Part 9
-- Oli kerran köyhä vaimo, jolla oli kolme neljä lasta. Työhön lähtiessään hän aina lukitsi mökin oven, ettei lapsille sattuisi mitään vahinkoa. Eräänä päivänä hän sanoi lähtiessään: "Muistakaa nyt, lapset, olla kilttejä. Älkää päästäkö vauvaa putoamaan ikkunasta, älkää leikkikö tulitikuilla älkääkä panko herneitä nenäänne." Lapset eivät olleet ikinä ajatelleetkaan panna herneitä nenäänsä, mutta heti kun äiti oli lähtenyt, kaikki tukkivat nenänsä täyteen herneitä kokeillakseen miltä se tuntui, ja palattuaan kotiin äiti tapasi koko joukon itkemässä.
-- Koskiko se? kysyi Rob niin kiinnostuneena, että hänen äitinsä lisäsi äkkiä:
-- Koski kauheasti, tiedän sen omasta kokemuksesta, sillä kun minun äitini kertoi minulle tarinan, minä pöhköpää halusin kokeilla sitä itse. Minulla ei ollut herneitä, mutta otin pieniä, sileitä kiviä ja työnsin niitä nenääni. Se tuntui pahalta ja koetinkin saada ne heti pois, mutta yksi kivi jäi nenään, ja minua hävetti niin kertoa, kuinka typerä olin ollut, että odottelin tuntikausia, vaikka kivi vaivasi koko ajan nenässäni. Lopuksi tuska oli niin kova, että minun täytyi kertoa asia, ja kun äiti ei saanut kiveä pois, tuli tohtori. Silloin minut sidottiin tuoliin, Rob, ja tohtori työnsi pihtinsä nenääni ja sai kuin saikin kiven pois. Kyllä minun nenäparkaani pakotti ja ihmiset nauroivat!
Jo-rouva pudisti päätään aivan kuin pelkkä muisteleminenkin olisi tehnyt kipeää.
Demi ehdotti, että Annabella-raukka haudattaisiin, ja innostuttuaan hautajaismenoihin Teddykin unohti surunsa. Amy-tädiltä tuli kohta uusi nukkelähetys, joka lohdutti Daisyn, ja Kissihiiri Julmuri näytti saaneen viimeisestä uhrista tarpeekseen, sillä se ei enää kiusannut lapsia.
'Keippi' oli uuden innostavan leikin nimi, jonka Tommy oli keksinyt. Koska tätä mielenkiintoista eläintä ei ole missään eläintarhassa, kerron vähän sen tavoista ja ominaisuuksista. Keippi oli siivekäs nelijalkainen, jolla oli inhimilliset, nuorekkaat ja iloiset kasvot. Sen kävellessä maa tömisee, ja kun se lentää, ilma vinkuu. Joskus se kulkee pystyasennossa ja puhuu hyvää englantia. Se on tavallisesti kääriytynyt viittaan, joka on joskus punainen, joskus sininen tai kirjava, ja niin oudolta kuin kuulostaakin, keipit vaihtavat usein nahkoja keskenään. Päässä niillä on sarvi, joka muistuttaa ruskeasta pahvista tehtyä lampunvarjostinta. Niiden selässä on samasta aineesta tehdyt siivet, joita ne räpyttävät lentäessään. Keipit eivät koskaan lennä korkealla, koska ne syöksyvät heti maahan, jos kohoavat kovin ylös.
Keipit syövät maasta ruohoa, mutta voivat myös nakertaa istualtaan kuin orava. Niiden mieliruokaa oli siemenkakku; mutta ne syövät myös omenoita, vieläpä raakoja porkkanoitakin, jos ruokaa oli niukalti. Ne elävät luolissa, missä niillä on jonkinlainen pyykkikoria muistuttava pesä. Pienet keipit leikkivät pesässä, kunnes niiden siivet kasvavat.
