Chapter 10

"Kolmas taas ostaa vaimolleen jalokivisen rannerenkaan ja pitsisaalin, matkustaen joka vuosi hänen kanssaan Washingtoniin näyttämään hänen ihanuuttaan tanssijaispuvuissa, mutta maksaa palvelijoilleen niin vähän, että saa tyytyä peräti kunnottomiin. Vaimo nääntyy, hänen elämänsä on sortunut ja kuluu turhissa kokeissa viettää komeata elämää vähälukuisten palvelijain avustamina.

"Onpa semmoisiakin perheitä, jotka pitävät joka vuosi komeita pitoja Newportin hienoimmassa ravintolassa, mutta eivät raatsi lämmitellä huoneitaan keskitalvella, eivätkä suo palvelijoilleen riittävää ravintoa, joten he alituiseen muuttelevat. Kostea, homeinen ja kolkko kyökki kellarikerroksessa, kylmä, autio ja tuulelle avoin ullakkokamari, jossa palvelijoiden täytyy viettää kaiken aikansa, todistavat kylläksi näitten perheitten säästäväisyyskäsitystä. Säästäväisyydellä käsittävät he huolimattomuutta ja siivottomuutta kotipiirissä, mutta seurassa koettavat he näyttäytyä sitä hienompina. Miten äärettömän itsekästä on pitää palvelijoiden ja alustalaisten jokaista pientäkin mukavuuden halua turhana tuhlaavaisuutena. Katolilaista kyökkipalvelijaa torutaan teekupista, jonka hän itselleen valmistaa perjantaina, paastopäivänä, kun ei lihansyöminen ole luvallista, ja emäntä napisee siitä, että palvelijat ovat anastaneet vanhan, haljenneen peilin huoneeseensa, ikäänkuin muka heidänkin tarvitsisi tietää, miltä näyttävät.

"Moni perhe käyttää huokeata lääkäriä muka säästäväisyydestä, katsomatta onko hän taitavampi parantamaan kuin tappamaan. Toiset turvautuvat ensi tilassa puoskariin ja toivovat siten pääsevänsä tohtorin palkkiota maksamasta. Muutamia tuntuu seuraavan paha haltija, joka viettelee heitä alituisiin maksuihin. He kauhistuvat hilloihin tarvittavaa sokurimäärää ja vähentävät siitä neljännen osan, joten koko keitos happanee ja pilaantuu. Heitä ei mikään mahti saa ostamaan tarpeeksi silkkiä pukuunsa, siksipä käykin puku ratkomisista ja korjailemisista huolimatta kelpaamattomaksi ahtautensa vuoksi. He ostavat huokeita silmäneuloja, rusinoita ja hiiliä sekä halpaa sokuria ja teetä. Ihmetellä täytyy nähdessään heidän mustuneita, kyteviä hiiloksiaan, jotka eivät suinkaan ketään lämmitä. Nämä ilottomat olennot herättävät tosiaankin sääliä. Säästäväisyys muodostuu siten sairaloiseksi kiihkoksi, joka nielaisee uhrinsa elämän ilon, ajaen hänet aina haudan partaalle.

"On myöskin olemassa ihmisiä, jotka eivät katso säästäväisyyttä ruoka-aineissa tarpeelliseksi. Jauhojen tulee olla parasta lajia, samoin lihan ja kaiken muunkin. Heidän ruokapöydällään nähdään vuodenajan herkut kalliimpinakin aikoina. 'Tämä on armottoman kallista, ystäväni, mutta pitäähän saada jotain hyvää suuhunsa.' Mutta näillä samoilla ihmisillä ei ole varaa ostaa kirjoja eikä piirroksia, se on heidän mielestään ajattelematonta tuhlausta.

