Part 12

Tällä kertaa ystävyksillä oli hyvä onni. Juuri kun he aikoivat seurata pakenevaa pitkin portaita, tuli hissi ratisten ylös. Eräs konttorihenkilö saapui. Hän tuijotti ällistyneenä molempiin miehiin ja tuntiessaan toisen hän nosti lakkiaan. Mutta Krag ei välittänyt hänestä vähääkään. Hän veti luutnantti Rosenkrantzin mukaansa hissiin ja laskeutui alas hänen kanssaan. Saavuttuaan pihamaalle he näkivät pakenevan miehen levollisena häviävän portista juuri sisälle tulevan työväen joukkoon. Hän kulki edelleen aivan levollisena, eikä kukaan kiinnittänyt häneen huomiotansa. Mutta nyt Krag ja Rosenkrantz seurasivat aivan hänen kintereillään -- ja heillekin oli nyt eduksi, että he saattoivat kätkeytyä työväen joukkoon, joka kopisevissa kengissään liukui suuren, jyrisevän hirviön holveihin.

Kameleontti kiiruhti kulkuaan -- tällä kertaa hän ei ollenkaan hiipinyt vainioiden yli. Krag ja Rosenkrantz seurasivat häntä jonkun matkan päässä ja olivat innokkaasti keskustelevinaan.

-- Minä näin hänen kasvonsa tuokion ajan, sanoi Krag. -- Hän on naamioinut itsensä. Hänellä on musta piikkiparta ja sitäpaitsi hän on mustannut kulmakarvansa.

-- Onko hän sitten todellakin agronomi Bringe?

-- Se hän on.

-- Minulle pysyy täydellisenä arvoituksena, mitä hyötyä hänelle on tästä ilveilystä.

-- Se on hänelle elämänkysymys, vastasi Asbjörn Krag.

-- Tavallinen agronomi, ylen kummallista.

-- Niin, jospa hän olisi tavallinen agronomi. Mutta hän ei olekaan.

-- Kuka hän sitten on?

-- Hän on kameleontti, vastasi Krag, siinä kaikki mitä hänestä tällä hetkellä tiedän.

-- Ja hänen tähtensä te olette istunut sähkölennätinasemalla monet tunnit?

-- Niin, hänen tähtensä. Hän on saanut sähkösanomia.

-- Jotka te olette lukenut?

Asbjörn Krag nyökäytti päätänsä.

Kameleontti kääntyi syrjätielle ja suuntasi kulkunsa suoraan Jernegaardia kohti. Tiellä ei nyt ollut ketään ihmisiä, niin että vaanijoiden täytyi olla varovaisia. Mutta kulkija ei katsonut taakseen ainoatakaan kertaa, ja sitäpaitsi Krag oli oikea mestari kulkemaan maantietä ja juttelemaan ikäänkuin olisi aivan sattumalta liikkeellä. Hän pysähtyi silloin tällöin viittaillen yli vainioiden ikäänkuin selittäen luutnantille jotakin syvämietteistä maanviljelystieteellistä kysymystä, ja luutnantti nyökäytti päätään kiitollisena tiedonannoista.

Saavuttuaan metsästä pappilan kohdalle he säpsähtivät aivan vaistomaisesti, sillä kaikissa pappilan ensimäisen kerroksen ikkunoissa oli tuli.

-- Kello kuusi aamulla, mutisi Krag. -- Jotakin täytyy olla tekeillä. Olipa hyvä, että tulitte mukaan. Nyt meidän täytyy mennä kahtaanne. Minä seuraan kameleonttia. Ja te menette papin luo.

-- Mutta millä tekosyyllä?

-- Voitte sanoa olleenne aamukävelyllä. Huomasitte pappilan kovin valaistuksi ja arvelitte jotakin olevan tekeillä, jonkun olevan sairaana esimerkiksi. Se kuuluu hyvin luonnolliselta.