Nämä omituiset eläimet riitelevät joskus, ja silloin ne käyttävät ihmisten kieltä, haukkuvat toisiaan, itkevät ja toruvat, ja joskus ne heittävät pois sarvet ja nahan ja selittävät äkäisesti: -- Ei me enää viitsitä leikkiä. Ne harvat etuoikeutetut, jotka ovat tutkineet näitä eläimiä, pitävät niitä apinan, sfinksin, griipin ja muiden kummallisten eläinten välimuotoina.
Leikki oli hyvin suosittu, ja nuoremmat lapset viettivät monta sateista iltapäivää lastenhuoneessa räpytellen siipiään, ryömien ja käyttäytyen ylimalkaan kuin mielipuolet. Itse asiassa leikki oli tuhoisaa vaatteille, varsinkin housunpolville ja kyynärpäille, mutta paikatessaan ja parsiessaan niitä rouva Bhaer sanoi vain:
-- Me aikuiset teemme paljon muuta yhtä hullua, mutta ei läheskään yhtä viatonta. Jos voisin iloita leikistä yhtä paljon kuin pienet lemmikkini, rupeaisin varmaan itsekin keipiksi.
Natista oli hauskinta työskennellä puutarhassa tai kyyhöttää raidassa viuluineen, sillä tuo vihreä lehtipesä oli hänelle taikamaailma, jossa hän istui onnellisena soittelemassa. Pojat sanoivat häntä 'livertäjäksi', koska hän aina hyräili, vihelteli tai soitti, ja he pysähtyivät usein hetkeksi kesken leikkejään kuuntelemaan hänen viulunsa säveliä, jotka tuntuivat johtavan kesäisen luonnon orkesteria. Linnut näyttivät tervehtivän häntä kaltaisenaan, sillä pelkäämättä ne istuivat aidalla tai puikkelehtivat oksien välissä katsellen häntä sirkein silmin. Läheisessä omenapuussa pesivä punarintapariskunta piti ilmeisesti häntä ystävänään, sillä isälintu pyydysti hyönteisiä aivan Natin ympäriltä ja emo istui hautomassa sinertäviä muniaan niin kuin poika olisi vain uudenlainen mustarastas, joka viihdytti sitä laulullaan.
Puro solisi ja kimalteli hänen allaan, mehiläiset surisivat apilapellolla puron toisella puolen, ja vanhan talon siipirakennukset ojentuivat suojelevasti Natia kohti. Onnellisena ja rauhallisin mielin hän haaveksi tuntikausia piilossaan tietämättä kuinka terveellistä tällainen elämä hänelle oli.
Hänellä oli yksi väsymätön kuuntelija, jolle hän oli paljon muutakin kuin pelkkä koulutoveri. Billy-parka loikoili mielellään puron rannalla katsellen lehtien ja vaahtopallojen pyörintää veden pinnassa ja kuunnellen raidasta kuuluvaa soittoa. Hän näytti pitävän Natia enkelinä, joka istui korkealla laulamassa, sillä jotkut lapsuusaikaiset mielikuvat olivat säilyneet hänen mielessään ja näyttivät kirkastuvan näihin aikoihin.
Huomatessaan Billyn mieltymyksen Natiin herra Bhaer pyysi, että Nat auttaisi heitä karkottamaan niitä pilviä, jotka sumensivat poikaraukan järjen. Iloisena saadessaan jollakin tavalla osoittaa kiitollisuuttaan Nat hymyili aina Billylle, kun tämä seurasi häntä, ja antoi pojan rauhassa kuunnella soittoaan.
Ostaminen ja myyminen oli Jack Fordin vapaa-ajan harrastuksena. Siinä hän seurasi setänsä jalanjälkiä, sillä tämä oli kauppiaana maalla ja kokosi rahaa myymällä vähän kaikkea. Jack oli nähnyt sekoitettavan hiekkaa sokeriin, vettä siirappiin, sianlihaa voihin ja muuta samantapaista ja luuli autuaasti, että se kuuluu liike-elämään. Hänen oma tavaravarastonsa oli kyllä toisenlainen, mutta hän kiskoi minkä ikinä sai jokaisesta myymästään madosta ja jäi aina voitolle vaihtaessaan poikien kanssa nauloja, veitsiä, ongenkoukkuja tai mitä milloinkin. Pojilla oli jokaisella liikanimi. Jackia he sanoivat 'kitupiikiksi', mutta hän välitti vähät siitä, niin kauan kuin vanha tupakkakukkaro, johon hän keräsi rahansa, tuli yhä raskaammaksi.
