Part 6
Paisti oli niin sitkeätä, että sen saattoi häthätää leikata pikkuruisilla veitsillä, perunamuhennosta ei riittänyt kaikille ja kurpitsa oli kovin möykkyistä. Mutta vieraat eivät olleet millänsäkään puutteista, ja isäntä ja emäntä puhdistivat pöydän sellaisella ruokahalulla, että kuka hyvänsä olisi kadehtinut heitä. Kerman kuoriminen tuotti niin suuren ilon, että se vaimensi piirakoiden palamisesta aiheutuneen murheen, ja Pöpön halveksittu kakku oli tervetullut aarre jälkiruoaksi. -- Tämä oli paras ateria, minkä olen ikinä syönyt. Saanko minä laittaa ruokaa joka päivä? kysyi Daisy kaapiessaan astioita ja syödessään tähteitä.
-- Voit joka päivä keittää ja paistaa koulutuntien jälkeen, mutta on parasta, että syöt herkkusi oikeaan ateria-aikaan ja vain vähän piparkakkuja näin välipalaksi. Koska tämä oli ensimmäinen kerta, teimme poikkeuksen, mutta muuten meidän täytyy elää säännöllisesti. Tänään voit leipoa vielä jotain iltapäiväteetä varten, jos haluat, sanoi Jo-rouva, joka oli iloinnut kovasti lounaasta, vaikkei ollutkaan saanut kutsua pöytään.
-- Anna minun paistaa ohukaisia Demille. Ne ovat hänen herkkuaan, ja on niin hauska käännellä niitä ja panna sokeria väliin, sanoi Daisy pyyhkien hellästi keltaista tahraa Annabellan särkyneeltä nenältä, sillä Bella oli kieltäytynyt syömästä kurpitsaa, jota työnnettiin sen suuhun, koska se oli niin hyvää "reunatismille" -- vaiva, jonka se oli saanut kevytmielisen pukeutumisensa vuoksi.
-- Mutta jos sinä annat Demille herkkujasi, kaikki toisetkin tahtovat, ja silloin sinulla on kädet täynnä työtä.
-- Saanko minä kutsua Demin teelle tämän ainoan kerran, sitten minä laitan toisillekin jotain, jos he ovat kilttejä, ehdotti Daisy innostuneena.
-- Mainio ajatus! Tehdäänkin sinun pikku herkuistasi palkintoja kilteille pojille, sillä jokainenhan heistä haluaa vähän ylimääräistä hyvää. Jos pikku miehet ovat isojen kaltaisia, niin herkut ilahduttavat suuresti heidän mieltään, lisäsi Jo-täti nyökäten iloisesti ovelle, missä isä Bhaer seisoi huvittuneena katsomassa.
-- Tuo viimeinen isku oli minulle, ja myönnän että totta se onkin. Mutta jos olisin mennyt kanssasi naimisiin keittotaitosi vuoksi, minun olisi käynyt huonosti näinä vuosina, vastasi professori nauraen ja keinutti Teddyä, joka oli pakahtua innosta kuvaillessaan äskeisiä juhlia.
Daisy esitteli ylpeänä keittiötään ja lupasi ajattelemattomasti Fritz-sedälle ohukaisia niin paljon kuin tämä jaksaisi syödä. Hän oli juuri kertomassa uudesta palkinnosta, kun pojat, Demi etunenässä, hyökkäsivät huoneeseen nuuhkien ilmaa kuin nälkäiset ajokoirat, sillä koulutunnit olivat päättyneet ja päivälliseen oli vielä aikaa, ja Daisyn paistin tuoksu johti heidät suoraan saaliille. Tuskin lie nähty ylpeämpää tyttölasta kuin Sally, kun hän esitteli kalleuksiaan ja kertoi pojille mikä näitä odotti. Useimmat heistä suhtautuivat pilkallisesti koko ajatukseen, että hän muka pystyisi valmistamaan mitään syötäväksi kelpaavaa, mutta Pumppu oli heti voitettu, ja Natillä ja Demillä oli luja luottamus Daisyn taitoihin toisten jäädessä odottavalle kannalle. Kaikki ihailivat kuitenkin keittiötä ja tutkivat kiinnostuneina uunia. Demi tarjoutui heti ostamaan padan höyrypannuksi suunnittelemaansa koneeseen ja Ned selitti, että paras ja isoin kasari kelpaisi hänelle lyijyn sulatusastiaksi, kun hän valaa luoteja, sotakirveitä ja muita kapineitaan.
