Part 2

_Katri_ (tulee nauraen vasemmalta). Kas, täällähän ne ovatkin molemmat herrat! Olipa se hassua! Tanu on jo minulle kertonut koko selkkauksen... No, kumpi teistä nyt on pianonvirittäjä, kumpi tohtori...

_Arvo_. Anteeksi, mutta minä en ole vielä tohtoriksi asti ehtinyt...

_Soinne_. Minä olen pianonvirittäjä. Se on jo kunnossa ... onko muuten kaikki kunnossa, sitä en tiedä (vilkasee Hiljaan kummallisesti hymyillen). Mutta juna lähtee tuossa paikassa ja minun pitäisi joutua ... pyytäisin saada kymmenen markkaa...

_Katri_. Käyn heti noutamassa. (Menee väenpuolelle.)

_Hilja_ (Arvolle hiljaa.) Täällä, kuten näet, on toinenkin pianonvirittäjä. Sinun ei siis sovi sellaisena esiintyä ... isä oli ehtinyt kutsua oikean virittäjän...

_Helmi_. Täällä on jo ollut kaksikin virittäjää sinua ennen...

_Hilja_. Niin, eläinlääkäri oli saapunut kipeän nimikkolehmäni tähden ja luulimme häntä ensin sinuksi ... ja äiti nähtävästi luulee vielä sinua häneksi...

_Helmi_. Ja Hilja on pitänyt teitä kaikkia kosijoinaan...

_Hilja_. Hyi, sinua!

_Katri_ (tulee seteli kädessä). Tässä, olkaa niin hyvä! (Nauraen.) Ja jos haluatte saada lasin lypsylämmintä maitoa, niin tuodaan tuossa paikassa...

_Soinne_. Ei, kiitos! -- Väärinkäsitys karjapihassa ei muuten ollut läheskään niin kummallinen kuin tapahtuma pianon ääressä...

(_Hilja_ on tullut lähelle Soinnetta ja katsoo häneen rukoilevasti.)

_Soinne_. Neuvon virkaveljeäni, ettei hän käyttäisi tomuviuhkaa. Neiti ei sitä suvaitse. No niin, hyvästi vaan! (Menee ulos.)

_Katri_, Mitä hän oikein tarkotti? -- No, vähätpä hänestä! -- Istukaa, herra tohtori, olkaa niin hyvä -- tai proviissori, miksi teitä saa karahteerata...

_Arvo_ (iskien silmää tytöille). Olen altis palvelukseenne, emäntä hyvä! (Istuu tuolille ja emäntä sohvalle. Tytöt kuiskuttelevat ilosesti, Hilja samalla vähän kainostellen.)

_Katri_. Olettehan sen jo nähneet. Onko syytä toivoon?

_Arvo_. Kaikki on kuten luulinkin, kuten alusta alkaen arvelin. (Silmäilee Hiljaan.) Mutta iloni näkemästäni on suurempi kuin rohkenin toivoakaan...

_Katri_. Sepä hauskaa kuulla! Olen itse valvonut karjani hoitoa...

_Arvo_ (Hiljaa silmäillen). Teille on oleva kaikkea iloa ja kunniaa hänestäkin...

_Katri_. Niinpä niin, siitä kipeästä, Hiljan nimikosta. Se oli vielä muutamia päiviä sitten niin voimakas ja hyvinvoipa...

_Arvo_ (kuin edellä). Minusta hänen viehättävä sulonsa, herkkä herttaisuutensa ja runollisuutensa...

_Katri_. Se oli kummaa miten se niin äkkiä puuskahti. Näyttääkö teistä siitä vielä tulevan kalua?

_Arvo_ (kuin edellä). Minusta hän näyttää yhtä raittiilta kuin konsanaan ... jollei paljo viehättävämmältä entisestään...

_Katri_. Kuinka? Joko se toipuu? Ompa se ilahduttavaa! Mutta ettekö pitäisi terveellisenä, että sille annettaisiin kipallinen kalkkivettä?

_Arvo_. Enpä juuri. En luule hänen ollenkaan siitä ilostuvan...

_Katri_. Menetelkää vaan sen kanssa miten parhaaksi näette. Se on kokonaan vallassanne -- ja olen hyvin kiitollinen, jos sen voitte pelastaa.