Hän perusti jonkinlaisen huutokauppakamarin ja myi silloin tällöin loppuun keräämänsä rojuvaraston tai auttoi poikia vaihtamaan tavaroita keskenään. Hän osti halvalla palloja, jääpallomailoja ja muita välineitä, kiillotti ja yhdisteli niitä ja myi ne muutaman centin voitolla ulottaen liiketoimensa säännöistä välittämättä myös Plumfieldin porttien ulkopuolelle. Herra Bhaer koetti estää pojan keinottelua ja saada hänet ymmärtämään, ettei kaupanteko suinkaan ollut samaa kuin toisten pettäminen.
Joskus Jack teki huonon kaupan, harmitteli sitä enemmän kuin vääriä vastauksia tunnilla tai epäonnistuneita kokeita ja otti vahingon korkoineen takaisin heti kun tilaisuus sattui. Hänen tilikirjansa oli erinomaisessa kunnossa, ja numerot selvisivät hänelle kuin itsestään. Herra Bhaer kiitteli häntä tästä ja koetti saada hänet yhtä helposti käsittämään kunnian ja rehellisyyden vaatimuksia. Huomattuaan vähitellen, ettei voinut tulla toimeen ilman näitä hyveitä, Jack myönsi opettajansa olleen oikeassa.
Emil puolestaan vietti vapaapäivänsä joella tai lammella ja valmensi isoja poikia soutukilpailuun tarkoituksenaan rökittää eräät kaupunkilaispojat, jotka silloin tällöin tunkeutuivat heidän alueelleen. Kilpailu pidettiinkin, mutta koska se päättyi yleiseen haaksirikkoon, siitä ei puhuttu julkisesti. Kommodori oli vähän aikaa niin masentunut tästä onnettomuudesta, että aikoi vakaasti vetäytyä autiolle saarelle. Koska sopivaa saarta ei kuitenkaan ollut tarjolla, hänen oli pakko jäädä ystäviensä joukkoon. Lohdutuksekseen hän rakensi laivatelakan.
Pikku tytöt tyytyivät ikäistensä leikkeihin täydentäen niitä vain vilkkaalla mielikuvituksellaan. Tärkeimmän ja hauskimman leikin nimi oli 'rouva Shakespeare Smith' -- nimi oli Jo-tädin keksimä. Rouvaparan koettelemukset olivat monet ja ihmeelliset. Daisy oli rouva S.S. ja Nan vuoroin hänen tyttärensä tai naapurinsa rouva Rasavilli.
Näiden rouvien kokemuksia ei voi sanoin kuvata, sillä yhden lyhyen iltapäivän kuluessa heidän perhepiirinsä saattoi olla moninaisten tapahtumien näyttämönä. Siellä syntyi lapsia, vietettiin häitä ja hautajaisia, kärsittiin tulvan ja maanjäristyksen tuhoja, pidettiin teekutsuja ja tehtiin ilmapalloretkiä. Tarmokkaat rouvat matkustivat miljoonia kilometrejä ja heidän hattunsa ja pukunsa olivat ennen näkemättömiä. Vuoteella istuen he matkustivat tulisten juoksijoiden vetämissä vaunuissa ja keikkuivat ylös ja alas, kunnes päätä pyörrytti. Tauteja ja tulipaloja sattui tuhkatiheään ja vaihteen vuoksi joskus yleinen verilöyly. Nan ei koskaan väsynyt keksimään leikeistä uusia muunnoksia ja Daisy seurasi hänen johtoaan sokeasti ihaillen. Teddy oli heidän vakituinen uhrinsa, ja usein hänet oli pelastettava todellisesta vaarasta, sillä innostuneet rouvat unohtivat helposti, ettei hän ollut samaa ainetta kuin heidän kärsivälliset nukkensa. Kerran he sulkivat hänet vaatekaappiin, muka vankilaan, ja unohtivat hänet sinne juostessaan ulos leikkimään. Kerran he olivat hukuttaa hänet kylpyammeeseen leikkiessään 'sukkelaa pikku valasta'. Ja kerrassaan huonosti yritti käydä silloin kun tytöt hirttivät Teddyn ryövärinä. Onneksi poika ennätettiin pelastaa ajoissa.
