Part 9

Appelsiininvärinen mytty purjehti sisään Louise tädin saattamana. Hän oli kovin "fatiguée". Mister Smith hiihti jäljestä. (Hänen jalkansa ovat nähtävästi kuuluneet ennen jollekin jättiläiselle.)

Tarvitseeko minun mainita, että Hedda ja minä olimme masentuneet?

Kaksi kotiopettajaa! Englantilainen ja ranskalainen!

Jää hyvästi vapaus! Tervetuloa kahleet, orjuus ja sorto.

Tyrannius kukoistaa.

_Orjuuden ensimmäinen päivä_.

Heräsin aikaisin aamulla kummallisiin maanalaisiin ääniin. Hyppäsin pystyyn ja ajattelin, että joku eriskummainen hirviö ulvoi oven takana. Mutta painaessani korvani ovea vasten, joka johti mister Smithin huoneeseen, huomasin, että brittiläinen kuorsasi. Mutta Jupiter soikoon, millä voimalla ja hartaudella tämä tapahtui. Jos kaikki englantilaiset kuorsaavat näin voimakkaasti, ymmärrän hyvin, miksi Britannia on maailmanvalta.

Kun tulin portaita alas -- asun yläkerrassa -- huomasin alimmalla astuimella ihmeellisen olion. Siinä istui paksu pyöreä kerä, hiukset täpötäynnä noita pieniä valkoisia paperisarvia, joita tyttöväki sanoo papiljoteiksi. Kerän yllä oli jotain vaaleanpunaista ja se itki haikeasti.

-- Monsieur Henri, huusi hän kimeällä äänellä minut nähdessään ja peitti nopeasti päänsä.

-- Anteeksi neiti, sanoin minä. -- Miksi itkette?

-- Oo, monsieur Henri, kaksi kauheata petoa, monstres, huoneessani. Heräsin ja pakenin. Kauheata! Horrible!

-- Olkaa huoleti, mademoiselle, minä ajan kyllä pedot pois, sanoin minä.

Astuin huoneeseen ja näen -- kaksi ampiaista ikkunaruudulla, kaksi aikamoista junkkaria, jotka pörisivät täyttä päätä.

-- Mon Dieu! huusi mademoiselle Favier. -- Olen tullut barbaarien maahan. Tuollaisia hirviöitä!

Minä otin käteeni ensimmäisen aseen, minkä sain -- luullakseni se oli mademoisellen päivänvarjo ja aloin hosua ampiaisia.

Kuten tiedät, Maks, voivat tuontapaiset otukset olla joskus aika itsepintaisia. Ne lentelivät ympäri huonetta, minä perässä. Mademoiselle seisoi nurkassa ja hosui käsillään. Viimein istahtivat molemmat vintiöt yhtaikaa paperikäärölle, joka oli mademoisellen yöpöydällä. Sieppasin käärön ampiaisineen käteeni ja heitin sen siekailematta ulos ikkunasta, jonka sitten suljin.

-- Kas niin, mademoiselle Favier, nyt olette päässyt kiusanhengistänne, sanoin ja kumarsin kuin gentlemanni.

Mutta mitä luulet hänen sanoneen kiitokseksi?

-- Pöllö! kirkaisi hän tulipunaisena kiukusta.

Sitten hän hyökkäsi soittokellon luo ja vetäisi nauhaa vimmatusti.

-- Poistukaa, huutaa hän minulle. -- Te olette loukannut minua.

Voiko kukaan rehellinen miessielu ymmärtää naista?

Menin miettiväisenä ulos. Heddan pieni Joy juoksi vastaani. Se retuutti suussaan jotain punertavaa. Minä koetin houkutella sitä luokseni, mutta se ei tullut, repi ja retuutti vain saalistaan.

Jäljestäpäin sain aikamoiset nuhteet Louise tädiltä. Ja arvaatko mistä syystä? Mademoiselle Favier oli valittanut minun loukanneen häntä.

Saatoinko minä arvata, että paperikäärössä oli hänen otsakiharansa? Ja oliko minun syyni, että Joy sattui olemaan ikkunan alla, kun heitin käärön alas?