Luutnantti Rosenkrantz ei pitänyt tehtävästä, mutta hän tahtoi kernaasti näytellä osansa loppuun, ja pappilan tiellä hän erkani Kragista. Salapoliisi seurasi kameleonttia, joka äkkiä joudutti askeleitaan päästäkseen nopeasti pappilan ohi, ja Rosenkrantz kulki puutarhan läpi valoa kohti.

Lähestyessään taloa Rosenkrantz kuuli sieltä ääniä ja tuli yhä enemmän vakuutetuksi siitä, että jotakin erinomaista oli tekeillä.

Hän tuli papin työhuoneeseen. Ovi oli auki. Siellä ei ollut ketään, mutta toisen huoneen ovi oli selkoselällään ja hän kuuli sisältä useita kiihtyneitä ääniä. Hän pysähtyi hetkeksi ja kuunteli.

Hän kuuli papin äänen. Vähän ajan kuluttua kuului insinööri Stenerin ääni. Hän säpsähti, mutta hämmästyi perinpohjin kuullessaan myöskin Louise neidin äänen. Hän aikoi juuri vetäytyä takaisin, mutta samassa insinööri Stener tuli huoneeseen. Hän jäi seisomaan ällistyneenä kynnykselle nähdessään kilpakosijansa, luutnantti Rosenkrantzin.

-- Tekö täällä? kysyi hän.

Rosenkrantz kertoi hieman nolona juttunsa aamukävelystä ja sairaus-arvelustaan.

-- Ei, rakas ystävä, sanoi pappi ilmeisesti pakoittautuen hymyilemään, -- täällä me kaikki olemme terveinä. Mutta jotakin ikävää on tapahtunut.

-- Mitä on tapahtunut? kysyi luutnantti.

-- Jotakin _hyvin_ ikävää, toisti pastori. Samassa Louise neiti tuli huoneeseen. Hänen silmissään oli omituinen loiste. Hän oli selvästi kiihdyksissä.

-- Paroni Rosenkrantz aamukävelyllä, sanoi hän hymyillen, mutta hänen äänessään oli ivaa. -- Ensi kerran nyt kuulen puhuttavan sellaisesta -- ettehän vain liene iltakävelyllä? Eikös aamulehtiä Pariisin klubissa lueta tähän aikaan.

Rosenkrantz kumarsi.

-- Kuten haluatte, neiti, sanoi hän. -- Totta on, etten ole ollut vuoteessa.

Pappi katsoi ymmärtämättä toisesta toiseen. Louise neiti osoitti puhelinta ja sanoi kääntyen insinööriin:

-- Telefonoikaa, se on varminta.

Insinööri läheni empien konetta.

Louise neiti ymmärsi hänet. Hän nauroi hermostuneesti.

-- Oletteko mieletön, insinööri, sanoi hän. -- Paroni on meidän perheemme uskollinen ystävä. Saatamme häneen huoleti luottaa. Hän on sitäpaitsi vaitelias, sillä hän on aatelismies.

-- Kenties voisin auttaa, mutisi Rosenkrantz.

-- Tuskin, vastasi Louise neiti, te ette ymmärrä tästä mitään.

-- Mistä minä en ymmärrä?

Louise neiti näytti taistelevan itkua vastaan.

-- Niin, kun minä nyt sanon teille, että kaikki on poissa, _kaikki_, niin ette kuitenkaan ymmärrä, mitä minä tarkoitan.

-- Mikä on poissa? kysyi Rosenkrantz.

-- Paperit, vastasi Louise neiti, kaikki paperit.

XXXVIII LUKU.

Puhelin.

Luutnantti Rosenkrantz oli todellakin tällä hetkellä pahassa pulassa. Hän ei tiennyt mistä papereista oli kysymys eikä myöskään miten paljon uskaltaisi ilmaista tänä yönä näkemiään.

Louise neiti seisoi pastorin kirjoituspöydän ääressä hypistellen hämillään siinä olevia sanomalehtiä.

-- Minä voin ymmärtää, että jotakin ikävää on tapahtunut, ja minua ilahduttaisi suuresti, jos voisin olla avuksi.

