Part 1

PETSAMON RATA

Isänmaallinen unelma

Kirj.

KAPTEENI TERÄS [Jalmari Kara]

Aseensa aamu seppelöi: maan kaiho raitioon kantakaa, ett' elon valtaa heilimöi puutarhan lailla laaja maa!

O. Manninen.

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1921.

Karlsson & Jantunen Osakeyhtiön Kirjapaino.

ENSIMMÄINEN KIRJA

I.

Valtioneuvoston kulkulaitosministeriön toinen esittelijäsihteeri kumartui kuin kumartuikin avaimenreijästä katsomaan kulkulaitosministerin huoneeseen, ja hänen sileiksi ajetuilta, hieman naisellisilta kasvoiltaan kuvastui uteliaisuuden pingotus. Aivan oikein, ministeri toimi kuin kone. Kuten aina kahvin juotuaan hän hetken seisoi akkunasta ulos katsellen, silmissä hiukan hajamielinen ja raskas ilme, toinen käsi housun taskussa, toisessa hammastikku. Nyt hän astui pöydän luo, kopeloi laatikostaan sikarin ollenkaan katsomatta käsiinsä, katkaisi sen kärjen, ei veitsellä eikä purren, vaan omituisen taitavasti kynsillään, otti tulta ja sitten, tietysti, kuten aina ennenkin, istuutui sohvalle hieman selkäkenoon ja tuprutteli lyhyitä sauhuja. Tuon pienen levon hän oli vuosikausia katsonut voivansa suoda itselleen. Hän istui siinä noin kymmenisen minuuttia mietteisiinsä vajonneena, rasvoittumaan pyrkivä vatsa pullollaan, sauhun jollakin tavoin pehmentäessä hänen hiuksiensa ja partansa hopeoituneiden karvain väriä.

Esittelijäsihteeri tiesi, että tämä oli työpäivän ainoa hetki, jona ministeri katkaisi rasittavan ja hermojakuluttavan työnsä ja jolloin saattoi uskaltaa jotakin sellaista kuin hänellä nyt oli mielessä: kysellä jotakin aivan kuin viran ulkopuolella. Hän koputti ovelle ja pyyhkäisi levottomana otsaansa; sitten kuului lyhyt ja hiljainen: sisään.

-- Olen saanut esiteltäväkseni erään mielestäni sangen merkillisen anomuksen, joka näyttää vaativan laajan mietinnön ja jonka ratkaisuehdotusta laatiessani varmaankin hyvin usein olen pakotettu etukäteen neuvottelemaan Teidän kanssanne, herra ministeri. Mutta jo suunnitelman teko mietintöä varten näyttää minusta tässä tapauksessa sellaiselta, että se tarvitsee viitoituksianne. Vaikka on ilmeistä, että sekä rautatiehallituksen että maanviljelyshallituksen on annettava asiasta lausuntonsa, saattaa mielestäni olla tarpeellista hankkia lausuntoja niin monelta muulta taholta, että pyytäisin herra ministeriltä ohjeita, vaikka en vielä ole läheskään perehtynyt saati sitten syventynyt asiaan.

-- Ja mistä sitten olisi kysymys? sanoi ministeri hiukan haluttomalla ja väsähtäneellä äänellä.

-- Tarkoitan Osakeyhtiö Petsamon anomusta saada rakentaa rautatie Rovaniemeltä Petsamon satamaan kaikkine siihen liittyvine, etupäässä maanviljelystä ja vuoriteollisuutta koskevine seikkoineen.

-- Mitä koskevine seikkoineen? kysyi ministeri ärtyneesti, kohoutuen nopeasti suorempaan asentoon ja rypistäen kulmiaan.

-- Kysymyksessä ei ole todellakaan vähempää kuin rautatien rakentaminen Petsamoon, minkä yhtiö tarjoutuu erinäisillä ehdoilla suorittamaan omalla kustannuksellaan ja luovuttamaan sittemmin maksutta Suomen valtiolle.

