Part 3

"Tässä nyt olen, rouvaseni, ja minulla on kaksi pumpulihametta, jotka sain neljällä markalla seitsemälläkymmenellä viidellä pennillä yhteensä. Toinen on likainen ja toinen puhdas. Ne tarvitsevat vain vähän korjausta. Kuten tiedätte, sain minä tädin perintöä 15 markkaa, paitsi niitä seitsemää, joilla rouva Jones osti minulle mustan pukuni, ja hän antoi minulle mustan hatunkin, niin että nyt on jäljellä 10 markkaa 25 penniä kenkiin, päällysnuttuun, esiliinoihin ja yhteen säpsään lisäksi. Sanokaa nyt, luuletteko että sitten olen riittävästi puettu?"

Rouva Creek katseli toimekasta tyttöä hymyillen, mutta melkein kunnioituksella.

"Näen, että olet vahvasti päättänyt mennä palvelukseen, ja minäkin tahdon auttaa sinua vähän. Anna tänne hameesi, niin katson niitä. Jos saat vaatetuksen, niin ei kulune pitkää aikaa, ennenkuin saat paikankin."

Kahden viikon perästä Greeta suureksi ilokseen ja mielihyväkseen sai nähdä yksinkertaisen vaatevarastonsa valmiina säilytys-arkussaan. Rouva Jones oli ollut hänelle hyvin ystävällinen ja antanut koko joukon sellaisia vaatteita, joita hän ei enään käyttänyt. Rouva Creek oli sitten kääntänyt ja laittanut ne sopiviksi Greetalle, niin että ne näyttivät oikein siisteiltä.

"Sinun täytyy myöskin ajatella alusvaatteita eikä ainoastaan ulkokuorta. Sinä tarvitset vahvat, lämpimät alusvaatteet ja hyvin parsitut sukat, jotka pitävät jalkasi lämpiminä kylmimmässäkin ilmassa."

"Niin kyllä, hyvä rouva", sanoi Greeta nöyrästi, ja sitten hän huolestuneena lisäsi:

"Ja rouva kulta, minä olen koettanut panna ylös tukkani. Olen katsellut Nelsonkadun tyttöjä. Useimmilla niistä on ollut käherretty otsatukka, mutta minä en millään keinoin saa tukkaani käheräksi. Olen koettanut paperoita hiuksiani, mutta en kaiketi osaa sitä oikein tehdä, ja käherryspihdit maksavat paljon."

"Kuuleppas Greeta, saat luottaa minun sanoihini. Kampaa sinä hiuksesi sileiksi. Herrasväki pitää siitä paljon enemmän. Palmikoitse ne ja aseta kauniille solmulle niskaan. Nuot kähärätukat ovat vain tomun säiliöitä ja niiden hoito vie paljon aikaa."

"Mutta minä tahtoisin näyttää hienolta; en minä tahtoisi näyttää Noan arkin aikuiselta palvelustytöltä. Rouva Jones sanoo, että tyttöjen tulee tehdä voitavansa näyttääksensä sieviltä. Tuollainen kähärätukka sopii niin hyvin säpsään."

"Koeta sinä ensin minun tapaani. Minulla on ollut hienoja palveluspaikkoja, ja tiedän, että parhaat palvelustytöt ovat olleet vaatimattomimmat ja yksinkertaisimmat."

Greeta siis vähitellen jätti koko hiusten kähertämisen tuumat. Hän ilmaantui taas eräänä päivänä Nelsonkadulle puhumaan punatukkaisen ystävänsä kanssa.

"Nyt olen valmis palveluspaikkaan", sanoi hän itsetietoisesti.

"N:o 9:ssä on paikka yksinäiselle palvelijalle."

"Kuka siellä asuu?"

"Eräs leski ja hänen kuusi lastansa."

"Oi minun päiviäni, sinne en minä kelpaa. Mitä yksinäisen palvelijan tulee tehdä, Elisa?"

"Melkeinpä kaikkea -- pestä, silittää, huuhtoa portaita ja laittaa ruokaa ja parikymmentä muuta asiaa sitä paitsi."

Greeta teki vastenmielisyyttä osottavan liikkeen.

"Minä en luule, että menen N:o 9:ään. Minä tahtoisin asua suuremman kadun varrella kuin tämä on. Minä etsin taloa, jossa on puutarha."

