Chapter 2

Tyhjä paperilehtikö? Mutta tämähän on täyteen kirjoitettu.

ELISE.

Äiti kulta, mitä sinä puhut! Täyteen kirjoitettu? Mahdotonta. Näin itse, ettei siinä ollut kirjaintakaan.

APTEEKKARIN ROUVA

(lukee paperista.)

"Minulla on puheille pääsy tänä iltana kello 9. Niin pian kuin olette saanut merkityksi kokouksen osanottajat, on teidän heti tuotava lista minulle." -- -- Katso itse lapseni! (Ojentaa hänelle paperin.)

ELISE

(katselee sitä koettaen hämmästystään salata.)

Ihmeellistä! Paperia ei ole kukaan voinut vaihtaa. Olen ollut täällä koko ajan. En ymmärrä tätä ollenkaan.

APTEEKKARIN ROUVA.

Se on kirjoitettu sympateetti-musteella -- tunnen sen meidän apteekista. Sillä kirjoitettu kirjoitus on näkymätöntä, kunnes siihen lämpö vaikuttaa,

ELISE.

Mutta minkätähden? -- Ihmeellistä! --

APTEEKKARIN ROUVA.

Siten säilytetään salaisuuksia. (Menee juomaan vähän maitoa.)

ELISE

(pistää kiireesti kirjeen kuoreen, jota hän koko kohtauksen ajan kädessään pitää.)

Mutta minkätähden, äiti?

APTEEKKARIN ROUVA.

Sen saat Jalmarilta kuulla, lapseni. (Katselee häntä.) Luulen että tuo joutava kirje on saanut sinut levottomaksi. On parasta että menet nukkumaan ja nukut itsesi levolliseksi ja reippaaksi vastaanottaaksesi "pientä poikaasi." Hyvää yötä, rakas lapseni, Jumala sinua siunatkoon.

ELISE.

Hyvää yötä! Nuku nyt äiti hyvin ensimäinen yösi meidän luonamme. Minä saatan sinut huoneeseesi. Minä käyn nukkumaan heti kun Jalmari tulee. Hän ei viivy enää kauan.

APTEEKKARIN ROUVA

(samalla kun molemmat menevät oikealle.)

Niinkuin tahdot, lapseni!

Näyttämö on vähänaikaa tyhjänä.

6:des kohtaus.

ELISE, yksin. Sitten eräs SANANTUOJA.

ELISE

(saapuu makuuhuoneesta kirje kädessä, kävelee hitaasti yli lattian toistaen muististaan.)

"Niin pian kuin olette saanut merkityksi kokouksen osanottajat, on teidän heti tuotava lista minulle." -- Kokous on varmaan tuo tänä iltana pidettävä valtiollinen kokous. Siihenhän Jalmari _ei_ aikonut mennä. -- Mitä tämä kirje siis tarkoittaa? En ymmärrä mitään ja tuntuu kuitenkin siltä, kuin tämä paperi levittäisi ympärilleen jotakin epäpuhdasta ja hämäryyttä, joka minua kiusaa, melkeinpä kauhistuttaa. Tämä salaperäinen paperi on minusta villikaali, jonka katkera haju ja hallava likainen väri ikäänkuin kehottavat varomaan ruohon myrkyllistä nestettä. Tällä paperilla tarkoitetaan Jalmarille jotakin pahaa. Tahtoisin polttaa sen. Tahtoihan tämä itsekin jäädä rauhallisen kotimme ulkopuolelle, pimeään ulkoilmaan ja lumisohjuun. Ei, minua vaivaavat turhat luulot. Minun pitää tyyntyä lapsen tähden. (Ottaa kirjeen kuoresta.) Jalmari itse käskisi, että rauhaa saadakseni lukisin tämän kirjeen. (Lukee kovasti yhä vieraammalla äänellä) -- -- -- "heti tuotava lista minulle. Olen saanut käskyn heti maksaa rahasumman, jota hän piti suurena, mutta toivoen lisäpalveluksia, ei tahtonut siitä yhtään tinkiä. Huomenna luultavasti saatte uusia tehtäviä, sillä sanankuljettaja lähetetään. Olkaa levollinen, tulevaisuutenne on taattu, kunhan palvelette meitä uskollisesti. Kukaan ei voi teitä epäillä, ja saatte luottaa minuun". -- -- Ei mitään nimeä alla. -- Ei pois nämä kolkot ajatukset! Kuinka häpäisevästi kohtelee Jalmaria tuo herjaaja! -- Olipa hyvä, että rohkenin lukea, mitä se katala on kirjoittanut. (Etehisen kelloa soitetaan hiljaa.) Jalmari! -- Ei, hänellä on oma avaimensa. (Menee avaamaan ovea.)

