Part 2

R. Patelin. Jospa hän olisi sellaisessa tilassa edes ollut! Mutta kuulkaapas, herra, hän oli koko eilisen päivän hyvin raivossa, jossa hän houraili jotai, ja minä luulen sitä kestää vielä nytki.

H. Wilhelm. Oh! menkää helvettiin, te raivootte itse ja minä tahdon kaiken mokomin hänet nähdä.

R. Patelin. Oh. hyvä herra! se on siinä tilassa, missä hän nyt on, ihan mahdotoin. Me olemme panneet hänet äsken sohvalle oven viereen, korjataksemme vähän hänen tilaansa. (Itkein). Te surkuttelette häntä kun saatte nähdä.

H. Wilhelm. Hyvä, hyvä, minun säälittää, mutta missä tilassa hyvänsä minä tahdon häntä nähdä eli... (Syöksee ovea kohti).

R. Patelin. Voi, voi, elkää avatkaa, te tapatte minun mieheni. Hän saa aika-ajoin sellaisen vimman lähteä juoksemaan.

Neljäs kohtaus.

H. Wilhelm. H. Patelin. R. Patelin. (Ovi avautuu, H. Patelin yöviitassa ja yölakissa juoksee vimmaisena).

R. Patelin. Katsokaapas, nyt se jo on mennyt. Sanoinhan minä sen. Auttakaa nyt minun saamaan hän jälle paikalleen. Mies parka, lepää nyt tuossa!

(Hän taluttaa sen istumaan tuolille).

H. Patelin. Ai, ai, minun päätäni!

H. Wilhelm. Todella, miten kurjassa tilassa. Mutta kuitenki, minusta hän näyttää pian saman näköiseltä kuin illalla, aivan vähän muuttunut. Jos mä katson lähempää. (Äänellä kuin puhutellaan sairasta). Herra Patelin, tunnetteko te minua?

H. Patelin (Wilhelm). Ah! hyvää päivää, herra Antolin!

H. Wilhelm. Herra Antolinko?

R. Patelin. Hän luulee teitä apteekkariksi; jättäkää hän.

H. Wilhelm (rouvalle). Minä en tee mitään. (H. Patelinille). Herra muistatteko te illallisen?

H. Patelin. Minä olen teille säilyttänyt...

H. Wilhelm. Hyvä, hän muistaa kaikki.

H. Patelin. Suuren lasin täynnä vettäni.

H. Wilhelm. Sen kanssahan mulla on tekemistäki!

H. Patelin. Eukko näytä se apteekkarille, että hän saa nähdä jos minulla on mitä vikaa ureterissä.

H. Wilhelm. Hyvä, hyvä! Mutta herra minä tahdon maksun.

H. Patelin. Jos te voisitte vähän valaista minun tarpeeni, ne ovat -- minä sanon sen teille, ne ovat kovia kuin rauta ja mustia kuin teidän partanne.

