Part 7

Mikä pikku lintu lieneekään vienyt uutisen päämajaan, sitä ei kukaan tiennyt, mutta juuri kun ottelu oli kuumimmillaan ja Dan ja Emil tappelivat kuin kaksi nuorta bulldoggia toisten innostaessa heitä kiihtyneinä ja innostuneina herra Bhaer astui kehään, riuhtaisi ottelijat eroon toisistaan ja sanoi äänellä, jota harvoin kuultiin:

-- Tällaista minä en salli, pojat! Lopettakaa heti älkääkä antako tämän toistua. Minä pidän koulua pojille enkä villipedoille. Katsokaa nyt toisianne ja hävetkää.

-- Päästäkää minut, että saan iskeä hänet vielä kerran maahan, kiljui Dan huitoen nyrkeillään ilmaa herra Bhaerin lujassa otteessa.

-- Tule vain, tule vain, et sinä vielä ole minua voittanut, huusi Emil, joka oli ollut viisi kertaa maassa, mutta ei edes tiennyt, milloin hänet oli isketty.

-- He leikkivät gladiaattoria -- vai mitä ne roomalaiset olivat, joista sinä kerroit, Fritz-setä, huudahti Demi, joka silmät suurina oli ihaillut tätä uutta ajanvietettä.

-- Ne olivat melkoista raakalaisjoukkoa; toivottavasti olemme sentään oppineet jotain niiden päivien jälkeen. Minä en missään tapauksessa halua, että teette minun ladostani Colosseumin. Kuka ehdotti tätä?

-- Dan, kuului eri puolilta.

-- Sinä tiesit, että tappeleminen on kiellettyä?

-- Tiesin, murahti Dan.

-- Miksi sitten rikot sääntöjä?

-- Täytyyhän heidän oppia nyrkkeilemään, muuten heistä kaikista tulee lalluksia.

-- Onko Emil sinusta lallus? Ei hän juuri siltä näytä.

Herra Bhaer pani pojat kasvotusten. Danin silmänalus oli mustana ja takki riekaleina, Emililtä oli huuli halki ja nenä lytyssä, niin että hänen kasvonsa olivat aivan veriset; otsassa oli kuhmu joka loisti sinipunaisena kuin luumu. Mutta vammoistaan huolimatta Emil mulkoili vastustajaansa ja oli ilmeisesti kärkäs jatkamaan heti taistelua.

-- Emil olisi yliveto, jos olisi saanut vähän oppia, sanoi Dan. Hänen oli pakostakin annettava tunnustus pojalle, joka oli pystynyt pitämään häntä lujilla.

-- Hän saa kyllä aikanaan perehtyä nyrkkeilyyn ja itsepuolustukseen, mutta toistaiseksi hän tulee hyvin toimeen ilman tappelutunteja. Menkää pesemään kasvonne, ja muista, Dan: jos kerrankin vielä rikot sääntöjä, niin sinut lähetetään täältä pois. Tämä on sopimus, ja se pysyy voimassa, jos sinä pidät sen omasta puolestasi.

Pojat menivät, ja herra Bhaer lähti sitomaan nuorten gladiaattorien haavoja. Emil joutui vuoteeseen, ja Dan oli viikon ajan murheellinen katseltava.

Mutta kuriton poika ei tästä talttunut. Pian hänet saatiin kiinni uudesta rikkomuksesta.

Kun jotkut pojista lähtivät eräänä lauantai-iltana ulos, ehdotti Tommy, että mentäisiin joelle hakemaan uusia ongenvapoja.

-- Mennäänkin, ja otetaan Toby vetämään ne kotiin. Joku meistä voi ratsastaa sillä rantaan, innostui Pumppu, joka ei olisi viitsinyt kävellä.

-- Se joku tarkoittaa tietysti sinua, tokaisi Dan. -- No vauhtia sitten, Laiska-Jaakko.

Niin lähdettiin. Kun vavat oli katkottu ja oltiin jo paluumatkalla, sattui Demi pahaksi onneksi sanomaan Tommylle, joka ratsasti aasin selässä pitkä vapa kädessään:

-- Sinä olet kuin joku härkätaistelija, punainen vaate ja korea puku vain puuttuvat.