Daisy oli niin kauhistunut näistä ehdotuksista, että Jo-rouvan täytyi heti paikalla säätää laki, jossa poikia kiellettiin koskemasta, käyttämästä tai edes lähestymästä tätä pyhitettyä hellaa ilman omistajan nimenomaista lupaa. Kielto lisäsi suunnattomasti lieden arvoa miesväen silmissä, varsinkin kun asetuksen rikkojalta evättäisiin palkinnoiksi luvatut herkut.
Juuri silloin soi kello, ja koko joukko lähti alakertaan päivälliselle. Ateria innoitti poikia luettelemaan, mitä Daisyn tulisi valmistaa heille, kunhan he ansaitsisivat palkintonsa. Daisy, joka luotti rajattomasti lieteensä, lupasi mitä vain, kunhan Jo-täti neuvoisi valmistusohjeet. Daisyn auliit lupaukset melkein pelottivat Jo-rouvaa, sillä monet poikien toivomuksista ylittivät hänen keittotaitonsa. Sellaisia olivat esimerkiksi hääkakku, kiillotetut suklaapallot ja erittäinkin kaalikeitto, johon kuului silliä ja kirsikoita ja jota herra Bhaer pyysi suurimpana herkkunaan; se saattoi hänen vaimonsa epätoivoon, sillä saksalainen keittotaito meni yli tämän ymmärryksen.
Daisy halusi aloittaa heti kun päivällinen oli syöty, mutta hän sai luvan siistiä vain jälkensä, täyttää kattilan valmiiksi teetä varten ja pestä esiliinansa, joka oli kuin suurten pitovalmistelujen jäljiltä. Sitten hänet lähetettiin ulos leikkimään kello viiteen asti, sillä Fritz-setä sanoi, että liian ahkera opiskelu, vaikkapa liedenkin ääressä, oli pahaksi kasvaville, ja Jo-rouva tiesi pitkästä kokemuksesta, kuinka pian uusi leikki menettää viehätyksensä, ellei sitä käytetä viisaasti.
Pojat olivat hyvin kohteliaita Daisylle sen iltapäivää. Tommy lupasi hänelle ensimmäiset hedelmät puutarhatilkustaan, vaikka niistä häthätää näkyi vasta alut; Nat tarjoutui hankkimaan hänelle polttopuut ilmaiseksi; Pumppu aivan jumaloi häntä ja Ned rupesi heti paikalla tekemään jääkaappia hänen keittiöönsä. Demi johdatti Daisyn lastenhuoneeseen yllättävän täsmällisesti juuri kun kello löi viisi. Ei ollut vielä aika aloittaa kutsuja, mutta hän pyysi hartaasti, että hänelle myönnettiin erioikeus jäädä, ja hän sytytti tulen, juoksi asioilla ja seurasi kiinnostuneena illallisensa valmistumista. Jo-rouva jakeli ohjeita ohikulkiessaan, sillä hän oli parhaillaan ripustamassa puhtaita verhoja talon kaikkiin ikkunoihin.
-- Pyydä Pöpöltä kuppi hapanta kermaa, niin kakkusi kohoavat vähälläkin soodalla, kuului ensimmäinen määräys.
Demi syöksyi keittiöön ja toi kerman suu väärällä, sillä hän oli matkalla maistanut sitä ja ennusti, että kakut menisivät pilalle, jos niihin pantaisiin niin hapanta ainetta. Jo-rouva sai tästä aiheen pitää esitelmän soodan kemiallisista ominaisuuksista, Daisy ei sitä kuunnellut, mutta Demi oli korva tarkkana, ja hän ymmärsikin asian sovittaen tietonsa seuraavaan lyhyeen, mutta ytimekkääseen toteamukseen:
-- Kyllä minä ymmärrän: sooda muuttaa happamet aineet makeiksi ja sen kupluileminen kohottaa taikinan. Saapa nähdä, kohoaako sinun taikinasi, Daisy.
