Part 2

Oikeastaan teidän täytyisi ajaa minut ulos, koska varsinainen asia yhä viipyy. Mutta te olette sitkeänkärsivällisiä. Ja nyt vihdoinkin minä alan. Ohjelmapuheessani, pääkirjoituksessani, kosketellaan: "Perunankuorien uudestaanviljelemistä". Aine tulee käsiteltäväksi aivan puolueettomasti, sillä Reppulainen ei ole mikään lakkorikkuri eikä mikään kansankiihottaja.

Tapahtui näet pari päivää sitten niin, että Reppulaisen hevosenkenkänaulojenkantatehtaan työväki, sekä miehet että naiset, rupesivat vaatimaan yksikamarijärjestelmää, mutta kun minä, Reppulainen, tehtaan teknillisenä johtajana ja isäntänä kielsin moisen vaatimuksen, niin pyysivät he edes puuliiteriä. Kun minä en suostunut siihenkään, tekivät he kuin yksi mies ja nainen lakon. Etten joutuisi väärään valoon, yhdyin kohta lakkolaisiin minäkin ja tein heidän kanssaan lakon, sillä Reppulainen tahtoo aina, kuten tietty, olla jokaiselle mieliksi ja kulkee aina kultaista keskitietä.

Arvoisat läsnäolijat, nuoret ja vanhat, pienet ja suuret, laihat ja lihavat ynnä myös keskinkertaiset!

Tässä tilaisuudessa esiteltäväksi aineeksi olen valinnut, kuten sanottu: "Perunankuorien uudestiviljelemisen".

Tämä asia on herättänyt tavatonta huomiota ei ainoastaan meidän keskuudessamme, vaan yleensä koko "valtakunnallisen lainsäädännön" alaisessa maassamme y.m. Esim. valtakunnanduuma on tiedustellut toimitukseltani: sopisiko perunankuoria käyttää tupakanlehtinä; saksalaiset ovat epävarmoja, onko perunoissa ollenkaan kuoria; Englannin parlamentti on kysynyt: onko suomalaisten päällystakit perunankuorista j.n.e. Entä kotimaassamme. Pihtiputaalle on jo tilattu perunankuorien istutuksia; Naantalissa ovat sanomalehdet käyneet kiivasta kynäsotaa asian johdosta; sysmäläiset eivät pyydä, vaan vaativat miettimisaikaa; Halsualla on asia johtanut papin ja lukkarin välisen riidan suloiseen sovintoon j.n.e.; kuten siis näette, on tämä kysymys herättänyt tavatonta huomiota.

Reppulainen käsittelee asiaa puolueettomasti. Kaikki kiukkuiset sanomalehtihuudahdukset hyljätään, suomenmielisten kirjoitustapaa ei käytetä, perustuslaillisten painokirjasimet eivät kelpaa, Mechelinin puhetapaa ei suvaita, ja perunankuoret eivät saa olla sosialidemokratisia. Kaikki käy vaan puolueettomasti.

Lähteinä Reppulainen on käyttänyt: Johannes Linnankosken "Ikuista taistelua", Juhani Ahon "Aatteiden miestä", Larin-Kyöstin "Aarteenkaivajia" ja E.W. Palanderin "Venäjän kielioppia", josta on haettu kaikki sekotuskaavat, sekä pientä kirjasta eli lentolehtistä "Pienten lasten hoidosta". Näistä olen koonnut jos jonkinpäiväisiä tietoja, ja sekoittanut ne yhdeksi suureksi sakaksi, josta on vaikea löytää alkua ja loppua.

Siis minä alan, nim. minä Reppulainen vihdoinkin alan, sillä aina kun minä, Reppulainen, alan, pitää se erityisesti ilmoitettaman.

Arvoisat läsnäolijat ja jossain määrin arvoisat ei-läsnäolijat!

Jo ammoisina aikoina pyrkivät ihmiset ylöspäin ja rakensivat sen suuren Baabelin tornin, ja meidän aikamme ihmiset pyrkivät yhä syvemmälle maan sisään, suuri Cook ja pieni Peary ovat menneet pohjoisnavan päälle — —

Mutta hyvät ystävät, minä ajattelen Annakaisani suuria tihrusilmiä ja hänen perunankuorenvärisiä poskiaan!...

