Part 5

-- Minä osaan varmasti. Olen pelannut usein Deminkin kanssa, ja meillä oli oikein hauskaa, mutta nyt hän ei tahdo minua mukaan, koska toiset pojat nauravat hänelle, sanoi Daisy syvästi loukkaantuneena veljensä kovasydämisyydestä.

-- Hän taitaa sittenkin olla oikeassa. Se käy kyllä päinsä kun te olette kahden, mutta se on sinulle liian rankkaa peliä silloin kun poikia on kokonainen tusina. Minä ainakin keksisin jotain hauskaa, jota voisin leikkiä itsekseni.

-- Mutta minä olen kyllästynyt leikkimään yksin, valitti Daisy.

-- Lupaan leikkiä sinun kanssasi silloin tällöin, mutta juuri nyt minun täytyy mennä järjestelemään kaupunkimatkaani. Saat tulla mukaan katsomaan äitiä, ja jos haluat, voit jäädä hänen luokseen.

-- Kyllä minä lähden mielelläni katsomaan häntä ja Josy-vauvaa, mutta annathan minun tulla takaisin. Demi kaipaisi minua, ja minä olen niin mielelläni täällä.

-- Etkä sinäkään tule toimeen ilman Demiä, sanoi Jo-täti, joka tiesi, miten kiintynyt Daisy oli ainoaan veljeensä.

-- En tulisikaan. Mehän olemme kaksoset ja siksi me rakastamme toisiamme enemmän kuin muut ihmiset, vastasi Daisy kasvot kirkastuen, sillä hän piti kaksosena olemista suurimpana kunniana, mikä hänen osakseen koskaan voisi tulla.

-- No, mitä aiot tehdä sillä aikaa kun minä häärin? kysyi rouva Bhaer latoessaan suurella kiireellä kaappiin liinavaatepinoja.

-- En tiedä, minä olen kyllästynyt nukkeihin ja semmoisiin. Kunpa keksisit minulle jonkin uuden leikin, sanoi Daisy keikkuen haluttomana ovessa.

-- Minä mietin, mutta en minä tähän hätään ennätä. Menepäs katsomaan, mitä Pöppö on laittanut meille lounaaksi, ehdotti rouva Bhaer saadakseen pikku häiritsijänsä vähäksi aikaa pois tieltään.

-- Sinne minä menenkin. Kunhan hän vain ei olisi pahalla tuulella. Daisy lähti laahustamaan neekerikokki Pöpön valtakuntaan.

Viiden minuutin kuluttua hän palasi innostuneen näköisenä kädessään pala taikinaa ja nenännykerö jauhoissa.

-- Saanko minä leipoa piparkakkuja ja muuta, kun Pöppö ei olekaan pahalla tuulella? hän pyysi yhteen hengenvetoon.

-- Mainiota, saat leipoa mitä ikinä haluat ja viipyä keittiössä niin kauan kuin mielit, vastasi rouva Bhaer huojentuneena, sillä joskus on vaikeampi huvittaa yhtä tyttöä kuin tusinaa poikia.

Daisy juoksi tiehensä ja Jo-täti mietti puuhatessaan, minkä uuden leikin hän keksisi. Äkkiä hänen mieleensä juolahti jotakin, ja itsekseen hymyillen hän löi kiinni vaatekaapin ovet ja lähti reippaasti huoneesta sanoen: -- Senpä minä teenkin!

Kukaan ei arvannut sinä päivänä mitä Jo-rouvalla oli mielessään, mutta hänen silmissään oli iloinen pilke, kun hän kertoi Daisylle keksineensä uuden leikin, jonka aikoi hankkia kaupungista. Koko kaupunkimatkan Daisy oli pakahtumaisillaan uteliaisuudesta, mutta ei saanut kysymyksiinsä sellaista vastausta, joka olisi mitään selittänyt. Hänet jätettiin kotiin leikkimään vauvan kanssa ja ilahduttamaan äitiään siksi aikaa, kun Jo-täti kävi ostoksilla. Kun tämä palasi mukanaan iso kasa omituisia paketteja vaunujen nurkassa, Daisy oli niin utelias, että olisi tahtonut heti paikalla lähteä takaisin Plumfieldiin. Mutta tädillä ei ollut lainkaan kiirettä, hän jutteli pitkän aikaa äidin kamarissa istuen lattialla vauva sylissään ja nauratti rouva Brookea poikien kepposilla ja monenlaisilla hassutuksilla.