Aamiaispöydässä istuin kuin mikäkin rikollinen. Mademoisellen silmät olivat punaiset ja hänen päänsä merkillisen pieni.

_Opetus_: Älä koskaan heitä paperikääröjä ulos ikkunasta. Niissä saattaa olla jonkun naisen tukkaa.

_Orjuuden toinen päivä_.

Sataa. Louise täti istuu sohvannurkassa koruompelu sylissä. (Nukkuu.) Mademoiselle Favier virkkaa ns. frivoliteettia. Hedda kirjailee fatsille tohveleita helmillä. Mister Smith lukee ääneen jotain englantilaista hölynpölyä. Minä istun suorana ja kärsin.

Maks, onko ihminen syntynyt kärsiäkseen?

Muistelen V.V:n iloisia istuntoja, kekseliäitä kepposiamme ja rohkeita suunnitelmiamme. Tämäkö on kaiken loppu? Tähänkö nuoren haukan lento päättyi!

Kalistelen voimattomuudessani kahleitani.

Silloin kuuluu mister Smithin haudansyvä ääni:

-- Henry, te ette kuuntele, te ette olla kuullut sanaakaan. Te mennä omaan huoneeseenne. Lukea kymmenen sivua tätä kirjaa.

Mademoiselle näyttää voitonriemuiselta, Hedda surulliselta. Louise täti nukkuu yhä. Minä poistun kirja kädessä.

Väliverho.

Iltapuolella astelen ongenvapa olalla rantaan. Olemme, voudin Janne ja minä, päättäneet lähteä yhdessä ongelle. Tiellä tapaan mister Smithin. Hän ravistaa ihmetellen päätään ja osoittaa ongenvapaa.

-- Te mennä yksin ongimaan, Henry?

-- En, menen voudin Villen kanssa.

-- No, no. Lady Gyllenheim sanoa: Henry ei seurustella halpasäätyisten kanssa. Henry paljon rakastaa heidän sällskaappi. Henry ei mennä foudi Villy kanssa.

-- Mutta hän tietää paraat kalapaikat, sanon minä.

-- Yks ja sama. Täyty totella rouva baronessa. Mister Smith tulla kanssas. Come along, my boy. Huvi ja hyötty. Puhu paljon English, saa paljon kala.

Istuimme kolme tuntia veneessä. Mongersimme koko ajan engelskaa. Saimme yhden (I) särjen!!

_Opetus_. Älä koskaan mene ongelle tammipelilaudan kanssa.

_Orjuuden kolmas päivä_.

Maks! Kuinka kauan voi rääkätty orja elää? Olen uudestaan syventynyt Rooman historiaan ja orjien kapinaan. Oi Spartacus, sinä olit suuri mies!

Tänään sanoi mister Smith, että isä on määrännyt minun lukemaan latinaa kesän kuluessa?

-- Only yks tunti päivässä, my boy. Olla hyvin opettava. Ei saada vetelehtiä ulkona. Well.

Edessäni on Caesarin De bello Gallico. Ulkona paistaa päivä. Uusi haulikkoni riippuu seinällä. Varikset rääkyvät melkein nenäni edessä. Eikö Tantalus ollut joku sellainen äijä, joka näki variksia edessään eikä saanut niitä ampua?

Hedda on jo alistunut. Hän puhuu ranskaa kuin papukaija ja kähertää hiuksiaan mademoisellen käherrysraudoilla.

_Opetus_. Tytöillä ei ole luonnetta.

_Orjuuden neljäs päivä_.

Eilen mademoiselle ilmoitti, että tanssitunnit alkavat iltapuolella. Voudin Janne lähtee ravustamaan. Olin luvannut tulla hänen mukaansa muiden tietämättä. Meillä oli mainioita syöttejä. Vähän ennen tanssitunnin alkua hiivin joen rantaan.

Meillä oli ihana retki. Rapuja tuli tavattomasti, suuria könsiköitä, miltei hummerin kokoisia. Tulimme kotiin vasta aamuyöstä.