-- Olisi mukava joskus nähdä härkätaistelu, eikö? tuumi Tommy ravistellen keihästään.

-- Hei, järjestetään sellainen, ehdotti Dan valmiina ilkikuriin. -- Tuolla niityllä on Keltaruusu, ratsasta sen luo ja pane se vanha köntys juoksemaan.

-- Älkää ihmeessä, aloitti Demi, joka oli alkanut suhtautua epäilevästi Danin ehdotuksiin.

-- Miksei muka, eihän siinä tarvita kuin vähän huutoa ja melua, puolusteli Dan.

-- Minusta tuntuu, ettei Fritz-setä pitäisi siitä.

-- Onko hän koskaan kieltänyt meitä leikkimästä härkätaistelua?

-- Ei, ei kai, myönsi Demi.

-- Ole sitten hiljaa! Ratsasta sinä, Tom, lehmän luo, tässä on punainen vaate, jota voit heilutella sen edessä. Minä autan sinua saamaan siihen liikettä. Samassa Dan hyppäsi aidan yli uuteen leikkiin innostuneena. Toiset seurasivat häntä kuin lammaslauma, Demikin istui veräjäpuulla ja katseli kiinnostuneena näytöstä.

Keltaruusu-parka ei ollut oikein hyvällä tuulella, sillä se oli äskettäin erotettu vasikastaan ja suri sitä nyt katkerasti. Se piti koko ihmiskuntaa vihollisenaan, niin kuin ymmärrettävää olikin. Kun matadori lähestyi ratsain punainen nenäliina keihäännenässä liehuen, lehmä kohotti päänsä ja päästi tilanteeseen sopivan mölähdyksen. Tommy ratsasti uljaasti sen luo, ja Toby ravasi innokkaana tervehtimään vanhaa ystäväänsä, mutta kun vapa iski läsähtäen lehmän selkään, sekä Keltaruusu että Toby närkästyivät. Aasi peräytyi kiljuen ja lehmä seisoi vihaisena sarvet ojossa.

-- Hyökkää uudestaan, Tommy. Keltaruusu on julman äkäinen ja taistelee loistavasti!

Huomattuaan joutuneensa saarroksiin ja tällaisen häpäisyn kohteeksi Keltaruusu laukkasi ympäri niittyä raivostuen hetki hetkeltä enemmän, sillä mihin se kääntyikin, aina oli joku kauhea poikalapsi kiljumassa ja heiluttamassa uudenlaista ja hyvin ikäväntuntuista piiskaa. Pojilla oli hirveän hauskaa, mutta eläinparalla kurjat oltavat.

Vihdoin Keltaruusu menetti kokonaan malttinsa ja teki leikistä lopun odottamattomalla tavalla. Se kääntyi äkkiä ja syöksyi oikopäätä kohti vanhaa ystäväänsä Tobya, jonka käytös oli loukannut sitä sydänjuuria myöten. Hidas Toby peräytyi niin päistikkaa että kompastui kiveen, ja sekä ratsu että matadori lensivät maahan. Vimmastunut Keltaruusu loikkasi aidan yli ja lähti hurjasti laukkaamaan tietä pitkin poispäin.

-- Ottakaa kiinni, pysäyttäkää se! Joutuin, pojat! karjui Dan ampaisten Keltaruusun perään minkä kintuista pääsi, sillä lehmä oli herra Bhaerin silmäterä, ja Dan pelkäsi, että jos sille sattuisi jotain, häneltä olisi kaikki mennyttä. Siinä kävi juoksu, meteli, huuto ja puuskutus, ennen kuin Keltaruusu saatiin kiinni. Ongenvavat olivat jääneet, Toby oli ollut taittaa jalkansa kaatuessaan, ja pojat olivat punaisia, hengästyneitä ja peloissaan. Keltaruusu-poloisen he löysivät kukkatarhasta, jonne se oli lönkyttänyt lopen uupuneena pitkästä juoksusta.