Daisy ei voinut ymmärtää, miten täti oli kertonut äidille salaisuuden, mutta ilmeisesti äiti tiesi sen, koska hän sanoi tyttärensä myssyä sitoessaan ja antaessaan suukon tämän punaiselle poskelle:

-- Ole kiltti tyttö, Daisy, ja opettele se hauska uusi leikki, jonka täti on sinulle hankkinut. Se on hyödyllinen ja hauska, ja täti on oikein kiltti leikkiessään sitä sinun kanssasi, sillä hän ei itse pidä siitä kovinkaan paljon.

Viimeiset sanat saivat molemmat rouvat sydämellisesti nauramaan ja se lisäsi Daisyn hämminkiä. Kun he sitten ajoivat kotiin, jokin kolisi vaunujen takaosassa.

-- Mikä se on? kysyi Daisy heristäen korviaan.

-- Uusi leikki, vastasi Jo-rouva juhlallisesti.

-- Mistä se on tehty?

-- Raudasta, tinasta, puusta, kuparista, sokerista, suolasta, hiilistä ja sadoista muista aineista.

-- Onpas se merkillinen! Minkä värinen se on?

-- Kaiken värinen.

-- Onko se iso?

-- Toiset osat ovat, toiset eivät.

-- Olenko minä nähnyt sellaista?

-- Montakin, mutta et yhtään niin sievää kuin tämä.

-- Voi, mikähän se on! Minä en jaksa odottaa. Milloin saan nähdä sen? kysyi Daisy pomppien kärsimättömänä ylös alas.

-- Huomenna koulun jälkeen.

-- Onko se poikiakin varten?

-- Ei, vain sinua ja Bessiä. Pojat tahtovat kyllä nähdä sen ja leikkiäkin eräällä sen osalla. Mutta sinun vallassasi on antaa heille lupa -- tai olla antamatta.

-- Demin minä kyllä annan leikkiä, jos hän haluaa.

-- Saat olla varma, että he haluaisivat joka ikinen, varsinkin Pumppu, sanoi rouva Bhaer taputtaen polvillaan olevaa kyhmyistä myttyä, ja hänen silmänsä tuikkivat iloisemmin kuin koskaan.

-- Anna minun edes kerran koettaa, rukoili Daisy.

-- Ei kertaakaan, sillä arvaisit sen heti ja koko huvi menisi pilalle.

Daisy huokasi, mutta iloinen hymy levisi hänen kasvoilleen, sillä käärepaperin reiästä hän oli nähnyt jotain kiiltävää.

-- Kuinka minä voin odottaa niin kauan. Enkö saisi nähdä sitä tänään?

-- Et, kultaseni! Se täytyy saada kuntoon ja siinä on ensin laitettava paikoilleen monta osaa. Lupasin Teddy-sedälle, ettet saisi nähdä sitä, ennen kuin se on kunnossa.

-- Jos setä tietää siitä, silloin se varmasti on ihana! huudahti Daisy käsiään taputtaen, sillä ystävällinen, rikas ja hauska Teddy-setä oli lapsille kuin haltijakummi ja keksi heille aina iloisia yllätyksiä, kauniita lahjoja ja hauskoja huvituksia.

