Part 16

-- Ei ole tarpeen. Beth ja minä voimme mainiosti hoitaa kotia, sanoi Amy mahtavasti.

-- Hanna neuvoo mitä meidän on tehtävä, ja kun tulette kotiin, on kaikki kunnossa, lisäsi Beth.

-- Minusta levottomuus on hyvin jännittävää, huomautti Amy syöden miettiväisenä sokeria.

Tytöt eivät voineet olla nauramatta, ja se virkisti heitä vaikka Meg pudistikin päätään nuorelle neidille, joka löysi lohdutusta sokerirasiasta.

Omenatorttujen näkeminen sai Jon taas vakavaksi, ja kun Meg ja hän olivat menossa työhön, he katsoivat alakuloisina ikkunaan, jossa olivat tottuneet näkemään äitinsä kasvot. Ne olivat nyt poissa, mutta Beth oli muistanut tuon pienen kotoisen tavan ja seisoi ikkunassa nyökäyttäen vaaleata päätään.

-- Se on aivan minun Bethini tapaista, sanoi Jo ja heilutti kiitollisena hattuaan. -- Hyvästi, Meggy, toivottavasti Kingit eivät ole hankalia tänään. Äläkä sure isän tähden, kultaseni, hän lisäsi kun he erosivat.

-- Ja minä toivon että Marchin täti on ihmisiksi. Tukkasi sopii sinulle hyvin ja näyttää hauskalta ja poikamaiselta, sanoi Meg ja koetti olla hymyilemättä tuolle kiharaiselle päälle, joka näytti nyt hullunkurisen pieneltä.

-- Se on ainoa lohdutukseni. Ja Jo kosketti hattuaan Laurien tapaan ja marssi pois tuntien olevansa kuin keritty lammas talvipakkasella.

Isästä kuuluvat uutiset lohduttivat tyttöjä suuresti. Hän oli hyvin sairas, mutta parhaan ja hellimmän sairaanhoitajattaren läheisyys oli jo tehnyt hänelle hyvää. Herra Brooke lähetti tietoja joka päivä, ja Meg, joka oli nyt perheen pää, tahtoi kaikella muotoa ensimmäisenä lukea saapuneet kirjeet ja sähkeet, jotka tulivat joka päivä yhä toiveikkaammiksi. Alussa kaikki olivat innokkaita kirjoittamaan, ja täysinäisiä kuoria pudotettiin kirjelaatikkoon -- olihan kirjeenvaihdolla oma viehätyksensä tyttöjen mielestä. Koska eräskin tällainen lähetys sisälsi varsin luonteenomaisia kirjeitä, teemme hengessä postiryöstön ja luemme ne.

"Rakas äiti! On mahdotonta kertoa kuinka onnellisiksi viime kirjeesi teki meidät. Uutiset olivat niin hyviä, ettemme voineet olla nauramatta ja itkemättä yhtaikaa. Onpa hauskaa, että herra Laurencen asiat pidättävät herra Brookea siellä niin kauan, sillä hänestä on varmaan paljon apua Sinulle ja isälle. Tytöt ovat kaikki olleet kultaisia. Jo auttaa minua ompelemisessa ja tahtoo välttämättä tehdä kaikki vaikeimmat työt. Pelkäisin hänen rasittavan itseään liiaksi, jollen tietäisi että hänen 'kunnollisuuden puuskansa' eivät koskaan kestä kauan. Beth on tehtävissään täsmällinen kuin kello eikä unohda mitä sanoit hänelle. Hän on levoton isästä ja näyttää surulliselta paitsi istuessaan pianon ääressä. Amy tottelee minua kiltisti, ja pidän hänestä erikoista huolta. Hän kampaa itse tukkansa, ja minä opetan häntä ompelemaan napinläpiä ja parsimaan itse omat sukkansa. Hän yrittää parhaansa ja uskon että kotiin tullessasi olet tyytyväinen häneen.