Mutta kaikkein suosituin ajanviete oli kerho. Nimeä sillä ei ollut, eikä se sitä tarvinnutkaan, sillä se oli ainoa koko seudulla. Isot pojat perustivat sen, mutta nuoremmatkin pääsivät silloin tällöin mukaan, jos käyttäytyivät hyvin. Tommy ja Demi olivat kunniajäseniä, mutta heidän täytyi aina poistua harmillisen aikaisin. Kerhon toimintamuodot olivat hiukan poikkeukselliset, sillä se kokoontui mitä merkillisimmissä paikoissa ja mitä merkillisimpinä vuorokauden aikoina ja harrasti eriskummaisia juhlamenoja. Silloin tällöin se hajosi myrskyisästi, mutta vain herätäkseen eloon entistä elinvoimaisempana.
Sateisina iltoina kerho kokoontui kouluhuoneeseen, jossa pelattiin sakkia, tammea ja tulitikkupelejä, harjoiteltiin kansantansseja, väiteltiin, harrastettiin lausuntaa tai esitettiin tärisyttäviä murhenäytelmiä. Kesäisin oli kokouspaikkana lato, eikä kukaan ulkopuolinen tiennyt mitä siellä tapahtui.
Hellepäivinä kerholaiset siirtyivät joelle harjoittamaan vesiurheilua tai istuskelemaan vilpoisasti rannalla kuin sammakot. Tällaisissa tilaisuuksissa puheet olivat perin kaunosanaisia, suorastaan vuolaita. Mutta jos jonkun sanat eivät miellyttäneet kuulijoita, hänen päälleen roiskittiin kylmää vettä, kunnes hän tukki suunsa. Puheenjohtajana oli Franz, ja kun muistaa jäsenistön luonteen, antaa täyden arvon hänen järjestelykyvylleen. Herra Bhaer ei koskaan sekaantunut kerhon asioihin. Palkinnoksi tästä viisaasta pidättyvyydestä hänet joskus vihittiin kerhon salaisuuksiin, ja ne näyttivät suuresti huvittavan häntä.
Tultuaan taloon Nan aiheutti nuorten herrojen keskuudessa suurta hämminkiä ja erimielisyyttä anomalla herkeämättä kerhon jäsenyyttä milloin kirjallisesti, milloin suullisesti. Hän häiritsi juhlamenoja kurkistelemalla avaimenreiästä, järjesti kiihkeitä kohtauksia oven takana ja kirjoitteli pilkallisia huomautuksia seiniin ja aitoihin, sillä hän oli lannistumaton.
Huomattuaan nämä keinot turhiksi tytöt perustivat Jo-rouvan neuvosta oman yhdistyksen, jota he sanoivat Naisten kerhoksi. Sinne he pyysivät jalomielisesti myös niitä herroja, jotka nuoruutensa vuoksi eivät päässeet toiseen kerhoon, ja viihdyttivät heitä pikku illallisilla ja Nanin keksimillä leikeillä niin, että isoistakin pojista yksi toisensa jälkeen ilmaisi halunsa saada osallistua huvitilaisuuksiin. Pitkien keskustelujen jälkeen päätettiin lopulta ryhtyä keskinäiseen kanssakäymiseen.