Dan lainasi nuoran ja talutti Keltaruusun kotiin. Häntä seurasi joukko hyvin totisia nuoria herroja, sillä lehmä oli säälittävässä kunnossa. Se oli hypätessään nyrjäyttänyt jalkansa niin että se ontui pahasti, silmissä oli vauhko katse, ja kiiltävä karva oli märkä ja likainen.

-- Nyt jouduit kyllä kiikkiin, Dan, sanoi Tommy taluttaessaan puuskuttavaa aasia rääkätyn lehmän rinnalla.

-- Luuletko sitten itse pääseväsi noin vain livahtamaan? Sinähän olit mukana.

-- Kaikki me olimme mukana paitsi Demi, lisäsi Jack.

-- Mutta Demihän se koko jutun keksi, huomautti Ned.

-- Minä kielsin teitä, huudahti Demi, jonka sydäntä raastoi Keltaruusun kurja tila.

-- Bhaerin ukko antaa minulle varmasti potkut, mutta siitä minä viis veisaan, mutisi Dan. Hänen huolestunut ilmeensä puhui kuitenkin toista kuin sanat.

-- Pyydetään kaikki, että hän antaisi sinun jäädä, sanoi Demi, ja kaikki yhtyivät häneen -- paitsi Pumppu, joka elätti kaikessa hiljaisuudessa toivoa, ettei rangaistus kohdistuisi muihin kuin Daniin.

Nähtyään Keltaruusun ja kuultuaan mitä oli tapahtunut herra Bhaer ei puhunut paljon, nähtävästi hän pelkäsi sanovansa kiivastuksissaan liikaa. Keltaruusu talutettiin hyvitellen parteen, ja pojat lähetettiin huoneisiinsa illalliseen asti. Tämä pieni lykkäys antoi heille aikaa miettiä tapahtumain kulkua, arvailla tulevaa rangaistusta ja kuvitella paikkaa, minne Dan lähetettäisiin.

Dan vihelsi reippaasti huoneessaan, jottei kukaan vain luulisi hänen välittävän asiasta. Mutta odottaessaan tietoa kohtalostaan hän toivoi sitä hartaammin saavansa jäädä Plumfieldiin, mitä enemmän hän ajatteli mennyttä kovaa elämäänsä ja täällä kokemaansa ystävällisyyttä. Dan tiesi, että häntä tahdottiin auttaa, ja sisimmässään hän oli kiitollinen, mutta kova elämä oli paaduttanut hänet piittaamattomaksi ja epäluuloiseksi. Hän vihasi pakkoa ja taisteli sitä vastaan kuin villipeto, vaikka aavistikin, että alistuminen sääntöihin olisi hyväksi hänelle itselleen. Hän mietti, millaista olisi taas ajelehtia pitkin kaupunkia, niin kuin hän oli tehnyt melkein koko elämänsä, ja katseli pientä kodikasta huonettaan niin haikeana, että se olisi liikuttanut ketä tahansa. Mutta ilme hävisi heti, kun herra Bhaer astui sisään ja sanoi tuttuun vakavaan tapaansa:

-- Minä olen kuullut kaikki, Dan, ja vaikka olet taas rikkonut sääntöjä, annan sinun kuitenkin vielä kerran yrittää tehdäkseni äiti Bhaerille mieliksi.

Odottamaton armonaika sai Danin lehahtamaan tulipunaiseksi. Mutta hän peitti liikutuksensa.

-- En tiennyt, että härkätaistelut ovat kiellettyjä.

-- En ollut varautunut moiseen mahdollisuuteen, ja siksi niitä ei ole mainittu säännöissä, vastasi herra Bhaer hymyillen pojan tekosyylle. Sitten hän lisäsi vakavasti: -- Mutta ensimmäinen ja tärkein harvoista laeistamme määrää, että Plumfieldissa kohdellaan hyvin jokaista luontokappaletta. Haluan että kaikki eläimet ovat täällä onnellisia ja rakastavat, auttavat ja palvelevat meitä yhtä alttiisti ja uskollisesti kuin mekin yritämme rakastaa, auttaa ja palvella. Meillä on usein ollut puhetta siitä, että sinä olet ystävällisempi eläimille kuin toiset pojat, ja äiti Bhaer pitää tätä ominaisuuttasi suuressa arvossa, sillä hänen mielestään se osoittaa, että sinulla on hyvä sydän. Mutta nyt tuotit meille pettymyksen. Meistä se on ikävää, sillä toivoimme, että sinä olisit yksi meistä. Yritetäänkö vielä kerran?