SANANTUOJA

(vanhanpuoleinen nöyrä mies, tulee sisään.)

Nöyrimmästi pyydän, että saisin tavata herra translaattoria, vaikka onkin jo myöhänpuoleinen.

ELISE

(tavallisella äänellä.)

Translaattori ei ole kotona.

SANANTUOJA.

Pyydän anteeksi, mutta liekö herra translaattori saanut tänä iltana erään kirjeen?

ELISE

(katselee tutkien miestä.)

Ei! -- Ken olette? Kuka lähetti teidät tänne?

SANANTUOJA.

Suokaa anteeksi, mutta minut on kielletty sanomasta sitä kellekään muulle kuin herra translaattorille itselleen.

ELISE

(arvokkaasti.)

Minä olen hänen vaimonsa. Minulle voitte sen sanoa, minä tahdon sen tietää.

SANANTUOJA.

Minä en uskalla -- se on tärkeätä, ja pidettävä salassa.

ELISE

(ankarasti).

Ettekö kuule! Ken lähetti teidät?

SANANTUOJA.

Pyydän nöyrimmästi anteeksi -- sama joka kirjoitti kirjeen. (Astuu hiljaa askeleen lähemmäksi ja suun eteen nostaen kätensä kuiskaa erään nimen.)

ELISE.

(näyttää käskevästi ovea.)

Ulos!

_Sanantuoja_ menee äänetönnä ulos.

ELISE

(yksin. Kauhistuneena katselee sivulleen aivan kuin näkisi näyn.)

Huu! -- -- -- -- On kuin kokonaan luhistuisin. (Levottomana kävelee edestakaisin kädet suonenvedon tapaisessa puristuksessa.) Totta kuitenkin! Jalmari urkkija! Hourin kenties. Mutta kirje on kädessäni! Ah, se on kauheaa! Se on hirmuista! (Katselee hämmästyneenä ympäri huonetta.) Onko tämä meidän kotimme? -- -- En tunne sitä enää. -- -- Täällä on ollut niin rauhallista, suloista ja turvallista, enkä ole huomannut ympärilläni matelevaa syöpäläistä, en akkunoista väijyvää ylenkatsetta ja häväistystä, en ole tuntenut ruttoa, joka on saastuttanut ilman minulta ja -- lapseltani. Jumala, Jumala, nyt tuskassani tarvitsisin sinua, mutta en tiedä missä sinä olet -- -- -- en ole niin pitkiin aikoihin sinua tarvinnut.

7:s kohtaus.

JALMARI. ELISE.

JALMARI saapuu etehiseen. ELISE pysähtyy ja katsoo toivotonna häneen.

JALMARI

(iloisesti, matkalippaan huomattuaan.)

Vai jo anoppi on tullut; siis ei ole tarvinnut sinun olla yksin. Suo anteeksi, Elise kulta, en ole voinut aikaisemmin tulla. -- Mutta mikä sinulla on? Miten on sinun laitasi?

ELISE.

Ei mitenkään.

JALMARI.

Minä autan sinut huoneeseesi.

ELISE.

Älä koske minuun.

JALMARI.

Pitää lähettää noutamaan lääkäri.

ELISE.

Minua ei paranna mikään lääkäri.

JALMARI.

Sinun on nyt toteltava. Huomaathan, että hetki on tullut.

ELISE.

Kamala, julma hetki! (Jalmari yrittää kiiruhtaa keittiöön.) Elä mene! Lääkäristä ei ole apua. (Katsoo rukoilevasti mieheensä.) Sinä yksin voisit, kenties saattaa minut jälleen hengittämään.

