Part 3

"Ruumiin olemuksessa on tämä kaksinainen Eros. Sillä ruumiin terve tila on tunnustetusti toista ja erinkaltaista kuin sen sairas tila, ja erinkaltainen tavoittelee ja rakastaa erinkaltaista. Sillä toista on rakkaus terveessä, toista sairaassa. Ja varmasti on, kuten Pausanias äsken sanoi olevan kaunista tehdä mieliksi hyville ihmisille, mutta häpeällistä suostua kurittomille, samaten myös itse ruumiiseen nähden kaunista tyydyttää ja tuleekin tyydyttää jokaisen ruumiin hyviä ja terveitä osia, ja tätä juuri nimitys lääketaito tarkoittaa; mutta huonoihin ja sairaihin osiin suostuminen on häpeällistä eikä tule niitä tyydyttää, jos mieli olla etevä ammattimies. Sillä lääketaito on, lausuakseni asian ytimen, tietoa siitä, mitä ruumis rakastaa täyttymiseen ja tyhjenemiseen nähden, ja se, joka tässä eroittaa toisistaan kauniin ja häpeällisen rakkauden, hän on taitavin lääkäri, ja se, joka aikaansaa vaihdoksen, niin että toisen rakkauden asemasta omaksutaan toinen, ja se, joka ymmärtää synnyttää rakkautta, missä sitä ei ole, mutta missä sitä tulisi olla, tai ottaa sen pois, missä sitä on, hän olisi oivallinen ammattimies. Sillä ne voimat, mitkä ruumiissa ovat toisilleen vihamielisimpiä, on osattava saattaa toisilleen ystävällisiksi ja rakastamaan toinen toistaan. Ja vihamielisimpiä ovat toisilleen enimmän vastakkaiset ominaisuudet, kuten kylmä lämpimälle, katkera makealle, kuiva kostealle, ja kaikki sentapaiset. Ymmärtämällä näissä synnyttää rakkautta ja sopua on meidän esi-isämme Asklepios, kuten nämä meidän runoilijamme väittävät ja minäkin uskon, perustanut tämän meidän tieteemme. Lääketaitoa siis ohjaa, kuten sanottu, kokonaan tämä jumala, samoin kuin ruumiin harjoitusta ja maanviljelystä. Mitä taas säveltaiteeseen tulee, on jokaiselle, joka hiukankin on asiaa ajatellut, ilmeistä, että sen laita on sama kuin näiden, kuten ehkä Herakleitoskin[15] tahtoo sanoa; sillä hänen sanontatapansa ei ole sattuva. Hän näet väittää, että ykseys itsessään eroaa ja itseensä yhdistyy, kuten jousen ja lyran harmonia. Mutta on suurta järjettömyyttä väittää, että harmonia eroaa tai että se on yhä vielä eroavaisista sävelistä kokoonpantu. Kenties hän onkin tahtonut sanoa, että harmonia on syntynyt ennen toisistaan eroavaisista korkeasta ja matalasta sävelestä, jotka sitten säveltaiteen vaikutuksesta myöhemmin ovat yhtyneet yhdeksi. Sillä eihän mitenkään voi yhä edelleen toisistaan eroavasta korkeasta ja matalasta sävelestä syntyä harmoniaa. Onhan harmonia yhteensointumista, yhteen sointuminen taas on yhteensoveltumista. Mutta toisistaan eroavaisten asiain yhteensoveltuminen, niin kauan kuin ne vielä eroavat toisistaan, on mahdottomuus. Ja erinkaltaisen ja yhteensoveltumattoman on mahdoton sointua yhteen, kuten rytmikin on syntynyt nopeasta ja hitaasta tahdista, jotka ennen ovat eronneet toisistaan, mutta sittemmin sopeutuneet yhteen. Mutta yhteensoveltumisen saa aikaan kaikissa näissä, kuten äsken mainitsemallani alalla lääketiede, tällä alalla säveltaide, synnyttäessään niiden kesken rakkautta ja sopua. Ja säveltaide onkin rakkauden tuntemista sillä alalla, jonka muodostavat harmonia ja rytmi. Itse harmonian ja rytmin olemuksessa taas ei ole lainkaan vaikeata havaita