-- Kyllä hän tietää, Teddy tuli minun kanssani ostamaan niitä, ja meillä oli hauskaa valitessamme eri osia. Hän halusi, että kaikki olisi suurta ja hienoa, ja minun suunnitelmani toteutui loistavasti, kun hän oli mukana. Sinun on annettava hänelle hellin suukkosi, kun hän seuraavan kerran tulee käymään, sillä ei ole toista yhtä kilttiä setää, joka menisi ostamaan niin ihastuttavan pienen keit-. Varjelkoon! Minähän melkein jo sanoin, mitä se on! huudahti rouva Bhaer. Hän nielaisi paljastavan sanan ja alkoi tarkastella laskuja kuin peläten, että päästäisi porsaan pussista, jos vielä puhuisi. Daisy risti alistuvasti kätensä ja mietti ankarasti, mikä leikki voisi alkaa "keit"-tavulla.

Kotiin tultuaan hän tarkkaili jokaista kääröä, joka otettiin vaunuista, ja iso raskas paketti, jonka Franz kantoi suoraan yläkertaan ja piilotti lastenhuoneeseen, oli pakahduttaa Daisyn uteliaisuudesta. Jotakin hyvin salaperäistä tapahtui huoneessa koko iltapäivän, sillä Franz paukutti vasarallaan, Pöppö lyllersi ylös alas ja Jo-täti liehui kuin virvatuli kuljetellen tavaroita esiliinansa alla. Vain pikku Ted päästettiin huoneeseen, koska hän ei osannut vielä puhua selvästi. Hän leperteli iloisena ja koetti selittää, mitä ne "lakkapannit" olivat.

Daisy oli poissa tolaltaan, ja hänen jännityksensä tarttui poikiinkin, niin että he olivat hukuttaa äiti Bhaerin avuntarjouksillaan. Hän hylkäsi ne kuitenkin päättävästi vedoten heidän omiin sanoihinsa:

-- Tytöt eivät voi leikkiä poikien kanssa. Tämä on Daisyn, Bessin ja minun leikkini, emmekä me halua teitä mukaan. Nuoret herrat poistuivat nöyrästi, mutta pyysivät Daisya leikkimään kanssaan mitä hän ikinä halusi ja olivat niin yllättävän kilttejä ja kohteliaita, että se hämmästytti viatonta Daisy-parkaa.

Heidän huomaavaisuutensa ansiosta Daisyn iltapäivä kului edes jotenkuten. Hän meni aikaisin nukkumaan ja valmisti seuraavana aamuna läksynsä niin ripeästi, että Fritz-setä toivoi joka päiväksi uutta leikkiä. Kohahdus kävi kouluhuoneessa, kun Daisy poistui yhdeltätoista, sillä jokainen tiesi, että nyt hän pääsi leikkimään uutta, salaperäistä leikkiään.

Monet silmäparit seurasivat Daisyn lähtöä, ja Demi oli niin ajatuksissaan, että kun Franz kysyi häneltä, missä Saharan autiomaa on, hän vastasi allapäin: "Lastenhuoneessa", ja sai koko luokan nauramaan.

-- Jo-täti, nyt minä olen lukenut kaikki läksyni enkä voi odottaa enää hetkeäkään, huusi Daisy juosten rouva Bhaerin luo.

-- Se onkin valmis, nyt saat tulla, sanoi Jo-täti ja lähti yläkertaan pistäen Teddyn toiseen kainaloonsa ja ompelukorin toiseen.

-- En minä näe mitään, sanoi Daisy katsellen tarkasti ympäri lastenhuonetta.

-- Etkö sitten kuulekaan mitään? kysyi Jo-täti tarttuen Teddyä koltusta, kun tämä tahtoi juosta huoneen toiselle puolen.