Herra Laurence vartioi meitä kuin äidillinen vanha kana, kuten Jo sanoo, ja Laurie on kiltti ja hyvä naapuri. Hän ja Jo pitävät meitä hyvällä tuulella, sillä väliin tulemme hyvin apealle mielelle ja tunnemme itsemme orvoiksi, kun Sinä olet niin kaukana. Hanna on oikea enkeli, hän ei toru koskaan, ja minua hän kohtelee kunnioittavasti. Voimme kaikki hyvin ja olemme ahkeria, mutta ikävöimme Sinua päivin ja öin. Sano rakkaimmat terveiseni isälle.

Oma tyttösi Meg."

Tämä kirje, joka oli kirjoitettu siististi tuoksuvalle paperille, oli seuraavan täydellinen vastakohta, se oli nimittäin raaputettu suurelle ohuelle paperiarkille ja koristeltu mustetahroilla ja monenlaisilla kiehkuroilla ja koukeroilla.

"Kaikkein paras äitiseni! Kolme eläköönhuutoa isälle! Brooke oli mainio kun sähkötti niin pian ja antoi meidän tietää, että isä on parempi. Syöksyin ullakolle heti kun kirje tuli, ja aioin kiittää Jumalaa, mutta en saanut sanotuksi kuin: 'Voi miten ihanaa, voi miten ihanaa'. Eikö se voi käydä oikeasta rukouksesta -- sydämessäni niitä kuitenkin oli vaikka kuinka monta? Meillä on hyvin hauskoja hetkiä, ja nyt minäkin voin nauttia niistä, sillä kaikki ovat hirvittävän kilttejä ja elämme kuin tunturikyyhkyset. Varmasti nauraisit jos näkisit miten Meg istuu pöydän päässä ja koettaa olla äidillinen. Hän tulee kauniimmaksi päivä päivältä, ja väliin olen vallan rakastunut häneen. Lapset ovat oikeita arkkienkeleitä ja minä -- no niin, minä olen Jo, eikä minusta koskaan muuta tulekaan.

Ai, mutta minun pitää kertoa että olin vähällä joutua riitaan Laurien kanssa. Äkämystyin joutavasta pikkuasiasta, ja hän loukkaantui. Minä olin oikeassa, mutta kielenkäyttöni ei kai ollut oikein onnistunutta, sillä hän meni kotiin eikä aikonut tulla takaisin ennen kuin olin pyytänyt anteeksi. Minä suutuin kauheasti ja sanoin etten pyytäisi. Tuota kesti kokonaisen päivän, minun oli paha olla ja kaipasin sinua kovasti. Laurie ja minä olemme molemmat ylpeitä, ja on vaikeata pyytää anteeksi, mutta luulin hänen sentään tulevan, sillä minä olin oikeassa. Hän ei tullut, ja myöhään illalla muistin mitä sanoit, kun Amy putosi jokeen. Luin pientä kirjaani, minun tuli parempi olla ja päätin etten antaisi auringon laskea vihani yli. Juoksin ulos ja aioin mennä sopimaan Laurien kanssa. Tapasin hänet portilla -- hän oli juuri tulossa minun luokseni samalle asialle. Nauroimme molemmat, pyysimme toisiltamme anteeksi ja olimme taas hyviä ystäviä.

Kirjoitin eilen runon, kun olin auttamassa Hannaa pyykinpesussa, ja koska isä pitää hupsuista tekeleistäni, pistän sen mukaan hänen huvikseen. Syleile häntä niin hellästi kuin ikinä voit ja suutele itseäsi kaksitoista kertaa oman hupsun Josi puolesta."

_Pesijättären laulu_

Pesuammeen äärellä laulelen, vesi valkea vaahtoilee, minä hieron ja väännän ja huuhtelen, sydän reippaana sykkäilee. Ulos sitten ilmaan tuoksuvaan vien vaatteet nuoralle kuivumaan.