rakkauden ilmenemistä, ja tällä alalla ei kaksinainen Eros esiinny. Mutta kun ihmisten kesken on sovellutettava rytmiä ja harmoniaa joko sepittämällä, mitä kutsutaan sävellykseksi tai oikein käyttämällä sävelmiä ja säveltahteja, mitä kutsutaan esitykseksi, silloin syntyy vaikeuksia ja hyvä taiteilija on tarpeen. Jälleen toteutuu sama ajatus, että tulee noudattaa siveellisten ihmisten tahtoa ja sillä tavoin, että ne, jotka vielä eivät ole siveellisiä, sellaisiksi tulisivat yhä enemmän, ja että tulee säilyttää näiden rakkaus; tässä meillä on tuo kaunis, taivaallinen rakkaus, Urania runottaren Eros. Mutta toinen, Polyhymnian[16] Eros, on yleinen Eros; ja sitä tulee varovaisesti sovelluttaa, mihin sitä sovelluttaa, jotta tosin voisi korjata siitä nautintoa silti vajoamatta hillittömyyteen, kuten meidän ammatissamme on suuri vaikeus hyvin suhtautua niihin himoihin, jotka kohdistuvat keittotaitoon, niin että ilman sairautta voi niittää nautintoa. Säveltaiteessa ja lääketieteessä ja kaikilla muilla sekä inhimillisillä että jumalallisilla aloilla on niin paljon kuin mahdollista kumpaankin Erokseen kiinnitettävä huomiota. Sillä ne molemmat ovat niissä olemassa.

"Onhan myöskin vuodenaikojen järjestys näiden molempien läpitunkema. Ja kun ne tilat, jotka juuri mainitsin, lämmin ja kylmä sekä kuiva ja kostea tulevat osallisiksi siveellisestä rakkaudesta toinen toiseensa, ja saavuttavat oikean harmonian ja oikein sekaantuvat toisiinsa, niin ne tuovat tullessaan runsaan sadon ja terveyden ihmisille ja muille eläville olennoille ja kasveille eivätkä aikaansaa mitään vahinkoa. Mutta kun hillitön Eros pääsee eri vuodenaikoina voitolle, tuottaa se paljon tuhoa ja vahinkoa. Sillä rutot tavallisesti syntyvät tämäntapaisista syistä ja monet muut samanlaiset taudit sekä eläimissä että kasveissa. Sillä kuura, rakeet ja kasvihome syntyvät tällaisten rakkauden voimien itsekkyydestä ja hillittömyydestä toisiinsa nähden, voimien, joitten tuntemista tähtien liikunnossa ja vuodenaikojen vaihtelussa kutsutaan tähtitieteeksi.

"Edelleen sekä uhrit että kaikki se, mikä kuuluu ennustustaidon piiriin -- ja tämähän on jumalien ja ihmisten keskeistä vuorovaikutusta -- ovat olemukseltaan yksinomaan rakkauden suojelemista ja hoivaamista. Sillä kaikki jumalattomuus syntyy tavallisesti siitä, että joku ei palvele siveellistä Erosta eikä kunnioita ja arvossapidä häntä kaikissa teoissaan, vaan palvelee tuota toista sekä suhteessaan vanhempiinsa, niin hyvin heidän eläessään kuin heidän kuoltuaankin, että suhteessaan jumaliin. Ennustustaidon tehtävänä on tarkata molempia Eroksia ja hoivata niitä. Ja ennustustaito on jumalien ja ihmisten keskisen ystävyyden synnyttäjä sen tuntemuksen kautta, mikä sillä on ihmisissä vallitsevista rakkauden voimista, jotka tähtäävät hurskauteen ja jumalattomuuteen. Näin monipuolinen ja suuri voima, tai oikeammin kaikki voima, on Eroksella kokonaisuudessaan. Mutta sillä Eroksella, joka vaikuttaa hyvän piirissä kohtuullisena ja oikeamielisenä sekä meidän että jumalien keskuudessa, sillä on suurin voima ja se valmistaa meille kaikkea onnellisuutta, niin että me voimme seurustella ystävyydessä toistemme kanssa samoinkuin meitä mahtavampien -- jumalien -- kanssa.