Hiukan punaa syöksähti ministerin uurtuneille poskille, ja esittelijä tiesi, että se monesti saattoi olla myrskyn merkki.

-- Hyvä herra, mitä hassutuksia te nyt näette hyväksi ladella minulle! Ette kai tarkoita, että valtioneuvostossa ryhdyttäisiin vakavasti käsittelemään jonkun yltiöpään houreita, jotakin mieletöntä anomusta, jonka lähettäminen tänne on ennen kuulumaton teko! Itsehän tietänette, mihin summiin Petsamon radan ylimalkaisinkin kustannusarvio nousee. Ette kai väittäne, että mikään yksityinen tai yhtiö ottaisi sen tehdäkseen ilmaiseksi Suomen valtiolle!

-- Herra ministeri, anomus on kuitenkin sitä laatua, ettei sitä voida palauttaa yksinkertaisella epäävällä päätöksellä. Siihen nimittäin liittyy asiakirjoja, karttaluonnoksia, rautatierakennusta, voima-asemia, maanviljelystöitä y.m. koskevia piirustuksia, joiden laatiminen on ollut ainakin satojen tuhansien, mutta kenties miljoonien asia. Saan huomauttaa Teille, herra ministeri, että sama yhtiö pyysi ja sai kaksi vuotta sitten luvan tutkia ja linjoittaa Petsamon radan kulkureitin, silloinkin kokonaan omalla kustannuksellaan.

Syntyi hiljaisuus. Esittelijän tyyni käytös ja varma sanavalmius tuntuivat suuresti tehoavan ministeriin. Pari kolme minuuttia sai sikari itsekseen savuta ja ministerin omituisesti avautuneet silmät näyttivät tuijotuksellaan naulitsevan esittelijän seinään. Ihmeekseen esittelijä huomasi, että hänen esimiehensä oli mitä suurimmassa määrin ällistynyt, tämä samainen kuuluisa kulkulaitosministeri, joka saattoi hiukan hermostua, hiukan suutahtaa, mutta joka ei joutunut sanattomaksi kenenkään edessä eikä mistään hämmästynyt.

Kun äänettömyyttä yhä kesti, alkoi esittelijä menettää henkistä tasapainoansa. Ministerin yhtämittainen ja kummallinen tuijotus vaikutti hänen hermostoonsa niin, että hänen oli vaikeata liikkumatta seisoa alallaan. Kun hän viimeinkin ryhtyi puhumaan, ei hän voinut estää ääntään omituisesti väräjämästä.

-- Itse anomus ei ole pitkä, sanoi hän kaivaen paperia salkustaan. Mutta se ei myöskään semmoisenaan pysty tekemään vakuuttavaa vaikutusta. Vasta siihen liittyvien asiakirjojen ja suunnitelmien tarkastelu kykenee antamaan painoa sen yksinkertaisille ja, myönnän kyllä, mielettömiltä tuntuville sanoille.

Ja kumartaen esittelijä ojensi ministerilleen sen merkillisen anomuskirjan, jonka vaikutus sittemmin oli käänteentekevää laatua sangen monille maamme elämänkehityksen haaroille.

_Valtioneuvostolle_.