H. Wilhelm. Pa, pa, pa! se on hyvällä rahalla kuin te maksatte.

R. Patelin. Ettekö te näe että häh horisee? Menkää pois!

H. Wilhelm. Turha kaikki.

H. Patelin. Elkää minulle enää antako sellaisia ilkeitä pilleriä; ne ajaavat minulta sisukset ulos.

H. Wilhelm. Minä soisin että ne ajasivat sinusta ulos minun verkani.

H. Patelin. Eukko, aja, aja pois nuo mustat perhoset ympäriltäni; (katsellen ylös) katsokaa kuin ne nousevat --

H. Wilhelm (katsoen ylös). Minä en näe siellä mitään.

R. Patelin. Hän hourailee niin kuin jo sanoin, menkää pois.

H. Wilhelm. Lörpötystä! Minä tahdon rahat.

H. Patelin. Ne tohtorit ovat minut tappaneet rohtoillansa.

H. Wilhelm. Nyt hän ei houraile, minä tahdon häntä puhutella. Herra Patelin!

H. Patelin. Hyvät herrat, minä ajan nyt Homeruksen asiaa.

H. Wilhelm. Homeruksenko?

H. Patelin. Nimittäin Calypson neittä vastaan.

H. Wilhelm. Calypsonko neittä! Ken hiis se sitte on?

R. Patelin. Se oli sellaista kirjaa lukiessa kuin hän kääntyi tautiin.

H. Patelin. Hänen luolansa seinät eivät enää kaikuneet sen suloisesta äänestä.

H. Wilhelm (erikseen). Mitä hittoja! Olisinko minä pitänyt jotai toista hänenä!

R. Patelin. Hyvä herra, jättäkää nyt rauhaan se mies raukka.

H. Wilhelm (rouva Patelinille). Odottakaa, hänellä voisi olla joku välipää; nyt hän katsoo minua ikään kuin tahtoisi jotai sanoa.

H. Patelin. Voi, herra Wilhelm...

H. Wilhelm. Noh, nyt hän minut tunsi. Herra Patelin!

H. Patelin. Suokaa minulle anteeksi -- --

H. Wilhelm (rouvalle). Katsokaa, kuin hän muistaa.

H. Patelin. Kun minä en kahteen viikkoon, jonka olen tässä kylässä ollut, ole tullut teillä käyneeksi.

H. Wilhelm. Hitoilla! se ei ole niin menevä. (Herra Patelinille). Eilen illalla, herra...

H. Patelin. Niin eilen illalla, sovittaakseni teitä, minä lähetin erään ystävän teiltä ostamaan...

H. Wilhelm (erikseen). Hiidellä, minun verkani sitte sillä; hänen ystävällä, jota minä en koskaan tapaa. (Vähän ajan mietittyä). Se on vaan juonia, ei kukaan muut kuin te itse ole ottaneet minun verkaani. Sellaisilla perustuksilla...

H. Patelin (nousten seisalleen). Muistatteko te että hypykkä oli yksi laiji tanssia. Tarallalallala, tanssikaamme kaikki. (H. Patelin tempaa H. Wilhelmiä kädestä ja vie häntä väkisin tanssiin rallattaen:) Mummot, konsa minä tanssin...

H. Wilhelm (tanssittua). Oh, oh! En minä sitä jaksa. Mutta minä tahdon rahat.

H. Patelin (hiljaan, erikseen). Odotas, jos minä en saa sinua pois! (Kovasti). Vaimo, kuule vaimo, varkaat tulevat, ne jo avaavat ovea, kuulet sinä, ne särkevät oven, katso, ne jo ovat tuossa, oh niitä koiria, kyllä minä annan teille kyydin. Minun kirveeni! Missä kirveeni! (Tempaa kirveensä ja juoksee Wilhelmiä kohti hosuen ja huutaen). Varkaita, varkaita!

H. Wilhelm (paeten). Jumalani! tässä ei ole hyvä olla.

Viides kohtaus.

R. Patelin. H. Patelin.

R. Patelin. Hyvä, nyt se on tiessänsä. Minä nyt peräydyn. Mutta jää vielä hetkeksi tänne, jos hän sattuisi palautumaan.

(Menee).

Kuudes kohtaus.

H. Patelin. H. Bärttylin.

H. Patelin (nähden Bärttylinin ja luullen sen WWilhelmiksi). Varkaita, varkaita! Ei, tehän se olette, herra Bärttylin.

H. Bärttylin. Ken se huusi varkaita? Mitä meteliä se on minun ovellani? Ja mitä vallattomuutta täällä on? Noh, tehän se olette, virkakumppalini!

H. Patelin. Minähän se olen.

H. Bärttylin. Ja noin varustettuna.

H. Patelin. Kun minä luulin.

H. Bärttylin. Asianajaja sellaisissa aseissa?

H. Patelin. Minä luulin kuulleni var...

H. Bärttylin. _Militant causarum patroni!_ se on: asianajajat ovat syypäät sotaan.

H. Patelin. Se tuli siitä että luulin kuulleni varkaiden särkevän oveani.

H. Bärttylin. Särkevän ovea tuomarin nenän edessä?

H. Patelin. Minä luulin varkaat tunkevan huoneeseni.

H. Bärttylin. Sitä tulee kuulustella.

H. Patelin. Mutta niitä ei ollutkaan.

H. Bärttylin. Kuulustella, nimittäin vierasmiehiä.

H. Patelin. Ja ketä vastaan?

H. Bärttylin. Ja sitte ne hirtättää.

H. Patelin. Keitä hirtättää.

H. Bärttylin. Ei tässä varkaille siaa anneta.

H. Patelin. Mutta johan minä sanoin, ettei niitä ollutkaan ja että minä olin erehtynyt.

H. Bärttylin. Noh! sitte aseet pois ja hippa sijaan. Viskatkaa pois toi kirves ja tulkaa oikeuteen, joka istuu tunnin perästä.

