Part 7

"tuolla sotaretkellä, on kuulemisen arvoista. Kun joku asia oli johtunut hänen mieleensä, seisoi hän samassa paikassa varhaisesta aamusta asti sitä mietiskellen, ja kun tämä mietiskely ei häneltä edistynyt, ei hän antanut myöten, vaan jäi tutkistellen seisomaan. Ja oli jo keskipäivä, kun miehet huomasivat hänet ja ihmeissään kertoivat toinen toiselleen, että Sokrates aamuvarhaisesta asti oli seissyt paikallaan ja miettinyt jotakin. Lopuksi, kun oli ilta, kantoivat muutamat ioonilaiset aterioituaan makuupatjansa ulos, sillä silloin oli kesä, osaksi nukkuakseen vilpoisessa ilmassa, osaksi pitääkseen silmällä, jäisikö hän yönkin seisomaan. Ja hän jäi seisomaan, kunnes aamu koitti ja aurinko nousi. Sitten hän rukoili aurinkoa ja lähti pois. Tahdotteko kuulla millainen hän oli taisteluissa? Sillä on oikeudenmukaista, että hän siitäkin saa tunnustuksen. Kun näet se taistelu tapahtui, josta sotapäälliköt antoivat minulle palkinnon, niin ei kukaan muu ihminen minua pelastanut kuin hän. Hän ei näet tahtonut minua jättää, kun olin haavoittunut, vaan pelasti sekä aseeni että minut vaarasta. Ja minä käskin kyllä silloin, hyvä Sokrates, päälliköiden antaa sinulle palkinnon, etkä sinä voi minua tästä moittia etkä väittää minun valehtelevan. Mutta kun päälliköt kiinnittivät huomionsa minun arvoasemaani ja tahtoivat antaa palkinnon minulle, olit sinä päälliköitä innokkaampi puoltamaan minulle palkintoa mieluummin kuin itsellesi. Edelleen, hyvät miehet, kannatti nähdä Sokratesta, kun sotajoukko paeten väistyi Delionin[37] luota. Minä satuin näet olemaan mukana ratsumiehenä, hän raskasaseisena jalkamiehenä. Hän väistyi vasta, kun kaikki miehet oli lyöty hajalle, hän ja Lakhes. Minä kohtaan heidät ja nähtyäni heidät kehoitan heitä olemaan rohkealla mielellä ja sanoin, etten jätä heitä. Silloin saatoin vielä paremmin katsella Sokratesta kuin Potidaiassa, sillä olin nyt vähemmän peloissani, koska kuljin ratsain. Silloin saatoin ensinnä nähdä, kuinka paljon paremmin hän säilytti mielenmalttinsa kuin Lakhes. Edelleen näytti hän minusta -- kuten sinun sanasi kuuluvat, Aristophanes -- niin siellä kuin täälläkin kulkevan pöyhkeänä ja mulkoillen silmillään, rauhallisesti katsellen sekä ystäviä että vihollisia, niin että jokaiselle jo kaukaakin kävi ilmeiseksi, että jos joku käy tuohon mieheen käsiksi, hän sangen voimakkaasti tulee puolustautumaan. Sentähden hän turvallisesti pääsi poistumaan, hän ja tuo toinenkin. Sillä niihin, jotka näin esiintyvät sodassa, tuskin käydään käsiksi, mutta niitä ajetaan takaa, jotka suin päin pakenevat.[38]

"Monesta muusta ihailtavasta ominaisuudesta voisi Sokratesta ylistää. Mitä hänen muuhun toimintaansa tulee, saattaisi kukaties jostakusta toisesta esittää samantapaista, mutta se, ettei hän ole kenenkään ihmisen, ei entisten eikä nykyisten kaltainen, ansaitsee kaikkea ihailua. Sillä sellaiseksi kuin Akhilleus oli, saattaisi esittää Brasidaan[39] ja muita, sellaiseksi kuin Perikles taas, sekä Nestorin että Antenorin, ja on niitä muitakin. Ja samaan tapaan voisi vertailuja muihinkin nähden tehdä. Mutta tämän miehen kaltaista, sellainen kuin hän omituisuudessaan on, sekä hän että hänen puheensa, ei etsimälläkään voisi löytää, ei nykyisten eikä entisten joukosta, jollei häntä mahdollisesti vertaisi niihin, joihin minä häntä vertaan, ei kehenkään ihmiseen, vaan seileeneihin ja satyreihin, häntä ja hänen puheitaan.