Jos voisin näin tahrat arkien joka sielusta pestä pois. Kuin vesi ja ilma, niin puhtoinen jos ihmismielikin ois, ja jättiläispyykki verraton sais kuivua alla auringon.

On ahkeran mieli virkeä, hyvä, lämmin ja huoleton. Ei ehdi turhia miettiä kun tarpeeksi työtä on, ja tuskat ja huolet mielestään saa ahkera kohta hälvenemään.

Ja siksipä kiitän ja iloitsen, kun työtä näin tehdä saan. Suo mulle voiman ja terveyden ja mielen toiveikkaan. Ole selkeä, pää, sydän lämpöinen, kädet tehkää työtänne riemuiten.

"Rakas äiti! Minulle jää tilaa vain sen verran että voin lähettää rakkaat terveiseni ja pari kuivattua orvokkia siitä taimesta, jota olen kasvattanut ruukussa isää varten. Luen joka aamu, koetan olla kiltti kaiken päivää ja laulan itseni illalla uneen isän lauluilla. En voi laulaa 'Rauhan maata' nyt, se saa minut itkemään. Kaikki ovat hyvin ystävällisiä ja olemme niin onnellisia kuin voimme ilman Sinua. Amy tahtoo lopun sivua, ja minun täytyy lopettaa. En ole unohtanut vetää kelloa ja tuuletan huoneet joka päivä.

Suutele isää sille poskelle, jota hän sanoi minun poskekseni. Voi, tule pian takaisin! Sitä pyytää

Pikku Beth."

"Ma chère Mamma! Voimme kaikki hyvin luen läksyni aina enkä koskaan vinkuroi tytöille -- Meg sanoo että tarkotan vikuroi niin panen molemmat sanat ja saat valita paremman. Meg on minulle suuri helpotus, joka antaa minulle hyytelöä teen kanssa joka ilta ja se tekee minulle niin hyvää sanoo Jo ja pitää minut hyvällä tuulella. Laurie ei kohtele minua niin kunnioittavasti kun pitäisi kun olen kohta kolmetoistavuotias hän sanoo minua tipuseksi ja haavoituttaa mieltäni ja puhuu ranskaa hyvin nopeasti jos sanon Merci tai Bon jour niin kuin Hattie King. Sinisen pukuni hihat olivat vallan rikki ja Meg pani uudet mutta ne on sinisemmät kun puku. Minun oli paha mieli mutta en valita kestän suruni hyvin mutta toivoisin että Hanna panis enemmän koviketta esiliinoihini ja keittäisi tattaripuuroa joka päivä. Eikö hän voisi? Eikö tuo kysymysmerkki tullut kaunis? Meg sanoo että välimerkin käyttöni ja oikeinkirjoitukseni on kauheata ja olen syvästi loukkaantunut mutta minulla on niin paljon työtä etten ehdi. Hyvästi, paljon terveisiä isälle. Uskollinen tyttäresi

Amy Curtis March."

"hyvä rouvva! Minäkin kirjotan pari riviä ja saan sanoa että voimme hyvin. Tytöt on kilttejä ja tekee työtä kauniisti. Megistä tulee hyvä emäntä, pitää sitä paljo ja on hyvin oppivainen. Jo koittaa parhaansa muttei malta ajatella eikä siitä koskaan tiedä. Jo pesi pyykkiä maanantaina mutta tärkkäsi vaatteet ennen kuin ne oli kuivia ja sai punasen pumpulipuvun niin siniseksi että minä olin kuolla nauruun. Beth on hertaisin pieni kullanmuru ja on mulle avuksi kun on niin kätevä ja nöyrä. Se koitaa oppia kaikkea ja käy torilla kun vanha ihminen ja tekee laskut oikeen hyvin, me olemme hyvin tarkoja en anna tytöille kahvia kun kerran viikossa niinkun sanoitten ja pidän niitä yksinkertaisella ruualla. Amy on mielissään kun saa pitää pyhäkoulua ja syödä namuja. Herra Laurie on yhtämoinen kelmi kun aina ja panee talon Ylösalasin mutta se virkistää tyttöjä ja annan heitin peuhata. Vanha herra lähettää tänne kaikellaista ja on oikeen väsyttävä mutta tarkottaa hyvää ja ei se sovi että minä sanon siihen mitään. Leipä paistuu en ehdi enää tällä kerralla. Terveisiä herra Marchille ja että hän paranisi pian.