"Smith, joka kantaa kotiin viidelläkymmenellä dollarilla ostamiaan herkkuja, tapaa Jonesin, joka riemusta säteilevänä kantaa toisessa kädessään pussillisen korppuja ja toisessa hienon, pienen öljymaalauksen, jonka hän sanoo saaneensa polkuhinnasta, viidestäkymmenestä dollarista. 'Minulla ei ole varaa ostaa tauluja', sanoo Smith vaimolleen, 'enkä ymmärrä kuinka Jonesin kannattaa sitä tehdä.' Mutta Jones vaimoineen suostuisi elämään leivällä ja maidolla, vaikka kuukauden päivät, ja rouva kääntäsi juhlahameensa vielä kolmannenkin kerran, vaan taulunsa he tahtovat pitää. Ja onnelliset he ovat. Jonesin taulu _pysyy_, mutta Smithin viidenkymmenen dollarin osterit ja kuivatut hedelmät ovat jo huomenna ainiaaksi kadonneet. Kaikista rahantuhlauksista jättävät kalliit herkut vähiten jälkiä, ja suorastaan alhaista on kuluttaa rahojaan terveydelle vahingollisiin herkkuihin ja ylellisyyksiin. Jos kaikki rahat, jotka kuluvat tupakkiin ja juomatavaroihin, käytettäisiin kirjojen ja piirroksien ostoon, olisivat kodit yleensä paljon miellyttävämmät, eikä kenenkään terveys siitä kärsisi. Polttamiseen, juominkeihin ja ylönsyömiseen uhrataan meillä niin paljon rahaa, että jos se summa käytettäisiin kotien sulostuttamiseksi, riittäisi se varustamaan joka perheen hyvällä kirjastolla, kasvihuoneella, jossa kukat koko talven ihanasti kukkisivat, ihanilla tauluilla, jotka vierashuoneen seiniä kaunistaisivat, sekä kylpy- ja lämmityslaitoksilla; mutta tällä kannalla lienevät asiat vasta tuhatvuotisessa valtakunnassa, pelkään. Mitä supistuksia on meidän siis näinä hädän ja vaaran hetkinä tehtävä? Vastaukseni kuuluu: hylkää ensiksi kaikki tarpeettomat, turhat ja haitalliset menot, kuten väkijuomat, tupakki ja eriväriset merenvahapiiput. Toiseksi, vältä kaikkea syömistä, joka ei edistä terveyttä ja hyvinvointia. Ranskalainen perhe eläisi ylellisesti niistä jäännöksistä, jotka alituisesti jäävät keskinkertaisessa varallisuudessa olevan meikäläisen pöydältä. Meillä on paljon ennakkoluuloja, jotka olisivat poistettavat. Miksi sinulla aina pitää olla varalla hienoja leivoksia kaapissasi? Miksi olet aivan suunniltasi, ellet voi vieraillesi tarjota kaakkua teepöydässä, ole ilman sitä vuoden päivät, ja kysele sitten lapsiltasi, itseltäsi tai muilta, oletteko siitä kärsineet.

"Mikä pakoittaa sinua valmistamaan kaksi tai kolme ruokalajia aterioiksi? Koeta tyytyä vain yhteen hyvään ja ravitsevaan, niin näet, seuraako siitä suuria kärsimyksiä. Miksi pitää seuraelämän niin suuressa määrässä kohdistua syömiseen? Pariisissa on hyvin hauska tapa. Joka perheellä on iltansa viikossa, jolloin ollaan kotona tuttavia varten. Ainoana virvokkeena tarjotaan teetä, voileipiä ja keksiä perin yksinkertaisesti. Huoneet ovat valoisat, eloisat ja väkeä täynnä -- kaikki on yhtä iloista ja hauskaa kuin komean illallisen odottaessa mehuhyytelöineen ja herkullisine kaakkuineen vieraille painajaista tuottaakseen.

"Tällaisessa seurassa sanoi kerran nainen osoittaen erästä pariskuntaa: 'heidät toki tunnen -- kahdenkymmenen vuoden kuluessa olemme tavanneet toisemme kerran viikossa.'

