Chapter 14
Marian ajatukset taas ovat kiintyneet porsliinikaappiin, vaatekomeroihin ja ruokakomeroihin; hän haaveksii makuuhuonetta alakertaan, sillä kuten kaikki naiset meidän päivinämme pelkää hän rappusia, eikä luule jaksavansa nousta yläkertaan kuin pari kertaa viikossa. Vaimoni, jolla on synnynnäinen taipumus tämänkaltaisiin toimiin ja on avustanut lukuisia tuttaviaan heidän talonsa sommittelussa ja järjestänyt heidän kotiaan, jossa he sitten ovat hyvin eläneet ja viihtyneet, puuhaava vaimoni tekee joka päivä lyijykynällä ja viivottimella muutoksia heidän piirustuksiinsa, aina sen mukaan mitenkä pariskunnan suunnitelmat muuttuvat ja vaihtuvat.
Robia kiusataan myönnyttämään kaksi jalkaa kirjastostaan makuuhuoneen vaatekammioiksi -- mutta hän vastustaa kuin trojalainen. Pyyntöjen ja rukousten pehmittämänä antautuu hän seuraavana iltana ja vaimoni raaputtaa eilispäivän piirroksia, kirjasto pienennetään kaksi jalkaa, ja makuuhuone saa vaatesäiliön. Mutta nyt huomataankin vierashuone liian ahtaaksi -- sen seinää täytyy muuttaa kaksi jalkaa eteiseen päin. Rob sanoo eteisen sopusuhtaisuuden siitä kärsivän, hän rakastaa laveata eteistä, ja on aina siitä haaveksinut. Ei mikään tee niin iloista vaikutusta tulijaan kuin vapaa, laaja ja tilava eteinen.
"Siinä tapauksessa", sanoi Maria, "laajentakaamme taloa kaksi jalkaa."
"Ei käy päinsä sekään, se kallistaa vain", sanoo Rob. "Katso, jokainen jalka lisää vaatii sen mukaan lisään tiiliä, laattialautoja ja kattotarpeita j.n.e."
Miettivän näköisenä tutkii vaimoni piirroksia, harkiten miten vierashuonetta saisi kaksi jalkaa suuremmaksi liikuttamatta seiniä.
"Minäpä tiedän", huudahti Rob, kumartuen hänen olkansa yli, "tässä saatte kaksi jalkaa vierashuoneeseen muuttamalla eteisen rappuja kaksi jalkaa oikealle", ja hän heilutti innoissaan lyijykynäänsä.
"Oi, Rob kulta!" puhkeaa Maria peljästyneenä puhumaan, "sehän on kyökkikomeroiden paikka! Ne menevät hukkaan, ja mihin saan kellarinraput soveltumaan!"
"Helkkarin komerot ja kellarin raput", sanoo Rob. "Äidin täytyy löytää niille paikka jostain muualta. Talon tulee olla tilava ja iloinen, pitäkööt komerot ja säiliöt huolta itsestään. Voihan niitä aina _jonnekkin_ sovittaa. Ei siinä hätää. Mitä ihmettä ne naiset aina tarvitsevat niin tavattomia kyökkilaitoksia."
"Eivät ne ollenkaan ole laajempia kuin tarpeellista on", virkkoi vaimoni tuumivana; "pienentämällä niitä et voita mitään".
"Entäs jos sijoittaisimme koko kyökkikomennon kellarikertaan", ehdottaa Rob, "siten saamme sen ihan näkyvistämme?"
"Ei ikipäivinä, jos vain voimme sitä välttää", sanoi vaimoni. "Kellarikyökki on suurkaupunkien välttämätön paha, kun ahdas tila ei myönnä suurempia mukavuuksia."