Aina siitä asti, jolloin Suomen Tasavallan omistusoikeus n.s. Petsamon maahan Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä tehdyssä rauhansopimuksessa v. 1920 vahvistettiin, on kysymys Etelä-Suomen yhdistämisestä rautatien avulla Petsamon jäämerensatamaan ollut maallemme ja eritoten liike-elämällemme päivänpolttava. Millään taholla ei ole voitu kieltää sitä suurta merkitystä, mikä mainitulla radalla tulisi olemaan, se kun avaisi sekä Atlantille että Siperiaan suuntautuvat kauppatiet ja uuden kulkusuunnan Jäämeren kalastuksen tuotteille, tukisi mitä edullisimmalla tavalla puutavarateollisuuden, vuoritöiden, mutta myöskin maanviljelyksen kehitystä Pohjois-Suomessa ja olisi monella muullakin tavalla siunaukseksi maamme elinkeinoelämälle. Rahataloudellisista syistä ei Valtio ole näihin saakka kuitenkaan voinut ryhtyä rakentamaan mainittua rataa, jonka valmistukseen liittyy huomattavia vaikeuksia ja jonka kannattavuus varsinkin alussa saattaa olla epäilyksenalaista. Kun ei ole vakuuttavia toiveita valtiovarain sellaisesta lisääntymisestä, että mainitun radan rakennustöihin voitaisiin lähitulevaisuudessa ryhtyä, saa Osakeyhtiö Petsamo kunnioittaen anoa, että Valtioneuvosto harkitsisi oikeaksi myöntää yhtiöllemme oikeuden rakentaa Etelä-Suomea ja Petsamon satamaa yhdistävän rautatien seuraavilla ehdoilla:

Yhtiö rakentaa radan kokonaan omalla kustannuksellaan, sitoutuen saattamaan sen käyttökuntoon viiden vuoden kuluessa, laskettuna rakennusluvan myöntämispäivästä.

Kun yhtiön tutkituttama ratalinja melkoisesti poikkeaa niistä suunnitelmista, joita Valtion asettama rautatiekomitea aikaisemmin on esittänyt, saa yhtiö huomauttaa, ettei se radan kulkusuuntaan nähden katso voivansa poiketa suunnitelmistaan; muista seikoista on yhtiö valmis neuvotteluihin Valtion edustajain kanssa.

Niinpian kuin rata on avattu yleiselle liikenteelle, luovuttaa yhtiö sen ilman korvausta, henkilökunta ja liikkuva kalusto mukaan luettuna, Valtion haltuun, sitoutuen samalla korvaamaan Valtiolle kaiken sen tappion, minkä liikenne mainitulla radalla mahdollisesti tuottaa kymmenenä ensimäisenä vuotena radan avaamispäivästä lukien.

Valtio luovuttaa määräajaksi yhtiölle Paatsjoessa, Boris Glebin luona ja kokonaan Suomen alueella sijaitsevan Kolttakosken sekä oikeuden Paatsjoen varrella sijaitseviin malmisuoniin niiden rajojen sisällä, jotka yhtiön tutkijakunta oheellisissa erikoissuunnitelmissa on lähemmin määritellyt ja kartoittanut.

Mikäli Suomen Valtiolla on omistusoikeutta siihen Kemijärvi-Suolijärvi-Simojärven vaiheilla sijaitsevaan 20,000 ha käsittävään maa-alueeseen, mukaan lukien mainitun maa-alueen sisään lankeavan Kemijoen osan koskineen, jonka yhtiön tutkijakunta erikoissuunnitelmissa on tarkemmin rajoittanut ja kartoittanut, luopuu Valtio määräajaksi tästä omistusoikeudestaan yhtiön hyväksi.

Yhtiö sitoutuu lunastamaan Valtiolta päivän käypiin hintoihin ne metsät, jotka se aikoo hakkauttaa yllämainituilla maa-alueilla niiden maanviljelystä ja vuorityötä koskevien tarkoitusperien saavuttamiseksi, jotka erikoissuunnitelmat selittävät. Niitä Valtion metsiä, jotka Petsamon ratalinjan varrelta kaadetaan, ei yhtiö korvaa.

Viiden vuoden kuluttua siitä päivästä lukien, jolloin Petsamon rata on jätetty Valtion haltuun, luovuttaa yhtiö tässä mainitut, Paatsjoen ja Kemijoen varressa sijaitsevat maa-alueet ja kosket kaikkine laitoksineen ilman korvausta Suomen Valtion haltuun ja omaisuudeksi.

