Part 14

Nan söi yksin ja vietti pitkän iltapäivän sohvaan sidottuna. Jo-rouva pidensi kyllä köyttä niin, että tyttö pääsi ikkunalle asti. Siinä hän seisoikin katsellen poikien leikkiä, ja koko luomakunta nautti vapaudestaan. Daisy piti nukeilleen juhlat nurmikolla, niin että Nan saattoi nähdä heidän ilonsa, vaikkei voinut olla itse mukana. Tommy taas teki parhaat kuperkeikkansa huvittaakseen häntä, Demi istui portailla lukemassa ääneen, mikä viihdyttikin Nania, ja Dan toi Nanille pienen rupisammakon ilahduttaakseen toisen mieltä.

Mutta mikään ei voinut korvata vapautta. Jo muutaman tunnin vankeus oli opettanut, kuinka kallis etu vapaus on.

Monenmoiset ajatukset käväisivät Nanin pikku päässä sinä aikana, kun toiset olivat purolla katsomassa Emilin uuden aluksen vesillelaskua. Oli päätetty, että Nan kastaisi sen, ja hän oli ajatellut rikkoa pienen pullollisen viinimarjamehua purren keulaan, kun se ristittäisiin Josephineksi Jo-rouvan mukaan. Nyt hän oli menettänyt tilaisuutensa, eikä Daisy suoriutuisi juhlamenoista läheskään niin hyvin kuin hän. Kyynelet kihosivat silmiin, kun Nan muisti, että kaikki oli hänen omaa syytään, ja hän sanoi ääneen pullealle mehiläiselle, joka hääri keltaisessa ruusunkukassa aivan hänen ikkunansa alla:

-- Jos sinä olet karannut, sinun on parasta mennä heti kotiin, pyytää äidiltäsi anteeksi ja luvata, ettet enää ikinä karkaa.

-- Hauska että annat sille noin hyvän neuvon, ja se taitaakin ottaa sen varteen, sanoi Jo-rouva hymyillen, kun mehiläinen levitti siitepölyn tahrimat siipensä ja lensi pois.

Nan pyyhkäisi pois pari kirkasta pisaraa, jotka kiilsivät ikkunalaudalla, ja painautui Jo-rouvan rintaa vasten, kun tämä otti hänet polvelleen ja sanoi ystävällisesti -- hän oli näet huomannut pisarat ja tiesi mitä ne merkitsivät:

-- Äidilläni oli siis sinunkin mielestäsi hyvä keino parantaa karkureita?

-- Oli, vastasi Nan, sillä pitkä hiljainen päivä oli lannistanut hänet.

-- Toivottavasti minun ei tarvitse koettaa sitä uudestaan.

-- Ei tarvitse, sanoi Nan niin totisena, että Jo-rouva oli tyytyväinen eikä puhunut enää mitään, sillä hän ei yleensä pilannut rangaistusten tehoa pitkillä nuhdesaarnoilla.

Silloin Rob ilmestyi kantaen varovaisesti pikku vuoassa paistettua torttua.

-- Tämä on tehty minun marjoistani ja sinä saat siitä puolet, hän sanoi hyväntuulisesti. -- Tule, pyydetään Mary-Annia jakamaan se valmiiksi, kohta on teeaika.

Nan hyppäsi pystyyn, mutta pysähtyi sitten ja sanoi:

-- Minä unohdin, enhän minä pääsekään.

-- Koeta niin näet, sanoi rouva Bhaer, joka Nanin puhuessaan oli avannut solmun.

Nan huomasi olevansa vapaa ja suudeltuaan rajusti Jo-rouvaa hän pyrähti tiehensä kuin pieni kehrääjälintu kannoillaan Rob, joka juostessaan heilutteli torttua, niin että hillo roiskui.