JALMARI.

Taivaan Jumala, Elise?

ELISE.

Ei, älä koske minuun. (Kyynärpäällä tukien hylly-pöytään, pää käteen nojaten hiljaa ruumistaan huojuttaen puhuu vaivaloisesti, pitäen edelleen kirjettä kädessään.) Tässä on eräs kirje sinulle. Se tavattiin lumesta portailta. -- Se oli auennut lumessa. -- Kirje oli kirjoitettu sympateetti-musteella. -- Lämpimässä tulivat kirjaimet näkyviin. -- Luin sen. -- Sitten tuli eräs vahtimestari, joka tiedusti sinua ja -- -- kirjettä. Hän ei tahtonut sanoa, kenen asialla oli mutta kuitenkin lopulta kuiskasi nimen. Se oli tämän kirjeen kirjoittaja. -- Tässä On kirje. (Ojentaa kirjeen Jalmarille, joka on ehdottomasti kääntynyt pois hänestä. Elise on astunut askeleen eteenpäin, edelleen huojuen hiljaa, kädet suorina sivuilla ja yhteenpuristettuna.)

_Jalmari_ luo häneen aran silmäyksen ja istuutuu sitten pöytänsä ääreen kirjettä lukemaan. Sitten nojaa hän voipuneena otsansa oikeaan käteensä. -- Hiljaisuus.

ELISE

(menee Jalmarin luokse, seisahtuu hänen tuolinsa taakse pyyhkien kerran käsillään hänen hivuksiaan).

Jalmari raukka! (Vetäytyy pois.) Me olemme nyt autiossa erämaassa, karkoitettuna paratiisista.

JALMARI

(nousee ja nojautuu kirje kädessä tuolin selkänojaa vasten.)

Elise, Elise! Eikö pitkällinen katumus ja uusi elämä voisi sitä jälleen meille avata?

ELISE

(jäykästi.)

Se on siis totta?

JALMARI.

On.

ELISE.

Milloin se on alkanut?

JALMARI.

Milloin? -- Heti esimiehen hopeahäiden jälkeen -- -- silloin kiintyi eräällä taholla huomio minuun -- mieheen, jolla ei ollut perittyä nimeä ja jolla näytti olevan halu luoda tulevaisuutta itselleen ja -- -- No niin, minä sain tehtäviä, jota paitsi vielä köyhyys ahdistaisi --

ELISE

(katsoo häneen tuskallisesti, nielee itkunsa ja ikäänkuin täyttäen Jalmarin lausetta pääsevät häneltä hiljaa sanat.)

Sinua ja minua! -- (Vie kätensä hitaasti otsalleen.) Entäs esimiehesi?

JALMARI.

Hän ei tiedä mitään -- muut ovat vaiti.

ELISE.

Ja -- -- tänä iltana?

JALMARI.

Oi, Elise! Mieltäni polttaa suurempi tuska kuin uskotkaan. Armahda heikkoa kurjaa!

ELISE

(tuskallisella ponnistuksella).

Ja tämän iltainen kokous?

JALMARI.

Elkäämme puhuko siitä -- -- sitten toisella kertaa. Se saa sinut levottomaksi. Sinun täytyy rauhoittua mihin hintaan hyvänsä. Muista lasta.

ELISE.

Mitä lasta? Niin, niin, niin! -- Rauhani on mennyttä! Mutta minä olen lujempi kuin voisi luullakaan. On parempi kuin saan katsoa häpeätämme vasten silmiä. Todellisuus ei voi olla tuskallisempi kuin pelottavat kuvittelut. Sano siis kaikki tyyni.

JALMARI

(puolittain käsillään peittäen kasvonsa).

Kokoushuoneen portaitten vieressä on eräs yksityinen huoneusto, jonka eteisen ovessa on pieni akkuna. Asukkaat houkuteltiin pois kotoaan. Minulle valmistettiin pääsy pimeään eteiseen. Porraskäytävä oli valaistu. Minä näin ja tunsin kaikki, jotka siitä kulkivat ja merkitsin heidän nimensä listaan. Muu selviää tästä kirjeestä.