Kunnioituksella Hanna Mullet."

"Ylihoitajalle Raportti N:o 2. Kaikki hyvin Rappahannockissa, joukot kunnossa, sotakuri erinomainen, henkivartio toimii eversti Teddyn johdolla, kenraali Laurence tarkastaa joukot joka päivä, aliupseeri Mullet valvoo järjestystä ja majuri Tellu pitää vahtia yöllä. Washingtonista tulleita hyviä uutisia tervehdittiin 24 kunnialaukauksella, ja päävahdissa pantiin toimeen juhlakulkue. Kenraali lähettää terveiset johon sydämestään yhtyy

Eversti Teddy."

"Armollinen Rouva! Pikku tyttösenne voivat hyvin, saan heistä joka päivä tietoja Bethin ja Laurien välityksellä. Hanna on mallikelpoinen taloudenhoitaja ja vartioi kaunista Megiä kuin lohikäärme. Hauskaa että kaunista ilmaa kestää. Käyttäkää Brookea hyväksenne ja kääntykää minun puoleeni, jos menot ovat suuremmat kuin arvioitte. Älkää antako mieheltänne puuttua mitään. Jumalan kiitos että hän on paranemaan päin. -- Vilpitön ystävänne ja altis palvelijanne

James Laurence."

17.

PIKKU USKOLLINEN

Viikon ajan olisi vanhan talon hyvevarastosta riittänyt antimia koko lähiseudulle. Se oli todellakin hämmästyttävä. Kaikki näyttivät olevan suorastaan ylimaallisessa mielentilassa, ja uhrautuvaisuus kukoisti.

Mutta päästyään isän sairauden aiheuttamasta ensi levottomuudesta tytöt huomaamattaan hellittivät vähän ja alkoivat palata vanhoihin tapoihinsa. He eivät unohtaneet tunnuslausettaan, mutta toivomiseen ja ahkerointiin suhtauduttiin kepeämmin. Kovien ponnistusten jälkeen he katsoivat ansainneensa lomapäivän ja ottivatkin niitä aika monta.

Jo vilustui, kun hän ei suojellut lyhyttukkaista päätään, ja sai määräyksen pysyä kotona kunnes olisi parantunut, sillä Marchin täti ei tahtonut kuunnella nuhanenäisen luentaa. Tämä oli Jolle mieleen, ja myllättyään ensin koko talon ullakolta kellariin asti hän vihdoin asettui sohvalleen parantamaan nuhaansa aspiriinilla ja kirjoilla.

Amy huomasi että taloudenhoito ja taide eivät sovellu oikein yhteen ja palasi muovailutyönsä ääreen. Meg kävi joka päivä oppilaittensa luona ja ompeli -- tai luuli ompelevansa -- mutta paljon aikaa kului kirjeiden kirjoittamiseen ja Washingtonista tulleiden sanomien lukemiseen. Beth pysyi lujana, mutta vajosi hänkin silloin tällöin toimettomuuteen.

Beth täytti kuitenkin pienet velvollisuutensa uskollisesti joka päivä, suorittipa vielä sisartensakin tehtäviä, sillä nämä unohtivat ne helposti, ja koko talo oli kuin kello, jonka heiluri on joutunut epäkuntoon. Kun äidin ikävöiminen tai levottomuus isästä sai hänen sydämensä raskaaksi, hän hiipi erääseen tuttuun komeroon, kätki kasvonsa tutun rakkaan hameen laskoksiin, itki pienen itkun ja kuiskasi pienen rukouksen yksikseen. Kukaan ei tiennyt, mikä oikein sai Bethin taas iloiseksi alakuloisten hetkien jälkeen, mutta kaikki tunsivat kuinka suloinen ja avulias hän oli ja ottivat tavakseen mennä hänen luokseen saamaan neuvoa ja lohdutusta huoliinsa.