— Minun täytyy sanoa, että asian varsinainen ydin on sekä ajan lyhyyden että tietojen puutteessa jätettävä tällä kertaa, sillä Annakaisani jylisevä ääni kuuluu kuin Ämmäkosken suuri pauhu: Iivari, Iivari, tules katsomaan, kun se kissa on penikoinut.

Minkätähden tytöt vastaavat myöntävästi?

Kuulija kaiketi esitelmän aiheen kuultuaan heti tahtoo panna vastalauseensa sitä vastaan, mutta tunnettuahan on, että tytöt, sanoessaan: "ei", itse asiassa kumminkin tarkottavat: "niin". Yksi ainoa poikkeus vaan löytyy, jolloin tyttö kiertelemättä vastaa myöntävästi, ja se tapahtuu silloin, kun poika pyytää häntä elämänkumppanikseen. Siitä tässä enemmän.

Löytyy tosin sellaisiakin tyttöjä, jotka tässäkin tapauksessa sanovat "ei", mutta he joko eivät tunne silloin virallista tilastoa maan naimattomista naisista tai luulevat, ajattelemattomasti kyllä, nuoren miehen vielä uudistavan kosintansa.

Noita ymmärtämättömiä käy väkistenkin sääliksi, sillä koko ikänsä saavat he katua, mitä ovat hetkessä laiminlyöneet.

Mutta niin oikein ja viisaasti kuin onkin tehty, että tyttö tuohon tärkeään kysymykseen vastaa myöntävästi, tulee sentään usein ajatelleeksi, kun kosijoita katselee, minkätähden onkaan niin tapahtunut.

Katsokaapas esim. Kalle Kustaa Kirnupiimää! Kaukana siitä että tahtoisin jollain tavoin loukata häntä, kaikkihan tietävät, että hän on punatukkainen ja kyttyräselkäinen. Ja että hän ei ole mikään huomatumpi henkilö, on yhtä tiettyä kuin sekin, ettei hänellä ole mitään tiettäviä tuloja. Kun hän vielä käy niin huolimattomasti puettuna, ei liene luvatonta, että ihmiset ihmettelevät miten niin ihana tyttö, kuin hänen morsiamensa on voinut häneen mieltyä.

Saadakseni jonkinlaista selvyyttä tässä, mielestäni tärkeässä asiassa, olen turvautunut erääseen, ehkä enemmän harvinaiseen keinoon. Olen nimittäin kirjoittanut useille äsken kihloihin menneille tytöille ja pyytänyt heiltä vastausta kysymykseeni: "Minkätähden otitte hänet?" Ja minulla onkin ollut kunnia saada paljon vastauksia, joista tässä muutamia annan muidenkin kuultavaksi. Lähettäjäin nimiä en voi, heille antamaani lupausta rikkomatta, kokonaan ilmaista, siksipä sanonkin vain etunimet:

Minkätähdenkö? Sentähden, että hän kosi niinkuin kosijan tulee. Se onkin siksi harvinainen ominaisuus miehellä, että se sietää tulla palkituksi.

Katri.

Olin lyönyt vetoa Rosan kanssa, että jollen ole kihloissa ennen lokakuun ensimäistä päivää, annan hänelle puoli kiloa suklaakaramelleja. Ja te ette voi uskoa, kuinka mieltynyt olenkaan suklaakaramelleihin.

Sylvi.

Huomaan, ettette tunne äitiäni, muutoinhan ette olisikaan tehnyt niin tyhmää kysymystä. Te ette tiedä, mitä merkitsee olla aina valvonnan alaisena, saada joka hetki kuulla selityksiä, mikä muka tytölle sopii, mikä ei. Nuori naisparka on alati kuin kahleissa, tekipä hän sitten mitä tahansa, ja senvuoksi onkin luonnollista, että hän sitoutuu kantamaan kahleita, joissa hän on sentään vapaa.

Sanna.