Eräänä iltana Naisten kerhon jäsenet kutsuttiin vierailulle kilpailevaan yhdistykseen, ja herrojen suureksi hämmästykseksi heidän läsnäolonsa ei lainkaan häirinnyt vakinaisten jäsenten keskusteluja tai huvituksia. Neidit vastasivat sievästi ja vieraanvaraisesti tähän rauhantarjoukseen ja molemmat kerhot kukoistivat kauan ja onnellisina.
9
DAISYN TANSSIAISET
"Rouva Shakespeare Smithillä on kunnia kutsua herra John Brooke, herra Thomas Bangs ja herra Nathaniel Blake tanssiaisiin tänään kello kolmelta...
J.K. Natin pitää tuoda viulunsa, että voidaan tanssia, ja poikien täytyy olla ihmisiksi, muuten he eivät saa muruakaan niistä herkuista, joita olemme valmistaneet."
Tätä hienoa kutsua olisi tuskin noudatettu ilman jälkikirjoituksessa annettua vihjausta.
-- Tuoksuista päätellen he ovat tosiaan tehneet kamalasti herkkuja. Mennään, sanoi Tommy.
-- Voidaan lähteä pois heti kun kaikki on syöty, lisäsi Demi.
-- Minä en ole ollut ikinä tanssiaisissa. Mitä siellä pitää tehdä? kysyi Nat.
-- Leikitään että ollaan aikuisia, istutaan pönäkästi ja tyhmännäköisinä niin kuin isot ihmiset ja tanssitaan tyttöjen mieliksi. Sitten syödään mitä saadaan, ja lähdetään pois niin pian kuin suinkin.
-- Ehkä tuosta selviäisi, sanoi Nat mietittyään hetken Tommyn kuvausta.
-- Minä kirjoitan ja sanon, että me tulemme, päätti Demi ja kyhäsi kohteliaan vastauksen:
"Me tulemme kaikki. Olkaa hyvät ja laittakaa paljon syötävää. Nöyrin palvelijanne D.B."
Neideillä oli todellinen hätä ja huoli näistä ensimmäisistä tanssiaisistaan, sillä jos kaikki onnistuisi hyvin, he pitäisivät pian harvoille valituille suuret juhlapäivälliset.
-- Meidän pitäisi saada pojat viihtymään, sillä Jo-tädin mielestä heille on terveellistä leikkiä meidän kanssamme, kunhan he vain ovat siivosti, sanoi Daisy äidillisesti tarkastellen levottomana tarjouksia.
-- Demi ja Nat ovat kyllä kilttejä, mutta Tommy tekee varmasti jotain ilkeyttä, tuumi Nan ja pudisti päätään järjestellessään pientä leivoskoria.
-- Silloin hän saa lähteä heti, sanoi Daisy päättävästi.
-- Ei ketään voi ajaa pois kutsuista, sehän on mahdotonta.
-- No sitten ei enää ikinä kutsuta häntä.
-- Se kyllä tepsii. Hän on hirveän pahoillaan, jos ei pääsekään päivällisille.
-- Ja silloin laitetaan niin hienoja herkkuja kuin ikinä osataan. Hyvää lientä, jota ammennetaan kulhosta kauhalla, lintupaistia ja kastiketta ja kaikenlaisia hyviä vihanneksia.
-- Kello on pian kolme ja meidän pitää pukeutua, huomautti Nan, joka oli hankkinut tilaisuutta varten hienon puvun ja paloi halusta käyttää sitä.
-- Minä olen äiti, eikä minun tarvitse hienostella, sanoi Daisy ja puki päälleen punaisilla nauharuusukkeilla koristellun yömyssyn sekä Jo-tädin pitkän hameen ja huivin. Silmälasit ja iso miesten nenäliina täydensivät asua ja tekivät tytöstä lylleröisen, punaposkisen eukon.
Nanilla oli kimppu tekokukkia, vanhat vaaleanpunaiset tohvelit, keltainen liivi, vihreä musliinihame ja pölyhuiskun sulista tehty viuhka.
-- Minä olen tytär, niin että minä saan koristella itseäni aika lailla ja minun pitää tanssia ja laulaa ja puhua enemmän kuin sinun. Äidithän tarjoavat vain teetä ja ovat säädyllisiä.