Toiset vaihtoivat katseita. Louise neiti nyökäytti myöntyväisesti päätään, ikäänkuin olisi lukenut pastorin silmistä sanattoman kysymyksen.

Sitten pastori alkoi puhua.

-- Niin, rakas luutnantti Rosenkrantz, sanoi hän, tietysti otamme tarjouksenne ilolla vastaan. Me olemme jo monta päivää epäilleet, että salaperäiset viholliset ovat meitä ympäröineet, ja tällä aamuhetkellä on epäluulosta tullut täysi varmuus. Pappilaan on yöllä tehty murtovarkaus.

-- Ja sitten on varastettu joitakin papereita? kysyi Rosenkrantz.

-- Niin, tahi paremmin sanoen, erittäin tärkeä asiapaperi, testamentti on varastettu.

-- Kenen testamentti?

Pappi aikoi vastata, mutta insinöörin silmäys pidätti hänet. Hän epäröi ja sanoi viivytellen:

-- Suokaa anteeksi, jos otan puheeksi toisen asian, ennenkuin jatkamme. Voiko teidän ystäväänne luottaa?

Rosenkrantz säpsähti hämmästyneenä. Hän oli melkein mainitsemaisillaan Asbjörn Kragin nimen, mutta sai itsensä hillityksi.

-- Tunnen hänet varsin hyvin, me olemme koulutoverit. Ja jos voitte luottaa minuun, voitte luottaa häneenkin.

Louise neiti katsoi silmänräpäyksen häneen.

-- Jatkakaa, pastori Winge, sanoi hän.

-- No, hyvä, sanoi pastori, nähtävästi keventynein mielin. -- Hävinnyt on, kuten sanoin, testamentti. Sen on nähtävästi varastanut sama vihollinen, joka on täällä hiipinyt viime öinä. Olen nähnyt hänen jälkiään lumessa aamuisin, mutta enhän voinut ajatella sitä mahdollisuutta että tarkoitus oli tämä. Teille tapahtuu luultavasti suuri yllätys, kun kuulette, että tämä testamentti riistää kenraalilta omistusoikeuden Jernegaardiin.

Luutnantti säpsähti.

-- Kokonaanko? kysyi hän.

-- Kokonaan.

-- Mutta silloinhan kenraali ei enää ole rikas mies.

-- Mitä siihen tulee, ei hän silti ole puilla paljailla.

Louise neidin silmiin tuli ihmeellinen välke.

-- Entä jos hän nyt on tullut aivan köyhäksi? kysyi hän.

Luutnantti kohautti olkapäitään.

-- Koska olette alkanut epäillä minua, Louise neiti, sanoi hän, niin en ihmettele, että olette voinut minusta ajatella sellaistakin kuin nyt.

-- Mitä tarkoitatte?

Luutnantti Rosenkrantz loi insinööri Steneriin nopean silmäyksen, sitten hän katsoi Louise neitiä syvälle silmiin.

-- En mitään, Louise neiti, vastasi hän, minullahan ei ole valitsemisen varaa. Ja te olette varmasti jo valinnut.

Liikutettuna hänen äänensä surumielisestä soinnusta Louise neiti meni hänen luoksensa ja ojensi hänelle kätensä.

-- Me jäämme aina ystäviksi, sanoi hän. -- Mutta emmeköhän kiiruhda hieman, pastori Winge.

-- Niin, sanoi pastori ja kääntyen Rosenkrantziin jatkoi selitystänsä:

-- Tämä testamentti tosin riistää kenraalilta omistusoikeuden Jemegaardiin, mutta samalla se tekee Louise neidin, joka seisoo tuossa, kartanon perijäksi. Hän tulee täysi-ikäiseksi kuukauden kuluttua, ja samasta hetkestä tila siirtyy hänelle. Minä en tiedä minkä arvoinen se on, mutta sen kai insinööri Stener tietää.

-- Puolentoista miljoonan, vastasi insinööri.

Louise neiti nauroi.

-- Siitä näette, luutnantti Rosenkrantz, minusta tulee hyvin rikas tyttö.