13

KÄHÄRÄPÄÄ

Näiden kuohuttavien tapausten jälkeen palasi Plumfieldiin rauha, jota kesti useita viikkoja, sillä isot pojat pelkäsivät, että Nan ja Rob saattaisivat kadota minä päivänä hyvänsä ja pitivät heitä herkeämättä silmällä. Pienet pojat taas olivat kuunnelleet Nanin niin monesti kuvailevan kokemiaan vaaroja, että eksyminen alkoi tuntua heistä suurimmalta onnettomuudelta mitä ajatella saattoi, ja he uskalsivat tuskin pistää nenäänsä ison portin ulkopuolelle, ettei vain yö yllättäisi ja aavemaiset mustat lehmät tulisi ammuen pimeästä.

-- Tämä on liian rauhallista kestääkseen kauan, sanoi Jo-rouva, sillä vuosien varrella hän oli oppinut, että tyyntä seurasi tavallisesti myrsky. Joku vähemmän viisas nainen olisi kenties ajatellut, että pojista oli tullut oikeita pyhimyksiä, mutta rouva Bhaer valmistui kotoiseen tulivuoren purkaukseen, joka voisi yllättää milloin tahansa.

Yhtenä syynä tervetulleeseen hiljaiseloon oli pikku Bessin vierailu. Vanhemmat olivat lainanneet hänet viikoksi Plumfieldiin lähtiessään matkoille sairaalloisen isoisä Laurencen kanssa. Kähäräpää oli rakastettava pikku olento ja poikien mielestä jonkinlainen pikkulapsen, enkelin ja keijukaisen välimuoto. Hän oli perinyt vaalealta äidiltään kullankeltaiset kiharat, jotka verhosivat hänet kuin loistava huntu. Niiden kätköstä hän hyvällä tuulella ollessaan hymyili ihailijoilleen ja niiden taakse hän piiloutui loukkaannuttuaan. Isä ei antanut leikata hänen kiharoitaan; ne ulottuivat vyötärön alapuolelle ja loistivat niin kauniisti, että ne olivat Demin mielestä kuin silkkiäisperhon kotelon hienon hienoa rihmaa.

Tietämättään Bess hallitsi nuoria alamaisiaan viisaammin kuin moni todellinen yksinvaltias, sillä hänen lakinsa olivat lempeät ja hänen valtansa pikemminkin tunnettavissa kuin nähtävissä. Hän käyttäytyi luonnostaan niin sirosti ja hienosti, että vaikutti hillitsevästi huolettomaan poikalaumaankin. Kukaan ei saanut koskea häneen kovakouraisesti tai likaisin käsin; Bessin vierailun aikana käytettiin saippuaa enemmän kuin muulloin, sillä pojat pitivät suurimpana kunnianaan saada kantaa hänen ylhäisyyttään.

Äänekästä puhetta Bess ei sietänyt ja riita pelotti häntä. Siksi poikien ääneen tulikin heti hillitympi sävy, kun he puhuttelivat häntä. Bess piti siitä, että häntä palveltiin, ja pojat toimittelivat nurisematta hänen asioitaan. He pyysivät saada vetää hänen kärryjään, kantaa hänen marja-astiaansa tai ojentaa hänelle lautasen pöydässä. Mikään palvelus ei ollut liian halpa. Tommy ja Ned joutuivat kerran riitaan siitä, kumpi saisi kiillottaa pikku prinsessan kengät.

Nanille varsinkin teki hyvää viettää viikko näin hyvinkasvatetun neidin seurassa, niin pieni kuin tämä olikin. Bessin suurissa sinisissä silmissä kuvastui hämmästys ja pelko, kun hän katseli kirkuvaa ja pomppivaa rasavilliä. Bess pelkäsi Nania melkein kuin tämä olisi ollut villipeto. Tietysti helläsydäminen Nan pahastui. -- Pyh! Minä en välitä! hän sanoi aluksi, mutta todellisuudessa hän välitti paljonkin. Kuultuaan kerran Bessin sanovan: -- "Beff lakaftaa Daify-ferkkua. Daify on kiltti", hän ravisti viatonta Daisy-parkaa niin, että tämän hampaat kalisivat, ja juoksi sen jälkeen latoon itkemään.