H. Patelin. Sen minä arvelen tehdäki.

Seitsemäs kohtaus.

H. Patelin (yksin). Minä tulen auttamaan erästä paimenta, josta Kati on puhunut. Se taitaa nyt olla paras pukeutua heti ja tulla tähän samassa.

Kahdeksas kohtaus.

Kati. Antti.

Kati. Sinun on tarvis hankkia sukkela asianajaja joka jollai juonella päästää sinut pulasta, ja koko kylässä ei ole muita kuin H. Patelin, joka sen mahtaa.

Antti. Minä hänen jo tunnen, joku aika sitte, nimittäin velivainaa ja minä, mutta minä en tiedä kuin tehdä, sillä minä unhotin silloin hänelle maksaa.

Kati. Ehkei hän sitä enää muista. Ja muutenki, elä nimitä että palvelet herra Wilhelmiä, hän ehkei tahtosi tulla sen vastaan.

Antti. Minä en haasta hänelle kuin isännästäni, ja hän voi luulla että minä palvelen vielä samassa talossa kuin sinua kihlatessani.

Kati. Muistathan, kun kerran olet asiasta irti, mitä olemme sopineet, saadaksemme herra Wilhelmin antamaan luvan poikansa ja Henrikan naimiseen. Tuossa se onkin nyt sinun asianajajasi, hyvästi.

Yhdeksäs kohtaus.

Antti ja Patelin.

H. Patelin. Noh, tuon lurjuksen minä tunnen. Sinähän se olet minun palveliani Katin sulhanen.

Antti. Minähän se olen, herra, minä.

H. Patelin. Te olitte kaksi veljestä, jotka minä pelastin vankeudesta. Toinen teistä jätti minulle maksamatta.

Antti. Se oli veljeni.

H. Patelin. Te olitte sairaat lähtemään vankeudesta ja toinen teistä kuoli.

Antti. Minä se en ollut.

H. Patelin. Kyllähän minä sen näen.

Antti. Minä olin kuitenki paljon kipiämpi kuin veljeni. Mutta sanalla sanoen, minä tulin teitä pyytämään ajamaan minulle asiaa isäntääni vastaan.

H. Patelin. Sinun isäntäsi, se on talollinen tässä lähellä.

Antti. Se ei asu tästä kaukana, ja minä maksan teille hyvin.

H. Patelin. Sen minä olen vaativaki. Tule nyt puhelemaan asiasi, ja ilman valehtelematta.

Antti. Tietäkää herra, että isäntäni maksaa mulle hyvin tiukalta palkkaa. Sitä korjatakseni ja vahingoittamatta isäntääni, minä teen välistä pieniä kauppoja erään rikkaan tilaajan kanssa.

H. Patelin. Mitä kauppoja sinä teet?

Antti. Teidän luvalla, minä estän isäntäni lampaat kuolemasta kapiin.

H. Patelin. Siinä ei ole mitään pahaa, ja miten sinä sen teet?

Antti. Elkää suuttuko, minä tapan ne silloin kun rupeevat kuolemaan.

H. Patelin. Se on hyvin varma keino. Mutta etköhän sinä niitä tapa varten ja sitte sano isännällesi niiden kuolleen kapiin, saadaksesi ne viskattavaksi ulos ja sitte jakaa myödyksi omaksi hyödyksesi.

Antti. Sitähän isäntäni syyttää, sentähden että toissa yönä, minun pannessa lampaita kiini, hän näki kun minä olin yhden -- sanonenko minä kaikki?