ELISE

(hysteerisesti.)

Ah!

JALMARI.

Kukaan ei tule tämän vuoksi kärsimään. Tiedettiin jo yleensä, ketä kaupunkiin odotettiin.

ELISE

(ottaa häntä kuulematta taskustaan ne setelirahat, jotka aikaisemmin oli Jalmarilta saanut.)

Nämätkin rahat ovat siis häpeällä saatuja?

_Jalmari_ nyökäyttää päätään myöntävästi.

_Elise_ sytyttää setelit kynttilässä ja panee ne sitten pöydällä olevaan marmoriastiaan palamaan.

JALMARI

(menee kiiruusti uunin luo ja heittää tulisille hiilille kirjeen, jota hän edelleen on pitänyt kädessään ja joka palaa kirkkaalla liekillä.)

Viimeinen. -- Ei koskaan enää.

ELISE

(katsellen liekkejä.)

Nyt ne palavat, nuo kauheat sanat! Jos voisin polttaa ne sanat sydämestänikin, niin mielelläni menisin niiden kera tuleen.

JALMARI.

Minä rukoilen sinua, koeta rauhoittua. Ehkempä aika huojentaa minun sieluni kuorman ja sinun tuskasi.

ELISE

(katselee jäykästi ja oudosti eteensä alasvaipunein katsein.)

Kun se mies joka kirjeen saapumista tiedusti, kuiskasi häveten minulle vakoilijan nimen, karkasi minulta sieluni pois. Näin sen siveettömänä ja väsyneenä, matalalla hitaasti pyrkivän yli vesien, vaipuvan vihdoin äänetönnä aaltojen alle. Näin paikan virran pohjassa, johon se kuplana painui soran ja kivien sekaan. Siellä vesi tuudittaa poloista, jolla ei ole henkeä eikä ole kuollut.

JALMARI.

Sinähän hourit, Elise raukka.

ELISE.

En. Minä näin kaikki niin selvästi, kuin silmilläni ainakin.

JALMARI.

Kurjuuteen olemme uponneet, ja voimme odottaa apua ja armoa ainoastaan Jumalan kädestä.

ELISE.

Sen Jumalan, jota onnemme päivinä emme muistaneet.

JALMARI.

Sinä et ole tähän syypää, eikä lapsi, jolle elämän annat. Tyynny lapsen tähden.

ELISE.

Niin lapsi -- se on kauheaa! Oi Jumala, isä taivaassa.

JALMARI.

Sinun täytyy levätä, sinun täytyy saada unta ja unhottaa.

ELISE.

Niin unta ja unhottaa. -- Voitpa olla oikeassa. Tiedäthän että sinulle on vuode ruokasalissa. (Ojentaa hänelle kynttilän.)

JALMARI.

Elise, rakkaani, uskotko, ettet voi koskaan anteeksi antaa? Heikkoudessani oli paljon rakkautta.

ELISE.

Jumala ja kansamme antakoon anteeksi meille, sillä olemmehan yksi. Hyvää yötä! (On sammuttanut pöytälampun ja ottaa toisen kynttilän.)

_Jalmari_ menee huoneeseen, _Elise_ pysähtyy oman huoneensa ovelle. Hiljaisuus.

8:s kohtaus.

ELISE

(yksin.)