Tietäisittepä vain, minkälainen kiistelemishalu hänellä on! Hän on kerrassaan sietämätön. Kerran hän väitti, ettei ole yhtään tyttöä maailmassa, joka huolisi hänestä. Minä taas sanoin, että niitä löytyy montakin. Ja minun täytyi tietysti näyttää, että hän oli väärässä. Uskonette kai, että hän nolautui aikalailla.

Hilma.

Halusin aina kävelemään ja juuri hänen kanssaan, sillä ihmisillä oli siitä niin paljon suunvaivaa. Minun kävelypukunihan sopi erinomaisesti hänen kesäpukunsa rinnalle. Syksyn tullen — — — niin nähdäänpäs sitten!

Hilja.

Olisittepahan vain nähnyt, kuinka ajattelemattomasti Siiri Sara menetteli hänen kanssaan. Olihan se kerrassaan häpeällistä miesparalle. Ei, minä ajattelin, siitä täytyy tulla loppu, minä otan hänet. Ja minä otin myöskin.

Saima.

Olen aina pitänyt pienistä lapsista. Kuinka ihanaa onkaan nähdä äitiä kahden hyvinpuetun pienen lapsensa kanssa!

Helena.

Hän väitti aina, ettei voi elää ilman minua. Ja kun minusta tuntui kovin armottomalta kieltää apuani nähdessään ihmisen hengenvaarassa, pelastin minä hänet.

Hanna.

Hän on kauppamatkustaja ja siis kotona tuskin yhtään kuukautta. Sen ajanhan minä kyllä voin kestää häntä.

Emmi.

Olen aikonut kirjoittaa kirjan, jonka nimeksi tahtoisin panna "Annin kihlaus" tai jotain sentapaista, ja minun täytyi tietysti hankkia aineksia siihen. Hän ei nyt liene niitä paraimpia koekaniineja, mutta kun kirjan täytyy valmistua jouluksi, ei ollut aikaa valikoida.

Suoma.

Isä on luvannut naimisiin mentyäni antaa minulle automobiilin.

Liisa.

Oikeastaan minä en suostunut enkä kieltäytynytkään, mutta minä olin pakotettu pelastamaan aseman ja se onnistuikin vain minun tarmokkuuteni takia. Hän uskalsi nimittäin suudella minua äitini nähden, kaikki olisi ollut mennyttä, jos en olisi kiiruhtanut esittämään häntä sulhasekseni. Niinhän me pelastuimme, eikä siinä kaiketi muu keino olisi auttanutkaan.

Eriika.

Niin, ettekö tiedä, että minä olen ollut hänen kanssaan koko kesän. Olen kävellyt hänen kanssaan, pelannut tennistä — — — niin, lyhyesti sanoen, olen kerrassaan tottunut häneen. Ja kun kerran on tullut miehen tuntemaan ja tietää hänen ansionsa, silloin on pidettävä hänestä kiinni.

Rauha.

Sehän tapahtui vain äidin tähden. Hän väitti aina, että minä olen tyhmä, ettei yksikään mies maailmassa ole semmoinen aasi, että ottaisi minut. Minäpä näytän hänelle, arvelin. Sitten tuli Arvo ja äiti varmaan nolostui.

Alma.

Väitetään, että hän on voittamaton ja varma vakaumuksessaan. Se herätti tietysti minun kunnianhimoni. Päätin käyttää kaikkia niin mahdollisia kuin mahdottomiakin keinoja. Tulos onkin tunnettu.

Aliina.

Pidän paljon rusinavellistä, lihapyörykkeistä ja karviaismarjakiiselistä. Hän tekee samoin. Saan siis, mentyäni naimisiin hänen kanssaan, joka päivä päivälliseksi noita mieliruokiani.

Mimmi.

Jospa vain kuulisitte, kuinka hauskasti hänen kielensä sorahtaa. Täytyy nauraa nauramastakin päästyä. Ja tehän kyllä tiedätte, että nauru pidentää ikää.

Taimi.

Hän on erään helsinkiläisen lehden toimituksessa ja hänellä on siis vapaalippu teatteriin joka ilta. Jos olette kerrankaan nähnyt Lauria, ymmärrätte kyllä.