Lopuksi pyytää yhtiö kunnioittaen huomauttaa, että se ei tähtää mihinkään liikeyritykseen, joka sille tuottaisi tai saattaisi tuottaa voittoa, vaan on sen tarjousta pidettävä lahjoituksen luontoisena isänmaallisena tekona.

_Osakeyhtiö Petsamo_. Antti Jäkälä.

Ministeri luki anomuksen kahteen kertaan, erittäin huolellisesti. Hänen ilmeensä osoitti jonkinlaista tuskastumista ja hänen otsallaan vaelsi pilventapaisia varjoja. Vielä senkin jälkeen, kun hän jo oli ojentanut paperin takaisin, seisoi hän kauan aikaa aivan liikkumattomana, katsellen hajamielisen näköisenä ulos ja rummuttaen pöytää hiljaa sormillaan.

-- Ja erikoissuunnitelmat? kysyi hän vihdoin.

-- Minulla on mukanani vain rataa koskevat selitykset ja piirustukset; maa-alueita käsittelevät suunnitelmat lienee välttämätöntä siirtää maanviljelysministeriöön, vastasi esittelijä, vetäen salkustaan kaksi paksua nidosta, joiden loistelias ulkonainen asu oli omiaan kiinnittämään huomiota puoleensa.

Ministeri selaili pitkän aikaa piirustuksia, syventyen tuon tuostakin johonkin yksityiskohtaan. Esittelijä kuuli hänen mumisevan katkonaisia sanoja, joista korvaan pisti jonkinlaisella tyytyväisyydellä lausuttu "sähkö" ja epäilystä ilmaiseva huudahdus "yksikisko", jota seurasi pään pudistus ja kulmien rypistys.

Vihdoin ministeri sanoi:

-- Tässä näkyy suunnitellun rataa yksikiskoiseksi. Mutta entä sitten Rovaniemellä, missä vanha kaksikiskoinen rata alkaa! Onko tarkoitus, että siellä puretaan ja lastataan vaunut toistamiseen!

-- Mikäli olen selityksiin tutustunut, näyttävät ne minusta siksi huolellisilta, että en voi uskoa tuollaisen silmiinpistävän seikan jääneen huomioon ottamatta. Piirustuksissa esiintyy omituinen pyöräkonstruktsioni, jonka tarkoituksena lienee saattaa vaunut käyttökelpoisiksi sekä yksi- että kaksikiskoradalla.

Taas syntyi äänettömyys.

-- Ja mikä sitten on tämä Osakeyhtiö Petsamo?

-- Se perustettiin kaksi vuotta sitten Petsamon ratalinjan tutkimista varten; muista sen puuhista ei minulla tosiaankaan ole tietoa.

-- Ja mitä takeita yhtiö esittää?

-- Ei kerrassaan mitään.

-- Ei mitään! Vaikka on kysymyksessä yritys, jonka kustannukset nousevat huimaaviin summiin!

-- Ei. Mutta osakkaina on kyllä maan ensimmäisiä rahamiehiä, esim. J. V. Laakso, viljelyskone-kuningas.

-- No niin, niin tietysti. Yhtiö on ajatellut, että tältä taholta kyllä otetaan sen varallisuussuhteista selvä, aivan niin, aivan niin, saneli ministeri kuin itsekseen. Sitten muisti hän sikarinsa, sytytti sen ja veti pari savua. Yhtäkkiä hän näytti vilkastuvan ja silmiin tuli eloa.

-- Olkaa hyvä ja lähettäkää vahtimestari kysymään, voiko maanviljelysministeri ottaa minut puheilleen nyt heti.

Esittelijäsihteeri kumarsi ja meni.

II.

Kun palvelija ilmoitti keskuspoliisin päällikön, nousi kulkulaitosministeri nojatuolistaan ja riensi tulijaa vastaan.

-- Kas siinähän te olette, yhtä huolettoman näköisenä kuin koska tahansa, sanoi hän, ojentaen kätensä ja senjälkeen viitaten tuolia.