-- Kyllä Louise täti leppyy, ajattelin, kun saa näin paljon rapuja.

Seuraavana päivänä istuin kotiarestissa. Mister Smith ja mademoiselle pistivät poskeensa rapuni.

_Opetus_. Poljetulla madolla on hampaat, joilla se voi puraista.

_Orjuuden viides päivä_.

Pikari on täysi. Pisara enää, ja se vuotaa yli.

Eilen oli mademoisellen syntymäpäivä. Hän kertoi sen Heddalle ja lisäsi, että hänen edellisessä paikassaan oli hänen syntymäpäiväänsä juhlittu suurellisesti. Noh, saamas pitää, ajattelin minä. Laitoimme Heddan kanssa mahtavan ukon minun huoneessani. Minä otin misterin vaatesäiliöstä hänen ruudulliset vaatteensa, leveäkärkiset kenkänsä ja korkean hattunsa ja maalasimme äijän pään aivan brittiläisen naamalajiin. Panimme hökötyksen istumaan kiikkutuoliin ja nauroimme katketaksemme -- niin metka se oli, vallan kuin mister itse. Käsiin pistimme hirvittävän kukkaluudan. Aamulla aikaisin -- mademoiselle nukkuu aina sikeästi aamuisin (lukee iltaisin puoliyöhön vuoteessa ranskalaisia romaaneja) nostimme ihanuuden kiikkutuolineen päivineen sisään mademoisellen ovesta. Itse pysyttäydyimme lähettyvillä. Hedda tahtoi välttämättä tietää, mitä mademoiselle sanoo huomatessaan onnentoivottajan.

Olimme odottaneet hetkisen, ja minä aloin hiljakseen rummuttaa ovea saadakseni mademoisellen hereille, kun yhtäkkiä kuuluu hirveä kirkaisu.

-- Juostaan pois! kuiskaa Hedda pelästyen.

Läksimme livistämään. En malttanut olla taakseni katsahtamatta. Voi kauheata! -- ovella seisoi mademoiselle hiukset papiljoteissa ja kauhean lyhyt tulipunainen alushame yllään.

-- Hirveät lapset, hän huutaa. -- Mon Dieu!

Ja sitten hän kaatua möksähtää lattialle kuin kivi.

Siitä syntyi hirveä juttu. Täti Louise uhkasi kirjoittaa fatsille, Hedda itki ja mister pauhasi punaisena kuin kukko. Jäimme ilman aamiaista ja syntymäpäiväkakkua. Mademoiselle oli koko päivän kärsivä pyhimys ja minä kurja barbaari.

Iltapuolen sain istua misterin huoneessa tutkimassa muuatta kirjaa, jonka nimi on "Kuinka nuoren kansan on opittava siveitä tapoja".

_Opetus_. Älä koskaan valmista kenellekään syntymäpäiväyllätyksiä.

_Orjuuden kuudes päivä_.

Olen päättänyt karata. KARATA! Vive la liberté! Alas tyrannit!

Voudin Ville on luvannut auttaa minua.

Se tapahtuu tänä iltana. Louise täti on lähtenyt kirkolle. Mademoiselle kirjoittaa kirjeitä. Mister Smith potee hammastautia.

Rubicon-virta odottaa, että Caesar soutaa sen yli.

_Ihana vapaus_.

Maks poika, oletkos koskaan kuullut puhuttavan Heikki Heikinpojasta. Hän on vapaa maankiertäjä, uljas kuin Roobin Hood, köyhä kuin Ravenswoodin kreivi, vapaa kuin metsän intiaani. Hän nukkuu yönsä heinäladoissa tai tallin ylisillä, tekee työtä milloin haluttaa, näkee nälkää, kun tarvitaan.

Huhhei! Kerran hän asui Sarvimäen suuressa hovissa, pänttäsi hikipäässä päähänsä engelskaa ja Vergiliusta ja piteli paksulle mademoiselle lankavyyhteä. Hänellä oli kiiltokaulus ja silkkipaita, nyt hänellä on voudin Villen rohdinhousut ja risainen pumpulimekko.