Daisy kuuli kummallista rätinää ja hiljaista porinaa aivan kuin kattila olisi kiehunut. Ääni kuului ikkunasyvennyksestä, jonka eteen oli vedetty verho. Daisy vetäisi sen syrjään, huudahti riemuissaan:

-- Ah! ja jäi ihastuneena tuijottamaan -- arvaatko mitä? Ikkunasyvennyksen kolmella seinämällä oli penkki; yhdellä puolen oli patoja ja pannuja, paistinvartaita ja kasareita, toisella oli pieni ruoka- ja teekalusto ja keskiosassa hella. Ei peltinen ja silmänlumetta, vaan oikea rautahella ja tarpeeksi iso, että siinä voi keittää ruokaa monellekin nälkäiselle nukelle. Mutta parasta oli se, että hellassa paloi oikea tuli, oikea höyry nousi pienen teepannun nokasta ja pienen kattilan kansi tanssi polkkaa veden kiehuessa. Ikkunasta oli otettu ruutu pois ja sen tilalle pantu peltilevy, jossa oli reikä pientä savutorvea varten; ja oikea savu tuprusi ulos niin luonnollisesti, että teki ihan sydämelle hyvää. Puulaatikko ja hiiliastia olivat lieden lähettyvillä ja niiden yläpuolella oli rikkalapio, harja ja luuta; pieni torikori oli matalalla pöydällä, jonka ääressä Daisy tavallisesti leikki, ja hänen tuolinsa selustalla oli valkoinen esiliina ja lystikäs päähine. Aurinko paistoi aivan kuin sekin olisi iloinnut leikistä, hella humisi miellyttävästi, kattila höyrysi, uudet esineet välkkyivät seinällä, sievät posliinit olivat houkuttelevissa riveissä ja keittiö oli kokonaisuudessaan niin hauska ja täydellinen kuin lapsi ikinä saattoi itselleen toivoa.

Daisy seisoi ilosta mykistyneenä, ja hänen katseensa kirkastui kirkastumistaan, kun se vaelsi viehättävästä esineestä toiseen ja pysähtyi lopuksi Jo-tädin iloisiin kasvoihin.

-- Voi, täti, tämä uusi leikki on ihanaa! Saanko minä ihan totta keittää tällä hellalla, pitää kutsuja ja siivota ja laittaa ihka oikean tulen? Minä pidän tästä kauheasti! Kuinka sinä keksitkin tällaista?

-- Se pälkähti päähäni, kun halusit tehdä piparkakkuja Pöpön kanssa, sanoi rouva Bhaer käsivarsi Daisyn ympärillä, ja tyttö hyppi kuin olisi halunnut lähteä lentoon. -- Tiesin, ettei Pöppö antaisi sinun kovin usein sotkea keittiötään eikä yläkerran takkatulikaan olisi turvallinen, siksi päätin etsiä pienen lieden voidakseni opettaa sinua keittämään. Se kun on sekä hauskaa että hyödyllistä. Kiertelin leikkikalukaupoissa, mutta kaikki isot liedet maksoivat niin paljon, että olin jo luopua koko asiasta, mutta sitten tapasin Teddy-sedän. Heti kun hän sai kuulla, millä asialla olin, hän tarjoutui avuksi ja halusi ostaa isoimman leikkiuunin jonka löysimme. Minä kieltelin, mutta hän vain nauroi ja kiusoitteli minun nuoruudenaikaisella keittotaidollani ja sanoi, että minun pitää sinun jälkeesi opettaa aikanaan myös Bessiä, ja hän osti kaikenlaisia pieniä, sieviä kapineita "keittoluokkaani" varten, joksi hän sitä sanoi.

-- Hauskaa, että tapasit hänet! sanoi Daisy, kun Jo-rouva lakkasi nauramasta hauskalle ostosmatkalleen.

-- Sinun täytyy olla oikein ahkera, että opit valmistamaan erilaisia leivonnaisia, sillä Teddy-setä lupasi tulla usein teelle, ja hän odottaa saavansa jotain erityisen hyvää.

-- Tämä on maailman ihanin keittiö ja minä puuhailen täällä mieluummin kuin teen mitään muuta. Saanko opetella leipomaan piirakoita ja kakkuja ja keittämään ruokaa? huudahti Daisy tanssien ympäri huonetta toisessa kädessä kasari ja toisessa pieni hiilihanko.