"Ystävien seurassa syöminen onkin kyllä suuri nautinto, eikä tämä siitä lainkaan vähene, että ateria on yksinkertainen, päinvastoin, luulisin."

"No isä kulta", sanoi Maria, "ottakaamme nyt pukeutuminen puheeksi -- paljonko saa panna pukuihin, ettei eroaisi muista."

"Kerronpa teille tytöt, mitä toissa iltana näin erään ravintolamme vastaanottohuoneessa. Kaksi keski-ikäistä kveekarinaista kiiltävissä, harmaansinisissä silkkipuvuissa astui hiljaa huoneeseen; heidän kasvonsa olivat tyynen ja ystävällisen näköiset. Heidän puheistaan päätin heidän kuuluvan sairaanhoitoliittoon, joka tykkönään uhrautuu hyväntekeväisyydelle. He olivat juuri lopettaneet kiertoretken kaikissa maan sairashuoneissa, joissa olivat lohduttaneet, tukeneet, hoitaneet ja lempeällä, hellällä olennollaan huojentaneet haavoittuneitten sotilaitten kärsimyksiä. Nyt oli heillä täytettävänä toinen tehtävä, joka koski heidän kadotettuja ja harhaanjoutuneita sisarparkojaan. Iltakaudet vaelsivat he poliisin vartioimina, tunkeutuen sydänyöllä tanssipaikkoihin, ja koettaen nuoria, kadotuksen partaalla olevia tyttöjä lempein sanoin ja äidillisillä neuvoilla johtaa pois synnin tieltä. -- He ilmoittivat heille, missä huomispäivänä löytäisivät ystäviä, jotka ohjaisivat heitä satamaan, ja kokivat auttaa heitä parempaan elämään.

"Katsellessani näitä naisia siveän vaatimattomissa puvuissaan, muistui mieleeni apostolin sanat naisista, joiden _kaunistus_ on lakeassa ja hiljaisessa hengessä, sillä tavaksi käynyt lempeys heidän puheessaan, heidän kasvojensa tyvenyys ja puhtaus, heidän pukunsa hienous ja yksinkertaisuus -- kaikki vaikutti harvinaisen kauniisti. Eivät muodikkaat hatut, liehuvat pitsihiat eivätkä koreat vaatteet olisi heitä kaunistaneet. Heidän yksinkertainen vaatevarastonsa mahtui vain pieneen matkalaukkuun, joka ei haitannut heidän alituisia matkojaan eikä häirinnyt heidän hartaushetkiään eikä toimiaan.

"Eivät tosin kaikki naiset ole tähän toimeen kutsutut, mutta eivätköhän kumminkin voisi jossain määrin seurata heidän esimerkkiään? Esitän nöyrästi tämän kysymyksen. Moni nainen käy kuukausittain Herran ehtoollisella, vastaanottaa sen syvällä hartaudella, ja sydämmen kyllyydestä kantaa kiitoksensa siitä, että tulee täten vastaanotetuksi 'Kristuksen pyhän ruumiin jäseneksi'. Mutta he eivät koskaan ole tulleet ajatelleeksi, että tämä jäsenyys velvoittaa heitä ottamaan osaa Kristuksen uhrautumiseen kadonneitten sielujen puolesta, luopumaan koristuksistaan sekä kärsimään vaivoja ja ikävyyksiä näitten eksyneitten lampaitten tähden, joiden edestä Hän kuoli. Löytyy korkeampi säästäväisyys, jota meidän tulee oppia -- säästäväisyys, joka alistaa kaikki maalliset asiat henkisen ja kuolemattoman alle.