-- Kaada tämä kulho melkein täyteen jauhoja ja lisää sitten hiukan suolaa, määräsi Jo-rouva.
-- Voi kuitenkin, pitääkö nyt kaikessa olla suolaa, sanoi Sally, joka oli väsynyt aukaisemaan pillerirasiaa, jossa suolaa pidettiin.
-- Suola on kuin hyväntuulisuus, melkein kaikki on parempaa, jos sitä on pikkuisen mukana, sanoi Fritz-setä ja pysähtyi ohikulkiessaan lyömään pari kolme naulaa, jotta Sally saisi ripustaa pikku pannujaan seinään.
-- Sinua ei ole kutsuttu teelle, mutta annan silti sinulle kakkuja, enkä minä ole pahalla tuulella, sanoi Daisy ojentaen jauhoiset kasvonsa kiittääkseen häntä suukolla.
-- Fritz, sinä et saa tulla häiritsemään minun keittoluokkaani, tai minä tulen pitämään siveyssaarnaa kesken sinun latinan tuntisi. Mitähän sinä siitä pitäisit? sanoi Jo-rouva heittäen ison, kukikkaan ikkunaverhon miehensä päähän.
-- Pelkkää hyvää, koeta niin näet, sanoi rakastettava isä Bhaer ja kulki laulaen ja naputellen ympäri taloa kuin jättiläistikka.
-- Sotke sooda kermaan, ja kun se 'kupluilee', kuten Demi sanoo, sekoita siihen jauhot ja vatkaa niin paljon kuin ikinä jaksat. Lämmitä sitten pannu, voitele se hyvin ja paista kunnes minä tulen takaisin. Ja Jo-täti hävisi taas huoneesta.
Ja kyllä pieni lusikka kalisikin, ja taikinaa vatkattiin niin, että se ihan vaahtosi. Ja kun Daisy kaatoi sitä vähän vuokaan, se kohosi kuin taikavoimasta ja sai veden kihoamaan Demin kielelle. Tietenkin kakku tarttui kiinni ja paloi, koska Daisy oli unohtanut voin, mutta tämän ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen kaikki sujui hyvin ja kuusi herkullista pikku kakkua saatiin turvallisesti vadille.
-- Minä söisin näiden kanssa mieluummin vaahterasiirappia kuin sokeria, sanoi Demi nojatuolista, johon hän oli istahtanut katettuaan pöydän aivan uudella ja erikoisella tavalla.
-- Käy sitten pyytämässä sitä Pöpöltä, sanoi Daisy ja meni itse kylpyhuoneeseen pesemään käsiänsä.
Sillä aikaa kun lastenhuone oli tyhjänä, tapahtui kauheita.
Kit oli ollut koko päivän kovin loukkaantunut, kun kukaan ei ollut vielä palkinnut sitä, vaikka se oli tuonut kuuliaisesti lihakorin lastenkamariin. Se ei suinkaan ollut paha koira, mutta sillä oli omat virheensä niin kuin meillä kaikilla, eikä se aina voinut vastustaa kiusausta. Kit sattui juuri sillä hetkellä luikahtamaan lastenhuoneeseen, tunsi kakkujen tuoksun, näki ne vartioimattomina matalalla pöydällä ja ajattelematta hetkeäkään seurauksia nielaisi ne kaikki yhtenä suupalana. Sanottakoon kuitenkin lohdutukseksi, että kuumat kakut polttivat niin tulisesti Kitin suuta, että siltä pääsi hämmästynyt haukahdus. Daisy kuuli sen, syöksyi sisään ja näki vadin tyhjänä ja keltaisen hännänpään häviävän sängyn alle. Sanaa virkkamatta hän tarttui häntään, veti esille varkaan ja ravisteli sitä niin julmistuneena, että sen korvat menivät ihan lupsaan. Sitten hän ajoi koiraraukan alas vajaan, jossa se vietti ikävän illan hiilikasalla.