Pako onnistui mainiosti. Mister voihki hammastaudissa eikä kuullut mitään. Tyhjensin säästölaatikkoni, otin kaikki taskurahani ja veitseni, hiivin hiljaa portaita alas ja pääsin kenenkään huomaamatta ulos. Pujahdin puiston päässä olevaan huvihuoneeseen ja vaihdoin siellä vaatteeni toisiin, jotka Ville oli minulle tuonut. Omani kätkin vanhan omenapuun onteloon.

Ja sitten reppu selkään ja matkaan. Oli ihana yö ja minä marssin viheltäen kapeata metsäpolkua pitkin. Pari tuntia nukuin heinäladossa, ja sitten taas eteenpäin.

Aamulla tulin erääseen talonpoikaistaloon. Pyysin siellä työtä ja pääsin niittämään. Se maistui muulta kuin englannin kielioppi ja heksametrit.

Maks, olen päättänyt ruveta talonpojaksi, _suomalaiseksi_ talonpojaksi. Nain jonkun Riikan tai Mantan ja saan yhdeksän pellavapäistä poikaa.

En ikinä enää palaa mamanin hajuvesipullojen, misterin kieliopillisten esitelmien ja mademoisellen ranskalaisten tanssiuutuuksien helmaan. Luovun aatelisnimestä, talonpoika on yhtä hyvä kuin paroni.

Olen nyt ollut kaksi viikkoa vapaana. Kierrän talosta taloon niin kaukana kuin mahdollista Sarvimäestä, hakkaan halkoja, niitän heinää, paimennan karjaa.

Ja syön piimää ja talkkunaa. Yksi asia mua sentään juupelisti harmittaa. Haulikkoni jäi kotiin, mun uusi hyvä haulikkoni, jonka sain fatsilta nimipäivälahjaksi.

_Renkipoikana pappilassa_.

Palvelukseksenne: renkipoika Heikki Heikinpoika, sukii hevoset, kantaa halkoja ja vettä, kitkee otsansa hiessä rikkaruohoja puutarhassa ja passailee pappilan "fröökynöitä".

Tää on koko hauskaa. Pastori on kiivas, mutta hyvänsävyinen äijä, toruu välistä kovasti, mutta on kuin päivänpaiste jäljestäpäin. Rouva on sellainen kuin luullakseni papinrouvan pitääkin, vähän ylpeänlaiseksi moittivat palvelijat.

Ja tyttölapsia on talo täynnä, niin että kiehuu. Sinisilmäisiä ja mustasilmäisiä, paksuja ja hoikkia, tirskuvat, kuten tyttöväen on tapa, loukkaantuvat ja leppyvät.

Muistatkos Tyyra Örnfeltin, jonka aina välistä Bulevardilla näimme sun sisaresi kanssa yhdessä kävelevän? Hän on täällä. Hän ei tietystikään arvaa, kuka minä olen. Hirveän ylpeä ja koppava hän on, ja minä kiusaan tyttöpahaa minkä jaksan. Hänellä on veli, aikamoinen mamselli ja mammanpoika. Minä häntä kasvatan -- ehkä hänestä vielä tulee mies aikaa myöten. Sisar koettaa estää häntä minun kanssani seurustelemasta -- on se sentään mukavaa tämä säätyerotus. Niinhän minuakin kotona kiellettiin Villen kanssa olemasta. Ja nyt en kelpaa herraspoikien toveriksi, koska olen renkipoika.

Tekee hyvää tämä, kokea miltä tuntuu olla toisen käskyläisenä. Oppii katsomaan asioita renkipojan kannalta. Ja hauska on nähdä tätä kotikomentoa pappilassa. Se on toista kuin Sarvimäellä, jossa kaikki on niin kankeata ja jäykkää. Se on korutonta, työteliästä elämää. Köyhiä ovat, mutta tyytyväisiä.

Maks veikko, oletko koskaan lauantai-iltaisin lakaissut pihaa varsiluudalla? Tee se, niin tiedät, mitä V.V:n sihteeri kärsii aatteen puolesta.