Äkkiä kuului ovelta kova koputus, joka lennätti neiti Smithin nojatuoliin leyhyttämään itseään arvokkaasti viuhkalla, kun taas hänen äitinsä istahti sohvaan suorana kuin kynttilä koettaen näyttää hyvin säädylliseltä. Pikku Bess, joka sattui olemaan vieraisilla, leikki sisäkköä, avasi oven ja sanoi kikattaen:
-- Hellat ovat hyvät ja tulevat fifään. Kaikki on valmifta.
Pojatkin olivat pukeutuneet tilaisuuden kunniaksi; kaikilla oli korkea paperikaulus, musta hattu ja kädessä kirjava valikoima käsineitä, sillä he olivat huomanneet tämän yksityiskohdan niin myöhään, ettei kukaan ollut löytänyt yhtenäistä hansikasparia.
-- Hyvää päivää, rouva, sanoi Demi niin möreästi, että hänen äänensä katkesi ja tervehdys jäi kovin niukaksi.
Kaikki kättelivät ja istuutuivat niin juhlallisen näköisinä, että nuoret herrat unohtivat pian arvokkuutensa ja vääntelehtivät tuoleillaan naurusta.
-- Voi älkää! huudahti rouva Smith hyvin pahastuneena.
-- Ette saa tulla uudestaan jos käyttäydytte noin, lisäsi neiti Smith napauttaen hajuvesipullolla herra Bangsia, joka nauroi äänekkäimmin.
-- Minkä minä sille voin, kun te olette niin hurjan näköisiä, pyrski herra Bangs epäkohteliaasti.
-- Entäs sinä itse! Mutta minäpä en ole niin sivistymätön, että sanoisin sellaista. Hän ei saa tulla päivällisille, eihän, Daisy? huusi neiti Smith kiukkuisesti.
-- Meidän on kai parasta tanssia nyt. Toitteko viulunne, hyvä herra? kysyi rouva Smith herra Blakelta koettaen säilyttää tyynen kohteliaisuutensa.
-- Se on eteisessä, vastasi Nat ja meni hakemaan viulua.
-- Parasta juoda ensin teetä, ehdotti Tommy ujostelematta.
-- Ei, meidän kutsuissamme ei koskaan aloiteta ateriasta, ja ellette te tanssi hyvin, ette saa ruuan muruakaan, hyvät herrat, sanoi rouva Smith niin jyrkästi, että hänen vieraansa muuttuivat paikalla ylen kohteliaiksi.
-- Minä otan parikseni herra Bangsin ja opetan hänelle polkkaa, sillä katsoa hän ei ainakaan osaa siivolla, lisäsi kutsujen emäntä silmäillen Tommyä syyttävästi.
Nat nousi, ja tanssiaiset avasi kaksi paria, jotka veivät tunnollisesti päätökseen jotensakin sekalaisen tanssin. Naiset selvisivät erinomaisesti, sillä he pitivät tanssimisesta, mutta herratkin ponnistelivat toki miehekkäästi loppuun. Kun kaikki olivat aivan hengästyksissään, sallittiin pieni lepotauko, ja varsinkin rouva Smith-parka oli sen tarpeessa, sillä hän oli ollut vähän väliä kompastua pitkään hameeseensa. Pikku sisäkkö tarjosi siirappivettä niin pienistä kupeista, että eräskin vieras tyhjensi niitä valehtelematta yhdeksän.
-- Nyt teidän on pyydettävä Nania soittamaan ja laulamaan, sanoi Daisy veljelleen.
-- Laulaisitteko meille, hyvä neiti, pyysi tottelevainen vieras tarkastellen salaa, missä näkisi pianon.
Neiti Smith riensi heti kirjoituslipaston luo, nosti auki sälekannen ja istahti pöydän ääreen. Hän säesti itseään paukuttaen voimiensa takaa pöytälevyä ja lauloi uuden ihanan laulun, joka alkoi:
"Riemumieliä trubaduuri kitaraansa soitti, kun hän pahan vihollisen taistelussa voitti."