Dan oli tuijottanut koko ajan lattiaan ja pyöritellyt hermostuneesti sormissaan puupalikkaa, jota oli herra Bhaerin tullessa vuoleskellut, mutta kuullessaan ystävällisellä äänellä esitetyn kysymyksen hän katsoi äkkiä ylös ja sanoi kunnioittavammin kuin koskaan:

-- Antakaa minun yrittää.

-- Hyvä on. Ei puhuta enää asiasta. Mutta sinä niin kuin toisetkin pojat jäät pois huomiselta retkeltä ja saatte kaikki yksissä tuumin hoitaa Keltaruusu-paran taas kuntoon.

-- Minä lupaan koettaa.

-- Kas niin, mene nyt illalliselle ja koeta tosiaan parastasi -- enemmän itsesi kuin meidän tähtemme. Sitten herra Bhaer puristi Danin kättä, ja tämä lähti alakertaan. Hyvyys oli varmaan kesyttänyt häntä enemmän kuin ankara selkäsauna, jota Pöppö oli innokkaasti suositellut.

Dan yritti parastaan muutamia päiviä, mutta tottumattomana itsekuriin hän väsyi pian ja alkoi käyttäytyä entiseen, vallattomaan tapaansa. Eräänä päivänä herra Bhaer joutui lähtemään liikeasioille, eikä koulussa ollut tunteja. Pojista se oli hauskaa ja he pelasivat innokkaasti iltaan asti, jolloin useimmat nukahtivat raskaasti kuin tukki. Danilla oli kuitenkin suunnitelma mielessään, ja jäätyään Natin kanssa kahden hän paljasti sen.

-- Katsopas tänne! hän sanoi ja otti vuoteensa alta pullon, sikarin ja korttipakan. -- Aion pitää vähän hauskaa samalla tavoin kuin poikien kanssa usein kaupungissakin. Tässä on olutta ja sikari, minä sain ne aseman lähellä asuvalta ukolta. Voit maksaa osasi, tai ehkä Tommy maksaa, kun hänellä on niin paljon rahaa eikä minulla ole centtiäkään. Minä menenkin kysymään häneltä, tai ei, mene sinä, sinuun ei kiinnitetä huomiota.

-- Siitä ei Bhaerin väki pidä, alkoi Nat.

-- Mistä he sen tietävät. Isä Bhaer on poissa ja äiti Bhaerilla on puuhaa Teddyn kanssa. Teddyssä on kuristustauti tai jokin sellainen eikä häntä voi jättää yksin. Ei valvota myöhään eikä pidetä elämää, silloin ei kukaan tiedä.

-- Pöppö tietää. Hän huomaa aina, jos illalla poltetaan lamppua.

-- Eikä huomaa, minulla on hämärä lyhty. Se valaisee heikosti ja me voimme sammuttaa sen heti, jos kuulemme jonkun tulevan, sanoi Dan.

Lyhty viehätti Natia ja antoi asialle romanttista hohdetta. Hän lähti hakemaan Tommyä, mutta työnsi päänsä vielä sisään oveni raosta ja kysyi:

-- Haluat kai Deminkin?

-- Enkä halua. Se pyhimys pyörittelee vain silmiään ja alkaa saarnata, jos hänelle puhut. Sitä paitsi hän nukkuukin jo. Kuiskaa vain Tommylle ja joudu takaisin.

Nat totteli ja palasi pian Tommyn kanssa, joka oli puolipukeissaan, pörröinen ja uninen, mutta valmis leikkiin, kuten aina.