Luutnantti taivutti päätään, kuten hän aina teki toisen ollessa ivallinen.

-- Se on ihmeellinen testamentti, mutisi hän. -- Kuka sen on tehnyt?

-- Stig Jerne, kenraalin veli.

Entä jos hän ei ollutkaan kuollut! Tämä huima ajatus lensi paronin aivojen läpi.

-- Mutta hänhän kuoli kymmenen vuotta sitten.

-- Niin, täsmälleen kymmenen vuotta sitten. -- Hän jätti jälkeensä suljetun kirjeen, joka oli avattava vasta kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeen ja jonka olemassaolon minä mitä ankarimmin olin velvoitettu pitämään salassa. Kaksi päivää sitten aika meni umpeen, minä avasin kirjeen ja löysin testamentin.

-- Ja nyt se on varastettu?

-- Niin, nyt se on varastettu.

Pappi viittasi ikkunaan, jonka pielet olivat rikotut.

-- Varas on tullut tuosta, sanoi hän.

-- Mutta kenelle on saattanut olla hyötyä tämän asiapaperin omistamisesta? kysyi Rosenkrantz kummastuneena.

-- Ei kenellekään muulle kuin kenraalille, vastasi pappi, joten siis ymmärrätte, että hänestä ei voi olla puhetta. Louise neitihän on joka tapauksessa hänen ainoa laillinen perillisensä.

-- Mutta nyt insinööri Stener väittää, jatkoi pastori, että kuitenkin on ihmisiä, jotka haluavat omistaa tämän testamentin.

-- Ei omistaa, oikaisi insinööri nopeasti. -- Minä sanoin nimenomaan, että on ihmisiä, joille saattaa olla hyötyä sen tuhoamisesta.

-- Siinä tapauksessa, sanoi Rosenkrantz, se varmaankin on jo tapahtunut. Paperin voi helposti tuhota. Mutta minä en voi edelleenkään ymmärtää, että mitään erinomaista vahinkoa olisi tapahtunut. Louise neidillä tuskin on mitään halua ottaa kartanoa kenraalilta.

-- Te suvaitsette laskea leikkiä, vastasi insinööri kylmästi. -- Luonnollisesti ei voi olla puhetta mistään sellaisesta. Mutta on olemassa toisia asianhaaroja, joita te ette tunne.

-- Hyvä. Sitten minä en virka niistä sen enempää. Mutta joka tapauksessa teen kaikkeni varkaan selvillesaamiseksi.

Insinööri tarttui puhelimeen.

-- Luulen kuitenkin, että on paras ilmoittaa asia nimismiehelle, sanoi hän. -- Sellaisen pitää tapahtua laillisten muotojen mukaan.

-- Aivan oikein, vastasi Rosenkrantz, minä olen aina kuullut, että te olette täsmällinen mies.

Mutta juuri kun insinööri aikoi painaa nappulaa, soitettiin hänelle. Puhelin tärisi hänen sormiensa välissä pahaenteisesti suristen.

Hän tarttui torveen.

-- Halloo.

Heti sen jälkeen:

-- Niin, insinööri Stener.

Heti sen jälkeen:

-- Niin, mitä tahdotte?

Puhelimessa kuului äänten heikko suhina.

Ja insinööri sai varmaankin tärkeitä tietoja, sillä hän tuli äkkiä ihmeellisen kalpeaksi.

XXXIX LUKU.

Salkkumies.

Äkkiä insinööri kuului sanovan puhelimeen:

-- Kertokaa se uudelleen.

Jälleen kuului heikko surina, ja insinöörin kasvot tulivat vielä vakavammiksi.

Sitten hän lopetti keskustelun sanomalla:

-- Sulkekaa portit. Älkää päästäkö ketään tehtaasta. Minä tulen heti.

Hän läksi puhelimen luota suurella kiireellä ja tarttui hattuunsa.

-- Mitä on tekeillä? kysyi Louise neiti huolestuneena. -- Ei varmaankaan ole tapahtunut mitään kauheata, te tulitte niin kalpeaksi, insinööri Stener.