Poliisipäällikkö oli pitkä, vaalea, vielä melkoisen nuori mies, jonka keikarimainen puku, kalpeat, hienopiirteiset kasvot ja omituisen väsähtäneet vaaleansiniset mantelisilmät tuntuivat pikemmin kuuluvan salonkimiehelle kuin järjestyksen valvojalle.

-- Ajatelkaahan, herra ministeri, olen menossa tanssiaisiin! Niin merkilliseltä kuin se kuuluneekin, teen välistä työtäni paremmin liehuessani parkettilattialla mitä suloisimman naisen ritarina kuin valvoessani pohtimassa ratkaisematonta arvoitusta. Mutta minähän kulutan aikaanne joutavuuksilla. Teitä huvittavat tietysti vain Osakeyhtiö Petsamon asiat, ja huvittavia ne kyllä ovatkin, nähdäkseni.

-- Ja oletteko niistä nyt täysin selvillä?

-- Selvilläkö? En. Täysin selville niistä on luullakseni mahdoton päästä. Mutta yhtä ja toista valaisevaa on minulla tiedossani. Tutkimuksia koskevat asiakirjat ovat tekeillä, jopa valmistumassa, mutta ne ovat ikäviä. Muutamiin seikkoihin nähden olen noudattanut äärimmäistä varovaisuutta, aivan määräyksen mukaisesti. Oletan teidän kuitenkin tällä kertaa haluavan minulta vain suusanallisia tietoja.

-- Olisin teille niistä kiitollinen.

-- No niin, mutta mistä sitten alottaisimme tämän sotkuisen vyyhden? Huomautan jo etukäteen, että voin antaa ainoastaan vihjeitä, luetella tosiasioita, mutta minä en mene tekemään niiden perusteella johtopäätöksiä enkä sellaisia rohkeita yhdistelmiä, joihin ne saattaisivat antaa aihetta.

-- Kuten tiedätte, perustettiin yhtiö kaksi vuotta sitten. Se oli meillä verraten harvinainen n.s. simultaninen osakeyhtiö, jonka osakepääoma oli miljoona markkaa ja osakkaina viisi tunnettua rahamiestä. Sen tarkoitus oli edistää rautatieverkon laajentamista sekä maanviljelyksen ja vuorityön kehitystä Pohjois-Suomessa, toimeenpanemalla tutkimuksia sekä ryhtymällä sellaisiin toimenpiteisiin kuin johtokunta harkitsee parhaaksi. Se tutkitutti Petsamon ratalinjan ja sen tutkijakuntia on liikkunut Lapin vuoristoissa. Saan huomauttaa, että sen tähänastinen toiminta on ollut sitä laatua, että se on tuottanut yhtiölle yksinomaan tappiota.

-- Ja sitten, yhtäkkiä, viimevuotinen yhtiökokous lisää yhtiön osakepääoman 300 miljoonaan markkaan -- summa, johon maassamme vv. 1900--1910 perustettujen, noin kahden ja puolen tuhannen osakeyhtiön yhteenlaskettu osakepääoma tuskin kohosi. Mutta ei siinä kyllin. Yhtiökokous päätti, että jos yhtiölle annetaan lupa rakentaa anomansa Petsamon rata, niin yhtiön jäsenet luovuttavat tätä tarkoitusta varten vapaaehtoisen lahjoituksen kautta yhden miljardin. Ja sitten! Yhtiöllä ei ollut aina siihen asti, jolloin tuo kuuluisa anomus jätettiin valtioneuvostoon, juuri minkäänlaista kiinteätä omaisuutta. Mutta yhtäkkiä se hankki mitä omituisinten luovutusten ja ostojen kautta jättiläis-omaisuuden. Sen Pohjois-Pohjanmaalla ja Karjalassa sijaitsevien metsien arvo lasketaan noin 200 miljoonaksi; sen omistamien maatilojen summittainen arviointi on 30 miljoonaa. Sen haltuun on oston kautta siirtynyt J. V. Laakson maanviljelyskonepaja Kivikoskella, se omistaa kymmenen valtamerilaivaa, gyroskopi-sähkövaunutehtaan Chicagossa, ja lopuksi, se huomatkaa, suuren spriitehtaan Virossa ja osake-enemmistön eräässä ranskalaisessa väkijuomafirmassa. Lyhyesti sanoen, sen äkkinäinen maailmanvalloitus tuntuu kuuluvan tarun aikaan. Se saa kuitenkin jonkunlaisen käsitettävyyden, kun huomaamme, että ne viisi miestä, jotka ovat perustaneet Oy. Petsamon, ovat jo vuosikausia olleet äskenmainittujen liikeyritysten kanssa tekemisissä ja suuremmalta tai pienemmältä osalta omistaneet nyt yhtiön haltuun siirtyneitä metsiä ja maa-aloja.