Tässä maailman murjomien yhteisessä pakopaikassa hänen masentunut mielensä sai lohdun ja neuvon, mistä lähteestä lie saanutkaan. Ehkä pääskyset ylhäällä savipesissään visertäessään antoivat hänelle oppitunnin käyttäytymisessä. Oli miten oli, Nan tuli ladosta kesyyntyneenä ja etsi puutarhasta varhaisen omenan, makean, pienen ja punaisen, jollaisesta Bess kovasti piti. Tämä rauhanlippu kädessään hän lähestyi prinsessaa, ja hänen suureksi ilokseen se otettiin vastaan. Ja kun Daisy suuteli häntä anteeksiannon merkiksi, Besskin suuteli, aivan kuin olisi pyytänyt Nanilta anteeksi liiallista ankaruuttaan.

Sen jälkeen he leikkivät yhdessä kiltisti, ja Nan nautti monta päivää kuninkaallista suosiota. Varmaan hän aluksi tunsi olevansa kuin häkkiin suljettu metsälintu, jonka teki joskus mieli levittää siipensä lentääkseen jonnekin kauas tai laulaa kirkkaimmalla äänellään pelkäämättä häiritsevänsä pulleaa Daisy-kyyhkyä tai nirsoa, kullankeltaista Bess-kanarialintua. Itsehillintä teki Nanille kuitenkin hyvää. Nähdessään kuinka jokainen rakasti herttaista ja kilttiä pikku prinsessaa hän alkoi jäljitellä tätä, sillä hän kaipasi rakkautta ja koetti kaikin keinoin saada sitä osakseen.

Rob palvoi Bessiä kuin konsanaan ihailija ja Teddy seurasi häntä kuin koira. Billy-parka oli mielissään, kun sai vain katsella Bessiä, ja vaikka Bessiä kiusasi hänen tuijotuksensa, hän soi tuon ilon pojalle nurisematta, ymmärrettyään, että Billy oli erilainen kuin toiset ja että häntä oli juuri sen takia kohdeltava erityisen ystävällisesti. Jackista Bess ei pitänyt, koska tällä oli känsiä ja römeä ääni. Pumppu ei liioin miellyttänyt häntä epäsiistien pöytätapojensa vuoksi, ja poikaparka koettikin parhaansa mukaan olla ahmimatta, ettei olisi vastenmielinen vastapäätä istuvan siistin pikku neidin silmissä.

Ned oli joutunut epäsuosioon ja karkotettu hovista, kun hänen kerran nähtiin kiusaavan peltohiiriparkoja. Kähäräpää ei voinut koskaan unohtaa tätä surullista näkyä. Hän piiloutui aina hiustensa taa Nedin lähestyessä, torjui hänet kuninkaallisella kädenliikkeellä ja sanoi murheellisen vihaisesti:

-- Ned on tuhma. Ned leikkafi pikku hiililtä hännät ja hiilet itkivät.

Bessin tultua Daisy luopui heti vallasta ja tyytyi nöyrästi pääkokin asemaan, kun Nan taas pääsi ensimmäisen hovineidin arvoon; Emilistä tuli rahaministeri ja hän järjesti yleisistä varoista niin tuhlailevasti näytäntöjä, että ne maksoivat kokonaista yhdeksän pennyä. Franz oli pääministeri, hän hoiti valtion asioita, järjesti kuninkaallisia tarkastusmatkoja valtakunnan läpi ja piti kurissa vieraat vallat. Demi oli hovin filosofi ja menestyi paremmin kuin tämäntapaiset herrat yleensä kruunupäisen parissa. Dan oli prinsessan vakituinen armeija ja puolusti loistavasti hänen alueitaan, Tommy hovinarri ja Nat altis musikantti.

Fritz-setä ja Jo-täti nauttivat tästä rauhallisesta vaiheesta ja seurasivat somaa näytelmää, jossa nuori väki tietämättään jäljitteli aikuisia liittämättä leikkiin kuitenkaan sitä traagisuutta, joka suuremmilla näyttämöillä synkistää tapahtumia.