"Sen olen aivan alussa jättänyt mainitsematta, että hänen puheensa ovat aivan noiden seileenien kaltaisia, joita voidaan aukaista. Sillä jos joku tahtoo kuulla Sokrateen puheita, saattavat ne aluksi tuntua naurettavilta. Sillä ne ovat verhotut sanoihin ja käänteihin aivan kuin julkea satyri nahkaansa. Hän näet puhuu kuorma-aaseista, sepistä, suutareista ja nahkureista ja näyttää aina samoilla sanontatavoilla puhuvan samaa, niin että jokainen kokematon ja ymmärtämätön ihminen saattaa nauraa hänen puheilleen. Mutta jos joku näkee ne paljastettuina ja syventyy niihin, niin huomaa hän ensiksi, että kaikista puheista vain niillä on syvällinen sisältö, ja edelleen, että ne ovat aivan jumalallisia ja täynnään hyveen ihania kuvia ja että ne koskettavat enintä osaa siitä tai oikeammin kaikkea sitä, mitä sen tulee tutkistella, joka tahtoo tulla hyväksi ja jaloksi ihmiseksi.

"Tästä, hyvät miehet, minä kiitän Sokratesta. Ja minä olen myöskin sovittanut esitykseeni sen, mistä häntä moitin, kertomalla, miten ylimielisesti hän on minua kohdellut. Tätä hän ei kuitenkaan ole tehnyt yksistään minulle, vaan myöskin Kharmideelle, Glaukonin pojalle ja Euthydemokselle Diokleen pojalle[40] ynnä monelle muulle, joita hän on pettänyt ollen muka heidän rakastajansa, mutta paremminkin asettuessaan heidän lemmikikseen rakastajan asemasta. Ja tämän sanon myös sinulle, Agathon, ettet sinä antaisi tämän miehen pettää itseäsi, vaan viisastuneena meidän surullisista kokemuksistamme olisit varuillasi, niin ettet -- kuten sananlasku sanoo -- kuten lapsi vahingoista viisastu."

Kun Alkibiades oli näin puhunut, oli hänen avomielisyytensä synnyttänyt naurua, koska näytti siltä, että hän vielä oli rakastunut Sokrateeseen. Sokrates lausui silloin: "Sinä näytät olevan selvä, Alkibiades. Muuten et olisi yrittänyt niin viekkailla kiertoliikkeillä salata sitä, minkätähden olet tämän kaiken lausunut, ja ikäänkuin sivuseikkana asettanut sitä puheesi loppuun, ikäänkuin et olisi kaikkea sentähden puhunut, että saisit minut ja Agathonin eroitetuiksi toisistamme. Sillä sinun mielestäsi pitää minun rakastaa sinua eikä ketään muuta ja Agathonin taas olla sinun rakastettusi eikä kenenkään muun. Mutta sinun tarkoituksesi ei ole jäänyt huomaamatta, vaan sinun satyri- ja seileeninäytelmäsi ydin[41] on paljastunut. Mutta, rakas Agathon, älköön hän tässä onnistuko, vaan ole varuillasi, ettei kukaan saata eroittaa minua ja sinua toisistamme!" -- Agathon sanoi: "Tosiaankin, hyvä Sokrates, sinä näytät puhuvan totta. Minä oletan myös, että hän asettui minun ja sinun välille lepäämään saattaakseen meidät erillemme. Mutta se ei hänelle onnistu, vaan minä käyn sinun viereesi lepäämään." -- "Aivan oikein", lausui Sokrates, "asetu tänne minun alapuolelleni." -- "Oi Zeus", sanoi Alkibiades, "mitä saan tuon ihmisen puolelta kärsiä. Joka paikassa hänellä mielestään täytyy olla etusija minun edelläni. Mutta jollet suostu muuhun, sinä ihmeellinen mies, niin anna Agathonin levätä ainakin keskellämme." -- "Se on mahdotonta", sanoi Sokrates. "Sinähän olet pitänyt minulle ylistyspuheen, ja nyt tulee minun vuorostani ylistää oikealla puolellani olevaa. Mutta jos Agathon asettuisi sinun alapuolellesi, niin pitäisi hän minulle uuden ylistyspuheen, sen sijaan että minun ennemmin pitäisi pitää sellainen hänelle. Jätä siis asia silleen, sinä mainio mies, äläkä kadehdi nuorukaista sentakia, että minä pidän hänelle ylistyspuheen! Sillä minä halajan suuresti kiittää häntä." -- "Hei, hei Alkibiades", sanoi Agathon, "en voi mitenkään jäädä tähän, minun on ehdottomasti muutettava paikkaa, jotta saisin ylistyspuheen Sokrateelta." -- "Taas tuo vanha juttu", sanoi Alkibiades. "Kun Sokrates on saapuvilla, on kenenkään toisen mahdotonta saada osaa kauniista nuorukaisista. Miten helposti hän nytkin keksi todennäköisen tekosyyn siihen, että tuon tuossa pitää levätä hänen vieressään." --