-- Muistakaakin olla hiljaa, niin näytän teille, miten pelataan 'nakkia', se on mukavaa peliä, sanoi Dan, kun kolme hurjastelijaa istuutui pöydän ääreen, jossa oli pullo, sikari ja kortit. -- Ensin otetaan ryyppy, sitten pannaan tupakaksi ja aletaan paiskia kortteja. Niin miehet aina tekevät ja se on hurjan hauskaa.

Oluttuoppi kiersi miehestä mieheen ja kaikki kolme maistelivat ja maiskuttivat huuliaan, vaikka Nat ja Tommy eivät ollenkaan pitäneet oluen karvaasta mausta. Sikari oli vieläkin pahempaa, mutta he eivät tohtineet sanoa sitä, vaan vetivät vuoron perään sauhuja, kunnes olivat tukehtua ja päätä huimasi. Danilla oli hauskaa, sillä tämä muistutti entisiä aikoja, jolloin hän sai silloin tällöin tilaisuuden matkia niitä miehiä, joiden parissa eli. Tänä iltana hän kallisteli oluttuoppia ja tupakoi ja kerskui minkä taisi ollakseen yhtä rento kuin nuo laitakaupungin hampuusit ja eläytyi osaansa niin, että alkoi kiroilla välittämättä kuuliko joku vai ei.

-- Et saa! On synti sanoa 'piru'! huudahti Tommy, joka siihen asti oli seurannut Danin elkeitä.

-- Painu suolle äläkä saarnaa! Kiroaminen on osa huvia.

-- Minä sanon mieluummin 'pala ja kipinöi', ilmoitti Tommy.

-- Ja minä sanon 'hitto vie'. Se kuulostaa hyvältä, sanoi Nat ihastuneena Danin rehvakkuuteen.

Dan pilkkasi heidän 'lorujaan' ja kiroili mahtavasti koettaessaan opettaa heille uutta korttipeliä.

Mutta Tommy oli uninen ja Natin päätä alkoi särkeä tupakasta, niin että oppiminen kävi hitaasti ja peli oli sen mukaista. Huoneessa oli hyvin hämärää, sillä lyhty paloi kehnosti eivätkä pojat uskaltaneet nauraa tai liikehtiä, koska Silas nukkui samalla kohtaa yläkerrassa. Kekkerit olivat kaiken kaikkiaan ikävät.

Ollessaan juuri jakamassa kortteja Dan keskeytti äkkiä ja kysyi: -- Kuka siellä?

Samassa heittyi varjo valon yli. Hätäinen ääni vastasi pimeästä: -- Minä en löydä Tommyä mistään, ja sitten pojat kuulivat paljaiden jalkojen juosta lipsuttavan alas ja sieltä sisähuoneisiin.

-- Se oli Demi. Hän menee hakemaan jonkun. Painu vuoteeseesi, Tom, äläkä kerro kenellekään! komensi Dan korjaten juominkien jäljet näkyvistä. Hän ja Nat alkoivat riisuutua.

Tommy syöksyi huoneeseensa ja sukelsi vuoteeseen, jossa makasi hihittäen, kunnes jokin poltti hänen kättään. Silloin hän huomasi, että juhlasikari oli jäänyt hänen käteensä, koska hän oli sattunut polttamaan sitä silloin kun keskeytys tuli.

Sikari oli melkein lopussa ja hän aikoi juuri sammuttaa sen huolellisesti, kun kuuli hoitajattaren äänen. Tommy aavisti, että sikari kavaltaisi hänet jos sen kätkisi vuoteeseen, ja hän heitti sen sängyn alle puristettuaan sen ensin muka sammuksiin.

Demi tuli sisään hoitajattaren kanssa ja hämmästyi nähdessään Tommyn lepäävän rauhallisesti vuoteessaan.

-- Ei hän äsken ollut täällä, Demi sanoi tarttuen Tommyä käsivarresta.

-- Mitä onnetonta sinä taas olet keksinyt? kysyi hoitajatar pudistellen Tommyä leppoisasti, niin että tämä avasi silmänsä ja sanoi vaisusti:

-- Minä käväisin vain sanomassa Natille yhden asian. Menkää nyt ja antakaa minun olla, nukuttaa kamalasti.

