Part 7

Riikka otti nyt toisen kurssin itselleen, saavuttaaksensa tarkoitusperänsä. Hän ei tehnyt päiväkausiin pienintäkään taloudellista asiaa. Päivät päästänsä piti hän kamarinsa lukittuna eikä päästänyt ketään sisälle. Tavasta kävi hän salaa syömässä ja kun sattui olemaan tilaisuutta, kantoi hän ruokaa kamariinsa. Mitä hän siellä ollessansa teki ja toimi, sitä ei tietty. Illalla maatapanoaikana täytyi hänen kuitenkin avata Sakulle ovi. He viettivät siellä niin tyyntä ja hiljaista elämää, ettei kamarista kuulunut hiiren hiiskausta. Saku oli hiljainen mies ja muutenkaan häntä ei haluttanut mitään puhua keskinäisistä väleistään, ettei hänenkään kauttaan saatu tietää, mitä he keskenänsä olivat tuumailleet.

Tämmöistä menoa koti useampia viikkoja, sillä tällä äkäisyydellään luuli Riikka vihdoinkin tarkoituksensa saavuttavansa ja saavansa eron veljesten värillä toimeen.

Kuitenkaan ei kukaan piitannut Riikan mussottamisesta mitään, annettiin vaan hänen olla ja elää niinkuin hänen halutti; väki eli ja oli hyvässä sovinnossa niinkuin ei koko Riikkaa oikkuineen olisi ollut olemassakaan.

Riikka oli toivonut tällä tempullaan ainakin sen voittavansa, että häntä kaikin tavoin koetettaisiin lepyttää ja pyydellä taasenkin elämään tavallista elämäänsä ja tekemään talon töitä. Mutta kun hän huomasi, ettei hänestä välitetty tuon enempää, sapetti se häntä niin, ettei hän ollut voida päivästä toiseen päästä. Tukala oli pitemmältä tämmöistä sietämätöntä elämää viettää ja toisekseen oli hänen häpeä peräytyä ja ruveta olostamaan muiden ihmisten seurassa. Mutta vaikka hän olisi kuinkakin koettanut ähkiä, puhkia ja taistella pahan sisunsa kanssa, täytyi hänen kuitenkin vihdoin taipua. Hän rupesi pitämään avainta kamarinsa ovessa ja alkoi olla muiden ihmisten parissa ja tehdä asiaa, mutta paksu sielu oli hänellä vielä nytkin. Syömään hän tuli kyllä aina muiden kanssa, mutta ei puhunut kenellekään yhtään sanaa, ei sittenkään, vaikka joku häneltä jotain kysyikin.

Tämmöistä menoa kesti nytkin useampia viikkoja, mutta ei tämäkään elämäntapa tuntunut Riikasta mieluiselta. Häntä vaivasi ja pakoitti katkematta se tunto ja tieto, ettei hän ole niinkuin muut ihmiset ja että tähän elämän tukaluuteen hän itse on syypää. Hän tunsi tunnossaan, kuinka muut ihmiset häntä katsoivat ylen hänen oikkujensa takia. Niin, hän kyllä tiesi ja tunsi tunnossaan, että hän oli väärässä ja että olisi tehtävä parannus ja ruvettava elämään parempaa, uutta elämää, mutta paha sisu ei antanut perään.

Muu väki ei nytkään piitannut Riikan puhumattomuudesta yhtään mitään. He puhelivat ja toimittelivat keskenään kaikessa sovinnossa ja ystävyydessä kaikenlaisista taloudellisista asioista ja töistä, eivätkä näyttäneet kaipaavan Riikkaa ensinkään; tuskin loivat silmiäänkään häneen, kun hän mököttäen kulki sivuitse.

Eräänä kertana tuli suutari taloon.

"Minkälaiset kenkävarat Riikalla on; tulisitko sinä toimeen yhdellä parilla, kun ei tahdo nahka riittää, että kaikille tehtäisiin kaksi paria?" kysyi Aappi sävyisästi.

"On minulla kaksi paria hyviä eheitä kenkiä, kyllä minä tulen yhdelläkin parilla toimeen", vastasi Riikka.

Tämä oli ensimmäinen puhe minkä hän oli parin kuukauden ajalla suustaan päästänyt. Oikein muu väki säpsähti, kuullessaan Riikan puhuvan ihmisiksi. Tästä alkaen rupesi Riikka taasenkin puhumaan tavalliset asiansa kuten ennenkin.

Muutamana kertana tuli Vihtori isännän kamariin.

"Minä tulin ilmoittamaan teille, että minä haluaisin nyt erota talosta", sanoi Vihtori.

"Mikä sinun päähäsi nyt on ampunut, kun pois haluat? Onko joku sinua loukannut?" uteli isäntä.

"On parikin syytä tähän pyyntööni. Olen huomannut, että minä olen tullut pahaksi silmätikuksi Riikalle ja hän soisi pääsevänsä minusta. En tahtoisi olla kenellekään pahennukseksi ja riidanaiheeksi. Mutta oikea syy on kuitenkin toinen. Olenpa tullut huomaamaan, että akaton mies on kuin aidaton niitty ja olen aikonut ruveta tässä naimapuuhiin"

"Eihän toki -- no mistä vainen?" sanoi isäntä höröstyen ja katsoi kiinteästi Vihtoria silmiin.

"Tuoltahan sitä Kupulasta."

"Senkö meidän torpparivainajan lesken, Tiinan?"

"Sitähän sitä", sanoi Vihtori vähän ujostellen ja tuhrasi käsiselällään nokkaansa.

"Aiotko sitten mihin viedä vaimosi?"

"Olen ajatellut sitä, että jos torpan huoneet saisivat olla teidän maalla", arveli Vihtori.

"Etkö haluaisi ottaa koko torppaa haltuusi?" kysyi isäntä.

"Kyllä olen sitäkin miettinyt, vaan en uskaltanut siitä mainitakaan."

"Kernaasti saat koko torpan haltuusi tiluksineen päivineen, kun vaan teet siitä tavalliset päivätyöt taloon ja muutenkin olet palkan edestä talossa työssä, kun omilta töiltäsi joudat. Minä en mielelläni päästäisi sinua kaikenni talosta irti. Muutoin olkoon vain onneksi uudet aikeesi ja onhan niin syytä toivoakkin, sillä Tiina on kelpo ihminen", puheli isäntä.

Isäntä ja Vihtori pistäysivät lukkarilla ja siellä tehtiin heti kirjallisesti torpan kontrahti.

Kun Riikka sai tietää, että Vihtori kuitenkin poistui talosta, oli hän sangen tyytyväinen itseensä, sillä hän otaksui oikuillaan kuitenkin saaneensa sen aikaan. Mutta kun hän sai tietää, että Vihtori jää taloon torppariksi, oli hän taasen pari viikkoa puhumatonna.

Kyllä Riikka eteenkin päin koetti kaikella tavalla saada veljesten välin häirityksi, mutta kaikilla oikuillaan ei hän voinut mitään heihin vaikuttaa ja rauha ja sopu pysyi edelleen entisellään veljesten ja muun perheen välillä.

End of Project Gutenberg's Pikku kuvia elämästä, by Pietari Päivärinta