"Kenties olen minä ylistäessäni Erosta jättänyt paljon mainitsematta, mutta en ainakaan tieten tahtoen. Mutta jos olen jättänyt jotakin pois, on sinun asiasi, Aristophanes, täydentää puhettani. Tai jos jollakin muulla tavalla aiot julistaa jumalan kunniaa, niin julista, koska olet päässyt nikotuksesta."

Aristophanes puuttui nyt -- niin kertoi Aristodemos -- puhumaan ja lausui: "Kyllä se nyt lakkasi, mutta ei kumminkaan ennen kuin olin käyttänyt sitä vastaan aivastusta, niin että minua ihmetyttää, tarvitseeko ruumiin siveellinen puoli sellaista meteliä ja sellaisia kutkutuksia kuin aivastus on. Sillä se lakkasi aivan paikalla, kun käytin aivastusta sitä vastaan." Eryximakhos sanoi: "Hyvä Aristophanes, katso, mitä teet! Sinä teet pilaa, vaikka sinun pitäisi puhua, ja pakoitat minun ryhtymään sanojesi vartiaksi sen varalta, että sanot jotakin naurettavaa, vaikka sinun olisi tilaisuus puhua rauhassa." Aristophanes lausui nauraen: "Oikein puhuttu, Eryximakhos, ja olkoot sanani mitättömät! Mutta älä vartioitse minua, minä kun pelkään sen puolesta, mitä aion puhua, en sitä, että sanon jotakin, joka herättää naurua -- sehän olisi etu ja minun runottareni mukaista, vaan että sanon sellaista, joka tekee minut naurettavaksi." -- "Luuletko, Aristophanes", sanoi toinen, "pääseväsi pakoon, kun kerran olet ampunut? Mutta ole nyt tarkkana ja puhu niin, kuin sinun pitäisi vastata sanoistasi! Kenties kuitenkin, jos hyväksi näen, minä vapautan sinut."

"Varmasti, Eryximakhos", sanoi Aristophanes, "aion puhua hieman toiseen tapaan kuin sinä ja Pausanias puhuitte. Sillä minusta näyttää siltä, etteivät ihmiset ylipäätään ole huomanneet Eroksen mahtia. Jos he näet sen olisivat huomanneet, olisivat he hänelle pystyttäneet suurimmat temppelit ja alttarit ja valmistaneet hänelle suurimmat uhrit, eivätkä olisi asiat kuten nyt, jolloin ei mitään kaikesta tästä hänelle tapahdu, vaikka niin pitäisi ennen kaikkea tehtämän. Sillä hän on jumalista suurin ihmisystävä, ollen ihmisten sekä auttaja että lääkäri siinä, minkä parantaminen saattaisi synnyttää suurimman onnen ihmissuvulle. Minä koetan siis teille esittää hänen mahtinsa, ja te saatte olla muitten opettajia. Mutta ensiksi tulee teidän oppia tuntemaan inhimillinen luonto ja ne vaiheet, mitä se on kokenut. Sillä meidän luontomme ei muinoin ollut sama kuin nyt, vaan toisenlainen. Ensiksi näet oli kolme ihmissukupuolta, ei kuten nyt, kaksi, miehinen ja naissukupuoli, vaan niiden lisäksi oli kolmaskin, joka oli yhdistys kummastakin näistä ja jonka nimi enää on jälellä, sen itsensä hävittyä. Miesvaimo oli silloin näet yhtenä olentona olemassa ja sekä muotonsa että nimensä puolesta se oli yhdistys kummastakin, mies- ja naissukupuolesta. Mutta nyt sitä ei ole olemassa muuta kuin häväistysnimenä. Sitäpaitsi oli jokainen ihminen muodoltaan ympyriäinen, niin että selkä ja keuhkot muodostivat pyöreän kehän, hänellä oli neljä kättä ja yhtä monta jalkaa kuin kättä, ja pyöreällä niskalla kahdet kasvot, joka suhteessa samanlaiset. Ja molemmilla näillä vastakkaisilla kasvoilla oli yksi päälaki ja neljä korvaa, hänellä oli kahdet sukuelimet ja kaikki muu niinkuin tästä voi päättää. Hän kulki suorana kuten nytkin, kummanne päin halusi. Ja kun hän pyrki nopeasti kulkemaan eteenpäin, niin hän nojasi niihin kahdeksaan raajaan, jotka hänellä oli, ja kulki pyöränä nopeasti eteenpäin, kuten ne, jotka heittävät kuperkeikkaa ja niin tehdessään kiertävät raajansa pyöräksi. Mutta sentakia oli olemassa kolme tällaista sukupuolta, että miehinen suku polveutui alkuaan auringosta, naissuku maasta, ja se sukupuoli, jolla oli osaa molemmista, kuusta, koska kuullakin on osaa molemmista. Kehänmuotoisia he olivat sekä itse että heidän liikuntonsa sentakia, että he olivat vanhempiensa kaltaisia. Väeltään ja voimiltaan he olivat mahtavia, heillä oli suuret ajatukset ja he ryhtyivät hyökkäämään jumalien kimppuun, ja se, mitä Homeros kertoo Ephialteesta ja Otoksesta,[17] se soveltuu heihin, nimittäin että he ryhtyivät rakentamaan tietä taivaaseen hyökätäkseen jumalien kimppuun.