Keskustelua jatkuu, kunnes kolmikko päättää mennä levolle miettiäkseen asiaa huomisaamuksi. Aamulla anivarahin saa vaimoni sukkelan mielijohteen vielä vuoteella lojuessaan. Hän ryntää sijaltaan, tarttuu kynään ja paperiin, ja ennen kello kuutta on hän laajentanut vierashuonetta sukkelalla tavalla puhkaisemalla seinään kaari-ikkunan. Niin suurenee ja pienenee tuleva talo, revitään maahan ja rakennetaan kumin ja lyijykynän avulla. Tänään hyljätään ovet, huomenna ne hyväksytään, ikkunat vaihtelevat, mikäli joku huomauttaa syvennyksiä liian suuriksi tai pieniksi.
Kaikki tuntui päätetyltä, mutta oi kauheata, mikä keksintö! Armollisen rouvan makuuhuoneessa ei ole tulisijaa, eikä uunintorvea, eikä niitä voida saada kylpyhuonetta muuttamatta. Lyijykynä ja kumi ovat taas toimessa ja yhteen aikaan uhkasi koko talo särkyä sirpaleiksi tämän muutoksen johdosta; kylpyhuone vaelsi kuin rauhaton sielu sinne tänne, milloin tunkeutuen vaatesäiliöön, milloin uhaten vierashuoneen rauhaa, kunnes se viimein vaimoni kekseliäisyydestä löysi levon niin hyvässä paikassa, että kaikki ihmettelivät, miten eivät ennen olleet sitä keksineet.
"Isä", sanoi Jenny, "minusta näyttää, etteivät ihmiset ole oikein selvillä tarpeistaan ruvetessaan rakentamaan, etköhän kirjoittaisi talonrakentamisesta?"
"Olen tosin miettinyt sitä", sanoin miehen tavalla, joka on kutsuttu suuria uudistuksia tekemään. "Syynä siihen, että äiti ja nuorikot ovat niin sotkeutuneet verkkoihin, etteivät enää pääse niistä ulos pujahtamaan, lienee varmaankin, ettei Kristoffer ole mitään siitä asiasta kirjoittanut."
"Näitkös isä", sanoi Jenny, "vaikka heillä on vain määrätty rahasumma käytettävänään, haluavat he kumminkin kaikkea mitä maan päällä voi saada. Rob syventyy vanhaan arkkitehtuuriin ja muihin kummallisuuksiin, piirustaen jos jonkinlaisia koukeroita. Marian ajatukset taas kiertelevät vierashuoneessa, budoaarissa, porsliinikaapissa ja makuuhuoneen komeroissa. Rob haaveksii oikeata aatelishovia. äiti taas puolustaa liinakaappia ja kylpyhuoneita ynnä muuta semmoista. Lopputuloksena on se, että jos kaikki saavat tahtonsa perille, velkaantuvat he korviaan myöten."
Tämä ei minustakaan tuntunut mahdottomalta.
"Enpä tiedä Jennyseni, mihinkä määrin kirjoitukseni kykenee sitä estämään, mutta koska aika taas on täytetty ja aikakauskirjani odottaa, saatampa kirjoittaa tästä seikasta, missä ajatukseni kumminkin hyörivät, ja niin elvytän ensi illanviettoamme tämän aineen esittämisellä."
Vielä samana iltana, Robin ja Marian pistäytyessä meillä, kuten tavallisesti, ja piirustuksen ja raappimisen alkaessa äidin sohvassa, vedin esiin kyhäelmäni ja aloin seuraavasti:
_Talomme_.
Meidän talomme on paikka, jonka jokainen tuntee. Merimies uneksii siitä kyntäessään aaltoja. Haavoittunut soturi, kiemurrellessaan huonolla sairashuonevuoteellaan, kirkastuu sitä paikkaa muistaessaan, se on kuin pisara raikasta vettä erämaassa, kuin viileän käden kosketus palavalla otsalla. "Talomme", huokaa hän heikosti ja hänen himmeä silmänsä loistaa jälleen -- sillä kaikki kotoinen lempi, hellät ajatukset ja puhtaus, kaikki mitä hän maan päällä rakastaa ja mitä taivaasta toivoo, kaikki astuu hänen eteensä tämän sanan kaikuessa.