Hoitajatar peitteli Demin vuoteeseen ja lähti jatkamaan tarkastusta. Danin huoneessa hän näki kaksi poikaa nukkumassa rauhallisesti. -- Vähän vallattomuutta vain, hän ajatteli, ja koska mitään ikävyyksiä ei ollut sattunut, hän ei puhunut asiasta rouva Bhaerille, jolla oli huolta ja vaivaa pikku Teddyn vuoksi.

Tommyä nukutti, ja käskettyään Demin pitää huolta omista asioistaan ja olla kyselemättä turhia hän kuorsasi jo kymmenen minuutin kuluttua aavistamatta lainkaan, mitä hänen sänkynsä alla tapahtui. Sikari ei ollutkaan sammunut vaan kyti, kunnes olkimatto leimahti ilmiliekkiin. Nälkäinen tuli eteni yhä, se tarttui peitteeseen, sitten lakanoihin ja vihdoin itse sänkyyn. Tommy nukkui raskaasti ja savu tuuperrutti Demin, niin ettei kumpikaan herännyt, vaikka lieskat leimusivat jo aivan heidän ympärillään.

Sinä iltana Franz oli lukenut pitkään, ja lähtiessään kouluhuoneesta hän tunsi savun hajua. Hän hyökkäsi yläkertaan ja näki paksun savupilven tupruavan käytävään vasemmanpuoleisesta huoneesta. Pysähtymättä tai kutsumatta ketään apuun hän juoksi sisään, raahasi pojat vuoteista ja kaatoi tuleen kaiken veden, mitä saatavilla oli. Liekit alenivat, mutta tuli ei sammunut, ja pojat päästivät kovan porun herättyään kylmässä eteisessä. Kohta saapui rouva Bhaerkin ja samalla hetkellä Silas hyökkäsi huoneestaan huutaen: "Tuli on irti!" niin kovaa, että koko talo heräsi. Joukko valkoisia säikähtyneitä olentoja tungeksi eteisessä, hetken aikaa kaikki olivat pakokauhun vallassa.

Pian rouva Bhaer tyyntyi. Hän pyysi hoitajatarta huolehtimaan palovammoja saaneista pojista ja lähetti Franzin ja Silaksen alakertaan hakemaan märkiä vaatteita. Niillä hän tukahdutti tulen vuoteista, matoista ja ikkunaverhoista, joista palo uhkasi levitä seiniin. Dan ja Emil tekivät työtä kuin miehet kantaen vettä kylpyhuoneesta ja repien alas palavia ikkunaverhoja.

Vaara oli pian ohi ja pojat taas vuoteissaan. Jätettyään Silaksen vartioimaan, ettei tuli kytenyt missään, rouva Bhaer läksi Franzin kanssa katsomaan onnettomuuden uhreja. Demi oli selvinnyt yhdellä palohaavalla ja säikähdyksellä, mutta Tommyltä oli palanut tukka ja lisäksi hänellä oli kädessä suuri palohaava, joka tuotti hänelle kovia tuskia.

Demi rauhoittui pian, ja Franz vei hänet omaan vuoteeseensa. Hoitajatar valvoi Tommyn luona koko yön koettaen huojentaa hänen kipuaan, ja rouva Bhaer kulki hänen ja pikku Teddyn väliä käsissään öljyä ja pumpulia, lääkesalvaa ja muita tuskia lieventäviä aineita ja hoki lakkaamatta itsekseen: -- Olen aina tiennyt, että Tommy polttaa vielä talon, ja nyt hän sen teki! aivan kuin ajatuksesta olisi ollut suurtakin lohtua.

Kun herra Bhaer palasi seuraavana aamuna, talo oli mullin mallin: Tommy makasi vuoteessa, Teddy haukkoi henkeä kuin kala kuivalla maalla, Jo-rouva oli lopen uupunut ja koko poikajoukko niin kiihtynyt, että kaikki puhuivat yhteen ääneen ja suorastaan kiskoivat hänet katsomaan hävitystä. Vähin äänin hän sai asiat pian kohdalleen, sillä jokainen tunsi, että isä Bhaer pystyi selvittämään vaikka kymmenen tällaista mylläkkää.