Pojat läiskyttivät käsiään innokkaasti ja hän esitti vielä muita lauluja, kunnes vieraiden täytyi vihjaista, että he olivat saaneet tarpeekseen. Kiitollisena tyttärensä osaksi tulleesta ylistyksestä rouva Smith sanoi kohteliaasti: -- Nyt aletaan juoda teetä. Mutta istukaa kauniisti älkääkä kahmiko.
Oli todella ilo katsella, miten arvokkaasti rouva Smith suoritti emännän tehtävät ja mitä mielenmalttia hän osoitti pienten vahinkojen sattuessa. Piirakoista paras luiskahti lattialle, kun hän koetti leikata sitä tylsällä veitsellä; leipä ja voi hävisivät pöydältä niin äkkiä, että emäntäparka joutui epätoivoon; ja mikä pahinta: kermavaahto oli niin löysää, että se piti juoda, vaikka tarkoitus oli ollut syödä se sievästi pienillä lusikoilla.
Ikävä tilanne syntyi, kun neiti Smith joutui sisäkön kanssa riitaan parhaasta kanelirinkilästä ja tämä heitti koko vadillisen ilmaan ja purskahti itkuun rinkelien putoillessa lattialle. Bess tyyntyi kuitenkin, kun hänkin pääsi pöydän ääreen ja sai tyhjentää sokeriastian.
Mutta tämän hälinän aikana iso lautasellinen rusinapullia oli hävinnyt salaperäisellä tavalla. Pullat olivat koko pitopöydän kaunistus, ja rouva Smith oli hyvin närkästynyt niiden katoamisesta. Jokainen emäntä tietää miltä tuntuu, kun leipoo tusinan verran ihania pullia ja sitten ne pyyhkäistään äkkiä olemattomiin.
-- Sinä piilotit ne, Tommy! Tiedän varmasti, että sinä ne otit! kiljui suuttunut emäntä uhaten epäilyksenalaista vierastaan maitokannulla.
-- Enkä ottanut.
-- Otit!
-- Ei kannata väittää vastaan, sanoi Nan, joka riidan aikana oli hotkinut kaiken hyytelön.
-- Anna takaisin ne, Demi, tiukkasi Tommy.
-- Nyt sinä jallitat, olet sullonut ne omaan taskuusi, kivahti Demi tuohtuen väärästä syytöksestä.
-- Otetaan ne häneltä. On hävytöntä itkettää Daisya, sanoi Nat, jonka mielestä tanssiaiset olivat jännittävämmät kuin hän oli odottanutkaan.
Mutta Daisy itki jo, ja uskollinen Bess yhtyi emäntänsä kyyneliin, ja Nan julisti, että kaikki pojat järjestään olivat kiusankappaleita. Samanaikaisesti riehui taistelu herrain kesken, sillä kun kaksi oikeuden puolustajaa hyökkäsi syyllisen kimppuun, tämä paatunut nuorukainen linnoittautui pöydän taakse ja pommitti sieltä toisia varastetuilla rusinapullilla, jotka soveltuivatkin hyvin ammuksiksi, koska olivat melkein yhtä kovia, kuin kuulat. Niin kauan kuin ammuksia riitti, hän piti puolensa, mutta heti kun viimeinen pulla oli singonnut rintavarustuksen yli, saatiin lurjus kiinni, laahattiin ulvoen huoneesta ja paiskattiin häpeällisesti eteisen lattialle.
Kukistajat palasivat voiton huumassa takaisin, ja Demin lohdutellessa rouva Smithiä Nat ja Nan keräsivät nurkista pullat, pistivät pudonneet rusinat taas kohdalleen ja järjestelivät lautasta, niin että se näytti melkein yhtä kauniilta kuin ennenkin. Mutta pullista oli loisto poissa, sillä sokeri oli niistä karissut eikä kukaan halunnut syödä niitä moisen häväistyksen jälkeen.