Olkoon talomme mitä tyyliä tahansa, matala tai korkea, olkoon se laaja, valkoinen herraskartano viheriäisine ikkunaverhoineen ja satavuotisine tuulessa huojuvine jalavineen tai erämaan yksisuojainen hirsimökki, aina liittyy sen muistoon lumousvoima, joka näyttää sen meille toisenlaisena kuin kaikki muut talot maan päällä. Joka soppi, joka kivi ja kanto on meille rakas ja herättää meissä entisajan muistoja, muistoja kaikesta mikä on meille pyhää ja rakasta.
"Isä alkaa olla oikein senttimenttaali", kuiskasi Jenny niin ääneen, että minäkin sen kuulisin. Ravistin päätäni hänelle ja jatkoin pelkäämättä:
Ihmiselämään ei mikään tee suurempaa vaikutusta kuin se talo, jossa elämme -- erittäinkin se paikka, jossa vietimme aikaisimmat, vaikutuksille alttiit ikävuotemme. Talo sisustuksineen vaikuttaa terveyteemme ja hauskuuteemme, siveellisyyteemme ja uskontoomme. On taloja, joissa asujanten parasta on niin vähän huomioon otettu, jotka ovat niin synkkiä, ilottomia ja aurinkoa vailla, että tuntuu mahdottomalta elää niissä hilpeätä, jaloa ja uskonnollista perhe-elämää.
Häpeäksemme on minun myöntäminen, että suurissa kaupungeissamme on taloja, joita sivistyneistä kristityistä käyvät ihmiset rakentavat ja antavat vuokralle, ja jotka ovat niin kurjia, että niitä saattaa sanoa pauloiksi tai loukoiksi, jotka ovat viritetyt sielua pahaan viettelemään. Tällaisissa asunnoissa lapset imevät itseensä saastaista henkeä, ja kodin perustaminen ynnä säädyllisen, kristillisen elämän viettäminen niissä vaatii melkein yliluonnollisia voimia.
Eräs kuuluisa englantilainen ihmisystävä, joka oli paljon tutkinut köyhälistön asuntoja, on antanut sen lausunnon, ettei raittiusliike voi vaikuttaa mitään, ennenkuin parannus saadaan toimeen työmiesten asunnoissa. Ne ovat niin likaisia, pimeitä, ikäviä ja lohduttomia että asujamet vain viinan ja opiumin avulla saavat surkeat päivänsä niissä kulumaan. Hän oli itse parantanut erään juopon pelastamalla hänet tällaisesta viheliäisestä luolasta. Hän hankki hänelle samasta vuokrasta asunnon hauskassa talossa. Tämä nuori mies oli ollut kivipiirustajana, hänellä oli heikko ruumiinrakennus, ja luonnonlaadultaan oli hän hermostunut sekä vaikutuksille altis. Vaimoineen ja pikku lapsineen oli hän teljetty kurjaan, ummehtuneeseen huoneeseen, juotavanaan vain saastaista, haisevaa vettä, ja ympärillään toisten yhtä viheliäisten ihmisten melua, joka ohueitten seinien läpi tunki heidän kamariinsa. Mitä oli hänen tässä tilassa tekeminen, mikä saattoi hänet hetkeksi unohtamaan tämän surkeuden -- kiihoitusjuomat, ne soivat hänelle hetkisen lepoa.
Hänellä oli nyt kolme hyvää huonetta sekä puhdasta vettä ja ilmaa; siunattu päivänpaiste tulvaili sisään kaikista ikkunoista, muuttaen hänet muutamissa viikoissa toiseksi ihmiseksi.
Tässä rauhassa ja järjestyksessä, tämän uuden kodin helmassa, virkistyi pian hänen entinen kykynsä, ja puhtaassa ilmassa, puhtaassa vedessä ja niissä puhtaissa ajatuksissa, jotka tästä ympäristöstä syntyivät, löysi hän voimaa vastustaakseen kiihoittavia ja tylsyttäviä väkijuomia.