"Aika ajoin ovat hyvääharrastavat kristityt perustaneet kohtuuden seuroja, korkeat siveelliset periaatteet silmämääränään, seuroja, jotka eivät ole onnistuneet, syystä, ettei ole saatu selvitetyksi pulmallista kysymystä, mikä on tarpeellista ja mikä ylellistä. Nämä sanat vaihtelevat eri ihmisiin nähden merkitykseltään yhtä paljon kuin ihmistavat ja luonnonlaadut eriävät toisistaan. Se on ala, jota mitkään ulkonaiset säännöt eivät voi määrätä, mutta siitä huolimatta tulisi jokaisen ylevän kristityn laatia tässä suhteessa lakia itselleen. Siunatkoon aina kieltäytymisen taivaallinen henki kaikkia tuloja, niin suuria kuin pieniäkin. Uhratkaamme aina omistamme hitunen köyhille, sureville, nälkäisille, kärsiville ja heikoille, sillä muuten on henkinen tappiomme suurempi kuin se, minkä veljillemme toimitamme. Niinpä Herrammekin vaeltaessaan seurassamme maan päällä kätki aina pienistä varoistaan, jotka hän sai itseään ja muutamia valittujaan varten, osan vaivaisille. Moni voi kyllä tähän muistuttaa, että se on vain pisara meressä. Enhän minä voi estää kaikkea viheliäisyyttä maailmassa. Se vähä, minkä voin auttaa tai antaa, ei vaikuta mitään. Mutta ellei se vaikuta muuta, estää se ainakin omaa sieluasi kovettumasta itsekkäisyyteen ja tunnottomuuteen, sinä olet koettanut parastasi, olet riistänyt hituisen synnin ja viheliäisyyden paljoudesta ja johdattanut sen hyvää kohti.

"Laupeudensisaret kieltäymyksen puvussaan, ynnä moni muu ylevä nainen, joka on heidän hengenheimolaisensa, vaikkei kuulukkaan mihinkään ulkonaiseen yhdistykseen, ovat näyttäneet naisille tietä ylevimpään kauneuteen ja jalouteen, joiden rinnalla kaikki sukupuolen sulot ja koristukset kalpenevat, kuten samea kynttilä himmenee puhtaitten, ijankaikkisten tähtien valossa."

IX.

Palvelijat.

Sen jälkeen kun näitä kyhäelmiäni aloin kirjoitella, on useita muutoksia tapahtunut kotipiirissämme. Niinpä on Maria mennyt luotamme, aloittaen uudella nimellä uutta elämää, ja vaatimaton pikku asunto täällä lähellämme pitää vaimoni sekä Jennyn toimeliaat aatokset yhtä paljon vireillä kuin emännänkin.

Maria, kuten aavistinkin, on tunnollinen, milteipä huolestunut emäntä. Hänen aistinsa on hyvin tarkka, hän on itse täsmällisyys, pieninkin poikkeus tasaiselta polulta vie hänet pois tolaltaan. Maria oli kasvanut kodissa, jossa talous kävi tyynesti ja järjestyksenmukaisesti äidin alituisen huolen ja valvonnan avulla. Hän ei ollut koskaan ottanut osaa talousaskareihin muuten kuin tomuttamalla vierashuoneen koristuksia, pesemällä porsliinia tai avustamalla sokurileivoksia ja suklaatikaramellejä valmistettaessa. Muutamat seikat elämässä ovat hänestä aina näyttäneet niin perin luonollisilta, ettei hän voinut kuvaella taloutta olevankaan ilman niitä. Hän ei koskaan tullut ajatelleeksi, että sellaista leipää ja sellaisia korppuja, mitä hänen kotonaan tarjottiin, ei saisi joka talossa -- ettei hopea aina ole niin kiiltävää, lasit niin kirkkaat, suola niin hienoa ja sileätä, sekä pöytäastiat niin aistikkaasti asetetut, kuten hän oli tottunut näkemään kotonaan, missä kaikki sujui kuin itsestään -- sillä vaimoni on niitä emäntiä, jotka koskettavat kaikkia niin hellällä kädellä, ettei kukaan huomaakkaan hänen kosketustaan. Hänen ei koskaan kuule toruvan eikä tiuskivan, hän ei koskaan vierailleen kerskaile keittotaidostaan eikä päivittele palvelijain huonoutta. Hän vaatii niin sanomattoman vähän tunnustusta omille persoonallisille ansioilleen ja hyvässä kunnossa olevalle taloudelleen, että hänen omat lapsensakaan eivät huomaa hänen tahtonsa kaikkea johtavan -- koko järjestys tuntuu vain johtuvan kunnollisista palvelijoista.