He eivät tienneet että noiden viikkojen kokemukset olivat tulikoe heidän luonteelleen, ja kun jännitys oli lauennut, he tunsivat selvinneensä hyvin ja ansaitsevansa kiitosta. Niin he kyllä ansaitsivatkin, mutta heidän erehdyksensä oli siinä, että he silloin lakkasivat panemasta parastaan. Tämän läksyn he oppivat vasta suuren levottomuuden ja katkeran katumuksen jälkeen. -- Meg, etkö menisi katsomaan Hummeleita? Äitihän sanoi ettemme saa unohtaa heitä, sanoi Beth kymmenen päivää rouva Marchin lähdön jälkeen.

-- Tänä iltana olen liian väsynyt, vastasi Meg keinuen mukavasti tuolissaan ja ompeli edelleen.

-- Etkö sinä voi mennä, Jo? kysyi Beth.

-- Liian kova tuuli minun nuhalleni.

-- Luulin että olit jo melkein terve.

-- Olen kyllin terve olemaan ulkona Laurien kanssa, mutta liian sairas menemään Hummelille, sanoi Jo nauraen, mutta häveten hiukan epäjohdonmukaisuuttaan.

-- Miksi et mene itse, Beth? kysyi Meg.

-- Olen ollut siellä joka päivä, mutta lapsi on sairas, enkä tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Rouva Hummel käy työssä, ja Lottchen hoitaa pienokaista, mutta se tulee aina vain sairaammaksi. Mielestäni sinun tai Hannan pitäisi mennä sitä katsomaan.

Beth puhui vakavasti, ja Meg lupasi mennä huomispäivänä.

-- Pyydä Hannalta jotakin hyvää ja juoksuta se heille, Beth. Raitis ilma tekee sinulle hyvää, sanoi Jo ja lisäsi puolustellen: -- Minä menisin, mutta tahdon lopettaa kirjoitukseni.

-- Pääni on kipeä ja olen väsynyt. Ajattelin että joku teistä menisi, sanoi Beth.

-- Amy tulee kohta kotiin, hän voi mennä, ehdotti Meg.

-- Hyvä on, levähdän vähän ja odotan häntä.

Beth pani pitkäkseen sohvalle, toiset palasivat töihinsä ja Hummelit unohdettiin. Kului tunti, Amya ei kuulunut, Meg oli mennyt huoneeseensa koettamaan uutta pukua, Jo oli syventynyt kertomukseensa ja Hanna nukkui sikeästi keittiön tulen ääressä.

Silloin Beth pani hilkan päähänsä, täytti korinsa ruoantähteillä ja hiipi ulos kylmään ilmaan pää kipeänä ja surullinen katse kärsivällisissä silmissään. Oli jo myöhä kun hän palasi takaisin, eikä kukaan nähnyt hänen hiipivän yläkertaan ja sulkeutuvan äidin huoneeseen. Puolen tuntia myöhemmin Jo tuli hakemaan sieltä jotakin ja näki Bethin istuvan lääkelaatikolla hyvin vakavana, silmät punaisina ja kamferipullo kädessään.

-- Kristoffer Kolumbus! Mikä on hätänä? huusi Jo, kun Beth viittasi häntä pysymään loitolla ja kysyi nopeasti:

-- Sinullahan on ollut tulirokko, eikö olekin?

-- On kyllä kauan sitten, samaan aikaan kun Megilläkin oli. Kuinka niin?

-- Sitten kerron sinulle. Voi, Jo, lapsi on kuollut.

-- Mikä lapsi?

-- Rouva Hummelin lapsi, se kuoli minun syliini ennen kuin hän ehti kotiin, sanoi Beth nyyhkyttäen.