Asuinhuoneitten vaikutus hyvään tai pahaan -- niitten vaikutus aivoihin, hermoihin, sydämmeen ja koko elämään -- on tärkeä seikka, jota huoneitten rakentajain ja vuokraajain tulisi tarkoin huomioon ottaa.
Ihmisen ajatusten tulisi kohota vähän jalompiin pyrintöihin, eikä kiintyä rahainsa korkoihin. Ajatelkoon vuokratalojen rakentaja hieman tätäkin asiaa. Ajatelkoon hän, mitä tarkoitusta varten huoneita rakennetaan, ja mitä ne merkitsevät ihmisolennoille. Suurin osa kaupunkiemme taloista ei ole asukkaittensa rakentamia, vaan henkilöiden, jotka kiinnittävät rahansa tällä lailla, ajatellen ainoastaan koron kartuttamista, jonka tämä kiinnitys on heille hankkiva.
Rikkaat ihmiset tosin rakentavat itselleen palatsimaisia asuntoja, joissa kaikki rahalla saatavat mukavuudet sulostuttavat elämää. Mutta suuren enemmistön asunnot, joissa verraten vähäpalkkaiset nuoret miehet elämätä alkaessaan rakentavat pesänsä, ne asunnot sietäisivät paljon muutoksia, ennenkuin rahat ovat tarkoituksen mukaisesti käytetyt.
Katsellessamme tällaisia huoneistoja, tekee meidän mieli itse ruveta rakentamaan, sillä tiedämme niin monta tapaa, miten samalla summalla, joka tämän epämukavan ja ikävän asunnon rakentamiseen on uhrattu, voisi aikaansaada ihanan kodin.
"Niin juuri!" huudahti Rob pontevasti. "Muistatko Maria, kuinka monta rumaa, ikävää ja siivotonta huoneistoa näimme hakiessamme itsellemme asuntoa."
"Muistan kyllä", sanoi Maria. "Entäs noita ahtaita, pimeitä putkia, joihin nuo komeat rappuset johtivat, päältäpäin näytti kaikki niin uhkealta, mutta sisässä oli kaikki epämukavaa ja vaillinaista."
"Niin", sanoi Rob, "entäs nuo kummalliset koristukset kaikkialla. Ihmiset tuhlaavat usein rahoja rumentaakseen talojaan, se on varma."
"Kuinka mielellämme luopuisimmekaan noista kamalista fasaadikoristuksista, kattomaalauksista ja muista koristuksista, joista ei ole huvia eikä hyötyä, kun vaan saisimme vesijohtoja ja kunnollisia kylpyhuoneita. Ja mitenkä meillä ovet ja ikkunat asetetaan! Usein on meillä makuuhuoneissa vaikea löytää sopivaa paikkaa vuoteelle ja toalettipöydälle."
Tässä katsahti vaimoni ylös, tehtyään juuri viimeisen korjauksen piirustuksiin.
"Paras uudistus tänä uudistuksen aikakautena", huomautti hän, "olisi naisarkkitehtien kehittäminen. Vuokratalojemme varjopuoli on se, että ne yksinomaan ovat miesjärjen keksintöjä. Ei yksikään nainen tekisi semmoista makuuhuoneen piirustusta, ettei vuodetta varten olisi muuta paikkaa, kuin joko ikkunan tai oven luona, eikä tuhlaisi huoneen sisäänkäytäväksi alaa, joka soveltuisi säiliöiksi.
"En ymmärrä, miksi ei tämä uusi liike naissukupuolen vaikutusalan laajentamisesta ole ottanut ohjelmaansa naisarkkitehtien kasvattamista. Talojen suunnittelu, sisustus ja piirustus olisi naisen käsitykselle ja aistille hyvin sopiva toimi. Sehän kuuluu luonnon järjestykseen. Minkälainenhan olisikaan se pääskysenpesä, jonka herra Pääsky yksinään ilman eukon apua laatisi?"