-- Kuka telefonoi? kysyi luutnantti Rosenkrantz. -- Soitettiinko tehtaalta?

-- Soitettiin.

-- Onko varas ollut sielläkin?

Insinööri pysähtyi äkkiä?

-- On, sanoi hän. -- Miten saatoitte sen tietää?

-- Koska tiedän sen, vastasi luutnantti.

Insinööri Stener laski hitaasti hattunsa kirjoituspöydälle. Hän meni Rosenkrantzin luokse ja katsoi häntä silmiin.

-- Silloin te tiedätte tästä enemmän kuin minä itse.

-- Minä tiedän enemmän kuin te.

Tuli usean sekunnin hiljaisuus. Kaikki olivat ällistyneinä.

-- Nyt teidän täytyy selittää asia, luutnantti Rosenkrantz, pyysi Louise neiti.

Kääntyen insinööriin hän kysyi:

-- Mitä on varastettu?

-- Mahonkikaappiin on murtauduttu, vastasi insinööri. -- Paperit ovat poissa.

-- Suunnitelmat!

-- Niin. Nyt testamentti on poissa ja suunnitelmat ovat poissa. Vihollisemme on tehnyt työnsä perinpohjin. Jospa olisin aavistanut hänen olemassaolonsa.

Insinööri Stener puristi kätensä nyrkkiin uhkaavasti.

-- Onko todellakin tärkeää, että nämä paperit saadaan takaisin? kysyi luutnantti.

-- Hyvin tärkeää?

Insinööri vei hänet ikkunan luo ja nosti kaihtimet ylös. Kaukaa häämöitti suuri tehdas satoine valaistuine ikkunoineen.

-- Näettekö tuota laitosta, sanoi insinööri. -- Siinä on nyt työssä kaksisataa ihmistä, mutta sillä on mitä suurimmat tulevaisuudenmahdollisuudet. Jos kaikki käy hyvin, saattaa se kolmen vuoden kuluttua antaa työtä tuhannelle ihmiselle. Se on suuriarvoinen ei ainoastaan tälle paikkakunnalle, vaan myöskin koko maalle. Tähän asti tämä yritys on meille maksanut neljä miljoonaa, me olemme valmiit uhraamaan vielä neljä, ja kun nämä miljoonat ovat lopussa, niin uusia on käytettävinämme.

Insinöörin ääni kohosi, se tuli lämpimäksi ja innostuneeksi. Kukaan ei uskaltanut häntä häiritä, sillä he kaikki ymmärsivät, että sydän sykki hänen sanoissaan.

-- Ja kuitenkin on ihmisiä, jatkoi insinööri, jotka väittävät, että sillä ei ole mitään siveellistä arvoa, että tällaisessa tehtaassa ei ole mitään runoutta. Minulle tämä yritys ja se tulevaisuus ovat yhtä ainoaa runoa, jota minä kirjoittamistani kirjoitan. Kaikki ajatukseni ovat näet siinä päivisin, minä näen siitä unta nukkuessani. Ne ovat numeroita ja laskelmia ja jälleen laskelmia, mutta näistä numeroista kasvaa ihmeellinen maailma, koneet jyrisevät, me taltutamme luonnonvoimat, monet ihmiset ovat tulleet tänne taipumuksineen ja voimineen, me lastaamme laivat tuotteillamme. Katsokaa tuota satasilmäistä elävää olentoa, se ei nuku koskaan, se on nykyajan ihme, rakkaat ystävät. Mutta se on vielä lapsi. Se kuitenkin kasvaa ja tulee suureksi ja mahtavaksi, ja sen siunaus ulottuu kauaksi. Nyt te kaikki ymmärrätte, mitä minä tunnen tällä hetkellä tietäessäni, että kaikki tämä on vaarassa hävitä.

-- Kuka sen hävittää? kysyi Rosenkrantz.

-- Meidän salaperäinen vihollisemme. Se mies, joka on varastanut paperit, ja ne jotka ovat liitossa hänen kanssaan. Yksi mies ei mitenkään kykene tällaiseen yksin.