Lapsemme esim. eivät koskaan ole panneet mitään huomiota siihen seikkaan, että alituisten palvelijain vaihtojen aikana, jotka niin usein sattuvat amerikkalaisissa perheissä, heidän silmiään olivat aina ilahuttaneet samat leivät ja korput, sama maukas ruoka ja siististi katettu pöytä. Tästä päättivät he vain sen, ettei hyviä palvelijoita ole ollenkaan niin vaikea hankkia kuin ihmiset yleensä luulevat. Heitä tosin vähän ihmetytti, että kaikki nämä ihmeet lähtivät vasta-alkajain käsistä, mutta he otaksuivat näiden käsien olevan hyvin sukkelat ja taipuvaiset oppimaan. Että mainio mehuhyytelö ja oivallinen jäätelö, kirkas liemi ja herkulliset korput olivat kömpelön irlantilaistytön tekemät, joka juuri oli saapunut Erinistä [Irlannin runollinen nimitys], oli heistä vain todistus rodun lahjakkaisuudesta, ja vaimoni, joka ei koskaan välittänyt kiitoksesta, antoi heidän rauhassa jäädä siihen luuloon.

Siksipä saikin Maria taloutensa ensi aikoina tuta häiriötä kodissaan. Pöytään ilmestyi hapanta leipää, karvas, kitkerä kahvi oli riistää nahan suusta, lasit olivat huonosti pyyhityt ja lusikkain ensimmäistä kirkkautta himmensivät tummat viirut. Vuoteet olivat huolimattomasti valmistetut, kaikki vinossa ja väärin. Maria riensi harmista kuohuen äitinsä luo.

"Meidän kaltaisen pienen perheen pitäisi kahdella palvelijalla tulla hyvin toimeen, heillä on tuskin mitään tekemistä. Ajattele, koko suuri leipomus ihan pilalla, kaikki hapanta. Sitä en voinut käyttää, ja tänään on leipä taas samanlaista! Puhuessani siitä keittäjälle, sanoi hän palvelleensa jos jossakin ja kehui että leipäänsä on aina ylistetty ja verrattu leipurin leipomaan."

"Hän saattaa kylläkin olla oikeassa", sanoin. "Monessa perheessä syödään hyvällä maulla hapanta leipää vuodet umpeen. Heidän ostaessaan leipurilta leipää, on sekin hapanta, mutta he eivät sitä huomaa, leivän keveys kun heistä on sen paras ansio."

"Etkö voi neuvoa häntä leipomaan toisenlaista?" kysyi vaimoni.

"Olen tehnyt kaikki voitavani. Sanoin ettemme saata syödä sellaista leipää, että se on kauheata. Rob sanoo ruuansulatuksensa pilaantuvan siitä. Mutta sittenkin on leipä aivan samanlaista; luulin sitä vain kiusanteoksi."

"Mutta", sanoin, "noitten yleisten ohjeitten sijaan, tulisi sinun ottaa selvä hänen menettelytavastaan ja tarkastaa missä vika on -- onko hiiva huonoa, vai antaako hän taikinan kohota liiaksi? Taikinan kohoaminen riippuu suuresti ilman lämpömäärästä."

"Tuosta kaikesta en tiedä paljon mitään", sanoi Maria. En ole koskaan ottanut siitä selvää, en koskaan leiponut kotona; se näytti minusta aina niin yksinkertaiselta toimelta, sekoitettiin hiivaa ja jauhoa ja vastattiin taikina. Meidän leipämme täällä kotona oli aina niin hyvää."

"Tuntuu, lapseni, kuin olisit astunut virkaasi, ottamatta selvää mitä siinä vaaditaan."