"Kultaseni", sanoin, "sinun pitää kaikin mokomin kirjoittaa tästä asiasta ensi naisyhdistyksen kokoukseen."
"Olen samaa mieltä kuin naislehtemmekin", sanoi vaimoni, "että paras tapa kykyänsä näyttää on _ryhtyä toimeen_. Ihan varmaan saisi se nainen, joka uutterasti suorittaa tähän ammattiin tarvittavan tietomäärän ja sitten alkaa työskennellä tällä alalla, ennen pitkää tarpeeksi työtä."
"Varsinkin, jos hän suorittaisi tehtävänsä yhtä oivallisesti kuin sinä, kultaseni", sanoin minä. "Nuoret naiset korkeimmissa bostonilaisissa kouluissamme lukevat enemmän matematiikkaa kuin arkkitehdille on tarpeellista, ja piirustuskoulumme kyllä todistavat naisen taipumusta ja kätevyyttä sillä alalla. Sanalla sanoen, tämä ala tuntuu minusta sopivan naisille paremmin kuin moni muu ehdolla oleva."
"No isä", kysyi Jenny, "etkö aiokkaan jatkaa lukuasi?"
Jatkoin:
"Minkälaisen tulee meidän talomme olla? Mikä muu kysymys edellyttää useampia, erilaatuisempia vastauksia -- vastauksia, jotka vaihtelevat varojen, luonteen ja eri asemien suhteen. Kullakin ihmisellä on muutamia suuria tarpeita, johon kaikki pienemmät kohdistuvat. On olemassa vaatimuksia, joita kaikkein, korkean sekä alhaisen, rikkaan ja köyhän aina halujensa mukaan tulee saada asunnossaan täytetyiksi. Luulen voivani jakaa nämä vaatimukset tai tarpeet samoinkuin vanhat filosoofitkin jakoivat elementtejä, nimittäin: tuleen, ilmaan, maahan ja veteen. Nämä neljä elementtiä ovat välttämättä tarpeelliset jokaisessa asunnossa."
"Tuli, ilma, maa ja vesi! Nytpä en tosiaankaan ymmärrä tarkoitustasi", sanoi Jenny.
"Odotappas vähän, kunnes se selviää", sanoin. "Koetan saada tarkoitukseni selväksi.
"Talon pääasiallinen tarkoitus on suojata asujamiaan elementeiltä. Tätä tarkoitusta vastaa myöskin teltta, joka suojelee tuulelta ja sateelta. Mutta teltan pahin haitta on, että se ilma, jota hengität keuhkoihisi ja josta veresi, aivosi ja sydämmesi puhtaus riippuu, on pilaantunutta. Siten imet teltassa itseesi joka hengenvedolla enemmän tai vähemmän vaikuttavaa myrkkyä, aina olojen mukaan. Napoleon makuutti aina armeijaansa taivasalla. Hän sanoi kokemuksesta tulleensa siihen vakuutukseen, että se oli terveellisempää, ja kumma kyllä, todistaa moni esimerkki heikkojen ihmisten voimistuneen taivasalla nukkuessaan pitkillä jalkapatikoilla.
"Ensimmäinen pulma talonrakentamisessa on hankkia vankka suoja raittiin ulkoilman yhteydessä. En aio tässä pitää esitelmää tuulottamisesta, mainitsen vain sivumennen, että rakentajan tärkeimpänä tehtävänä on terveellisen talon rakentaminen, ja terveellisen talon tärkeimpänä ehtona on puhdas, raitis ilma.
"Siksipä ovatkin minulle nuo talot niin mieleiset, joissa on keskellä laajat eteiset tai käytävät, joihin kaikki huoneet avautuvat, ja joissa on varalla raitista ilmaa niiden kaikkien tarpeeksi. Lämpimän ilmanalan maissa saadaan sitä keskuspihan kautta, jossa suihkulähde lirisee, kukat kukkivat, ja jonka pylväskäytävään kaikki ovet avautuvat. Mutta kun tilaa on niukalta eikä ole varaa uhrata talon keskustaa käytäviksi, voipi tämän keskustan muodostaa hauskaksi arkihuoneeksi. Siihen kun hauskasti asettaa tuoleja, kirjahyllyjä ja sohvia, muodostuu tämä hauska huone monessa suhteessa talon miellyttävimmäksi lepopaikaksi.