Jalmari! -- -- Miten hennoitkin! -- -- Nukkua en voi. Sieluni on horroksissa kaukana virran pohjassa, mutta ruumiini ei saa rauhaa. -- Ja minä en voi vapautua tästä taakasta. Minunhan tähteni hän vahingoitti sielunsa. -- -- Mutta kuinka hän saattoi tehdä lapsen tähden, minun rakkaan lapseni, viattoman pikku poikani tähden! Sinun pienellä otsallasi on jo se häpeä, joka on seuraava sinua kautta koko elämäsi. (Vavahtaa ruumiillisesta tuskasta.) -- Oi, jospa saisin nähdä sinut, silmänräpäykseltäkään, mutta voimani ovat loppuneet. -- Sillä hetkellä kun synnyt täytyy minun jättää sinut pahan maailman jalkoihin, rakas pikku poikani. -- Ei, ei! -- -- Jos me molemmat olisimme poissa, niin ei kukaan tietäisi tästä mustasta häpeästä ja katkerasta tuskasta, silloin ei kukaan, ei kukaan muu kuin äitisi saisi tuntea sinua, pikku lemmittyni. Silloin ei sinun tarvitsisi punastua kenenkään edessä ja meidän molempain muisto ehkä suojelisi häntä, jota me rakastamme. Sano, lapseni, oma kulta poikani: ethän tahdo tulla tähän viheliäiseen maailmaan? Menemme yhdessä toiseen maailmaan, hiljaa, niin hiljaa, ettet herää, ennenkun ijäisyyden kirkkaus ympäröipi sinut. Olethan väsynyt ja tahdot nukkua. (Menee kaapin luo ja ottaa kloroformipullon.) Tässä on unen ja elämän neste meille molemmille. Elä pelkää, minä seuraan sinua -- me rukoilemme iltarukouksen isäsi edestä ja sitten nukumme niin rauhallisesti, sinä ja minä, poikaseni, ja sinä heräät äitisi sylissä, ja hän rakastaa sinua, rakastaa niin sydämmellisesti, poikani. (Menee huoneeseensa.)

Näyttämö on kotvan aikaa pimeä.

9:s kohtaus.

JALMARI

(tulee ruokasalista kynttilä kädessä.)

Tuo huone on minusta niin outo. En saa siellä unta. Ja täällä varjot ovat kuin jättiläishaamuja. Minä en nähnyt niitä silloin, kun omatuntoni oli horroksissa. Iloitse nyt sinä, joka minulle elämän annoit, iloitse siitä, mitä verestäsi on tullut. -- Elise parka! Kuinka lämpimästi hän minua rakasti, kuinka hän minuun luotti, kuinka onnellisia olisimme voineet olla. Hänen luottamuksensa olen ruhjonut, hänen sielunsa hukuttanut. -- Ja minkätähden, hyvä Jumala, minkätähden? Viheliäisyyden, kevytmielisyyden, heikkouden tähden. Ah, jo maan päällä on helvetti -- toista ei enään tarvita. -- Jos voisin Eliseä tyynnyttää, vähänkään tyynnyttää näinä raskaina päivinä, niin voisi ehkä aika ja lapsi tuottaa unhotuksen, mutta en voi, hän ei tahdo nähdä minua Kainin merkki otsallani. -- Hän valvoo nyt ja kärsii naissydämen julmimpia tuskia. (Lähestyy hiljaa Elisen huoneen ovea.) Siellä on niin hiljaista. Jumalan kiitos! Hän on varmaankin päässyt uneen. (Menee lähemmäksi ovea.) Mikä tukehduttava haju! Mitä se on? Se on kloroformia. Hän on sitä käyttänyt saadakseen lepoa. Elise parka! -- -- Siellä on niin kummastuttavan hiljaista. Tuli palaa vielä. Minun täytyy katsoa, nukkuuko hän. (Avaa oven hiljaa, pysähtyy hetkiseksi tukahduttavan hajun vuoksi; sitten kiiruhtaa hän huoneeseen.)

Näyttämö jää tyhjäksi.

10:s kohtaus.

JALMARI ja APTEEKKARIN ROUVA, aluksi haastaen makuuhuoneessa. Sitten LÄÄKÄRI.

JALMARI

(puhuu Elisen huoneessa hiljaisella äänellä.)

Elise! Valvotko? (Kovemmin.) Elise! (Huutaa.) Suuri Jumala, hän on tainnuksissa. Herää Elise! Elise! Olet myrkytetty. Tukehdut! (Pari ikkunaruutua kuullaan rikkilyötävän.)

APTEEKKARIN ROUVA

(puhuu niinikään makuuhuoneessa.)

Taivaan Jumala! Mitä on tapahtunut? Elise! Hän kuolee! Joutuin lääkäriä hakemaan.

JALMARI.