H. Patelin. Jos tahdot minun ajamaan asiaasi, niin se on välttämätöin.

Antti. Toisena yönä näki taas kun otin yhden suuren pässin joka oli ihan terve. Minä vakuutan, etten tiennyt mitä tehdä -- minä panin, ihan hellästi -- veitseni sen kaulaa vasten, -- enkä minä tiennyt miten se tuli, mutta se kuoli yhtäkkiä.

H. Patelin. Minä kuulen. Mutta ken sinun näki sitä tekevän.

Antti. Isäntäni oli lymyinnyt navettaan: hän sanoi minun tehneen samaten kymmenelle tusinalle lampaalle joita hän kaihosi. Ja muuten, te tunnette että se on mies joka puhuu aina totta. Hän löi minua (näyttää päätänsä) kuin näette ja minun täytyy mennä tohtorin paranuksen ala. Sentähden, minä rukoilen, te olette asianajaja, tehkää että hänelle käy pahasti ja minulle hyvästi ja etten minä tulisi mitään maksamaan.

H. Patelin. Minä ymmärrän hyvin asiasi. Siinä nyt on kaksi tietä. Ensimäinen ei maksasi sinulle yhtä penniä.

Antti. Rukoilen nöyrimmästi, ottakaamme se tie.

H. Patelin. Olkoon vaan! sinun omaisuutesi on varmaan kaikki rahassa?

Antti. Se en totta.

H. Patelin. Se sinun pitää hyvin peittää.

Antti. Kyllä kaiketi minä sen teen.

H. Patelin. Isäntäsi täytyy maksaa kaikki kulungit.

Antti. Sen parempi.

H. Patelin. Ettei se sinulle maksa niin äyriä.

Antti. Sen minä soisinki.

H. Patelin. Hänen täytyisi, jos tahtoisi, sinut hirtättää.

Antti. Ottakaamme nyt se toinen tie, minä rukoilen.

H. Patelin. Noh, näet sinä -- sinut viedään tuomarin eteen.

Antti. Kyllä kaiketi.

H. Patelin. Muistat sinä mitä sinulle neuvon?

Antti. Minulla on hyvä muisti.

H. Patelin. Kaikkiin kysymyksiin, tehköön niitä sinulle tuomari, isäntäsi eli sen asianajaja elikkä minä, elä vastaa mitään kuin sen mitä olet kuullut niiltä eläimiltä joita paimennat. Sinä tunnet niiden kielen ja voit tekeytyä vaikka lampaaksi.

Antti. Se ei ole juuri työlästä.

H. Patelin. Tuo haava päässäsi antaa minulle tilan pelastaa sinun kaikesta vastuuksesta. Mutta minä vaadinki että sinun tulee sitte maksaa minulle hyvin reimasti.

Antti. Vaikka hengelläni, sen pitää tapahtuman.

H. Patelin. Tuomari käypi pian istumaan, elä laiminlyö tulla esiin. Sinä tapaat minut siellä. Hyvästi! Elä unhota tuoda minulle rahat.

Antti. Minä teen niin kuin olette minua neuvoneet.

Kymmenes kohtaus.

Antti (yksin). Kuin työläs kunnon miehen on elää!

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimäinen kohtaus.

Antti. H. Patelin. H. Bärttylin.

H. Bärttylin (istuen oikeus pöydässä). Noh, asiamiehet voivat tulla esiin.

H. Patelin (hiljaan Antille). Kun sinulta kysytään, niin vastaa miten olen neuvonut.

H. Bärttylin. Ken tuo mies on?

H. Patelin. Eräs paimen, jota isäntänsä on pieksänyt, ja joka tästä päästyä menee tohtoriin.

H. Bärttylin. Meidän täytyy odottaa riitaveljeä, hänen valtuusmiestänsä eli asianajajaansa.

Toinen kohtaus.

Antti. H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm.

H. Bärttylin. Mutta mitäs herra Wilhelm nyt tahtoo?

H. Patelin (peittäen näköänsä). H. Wilhelm!

H. Wilhelm. Minä tahdon itse ajaa asiani.

H. Patelin (hiljaan Antille). Voi sinä petturi, se oliki herra Wilhelmiä vastaan:

Antti. Noh, sehän se on minun isäntäni.