-- He opettavat meitä yhtä paljon kuin me heitä, sanoi herra Bhaer.

-- Voi noita lapsikultia! He eivät aavistakaan kuinka monta viitettä he antavat meille siitä, miten heitä itseään olisi kohdeltava, lisäsi Jo-rouva.

-- Olit oikeassa kun halusit tänne tyttöjä. Heillä on hyvä vaikutus poikiin. Besshän opettaa pikku karhuja paremmin kuin me osaammekaan, sanoi herra Bhaer nauraen, kun näki Tommyn riisuvan hattunsa ja heittävän vielä pois Nedinkin hatun poikien saapuessa eteiseen, missä prinsessa ratsasti keinuhevosella Robin ja Teddyn koettaessa parhaansa mukaan täyttää ritarin tehtäviä.

-- Minä olen saanut toisenkin todistuksen kähäräpään hyvästä vaikutuksesta, sanoi Jo-rouva vetäen tuolinsa lähemmäksi sohvaa, jossa professori loikoi uurastettuaan koko päivän tässä monipuolisessa puutarhassaan. -- Nan inhoaa ompelemista, mutta hän on ahertanut puoli iltarupeamaa merkillisen pussin kimpussa, johon aikoo panna kymmenkunta parasta omenaamme viemisiksi, kun Bess lähtee pois. Minä kehuin häntä siitä, ja hän sanoi: "Minä ompelen mielelläni toisille, mutta on ihan tyhmää ommella itselleen." Otan vihjeestä vaarin ja annan hänen tehdä jonkin paidan ja esiliinan rouva Carneyn lapsille. Hän on niin hyväsydäminen, että ompelee niitä sormensa verille.

-- Mutta ei ompelutaito ole enää muodissa, kultaseni.

-- Ei valitettavasti. Mutta minun kasvattieni täytyy oppia ompelemaan, vaikka heidän sitten olisi pakko lyödä laimin latinan tai algebran läksyt tai viisi kuusi muuta ainetta, joilla tyttöjen on nykyaikana vaivattava aivoparkojaan. Amy tahtoo tehdä tyttärestään kätevän naisen, ja pikku kullanmuru on jo nyt aika taitava käsistään. Hän on tehnyt äidilleen monta kaunista käsityötä, ja Amy antaa niille vielä suuremman arvon kuin tytön muovailemalle nokattomalle savilinnulle, josta Laurie oli niin ylpeä.

-- Minäkin tiedän esimerkin prinsessan vaikutusvallasta, sanoi herra Bhaer katseltuaan, kuinka rouva Bhaer ompeli napin hänen takkiinsa selvästi halveksien tyttöjen nykyaikaista kasvatusta. -- Jack ei halua kuulua Bessin silmissä samaan vastenmieliseen ihmisryhmään kuin Pumppu ja Ned, ja siksi hän vähän aikaa sitten tuli pyytämään, että syövyttäisin pois syylät hänen käsistään. Olin aikaisemmin monta kertaa ehdottanut sitä, mutta hän ei ollut suostunut. Nyt hän kesti urheasti kivun, jotta voisi näyttää tuolle nirsolle ylhäisöneidille sileät kädet.

Rouva Bhaerin nauraessa jutulle Pumppu tuli kysymään, saisiko hän antaa kähäräpäälle äitinsä lähettämiä makeisia.

-- Häntä on kielletty syömästä makeisia, mutta jos annat hänelle sen sievän makeisrasian, jossa on punainen sokeriruusu sisällä, hän ihastuu varmasti, sanoi Jo-rouva. Hän ei halunnut riistää Pumpulta uhrautumisen iloa, sillä 'lihava poika' tarjosi harvoin makeisiansa kenellekään.

-- Mutta jos hän syö sen? En haluaisi, että hän sairastuu, sanoi Pumppu ja katseli hellästi makeisruusua koskematta kuitenkaan siihen.