Ida.

Minulla ei ollut tulitikkuja ja hän kieltäytyi antamasta tulta paperossiini, jollen vastaisi myöntävästi. Kuinkas olisin voinut olla sitä tekemättä!

Elma.

Tässä lienee jo kylliksi. Näenhän selvästi, että muutamat tytöt tahtovat tehdä pilaa minusta, mutta onhan sentään tutkimukseni perusteella tullut heitetyksi pienoinen silmäys naisten sisimpään, olemmehan näin saaneet edes jotain tietoa asiasta, joka usein on uhannut panna päämme pyörälle. Toivon, että te, arv. kuulijani, jatkatte tätä mielenkiintoista tutkimusta!

Käynti Nansenin luona.

Hyvät kuulijat!

Siitä on kohta 15 vuotta, kun tämä Pohjoismainen retkeni, josta aioin teille lyhyesti esitelmöidä, tapahtui.

Eräänä iltana saapui luokseni muuan kumppani kädessä juuri saapunut amerikkalainen sanomalehti "Kultur", jossa luvattiin 5,000 dollaria palkinnoksi sille, joka ilmoittaisi Nansenin olopaikan ja hankkisi hänestä tietoja. Urheilumiehiä kun olimme molemmat, aloimme tuumia, eikö löisi leiville lähteä hankkimaan itselleen nuo 5,000 dollaria. Mutta kumppanillani oli eräs kunnianasia toimitettavana. Hän tahtoi nimittäin hankkia maailmanrekordin tuossa suuressa suksikilpailussa Kolenilla, jonne hiihtäjiä saapui aina hottentottien maasta, ja jonne kiinalaisetkin olivat lähettäneet parhaimmat käpälöitsijänsä, eikä hän sen vuoksi ollut erittäin kernas ryhtymään matkaan. Vaan minua miellytti enemmän dollarit ja niin päätin lähteä matkalle, käy kuinka käy.

Varustin itseni luistimilla ja suksilla ja lähdin rautatietä Ouluun, josta sain erään lappalaisen kyyditsemään itseni Utsjoelle. Tämä, joka oli ollut Oulussa porojaan myymässä, oli hyvin vierasvarainen. Kyytimaksua hän ei ottanut penniäkään ja tultuansa kotiinsa hän tarjosi minulle majapaikkaa useammaksi päiväksi. Minä kiitin kunniasta ja pyysin häntä sen sijaan hankkimaan minulle opasta merenrantaan. Hyvin avuliaasti hän oli heti valmis tarjoamaan siksi renkinsä, erään nuoren Uuniemeltä kotoisin olevan punapäisen pojan. Tämän kanssa lähdimme seuraavana päivänä, 27 päivänä joulukuuta, ja hän lupasi opastaa minut Lebesbyhyn Laijisvuonon rannalle, missä hän tiesi valaspyytäjien oleskelevan hyvin myöhään talvella. Saavuttuamme neljän päivän päästä tuohon pieneen, haisevaan, kalansuomuksista hopealle hohtavaan kauppalaan, otin oppaaltani jäähyväiset ja aloin etsiä laivaa, joka pian lähtisi merelle. Silmiini pisti satamassa heti eräs muista laivoista suuruutensa ja komeutensa puolesta eroava höyrylaiva, josta päätin mennä kysymään, aikoiko se pian lähteä merelle. Tultuani laivaan hämmästyin suuresti nähdessäni siellä joukon kanuunoita, joista päättäen luulin laivaa joksikin sotalaivaksi. Tästä erehdyksestäni auttoi minua laivan katteini, eräs suuri, hartiakas, parroittunut mies, joka selitti, 'että laiva, nimeltään "Sven" kuului tuolle mainiolle norjalaiselle valaspyytäjälle Sven Fayn'ille ja että se neljän tunnin perästä lähtee valaspyyntiin Huippuvuorten luo sekä, että se kernaasti vie minut muassaan. Kiirehdin kaupunkiin hakemaan kapineitani, joita minulla oli selässä kannettava laukku, luistimet ja sukset keppineen sekä eräs Vincceter-Rapeter tehtaan mainio kivääri. Puukko y.m. olivat aina muassani, vähäset lääke- ja ruokavarat olivat laukussani. Laiva lähti, kuten sanottu, uuden vuoden aattona kiitämään Huippuvuoria kohti. Meri näytti aivan mustalta ja aaltoili hyvin raskaasti. Ilma oli kovin pimeä, sillä sumuinen sää esti revontulet näkymästä.