"Miksikä et mennyt välitystoimistoon, sinne minä aioin mennä, mutta minun setäni yksipäisesti tahtoi minut tänne."

"Mitä on välitystoimisto? Onko se semmoinen, jossa ihmisiä naitetaan, vai kuinka?"

"Ei ikään, sinä tyhmyri! Sinä kirjoitat nimesi sinne ja sanot mitä osaat tehdä, ja kun sinne sitten tulee joku rouva, niin ne jättävät hänelle sinun nimesi, ja hän etsii sinut, ja jos hän sinusta pitää, niin hän sinut ottaa."

Greetan silmät loistivat.

"Se on mainiota! Sinne menen jo tänään iltapäivällä ja otan parhaan mustan pukuni ylleni. Missä sellainen toimisto on?"

"Se tyttö, joka tuli N:o 14:ään juuri vastikään, sanoo että se on Munkkikadun N:o 54:ssä."

Greeta pani numeron muistiinsa ja meni kotiin riemastuneessa mielentilassa. Hän ei puhunut aikeestaan rouva Creekille, sillä hän epäili, ettei rouva olisi sitä hyväksynyt. Ja siinä hän arvasi oikein, sillä rouva Creek oli siinä suhteessa vanhanaikuinen, eikä hänellä ollut paljon luottamusta välitystoimistoihin. Hän oli sanonut puhuneensa Greetasta sekä raamattunaiselle että sairaanhoitajattarelle, ja he olivat luvanneet Greetaa muistaa, kun kuulisivat, että joku sopiva paikka olisi saatavana. Mutta Greetan mielestä odotus tuli pitkäksi, ja hän päätti ottaa tulevaisuutensa omiin ohjiinsa. Otettuaan yllensä mustan pukunsa ja hattunsa ilmoitti hän rouva Jonesille, että hän aikoi lähteä ulos itsellensä etsimään paikkaa.

"No minä toivotan sinulle onnea matkallesi", sanoi tuo ystävällinen vaimo, "muista sanoa, että sinulla on hyvä taipumus lapsia hoitamaan. Minä saatan suosittaa sinua siinä kohden, sillä sinä olet hoitanut Artturia siitä asti kun hän sai ensimmäiset hampaansa."

Greeta lähti hyvin tyytyväisenä. Hän katseli kuvaansa kauppapuotien suurissa ikkunoissa.

"Sinä olet oikein aistikas, Greeta!" huudahti hän. "Sinä sovit oikein hyvin hienoon palveluspaikkaan. Ja katso nyt, että sellaisen saat!"

Helposti hän löysi osotetun numeron. Se oli puoti, jossa myytiin saksalaisia villavaatteita, ja ikkunassa oli iso kortti, jossa ilmoitettiin, että siinä oli "palvelijatartoimisto".

Greeta astui rohkeasti sisään ja kääntyi puotipöydän takana olevan ankaran näköisen naisen puoleen.

"Olen tullut tänne kuulustelemaan, olisiko palveluspaikkaa tarjolla?"

"Minkälaista paikkaa? Oletteko ennen palvellut?"

"En, tämä on ensimmäinen palveluspaikkani, ja minulle on hyvin tärkeätä saada oikein hyvä paikka."

"No mitä te sitten osaatte tehdä?"

Ei pientäkään hymyilyä voinut huomata kysyjän huulilla. Greeta hengähti syvään. Hän oli niin usein lukenut läksynsä, ettei häneltä nyt vastausta puuttunut.

"Minä osaan pestä lattioita ja uuninsuojuksia, kohentaa vuoteita, pestä ikkunoita, lakaista ja tomuttaa ja hoitaa lapsia ja keittää perunoita ja sisälmysmuhennosta ja lampaanjalkoja ja paistaa lihaa ja silliä ja laittaa teetä ja velliä ja lämpimiä juomia konjakista ja vedestä ja auttaa raajarikkoja ja juosta asioilla ja pestä vaatteita ja ja -- -- --"

"On siinä kyllin. Entä nimenne?"

"Margareeta Perkins."

"Teidän ikänne?"

"Kolmetoista vuotta."

Eräs toinen vakavannäköinen nainen tuli sisälle.

"Siellä on rouva, joka tahtoisi tytön", sanoi hän hiljaa. "Hän ei sano välittävänsä siitä, vaikka ei tyttö juuri mitään osaisi. Kutsunko hänet sisälle tätä katsomaan?"