-- Voi, ei hän syö sitä, jos minä sanon, että se on vain katseltavaksi. Hän säilyttää sitä viikkokaupalla eikä hänen mieleensäkään tule maistaa sitä. Pystyisitkö sinä sellaiseen?

-- Miksen pystyisi. Minä olen paljon vanhempikin kuin hän, sanoi Pumppu loukkaantuneena.

-- Yritetään. Kas tässä, pane makeisesi tähän pussiin ja katsotaan, kuinka kauan voit säilyttää niitä. Anna minun laskea -- kaksi sydäntä, neljä punaista kalaa, kolme rintasokerihevosta, yhdeksän mantelia ja tusina suklaanappeja. Suostutko? kysyi neuvokas Jo-rouva pistäen makeiset pieneen lankapussiinsa.

-- Suostun, sanoi Pumppu huokaisten, työnsi kielletyt herkut taskuun ja lähti viemään Bessille lahjaansa. Se kirvoitti tytöltä hymyn ja lupauksen, että Pumppu saisi tulla hänen kanssaan kävelemään puutarhaan.

-- Pumppu-paran sydän on tosiaan saanut viime aikoina voiton vatsasta, ja Bessin palkinnot rohkaisevat hänen yrityksiään, sanoi Jo-rouva.

-- Onnellinen se mies, joka voi pistää kiusauksen taskuunsa ja opetella kieltäytymistä noin sievästä pienestä esimerkkitapauksesta, lisäsi herra Bhaer, kun lapset menivät ikkunan ohi Pumppu pyöreät kasvot tyytyväisyyttä loistaen ja kähäräpää kohteliaasti ruusulaatikkoansa katsellen, vaikka olisikin pitänyt enemmän oikeasta tuoksuvasta ruususta.

Kun isä tuli hakemaan Bessiä kotiin, syntyi yleinen itku ja valitus ja tytölle kasaantui erojaislahjoja niin runsaasti, että Laurie-herra ehdotti otettavaksi isot vaunut, joilla ne vietäisiin kaupunkiin. Jokainen antoi jotakin, ja oli totisesti vaikeata pakata mukaan valkoinen hiiri, kakku, iso kasa palloja, omenia, kaniini, joka potki hirveästi säkissä, iso kaalinkerä sen eväiksi, pullollinen rautakaloja ja hirvittävän iso kukkakimppu. Jäähyväiskohtaus oli liikuttava, sillä prinsessa istui hallin pöydällä alamaistensa ympäröimänä. Hän suuteli serkkujaan ja ojensi kätensä toisille pojille, jotka puristivat sitä hellästi, koska heitä ei ollut opetettu häpeilemään tunteitaan.

-- Tule pian taas, kullannuppu, kuiskasi Dan kiinnittäen kauneimman vihreänkeltaisen sulkansa hänen hattuunsa.

-- Älä unohda minua, sanoi kohtelias Tommy sipaisten vielä kerran Bessin kauniita kiharoita.

-- Tulen käymään teillä ensi viikolla, ja silloin minä näen sinut, Bess, lisäsi Nat ihan kuin tuo ajatus olisi lohduttanut häntä.

-- Anna minullekin nyt kättä, pyysi Jack tarjoten Bessille sileän kätensä.

-- Tässä on vielä kaksi uutta pilliä muistoksi meiltä, sanoivat Dick ja Doll aavistamatta, että seitsemän vanhaa pajupilliä oli juuri salaa heitetty keittiön uuniin.

-- Kuule, Bess! Minä teen heti sinulle kirjanmerkin ja sinun täytyy aina käyttää sitä, sanoi Nan rutistaen hellästi Bessiä.