-- On itsestään selvää, että uteliaisuus kohdistuu viiteen osakkeenomistajaan, jotka eivät vielä koskaan ole päästäneet ainoatakaan Oy. Petsamon osakepaperia markkinoille. Kaikki he ovat teknikkoja, kaikki suunnilleen yhdenikäisiä miehiä. On jo mainittu viljelyskonekuningas J. V. Laakso. On vielä tuoreessa muistissa hänen suorittamansa viljelyskone-keinottelu: tuomalla suuren varaston maanviljelyskoneita Amerikasta ja, kuten epäillään, myömällä ne kolmeen neljään kertaan verrattain pitkällä lähetys-ajalla, hän kykeni pudottamaan maanviljelyskoneiden hinnat noin 30%:lla, jolloin hänen kätyrinsä yhtäkkiä ostivat ne kaikki ja myivät suunnattomalla voitolla Venäjälle. Juttu on äärimmäisen sekava, mutta hänen sanottiin ansainneen noin 40 tai 50 miljoonaa. Mutta sanokaapa, herra ministeri, mistä hän ensin sai rahat! -- Toinen herra, pankkiiri Väinö Kaski, on mies, jonka huhutaan taitavalla pörssispekulatsioonilla voittaneen noin 100 miljoonaa. Muistattehan tuon kummallisen tapauksen, jolloin Suomen markan kurssi kolmen viikon aikana vaihtui noin 60 %:lla. Kolmas on yhtiön meriliikkeen päämies kapteeni A. Liir, jonka kerrotaan eräänä kulkukautena temmanneen taivaasta neljä valtamerialusta ja ansainneen samana kulkukautena niiden hinnan kolmeen kertaan. Neljäs on Chicagon vaunutehtaan teknillinen johtaja, insinööri Johansson, ja viides insinööri Antti Jäkälä, mies, "jonka jalat ovat siten muodostuneet, että jäljet jäävät niiden alle", käyttääkseni Kierkegaardin sanoja. Hän on johtokunnan puheenjohtaja ja nähtävästi koko yhtiön sielu.

-- Minä tahdon huomauttaa, että kaikki nämä henkilöt ovat arvossapidettyjä kunnian miehiä; kaikki huhut keinotteluista saattavat olla taruja, joka tapauksessa niitä on hyvin vaikea todistaa. Mutta mikä ei ole tarua ja mitä ei ole vaikea näyttää toteen, se on näiden miesten suunnaton omaisuus, joka näyttää olevan tuulesta temmattu. Kaikki he ovat isänmaanrakkaudestaan mainittuja ja yleisö näyttää heitä suuresti suosivan. Ja nyt pyydän teitä panemaan merkille erään pikkuseikan, jonka johdosta itse tehnette johtopäätöksenne, mikäli katsotte olevan syytä sellaisiin: kaikki nämä miehet käyttävät kaulanauhassaan kultaneulaa, jonka päässä on musta, soikea onyx-kivi. Hah, hah, hah! Eikö totta, herra ministeri, kun tällaisen vähäpätöisyyden mainitsee keskellä vakavaa selostusta, ei se milloinkaan jää vaikutusta vaille!