Greeta punastui ilosta. Kun hän sitten vietiin puodin vieressä olevaan pieneen huoneeseen ja näki edessään pitkän, mustaan pukuun puetun naisen, tunsi hän, että tämä hetki hänen elämälleen oli tähdellinen.

"Onko tämä siivo tyttö, neiti Shipsby?"

Greeta ei antanut neiti Shipsbylle aikaa vastata.

"Olen täydellisesti siivo", sanoi hän. "Haen palveluspaikkaa, kun tätini on kuollut. Suuri joukko ihmisiä tuntee minut."

Rouva katsoi häneen vakavin silmin.

"Olet hyvin pieni; oletko vahva?"

"Olen täydellisen vahva, hyvä rouva. Sanokaapas minulle, onko teillä sairas mies? Minä etsin sellaista paikkaa, jossa saisin auttaa rouvaa, jolla on sairas mies. Mutta minä voin hoitaa lapsianne myöskin. Minulla on erittäin hyvä kyky hoitaa pieniä lapsia, jos ei minun vaan tarvitse pitää sylissäni enempää kuin yhtä."

Neiti Shipsby kääntyi poispäin, ja rouva katsoi tyytymättömänä Greetaan.

"Olen yksinäinen nainen ja toivon saavani siistin, rehellisen, kunnon tytön, joka hoitaa tehtävänsä ja osaa pitää kielensä aisoissa."

Greeta ei ollut vähintäkään hämillään.

"Minä en puhu, jollei minun tarvitse puhua. Mutta hyvä rouva, minkälaisessa kodissa te asutte? Onko siellä puutarha ja onko siellä mattoja portailla? Minä toivoisin oikein hienoa paikkaa."

"Neiti Shipsby!" Vieras neiti sanoi sanansa jotenkin terävällä äänellä. -- "Tuo tyttö ei kelpaa minulle; hän on joko äärettömän nenäkäs taikka vähämielinen."

Greeta vietiin ulos huoneesta, eikä hän aavistanutkaan tehneensä mitään sopimatonta. Neiti Shipsby neuvoi häntä:

"Jos tahdot paikkaa, niin sinun tulee käyttäytyä kunnioittavasti ja nöyrästi. Istu täällä ja odota, jos joku toinen sattuisi tulemaan."

Greeta istui äänetönnä eräälle lavitsalle. Hän näki koko joukon naishenkilöitä tulevan ja menevän, ja häntä itseään esitettiin erään tullivirkamiehen rouvalle, maustekauppiaan rouvalle sekä nuorelle morsiamelle, joka juuri aikoi naimisiin erään kaasulaitoksen konemestarin kanssa; mutta hän kieltäytyi aivan levollisesti menemästä kenellekkään heistä palvelukseen, vakuuttaen aivan vakaasti: "Minä tahdon oikein hienon palveluspaikan hienossa talossa."

Vihdoin loppui Shipsbyn neitien kärsivällisyys.

"Sinä sanot, ettei sinulla ole mitään kokemusta sekä ettet ole ennen palvellut. Sinun tulisi kiitollisuudella ottaa vastaan mikä palveluspaikka tahansa, saadaksesi siinä oppia ja kokemusta. Sinulla ei ole mitään suosituksia ja kuitenkin odotat saavasi ensiluokan palveluspaikkoja. Se on tosiaankin naurettavaa. Sinä olet oikeastaan vielä aivan liian pieni ja nuori saadaksesi palveluspaikkaa ensinkään."

Greetan mieli kävi ensi kerran hänen elämässään alakuloiseksi, mutta hän jäi istumaan nurkkaansa. Toisia palvelustyttöjä siellä meni ja tuli, mutta ei kukaan ollut niin pieni kuin hän. Vähän huoaten hän nousi istualta.

"Ehkä minä huomenna tulen takaisin", sanoi hän. "Kyllä täytyy löytyä muutamia hyviä paikkoja vapaina, ja minä aion saada yhden niistä."

Hän meni aivan levollisena matkoihinsa, ja Shipsbyn neidet olivat tyytyväisiä, kun hänestä pääsivät.

Mutta Greetan jouduttua ulos täyttivät hänen silmänsä suuret kyyneleet, jotka vierivät alas pitkin poskia.