Mutta liikuttavimmat jäähyväiset olivat pikku Billyn, jonka mielestä Bessin lähtö oli niin sietämätöntä kestettäväksi, että hän heittäytyi tytön eteen ja tarttui hänen pieniin sinisiin kenkiinsä ja hoki surkeana: -- Älä lähde pois! Älä lähde! Billyn tunteenpurkaus liikutti niin kähäräpäätä, että hän kumartui, kohotti pojan päätä ja sanoi lempeästi:

-- Älä itke, Billy! Faat fuukon ja minä tulen kohta taaf. Lupaus lohdutti Billyä ja hän kierähti selälleen loistaen onnesta ja ylpeydestä, kun hänen osalleen oli langennut näin suuri kunnia. Ja kun isä ajoi Bessin kanssa pois, pojat istuivat rivissä aidalla kuin parvi helmikanoja ja huusivat:

-- Tule pian takaisin! Tule pian takaisin!

14

DAMON JA FINTIAS

Rouva Bhaer oli oikeassa. Oli vain tyyntä myrskyn edellä, sillä kaksi päivää Bessin lähdön jälkeen 'maanjäristys' sai koko Plumfieldin vapisemaan perustuksiaan myöten.

Onnettomuuden perimmäisenä syynä olivat Tommyn kanat, sillä jos ne eivät olisi itsepintaisesti munineet niin paljon, Tommy ei olisi voinut ansaita munanmyynnillä sellaisia summia. Sanotaan että rahassa on kaiken pahan alku, ja se piti paikkansa Tommynkin kohdalla; hän käsitteli omaisuuttaan niin huolettomasti, että herra Bhaer katsoi parhaaksi antaa hänelle säästölippaan. Se oli pieni peltitalo, jonka ovessa oli nimi ja jonka korkeaan savupiippuun rahat tipautettiin; siellä ne kilisivät viekoittelevasti omistajan odottaessa hetkeä, jolloin hän saisi avata lattiassa olevan salaluukun ja tyhjentää lippaan.

Talon paino lisääntyi niin nopeasti, että Tommy oli tyytyväinen ja alkoi suunnitella, mitä ennen kuulumattomia aarteita hän ostaisi pääomallaan. Talletukset hän merkitsi muistiin, ja oli luvattu, että hän saisi avata pankin kerättyään sinne viisi dollaria; ehtona oli vain se, että hänen olisi käytettävä rahat järkevästi. Puuttui enää yksi dollari ja sinä päivänä, jolloin Jo-rouva maksoi Tommylle neljästä munatusinasta, tämä ryntäsi riemuissaan latoon näyttämään kiiltäviä kaksikymmenviisicenttisiään Natille, joka myös säästi jokaisen centin saadakseen hankituksi kauan toivomansa viulun.

-- Olisipa minulla nuo rahat kolmen dollarini lisäksi, niin voisin piankin ostaa viulun, sanoi Nat katsellen halukkaasti Tommyn kolikoita.

-- Minä voisin vaikka lainata sinulle. En ole vielä päättänyt, mitä ostan rahoillani, sanoi Tommy heitellen kolikoitaan ilmaan ja siepaten ne lennosta.

-- Hei pojat! Tulkaa joelle katsomaan, miten komean käärmeen Dan on saanut! kuului ladon takaa.

-- Tule, mennään, sanoi Tommy, pisti rahansa vanhan viskuukoneen sisään ja juoksi Natin kanssa rantaan.

Käärme olikin varsin kiinnostavaa katseltavaa, ja sitten vei siipirikon variksen kiinniottaminen niin paljon aikaa, että Tommy muisti rahansa vasta illalla vuoteeseen mentyään.

-- No, välikö sillä, vain Nat tietää, missä ne ovat, mietti Tommy huolettomaan tapaansa ja nukahti.

Seuraavana aamuna, kun pojat olivat kokoontuneet luokkaan, Tommy syöksyi sisään ja tiukkasi hengästyneenä:

-- Kuka on ottanut minun rahani?

-- Mistä rahoista sinä puhut? kysyi Franz. Tommy selitti ja Nat vahvisti hänen sanansa.

Kukaan ei tiennyt koko asiasta, ja kaikki alkoivat vilkuilla Natia, joka hämmentyi hämmentymistään ja tuli yhä punaisemmaksi.