_Arvo_. Miten onnelliseksi, emäntä hyvä, minut teettekään! Siispä ilman pitemmittä puheitta rohkenen pyytää -- --

_Tanu_ (astuu sisään eläinlääkäri edellään). Ka, täälläkö sinä, Katri, olet? Olimme tohtori Koskisen kanssa juuri Mansikkia katsomassa -- --

_Katri_ (ällistyen). _Tekö_ olette tohtori?!

{_Koskinen_ kumartaa).

_Tanu_. Mutta hänestä on arveluttavaa, että se voisi vielä parata. Sille pitäisi olla -- ka, mitä se nyt olikaan?

_Katri_ (Tanua kuulematta Arvolle). Mutta kukas _te_ sitte olette?

_Tanu_. Ka, sinullahan on täällä vieraita, näenmä...

_Arvo_. En ole mikään tohtori, ainoastaan ylioppilas. Saanko luvan esittäytyä? Nimeni on Ungermo, kauppias Ungermon poika, Hiljan koulutovereita ja myös tämän toisen neitosen. (On kätellyt puhuessaan emännän ja isännän, Hiljaa kätellessään kuiskaa veitikkamaisesti.) Mikko Vilkastus, jos saan luvan! (Ääneen.) Läksin sieltä kaupungin pölystä pienelle virkistysmatkalle ja sivutse kulkiessani pistäysin katsomaan vanhoja tovereita...

_Katri_. Vanhojapa tosiaankin ... olette hyvin tervetullut!

_Tanu_. Meistä maalaisista on hyvin hauskaa nähdä kaupunkilaisia luonamme.

_Katri_. Siellä olisi päivällinen valmiina, jos herrasväki olisi niin hyvä! Riennän edellä käskemään lisää lautasen. (Menee.)

_Tanu_. Käykää pöytään, käykää pöytään. (Arvo pidättelee Hiljaa jäämään jälkeen ja odottelee Helminkin poistumista.)

_Helmi_. Ai, häiritsenkö?

_Hilja_. Et, et. (Arvolle.) Tunteehan Helmi koko jutun.

_Arvo_. Niinkö! (Helmi menee.) No, oletko sinä nyt kovasti pettynyt?

_Hilja_. Mistä pettynyt?

_Arvo_. Kun olinkin tällainen.

_Hilja_. Oi, en! Olen niin ilonen ... kun et vaan koskaan naura kirjevaihdollamme...

_Arvo_. Minäkö nauraisin! Nauraisinhan samalla itselleni ... vaikka kyllä minä arvasin jo ensi kortistasi sinut sinuksi. Eivät kirjeeni muuten olisi olleet sellaisia...

_Hilja_. Ja sinä saatoit sillä tavalla minua narrata?

_Arvo_. Enhän narrannut... Mutta nyt on asia jo polttopisteessään. Ennenkuin voin jäädä hetkeksikään taloon, on sinun vastattava. Siis: jaa vai ei?

_Hilja_ (kainosti). Mutta pitihän ensin -- persoonallisesti tutustua...

_Arvo_ (hellästi). Hilja rakas! Unhottakaamme jo kaikki tämä hulluttelu ... ja vastaa!

_Hilja_ (herkän iloisesti). No -- jaa.

_Arvo_. Siis olet mun! (Syöksyy Hiljaa kohden ja Hilja heittäytyy hänen syliinsä.) Olet siis minun ... minun ... minun ... minun...

_Katri_ (ovesta tullen). Mihinkä ne -- --? Aha! (Arvo ja Hilja tempautuvat hämillään erilleen.)

_Arvo_. Emäntä hyvä...!

_Hilja_. Äiti kulta...

_Katri_. Mitä te olette tehneet, lapsukaiset?

_Arvo_. Saanhan hänet, emäntä...?

_Hilja_. Ja minä hänet, äiti...?

_Katri_. Sepäs on hätää! Minä ainakaan en osaa sanoa mitään tuota päätä ... ja mieti nyt, Hilja, sinäkin vähän!

_Arvo_. Meillähän ovat jo vanhat pohjat...

_Hilja_. Niin vanhat pohjat, äiti...!

_Helmi_ (pyörähtää sisään, silmää altakulmainsa nuoriin ja syöksyy kohta Hiljaan syliksi). Oi, onnea, onnea...!

_Tanu_ (huutaa väenpuolelta). Mihinkäs se huvimatkailija emäntäväen pidätti?

_Katri_ (Tanulle vastaten). Tuskinpa aavistat mitä joukkoa täältä tulee... No, lapset, käykääpäs sisälle isän eteen! (Menevät, emäntä ja Helmi edellä, jälestä Hilja ja Arvo käsikädessä.)