"Zeus siis ja muut jumalat neuvottelivat, mitä heidän tuli tehdä, ja olivat neuvottomia. Sillä he eivät pystyneet heitä tappamaan eivätkä iskien heitä salamalla kuten gigantteja tekemään tyhjäksi koko sukukuntaa, sillä silloin heiltä olisi mennyt tyhjiin se palvelus ja ne uhrit, joita ihmisten puolelta heidän osakseen tuli, eivätkä he myöskään voineet sallia heidän pöyhkeillä. Lopulta Zeus suurella tuskalla keksi jonkun ajatuksen ja sanoi: 'Luulen keksineeni keinon, joka tekee ihmisten olemassaolon mahdolliseksi, mutta samalla saattaa heidät lakkaamaan hillittömyydestään, kun he käyvät heikommiksi. Minä nimittäin', sanoi hän, 'halkaisen heidät nyt jokaisen kahtia, ja he käyvät samalla heikommiksi ja meille hyödyllisemmiksi sen kautta, että he lukumäärältään lisääntyvät. He tulevat käymään pystysuorassa asennossa kahdella jalalla. Mutta jos he yhä edelleen näyttäisivät pöyhkeilevän eivätkä tahtoisi pysyä rauhallisina, niin minä halkaisen heidät jälleen kahtia, niin että he saavat kulkea yhdellä jalalla hyppien.' Tämän sanottuaan hän halkaisi ihmiset kahtia, kuten ne, jotka halkovat hedelmiä hilloamista varten tai kuten ne, jotka hiuksilla halkovat munia. Ja joka kerta kun hän halkaisi jonkun, käski hän Apollonin kääntää tämän pään ja puolen kaulaa halkaisukohtaan päin, jotta ihminen nähdessään itsessään tapahtuneen halkomisen olisi säädyllisempi; kaiken muun hän käski hänen parantaa. Tämä käänsi ympäri kasvot ja veti joka puolelta nahkaa kokoon sen paikan ylitse, mitä nyt kutsutaan mahaksi, ja sitoi kiinni sen keskellä mahaa kokoon vedetyn rahakukkaron tavoin niin, että jätti yhden suun, jota nimitetään navaksi. Muut poimut hän enimmäkseen siloitteli ja muodosteli rinnan jollakin sentapaisella työkalulla, jollaista suutarit käyttävät tasoitellessaan lestille pannun nahan poimuja. Mutta muutamia ryppyjä hän jätti, nimittäin ne, jotka ovat juuri mahan ja navan seutuvilla, olemaan muistomerkkinä muinaisesta onnettomuudesta.