-- Jonkun on täytynyt ottaa ne, sanoi Franz, ja Tommy heristeli nyrkkiä koko joukolle ja uhkasi:

-- Pala ja kipinöi! Jos minä saan varkaan selville, niin annan hänelle semmoisen selkäsaunan, ettei se ensi hätään unohdu.

-- Rauhoitu, Tom. Kyllä me hänet keksimme. Varkaat joutuvat aina kiikkiin, sanoi Dan kuin hyväkin asiantuntija.

-- Jospa joku maankiertäjä on nukkunut ladossa ja ottanut rahat, arveli Ned.

-- Ei, kyllä Silas olisi nähnyt miehen ja ajanut hänet pois. Kukaan kulkuri ei sitä paitsi osaisi mennä etsimään rahoja siitä vanhasta romusta, tuhahti Emil.

-- Mutta entä jos Silas on ottanut ne itse, sanoi Jack.

-- Johan nyt jotain! Vanha Si on itse rehellisyys! Hän ei ikinä ottaisi penniäkään, puolusti Tommy uskollista ihailijaansa.

-- Joka tapauksessa varkaan olisi parasta heti tunnustaa eikä odottaa paljastumista, sanoi Demi sen näköisenä kuin perhettä olisi kohdannut onnettomuuksista kauhein.

-- Tietysti te luulette, että se olin minä, sanoi Nat tulipunaisena ja kuohuksissaan.

-- Kukaan muu ei tiennyt, missä rahat olivat, totesi Franz.

-- Minkä minä sille voin, mutta rahoja minä en ottanut. Uskokaa nyt, minä en ottanut niitä, en! huusi Nat epätoivoissaan.

-- Rauhoittukaa, pojat! Mistä tämä meteli? kysyi herra Bhaer, joka oli ilmestynyt äkkiä paikalle.

Tommy kertoi miten oli menettänyt rahansa, ja herra Bhaerin katse synkkeni, sillä kaikista vioistaan ja kepposistaan huolimatta pojat olivat tähän asti olleet rehellisiä.

-- Istukaa! hän sanoi, ja kun kaikki olivat istuutuneet, hänen katseensa kiersi kasvoista kasvoihin niin murheellisena, että sitä oli vaikeampi kestää kuin ankaria nuhteita. Hän sanoi hiljaa:

-- Pojat, esitän teille jokaiselle vain yhden kysymyksen ja haluan siihen rehellisen vastauksen. En aio turvautua uhkauksiin, houkutteluihin tai ristikuulusteluun saadakseni totuuden ilmi, koska teillä kaikilla on omatunto ja te tiedätte hyvin mitä varten se on. Nyt on aika sovittaa Tommylle tehty vääryys ja tunnustaa se kaikkien kuullen. Voin helposti antaa anteeksi sen, että joku sortuu kiusaukseen, mutta vilpillisyys on paljon pahempaa. Tunnustakoon syyllinen suoraan, ja me kaikki koetamme antaa hänelle anteeksi ja unohtaa.

Hänen lopetettuaan huoneessa oli hetken aivan äänetöntä. Sitten hän esitti kysymyksensä jokaiselle hitaasti ja vetoavasti ja sai aina saman vastauksen, vain sävy vaihteli. Kaikki olivat kiihtymyksestä tulipunaisia, ja jotkut pikku pojista änkyttivät pelästyksissään lyhyen vastauksensa kuin ilmetyt syylliset.

Kun tuli Natin vuoro, herra Bhaerin ääni pehmeni, sillä poikaparka näytti niin kauhistuneelta, että häntä kävi sääliksi. Herra Bhaer uskoi, että Nat oli syyllinen, mutta toivoi varjelevansa poikaa toistamiseen valehtelemasta, jos saisi hänet pelotta tunnustamaan rikoksen.

-- Nyt, poikaseni, vastaa minulle rehellisesti. Otitko sinä rahat?

-- En ottanut! vastasi Nat ja katsoi häneen anovasti. Tuskin sanat olivat päässeet Natin vapisevilta huulilta, kun joku vihelsi.