-- Voi rakkaani, kuinka kauheata! Minun olisi pitänyt mennä eikä päästää sinua, sanoi Jo syleillen sisartaan ja istuutuen katuvaisen näköisenä äidin isoon tuoliin.

-- Ei se ollut kauheata, Jo, vain surullista! Näin heti että lapsi oli sairaampi, mutta Lottchen sanoi että äiti oli mennyt hakemaan lääkäriä, ja minä otin lapsen syliini ja annoin Lottyn levähtää. Se näytti nukkuvan, mutta äkkiä se parahti, vapisi kauttaaltaan ja makasi sitten aivan hiljaa. Minä koetin lämmittää sen jalkoja, ja Lotty tahtoi antaa sille maitoa, mutta se ei liikahtanutkaan, ja tiesin että se oli kuollut.

-- Älä itke, kultaseni! Mitä teit sitten?

-- Istuin vain ja pidin sitä sylissäni kunnes rouva Hummel ja lääkäri tulivat. Lääkäri sanoi että lapsi oli kuollut ja katseli Heinrichia ja Minnaa, joilla on kurkkutautia. "Tulirokkoa, hyvä rouva. Teidän olisi pitänyt hakea minut aikaisemmin", hän sanoi tylysti. Rouva Hummel sanoi olevansa köyhä ja koettaneensa hoivailla lasta parhaan kykynsä mukaan, mutta nyt oli liian myöhäistä, ja hän saattoi vain pyytää tohtoria auttamaan toisia lapsia ja perimään palkkansa köyhäinhoitolaitokselta. Lääkäri hymyili ja oli ystävällisempi, mutta tuo kaikki oli hyvin surullista, ja minä itkin kilpaa heidän kanssaan, kunnes tohtori äkkiä kääntyi ja käski minua juoksemaan heti kotiin ja ottamaan belladonnaa, muuten saisin itsekin tulirokon.

-- Ei, ethän toki sinä! huudahti Jo säikähtyneenä ja syleili häntä kiihkeästi. -- Voi, Beth, jos sinä sairastut, en koskaan anna itselleni anteeksi! _Mitä_ meidän pitää tehdä?

-- Älä säikähdä, olen varma, että jos saan tulirokon, se on lievä. Katsoin äidin kirjasta ja näin että se alkaa päänsäryllä, kurkkukivulla ja pahoinvoinnilla, ja niitä juuri minulla onkin. Otin belladonnaa ja voin nyt paremmin, sanoi Beth laskien kylmät kätensä kuumalle otsalleen ja koettaen näyttää iloiselta.

-- Jospa äiti olisi kotona! huudahti Jo, otti lääkärikirjan käteensä ja tunsi että Washington oli hyvin kaukana. Hän luki sivun, katsoi Bethiin, koetti kädellään hänen otsaansa, katsoi hänen kurkkuaan ja sanoi sitten vakavasti:

-- Sinä olet käynyt katsomassa lasta yli viikon ajan ja olet ollut toisten lasten kanssa, jotka jo ovat sairastuneet. Pelkään että sinussa on jo tulirokko, Beth. Kutsun Hannan tänne, hän ymmärtää sellaisia asioita.

-- Älä anna Amyn tulla, hänessä ei ole ollut tulirokkoa, ja olisi kauheata jos hän saisi minusta tartunnan. Ettekö te, Meg ja sinä, voi saada sitä uudestaan? kysyi Beth huolestuneena.

-- Sitä en usko, äläkä välitä vaikka saisinkin. Se olisi minulle oikein, itsekkäälle raukalle, joka annoin sinun mennä ja jäin kirjoittamaan viheliäisiä juttujani, mutisi Jo mennessään kysymään neuvoa Hannalta.

Tuo uskollinen sielu heräsi siinä silmänräpäyksessä ja asettui asiain johtoon vakuuttaen Jolle ettei ollut mitään syytä hätääntyä. Jokainen ihminen saa ennen pitkää tulirokkotartunnan, ja jos hoito on hyvä, ei kukaan kuole siihen. Jo oli jo paljon rauhallisempi, kun he menivät kertomaan asiasta Megille.