On hauska kuulla, oletteko te toiset, Valter ja sinä ja Jon, täyttäneet lupauksen. Meidänhän piti tutustua kansaan tänä kesänä ja näyttää, että herraspoika kykenee muuhunkin kuin herrastelemaan.

On hauska olla vapaana, mutta silloin minä häpesin, kun Minna neiti, talon vanhin tytär, kiipesi luhtiini ja antoi minulle housuparin, jotka hän oli pienentänyt pastorin vanhoista nimettömistä.

Ciel! olisi maman sanonut. Siinä seisoin minä, Sarvimäen paronin ainoa poika, ja kiitin nöyrästi saadessani köyhältä pastorilta vanhat housut.

Täytyy tunnustaa, että silloin olin vähällä tunnustaa ja riisua naamioni.

Mutta oikeammin olisi minun pitänyt ylpeillä, sillä housut olivat ensimmäiset omalla työlläni ansaitut vaatekappaleet.

Kunpa vain kelpo Aiaani olisi täällä! Ikävöin sitä, uljasta ratsuani. Olen koettanut opettaa pappilan Lujaa ratsuhevoseksi, mutta se on sellainen säyseä, vanha tantta, ei siitä tahdo kalua tulla.

Kysyt, enkö koskaan kaipaa Sarvimäkeä ja sen mukavuuksia. Joskus -- mutta siellä on brittiläinen, mademoiselle, Vergilius ja tanssitunnit.

KUUDESTOISTA LUKU

Takapihalta kuului naurua, poikaäänien hihkaisuja ja kimeitä hätähuutoja.

Heikki seisahtui kujan suuhun, hän tunsi Lotin äänen melun seasta.

-- Pojan naskalit taas kiusaavat pikku prinsessaa, mutisi hän, pisti sirpin aidanseipäitten väliin ja harppasi hätään.

Hassunkurinen ja samalla liikuttava näky kohtasi hänen silmiään. Kaarlo, Joju ja muonamiehen Aatu hätyyttivät laihaa, surkean näköistä kissaa, joka näin kolmelta taholta ahdistettuna ei tiennyt minne paeta.

Keskellä poikaparvea seisoi Lotti keltaiset kiharat valloillaan, punaiset täplät poskilla.

-- Ei saa, ei saa rääkätä minun kissaani, huusi hän.

Voimattomassa vihassaan hän pui pojille nyrkkiä.

-- Häijyt pojat, minä sanon äidille. Antakaa kiltin kissani olla rauhassa. Se on loihdittu prinssi.

Pojat räjähtivät raikuvaan ivanauruun.

-- Kyllä on hieno prinssi, ilvehti Joju. -- Hei Aatu, ota kiinni. Tuossa se on. Pelosta pökertynyt kissa ryntäsi suoraa päätä Aatun sille asettamaan ansaan.

-- No nyt se raato on kiinni, kiljui Aatu.

-- Mitä sille teet? kysyi Kaarlo lapsen säälimättömällä uteliaisuudella.

-- Vien ravunsyötiksi.

Lotti päästi sydäntäsärkevän hätähuudon. Kuin vastaukseksi sille paukahti tukeva korvapuusti, ja Aatu tupertui maahan.

-- Vai te lurjukset rääkkäätte eläimiä, kuului Heikin vihainen ääni.

Aatu nousi seisomaan naukuva kissa yhä käsissään. Toista poskea kaunisti tulipunainen läikkä.

-- Laske kissa paikalla vapaaksi.

-- Enkä.

-- Laske vapaaksi tai saat maistaa muutakin kuin korvapuustia.

-- Mitä sinulla täällä on tekemistä? ryhtyi Joju kiukkuisesti puheeseen. Mene luomaan lantaa äläkä sekaannu meidän hommiin.

-- Häpeä, Joju, olet olevinasi herrasmiehen poika ja käyttäydyt kuin siivoton sälli.

Nyt kuten niin monta kertaa ennen Heikin kanssa riidellessään Joju jäi sanattomaksi. Kaarlo läheni häpeissään Aatua ja kuiskasi:

-- Päästä kissa, kun Heikki käskee.