"Monella ihmisellä on tapana nukkua ikkuna auki. Tämä on kumminkin hyvin puutteellinen ja vaarallinen tapa hankkia makuuhuoneeseen riittävää määrää raitista ilmaa. Mutta jos talo on rakennettu äsken ehdottamani suunnitelman mukaan, saattaa tämän suuren eteisen tai arkihuoneen ikkunat jättää yöksi selälleen, joten siellä on yhtämittainen ilmanvaihto, ja kun sitten makuuhuoneitten ovia raotetaan ja ikkunoita hiukan aukaistaan, syntyy siitä vapaa ilmanvaihdos kaikissa huoneissa.
"Taloa suunniteltaessa olisi siis ikkunoitten asema visusti huomioon otettava, jotta ilma niitä avattaessa pääsisi vapaasti virtailemaan huoneisiin. Kuumina kesäpäivinä näemme usein kalpean äidin riutuvan lapsensa kera päivänpuoleisen ikkunan ääressä huohottavan ja läähättävän, virkistävän tuulenhengen hyödyttömästi puhaltaessa vasten ikkunatonta seinää. Tekisipä silloin mieli iskeä reikiä seiniin, jotta raitis ulkoilma pääsisi vapaasti sisään tulvimaan.
"Sinä kallis Jumalan lahja, avaruuden raikas ilma, miten nurjasti ja halveksivasti sinua kuolevaiset kohtelevatkaan! Jos asiansa täysin ymmärtävä saarnamies pitäisi saarnan hapesta, vaikuttaisi se varmaan paljon enemmän synnin tukahuttamiseksi kuin puhdasoppinen selitys siitä, milloin, miten ja miksi synti tuli maailmaan. Mutta nyt astuu pappi reunojaan myöten täyteen sullottuun kokoushuoneeseen, jossa saastainen ilma miltei panee kynttilän liekit sinisenä palamaan, ja päivittelee seurakunnan henkistä välinpitämättömyyttä, pilaantuneen ilman painostaessa torkahtavia sanankuulijoita, jotka samalla tuntevat itsensä perin syntisiksi tässä laimeudentilassaan.
"Pikku Jim, joka juoksenneltuaan kaiken päivää reippaana ulkoilmassa, luki kiltisti rukouksensa maata pannessaan ja nukkui hyvänä poikana, nousee tänä aamuna vuoteeltaan pörrötukkaisena, lyöpi hoitajaansa ja sanoo, ettei hän tahdo rukoilla, eikä välitä tulla hyväksi. Syy on vain siinä, että poikarukka nukuttuaan ummehtuneessa ilmassa, joka koko yön on hänen aivojaan myrkyttänyt, on nyt jonkinlaisessa siveellisessä heikkomielisyyden tilassa.
"Heikot naiset vakuuttavat usein, että heidän voimansa palaavat vasta kello yhden- tai kahdentoista tienoissa päivällä. Kysytään: eivätköhän nukkune ikkunat ja ovet suljettuina ja raskaat uutimet vuoteensa edessä?
"Esi-isiemme huoneet olivat ilmanvaihtoon nähden monessa suhteessa paremmin varustetut kuin meikäläiset huoneet kaikkine parannuksineen. Suuri henkitorvi keskessä sekä avonaiset tulisijat kaikissa huoneissa aikaansaivat alituista ilmavirtaa, joka poisti huonon ja pilaantuneen ilman. Nykyaikana on huoneissa vain savupiippu rautakamiinia varten.