Agathon nousi nyt ylös asettuakseen Sokrateen viereen. Mutta yht'äkkiä oli joukko yökulkijoita tullut portille, ja kun he huomasivat sen olevan auki, sen takia että joku meni heitä vastaan, tulivat he sisään heidän luokseen ja asettuivat lepäämään. Syntyi yleinen meteli, ja seura tuli pakotetuksi juomaan suuria määriä viiniä ilman mitään järjestystä. Eryximakhoksen, Phaidroksen ja muutamien muitten sanoi Aristodemos nyt lähteneen tiehensä, hänet taas valtasi uni ja hän nukkui hyvin kauan, yöt kun siihen aikaan olivat pitkiä. Hän heräsi vasta päivän koittaessa kukonlauluun, ja näki herättyään, että muut osaksi nukkuivat, osaksi olivat poistuneet, mutta Agathon, Aristophanes ja Sokrates yksistään olivat vielä valveilla ja joivat suuresta maljasta, joka kiersi oikealle päin. Sokrates piti yllä keskustelua heidän kanssaan. Muuten ei Aristodemos sanonut keskustelua muistavansa, hän kun ei alusta alkaen ollut ollut mukana ja yhä uudelleen oli nukahtanut, mutta pääasian siinä sanoi hän olleen sen, että Sokrates pakotti toiset myöntämään, että saman miehen tulee osata sepittää sekä huvi- että murhenäytelmiä ja että se, joka on taituri murhenäytelmänkirjoittajana, on myöskin huvinäytelmän kirjoittaja. Tämän hän pakotti heidät myöntämään, mutta he eivät oikein jaksaneet seurata mukana, vaan nukahtivat. Ensin nukahti Aristophanes, ja päivän jo koittaessa Agathon. Sokrates taas nousi saatettuaan heidät uneen ja lähti pois, ja Aristodemos seurasi häntä kuten tavallisesti. Saavuttuaan Lykeioniin kylpi hän ja kulutti siellä -- kuten muulloinkin -- muun osan päivää ja niin vietettyään päivänsä meni illalla kotia lepäämään.

SELITYKSIÄ:

[1] _Phalcron_ oli muuan Ateenan deemoksia ja vanha satamapaikka.

[2] Nykyaikaisen lukijan on vaikeata käsittää, missä sukkeluus oikeastaan on, ja tästä kohdasta on esitetty monia selityskokeita. Yleisimmin hyväksytty, että nimi phaleronilainen, _phalereus_, äänteellisesti muistuttaen sanaa _phaleris_, joka on nokikanan nimitys, sisältäisi vihjauksen Apollodoroksen joko keinuvaan käyntiin tai kaljuun päälakeen -- linnulla on päässä valkea täplä -- tuntuu etsityltä. Kenties sukkeluus onkin vain siinä virallisessa tavassa, millä ystävä Apollodorosta puhuttelee.