Demin osanoton rohkaisemana Daisy teki uuden taikinan ja paistoi tusinan kakkuja, jotka olivat vielä kauniimpia kuin ensimmäiset. Niinpä Fritz-setäkin, joka oli syönyt niistä kaksi, lähetti Daisylle sanan, ettei hän koskaan ollut maistanut niin hyviä kakkuja, ja jokainen poika alakerran teepöydässä kadehti Demin kakkukekkereitä yläkerrassa.
Se olikin oikein ihastuttava ateria, sillä pienen teekannun kansi ei pudonnut kuin kolme kertaa ja maitokannu kaatui ainoastaan kerran; kakut tosin uivat siirapissa ja paahtoleivässä oli paistetun lihan maku, koska kokki oli käyttänyt lihanpaahdinta. Demi unohti tyystin syvämietteisyytensä ja ahmi kuin tavallinen poika konsanaan Daisyn suunnitellessa uusia juhla-aterioita ja nukkein hymyillessä suopeasti.
-- No, onko teillä ollut hauskaa? kysyi Jo-rouva tullessaan ylös Teddy olkapäillään.
-- Hirveän hauskaa. Minä tulen pian uudestaan, ilmoitti Demi pontevasti.
-- Pöydästä päätellen olet tainnut syödä liikaa.
-- Enkä ole, söin vain viisitoista kakkua ja ne olivat ihan pieniä, vakuutti Demi, jonka lautasen täyttämisessä siskolla oli ollut kova työ.
-- Ei niistä ole hänelle haittaa, kun ne olivat niin sieviäkin, sanoi Daisy äänellä, jossa oli niin hupaisa sekoitus äidillisyyttä ja emännän ylpeyttä, että Jo-täti saattoi vain hymyillä ja sanoa:
-- Mainiota, uusi leikki on siis onnistunut?
-- Minä pidän siitä, sanoi Demi aivan kuin hänen hyväksymisensä olisi ollut tärkeintä.
-- Se on hauskin leikki, mitä on keksitty! huudahti Daisy syleillen pesuvatia, jonka hän juuri oli ottanut esille pestäkseen astioita. -- Toivoisin, että kaikilla olisi yhtä ihana liesi kuin minulla, hän lisäsi katsellen sitä ihaillen.
-- Tälle leikille pitäisi antaa nimi, sanoi Demi nuollen siirappia huulistaan.
-- Onhan sillä.
-- Onko? Mikä? kysyivät sisarukset innoissaan.
-- No, voisimme sanoa sitä vaikka "piirakkapakariksi", sanoi Jo-rouva ja poistui tyytyväisenä onnistuneeseen leikkiinsä.
6
TULIPALO
-- Rouva Bhaer, minulla olisi vähän asiaa teille. Se on hyvin tärkeätä, sanoi Nat pistäen päänsä rouva Bhaerin huoneen ovesta.
Se oli jo viides pää, joka oli kurkistanut sisään viimeisen puolen tunnin kuluessa. Mutta koska rouva Bhaer oli siihen tottunut, hän kohotti vain katseen työstään ja sanoi reippaasti:
-- Mitä sitten, poikaseni?
Nat tuli sisään, sulki oven huolellisesti jäljessään ja sanoi kiihtyneellä, huolestuneella äänellä:
-- Dan on tullut.
-- Kuka Dan?
-- Hän oli minun kaverini siihen aikaan, kun soittelin kaduilla. Hän myi lehtiä ja oli kiltti minulle. Minä näin hänet toissa päivänä kaupungilla ja kerroin, kuinka hauskaa täällä on, ja nyt hän on sitten tullut tänne.
-- Kas vain, pianpas hän tulikin käymään.
-- Ei hän käymään tullut, hän haluaa jäädä, jos te vain sallitte, sanoi Nat viattomasti.