-- Saat aikanaan. Tämä on hyödyllinen leikki. Minä autan sinua ja sinä olet minun keittäjäni, ja minä sanon mitä sinun on tehtävä ja millä tavalla. Meillä täytyy olla ruokatavaraa, jotta todella opit keittämään, vaikkakin pienissä erissä. Minä sanon sinua Sallyksi, ja sinä olet talon uusi keittiötyttö, lisäsi Jo-rouva ryhtyen työhön. Teddy istui lattialla peukaloaan imien ja tuijotti uuniin, aivan kuin se olisi ollut elävä olento, josta hän oli kovin kiinnostunut.

-- Se on hurjan hauskaa. Mitä minä ensiksi teen? kysyi Sally.

-- Pue ensimmäiseksi päällesi tämä puhdas päähine ja esiliina. Minä olen vanhanaikainen ja haluan, että keittäjäni on siisti.

Sally tunki kiharansa pyöreän myssyn sisään ja sitoi mukisematta esiliinan vyötäisilleen, vaikka hän tavallisesti halveksi "leukalappuja".

-- Nyt voit järjestää kaikki paikoilleen ja pestä uudet astiat. Vanhatkin täytyy pestä, sillä entinen apulaiseni jätti ne likaisiksi eräiden juhlien jälkeen.

Jo-täti puhui kasvot totisina, mutta Sallyä nauratti, sillä hän tiesi, kuka se huolimaton tyttö oli ollut, joka oli jättänyt kupit likaisiksi. Hän kääri hihansa ja alkoi tyytyväisenä järjestellä keittiötään pysähtyen silloin tällöin ihailemaan "suloista kaulinta", "herttaista pesuvatia" tai "hauskaa pippuriastiaa".

-- Kas niin, Sally, otapas kori ja lähde torille; tässä on luettelo ruoka-aineista, joita tarvitaan päivälliseksi, sanoi Jo-rouva ja antoi Daisylle pienen paperilappusen, kun tämä oli saanut kaikki astiat sievästi paikoilleen.

-- Missä tori on? kysyi Daisy huomaten, että uusi leikki kävi hetki hetkeltä hauskemmaksi.

-- Pöppö on tori.

Sally lähti matkaan ja aiheutti uuden kohahduksen kouluhuoneessa, kun hän uudessa asussaan kulki oven ohi ja kuiskasi Demille:

-- Se on aivan ihana leikki!

Leikki huvitti vanhaa Pöppöä yhtä paljon kuin Daisyakin, ja hän nauroi iloisesti, kun tyttö sipsutti huoneeseen kuin mikäkin hupsu pikku kokki päähine toisella korvallisella ja korin kannet kalisten kuin kastanjetit.

-- Rouva Jo-täti tahtoo nämä tavarat ja minun pitää saada ne heti, sanoi Daisy tärkeänä.

-- Annapas kun katson! Tässä on paistia, perunoita, kurpitsaa, omenoita, leipää ja voita. Liha ei ole vielä tullut; lähetän sen heti yläkertaan, kun se saapuu. Muut tavarat saat heti.

Sitten Pöppö laittoi koriin yhden perunan, yhden omenan, kurpitsanpalan, pienen kirpaleen voita ja sämpylän kehottaen Sallyä olemaan varuillaan lihakaupan juoksupojan suhteen, koska tällä oli tapana tehdä kepposia.

-- Kuka se on? kysyi Daisy toivoen, että se olisi Demi.

-- Sittenpähän näet, kuului Pöpön lyhyt vastaus, ja Sally lähti hyvillä mielin laulellen:

"Pikku Mabel iloissansa koriansa kantoi, nisut, voit ja maitopullot täti evääks' antoi."

-- Pane vähäksi aikaa kaikki muut paitsi omena komeroon, sanoi Jo-rouva, kun keittäjä palasi.