-- Silloin paperit on hankittava takaisin.

-- Mihin hintaan hyvänsä, sanoi insinööri Stener. -- Meillä täytyy olla paperit tänään.

Mutta heidän puhellessaan ikkunan ääressä ja tuijottaessaan ulos ei kukaan heistä ollut kiinnittänyt huomiotansa nuoreen mieheen, joka oli tullut huoneeseen.

Mieheen, joka hymyili ja jolla oli musta salkku kainalossa.

-- _Minulla_ on paperit.

Kaikki neljä kääntyivät nopeasti ympäri. Louise päästi hämmästyksen huudahduksen. Luutnantti Rosenkrantz meni äsken tulleen luokse, joka oli Asbjörn Krag.

-- Kandidaatti Storm! huudahti Louise.

Mutta insinööri Stener oli jo hänen luonaan ja tarttui hänen käsivarteensa.

-- Mitä te sanotte? huusi hän. -- Onko teillä paperit?

Asbjörn Krag nyökäytti päätänsä.

-- On, enkö sanonut sitä kyllin selvästi. Minulla on paperit

-- Mutta sehän on aivan käsittämätöntä.

Insinööri ojensi kätensä tarttuakseen salkkuun. Mutta Asbjörn Krag teki torjuvan liikkeen.

-- Ottakaa asia levollisesti, sanoi hän. -- Minä olen väsynyt, tahdon kernaasti hieman istahtaa.

Pastori tarjosi hänelle nojatuolin, Asbjörn Krag istuutui siihen. Ei näyttänyt siltä, kuin hänellä olisi ollut kiirettä. Hän hymyili pahankurisesti, laski laukun polvilleen ja sanoi luutnantille:

-- Nyt sen näette, Rosenkrantz, että jotakin oli sittenkin pappilassa tekeillä.

Mutta insinööriin oli "kandidaatin" antama tieto vaikuttanut niin järkyttävästi, että hän ainoastaan mutisi:

-- Se ei ole mahdollista. Ei mahdollista. Ne eivät voi olla oikeat paperit.

-- Ovat kyllä, vastasi Krag laskien kätensä salkulle. -- Tässä salkussa on eräs testamentti, jonka tilanomistaja Stig Jerne on tehnyt neiti Louise Jernen hyväksi.

-- Aivan oikein.

-- Ja lisäksi on siinä muutamia suurenmoisen tehdaslaitoksen suunnitelmia, viisi piirustusta ja seitsemän tiheäänkirjoitettua konseptilehteä.

-- Mutta mistä ihmeestä olette ne saanut?

-- Minä olen ne varastanut, vastasi Krag silmäänsä räpäyttämättä.

-- Varastanut!

Kaikki paitsi Rosenkrantz joutuivat suunniltaan hämmästyksestä ja katsoivat ällistyneinä salapoliisiin.

-- Keneltä? kysyivät he ikäänkuin yhdestä suusta.

-- Luonnollisesti varkaalta, sanoi Krag nauraen.

-- Varkaalta, mutta kuka sitten varas on?

-- Luutnantti Rosenkrantz ja minä, vastasi Asbjörn Krag, joita te saatte kiittää siitä, että asia on saanut tämän käänteen, olemme hänelle antaneet omituisen nimen; me nimitämme häntä kameleontiksi. Ja te kaikki, hyvät naiset ja herrat, tunnette hänet.

-- Missä hän nyt on?

Krag katsoi kelloaan.

-- Tunnin kuluttua me matkustamme samassa junassa.

Hän avasi salkun.

XL LUKU.

Kirjoituspöydän ääressä.

Asbjörn Krag laski pöydälle tärkeän paperin toisensa jälkeen. Toiset läsnäolijat, insinööri Stener, Louise, pastori ja luutnantti Rosenkrantz, kokoontuivat jännittyneinä hänen ympärilleen. Insinööri loi silmäyksen papereihin, nyökäytti päätään ja sanoi:

-- Aivan oikein, siinä ne ovat.