"Greeta, sinun tulisi hävetä itseäsi, iso lapsi kun itket! Sinulla on vaatteesi, ja sinä luonnollisesti kyllä saat paikan."

Hän hieroi kiivaasti silmiänsä ja hämmästyi, kun hän aivan vieressään kuuli äänen:

"Mitä sanot, pikku tyttö? Etkö voi saada paikkaa?"

Kummastuneena siitä, että joku oli kuullut hänen sanansa, katsoi Greeta puhujaan.

Tämä oli nuori, surupukuun puettu nainen, ja Greeta mielestään ei ollut milloinkaan nähnyt niin ystävällisiä kasvoja.

"Oi rouva hyvä", hän melkein huusi, "ettekö tarvitsisi palvelijatarta? Minä niin hirveän mielelläni tahtoisin tulla teille."

Nainen hymyili. "Minä juuri aion mennä palvelijatartoimistoon saadakseni tytön sieltä, mutta luulenpa, että sinä olet liian pieni."

"Sitä ne sanovat", vastasi Greeta vähän nyyhkyttäen. "Mutta jos he vain tietäisivät, mitä minä osaan tehdä. Minä osaan pestä lattioita ja puhdistaa uuninsuojuksia, kohentaa vuoteita, ja pestä ikkunoita -- --"

Hän toisti koko pitkän luettelonsa uudistetuin toivein, nähdessään, että vieras nainen osotti hänelle myötätuntoisuutta.

"Ja rakas rouvani", kiirehti hän lisäämään, "minä en siitä välitä, vaikka teillä ei olisikaan puutarhaa, mutta minä palvelen teitä uskollisesti, missä ikänä asuttekin."

"Emme voi seisoa täällä kadulla puhumassa. Seuraa minua, niin menen neiti Shipsbyn luo ja kyselen häneltä sinusta."

Greeta seurasi häntä silmät loistavina ja posket punoittavina.

"Me emme tiedä hänestä mitään, neiti Churchhill", ilmoitti neiti Shipsby, kun häneltä Greetasta kysyttiin. "Hän tuli tänne noin ehkä tunti sitten, ja me tulimme ajatelleeksi, että lieneekö hän oikein -- oikein selväjärkinen --"

Neiti Churchhill katsoi pienen tytön innokkaisiin kasvoihin.

"Siitä, ei ole mitään epäilemistä", sanoi hän hymyillen.

"Asian laita on sellainen, että sisareni ja minä olemme ostaneet pienen huvilan maalta, ja nyt tahtoisimme saada sinne mukaamme siivon, hyvämaineisen tytön."

"Oi, hyvä rouva", virkkoi tuo parantumaton Greeta, "se on juuri sopiva paikka minulle. Rouva Creek sanoo, että maalla on niin puhdasta, ja minun täytyy olla kovin varovainen myssyjeni ja esiliinojeni suhteen. Oi minä pyydän, koettakaa minua, että näette, enkö kelpaa teille."

Neiti Churchhill hymyili taas ja kyseli häneltä, oliko hänellä mitään suosituksia, ja keskustelu päättyi siten, että Greeta vei hänet suoraan rouva Creekin karamellipuotiin.

"Rouva Creek voi sanoa teille kaikkea mitä minusta tahdotte tietää, ja hän myöskin ymmärtää, mikä on hyvä palveluspaikka, sillä hän on palvellut pappilassa. Minä arvaan, ettei teillä ole mitään pappilaa eikä kirkkoa myöskään."

Neiti Churchhillin silmät kävivät kosteiksi.

"Minä tiedän, millaista on työ kirkon palveluksessa, sillä isäni oli pappina East End'issä, ja hän kuoli liiasta rasituksesta kuukausi sitten."

Hänen äänensä oli ystävällinen, ja Greeta noikkasi osotteeksi, että hän käsitti asian.

"Minäkin olen saanut kokea, mitä kuolemantapaus on", sanoi Greeta. "Se on hirveätä! Tätini kuoli, ja nyt minä olen ihan yksin maailmassa."

Kun he tulivat perille puotiin, sanoi neiti Churchhill, että Greeta jäisi ulos odottamaan.

"Minä tahdon kahdenkeskistä keskustelua rouva Creekin kanssa."

Greeta kulki edestakaisin kadulla lujin askelin.

"Nyt sen olet tehnyt, Greeta, sinä olet löytänyt oikein hienon paikan, ja se on käynyt niin näpsästi ja mukavasti kuin vain on mahdollista."