Vaimoni hymyili ja sanoi:

"Muistatko, Maria, että kehoitin sinua rupeamaan perheleipuriksemme vuotta ennen naimistasi."

"Muistan kyllä, äiti, mutta olin toisten tyttöjen kaltainen: minusta se oli turhaa. Minua eivät sellaiset toimet miellyttäneet, olisi ehkä kyllä ollut parempi siihen tottua."

"Niin olisi ollut", sanoin. "Amerikkalaisen emännän ensi tehtävä on opettaminen. Hänen ruokansa on hyvää vain silloin, kun hän itse on kyökkiasioittensa perillä ja osaa taitavasti neuvoa. Jos hänellä on kokemusta ja käytännöllisiä tietoja, keksii hänen silmänsä heti puutteen. Tarvitaan vain vähän taitavuutta, kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta ohjeitten antamisessa ja kaikki käy hyvin. Katsos, äitisi taloudessa olisi leipä aina yhtä hyvää, vaikka meillä olisi sinun kyökkipalvelijasikin, sillä hän keksisi paikalla vian ja selittäisi sen hänelle tarkasti."

"Etkö tiedä mitä hiivaa hän käyttää?" kysyi vaimoni.

"Luulen sen olevan hänen omaa valmistustaan", sanoi Maria. "Niinpä luulen hänen sanoneen. Hän pitää kovaa melua siitä ja ylvästelee taidostaan. Hän on nähtävästi tottunut saamaan kiitoksia leivästään ja on nyt vihainen ja loukkaantunut, enkä ymmärrä mitä hänelle tehdä."

"Niinpä niinkin", sanoin, "jos viet kellosi kellosepälle ja rupeat hänelle selittämään, miten hänen tulee korjata koneistoa, nauraa hän ja menettelee oman mielensä mukaan. Mutta jos joku virkaveli antaa hänelle neuvoja, kallistaa hän heti korvansa hänen puoleensa ja kuuntelee, mitä hänellä on sanottavana. Eivät myöskään naisten töissä oppimattoman naisen sanat tee toivottua vaikutusta, kun hän ottaa neuvoakseen toista taitavampaa, mutta toinen, jolla on kokemusta ja tietää toimensa juurtajaksain, herättää kunnioitusta ja luottamusta."

"Briittaasi kannattaa kylläkin opettaa", sanoi vaimoni. "Onhan hän rehellinen, siisti ja kunnollinen. Hänellä on mainiot todistukset monelta oivalta perheeltä, jotka tosin valmistavat leipäänsä toisin kuin me. Ole ystävällinen, kärsivällinen, neuvo häntä hyvällä tajulla, ja luulenpa hänen vielä muodostuvan mielesi mukaiseksi."

"Entäs kahvi, äiti kulta, et voisi uskoa sitä samanhintaiseksi, jota te täällä juotte, niin mustaa ja kitkerää se on, mikähän siihen on syynä?"

"Syy on perin yksinkertainen", sanoi vaimoni. "Hän paahtaa pavut liian kauan ja polttaa ne. Monet ihmiset pitävät kahvista, joka on mustaa ja katkeranmakuista. Tämän pahan poistaminen on perin helppo."

"Maria", sanoin, "jos huolit neuvoistani, annan ne sinulle ilmaiseksi. Leivo leipäsi kuukauden ajan itse. Asia tuntuu niin perin yksinkertaiselta, mutta luulenpa paljon aikaa kuluvan, ennenkuin olet täysin perehtynyt kaikkiin pikkuseikkoihin. Mutta sittenpä et enää tarvitsekkaan leipoa, jokaisen palvelijan voit saada leipomaan mieliksesi, sillä sinä olet valmis opettaja."

"En ole koskaan luullut niin yksinkertaista asiaa noin monimutkaiseksi."