H. Patelin (hiljaan). Koetelkaamme päästä pois.

H. Wilhelm (katsoen Pateliniä). Mitä hittoja, ken tuo mies on?

H. Patelin (muuttaen ääntänsä). Herra; minä en aja asiaa kuin toista asianajajaa vastaan.

H. Wilhelm. Minä en tarvitse asianajajaa. (Itsekseen). Tuon miehen näössä on jotai.

H. Patelin. Minä sitte menen tieheni. (Lähtee menemään).

H. Bärttylin. Jääkää tänne ja ajakaa asiaa.

H. Patelin (Bärttylinille). Mutta herra --

H. Bärttylin. Minä sanon teille, jääkää. Minä tahdon edes yhden asianajajan oikeudessani. Jos te menette pois, minä pyyhin teidät ulos asianajajain kirjoista.

H. Patelin (erikseen). Koetelkaamme sitte peittäytyä kuin voimme.

H. Bärttylin. Herra Wilhelm, te olette päällekantaja, puhukaa.

H. Wilhelm. Tietäkäät herra että tuo lurjus...

H. Bärttylin. Ei mitään haukkumista.

H. Wilhelm. Noh, tämä varas sitte...

H. Bärttylin. Kutsukaat häntä nimeltänsä tahi ammatiltansa.

H. Wilhelm. Tuo paimenen lurjus, sanon minä, on minulta varastanut kymmenen tusinaa lammasta.

H. Patelin (peittäen ja muuttaen ääntänsä). Se ei ole todistettu.

H. Bärttylin (H. Patelinille joka pitää pyyhettänsä silmillänsä). Mikä teillä on, asianajaja?

H. Patelin. Hirmuinen hammastauti.

H. Bärttylin. Se on paha. (H. Wilhelmille) Jatkakaa.

H. Wilhelm (erikseen ja katsoen H. Pateliniä). Saakeli! Tuo asianajaja vivahtaa samaan näköön kuin se mikä vei minun kuusi kyynärääni verkaa.

H. Bärttylin. Mitä todistuksia teillä on siitä varkaudesta.

H. Wilhelm. Minä möin hänelle eilen... minä annoin hänelle kuusi kyynärää... kuusisataa lammasta ja minä en nyt löydä katraassa kuin neljäsataa kahdeksankymmentä.

H. Patelin. Minä sen kiellän.

H. Wilhelm (erikseen vähän korkeammin). Todella, jos minä en olis häntä äsken nähnyt houreissaan, niin uskosin järkiään ettei se ole muu kuin hän.

H. Bärttylin. Antakaa sen miehen nyt olla ja todistakaa asianne.

H. Wilhelm. Minä sen todistan verallani, minä sen näytän kauppakirjallani. (Katsoen Pateliniä). Mihin ne kuusi kyynärää tulivat... ne kymmenen tusinaa lammasta tuliat minun karjastani?

H. Patelin (vähän peittäytyen). Ne ovat kuolleet kapiin.

H. Wilhelm. Hiis vie, jos se ei ole hän itse!

H. Bärttylin. Ken sen kieltää ettei se ole hän. Vaan teille sanotaan että lampaanne ovat kuolleet kapiin, mitä te siihen vastaatte?

H. Wilhelm. Minä vastaan, teidän luvalla, että se on valetta; että hän vei viittansa alla... että hän ne on tappanut ja myönyt; että minä itse eilen illalla... noh se on hän (katsoen Pateliniä joka ei enää paljon peittele). Juuri eilen illalla möin hänelle kuusi... kuusi (katsoen Anttiin) löysin hänen tappamassa lammasta.

H. Patelin (nähden H. Wilhelmin hämmennyksissä ja hämmentääkseen sitä enemmän). Turhia juonia, herra, peitellessä vaan tekoansa, pieksäessä tätä paimen raukkaa jonka nyt täytyy mennä leikeltäväksi.

H. Wilhelm. Hitoilla, kuultaa herra tuomari, se on totinen tosi että se on hän, ihan hän, joka eilen illalla vei minulta kuusi kyynärää verkaa, ja tänä aamuna, kun hän siitä oli maksava 30 markkaa...