Mutta sitten hän laski käsivartensa ristiin rinnalleen ja vaikeni. Hän ei ymmärtänyt mitään.

-- Kello on nyt seitsemän, jatkoi Asbjörn Krag. Hän oli täysin levollinen, ja näennäisesti asia ei herättänyt ollenkaan hänen mielenkiintoaan. -- Me ehdimme luoda silmäyksen asiaan, ennenkuin kenraali tulee.

-- Kenraali, kysyttiin, tuleeko hän tänne?

-- Niin, hän tulee. Minä olen puhellut hänen kanssaan hetki sitten, ja hän on nähnyt paperit.

-- Mutta eikö hän enää ole vuoteessa? kysyi insinööri Stener kummastuneena.

-- Ei, ei enää, vastasi Krag. -- Voin teille ensiksi kertoa, hyvät naiset ja herrat, että kenraali Jernekin on nähnyt kameleontin.

-- Sitä me emme ole ollenkaan tienneet, sanoi Rosenkrantz.

Louise neiti tuli äkkiä vakavaksi.

-- Hän puhui kerran unissaan minun valvoessani eilen hänen vuoteensa ääressä, sanoi hän. -- Se oli aivan käsittämätöntä, mutta minussa heräsi epäluulo, että hän oli saanut tietää jotakin.

-- Mitä hän sanoi, neiti?

-- Hän puhui paljon jostakin tiedonannosta, ilmestyksestä tahi muusta senkaltaisesta.

Asbjörn Krag nyökäytti päätään kiintyneenä asiaan.

-- Se sopii yhteen, mutisi hän. -- Hän puhui tahdosta, joka ilmaistiin, eikö totta?

-- Niin, kenen tahto se oli?

-- Vainajan, vastasi Krag ja laski raskaasti käden asiakirjasalkulle. -- Tätä tiedonantoa hän on odottanut monta vuotta ja nyt hän vihdoinkin on sen saanut.

-- Niin, nyt me emme tiedä enää yhtään mitään, sanoi insinööri Stener. -- Nyt teidän on selitettävä asia tarkemmin.

-- Aivan oikein, jatkoi Krag, se on minunkin tarkoitukseni. Näinä päivinä on ollut seurattavana sangen mielenkiintoinen taistelu, ja minä myönnän, että olen väliin ollut varsin epävarma, ennenkuin vihdoinkin sain kiinni säikeistä, jotka veivät asian ratkaisuun.

-- Taistelu? kysyi Stener. -- Kutka sitten ovat taistelleet keskenään?

-- Tähän taisteluun on kolme henkilöä ottanut osaa. Yksi olette ollut te, insinööri Stener, niin, älkää hämmästykö, te olette ollut yksi, ja minä myönnän, että huomioni ensiksi kiintyi teihin, kunnes löysin sen miehen, joka oli teidän vastustajanne.

-- Ja kuka se oli?

-- Agronomi Bringe.

-- Taas tämä nimi, huudahti Stener. -- Minun täytyy suoraan tunnustaa, että hän tähän asti on ollut minulle jokseenkin yhdentekevä ja tuntematon henkilö.

-- Senvuoksi, että te kaikesta tarmostanne ja terävänäköisyydestänne huolimatta ette aavistanut, että hän oli vastustajanne. Nyt minä esitän teille kysymyksen, joka on kaikkien huulilla: Mitä varten tällainen toisen palveluksessa oleva mies ryhtyy moiseen peliin? Minä vastaan heti. Selitys on se, että hänen nimensä ei ole Bringe eikä hän ole mikään agronomi.

-- Mutta hän on joka tapauksessa ollut kelpo mies, väitti vastaan Louise, niin ainakin Hans Kristian sanoo.

-- Luonnollisesti hän valitsi, kun hänen piti salata itsensä, sellaisen aseman, jonka hän saattoi täyttää tyydyttävästi ja epäluuloa herättämättä.