Keskimmäisen hyllyn alla oli kaappi, ja kun avasi oven, paljastui lisää ihastuttavia tavaroita. Toinen puoli oli ilmeisesti kellari, sillä sinne oli pinottu puita, hiiliä ja sytykkeitä. Toinen puoli oli täynnä pieniä saviruukkuja, laatikoita ja kaikenlaisia lystikkäitä rasioita, joissa saattoi säilyttää pieniä eriä jauhoja, sokeria, suolaa ja muita ruokatarvikkeita. Siellä oli hillotölkki, peltipurkillinen piparkakkuja, pullollinen mainiota mehua ja pieni peltirasiallinen teetä. Mutta kaiken huippu oli kaksi nukkien kulhoa täynnä nuorta maitoa; niihin näytti jo kohonneen kerma. Vieressä oli pikkuruinen kauha kuorimista varten. Daisy taputti käsiään ja olisi halunnut heti ryhtyä kuorimaan kermaa. Mutta Jo-täti sanoi:

-- Ei vielä; sinä tarvitset kermaa päivällisellä omenapiirakan kanssa, älä vain sekoita sitä ennen.

-- Saanko minä piirakkaa? huudahti Daisy tuskin uskoen, että hänellä oli tiedossa moinen ilo.

-- Saat, ja jos uunisi paistaa hyvin, niin me laitamme kaksi piirakkaa, toisen omenista ja toisen mansikoista, sanoi Jo-rouva, joka oli melkein yhtä innostunut uuteen leikkiin kuin Daisykin.

-- Mistä minä aloitan? kysyi Sally kärsimättömänä.

-- Sulje alimmainen pelti, että uuni kuumenee. Pese sitten kätesi ja ota esille vehnäjauhot, suola, sokeri, voi ja kaneli. Katso, onko leivinpöytä puhdas, ja kuori omena valmiiksi.

Daisy sai tavarat kokoon niin vähällä melulla ja sotkemisella kuin niin nuorelta keittäjältä suinkin saattoi odottaa.

-- En todellakaan tiedä, paljonko niin pieniin piirakkoihin menee aineita, mutta täytyy panna arviolta, ja jos ne eivät onnistu, niin yritämme uudestaan, sanoi Jo-rouva vähän neuvottomana, mutta samalla huvittuneena tästä pikku pulmasta. -- Pane tämä pieni kulho täyteen vehnäjauhoja, lisää vähän suolaa ja hiero sitten voita sekaan niin paljon kuin tälle lautaselle mahtuu. Muista aina sekoittaa ensin kuivat aineet keskenään ja lisää vasta sitten neste. Ne sekoittuvat silloin paremmin.

-- Minä tiedän kyllä, sillä olen katsellut, miten Pöppö tekee. Mutta eikös ensin voidella vuoka? Pöppö ainakin voitelee, sanoi Daisy hämmentäen jauhoja hyvää kyytiä.

-- Tosiaan. Sinussa taitaa olla leipojan vikaa, kun käyt työhön noin taitavasti, sanoi Jo-täti hyväksyvästi. -- Nyt tilkka kylmää vettä, vain sen verran, että taikina kostuu. Ripota sitten jauhoja pöydälle, vaivaa taikinaa vähän ja kauli se. Juuri niin. Pane voinokareita taikinalle ja kauli se uudelleen. Ei tehdä taikinasta kovin raskasta, etteivät nuket saa vatsatautia.

Daisy nauroi ajatukselle ja levitti runsaasti voita. Sitten hän kauli sievällä kaulimellaan, ja saatuaan taikinan valmiiksi hän levitti sen vuokiin. Hän leikkasi omenan ja latoi viipaleet paikoilleen, ripotteli runsaasti sokeria ja kanelia päälle, ja vihdoin hän henkeä pidättäen peitti piirakan päällyskuorella.

-- Minun on aina tehnyt mieli leikata pyöreät reiät kuoreen, mutta Pöppö ei ole antanut. Onpas hauska tehdä omin päin, sanoi Daisy nipsutellen veitsellä taikinaa.