Katteinilta, joka jo monta vuotta oli harjoittanut valaanpyyntiä täällä ja siten tutustunut seutuihin, sain paljon hyviä neuvoja. Hän valaisi minulle myöskin monta epäselvää kohtaa Jäämeren asukkaista. Eskimoita olen minä aina pitänyt hyvin sivistymättöminä ja sentähden halveksinut heitä, mutta nyt sain aivan toisen mielipiteen asiasta, kuultuani, että he Huippuvuorilla ovat perustaneet yliopiston ja täydellisen merikoulun, joitten opettajina oli kotimaisia miehiä. Kansanvalistustakin oli alettu edistää kansakoulujen kautta. He olivat perustaneet tasavallan Venäjän suojeluksen alla, ja sentähden kansakouluissa pää-aineena onkin venäjänkieli, jonka opettajilla on palkkaa 250 leiviskää hylkeen- ja valaanrasvaa puhumattakaan tykökuuluvista teltoista, karvavaatteista y.m. Lisää tietoja sain eräältä Huippuvuorille matkustavalta eskimolaiselta herralta, joka monta vuotta ulkomailla oleskeltuaan, oli kutsuttu kotimaahan kulkuneuvojen ministeriksi uuteen hallitukseen.

Näitä keskustellessamme saavuimme Huippuvuorille, josta jatkettiin matkaa pohjoiseen päin. Kohdattuamme mannerta 10 pit. ja 89 pohj. lev. laskimme maihin. Katteinin neuvon mukaan olin näette heittänyt entisen tuumani lähteä Nansenin perässä, päätin sitä vastoin mennä häntä vastaan. Kuljettuani muutaman päivän (jos Egyptin pimeyttä voi päiväksi sanoa) saavuin eräälle merivirralle, jonka heti arvasin samaksi väyläksi, jota myöten tuon ranskalaisen "Jeannetten" jäännöksiä tuli Behringin salmesta Grönlantiin. Tätä myöten, kun sitten aloin matkustaa vuorottain suksilla ja luistimilla, niin jo yönä kuudentena kuului kohinaa kaukaa. Aavistin heti, että oltiin lähellä napaa ja läksin aika vauhtia kulkemaan sinne päin, joka täällä olikin helppoa, koska pakkanen oli tehnyt ilman niin hienoksi, ettei siinä mitenkään hengästynyt. Tulin vihdoin niin lähelle, että kohina kuului aivan vieressäni. Kohinan aikaansai vesi, joka pyörteenä kiehui noin 30 metriä ympärimitaten olevassa lähteessä; sen keskellä näkyi selvästi tuo maan ajateltu akseli ulkonevan ikäänkuin jostakin pohjattomasta kuilusta, joka luultavasti ulottui koko maapallon läpi. Mieleeni pisti mukava ajatus, jolla varmaan olisin saanut itse isä Faucaultin huudahtamaan ilosta. Päätin näette todistaa maan pyörimisen akselinsa ympäri. Kiinnitin toisen sukseni tuohon ajateltuun akseliin ja kas! 24 tunnin kuluttu oli se pyörinyt vain 30 metriä ja oli taas samassa paidassa, josta oli lähtenytkin. Toimitettuani tuon tärkeän tieteellisen kokeen, josta jälkimailma on minua suuresti ylistänyt, läksin taas liikkeelle mainitsemaani virtaa pitkin, joka oli kääntynyt vähän enemmän itäänpäin.

Eräänä pimeänä yönä näin yht'äkkiä taivaan rannalla valoisia palloja, joita luulin tähdiksi. Mutta kuljettuani noin penikulman, äkkäsin, että ne olivat "Fram"-laivan taklaasissa olevia sähkölamppuja.