Hän tapasi muutamia vanhoja tuttaviansa, jotka huusivat hänelle:

"Greeta hoi, aiotko kirkkoon keskellä viikkoa? Vai oletko ollut kemuissa?"

"Minä menen palvelukseen", vastasi Greeta pää pystyssä.

"Oo ho, sinä vaivainen!"

Sitten he rupesivat pyörimään ympäri, laulaen:

"Raskas työ on sotilaan ja meripojan sorjan, raskahinta kaikista on olo pikku orjan. Raukka keittää, puhdistaa ja juoksee, nostaa, kantaa, rouva soittaa, elämöi ja aina torat antaa."

Greeta kääntyi suuttuneena heidän puoleensa.

"Pitäkää suunne kiinni. Minä lähden maalle, ja kun te joskus teette huviretken ulos kaupungista, muistakaa silloin minua. Minä en poimi kukkia ja syö omenia, luumuja ja karhunmaaramia ainoastaan yhtenä päivänä vuodessa, vaan ihan koko vuoden ja kaiket päivät. Minä saan asua humalatarhassa eikä minun milloinkaan enään tarvitse syödä norssia eikä silliä, sillä minä syön mansikoita ja luumuja ja rypäleitä, kunnes saan niistä aivan kylläkseni."

"No Greeta", huudahti hänelle eräs pieni poika, "missä sinä tulet asumaan? Kauppamatkueessako?"

"Valkoisessa talossa", jatkoi Greeta, ihan lämpimänä innostuksesta, "jossa seinät ovat ruusuilla verhotut ja ovet viheriäiset, ja puutarha on täynnä orvokkeja ja liljoja ja päivänkakkaroita, ja siellä on lampi, jossa joutsenet uivat, ja vieläpä suihkulähdekin."

"Soh, mene tiehesi!"

Muutama kourallinen lokaa viskattiin häntä kohti, mutta hän hypähti äkkiä sivullepäin ja joutui neiti Churchhillin syliin.

"Suotteko, että tulen teille?"

"Aion puhua pyhäkoulu-opettajasi kanssa. Minä tunnen häntä vähäsen. Rouva Creek sinua kiittää, Greeta, mutta ymmärräthän, että hän on minulle aivan vieras."

"Hän on oikein hyvä rouva, on totta tosiaankin."

"En sitä epäile. Minä kirjoitan sinulle sitten kun olen puhunut neiti Gregoryn kanssa. Hyvästi, Greeta."

Neiti Churchhill meni, ja Greeta riensi karamellipuotiin, jonne hän jäi puoleksi tunniksi puhumaan siitä erinomaisesta onnesta, joka mahdollisesti tulisi hänen osakseen.

NELJÄS LUKU.

Maantienlokaa.

Oli lauhkea iltapäivä helmikuun loppupuolella, kun Greeta tuli Sundalen asemalle. Hän näkyi olevan ainoa matkustaja, joka tässä astui alas Lontoon junasta. Eräs kantaja, joka yksin seisoi junasillalla ottaaksensa vastaan tulijoita, tarttui hänen pieneen matka-arkkuunsa, katsoen häneen leveästi hymähtäen.

"Minulle on maksettu, jotta ottaisin tämän, neiti. Mihinkä menette? Ette kaiketi ole näiltä seuduin, vai kuinka?"

"Minä menen palveluspaikkaani."

Greeta ei ensinkään ujostellut. Matka oli ollut ihastuttava. Rouvat Jones ja Creek olivat molemmat ottaneet aikaa saattaaksensa hänet asemalle, ja heidät hyvästi jättäessään oli hän saanut kummaltakin lahjan. Rouva Jones oli antanut hänelle kauniin ompelurasian, johon oli maalattu monta kaunista kukkaa, ja rouva Creek oli lahjoittanut hänelle tukevan hyvän sateenvarjon. Greetan mielestä ei löytynyt häntä onnellisempaa tyttöä. Ei yksikään pilvi tulevaisuutta varjostanut. Nyt hän katsoi kantajaan niin säteilevin silmin, että kantajan ehdottomasti täytyi yhtä iloisesti katsoa häneen.

"No missä siis on palveluspaikkanne?"

"Huvila Ivyssä -- neiti Churchhillien luona."