-- Nyt sanon mitä teemme, sanoi Hanna tutkittuaan Bethin ja tehtyään hänelle kysymyksiä. -- Kutsumme tohtori Bangsin katsomaan lapsikultaa ja antamaan meille ohjeita, sitten lähetämme Amyn Marchin tädin luo joksikin aikaa, jotta hän ei saisi tartuntaa, ja toinen teistä, tytöt, voi jäädä kotiin pariksi päiväksi huvittamaan Bethiä.

-- Minä tietenkin jään, minä olen vanhin, aloitti Meg levottoman ja katuvaisen näköisenä.

-- Minä jään, on minun syyni että hän on sairas. Lupasin äidille juosta asioita, enkä ole tehnyt sitä, sanoi Jo tarmokkaasti.

-- Kumman Beth itse tahtoo jäävän? Yksi riittää, sanoi Hanna.

-- Jon, sanoi Beth ja painoi päänsä tyytyväisenä Jon rintaan. Niin asia oli ratkaistu.

-- Minä menen kertomaan Amylle, sanoi Meg hieman pahastuneena, kun hänet oli syrjäytetty, mutta itse asiassa tuntien huojennusta, sillä hän ei pitänyt sairaanhoidosta kuten Jo.

Amy nosti ilmikapinan ja selitti kiihkeästi, että hän ennemmin ottaa tulirokon kuin menee Marchin tädin luo. Meg puhui hänelle järkeä, pyysi kauniisti ja käski, mutta kaikki oli turhaa. Amy ilmoitti että hän ei mene, ja Meg jätti hänet epätoivoissaan ja meni kysymään Hannalta, mitä olisi tehtävä.

Ennen kuin hän palasi, oli Laurie tullut huoneeseen, missä Amy makasi nyyhkyttäen, kasvot haudattuina sohvatyynyyn. Amy kertoi mitä oli tapahtunut ja odotti että häntä lohdutettaisiin, mutta Laurie vain työnsi kädet taskuunsa ja käveli edestakaisin hiljaa vihellellen ja kulmakarvojaan rypistäen. Sitten hän istahti Amyn viereen ja sanoi maanittelevaan tapaansa:

-- Ole nyt järkevä pikku nainen ja tee kuten he tahtovat. Ei, älä itke, mutta kuule minkä hauskan suunnitelman olen tehnyt. Sinä menet Marchin tädin luo, ja minä tulen joka päivä hakemaan sinut ulos kävelemään tai ajelulle, ja me pidämme hurjan hauskaa. Eikö se olisi sentään toista kuin jäädä tänne nuhjustelemaan?

-- Minä en tahdo että minut lähetetään pois aivan kuin olisin tiellä, sanoi Amy loukkaantuneena.

-- Kaikkea sitä kuuleekin, omaa parastasihan he vain katsovat. Ethän tahdo sairastua, vai mitä?

-- Ei, en tietenkään, mutta varmasti minä sairastun, sillä olen ollut koko ajan Bethin kanssa.

-- Voit sinä vielä päästä taudilta karkuun, jos lähdet heti. Ja paikanvaihdos ja huolellinen hoito tekevät joka tapauksessa hyvää; jos olet jo saanut tartunnan, sairastut ainakin hyvin lievästi. Neuvon sinua lähtemään niin pian kuin suinkin voit, sillä tulirokko ei ole leikin asia, hyvä neiti.

-- Mutta Marchin tädin luona on mahdottoman ikävää, ja hän on kauhean tyly, sanoi Amy melkein pelästyneen näköisenä.

-- Ei ollenkaan ikävää, kun minä käyn jokikinen päivä kertomassa kuinka Beth jaksaa ja vien sinut ulos pitämään hauskaa. Vanha rouva pitää minusta, ja koetan olla oikein kohtelias, niin ettei hän mukise teemmepä sitten mitä tahansa.