-- Heikki käskee, kivahti Aatu. -- Mikä hän on käskijäksi? Mokomakin renki, maankiertäjä, kerjäläinen, kupinnuolija.

Joju ja Kaarlo loivat kauhistuneen katseen Heikkiin. Että Aatu uskalsi noin häpäistä häntä! Kyllä hän nyt saa!

Mutta heidän suureksi kummakseen loi Heikki vain halveksivan katseen vihasta puhkuvaan Aatuun ja naurahti.

-- Ei suuret sanat suuta halkaise, sanoi hän.

Aatu oli peräytynyt joitakin askelia loitomma. Nähdessään, ettei Heikki hyökännyt kimppuun, hän laski kissan valloilleen.

-- Menköön katti, sanoi hän huolettomasti, -- ilmanhan minä vain kurillani. Tulkaa, pojat, mennään palloa lyömään.

Joju ja Kaarlo hävisivät taistelutantereelta. Jäljelle jäivät vain Heikki, kissa ja kiitollinen Lotti.

-- Sehän on kauhean ruma kissa, sanoi Heikki. -- Mikä lienee kulkurikissa. Ja kyljessä sillä on haava.

-- Siksi minä siitä juuri pidänkin, kun se raukka on kipeä. Ja kaikki sitä vihaavat. Ei sillä ole ketään muuta kuin minä. Marttakin ajoi sen pois lastenhuoneesta, ja Riikka kielsi sitä tulemasta keittiöön.

Lotti oli riisunut esiliinansa ja kietoi sen kissan ympärille. Laiha, takkuinen kissa kehräsi kiitollisena.

-- Minä tiedän, sanoi Heikki, viedään se minun luhtiini.

Lotti loi häneen siniset lapsensilmänsä tutkivasti.

-- Etkö sinä tee sille pahaa?

-- En toki.

-- Etkä anna toisten poikien kiusata sitä? Et Jojunkaan?

-- En anna. Aatu ei saa tulla likelle koko luhtia. Laitetaan vuode nurkkaan, ja sinä tuot sille maitoa.

Iloisena Lotti suojatteineen kiipesi Heikin luhtiin. Vanha säkki täytettiin heinillä ja haavoittunut mirri vetäytyi tyytyväisenä leposijalleen.

-- Heikki, sanoi Lotti, -- sinä olet hyvin hyvä poika. Minä pidän sinusta. -- Ja kun tulen isoksi, menen sinun kanssasi naimisiin, lisäsi hän juhlallisesti.

Heikki kohotti risaista hattuaan ja kumarsi syvään ja kunnioittavasti.

-- Kiitän, pikku prinsessa. Tahtonne on lakini.

-- Olenko minä prinsessa? kysyi Lotti silmät suurina.

-- Etkö sitä tiedä? Prinsessahan sinä olet, ja minä olen halpa tallirenki. Saduissa tallirengit aina saavat prinsessan. Ja nyt vie tallirenki prinsessan takaisin hänen valtakuntaansa keijujen luo kukkanurmikolle.

Heikki nosti Lotin syliinsä ja kantoi hänet alas luhdin portaita.

Vihreälle pihamaalle juhannuskukkasten keskelle hän laski tytön. Ja jatkoi sitten matkaansa kujaa myöten heinäniitylle.

Kun hän tuli kotiin muun heinäväen kanssa harava olalla reippaasti laulaen, juoksi Lotti häntä vastaan.

-- Se kehrää siellä, kertoi hän iloisesti, -- kehrää ja latkii maitoa. Ja täällä on vieraita.

Heikki loi välinpitämättömän katseen pääportaiden edustalla seisovaan hevoseen ja kieseihin. Sitten hän hätkähti ja katosi nuolennopeasti talliin.

-- Hiljaa, pikku prinsessa, ennätti hän ovella kuiskata Lotille, -- älä kerro kenellekään, että olen täällä.

Seuraavassa silmänräpäyksessä hän kapusi ylisille ja hautautui heiniin.

Pienestä aukosta hän saattoi nähdä pihalle, saattoi nähdä, miten mister Smithin isot jalat astuivat kieseistä maahan ja hänen suuriruutuinen ruhonsa hitaasti seurasi jäljestä.