[3] _Kydathenai_ oli Ateenan eteläisiä deemoksia.

[4] Sananlasku lienee alkuaan kuulunut: hyvät miehet saapuvat huonompien luo kutsumatta. Samalla kuin Sokrates muuttaa sananlaskun ajatuksen, sisällyttää hän siihen sanaleikin, _agathon epi daitas_ (hyvien pitoihin), joka ääntyy aivan samoin kuin _Agathon' epi daitas_ (Agathonin luo pitoihin). Se Homeroksen kohta, johon Sokrates viittaa, on Iliadin II, 408.

[5] _Myrrhinus_, Attikan kaakkoisia deemoksia.

[6] _Euripideen Melanippe_ tragediassa oli eräs kohta, "sanani eivät ole omiani, vaan äidiltäni lähteneitä", jota Eryximakhos käyttää.

[7] _Prodikos_, Keos saarelta kotoisin oleva sofisti, jossa syvälliseen, vakavaan luonteeseen yhtyi suuri tutkimusinto. Platonin ivallisista viittauksista tiedämme hänen harrastaneen _synonymiikkaa_, s.o. koettaneen yhdistää merkitykseltään samanlaisia sanoja ja eroittaa niiden eri merkitysvivahdukset. Kansanuskontoon nähden hän asettui arvostelevalle kannalle selittäen luonnonilmiöitten ensinnä ihmisten tajunnassa jumaloituneen. Toiset jumalat hän taas selitti alkuaan kuuluisiksi sankareiksi. Elämänkatsomukseltaan hän oli pessimisti. Ihmisen parhaan lohdutuksen hän näki työssä, ja työn sankari Herakles tuli hänen mieliheroksekseen. Prodikoksen ylistyspuhe Herakleen kunniaksi sisälsi tunnetun episodin "Herakles tienhaarassa".

[8] _Akusilaos_, eräs vanhimpia historian tai oikeammin tarujen kirjoittajia, n.s. logografeja, jotka proosamuotoon sovittivat runoilijain teoksia. Akusilaos mukaili näin melkein sanatarkasti Hesiodosta.

[9] _Parmenides_, n.s. elealaisen filosofikoulun kuuluisa päämies, ykseyden ja muuttumattomuuden suuri edustaja, jolla oli Platoniin suuri vaikutus. Platonin ideoilla onkin samoja määreitä kuin Parmenideen "olevaisella". Phaidroksen mainitsema säe on hänen opetusrunoelmaansa _Peri'physeos_ (luonnosta), josta katkelmia on jälellä. Dialogissaan _Parmenides_ Platon on saattanut yhteen Sokrateen ja Parmenideen, anakhronistisesti, sillä Parmenides vaikutti paljon ennen Sokratesta.

[10] _Alkestis_ on Kreikan kirjallisuudessa erinomaisen hienosti piirretty naisluonne. Euripides on hänestä saanut aiheen samannimiseen draamaansa.

[11] _Orpheus_, tarunomainen runoilija, jonka laululla oli samanlainen tenhovoima kuin Väinämöisemme laululla. Hän koetti pelastaa puolisonsa Eurydiken manalasta ja saikin laulullaan manalan haltiattaren Persephonen taivutetuksi päästämään hänet pois, kuitenkin vain sillä ehdolla, ettei Orpheus paluumatkalla saisi kääntyä katsomaan puolisoansa. Kun Orpheus ei voinutkaan ehtoa täyttää, täytyi Eurydiken jäädä manalaan. Bakkhottaret repivät hänet kuoliaaksi. Orpheun kultti oli hyvin yleinen ja siihen liittyi uskonnollisia salamenoja.

[12] _Dione_ on feminininen puoli Zeuta. Dionen kultti oli Attikassa hyvin vanha.