"Yksinkertainenhan se on", sanoi vaimoni, "mutta se vaatii kumminkin tarkkaa huolta ja valppautta. Hyvää leipää voi monella tavalla pilata, lukemattomia tarkkaavaisuutta ja kokemusta vaativia pikkuseikkoja täytyy ottaa huomioon. Ellet ota lukuun ilmaa ja lämpösuhteita, voit esim. kylmällä säällä saada erinomaista leipää, mutta samalla menettelyllä saat lämpimällä säällä hapanta; niinikään vaativat eri jauholajit eri menettelytapaa, kuten hiivakin. Itse kypsentämisessä on vielä monta mutkaa, jotka vaativat tarkkaa huomiota."

"Minun on siis", sanoi Maria iloisesti, "yhdennellätoista hetkellä opittava virkani salaisuudet."

"Parempi myöhään kuin ei milloinkaan", sanoin. "Mutta kehittynyt järkesi, joka on tottunut miettimään ja selvittämään asioita, vie pian voiton oppimattomilta, vaikkapa heidän kokemuksensa olisivat kuinkakin suuret. Yksinkertainen keittäjäsi on nyt askareissaan sinua viisaampi. Mutta vähällä uutteruudella ja harjoituksella perehdyt sinä niihin enemmän kuin hän, saatpa vielä hänet sen huomaamaankin, seikka, joka on aivan yhtä tärkeä."

"Samaten", sanoi vaimoni, "on sinun ohjaaminen sisäkköäsi hopean pesussa ja vuoteiden valmistamisessa. Hyviä palvelijoita emme usein osu saamaan; heitä pitää ohjaamalla _kasvattaa_. Jos tyttö on taipuvainen ja kätevä ja emäntä ymmärtää tehtävänsä, koituu huonostakin pian hyvä. Useat parhaat irlantilaistyttöni olen saanut suoraan laivasta aivan oppimattomina. Jos olivat oppivaisia ja sukkelia, he kyllä menetteleisivät, sillä vasta-alkavat eivät ole niinkään vaarallisia. Pahemmat ovat nuo väärän opin saaneet ja itserakkaat, joiden tavat ovat sinulle vastenmieliset ja loukkaavat talon henkeä. Silloin tulee emännän olla ainakin niin selvillä talon asioista, että hän kykenee palvelijalle osoittamaan parempiakin keinoja löytyvän, kuin hänen ennen oppimansa."

"Etkö luule, äiti", sanoi Maria, "että nyt meidän aikanamme ovat käsitykset naisten töistä muuttuneet. Puhutaan niin paljon naisen korkeammasta vaikutusalasta ja koetetaan keksiä hänelle parempia tehtäviä, kunnes hän viimein tietämättään pitää hieman alentavana sivistyneelle naiselle sitoutua liiaksi perhevelvollisuuksiin."

"Varsinkin siitä alkaen", sanoi vaimoni, "kun Naisyhdistyksen kokouksissa alettiin purkaa suuttumusta niitä kohtaan, jotka mielivät rajoittaa naisen käsityskykyä kyökin ja lastenkamarin piiriin."

"Kaikessa on järkeä", sanoin. "Naisyhdistys sotii monta järjetöntä ja tuhmaa käsitystä vastaan, paheksuen sitä aineellista käsitystä, että nainen kelpaisi muka vain putinkeja paistamaan ja paidannappeja ompelemaan. Mennyt, raaempi aika on sälyttänyt heikomman sukupuolen raskailla taakoilla. Moni tähän naisasiaan liittynyt nainen on yhtä etevä varsinaisissa naistoimissa kuin henkisesti lahjakaskin.