Mister Smith oli huolestuneen ja nääntyneen näköinen. Tähystäjä tunsi sopimatonta vahingoniloa.

Englantilainen marssi suoraa päätä pastorin virkahuoneeseen, istuutui tuolille, jonka pastori hänelle sysäsi ja pyyhkäisi pari kertaa otsaansa suurella nenäliinalla.

-- Herra pastori, aloitti hän, -- minä olla syvästi liikutettu, very unhappy, onneton. The young baron olla poissa, karannut.

Mister Smith lausui tämän jonkin verran kiihtyneellä äänellä, mutta hänen kasvonsa olivat aivan levolliset.

-- Nuori paroni? Tarkoitatteko Sarvimäen paronin poikaa?

-- Yes.

Mister Smith nyökkäsi murheellisena. Ja sitten hän alkoi selittää. Nuori paroni oli kadonnut kotoa kolme viikkoa sitten. Hän oli ilmoittanut sisarellensa lähtevänsä retkeilemään, ja että oli turha huolehtia hänen puolestaan. Hän oli ollut ahkerassa kirjeenvaihdossa erään koulutoverinsa kanssa, ja arveltiin joistakin merkeistä päättäen hänen lähteneen tämän luokse. Mutta kun sieltä tiedusteltaessa vastattiin, ettei hän ollut siellä käynyt, alettiin kuulustella toisaalta. Mutta toistaiseksi olivat kaikki tiedustelut olleet turhat. Viimein oli heidän ollut pakko kirjoittaa paronille tapahtumasta. Tänä aamuna oli paroni palannut kotiin. Hän oli ollut kovin suuttunut ja kiihdyksissä. Mister Smith oli saanut oikean nuhderyöpyn niskaansa.

Ja poika pysyi yhä kadoksissa. Eikö herra pastori tahtoisi lukea ensi pyhänä kirkossa kuulutusta pojan katoamisesta? Rovasti oli matkoilla, ja häntä oli neuvottu tulemaan herra kappalaisen luo. Tähän asti oli tapahtumaa salattu, mutta nyt ei voitu muuta kuin tuoda se julkisuuteen.

Pastori kuunteli pitkää piippuaan imien englantilaisen kotiopettajan pitkää selitystä, ja hänen kasvonsa kävivät vakaviksi.

Ikävä juttu. Osoitti suurta kurittomuutta ja hurjapäisyyttä nuoressa paronissa. Hän oli jonkun kerran tavannut Sarvimäen paronin pitäjän asioissa. Tämä oli tehnyt rehdin aatelismiehen vaikutuksen, jonkin verran ylpeän ja itsevaltiaan. Todella ikävä pulma. Ja missä taivaan nimessä poika saattoikaan olla?

Hän lupasi mister Smithille tehdä voitavansa. Englantilainen hyvästeli ja lähti pastorin saattamana.

-- Onko Heikki täällä? kysyi pastori Jojulta ja Kaarlolta, jotka ulkona ihailivat Sarvimäen hevosta. -- Hänen pitäisi juottaa vieraan hevonen.

-- Heikki! huusivat pojat yhteen ääneen. Mutta Heikki oli kadonnut jäljettömiin, hänestä ei näkynyt jälkeäkään. Vasta kun pyörien jyrinä ilmoitti mister Smithin lähteneen, hän uskaltautui jälleen ihmisten ilmoille. Mutta hänen käyntinsä ei nyt ollut yhtä reipas kuin ennen ja hänen katsannossaan oli jotain arkaa, kun hän hiipi pihan yli luhtiin.

-- Hm, sanoi pastori vaimolleen illalla. -- Omituinen juttu. Sellainen hurjapäinen poika.

Hän avasi paperin, minkä englantilainen oli antanut kuulutuksen pohjaksi. Se sisälsi nuoren Henrik Gyllenheimin pienoiskuvan ja tuntomerkit. Vaalea, ohimoilla kähertyvä tukka, eloisat, harmaansiniset silmät, hienopiirteinen suu, kapea nenä.