Siis vihdoinkin olin perillä. Astuin laivaan, muttei yhtään ihmistä näkynyt kannella, vaan keskisalongista kuulin iloiset pianon säveleet. Kolkutin ovelle. Sisällä syntyi ääretön hämminki ja pelko, jonka arvasi siitä, kun kuulin sanan "spöke"! Mutta vihdoin avautui ovi, edessäni seisoi revolveri kourassa mies, jonka muotokuvan mukaan voin tuntea Nanseniksi. Kului noin neljännes tuntia, ennenkuin sain selitetyksi, mistä ja mikä minä olin. Sittenkös, hyvät kuulijani, riemu syntyi, kun sain ilmoitetuksi, että aivan yksin olin tullut sinne, ja varsinkin Nansen oli utelias tietämään; mitä teitä olin kulkenut. Ilta kului hupaisesti, etenkin kun herra Blessing erinomaisesti hoiteli pianoa. Kävimme tarkastamassa laivaa, jossa minä varsinkin ihailin suurta kirjastoa, sekä herra Nansenin tähtitutkimuskopissa olevia suuria teleskooppeja. Nansen ilmoitti, ettei hän suinkaan ollut viettänyt mitään yksitoikkoista elämää, sillä hänen luonaan kävi ahkerasti eskimolaisia lähetystöjä; olipa itse presidentti, jaapanilainen kenraali "Ta-ra-ra-bom" alentanut itsensä ja suvainnut käydä katsomassa tuota norjalaista vierasta. Oleskeltuani laivalla kolme päivää, läksin paluumatkalle onnellisena, että olin saavuttanut päämääräni ja tarkoitukseni, sillä Nansenilta oli muassani näin kuuluva kirje:

"150 ast. pit. 93 ast. lev. 6/1 1895.

"Kultur"-lehden toimitukselle!

Olemme onnellisesti saapuneet 93 leveysasteelle. Kaikki miehet terveinä. Ei mitään keripukin kohtauksia. Toivomme vuoden lopussa olevamme Kristianiassa.

Fridtjof Nansen.

Nansenin kehotuksesta läksin Grönlannin halki samaa tietä, jota hänkin muinoin oli kulkenut. Koska olen hyvin kansantieteellinen mies, tein useita huomioita tällä matkallani. Eskimot täällä Amerikan puolella olivat paljon sivistymättömämpiä, verrattuina läntisiin veljiinsä, joihin luultavasti on suuresti vaikuttanut se, ettei siinä lähellä ole mitään suurta "sivistysmaata". Uimassa käyvät vaan joka päivä, ja vaikka on 75 asteen pakkanen, eivät he siitä ole tietävinään, vaan hikipäässä sukeltelevat hylkeenpoikia meren pohjasta. 11 päivänä tammikuuta saavuin Goodhaaniin, josta höyrylaiva juuri osui lähtemään New-Yorkiin. Tänne saavuttuani hain "Kultur"-lehden toimiston, jonne jätin kirjeen ja matkakertomukseni, jossa viimemainitussa varsinkin tervetullut uutinen oli kertomukseni eskimojen sivistys-oloista.

Palkinnon sain rehellisesti ja lähdin sitte astuskelemaan rantaan päin, vaihdettuani pankissa 1,000 dollaria käyväksi rahaksi. Nämä säilytin lompakossa housuntaskussa, jota vastoin muu summa vekseleissä jäi povitaskuuni. Rantaan tultuani sain erään pikahöyryn 600 dollarista heti lähtemään minua viemään Göteborgiin, sillä aika alkoi lähestyä, jolloin taas täytyi olla kotona. Matkalla Atlannin yli aloin ihailla seteliäni ja vedin sentähden lompakon taskustani. Mitä!?! Ei siinä ollutkaan mitään! Nyt vasta selvisi minulle, että kyllä Ameriikka sentään on edistynein maanosa joka suhteessa. Taskuvarkaatkin ovat siellä muita etevämpiä. Mutta ei sitä nyt enää surra auttanut, sillä 13 päivä olin jo Göteborgissa, josta 450 dollarilla sain tilapäisen pikajunan viemään itseäni Tukholmaan. Täällä kiirehdin heti rantaan ja ennätin onneksi "Express'iin", jossa päivän kuluttua saavuin Hankoon. Vielä oli minulla 25 dollaria, joiden avulla onnellisesti saavuin rautatietä myöten Hangosta Peipohjaan, josta reellä kotiini kl 12.50 päivällä 15 päivä tammikuuta 1895.