Aamulla ei pidetty koulua, mutta iltapäivään mennessä oli tuhoutunut huone saatu kuntoon ja sairaat tervehtyneet sen verran, että voitiin ryhtyä kuulustelemaan ja tuomitsemaan syyllisiä. Nat ja Tommy tunnustivat oman osuutensa ilkityöstä, ja olivat vilpittömästi pahoillaan siitä, että olivat saattaneet rakkaan talovanhuksen ja sen asukkaat vaaraan. Mutta Danilla oli taas hiisi vieköön ilmeensä eikä hänen mielestään ollut tapahtunut suurtakaan vahinkoa.

Herra Bhaer vihasi sydämensä pohjasta juomista, korttipeliä ja kiroilua. Tupakan hän oli itse jättänyt, jotteivät pojat joutuisi kiusaukseen matkia häntä. Sitä enemmän häntä murehdutti ja harmitti Danin rikkomus. Poika, jonka suhteen hän oli ollut tavallista pitkämielisempi, toi näitä kiellettyjä tapoja taloon hänen poissa ollessaan ja opetti viattomia poikia pitämään niitä miehekkäinä ja tavoittelemisen arvoisina. Hän puhui kauan ja vakavasti pojille ja lopetti pahoilla mielin mutta päättävästi:

-- Tommyllä on kaiketi ollut rangaistusta jo kylliksi: kädessään olevasta paloarvesta hän muistaa, että on parasta pysyä erossa moisista aineista. Natille riittää ankara säikähdys, sillä hän on todella pahoillaan ja yrittää totella. Mutta sinulle, Dan, on annettu anteeksi jo monta kertaa eikä siitä ole ollut hyötyä. En voi jättää poikia sinun huonon esimerkkisi turmeltavaksi, eikä minulla ole aikaa puhua kuuroille korville. Voit siis sanoa hyvästi kaikille ja pyytää hoitajatarta kokoamaan tavarasi minun pieneen mustaan laukkuuni.

-- Voi, mihin hän joutuu? huudahti Nat.

-- Mukavaan paikkaan maalle. Olen ennenkin lähettänyt sinne poikia, jotka eivät ole menestyneet täällä. Herra Page on ystävällinen mies ja Dan viihtyy varmasti hänen luonaan, jos vain yrittää parastaan.

-- Palaako hän ikinä? kysyi Demi.

-- Toivottavasti. Se riippuu hänestä itsestään.

Herra Bhaer lähti kirjoittamaan kirjettä herra Pagelle, ja pojat kerääntyivät Danin ympärille, aivan kuin hän olisi ollut lähdössä pitkälle vaaralliselle matkalle tuntemattomiin seutuihin.

-- Kuinkahan sinä viihdyt siellä? aloitti Jack.

-- Minä lähden pois, jollen viihdy, sanoi Dan kylmästi.

-- Minne? kysyi Nat.

-- Vaikka merille tai länteen, ja voinhan käväistä Kaliforniassa, vastasi Dan niin huolettomasti, että pienemmät pojat haukkoivat henkeä.

-- Älä sellaisia puhu. Ole vähän aikaa herra Pagen luona ja tule sitten takaisin tänne, pyyteli Nat, jota asia kovasti painoi.

-- Samantekevää mihin minä menen ja kuinka kauan olen, ja minut saa hirttää, jos ikinä palaan tänne, sinkautti Dan kiukkuisesti ja lähti kokoamaan tavaroitaan, jotka oli kaikki saanut herra Bhaerilta.

Ei hän muuta hyvästiä pojille sanonutkaan, sillä nämä olivat ladossa pohtimassa asiaa, kun hän tuli alakertaan, ja hän kielsi Natia kutsumasta heitä. Vaunut olivat oven edessä, ja rouva Bhaer tuli puhumaan Danille niin murheellisen näköisenä, että pojan sydäntä kirveli. Dan sanoi hiljaa:

-- Saisinko minä sanoa Teddylle hyvästi?

-- Saat toki, mene sisään ja anna suukko hänelle. Teddy ikävöi varmaan kovasti Dannyänsä.