H. Bärttylin. Mitä hittoja ne kuusi kyynärää verkaa ja 30 markkaa tähän asiaan kuuluvat? Eihän tässä ole kysymystä kuin varastetuista lampaista.

H. Wilhelm. Se on totta, herra, tämä on ihan toinen asia, mutta me tulemme siihen sitte... mutta kuitenki minä en ole pettynyt -- tietkäät sentähden että minä olin lymyinnyt navettaan (katsoen Pateliniä). Noh! ihan se on hän... minä olin lymyinnyt, kuin sanoin, silloin näin tulevan tämän lurjuksen navettaani ja... istuttua tuohon... hän otti suuren lampaan... ja kauneilla puheillansa hän minut vietteli niin että hän minulta vei... kuusi kyynärää.

H. Bärttylin. Kuusi kyynärää lampaitako?

H. Wilhelm. Ei, verkaa, sen vietävä!

H. Bärttylin. Antakaa nyt verka olla ja palatkaa lampaihinne.

H. Wilhelm. Minä palaan sinne. Tämä lurjus otettua poveltansa veitsen... minä tahdoin sanoa verkani ... ei veitsen, minä sanoin... hän, hän, hän pisti sen viittansa ala ja vei kotiinsa, ja tänä aamuna kun hänen oli maksettava kolmekymmentä markkaa, hän kieltää multa sekä rahat että veran.

H. Patelin. Katsokaat nyt, herra, hän ei tiedä mitä puhelee.

H. Wilhelm. Hän sen tietää hyvin, (katsoen paimeneen) että hän on varastanut minulta kymmenen tusinaa lammasta (katsoen Pateliniä) ja tänä aamuna -- kun hänen piti mulle maksaa kolmekymmentä markkaa kuudesta kyynärästä, kastanian väristä verkaa, hän maksoi minulle mustia perhosia, Calipson mamselia, tratallallala, tanssia ja hypyköitä ja mitä helvettiä minä enää tiedän.

H. Patelin (nauraen). Hän on hullu, hän on ihan hullu!

H. Bärttylin. Todella, herra Wilhelm, kaikki valtakunnan oikeudet eivät voisi saada selvää teidän asioista. Te syytätte paimenenne varastaneen teiltä kymmenen tusinaa lammasta, ja te siihen hämmennätte sekaisin kolmekymmentä markkaa ja mustia perhosia ja tuhat muuta hullutusta. Noh, vielä kerran, palatkaa lampaihinne, tahi minä päästän pois tämän paimenen. Mutta jos koettaisin itse häntä kysellä. (Antille). Tuleppas likemmäksi, mikä sinun on nimesi?

Antti. Pää... ä... ä... ä.

H. Wilhelm. Sen hän valehtelee, hänen nimensä on Antti.

H. Bärttylin. Antti eli Pää, se on yhtäkaikki. (Antille) Sanopas minulle onko se tosi että tuo herra antoi sinulle paimentaa kymmenen tusinaa lampaita?

Antti. Pää... ä... ä... ä.

H. Bärttylin. Mitä kummaa, oikeus on sinun pelästyttänyt, kuule, elä pelkää, ja vastaa suoraan, löysikö herra Wilhelm sinun yöllä tappamassa lammasta?

Antti. Pää... ä... ä... ä.

H. Bärttylin. Mitä kummitusta tämä on?

H. Patelin. Ne loukkaukset jotka hän on saanut päähänsä ovat sekoittaneet häneltä aivot.

H. Bärttylin. Tämä on teille hyvin paha, herra Wilhelm.

H. Wilhelm. Minulle paha! Yksi varastaa minulta veran, toinen lampaat, yksi maksaa sen lauluillansa, toinen määkimällä, menkööt helvettiin, kun se kaikki vielä minulle on paha.

H. Bärttylin. Niin, hyvin paha. Teillä ei ole lupa lyödä, etenki päähän?

H. Wilhelm. Saakeli sen tiesi, se oli yö ja kun minä lyön, silloin minä lyön joka paikkaan.

H. Patelin. Hän tunnustaa tekonsa; _habemus confidentem reum_.

H. Wilhelm. Ah! mene sinne ja sinne confitareisi kanssa. Sinä maksat minulle ne kuusi kyynärää verkaa tahi periköön sinut hiis.