[13] _Harmodios_ ja _Aristogetton_. olivat ylhäissukuisia ateenalaisia nuorukaisia, jotka persoonallisesta loukkauksesta suuttuneina yrittivät syöstä Ateenan tyrannit Hippiaksen ja Hipparkhoksen vallasta. Hipparkhoksen he surmasivat, mutta muuten yritys epäonnistui. Harmodios kaatui kahakassa ja Aristogeiton sai myöhemmin kärsiä kidutuskuoleman. Molempia kunnioitettiin Ateenassa myöhemmin kansallisina vapaussankareina.

[14] _Sillä jos joku ajattelee_. -- Pausanias puhuu sellaisella vauhdilla, että hän kokonaan unohtaa päälauseen. Käännökseen olen koettanut sovittaa sellaisen heti alkuun, sulkumerkkien väliin.

[15] _Herakleitos_ opetti päinvastoin kuin Parmenides, ettei mikään pysy samana, vaan on alituisen muutoksen alaisena. Opin ydin sisältyy tunnettuun lauseeseen: "Kaikki virtaa." Samoin kuin Platonin ideat osoittavat yhtäläisyyttä Parmenideen olevaisen kanssa, samoin hänen käsitykseensä aistinmaailmasta on Herakleitoksen maailmankuva vaikuttanut. Vaikeatajuisen sanontansa takia sai Herakleitos liikanimen "skoteinos" (hämärä).

[16] _Urania_ oli tähtitieteen, _Polyhymnia_ lyriikan runotar.

[17] _Ephialtes_ ja _Otos_ olivat giganttiveljeksiä, jotka pitivät Aresta vankina 13 kuukautta, kunnes Hermes hänet vapautti. Heidän yrittäessään hyökätä taivaaseen surmasi Apollo heidät. (Vrt. Il. V, 385 ss. ja Odyss. XI, 505 ss.)

[18] V. 385 spartalaiset hyökkäsivät Mantineiaan, hävittivät sen ja pakottivat kaupungin asukkaat asettumaan hajanaisiin maaseutukyliin asumaan. Vrt. johdantoa.

[19] _Kronos_, Uranuksen poika ja Zeun isä, jonka Zeus kukisti. _Iapetos_ oli titaani ja m.m. Prometheun isä.

[20] _Ananke_, välttämättömyys, hallitsi kreikkalaisen katsantotavan mukaan jumaliakin.

[21] _Ate_ on Homeroksella turmioon johtavan mielenhäiriön personifikatio.

[22] _Aphroditen_ ja _Areksen_ välillä oli rakkaussuhde, josta m.m. Homeros kertoo. Agathonin todistelu perustuu siihen, että sana Eros tarkoittaa sekä rakkauden jumalaa että itse rakkautta.

[23] Agathon ylistäessään Erosta mainitsee nuo neljä kardinaalihyvettä. Vaikeimmin käännettävissä on _sophrosyne_. Sanalla tarkoitettiin sielun eri kykyjen ja taipumusten tervettä hallintaa. Käännöksessä olen enimmäkseen käyttänyt sen vastineena sanaa kohtuullisuus.

[24] Sutkaus Gorgiaan päästä johtuu tämän nimen ja Gorgon, kauhean hirviön, yhtäläisyydestä. Gorgon kammottavan pään näky saattoi näkijät kivettymään. Viittaus Homerokseen tarkoittaa Odyss. XI, 633 ss.

[25] _Diotima_ tuntuu olevan sadunomainen henkilö. Myöhemmillä kirjailijoilla hänestä olevat tiedot perustuvat Platoniin. Sillä rutolla, josta Sokrates puhuu, tarkoitetaan epäilemättä peloponnesolaissotien alussa raivonnutta hirveätä kulkutautia, johon m.m. Perikles kuoli v. 429.

[26] _Oikea arvelu_. Tämän tietoasteen Platon koko ajan eroittaa varsinaisesta tiedosta, joka kohdistuu ideamaailmaan. Aikaisemmin Platon ei tee mitään eroitusta sen ja havainnon välillä, mutta myöhemmin hän määrittelee sen varsinaisesta aistillisesta havainnosta eriäväksi, vieläpä siitä riippumattomaksikin.

[27] _Penia_ on köyhyyden, _Poros_ yritteliäisyyden ja _Melis_ viisauden personifikatio.