"Kun ruumis siis oli halkaistu kahtia, niin jokainen kaipasi omaa puoliskoansa ja lyöttäytyi sen kanssa yhteen; ja he heittivät kädet toistensa ympäri ja syleilivät toisiaan haluten kasvaa yhteen. Niin he kuolivat nälkään tai muuten hoidon puutteessa, kun he eivät mitään tahtoneet tehdä toisistaan erotettuina. Ja joka kerta kun puoliskoista joku kuoli toisen jäädessä eloon, niin jälelle jäänyt etsi toista ja kietoutui sitä syleilemään, kohtasipa se muinaisen kokonaisen naisen puolikkaan, jota me nyt kutsumme naiseksi, tai miehen puolikkaan. Ja näin he hukkuivat. Mutta Zeus alkoi tuntea sääliä, keksi toisen keinon ja muutti heidän sukuelimensä etupuolelle. Siihen asti näet nämä olivat heidän ulkopuolellaan, eivätkä he siittäessään yhtyneet toisiinsa, vaan he siittivät ja synnyttivät maassa, kuten heinäsirkat. Hän muutti siis nämä etupuolelle ja laittoi siitoksen niiden kautta tapahtumaan keskinäisessä yhtymisessä, miehen yhtymisessä naiseen, sentakia, että jos mies syleilyssä yhtyisi naiseen, he siittäisivät ja syntyisi uusi suku, ja taas jos mies yhtyisi mieheen, tästä yhtymisestä syntyisi tyydytystä, ja he sen lopetettuaan kävisivät töihin käsiksi ja pitäisivät huolta muusta, joka elämään kuuluu. Niin kaukaisesta ajasta asti siis on ihmisiin istutettu rakkaus toinen toiseensa. Se johtaa heitä takaisin heidän entiseen luontoonsa ja pyrkii tekemään yhtä kahdesta ja parantamaan inhimillisen luonnon.

"Jokainen meistä on siis ihmisen puolikas, koska meidät on halkaistu kuten kampelat ja siten tehty kaksi yhdestä. Ja jokainen etsii aina omaa puolikastaan. Siis kaikki miehet, jotka on lohottu kaksoisoliosta, jota silloin kutsuttiin miesvaimoksi, ovat naislempisiä, ja enemmistö avionrikkojia on lähtöisin tästä suvusta. Ne naiset taas, jotka ovat mieslempisiä ja puolisoina uskottomia, lähtevät tästä suvusta. Mutta naisista kaikki ne, jotka ovat halkomia naisesta, eivät paljon kiinnitä huomiotansa miehiin, vaan ovat mieluummin kääntyneitä naisten puoleen, ja naisystävykset syntyvät tästä suvusta. Ne taas, jotka ovat halkomia miehisestä sukupuolesta, ajavat sitä takaa, mikä on miehistä, ja niinkauan kuin he ovat poikasia, rakastavat he, miessuvun osia kun ovat, miehiä ja iloitsevat saadessaan maata miesten vieressä ja syleillä heitä, ja nämä ovat pojista ja nuorukaisista parhaita, koska he ovat miehekkäimpiä luonnostaan. Muutamat sanovat heidän olevan häpeämättömiä, mutta siinä he valehtelevat. Sillä eivät he tee tätä häpeämättömyydestä, vaan rohkeudesta ja uljuudesta ja miehekkyydestä, rakastaen sitä, mikä on heidän kaltaistaan. Siitä on oiva todistus, se nimittäin, että yksinomaan nämä tällaiset miehet täyskasvaneina antautuvat valtiolliseen toimintaan. Kun he ovat tulleet miehiksi, rupeavat he rakastamaan poikia eivätkä luonnostaan välitä avioliitosta ja lasten tekemisestä, vaan laki pakoittaa heidät siihen, ja he ovat tyytyväisiä, jos saavat elää naimattomina toistensa parissa. Kaikissa tapauksissa tulee tällaisesta poikien rakastaja ja rakastajansa ystävä, hän kun aina rakastaa sitä, mikä on hänen sukuaan. Joka kerta kun siis poikien rakastaja ja jokainen muu tapaa juuri tuon oman puoliskonsa, valtaa heidät ihmeellisellä tavalla ystävyys, sukulaistunne ja rakkaus, eivätkä he -- lyhyesti sanoen -- halua erota toisistaan edes vähäksi aikaa. Ja nämä, jotka elävät koko elinaikansa toistensa parissa, ovat niitä, jotka eivät osaisi sanoa, mitä haluavat toisiltaan itselleen tapahtuvan. Sillä eihän sitä toki voisi olla yhdyselämä aistillisen rakkauden nautinnoissa, niin että toinen