"Kamiinit ehkä kyllä säästävät polttoaineita, mutta ne säästävät muutakin. Sillä tuhansia ihmisolentoja saattavat ne liian aikaiseen hautaan, hitaan myrkytyksensä vaikutuksesta.
"Kolkkoa on ajatella, että talvemme täällä Pohjolassa kestää kuusi kokonaista kuukautta, marraskuusta toukokuuhun, ja että sinä aikana monessa perheessä kaikki sulloutuvat yhteen huoneeseen, jossa kaikki aukot ja ikkunaraot huolellisesti tukitaan ilmaa vastaan, ja jossa koksikamiini kohottaa huoneen lämpömäärää 25 ja 30 pykälään Celsiusta. Ihmisparat hermostuvat sekä liiallisesta kuumuudesta että myrkytetystä ilmasta, joka ainoastaan silloin tällöin oven avautuessa vaihtuu hiukan.
"Eipä siis lainkaan kummaa, jos näitten ihmisparkojen iho ja keuhkot käyvät niin aroiksi, ettei heidän näiden kuuden kuukauden aikana ole ajatteleminenkaan ulkoilmaan menemistä, sillä siitä seuraa paikalla vilustus. Ja useinpa joulukuun vilustus kehittyy maaliskuussa auttamattomaksi keuhkotaudiksi, ja kevät, jonka pitäisi tuottaa eloa ja terveyttä, saattaa sen sijaan niin monta uhria hautaan.
"Olemme kuulleet kuinka kurjassa tilassa karhuparat kömpivät ulos kuuskuukautisesta talvimajastamme, missä he miltei yksinomaan elivät edellisenä kesänä saavuttamastaan lihavuudesta. Samoin lukemattomat heikot olennot elävät pitkän talvemme kuluessa niitten päivittäin vähenevien voimien kustannuksella, jotka he saavuttivat ihanana kesäaikana, jolloin ikkunat ja ovet olivat avoinna ja raikasta ilmaa oli tuhlaamisen varallekin.
"Sitten kuulemme koko kevään puhuttavan sairaudesta, sappitaudista y.m. ja vertapuhdistavien lääkkeiden nauttimisesta. Se on kaikki vain pilaantuneen talvi-ilman myrkytystä. Monta vertaa paremmat olivat toki vanhan ajan talot, joissa suuret räiskyvät tulet paloivat avonaisessa takassa ja joiden makuuhuoneisiin pyrysi lunta talvivihurien viuhuessa. Tosin kylmä viima jäähdytti selkää, kasvojen miltei kärventyessä, vesi jäätyi astiassa, ja jota halutti, taisi kirjoittaa nimensä ikkunaruutuihin. Mutta sinä heräsit täynnä elämänhalua ja -voimaa -- sinä katselit tupruavaa lumituiskua värisemättä ja kahlasit kouluun läpi miehenkorkuisten kinosten. Laskit mäkeä, olit lumipallosilla, piehtaroitsit lumessa kuin lumisirkku, mutta suonissa virtasi puhdasta, elinvoimaista verta ja vahvat keuhkot hengittivät sisäänsä raikasta talvi-ilmaa."
"Armahda meitä, isä kulta!" huudahti Jenny, "toivon, ettei meidän tarvitse uudestaan ruveta asumaan moisissa taloissa!"
"Ei suinkaan, kultaseni", vastasin, "väitän vain, että ne olivat paremmat niitä taloja, joita suljetaan kaksinkertaisilla ikkunoilla ja lämmitetään rautakamiineilla.
"Hyvä talo on niin järjestetty, että huonolla ja pilaantuneella ilmalla aina on tilaisuutta poistua aukon kautta raikkaan ulkoilman tulviessa sisään toista tietä. Talvella tulee tätä raitista ilmaa jollain keinolla lämmittää.
"Otaksukaamme esim., että huoneen toisessa päässä olevasta aukosta virtaa sisään lämmitettyä ulkoilmaa. Lämpömäärän ei tarvitse kohota yli 18 Celsius-asteen. -- Otaksukaamme vielä, että huoneen toisessa päässä on avonainen puu- tai hiilikamiini. Sopivampaa tapaa ilmavaihdon ja lämmön saavuttamista varten samalla kertaa saattaa tuskin ajatella.