Kaikille leipojille, parhaillekin, sattuu joskus onnettomuuksia. Sallyn ensimmäinen yritys ei liioin sujunut kommelluksitta, sillä veitsi liikkui niin vikkelästi hänen kädessään, että vuoka luiskahti, teki kuperkeikan ilmassa ja piirakka putosi ylösalaisin lattialle. Sally parahti, Jo-rouva nauroi, Teddy riensi heti tavoittelemaan piirakkaa, ja hetken aikaa uudessa keittiössä oli täydellinen kaaos.

-- Ei se mennytkään pilalle, koska minä nipistin kuoret niin lujasti yhteen. Se on ihan hyvä. Minä leikkaan siihen vain reiät ja sitten se on valmis, sanoi Sally, poimi pudonneen kalleutensa ja laittoi sen kuntoon välittämättä pölystä, jota siihen pudotessa oli tarttunut.

-- Uusi keittäjäni näkyy olevan hyväntuulinen, ja se on mainio asia, sanoi Jo-rouva. -- Avaa nyt mansikkahillopurkki ja täytä tuo avoin piirakka. Lado sen päälle taikinasta ohuita suikaleita, niin kuin Pöppökin tekee.

-- Minä laitan keskelle D:n ja sivuille kiemuroita; sitä on sitten hauska syödä, sanoi Sally ja kuormasi piirakkansa niin runsaasti hillolla ja koukeroilla, että oikea piirakantekijä olisi joutunut epätoivoon. -- Nyt minä panen piirakat uuniin! hän huudahti, ja kun viimeinen tuhruinen kiehkura oli huolellisesti asetettu punaiselle hillokentälle, hän sulki piirakkansa voitonriemuisena pieneen uuniin.

-- Siisti nyt jälkesi. Hyvä keittäjä ei koskaan jätä käyttämiään esineitä hujan hajan. Kuori sitten kurpitsa ja perunat.

-- Minulla ei ole kuin yksi ainoa peruna, hihitti Sally.

-- Leikkaa se neljään osaan, niin se mahtuu pieneen kattilaan ja pane lohkot kylmään veteen, kunnes ne pannaan kiehumaan.

-- Liotanko kurpitsaakin?

-- Eihän toki! Kuori vain se ja pane sitten höyrykattilaan. Sillä tavalla siitä tulee kuivempi, vaikka se kestää kauemmin kypsyä.

Silloin raaputettiin oveen, ja kun Sally juoksi avaamaan, ilmestyi Kit-koira hampaissaan kannellinen kori.

-- Tässä se lihakaupan juoksupoika nyt on! nauroi Daisy ja otti koiralta kantamuksen. Koira lipoi kieltään ja alkoi kerjätä luullen kai, että oli tuonut omaa päivällistään, sillä se oli usein kantanut sen isännälleen samalla tavalla. Huomattuaan erehtyneensä se lähti pois vihoissaan ja haukkui koko matkan alakertaan asti tyynnyttääkseen loukattuja tunteitaan.

Korissa oli kaksi pientä lihapalasta, paistettu päärynä ja pieni kakku. Niiden mukana oli paperi, johon Pöppö oli töhertänyt: "Neitin lounaaksi, jos keittäminen ei oikeen onnistu."

-- Minä en huoli hänen vanhoja päärynöitään enkä muutakaan; minun keitokseni onnistuu ja minä syön herkullisen päivällisen, se on varma kuin mikä! puuskahti Daisy närkästyneenä.

-- Niitä voidaan tarvita, jos sattuu tulemaan vieraita. On aina hyvä, jos varalla on jotakin, sanoi Jo-täti, jolle monet yllätystilanteet olivat opettaneet tämän arvokkaan asian.

-- Teddy tahtoo ruokaa, ilmoitti Teddy, jonka mielestä moisesta leipomisesta ja keittämisestä pitäisi toki saada jotain suuhunsakin.