-- Nimi, nimi? pyysi insinööri Stener kärsimättömästi. Hän rypisti otsaansa ikäänkuin olisi alkanut ymmärtää.

-- Nuorena tilanomistajanpoikana hän on käynyt Aas'in maanviljelyskoulun, vastasi Asbjörn Krag. -- Sieltä hän on saanut tietonsa. Myöhemmin hän tuli Kristianiaan, joutui keinottelijain joukkoon, ansaitsi rahaa, paljon rahaa, mutta menetti kaiken huijausaikansa jälkeen. Hänen nimensä on Aslak Braasaeter.

-- Samako, joka oli sekaantunut suureen pankkijuttuun?

-- Juuri hän, vastasi Krag. -- Te tunnette hänet, ainakin nimeltä. Toimelias mies, häikäilemätön huijari, joka kukistuttuaan on hankkinut toimeentulonsa enemmän tahi vähemmän epäilyttävillä keinotteluilla. Hän on ostanut ja myynyt metsiä ja maatiloja, yleensä harjoittanut sellaista keinottelua, joka nykyisin on ollut muodissa. Mutta hän ei ole saavuttanut oikein luottamusta, eikä hänellä ole myöskään ollut onnea. Sitten hän vihdoinkin puoli vuotta sitten asettui Suurkadun varrella olevan asianajotoimiston, Gunder & Isachsenin yhteyteen. Te tiedätte, että Kristianiasta on tullut suurkaupunki, eikä se ole voinut karttaa sellaisten toiminimien syntymistä, jotka löydettäisiin liian köykäisiksi, jos niitä arvostelisi kauppiassäädyn kaksitoistamiehinen neuvoskunta. Gunder & Isachsenin asianajotoimisto kuuluu juuri tähän luokkaan.

Asbjörn Krag hieroskeli tyytyväisenä käsiään. Hänen pikku heikkouksiinsa kuului tällainen pitkäveteinen asian kehittäminen, ja hän teki silloin monia syrjähyppyjä.

Niinpä nytkin:

-- Minua ilahduttaa todellakin, sanoi hän, että olen tullut tekemisiin ihmisten kanssa, joilla on mielikuvitusta. Tällä Braasaeterillä, joka on talonpojan poika Brumunddalista, on alkuperäisen, luonnostaan lahjakkaan ihmisen mielikuvitus. Mutta nyt teidän, insinööri Stener, täytyy minulle kertoa, missä tilaisuudessa viimeksi kuulitte Braasaeterin nimen mainittavan.

-- Se tapahtui puoli vuotta sitten, vastasi insinööri, meidän ollessamme neuvottelemassa ruotsalaisesta maa-alueesta. Hänen nimensä mainittiin välittäjänä, mutta minulla ei muutoin ollut mitään tekemistä hänen kanssaan, eikä minun päähäni saattanut koskaan pistää, että hän ja hiljainen agronomi Bringe olisivat sama henkilö.

Tässä hän kääntyi toisten puoleen ja jatkoi:

-- Me keskustelimme todellakin epätoivossamme erään suuren ruotsalaisen tilan ostosta; aioimme muuttaa sinne tehtaan ja koko liikkeen, kun kenraali kerran toisensa jälkeen osoittautui taipumattomaksi. Mutta suunnitelmista luovuttiin.

Asbjörn Krag nyökäytti päätään.

-- Aivan oikein, sanoi hän. -- Ja nyt jatkamme. Näissä neuvotteluissa ovela keinottelija sai selville mihin vaikeaan asemaan tehdas joutuisi, ellei se saisi laajempaa aluetta. Hän tutki tarkemmin asiaa, teki muutamia salaperäisiä matkoja geologina näillä seuduilla, ja saatuaan yleiskäsityksen kaikesta etsi hän Gunder & Isachsenin asianajotoimiston. Hänellä ei ollut silloin rahoja, mutta tämän liikkeen piti antaa hänelle liikepääomaa, sen tuli määrättynä ajankohtana esiintyä ostajana, ja toiminimi tukenaan hän aloitti vehkeilynsä.