"Otaksukaamme vielä talon keskessä löytyvän suuren eteisen, johon raikas, kohtuullisesti lämmin ilma alituisesti virtailee. Jokaisessa tähän eteiseen avautuvassa suojassa löytyy henkitorvi, josta käytetty ilma poistuu vetäen mukanaan kaikki huonot ja pilaantuneet kaasut. Siinä talossa on hyvä ilmanvaihto, eikä tästä synny mitään vaarallista vetoa. Makuuhuoneen eroittamiseksi on hyvä käyttää kaksinkertaisia ovia, joista toinen lastoista valmistettu vastaanottaa vapaata ilmaa huoneeseen, paljastamatta sitä jokaisen nähtäväksi.
"Puhuessamme raittiista ilmasta, tarkoitamme sitä sanan täydessä merkityksessä. Elköön sisääntulviva ulkoilma olko ummehtunutta, pahaltalöyhkäävää kellari-ilmaa, vaan hyvää, puhdasta, raikasta ilmaa, joka kulkee torven kautta, mikä on niin asetettu, ettei ilma virtsa huoneeseen alhaaltapäin, missä epäterveellisiä kaasuja ja löyhkiä kokoontuu, vaan ylhäältä kirkkaista ja korkeista ilmakerroksista.
"Koko lorun loppu kuuluu, että koska nyt ihmisten tässä elämässä aivojensa kautta tulee vastaanottaa elämänsä henkinen puoli -- ja koska musta, pilaantunut veri on myrkkyä aivoille -- ja tätä tummaa, pilaantunutta verta muodostuu keuhkoissa, jotka hengittävät huonoa ilmaa -- on talon rakentajan ensimmäinen toimi huolehtia puhtaan ja terveellisen ilman hankkimista.
"Olkoon siis talon suunnittelussa pysyväisenä sääntönä: 'Talossamme' tulee olla raitista ilmaa -- kaikkialla, kaikkina aikoina -- talvella sekä kesällä. Vähät koristuksista ja marmorikamiineista. Olkoon kodin sisustus vaikka kuinkakin yksinkertainen, kun vain on raitista ilmaa. Yhtä vastenmielisesti kuin käytämme lähimmäisemme hammas- ja hiusharjaa, hengitämme hänen keuhkoistaan lähtevää huonoa ilmaakin. Se on 'talomme' ensimmäinen välttämättömyys. Inhimillisen terveyden ja onnen ensimmäinen suuri elinehto on -- _ilma_."
"Kuuleppas, Maria", sanoi Rob, "onkohan meillä tulisijoja huoneissamme?"
"Äiti on ottanut ne huoleksensa", sanoi Maria.
"Siitä ole varma", sanoin minä, "että jos anoppisi on ollut sinua avustamassa, on ilmanvaihdosta pidetty huolta."
Myöntää täytyy, että Robin käsitys talosta kohdistui pääasiallisesti gootilaiseen kirjastoon ja vanhanaikaisen herrastyylin sovelluttamiseen nykyajan vaatimuksien mukaan, eikä semmoisiin proosallisiin asioihin kuin ilmaan.
Siksipä hän nyt havahtuikin ikäänkuin unesta, veti pari syvää henkäystä ja tarttui piirroksiin, tarkastaakseen niitä uudella innolla. Minä jatkoin lukemistani.
"Toinen suuri elementti, joka meidän talossamme on huomioon otettava on _tuli_. Tällä nimityksellä en tarkoita yksin keinotekoista tulta, vaan tulta kaikissa eri muodoissaan -- taivaallista tulta, jota Jumala joka päivä lähettää meille päivänsäteitten loistavilla siivillä, tulta, jolla lämmitämme huoneitamme, keitämme ruokamme ja valaisemme yöllistä pimeyttä.