-- Vietkö minut ajelemaan pikkuvaunuissa Puckilla?

-- Kunniasanallani.

-- Ja tuletko joka päivä?

-- Varmasti.

-- Ja tuot minut takaisin heti kun Beth on terve?

-- Samalla minuutilla.

-- Ja pääsenkö teatteriin?

-- Vaikka kymmeneen -- jos vain ehdimme.

-- No -- minä luulen -- että -- minä menen, sanoi Amy hitaasti.

-- Järkevä tyttö! Mene nyt kertomaan Megille että olet suostunut tuumaan, sanoi Laurie ja taputti Amya hyväksyvästi olalle, mikä seikka harmitti nuorta neitiä enemmän kuin oma suostumisensa.

Meg ja Jo syöksyivät alas katsomaan tuota suurta ihmettä, ja uhrautuvainen Amy lupasi mennä, jos lääkäri toteaisi että Beth oli tulossa sairaaksi.

-- Kuinka Beth nyt jaksaa? kysyi Laurie huolestuneena. Beth oli hänen erityinen suosikkinsa ja hän oli levottomampi kuin tahtoi näyttääkään.

-- Hän makaa äidin sängyssä ja voi jo paremmin. Lapsen kuolema on järkyttänyt hänen mieltään, mutta uskon sittenkin että hän on vain vilustunut. Hannakin sanoo arvelevansa niin, mutta hän näyttää levottomalta, ja juuri se huolestuttaa minua.

-- Miten hirveätä elämä onkaan! sanoi Jo pörröttäen kiusaantuneena tukkaansa. -- Tuskin olemme päässeet yhdestä surusta, kun jo tulee toinen. Kaikki menee hullusti kun äiti on poissa -- olen aivan päästäni pyörällä.

-- Älä sentään tee piikkisikaa itsestäsi, se ei pue sinua. Anna tukkasi kasvaa, Jo -- ja sano pitääkö minun sähköttää äidillenne vai mitä voin tehdä puolestanne? kysyi Laurie, joka ei voinut oikein tottua siihen, että hänen ystävänsä oli uhrannut ainoan kaunistuksensa.

-- Kunpa tietäisin mitä on tehtävä, sanoi Meg. -- Minusta meidän pitäisi ilmoittaa äidille jos Beth todella on sairas, mutta Hanna sanoo ettemme saa, kun äiti ei kuitenkaan voi jättää isää ja he tulisivat vain suotta levottomiksi. Beth toipuu varmaan pian. Hanna tietää kyllä tarkalleen mitä on tehtävä, ja äiti sanoi että meidän pitäisi seurata hänen neuvojaan. Mutta ei se minusta ole kylläkään aivan oikein.

-- Hm, no niin, en osaa sanoa, mutta entä jos kysyisitte isoisän mielipidettä sitten kun lääkäri on käynyt.

-- Niin teemmekin. Jo, mene heti hakemaan tohtori Bangsia, määräsi Meg. -- Emme voi päättää mitään ennen kuin hän on käynyt.

-- Annahan olla, Jo, minä olen nyt tämän talon juoksupoika, sanoi Laurie ja otti lakkinsa.

-- Sinulla olisi varmasti muutakin työtä, aloitti Meg.

-- Eikä ole, olen jo lukenut tämänpäiväiset läksyni.

-- Luetko läksyjä loma-aikana? kysyi Jo.

-- Seuraan naapurieni hyvää esimerkkiä, vastasi Laurie ja riensi ulos.

-- Laurie on hieno poika, sanoi Jo ja katseli hyväksyvästi hymyillen toveriaan, kun tämä hyppäsi aidan yli.

-- Mukiinmenevä, miksei, vastasi Meg viileästi, sillä siitä pitäen kun häntä ja Laurieta oli Moffatin kutsuilla ajattelemattomasti paneteltu, hän oli suhtautunut hyvin pidättyväisesti nuorukaiseen.