sen takia niin täydellä innolla pyrkisi nauttimaan yhdessäolosta toisen kanssa; vaan ilmeisesti kummankin sielu kaipaa jotakin muuta, jota ei osaa sanoa, vaan ainoastaan aavistaa ja arvailee. Ja jos heidän eteensä heidän yhdessä maatessaan ilmestyisi Hephaistos, kädessään työaseensa, ja kysyisi: 'Mitä te, ihmiset, toisiltanne oikeastaan tahdotte?' ja jos he eivät tietäisi, mitä vastata, ja hän uudestaan kysyisi: 'Sitäkö te haluatte, että mahdollisimman paljon saisitte olla yhdessä, niin ettei teidän tarvitsisi yöllä eikä päivällä erota toisistanne; jos te sitä haluatte, tahdon minä sulattaa ja kasvattaa teidät yhteen, niin että teistä, joita nyt on kaksi, tulee yksi ja että, niin kauan kuin elätte, yhtenä ollen molemmat elätte yhdessä, ja kuoltuanne tuolla Hadeksessa olette yhdessä kuolleina yksi kahden asemasta. Katsokaa siis, tätäkö te halajatte ja onko teille kylliksi, jos tämän saavutatte!' -- tämän kuultuaan ei kukaan -- sen tiedämme -- vastaisi kieltävästi tai näyttäisi jotakin muuta tahtovan, vaan yksinkertaisesti uskoisi kuulleensa sitä, mihin jo kauan on pyrkinyt, nimittäin että yhtyneenä ja sulautuneena rakastettuunsa saisi tulla kahdesta yhdeksi. Tähän on se syynä, että meidän vanha luontomme oli juuri tämä ja että olimme kokonaisia. Juuri tällä kokonaisen kaipuulla ja tavoittelulla on nimenä rakkaus. Tätä ennen, kuten sanottu, olimme yksi. Mutta nyt on jumala meidät vääryytemme takia jakanut erilleen, kuten lakedaimonilaiset ovat tehneet arkadialaisille.[18] Näin ollen pyörii vaara, että, jollemme ole säädyllisiä jumalia kohtaan, meidät uudestaan halkaistaan ja me saamme kulkea ympäri sennäköisinä kuin pylväisiin hakatut kuvat, jotka nenän kohdalta ovat halki sahatut, kuten kahtia jaetut kuutiot. Mutta sentähden tulee joka miehen kehoittaa jokaista pitämään jumalia kunniassa, jotta voisimme tällaisen kohtalon välttää, mutta siitä tulla osallisiksi, jossa Eros on johtajamme ja sotapäällikkömme. Häntä vastaan älköön kukaan toimiko! Häntä vastaan taas toimii jokainen, joka vetää päällensä jumalien vihan. Mutta jos me pääsemme jumalan ystäviksi ja hyvään sovintoon hänen kanssaan, löydämme me lemmikkimme ja saamme hänet omaksemme, mikä nyt vain harvoille onnistuu. Älköön Eryximakhos keskeyttäkö minua ja tehkö sanojani pilkan alaisiksi selittämällä, että minä muka tarkoitan Pausaniasta ja Agathonia! Sillä kenties hekin sattuvat kuulumaan näihin ja molemmat luonnostaan ovat miehisiä. Minähän tarkoitan nyt kaikkia, sekä miehiä että naisia, kun sanon, että meidän sukumme siten tulisi onnelliseksi, jos me pääsisimme rakkauden täyttymykseen ja jokainen saavuttaisi oman lemmikkinsä päästen entiseen luontoonsa. Jos tämä on parasta, niin täytyy siis myös nykyisissä olosuhteissa sen olla parasta, mikä on sitä lähinnä. Sitä taas on lemmikin saavuttaminen, joka on rakastajan mielenlaadun mukainen. Jos siis ylistämme jumalaa, joka tämän aiheuttaa, niin täydellä syyllä silloin saamme ylistää Erosta, joka nykyhetkellä antaa meille enimmät lahjat johtaessaan meidät meille sukulaiseen, ja tulevaisuuden varalle tarjoaa meille suurimmat toiveet, nimittäin, että jos osoitamme kunnioitusta jumalia kohtaan, hän saattaa meidät vanhaan luontoomme, parantaa meidät ja tekee meidät autuaiksi ja onnellisiksi. --

"Tällainen, Eryximakhos, sanoi hän, on minun puheeni Eroksesta, toisenlainen kuin sinun. Kuten jo olen sinua rukoillut, älä tee sitä pilkanalaiseksi, jotta saisimme kuulla jälellä olevia, mitä kukin sanoo, tai mieluummin, mitä kumpikin. Sillä Agathon ja Sokrates vain ovat jälellä."