Ministeri hiukan naurahti ja silitti hitaasti partaansa.

-- Teiltä ei koskaan puutu huvittavia käänteitä, senhän tiedän jo vanhastaan, huomautti hän kohteliaasti.

Poliisipäällikkö kumarsi kuin ensimmäinen rakastaja ja sytytti savukkeen. Hän näytti perin huolettomalta, mutta hänen poskilleen oli kohonnut punaiset läikät.

-- Ja sitten johdatan Teidät iloisiin ylioppilaspiireihin, jos suvaitsette. Mutta en tahtoisi ikävystyttää Teitä äärimmilleen. Aion, luvallanne, kertoa kuin romaanintekijä; asiakirjat tulevat sitä puisempia. Kuvittelemme eteemme huoneen, jossa viisi nuorta ylioppilasta pitää kokousta. Se, joka istuu puheenjohtajan paikalla, puhuu suunnilleen tähän tapaan:

"... Siis näiden toimenpiteiden kautta maamme oli vihdoinkin saanut itsenäisen aseman kansakuntien joukossa. Mutta ei siinä kyllin, selvästi ilmeni, että se oli saava myöskin alueellisen lisäyksen, se oli saava avosataman Jäämeren rannalla. Nyt voimme kysyä, mikä oli tälle uudelle valtiolle kaikkein silmään pistävintä, senjälkeen kuin sen itsenäisyys oli tunnustettu? Ja vastaus kuuluu epäilemättä: rahan tarve. Perustettava armeija vaati ylläpitoonsa suuria summia, maan edustus ulospäin vaati rahaa, mutta kaikkein suurimmassa määrin olisi sitä vaatinut kulkulaitosten ja teiden rakentaminen. On huomattava, että kauppa oli lamassa, teollisuus oli lamassa, tuonti oli vientiä suunnattomasti suurempi ja maa oli köyhä. Sen rikkaudet piilivät ehkä pohjoisissa osissa, metsissä, vaaroissa, tuntureissa, soissa, mutta ne olivat luoksepääsemättömät ja kulkulaitoksia varten ei ollut rahaa. Rahan hankkimiseksi oli tuskin muita keinoja kuin raskaat verot ja tulot väkijuomakaupasta. Suomen eduskunta ratkaisi asian siten, että se lisäsi verotaakan suunnattomaksi ja hyväksyi -- kieltolain.

"Onko kummempaa tekoa kuultu! Jos kieltolaki olisi hyväksytty kahtakymmentä vuotta aikaisemmin, tai jos se olisi siirretty kaksikymmentä vuotta eteenpäin, niin miksei, mutta se vahvistettiin juuri silloin, kun maan oli onnistunut katkaista kapalonsa, kun rahan tarve oli kipein. Ja selitys oli aivan yksinkertainen: ellei kansa voinut pysyä pystyssä ilman sellaisia keinoja, jotka olivat omiaan alentamaan sen siveellistä tasoa, niin se sai kaatua. -- On siis katsottava, miten tämä kansamme siveellinen taso on kieltolain vaikutuksesta noussut. Ravintoloissa juodaan, mutta ei enää kuten ennen, sivistyneesti ja hienosti, vaan suhdattomasti, terveydelle vaarallisia aineita. Nuoret tytöt sekoittavat väkevää spriitä kahvin sekaan, tekevät 'suutareita', joita entinen jätkä olisi kauhistunut. Maalaisnuoriso särpii pontikkaa. Jokainenhan meistä tietää voivansa tunnin kuluessa hakea vaikka kymmenestä eri paikasta väkijuomia; se on vain rahakysymys. Juominen siis jatkuu entistä paljon raaemmassa muodossa. Tilastomiehet tosin osoittavat sen vähenevän, mutta tilastolla voi osoittaa mitä tahansa. Tulee muistaa, kutka antavat tilastonkerääjille tiedot: kruununpalvelijat, kunnanmiehet, papit, yleensä henkilöt, joiden tehtäviin enemmän tai vähemmän kuuluu kieltolain valvominen; eivät he voi ilmoittaa juoppouden piirissään lisääntyvän, sillä silloin he saavat muistutuksen, kenties eron toimestaan. Ja vaikka väkijuomain käyttö vähenisikin, vastaako se lähimainkaan sitä rappiotilaa, johon kansan moraali on joutunut, silloin kun se ei enää tunnusta lain pyhyyttä. Ei Suomen kansa hyväksy kieltolakia, se ei ilmianna salakauppiaita eikä salapolttajia. Tuomari tosin sakottaa kiinnijoutunutta, mutta on monesti valmis ottamaan illalla sakon saaneen kanssa ryypyn.

