestä tuli kamalan suuri ja ruma ihmisen ja Jumalan sekasikiö, jonka kuvaamiseen kirjailijat ja maalarit ovat taitonsa käyttäneet. Pirusta on tehty niin hirmuisia kuvia, että kyllä hän itsekin hämmästyisi, jos sattuisi kuvansa näkemään. Keskiajalla tunnettiin juttu maalarista, joka oli kuvannut pirun liika rumaksi. Tästä vihastui piru niin, että töyttäsi maalarin alas telineiltä. Tämä olisi kuollut, ellei Jumalan äiti olisi tarttunut putoavaan kiinni ja pelastanut hänen henkensä siitä hyvästä, että hän oli maalannut Jumalan äidin erittäin kauniiksi.