"Minä teen tahtosi mukaan", kertoi Aristodemos Eryximakhoksen lausuneen. "Sillä puheesi on minustakin tuntunut miellyttävältä. Ja jollen tietäisi, että Sokrates ja Agathon erinomaisesti tuntevat rakkausasioita, niin pahasti pelkäisin heidän jäävän sanattomiksi, sentakia että niistä on paljon ja monipuolisesti puhuttu. Nyt kuitenkin olen luottavaisella mielellä." Sokrates sanoi: "Sinähän olet itse jalosti suorittanut kilpataistelun. Mutta jos sinä olisit siinä asemassa, missä minä nyt olen, tai ehkä mieluummin, missä minä tulen olemaan, kun Agathonkin on puhunut, olisit sinä aikalailla peloissasi ja suuresti hädissäsi, kuten minä nyt olen." -- "Sinä tahdot huumata minut, Sokrates", sanoi Agathon, "jotta joutuisin hämilleni luullessani kuulijakunnalla olevan suuria odotuksia puhetaitoni suhteen." -- "Minulla olisi tosiaankin huono muisti, Agathon", sanoi Sokrates, "jos minä, nähtyäni sinun varmuutesi ja jalon tyyneytesi sinun astuessasi näyttämölle näyttelijäin seurassa ja katsoessasi päin niin suurta katsomoa lainkaan joutumatta pelon valtaan, kun sinun piti esittää näytelmäsi, jos minä luulisin sinun joutuvan hämillesi meidän muutamien harvojen ihmisten takia." -- "Kuinka Sokrates", sanoi Agathon, "ethän sinä toki luule minun olevan niin täynnä teatteria, etten hyvin käsittäisi, että järkimiehelle muutamat ymmärtäväiset ovat pelottavampia kuin joukko ymmärtämättömiä?" -- "En tosiaan tekisi kauniisti, Agathon", sanoi Sokrates, "jos ajattelisin sinusta jotakin epähienoa. Sillä tiedän hyvin, että jos sattuisit joidenkuiden pariin, joita pitäisit viisaina, sinä välittäisit niistä enemmän kuin joukosta. Mutta tuskin me olemme sellaisia. Sillä mehän olimme siellä saapuvilla ja kuuluimme joukkoon. Mutta jos sattuisit muitten viisaiden pariin, niin pian sinä heitä häpeäisit, jos luulisit tekeväsi jotakin, joka on häpeällistä. Vai mitä tarkoitat?" -- "Totta puhut", sanoi hän. -- "Mutta joukkoa et sinä häpeäisi, jos luulisit tekeväsi jotakin häpeällistä." -- Phaidroksen sanoi Aristodemos silloin puuttuneen puheeseen ja lausuneen: "Hyvä Agathon, jos vastaat Sokrateelle, ei hän enää lainkaan välitä siitä, miten keskustelumme aiheen käykään, kunhan hänellä vain on joku, jonka kanssa keskustella; varsinkin jos tämä on kaunis mies. Minä kuulen kyllä mielelläni Sokrateen keskustelevan, mutta minun täytyy pitää huolta ylistyspuheesta Erokselle, ja vastaanottaa itsekultakin teistä puhe. Kun kumpikin on antanut osansa jumalalle, keskustelkoon sitten tällä tavalla." -- "Hyvin puhuttu, Phaidros", sanoi Agathon, "eikä mikään estä minua puhumasta, sillä Sokrateen kanssa voin minä toistekin usein keskustella.