-- Kas, sanoi äiti, joka isän olan takaa oli kurkistanut kuvaan. -- Se muistuttaa koko lailla Heikkiä.

Pastori tuijotti hetken aikaa vaimoonsa. Sitten hän ponnahti pystyyn ja iski kämmenensä pöytään.

-- Anna, sanoi hän, -- me olemme lähempänä arvoituksen ratkaisua kuin aavistimmekaan. Lähetä heti noutamaan Heikki tänne.

Riikka juoksi pojan luhtiin ja väentupaan. Hän palasi hetken kuluttua ilmoittaen, että Heikkiä ei näkynyt missään.

-- Poissa! Mahdotonta! huudahti pastori kiihtyneenä.

Hän sieppasi hatun naulakosta, etsi keppinsä nurkasta ja syöksyi ulos. Anna riensi levottomana jäljestä.

-- Jonatan kulta, huusi hän. -- Mistä aiot häntä etsiä? Vaikea sinun on juosta nuoren pojan jäljestä.

Hän vaikeni äkkiä. Kujaa pitkin astui Heikki kantaen kissaa käsivarrellaan. Lotti juoksi hänen rinnallaan.

-- Heikki tahtoi lähteä pois, kertoi tyttö äidille. -- Mutta ensin hänen täytyi pestä Mosse ja kääriä sen käpälä. Enkä minä päästä häntä lainkaan pois.

Pastori loi renkipoikaansa tutkivan katseen.

-- Heikki, tule minun työhuoneeseeni, sanoi hän lyhyesti.

Heikki puraisi huultaan.

Kas niin! Nyt sitä oltiin kiikissä. Saattoihan sen arvata, kun brittiläinen kerran oli liikkeellä. Hän kohotti päätään uhmamielinen katse silmissään ja astui pastorin jäljestä sisään.

Pastori sulki huoneensa oven ja ojensi pojalle Henrik Gyllenheimin valokuvan.

-- Tunnetko hänet? kysyi hän.

* * * * *

Seuraavana aamuna tiesi koko pappila, karjapiiasta ja muonarengistä alkaen, että Heikki Heikinpoika, jota itsekukin oli komentanut ja renkinään pitänyt, joka oli ollut niin rivakka töissään ja naseva puheissaan, oli Sarvimäen paronin ainoa poika.

-- Enkös minä sitä koko ajan ihmetellytkin, kun se oli niin nättiruokainen, päivitteli Riikka. -- Ei meikäläiset niin vähällä elä.

-- On niillä herrain nulikoilla metkunsa, tuumi vanha Ananias, ruotilainen.

Martta oli toisten ihmetellessä ja päivitellessä yks kaks toimittanut entiselle käskyläiselleen lämpimän kylvyn. Poikahan oli tahallaan pitänyt kasvonsa likaisina, jotta häntä olisi vaikeampi tuntea. Kai hänet oli puhtaana vietävä kotiin.

Sarvimäen nuori paroni istui jonkin verran nolona pastorin huoneessa. Pastori oli puhunut hänelle pitkään ja isällisesti. Henrik oli tottunut toisenlaiseen äänilajiin kotonaan. Selkäpiitä karmi hänen ajatellessaan äitipuolen soimauksia ja ruikutusta.

-- Paljon huolta olet isällesi ajattelemattomuudellasi tuottanut, sanoi pastori. -- Hänen on täytynyt keskeyttää kylpykautensa, jättää paronitar Saksaan ja yksin matkustaa Suomeen.

-- Mitä! huudahti Henrik ja hypähti pystyyn -- onko maman jäänyt Saksaan? No silloin on kaikki hyvin, isän kanssa kyllä tulen toimeen. Hän toruu ja pauhaa kyllä kovin, mutta leppyy pian. Ja tietääkö pastori, suoraan sanoen isä on iloinen päästessään takaisin rakkaaseen Sarvimäkeensä. Hän on uhrilammas, jota maman nauhasta taluttaa kylpypaikkoihin.

-- Poika, poika, varoitti pastori. -- Sopimatonta on noin puhua vanhemmistaan.