-- Niinkö, mutta ei se taida oikein käydä, sanoi rouva Bhaer melko yllättyneenä Natin mutkattomasta ilmoituksesta.
-- Miksei? Minä luulin, että te otatte mielellänne köyhiä poikia asumaan luoksenne ja olette heille hyvä niin kuin olette ollut minullekin, sanoi Nat hämmästyneenä ja hädissään.
-- Niin minä otankin, mutta haluan ensin tietää heistä jotakin. Minun täytyy valita, koska heitä on niin paljon. Eikä täällä ole tilaa kaikille. Toivoisin kyllä että olisi.
-- Minä pyysin häntä tulemaan, koska luulin teidän pitävän siitä, mutta jos ei ole tilaa, hän voi lähteä pois saman tien, sanoi Nat surullisena.
Rouva Bhaeria liikutti pojan luottamus hänen vieraanvaraisuuteensa eikä hänellä ollut sydäntä pettää Natin toiveita. Siksipä hän sanoi:
-- Kerro minulle jotakin Danista.
-- En tiedä hänestä mitään. Hänellä vain ei ole ketään sukulaisia ja hän on köyhä. Hän oli kiltti minulle ja nyt minä tahtoisin tehdä jotain hyvää hänelle.
-- Tärkeitä syitä kaikki tyynni. Mutta tosiaan, Nat, talo on täynnä, enkä minä tiedä, mihin panisin hänet, sanoi rouva Bhaer, jolla oli yhä suurempi halu esiintyä sellaisena hätäsatamana, jona Nat häntä piti.
-- Hän voisi saada minun vuoteeni ja minä nukkuisin tallissa. Nyt ei ole ollenkaan kylmä ja minulle se on samantekevää. Isän kanssa minä nukuin missä sattui, sanoi Nat innokkaasti.
Jokin Natin äänessä ja ilmeissä sai rouva Bhaerin laskemaan kätensä pojan olalle ja sanomaan lempeästi:
-- Tuo sisään ystäväsi, Nat. Kyllä kai me saamme hänelle tilaa antamatta sinun paikkaasi.
Iloisena Nat juoksi tiehensä ja palasi pian mukanaan varsin epämiellyttävän näköinen poika, joka käveli laahustaen ja katseli ympärilleen niin röyhkeän ja juron näköisenä, että rouva Bhaer heti ajatteli mielessään:
-- Taitaapa olla vaikea tapaus.
-- Tässä on Dan, esitteli Nat varmana siitä, että poika oli tervetullut.
-- Nat sanoo, että sinä tahtoisit jäädä meidän luoksemme, aloitti Jo-rouva ystävällisesti.
-- Niin, kuului töykeä vastaus.
-- Eikö sinulla ole ystäviä, jotka pitäisivät sinusta huolta?
-- Ei.
-- Sano: "Ei ole, rouva Bhaer", kuiskasi Nat.
-- En ikinä, mutisi Dan.
-- Kuinka vanha olet?
-- Neljäntoista nurkilla.
-- Näytät vanhemmalta. Mitä osaat tehdä?
-- Vähän joka lajia.
-- Jos jäät tänne, tahdomme että teet työtä, luet ja leikit kuten toisetkin pojat. Suostutko siihen?
-- Saattaahan tuota yrittää.
-- Hyvä, saat jäädä muutamaksi päiväksi, niin nähdään miten tulemme toimeen keskenämme. Pidä sinä, Nat, huolta hänestä, kunnes herra Bhaer palaa kotiin. Järjestetään sitten asia lopullisesti, sanoi Jo-rouva, ja hänestä tuntui vaikealta saada kosketusta tähän röyhkeään nuoreen ihmiseen, joka katseli häntä tummilla silmillään kylmästi, epäluuloisesti ja murheellisen aikavasti.
-- Lähdetääs, Nat, sanoi Dan ja löntysti ulos.
-- Kiitoksia, rouva Bhaer, lisäsi Nat ja lähti seuraamaan Dania tajuten epämääräisesti, että hänet oli toivotettu aivan toisin tervetulleeksi kuin hänen jörö ystävänsä.