Sittemmin olen saanut seuraavan sähkösanoman:

Trondhjemissa 30/8 1896. Palannut ehjänä kotia Maannapa siirtynyt 4 ast. eteenpäin. Terveisiä eskimoilta! Kiitoksia viimeisestä! Nansen.

Toivo-laivan haaksirikko.

("Melodraama.")

Sä Raaheen käy, on siellä mies, jonk' ihmeempää ei lie, "meret mitteli hän", se on titteli tän, mut maihinpa vaan vie tie.

On harmaapää jo ukko tää, ja varsi maahan päin. Yksin rannalla vain hän on sannalla ain, ja lauleskelee näin:

"Kapteeni, kokki, perämies oon 'Toivo'-laivan uus, sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss' ja muuta miestä kuus."

En voinut häntä ymmärtää, ja koska epäilin: Olet juopunut tai perin langennut kai on järkes, kysäsin:

"Oon vasta nuori merimies, en paljo tiedäkään, — mutta joitteko te, tahi voitteko te myös olla selvillään."

"Kapteeni, kokki, perämies sen 'Toivo'-laivan uus, sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss' ja muuta miestä kuus?"

Hän housujansa nykäsi ja kerran rykäsi, heitti purunsa pois, jotta surunsa vois nyt purkaa huoleti:

Mä "Toivo"-laivaan mynsträttiin, ol' Kiinaan matka sen, siellä hajosi tuo sekä vajosi luo Koralliriuttojen.

Ja sinne meidän miehet jäi, pääs harva säilymään — pikku joukkio vain, minä houkkio sain myös lauttaan säilymään.

Kapteeni, kokki, perämies ol' miehistömme uus, sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss' ja muuta miestä kuus?

Kun ilman ruokaa seilattiin, ja nälkä tuskan syöks, arpaa heitimme siin' sekä keitimme niin kapteenin ensi työks.

Sai sitte arvan perämies, kuin sika pyylevä; "Oisimp' Oulussa ain ollut koulussa vain!" ol' viime virtensä.

Niin vuoroin viikot leikattiin ja nakerreltiin luut, meni Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss' ja kaikki miehet muut.

Mä kokin kanssa kahden jäin, nous arka kysymys: "Kumpi keittohon, hei?" Arvan heittohon ei nyt käynyt yritys.

Kuin veli häntä rakastin,. sai mieli murheiseks; mut sois emme vaan tulla toisemmekaan me sentään täytteheks.

"Ma ennen kuolen, ennenkuin käyn keitoks'", Ville huus — "jos säilyy sinun luus! Minä takkini myön, minä lakkini syön."

"Sä hassuttelet, Jussi, vaan et sinä kokki oo! Sinä jääviksi jäät: rokka hääviksi, näät, kai sulla sais! — ho, hoo!"

Siis vedet keitti — pippurit ja höysteet möyhensi; sitte nuolasi hän, sitte suolasi tän: ja taasen maisteli.

"Käy tänne", virkkoi mielissään, ol' ylpee taidostaan; "suru haikea pois — puru vaikea ois, jos liemen sotket vaan."

Hän hellitellen hämmentää, mut moiskis! sinne jää. Kävin sääristä siin' heti vääristä kiin — vain kerran vinkas tää.

Nyt kesti ape viikon taas, ja sitte loppuvan koko vaivan ma näin, sillä laivan ma päin sain nähdä seilaavan.

En pysty enää nauramaan, en leikin laskijaks — yks ainoa vaan (se on kainoa vaan) jäi kompa, mitämaks:

"Kapteeni, kokki, perämies oon 'Toivo'-laivan uus, sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss' ja muuta miestä kuus?"