"Vai niin, niitten molempien neitien luona, jotka tulivat tänne entismaanantaina. Odottakaa vähän, niin minä tuon rattaani ja saatan teidät. Tästä on ainoastaan kymmenen minuutin matka."

Neljännestunnin kuluttua Greeta seisoi uuden kotinsa edustalla. Kentiesi ei se varsin vastannut sitä ihannetta, jota hän oli kuvitellut. Tämä oli pieni punaisista tiilistä tehty rakennus, jota ympäröi vähäinen kasvitarha pensaineen ja puineen. Olkia ja sanomalehtiä oli ylt'ympärille viskelty, ikkunat olivat ilman uutimia, ja avoimesta portista näkyi joukko pakkalaatikoita ja huonekaluja, jotka täyttivät porstuan.

Greeta astui sisään hymyilevän varmana, mutta seisahtui äkkiä sen näön vuoksi, joka häntä kohtasi. Lattialla aivan portaitten vieressä istui neiti Churchhill hiukset hajallaan ja nenäliina silmien edessä.

Kun hän näki Greetan, nousi hän äkkiä.

"Ah Greeta, mehän olemme kokonaan sinut unohtaneet! Tule sisälle. Onko tuo sinun matka-arkkusi? Mitä teille tulee? Viisikymmentä penniä. Kiitos; laskekaa se tuohon. No hyvä päivää, Greeta. Täällä on kaikki mullin mallin. Nyt sinun täytyy meitä auttaa, sillä tuskin tiedämme mistä alkaa, ja minulla on niin kova hammassärky."

Hän koetti puhua iloisesti, mutta Greetan vilkas katse havaitsi heti hänen tukalan tilansa.

"Te olette, neiti, itkenyt. Minä kovin säälin teitä, mutta oletteko koettanut ruskeata paperia, johon on pantu vähän etikkaa ja pippuria? Tädin mielestä se lievitti erinomaisesti hänen kasvojensa särkyä, ja rouva Jones kastoi paperin viinaan ja sanoi sen tekevän hyvää."

Neiti Churchhill rupesi nauramaan; Greetan osaaottavaisuus hänen hammassärkyynsä, heti kun hän oli astunut talon kynnyksen yli, miellytti ja lohdutti neitiä.

"Joyce!" huudahti hän. "Meidän pieni tyttömme on tullut."

Portaita alas tuli tummahiuksinen nuori tyttö. Hänellä oli esiliina mustaa pukua suojaamassa, ja hame oli kiinnitetty ylös. Hän tervehti ystävällisesti Greetaa.

"Täällä on paljon tehtävää, joten sinun täytyy meitä auttaa niin pian kuin voit. Vaimon, joka täällä oli puhdistamassa, täytyi jo aikaisin aamulla lähteä pois. Sinun huoneesi on valmis. Voimmeko viedä ylös arkkusi? No sehän on aivan pieni; jos sinä otat kiinni toisesta kädensijasta, niin minä kyllä otan toisesta."

He tulivat pieneen huoneeseen, ja Greeta katsoi ihastuneena ympärilleen, mutta pisimmän aikaa hänen katseensa viipyi pienessä pöydässä, jonka päällä oli peili.

"Minä niin kovin ajattelin sitä, saisinkohan peilin", sanoi hän hyvin tuttavallisesti nuorimmalle neiti Churchhillille. "Nähkääs, minä olen hyvin tarkka myssyjeni suhteen."

"Tietysti", vastasi Joyce. "Ota nyt takki päältäsi ja tule pian alas, me juomme kohta teetä."

"Helena hyvä", sanoi hän, tultuansa siskonsa luo, "minkä erinomaisen olennon sinä olet löytänyt!"

"Hän on omituinen, mutta minä toivon, että hän osottaa olevansa kodin aarre. Älä naura häntä, Joyce, hän ottaa elämän tosi vakavalta kannalta. Hän on jo tehnyt minulle hyvää. Tunsin itseni niin onnettomaksi, ennenkuin hän tuli."

"Rakas Helena raukka, sinä olet aivan näännyksissä. Pane ovi lukkoon ja istu tänne, me voimme kaikki paremmin, kun saamme kupillisen teetä. Kuuleppas, miten tuli räiskyy kyökissä! Eikö se sinua vähän ilahuta?"