-- Pojat leikkivät sirkusta ladossa; mennäänkö katsomaan? hän kysyi, kun he astuivat leveitä portaita alas nurmikolle.
-- Ovatko ne isoja kavereita? kysyi Dan.
-- Eivät. Isot menivät kalaan.
-- Painutaan sitten viivana, sanoi Dan.
Nat vei Danin isoon latoon ja esitti hänet tovereilleen, jotka telmivät ylhäällä tyhjässä parvessa. Avaralle lattialle oli heinillä rajattu suuri ympyrä ja sen keskellä seisoi Demi pitkä piiska kädessä, ja Tommy ratsasti ylpeästi ympäri kärsivällisellä Tobylla ja leikki apinaa.
-- Teidän täytyy maksaa pääsymaksu, muuten ette saa katsella näytöstä, sanoi Pumppu seisten kärryjen vieressä, johon orkesteri oli sijoitettu. Siihen kuului taskukampa, jota Ned puhalsi, ja leikkirumpu, jota Rob löi raivokkaasti.
-- Hän on toverini, minä maksankin molempien puolesta, sanoi Nat kohteliaasti ja pisti kaksi koukkupäistä ruuvia kuivaan sieneen, jota he käyttivät rahakukkarona.
Nyökäten toisille pojille he istuutuivat parille laudankappaleelle ja esitys jatkui. Tasapainoilun jälkeen Ned näytti notkeuttaan hyppimällä vanhan tuolin yli ja kiipeämällä tikapuita ylös ja alas kuin merimies. Demi tanssi polskaa niin tosissaan, että sitä katseli huvikseen. Nat vaadittiin sylipainiin Pumpun kanssa, ja kädenkäänteessä tuo pyylevä nuorukainen oli permannossa. Sitten Tommy astui ylpeänä esiin ja heitti kärrynpyörän. Taito oli hankittu kärsivällisyydellä ja tuskalla, sillä harjoitellessaan yksinäisyydessä hän oli saanut ruumiinsa täyteen mustelmia. Hänen temppunsa herätti suurta ihastusta, ja hän oli juuri astumassa pois näyttämöltä mahtavana ja kasvot punoittaen päähän laskeutuneesta verestä, kun katsomosta kuului ivallisesti:
-- Pyh! Tuo nyt ei ole mitään!
-- Sano se vielä kerran jos uskallat, pöyhisteli Tommy kuin äkäinen kalkkunakukko.
-- Tahdotkos tapella? sanoi Dan astuen heti alas laudaltaan ja puristi nyrkkejään taistelunhaluisesti.
-- Tappeleminen on kiellettyä! huusivat toiset kiihtyneinä.
-- Olettepas te arkaa sakkia! pilkkasi Dan.
-- Hei, ellet ole kunnolla, saat lähteä täältä, sanoi Nat tulistuen herjauksesta, jonka Dan oli singonnut hänen ystävilleen.
-- Tahtoisinpa nähdä, tekeekö hän saman tempun paremmin kuin minä, pöyhisteli Tommy.
-- Tehkää sitten tilaa! komensi Dan ja heitti ilman minkäänlaista ennakkovalmistelua kolme kärrynpyörää peräkanaa.
-- Tuohon et ikinä pysty, Tom. Isket aina pääsi ja lennät pitkällesi, sanoi Nat mielissään ystävänsä onnistumisesta.
Ennen kuin hän ehti sanoa enempää, Dan sähköisti katsomon heittämällä kolme volttia taaksepäin ja kävelemällä jonkin matkaa käsillään. Esitys sai valtavat suosionosoitukset, ja Tommy yhtyi hyvä-huutoihin, jotka tervehtivät taitovoimistelijaa, kun tämä hypähti taas jalkeille ja katseli heitä viileän alentuvasti.
-- Luuletko että minäkin oppisin loukkaamatta kovin paljon itseäni? kysyi Tom nöyrästi hieroen kyynärpäitään, joita vieläkin kirveli äskeisen tempun jälkeen.