(juoksee salin läpi keittiöön huutaen palvelustyttöä.)

Joutuin, joutuin lääkäriä noutamaan. Sinä tiedät, muutamia askeleita täältä. Sano että rouva on hyvin sairas. Joudu, joudu!

APTEEKKARIN ROUVA

(saapuu horjuen harmaassa aamutakissa, ja vaipuu nojatuoliin.)

Kuollut! Ei epäilemistäkään. Elise, Elise raukkani! Valtimo ja sydän ovat pysähtyneet kokonaan.

JALMARI.

Kauheaa!

APTEEKKARIN ROUVA.

Miten tämä kaikki on tapahtunut? Oliko hän valveilla vielä, kun sinä kotiin tulit?

JALMARI.

Kyllä, hän oli odottanut minua. Hän näytti hermostuneelta -- ja hyvin kiihtyneeltä, mutta ei antanut noutaa lääkäriä. Siitä on tuskin tunti kun erosimme nukkumaan.

APTEEKKARIN ROUVA.

Ja sitten? Kloroformin haju? Ah, pelkään että täällä on tapahtunut jotain hirveää.

JALMARI.

Minulla oli vielä vähän työtä ja palasin huoneestani -- -- noutamaan salkkua. Näin silloin valon hänen huoneestaan ja hiivin sinne nähdäkseni kuinka hän voi, mutta olin vähällä tukehtua kloroformin hajuun. Saadakseni ilmaa huoneeseen, löin rikki pari akkunaruutua tempastuani ensin pois kloroformissa likomäräks kastellun pyyheliinan, jonka hän oli käärinyt kasvoilleen. Sen enempää en tiedä.

APTEEKKARIN ROUVA.

Jalmari parka! On kauheaa, mutta tuo terve, tyyni ja onnellinen nainen on itse päättänyt päivänsä. Ah, minä en käsitä ollenkaan mitä tämä on. Jonkun verran levottomaksi näytti hän tulevan siitä salaperäisestä kirjeestä -- -- --

JALMARI

(keskeyttäen).

-- salainen kirje kauppa-asioista, jolla ei ole mitään merkitystä.

APTEEKKARIN ROUVA.

Niin minäkin ajattelin. (Rientää lääkäriä vastaan, joka saapuu keittiön kautta.) Ah, tohtori tulee! Mikä yö, mikä hirvittävä yö, rakas tohtori. Kenties lapsi voidaan vielä pelastaa, äiti on mennyttä.

_Lääkäri_ ja _apteekkarin rouva_ ovat samalla kiiruhtaneet makuuhuoneeseen.

JALMARI

(kävelee tuskissaan mutta hitaasti edestakaisin salissa.)

Elämä ilman häntä! -- Sinä taivaassa tuomitset kuitenkin oikein! Kaksoismurha -- -- vaimo ja lapsi murhattu. -- -- Eikä ainoatakaan todistajaa -- -- ei vähintäkään epäluuloa -- -- ei salaurkkijaa! -- Jos helvetti on, niin siellä tänä yönä riemuitaan.

LÄÄKÄRI

(tulee yksin tyhjä kloroformipullo kädessä.)

Ystävä raukka, ei pienintäkään elonmerkkiä. Tämä on kummallista. Niin reipas ja nuori, kaikki osotti säännöllistä päättymistä. En voi muuten todistaa, kuin että on syntynyt äkillinen mielenhäiriö, kun tuskat tulivat ennen kuin oli voitu odottaa. Ne näyttävät raukalla olleen hyvin kovat. Näkee että hän on itkenyt rajusti ennen kuin ryhtyi epätoivon keinoon. Kuolema on tullut pian ja tietämättään. Nyt kuoleman syvä rauha lepää nuoren vaimon kasvoilla. Niin äkillistä. Minusta tuntuu käsittämättömältä. On täytynyt olla joku valtava mielenliikutus. Siitä ei kuitenkaan tiedä kukaan.

JALMARI

(pudistaa jäähyväisiksi poislähtevän lääkärin kättä, sanoen.)

Jumala yksin.

(Esirippu laskeutuu.)