"Me emme mitenkään saa kaikkia huonekalujamme mahtumaan näihin huoneisiin", huokaili Helena. "Meidän olisi pitänyt myydä enemmän ja ottaa vähemmän mukaamme."

"En sano sinulle sanaakaan, ennenkuin olemme juoneet teetä."

Joyce meni laulaen kyökkiin, mutta palasi pian sisarensa luo.

"Meillä ei ole tippaakaan maitoa talossa. Unhotin sen kokonaan."

"Talonpoikaistalo ei ole kaukana, lähetä Greeta sinne."

"Kyllä, sen teenkin."

Joyce juoksi ylös portaita. Hän tapasi Greetan, joka oli levittänyt eteensä toisen pumpulihameistaan ja katseli sitä ihastellen.

"Minä aion juuri ottaa sen ylleni, neiti."

"Sitä ei sinun tarvitse tehdä tänä iltana. Pane esiliina eteesi, niin on kaikki hyvin. Mutta kaikkein ensiksi tahdon, että juokset tuonne talonpoikaistaloon tuomaan maitoa. Minä osotan sinulle tien. Pane hattu päähäsi jälleen ja koeta kiirehtiä."

Greeta totteli, ja Joyce saattoi hänet portille asti, josta hän osotti hänelle veräjää toisella puolen tietä.

"Mene tuosta veräjästä polulle, joka vie tuon kentän yli; mene sitten toisesta veräjästä, niin olet perillä. Pyydä rouva Greeniltä ruukullinen maitoa, ja sano hänelle, kuka sinut lähetti. Ymmärrätkö?"

"Kyllä, neiti."

Greeta meni iloisena ja mielessään mahtavana.

Hän viipyi kauan, mutta tuli vihdoin takaisin hyvin vakavan näköisenä.

"Tule sisälle, missä on maito?" kysyi Joyce, joka ovessa tuli häntä vastaan.

"Voi, neiti, ei minulla olekkaan."

"Miksi ei? Oletko sen kaatanut? Mikä nyt on?"

Vastauksen sijasta Greeta vähän nosti hameensa liepeitä ja näytti jalkaansa, joka oli ihan loassa.

"Minun täytyi palata takaisin, se oli ihan hirvittävää! En ole milloinkaan nähnyt sellaista lokaa -- en milloinkaan! Ei se ole sellaista lokaa, kuin se, mihin minä olen tottunut; tämä tarttuu kiinni! Ja se tuli joka askeleelta pahemmaksi, ei mikään hevonen olisi siitä päässyt läpi."

Joyce tuijotti häneen hämmästyneenä, mutta sitten hän kadotti kärsivällisyytensä.

"Sinä tyhmä tyttö! Ei täällä maalla auta pelätä lokaa. Täällä me odotamme maitoa, jotta saisimme juoda teetä. Kuinka sinä luulet meidän saavan maitomme? Ellet sinä sitä tuo, täytyy minun mennä."

Kyyneleet, jotka olivat vuotamaisillaan, tulvasivat nyt virtana hänen silmistään.

"Neiti, nämät ovat minun parhaat kenkäni, ja ne maksavat 6 markkaa, mutta kyllä minä koetan uudestaan."

Greeta nielasi kyyneleensä ja lähti.

Joyce meni sisarensa luo puoleksi nauraen ja puoleksi suuttuneena.

"Hän ajattelee vain vaatteitansa. Jospa hän itse voisi nähdä, minkälainen variksenpelätti hän on."

"Oh, ole vaiti, Joyce. En ollenkaan pidä häntä rumana. Hän on laiha ja hänen ihonsa keltainen, niinkuin useimpien Lontoon lasten, mutta hänellä on pienet sievät kasvot. Nyt ehtii tulla pimeä, ennenkuin hän pääsee kotiin, ellei hän hyvin kiirehdi. Enpä olisi luullut hänen lokaa säikähtävän."

Greeta paralla oli suuremmat pelästyksen aiheet kestettävänä kuin loka, ja kun hän vihdoin palasi tuoden maitoruukkunsa, oli hänen hattunsa vinossa, hänen musta hameensa loan peittämänä ja hän itse aivan pelästyksestä uuvuksissa.

Joyce otti maitoruukun hänen kädestään ja meni kyökkiin sanaa sanomatta; mutta Helenan kävi tyttöä sääli.

"Mikä sinun on, Greeta? Sinä näytät niin pelästyneeltä."