Jo-rouva antoi pojalle käsityökorinsa pengottavaksi, että saisi hänet pysymään hiljaa, kunnes päivällinen oli valmis, ja palasi jatkamaan emännyyttä.

-- Pane kasvikset tulelle, kata pöytä ja pidä huoli, että sinulla on hehkuvia hiiliä paistia varten.

Mikä ilo nähdä perunoitten kiehuvan pienessä padassa ja kurkistaa kurpitsanpaloja, jotka pehmenivät höyryssä, avata uuninluukku joka viides minuutti nähdäkseen, joko piirakat olivat kypsiä, ja vihdoin, kun hiilet olivat punaisia ja hehkuvia, panna kaksi oikeata paistinpalaa sormenpituiselle halstarille ja mahtavana käännellä niitä haarukalla. Perunat valmistuivat ensiksi, eikä ihmekään, sillä ne olivat koko ajan porisseet kovasti. Ne survottiin hienoksi pienellä nuijalla, sekaan pantiin paljon voita, mutta ei yhtään suolaa (sen keittäjä innostuksissaan kokonaan unohti), ja muhennoksesta laitettiin kukkula sievälle punaiselle vadille, silitettiin maitoon kastetulla veitsellä ja pantiin uuniin ruskistumaan.

Niin kokonaan Sally oli syventynyt näihin töihin, että unohti piirakkansa, kunnes hän avasi uunin pannakseen sinne perunavadin. Mutta silloin nousi parku, sillä voi kauhistus! pikku piirakat olivat palaneet mustiksi.

-- Voi, minun piirakkani, minun kauniit piirakkani! Ne ovat nyt pilalla! huusi onneton Sally ja katseli tuhoutuneita luomuksiaan väännellen pieniä, likaisia käsiään. Mansikkapiirakka varsinkin oli surkean näköinen, sillä koukeroiset koristeet törröttivät mustuneesta hillosta joka suunnalle kuin palaneen talon seinät ja savupiiput.

-- Voi hyvä lapsi, minä unohdin muistuttaa, että ottaisit ne ulos; juuri minun tapaistani, sanoi Jo-täti katuvasti. -- Älä itke kultaseni, se oli minun syyni. Yritetään uudestaan päivällisen jälkeen, hän lisäsi kun Sallyltä tipahti iso kyynel sihahtaen kuumaan piirakkaan.

Niitä olisi virrannut enemmänkin, ellei paisti olisi juuri sillä hetkellä poksahtanut ja vaatinut keittäjän huomion, niin että tämä pian unohti palaneet piirakkansa.

-- Pane lihavati ja lautaset lämpiämään siksi aikaa kun sekoitat kurpitsaan voita ja suolaa ja ripottelet vähän pippuria pinnalle, sanoi Jo-rouva toivoen hartaasti, ettei päivällinen kohtaisi enää uusia onnettomuuksia.

Veikeä pippurikuppi tyynnytti Sallyn tunteet, ja hän valmisti kurpitsan mestarillisesti. Päivällinen oli turvallisesti pöydässä, ja kuusi nukkea oli pantu istumaan kukin paikalleen. Teddy istuutui pöydän ala- ja Sally yläpäähän. Kun kaikki olivat asettuneet, joukkoa oli hauska katsella, sillä yksi nukeista oli täydessä juhlapuvussa, toinen taas yöpaidassa, villalangasta tehty Jerry-poika punaisessa talvipuvussa ja Annabella, nenätön lemmikki, aivan ilkosillaan.

Teddy käyttäytyi perheen isänä mallikelpoisesti, sillä hän söi iloisena kaiken mitä tarjottiin eikä huomannut missään pienintäkään vikaa. Daisy hymyili säteilevästi kumppanilleen, kuten ainakin oikeiden päivällisten uupunut mutta vieraanvarainen emäntä, ja hän hoiteli emännyyttään niin vilpittömän tyytyväisenä, ettei moista usein näe.