-- Mitäs annat, jos opetan sinua? kysyi Dan.
-- Uuden linkkuveitseni. Siinä on viisi terää ja vain yksi on poikki.
-- Anna tänne. Tommy antoi veitsen katsellen hellästi sen sileätä kädensijaa.
Dan tutki tarkasti veitsen, pisti sen sitten taskuunsa, siirtyi sivulle ja sanoi silmää iskien:
-- Opettele kunnes opit, siinä kaikki.
Tommyn raivon huutoa seurasi sellainen meteli, ettei se asettunut ennen kuin Dan, huomattuaan joutuneensa vähemmistöön, ehdotti veitsenheittoa, jolloin voittaja saisi pitää kalleuden. Tommy suostui, ja veitsenheittäjien ympärille kerääntyi piiri jännittyneitä katsojia, joiden ilmeet muuttuivat tyytyväisiksi, kun Tommy voitti pelin ja kätki veitsen luotettavimman taskunsa uumeniin.
-- Tule, mennään katsomaan vähän paikkoja, sanoi Nat, josta tuntui, että hänen oli puhuttava vakavasti kahden kesken ystävänsä kanssa.
Kukaan ei tiedä, mitä heidän välillään tapahtui, mutta kun he palasivat, Dan kohteli huomaavaisemmin jokaista, vaikka olikin hiomaton puheissaan ja karkea käytöksessään.
Pojat eivät pitäneet Danista lainkaan ja jättivätkin hänet Natille, joka pian tunsi raskaana vastuun, mutta oli liian hyväsydäminen hylätäkseen hänet.
Tommy tunsi kuitenkin, että veitsijutusta huolimatta heidän välillään oli jonkinlainen side, ja hän halusi vielä palata niin mielenkiintoiseen aiheeseen kuin kärrynpyörät. Siihen hän saikin pian tilaisuuden, sillä huomattuaan, kuinka toinen ihaili hänen taitojaan, Dan muuttui ystävällisemmäksi, ja ennen kuin ensimmäinen viikko oli lopussa, hänestä oli tullut vilkkaan Tommyn läheinen ystävä.
Kun herra Bhaer kuuli asiasta ja näki Danin, hän puisti päätään ja sanoi vain: -- Koe voi tulla meille kalliiksi, mutta yritetään. Mikäli Dan tunsi kiitollisuutta saamastaan huolenpidosta, ei hän ainakaan näyttänyt sitä, vaan otti kaiken vastaan kiittämättä. Hän oli tietämätön, mutta nopea oppimaan mikäli halusi ja tarkkasilmäinen ympäristöönsä nähden. Puhe oli nenäkästä, käytös hiomatonta ja mielialat vaihtelevia: hän oli vuoroin rajun kiihkeä, vuoroin murjottava. Hän oli innokas pelaaja ja pelasi melkein kaikkia pelejä hyvin. Hän oli hiljainen ja juro aikaihmisten seurassa, ja vain harvoin hän oli täysin yhtä pataa edes poikien kanssa. Vaikka monikaan ei hänestä todella pitänyt, kukaan ei voinut olla ihailematta hänen rohkeuttaan ja voimiaan, sillä mikään ei pelottanut häntä, ja kerran hän pieksi pitkän Franzin niin pahanpäiväiseksi, että toiset katsoivat viisaimmaksi pysyä kunnioittavan välimatkan päässä hänen nyrkeistään. Herra Bhaer tarkkasi häntä ja koetti parhaansa mukaan kesyttää 'metsäläispoikaa', joksi häntä sanottiin, mutta itsekseen tämä kelpo kasvattaja pudisti päätään ja ajatteli vakavana: -- Toivottavasti koe onnistuu, vaikka pelkäänkin, että se tulee kalliiksi.