H. Bärttylin. Vielä kerran se verka. Se on oikeuden pilkkaa, oikeus on päättänyt asian mitättömäksi, kulungit vastakkain.

H. Wilhelm. Minä vetoon. (H. Patelinille). Ja mitä teihin tulee herra, me tapaamme kohta toisemme.

(Menee).

Kolmas kohtaus.

Antti. H. Patelin. H. Bärttylin.

H. Patelin (Antille). Kiitä nyt herra tuomaria.

Antti (Bärttylinille). Pä... ä... ä... ä.

H. Bärttylin. Siinä on kyllä, suoria nyt tohtoriin, onneton!

Neljäs kohtaus.

H. Patelin. Antti.

H. Patelin. Noh! Eikö se ollut oivallisesti kun minä pelastin sinut asiasta, josta olisit voinut päästä hirteen. Nyt se on sinun vuorosi minulle hyvästi maksaa kuin olet luvannut.

Antti. Pä... ä... ä... ä.

H. Patelin. Niin, sinä teit oikein hyvin; mutta nyt sinun pitää maksaa, kuulit sinä sen?

Antti. Pä... ä... ä.

H. Patelin. Noh, heitä jo hitoille se päää, ei siitä nyt enää ole kysymystä. Tässä ei ole nyt muita kuin minä ja sinä. Tahdot sinä nyt maksaa hyvästi kuin olet luvannut?

Antti. Päää.

H. Patelin. Kuin, konna, minun olisi pettänyt tuo lammas ihmisen vaatteissa (juoksee Antin päälle joka pakenee). Lurjus! sinä maksat tahi...

Viides kohtaus.

Kati (ottaen kiini Pateliniä).

Kati. Voi, voi, antakaa hänen mennä, hyvä herra, nyt on kysymys toisesta asiasta.

H. Patelin. Kuin sitte?

Kati. Se haava jonka hän sanoo olevan päässään on antanut meille varman aseen, jolla pakottaa herra Wilhelmin suostumaan poikansa naimiseen teidän tyttärenne kanssa. Ettekö te ole sillä palkittu.

H. Patelin. Voisko se olla mahdollista?

Kati. Antti on sanonut tuomarille menevänsä tohtoriin leikkuuttamaan loukkaustansa. Hän on kuollut leikkauksesta, ja se on herra Wilhelm joka siis hänen on tappanut.

H. Patelin. Noh! Nyt minä näen koko teidän laitoksenne.

Kati. Odottakaa meitä vaan, minä menen pyytämään tuomarilta oikeutta.

(Menee).

Kuudes kohtaus.

Patelin (yksin). Todellaki, se jonka hän nyt saa nähdä, saattaa hänen uskomaan että Antti on kuollut. Ja onneksi herra Wilhelm on itse syyttänyt itsensä. Se on totta että tämä paimen on suuri konna, hän on aina petellyt minua, joka toisinaan pettelen muita, mutta sen minä suon hänelle anteeksi, jos hänen kauttansa saan tyttäreni rikkaasen naimiseen.

Seitsemäs kohtaus.

H. Patelin. H. Bärttylin. Kati.

Kati (itkein). Voih, voih!

H. Bärttylin. Mitä te sanotte? se poika parka kuollut, ja niin rutosti!

H. Patelin. Koko kylä sen jo tietää. Kuin onnettomuudet kohtavat yhtäkkiä!

Kati (itkein). Voih, voih, voih!

H. Bärttylin. Minä teen teille oikeuden, elkää niin itkekää.

Kati. Hän oli minun sulhaseni. Ah, ah, ah!

H. Bärttylin. Lohduttaikaa, hän ei ollut kuitenkaan vielä teidän miehenne.

Kati. En minä niin itkisikään jos hän olisi ollut mieheni, hi, hi, hi!