"Kieltolain seuraukset ovat siis selvät: Ensinnäkin, se ehkä jossain määrin vähentää juoppoutta, mutta tekee sen entistä paljoa raaemmaksi ja epäterveellisemmäksi. Toiseksi se alentaa kansan moraalista tasoa riistämällä entisen lainkunnioituksen; (mennäpä nyt kerskumaan sorron aikaisesta lain kuuliaisuudesta, -- ensimmäinen vastaantuleva humalainen kumoaa väitteet). Kolmanneksi kieltolaki on synnyttänyt kokonaisen hyödyttömän kansanluokan, jonka suuruus on arvaamaton ja jonka elinkeino on lain rikkominen: salakauppiaitten ja salapolttajien luokan. Neljänneksi kieltolaki riistää valtion rahastosta vähintään 500 miljoonaa vuosittain."

-- Herra ministeri, tähän tapaan luullakseni ylioppilas puhui. Syntyi ehkä erimielisyyksiä, kiisteltiin ja väiteltiin. Nyt tulee muistaa ajan kohta. Rintamaelämä oli puhaltanut nuorisoon isänmaallista innostusta, joka nyt voittoisan taistelun jälkeen kasvoi suuruuden unelmaksi. Suur-Suomen ajatusta lietsottiin sanomalehdissä; sankarihalut olivat syttyneet. Mutta palatkaamme ylioppilaaseen.

"Toverit! Emme voi ehkä vähentää kansamme juomahalua, kieltolaki on hävittänyt sekä raittiusseurat että raittiusaatteen. Emme ehkä voi saada kansaamme kunnioittamaan kieltolain pyhyyttä; kuinka se oppisi tajuamaan, että ryypyn ottaminen on yhtä suuri rikos kuin hevosenvarkaus! Mutta (ja tässä puhuja alensi ääntään) emmekö voi tehdä mitään hyödyttömän salakauppiasparven pienentämiseksi, ja ennen kaikkea, emmekö voi pelastaa valtiolle noita miljoonia? Toverit, ajatelkaapa sitä."

-- Kokoushuoneessa syntyi hiljaisuus. Sitten alkoi kuulua huudahduksia: puhu, selitä, mitä sinä tarkoitat, onko sinulla jokin suunnitelma!

"Jos... Jos liikemieslahjoilla varustettu henkilö tai yhtiö ottaisi järjestääkseen maamme salakaupan. Jos se toiminnallaan kukistaisi kaikki ala-arvoiset 'trokarit'. Jos se levittämällä hyvin organisoitua liikettään tekisi lopun salapolttajista. Jos se hankkimalla hyviä aineita estäisi kaikki ne surulliset kuolemantapaukset ja sairaudet, jotka epäterveelliset ja ala-arvoiset väkijuomat synnyttävät, jos se pelastaisi tulevien sukupolvien terveyden tarjoamalla ihmisille juomia, jotka eivät kärventäisi heidän sisäelimiään turmiolle. Ja jos se ei vähimmälläkään tavalla koettaisi estää valtiovaltaa kieltolain valvontatoiminnassa, niin sanokaapa, mitä vahinkoa se tuottaisi maalle?"