-- Hiljaa siellä! huusi herra Bhaer pamauttaen nyrkkinsä pöytään ja katsoen ankarasti siihen nurkkaan, josta vihellys kuului.

Ned, Jack ja Emil istuivat siellä. Toiset näyttivät noloilta, mutta Emil puuskahti:

-- En se minä ollut, eno! Minusta olisi raukkamaista lyödä lyötyä.

-- Hyvä, hyvä, huusi Tommy, joka oli hyvin vaivautunut onnettoman dollarinsa aiheuttamasta kohusta.

-- Hiljaa! komensi herra Bhaer, ja poikien asetuttua hän sanoi vakavasti:

-- Minä olen hyvin pahoillani, Nat, mutta kaikki todisteet ovat sinua vastaan, ja aikaisempi vilpistelysi saa meidät herkemmin epäilemään sinua kuin jotakuta muuta poikaa. Mutta huomaa, Nat, etten syytä sinua tästä rikoksesta. Minä en rankaise sinua siitä ennen kuin olen täysin varma syyllisyydestäsi, enkä kysele siitä sinulta enää. Jätän asian omantuntosi ratkaistavaksi. Jos olet syyllinen, voit tulla luokseni yöllä tai päivällä tunnustamaan, ja minä annan sinulle anteeksi ja autan sinua sovittamaan rikkomuksen. Jos taas olet viaton, totuus tulee kyllä ilmi ennemmin tai myöhemmin. Minä olen ensimmäisenä pyytämässä sinulta anteeksi epäilystäni ja teen ilomielin parhaani, että maineesi puhdistuisi.

-- Minä en ottanut rahoja! nyyhkytti Nat pää käsien varassa, sillä hän ei voinut kestää toisten epäluuloisia ja halveksivia katseita.

-- Toivon ettet ottanut niitä, sanoi herra Bhaer ja oli hetken vaiti aivan kuin antaakseen syylliselle, kuka hän sitten olikin, vielä tilaisuuden tunnustaa. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään; hiljaisuuden rikkoivat vain pienten poikien yksittäiset niiskaukset. Herra Bhaer pudisti päätään ja lisäsi pahoillaan:

-- En voi tehdä muuta. Haluan vain vielä sanoa: minä en puhu enää tästä asiasta ja toivon, että te seuraatte minun esimerkkiäni. Tuskin voitte suhtautua yhtä ystävällisesti kuin ennen siihen, jota epäilette, mutta otaksun ilman muuta, ettei kukaan millään tavoin kiusaa epäilyksenalaista -- hänellä on kyllin raskasta muutenkin. Ja nyt työhön.

-- Isä Bhaer päästi Natin liian helpolla, mutisi Ned Emilille, kun he avasivat kirjansa.

-- Pidä suusi kiinni, ärähti Emil, jonka mielestä perheen kunniaan oli tullut tahra.

Herra Bhaer oli ollut oikeassa: ankarinkin selkäsauna olisi ollut helpompi kestää kuin ne kylmät katseet ja karttelu, joita Nat nyt epäiltynä sai osakseen. Hän kärsi hiljaista kidutusta kokonaisen viikon, vaikka kukaan ei nostanut kättä häntä vastaan eikä viitannut sanallakaan asiaan.

Se juuri olikin kurjaa. Olisi ollut helpompaa, jos he olisivat puhuneet suunsa puhtaaksi tai vaikkapa piesseet hänet perin pohjin, sen sijaan että kyräilivät häntä niin, että oli vaikeata kohdata kenenkään katsetta. Yksinpä rouva Bhaerinkin silmät karttelivat Natia, vaikka hän muuten olikin melkein yhtä ystävällinen kuin ennen. Mutta isä Bhaerin surullinen katse viilsi kipeimmin Natin sydäntä, sillä hän rakasti lämpimästi opettajaansa ja tiesi, että tämä kaksinkertainen rikos oli sortanut kaikki isä Bhaerin toiveet.