"Ei ole epäilemistäkään, ettei naisen vaikutusala vielä ole laajentuva, ja varsinkin tasavaltaisessa valtiossa vältetään paljon mädännystä ja onnettomuutta lisäämällä ja laajentamalla naisen valtaa. Jokaisella naisella on ennen kaikkea inhimilliset oikeutensa, jotka ovat sukupuolesta riippumattomat ja ovat hänelle suotavat samoin kuin miehellekin. Elköön häneltä riistettäkö tuota suurta oikeutta käyttää voimaansa juuri sillä alalla, jossa Jumala ja luonto ovat määränneet hänet vaikuttamaan. Elkööt mitkään ahtaat naissukua koskevat säännöt estäkö hänen lahjojensa vapaata kehitystä. Olkoonpa hän sitten luotu puhujaksi, kuten neiti Dickenson, tähtitutkijaksi, kuten rouva Somerville, tai laulajaksi, kuten Grisi. Enkä ymmärrä, miksi ei naisen ääntä valtioasioissa voisi kuunnella samalla kunnioituksella kuin kotona.

"Onhan valtio vain perheiden yhdistys, ja lait kohdistuvat niihin oikeuksiin ja vapauksiin, jotka koskettavat naisen syvimpiä ja sisäisimpiä tarpeita ja kalliimpia toiveita. Miksi olisivat siis sisar, vaimo ja äiti voimattomampia valtiossa kuin kotonaan. Ei olisi haitaksi naisellisuudelle, jos nainen ilmaisisi ajatustaan vaalilipulla samaten kuin keskusteluissakin. Asioissa, jotka koskevat kasvatusta, raittiusasiata ja uskontoa, valtio varmaankin suuresti hyötyisi kuulemalla naisen ääntä.

"Mutta kaiken tämän ohessa on minun lisättävä että, sen ohessa että näissä kokouksissa laverrellaan paljon kypsymätöntä, mautonta lorua, itse tämän suunnan henki koettaa kääntää naisen kasvatusta uudelle tolalle, pois kotoisista velvollisuuksista. Tuntuu kuin maailma aina rientäisi eteenpäin vastatuulessa kulkevan laivan lailla, jota aallot viskelevät sinne tänne. Yleiset koulumme hylkäävät tyttöjen kasvatuksesta ompelun, johon entinen sukupolvi syystäkin uhrasi monta tuntia päivästään. Työmiehen ja käsityöläisen tyttäret mättävät päähänsä algebraa, geometriaa, trigonometriaa ja korkeampaa matematiikkaa laiminlyöden kokonaan erikoisesti naiselle tarpeellista oppia. Tyttö ei saata seurata luokkalaisiaan auttaessaan äitiään kotoisissa toimissa, ja niinpä hän vapautetaan niistä koko kasvatusaikanaan. Perheen poika pannaan aikaisin kauppa- tai maanviljelystöihin, isä tarvitsee hänen apuaan ja vaatii häntä elättämään itseään. Täten keskeytetään hänen kasvatuksensa; opintoja jatketaan ainoastaan talvikuukausina ja töitten lomassa. Niinpä ovatkin maaseutukaupunkimme perheitten naiset tavallisesti miehiä etevämmät henkisessä valistuksessa. Mutta seurauksena tästä aivojen yksipuolisesta kehittämisestä ja jänteiden voimain laiminlyömisestä on suuri ruumiillinen arkuus ja kykenemättömyys käytännöllisissä kodin töissä. Nuo rivakkaat, vahvat, hilpeät maaseututytöt, jotka entisaikoina pitivät Uuden Englannin kyökit niin kiiltävinä ja puhtaina -- tytöt, jotka ilomielin pesivät, silittivät, panivat sahtia, leipoivat, jopa valjastivat hevosenkin, elleivät palmikoinneet olkia, ommelleet koruompeluksia, piirustelleet, maalailleet tai lueskelleet -- tuo naissuku, vanhan ajan kaunistus, vähenee päivä päivältä. Ja sensijaan on meillä tämä uuden ajan heikko, väsynyt ja hermostunut sukupolvi, joka on kirjallisesti viisas, mutta oppimaton kaikissa jokapäiväisen elämän pikkutoimissa. Tätä kasvatusta ja sen seurauksia väijyy se paha vaara, että yhteiskunta ennen pitkää kääntää aseensa tätä samaa sivistyttämistä vastaan."