-- On kai parasta lähteä, sanoi Demi äkkiä kuullessaan Jo-tädin äänen portaista.
-- Niin kai, sanoi Nat ja pudotti samassa harhateille joutuneen rinkelin, jonka oli juuri poiminut lattialta.
Mutta Jo-rouva ilmestyi heidän joukkoonsa ennen kuin he ehtivät karata, ja hän kuunteli osaaottavasti, kun nuoret neidit kertoivat hänelle murheensa.
-- Ei mitään tanssiaisia mokomille pojille, ennen kuin he ovat sovittaneet huonon käytöksensä jollakin hyvällä teolla, sanoi Jo-rouva pudistaen päätään näille kolmelle pahantekijälle.
-- Leikkiähän se vain oli, alkoi Demi.
-- Ei sellainen leikki ole mukavaa, joka tekee toiset onnettomiksi. Minä olen pettynyt sinun suhteesi, Demi. En olisi uskonut sinun koskaan erehtyvän kiusaamaan kilttiä pikku siskoasi.
-- Ainahan pojat kiusaavat siskojaan. Tommykin on sitä mieltä, mutisi Demi.
-- En hyväksy, että minun poikani kiusaavat, ja ellette voi leikkiä sovinnossa, minä lähetän Daisyn kotiin, sanoi Jo-täti vakavasti.
Kuullessaan tämän kauhean uhkauksen Demi vilkaisi siskoonsa, ja Daisy kuivasi äkkiä kyynelensä, sillä ero oli pahin onnettomuus, joka kaksosille saattoi tapahtua.
-- Natkin oli ilkeä ja Tommy kaikkein ilkein, ehätti Nan kantelemaan peläten, että kaksi pahantekijöistä välttäisi rangaistuksen kokonaan.
-- Minä pyydän anteeksi, sanoi Nat häpeissään.
-- Minä en! mörähti Tommy avaimenreiästä, josta hän oli parhaansa mukaan kuunnellut.
Jo-rouvaa nauratti väkisin, mutta hän hillitsi itsensä ja sanoi painokkaasti osoittaen ovea:
-- Saatte mennä, pojat, mutta muistakaa: te ette saa puhua ettekä leikkiä tyttöjen kanssa ennen kuin minä annan luvan. Kiellän teiltä kaiken hauskan, koska ette ansaitse sellaista.
Huonosti käyttäytyneet nuoret herrat lähtivät heti, mutta joutuivat jo eteisessä parantumattoman herra Bangsin pilkan ja ivan kohteiksi, sillä yksinäisyydessä hän oli paatunut yhä enemmän.
Daisy lakkasi pian suremasta epäonnistuneita tanssiaisiaan, mutta nurisi määräystä, joka erotti hänet veljestä, ja samalla hän murehti veljen vajavaisuutta, helläsydäminen kun oli. Nan puolestaan oikein iloitsi tästä selkkauksesta ja kulki nenä pystyssä poikien ohi. Tommy ei ollut välittävinään koko asiasta ja ilmaisi äänekkäästi tyytyväisyytensä, kun oli päässyt rauhaan 'typeristä tytöistä'. Mutta toiset antautuivat nopeasti ja halusivat taas olla ystäviä tyttöjen kanssa, sillä he kaipasivat Daisyn hemmottelua ja herkkuja ja Nanin ilonpitoa. Kaiken kukkuraksi Jo-rouvakin näytti lukeutuvan loukkaantuneisiin tyttöihin, sillä hän ohikulkiessaan oli tuskin näkevinään karkotettuja. Tämä äkillinen suosion menetys heitti synkän varjon poikien elämään, sillä kun äiti Bhaer oli heidät hylännyt, tuntui kuin aurinko olisi pimennyt.
Kun luonnotonta tilannetta oli kestänyt kolme päivää, pojat eivät voineet enää kestää sitä, vaan kääntyivät isä Bhaerin puoleen. Huolestuneet avunanojat saivat häneltä neuvon, jonka he hyväksyivät kiitollisina ja panivat täytäntöön seuraavalla tavalla.