Rouva Bhaer menetti Danin takia kärsivällisyytensä vähintään kymmenen kertaa päivässä, mutta ei antanut periksi, vaan uskoi itsepäisesti, että pojassa oli kaikesta huolimatta jotain hyvää. Dan oli ystävällisempi eläimille kuin ihmisille, kuljeksi mielellään metsissä ja mikä parasta: pikku Ted piti hänestä. Kukaan ei käsittänyt, mistä se johtui, mutta lapsi kiintyi Daniin heti paikalla: nauroi ja jokelsi aina hänet nähdessään, halusi mieluiten ratsastaa juuri hänen leveillä harteillaan ja sanoi häntä omaksi Dannykseen. Teddy olikin ainoa olento, jolle Dan osoitti suosiotaan, mutta vain silloin kun luuli, ettei kukaan nähnyt. Mutta äidin katse huomaa ja äidin sydän vaistoaa erehtymättömästi, kuka rakastaa hänen lapsiaan. Niinpä Jo-rouva keksi pian, että Danin karkean pinnan alla sykki hellä sydän, ja aikaansa säästämättä hän koetti päästä siihen käsiksi ja voittaa hänet puolelleen.
Mutta odottamaton ja varsin hälyttävä tapaus särki heidän suunnitelmansa ja karkotti Danin Plumfieldista.
Tommy, Nat ja Demi alkoivat suojella Dania, koska toiset pojat melkein halveksivat häntä. Mutta ennen pitkää kolmikko huomasi pahassa pojassa olevan erityistä vetovoimaa, ja heidän entinen väheksymisensä muuttui ihailuksi, johon kullakin oli oma syynsä. Tommy ihaili hänen taitotemppujaan ja rohkeuttaan. Nat oli kiitollinen hänen aikaisemmin osoittamastaan hyvyydestä; Demi piti poikaa jonkinlaisena elävänä seikkailukirjana, sillä aina kun hän vain halusi, Dan kertoi hyvin elävästi jännittävistä kokemuksistaan. Danilla ei ollut mitään sitä vastaan, että nämä kolme suosivat häntä, ja hän pakottautui ystävälliseksi heitä kohtaan. Se olikin hänen menestymisensä salaisuus.
Bhaerit olivat hämmästyneitä, mutta toivoivat poikien vaikuttavan Daniin edullisesti. He seurasivat asioiden kehitystä hiukan huolestuneina luottaen kuitenkin siihen, ettei mitään ikävyyksiä sattuisi.
Dan tunsi, etteivät he luottaneet häneen täydellisesti, eikä hän koskaan näyttänyt parhaita puoliaan, vaan koetteli tahallaan heidän kärsivällisyyttään ja vastusti heidän toivomuksiaan niin paljon kuin suinkin uskalsi.
Herra Bhaer ei hyväksynyt tappelua eikä pitänyt miehuuden tai rohkeuden merkkinä sitä, että pojat mukiloivat toisiaan vain muun joukon huviksi. Heitä innostettiin kyllä vaikeisiin liikkeisiin ja ruumiinharjoituksiin ja heidän odotettiin valittamatta kestävän kovia iskuja ja kaatumisia. Mutta pidettiin raakana ja järjettömänä leikkinä hakata toinen mustelmille ja verille vain huvin vuoksi, ja siksi se oli kiellettyä.
Dan nauroi tälle säännölle ja kertoi niin innostavia tarinoita omista urotöistään ja niistä monista tappeluistaan, joissa hän oli ollut mukana, että pojissa heräsi kiihkeä halu nähdä kerran oikein kunnon nyrkkeilyottelu.
-- Ellette kerro, niin minä näytän teille miten nyrkkeillään, sanoi Dan ja haalittuaan kasaan puolisen tusinaa poikia tallin taa hän antoi heille nyrkkeilytunnin, joka tyydytti useimpien poikien opinhalut. Mutta Emil ei mitenkään voinut alistua siihen, että joku häntä nuorempi poika oli etevämpi kuin hän -- Emil oli näet täyttänyt jo neljätoista vuotta ja hän oli hyvin rohkea nuorukainen -- ja niin hän vaati Dania nyrkkeilemään kanssaan. Dan hyväksyi heti haasteen, ja toiset seurasivat ottelua äärettömän kiinnostuneina.