Kukaan ei nähnyt Danin katsetta, kun hän astui kynnyksen yli, huomasi Teddyn kasvojen kirkastuvan ja kuuli rouva Bhaerin pyytävän:

-- Emmekö voisi antaa poikaparan koettaa vielä kerran, Fritz? Mutta herra Bhaer vastasi päättävästi:

-- Emme, se ei olisi hyvä ratkaisu. Annetaan hänen mennä maalle, missä hän ei voi tehdä pahaa toisille, maallaolo on hänelle hyväksi, ja jonkin ajan kuluttua hän saa palata, minä lupaan sen.

-- Hän on ainoa poika, jonka suhteen olemme epäonnistuneet. Olen hyvin murheellinen, sillä aioin tehdä Danista kunnon miehen.

Dan kuuli rouva Bhaerin huokauksen ja hänen teki mieli pyytää vielä armonaikaa, mutta hänen ylpeytensä ei sallinut sitä. Hän tuli ulos kova ilme kasvoillaan, hyvästeli sanaa sanomatta ja ajoi herra Bhaerin kanssa tiehensä.

Muutama päivä myöhemmin Plumfieldiin tuli herra Pagelta kirje, jossa kerrottiin Danin menestyvän hyvin. Mutta kolme viikkoa myöhemmin saapui uusi kirje, jossa ilmoitettiin, että poika oli karannut eikä hänestä ollut kuultu sen jälkeen. Kaikki olivat siitä huolissaan ja herra Bhaer sanoi:

-- Ehkä minun olisi pitänyt antaa hänen koettaa vielä kerran. Mutta rouva Bhaer nyökytti tietävästi päätään ja sanoi:

-- Älä sure, Fritz. Olen varma, että poika tulee kyllä takaisin. Mutta aika kului eikä Dania kuulunut.

7

NAN NOKKONEN

-- Fritz, minä olen saanut ajatuksen, huudahti rouva Bhaer kohdattuaan miehensä kerran iltapäivällä koulun tuntien jälkeen.

-- No, kerrohan, sanoi herra Bhaer odottaen huvittuneena, millainen suunnitelma hänen vaimonsa päässä oli tällä kertaa itänyt. Usein hänen ajatuksensa olivat niin lystikkäitä, että niitä oli vaikea kuunnella nauramatta, vaikka ne olivat samalla erinomaisen järkeviä ja hänen miehensä toteutti niitä mielellään.

-- Daisy tarvitsee leikkitoverin, ja pojille olisi hyvä, jos täällä olisi toinenkin tyttö. Mehän uskomme, että poikia ja tyttöjä voi kasvattaa yhdessä, ja on aika toteuttaa ajatusta käytännössä. Daisy menee aivan pilalle, kun pojat vuoroin lellittelevät lapsiparkaa, vuoroin sortavat häntä kuin mitkäkin hirmuvaltiaat. Heidän täytyy oppia käyttäytymään ihmisiksi, ja tyttöjen seura on heille hyvin terveellistä.

-- Olet oikeassa kuten aina. Kenet me sitten otamme? kysyi herra Bhaer nähtyään vaimonsa silmistä, että tällä oli jo ehdotus valmiina.

-- Pikku Anne Hardingin.

-- Sen tytön, jota pojat sanovat Nan Nokkoseksi? sanoi herr Bhaer huvittuneena.

-- Niin, hän on saanut äitinsä kuolemasta lähtien juoksennella kotona aivan omin valloin, mutta hän on liian älykäs lapsi palvelijoitten pilattavaksi. Olen pitänyt jonkin aikaa häntä silmällä, ja kun tapasin toissa päivänä hänen isänsä kaupungissa, kysyin miksi tämä ei pane Nania kouluun. Hän sanoi, että panisi heti jos löytäisi koulun, joka sopii tytölle yhtä hyvin kuin meidän koulumme sopii pojille. Nanin isä olisi varmaan iloinen, jos ottaisimme tytön tänne. Mehän voimme ajaa iltapäivällä häntä tapaamaan ja järjestää asian.