H. Patelin. Tyttö parka! se on paha asia herra Wilhelmille.

H. Bärttylin. Hän tulee kyllä rangaistuksi. Teidän kanteelle minä jo olen antanut käskyn hänen kiinipanemisesta; hän tuodaan heti tänne. Sillä aikaa minä asian vuoksi menen kuitenki katsomaan ruumiin. Te sanoitte että hän on siellä teidän setänne, tohtorin luonna. Minä olen heti takaisin.

Kahdeksas kohtaus.

H. Patelin. Kati.

H. Patelin. Hän huomaa vissisti petoksen, jos ei löydä kuollutta.

Kati. Elkää pelätkö. Setäni on meidän kanssa samassa neuvossa ja Antti on asettanut vuoteelle pään, joka panee hänen pian pakenemaan.

H. Patelin. Mutta kylässä voi joku kohdata Antin.

Kati. Hän meni peittäimään erään naapurimme heinälatoon, josta hän ei lähde ennen kuin naiminen on päätetty.

Yhdeksäs kohtaus.

H. Patelin. H. Bärttylin. Kati.

H. Bärttylin (itsekseen palatessaan). Ei, en elämässäni ole nähnyt ihmisen päätä sellaisena. Se on raadeltu lyönnillä tahi sitte leikkelemisellä. Sillä on tuskin ihmisen muotoa, ja minä en voinut sitä katsoa kääntämättä siitä pois silmiäni.

Kati (itkein). Ah, ah, ah!

H. Patelin. Minä surkuttelen sitä herra Wilhelmiä. Se oli hyvä mies, ja sen kanssa oli mielellään asioissa.

H. Bärttylin. Minä häntä säälin; mutta mitä tehdä! Yhdellä puolella murha ja toisella morsian joka vaatii minulta oikeutta.

H. Patelin. Kati, mitä sinä voitat hänen hirttämisestä? Eikö sinulle olisi parempi -- --

Kati (Patelinille). Kuulkaa isäntä! minä en tahdo enemmän voittaa kuin kostaa; ja jos millä häntä voisi pelastaa... mutta tunnettehan te miten minä rakastan mamselia, teidän tytärtä, joka on tämän herran ristitytär...

H. Bärttylin. Minun ristitytär! Noh! Mitä kaikkea hänellä on tästä asiasta?

Kati. Waltteri, hyvä herra, sen herra Wilhelmin ainoa poika, rakastaa häntä; herra Wilhelm on tätä naimista vasten. Te olette molemmat niin viisaat. Katsokaa nyt jos ei tässä olisi jotai millä voisi tyydyttää kaikkia.

H. Bärttylin. Oikein, tämä tyttö luopuu kanteestansa sillä ehdolla että herra Wilhelm suostuu mainittuun naimiseen.

Kati. Se on oivallisesti mietitty.

H. Patelin. Se on mennä laupeuden tietä...

H. Bärttylin (Katille). Ennen vankeuteen viemistä, hän tuotakoon tänne; minun täytyy itseni häntä puhutella. Mutta suostuttekos te herra Patelin?

H. Patelin. Todella sanoen, minä en ollut vielä päättänyt naittaa tytärtäni... mutta kuitenkin pelastaakseni herra Wilhelmin hengen, olkoon sitte, minä suostun.

H. Bärttylin. Minä odotan häntä tänne. (Katille). Te menkää pikaisesti hautaamaan kuollut, ettei minua voitaisi syyttää rikoksesta virkaani vasten.

(Kati menee).

Kymmenes kohtaus.

H. Patelin. H. Bärttylin.

H. Patelin. Ja minä menen kirjoittamaan lyhykäisen liiton, jonka te tahtoisitte alle kirjoituttaa.

Yhdestoista kohtaus.

H. Bärttylin. H. Wilhelm (tuotuna sotamiehiltä).

H. Bärttylin. Noh! Te olette siinä. Tiedättekös miksi olette vangittu? herra Wilhelm.

H. Wilhelm. Tiedän. Se konna Antti sanoo olevansa kuollut.

H. Bärttylin. Hän sen on ihan totuudessa. Minä näin sen äsken itse. Ja te olette tunnustaneet tekonne.

H. Wilhelm. Helvetissä!