[28] Sanaa sepittäjä vastaa alkutekstissä _poietés_, ja sanaa sepittäminen _poiesis_. Poietis, runoilija ja poiesis, runoilu johtuvat verbistä _poicn_, tehdä, ja niiden alkumerkitys on tekijä ja tekeminen. Platon käyttää tässä sanoja kummassakin merkityksessä.

[29] _Kodros_, tarunomainen attikalainen kuningas, joka uhraamalla henkensä pelasti maansa dorilaisten hyökkäykseltä.

[30] Kuten jo johdannossa on mainittu esittää Diotima oppinsa rakkaudesta ikäänkuin vihkimyksenä salamenoihin. Nyt alkaa kolmas ja korkein aste, jolloin mysterioiden syvin ja salaisin sisältö paljastuu. Ensimäinen aste, joka vastaa salamenojen puhdistusastetta, aikaa, jolloinka niihin jäseneksi pyrkijän oli vapauduttava kaikesta ruumiillisesta synnistä ja saastasta, käsittää opin Eroksesta itsestään ja sen kautta Sokrates puhdistuu vääristä käsityksistään. Toinen aste selvittelee jo yhtä toista rakkauteen kuuluvaa, s. o. hänet vihitään jo muutamiin vähempiin salamenoihin.

[31] Runosäe on Iliadista 11, 54.

[32] _Seileenit_ ja _satyrit_ kuuluivat Bakkhoksen saattueeseen. Ero heidän välillään ei ole täysin selvä. Seileenejä kuvailtiin kuitenkin -- varsinkin myöhemmin -- vanhemmiksi satyreiksi. Heidän ulkonäkönsä oli ruma ja eläimellinen. Nenä oli tylppä, huulet paksut, usein koko ruumis karvan peitossa. -- _Marsyas_ oli alkuaan phrygialainen virtajumala, joka kreikkalaisessa jumalauskossa muuttui huilua soittavaksi satyriksi. Huilunsa hän oli saanut Athena jumalattarelta, joka oli heittänyt sen pois huomattuaan sen rumentavan kasvojen ilmeitä. Kilpailussa Apollon kanssa, jossa tämä soitti kitaraa, Marsyas hävisi, ja Apollon nylki hänet elävältä. Aihe Walter Runebergin tunnettuun veistokseen. -- _Olympos_ Platonin mukaan oli Marsyaan oppilas.

[33] _Korybantit_ olivat phrygialaisen äitijumalan, Kybelen seuralaisia, jotka hurjilla tansseilla saattoivat jumalatarta. Kybelen palvelijattaret joutuivat koettaessaan jäljitellä korybantteja, hurmiotilaan, jossa he saattoivat tuskaa tuntematta haavoittaa itseään.

[34] _Seireenit_ ja heidän laulunsa ovat jokaiselle tuttuja Odysseiasta. He olivat alkuaan kuolonhengettäriä ja heitä kuvailtiin osittain linnuiksi, osittain neitosiksi.

[35] _Potidaia_ oli korinttolainen kolonia Makedoniassa. Kuuluttuaan pitkän aikaa Ateenan valtioliittoon se luopui siitä, mutta vallattiin takaisin v. 429.

[36] Runosäe on Iliadista 4, 242.

[37] _Delion_ oli Boiotian kaakkoisrannikolla. Siellä theebalaiset voittivat ateenalaiset v. 424.

[38] Sanat ovat komediasta Pilvet, s. 362. Vrt. johdantoa.

[39] _Brasidas_, kuuluisa spartalainen sotapäällikkö ja peloponnesolaissotien ensi vaiheessa Spartan mahtavin mies.

[40] _Kharmides_ ja _Euthydemos_ olivat kumpikin sofisteja, joiden mukaan kaksi Platonin dialogia on saanut nimensä.

[41] Jokaista tragediakolmikkoa seurasi hilpeäsävyinen satyridraama, jossa seileenit ja satyrit muodostivat khoorin. Tällaiseen Sokrates leikillisesti vertaa Alkibiadeen puhetta siihen sisältyvine seileeni- ja satyrivertauksineen.