Chapter 34
"Omasta puolestani", sanot Perth'in Kaunotar, jälleen ylös katsoen, "ei nuot uhatut ilmiannot olisi minua suuresti peloittaneet; mutta kun he sanoivat sekoittavansa teidätkin, isä rukka, siihen samaan syytökseen, silloin, sen tunnustan, minä säikähdyin ja rupesin hieromaan sovintoa. Koska Martta abbedissa Elchon luostarista on minun äitini sukulainen, ilmoitin hänelle tuskani ja sain häneltä sen lupauksen, että hän ottaa minut luostariinsa, jos minä, luopuen maallisesta rakkaudesta sekä naimistoivoista, tahdon pukeutua nunnanhuntuun. Hän oli, sen arvaan, puhunut siitä Franciscus-isän kanssa, ja molemmat minulle nyt lauloivat sitä samaa virttä. 'Jos jäät maailmaan', sanoivat he, 'niin sinä yhdessä isäs kanssa tulet väärä-uskoisena tuomittavaksi -- pukeu nunnanhuntuun, niin teidän molempien hairautenne annetaan anteeksi ja unohdetaan'. -- Eivät he edes vaatineet mitään julkista luopumista uskostamme; piti kaikki olla kuitti, kunhan minä menen luostariin".
"Kyllä kai -- kyllä kai", sanoi Simo ukko. "Vanhaa Hanskuria pidetään rikkaana, ja koko hänen rikkautensa seuraisi hänen tytärtään Elchon luostariin, jos ei Dominikolaiset kenties vaatine itselleen jotain osaa. Vai siksi sinä pyrit luostariin -- siksi et tahtonut suostua Heikki Sepän kosimisiin?"
"Niin, isäni, siihen minua kaikilta haaroilta työnnettiin, eikä ollut minun omakaan mieleni juuri vastahakoinen. Ritari Ramorny uhkasi minulle nuoren prinssin väkevää kostoa, jos yhä vielä vastustaisin hänen ilkeitä pyyntöjänsä -- ja mitä Heikki-parkaan tulee, olen vasta juuri nykyään, suureksi ihmeekseni, huomannut -- että -- että kuitenkin enemmän rakastan hänen hyviä puoliansa, kuin vihaan pahoja. Ja voi, se huomaus vaan nyt tekee luopumisen maailmasta minulle vielä vaikeammaksi, kuin koska luulin että vaan kaipaisin teitä!"
Hän antoi päänsä vaipua käden nojaan ja itki katkerasti.
"Se on kaikki hullutusta", sanoi hanskuri. "Ei ole koskaan pulaa niin pahaa, ettei älykäs mies siihen neuvoa keksisi, kunhan vaan sitten uskaltaa sen toimeen panna. Täällä ei ole koskaan ollut semmoinen maa ja kansa, jota papit olisivat saaneet estämättä hallita Roman paavin nimessä. Jos he tahtovat rangaista jokaista kunnon porvaria, joka sanoo että munkit ovat kullalle ahneet ja että usean hengellisen miehen elämä häpäisee heidän saarnaamaansa oppia, niin tosiaan tulee Tapani Smotherwell'ille kätten mahtain työtä. Ja jos kaikki tyttö-hetukat, jotka mielellään kuultelevat rakastetun saarnaajamunkin väärää oppia, ovat maailmasta pois erotettavat, niin täytyy rakentaa nunnaluostarit suuremmiksi ja ottaa uusia nunnia vastaan huokeammilla ehdoilla kuin tähän asti. Hyvät, muinaiset kuninkaamme ovat monesti puolustaneet etu-oikeuksiamme itse paaviakin vastaan, ja kun hän yritti sekaantua valtakunnan maallisiin asioihin, oli kohta Skotlannin parlamentti vastassa, joka puhui hänelle suunsa puhtaaksi kirjeellä, mikä olisi kultakirjaimilla kirjoitettava. Olen minäkin omin silmin nähnyt sen kirjeen, ja vaikken sitä osannutkaan lukea, niin jo sydämeni sykähti ilosta, kun näin korkea-arvoisten piispain sekä jaloin, uskollisten vapaaherrain sineetit, jotka siitä riippuivat. Ei sinun olisi pitänyt pitää tätä asiaa salassa itseksen; mutta ei ole nyt sopiva moittimisen aika. Mene nyt alas ja hanki minulle vähän ruokaa. Minä käyn kohta hevosen selkään ja lähden meidän herramme ylituomarimme luokse, neuvoa saamaan, ja toivon samassa myös turvaa saavani sekä häneltä että muiltakin jalosydämisiltä Skotlannin herroilta, jotka eivät ole sallivat rehellistä miestä sorrettavaksi jonkun joutavan sanasen tähden".
"Voi, hyvä isäni!" sanoi Katri, "juuri tätä teidän tulisuuttannehan minä pelkäsinkin. Minä tiesin, että, niin pian kuin olisin tuskani teille valittanut, siitä oli nouseva tulta ja tappelua, ikäänkuin uskonto, jonka meille rauhan herra on lähettänyt, ainoasti sopisi eripuraisuuden äidiksi. Ja siksi tahtoisin mieluummin nyt -- nytkin -- luopua maailmasta ja suruineni vetäytyä pois Elchon nunnien joukkoon, jos te vaan sallitte minun uhrata itseni. Mutta, isä -- lohduttakaa vaan sitten Heikki-parkaa, kun me olemme ijäksi erotetut -- ja puhukaa hänelle, ettei hän -- ettei hän -- kovin suutu minulle. -- Sanokaa hänelle, ettei Katri nyt enää koskaan ole tekevä hänelle kiusaa torumisellaan, vaan ainoasti aina rukoileva hänen puolestansa".
"Onpa tuolla tyttösellä kieli, joka saisi vedet nousemaan Saraceniläisenkin silmiin", virkkoi hanskuri, jonka omatkin silmät olivat yhtä täynnä kyyneleitä kuin Katrin. "Vaan enpä minä sittenkään taivu, vaikka nunna ja munkki ovat ruvenneet yhteen liittoon, ryöstääkseen ainoata lastani minulta. -- Mene nyt, tyttäreni, pois, että saan vaatteet päälleni, ja ole valmis tottelemaan mitä minulla tulee olemaan käskettävää sinun turvallisuutesi tähden. Pane itselles kokoon vähän vaatteita sekä mitä muuta kalliimpaa sinulla lienee. Ota sitten myös tuon Heikki-paran lahjoittaman rautakirstuni avaimet, ja jaa siinä tallella olevat kullat kahteen osaan -- pistä toinen puoli johonkuhun kukkaroon omaksi tarpeekses, toinen puoli tuohon tikattuun vyöhön, jonka olen ommellut matkoja varten. Näin on meillä kumpaisellakin mistä ottaa, jos kova onni meidät erottaisi -- ja siinä tapauksessa rukoilen että Luojan lähettämä tuuliaispää tempaisi lakastuneen lehden vaikka minne, vaan säästäisi tuoreen! -- Käske että ratsuni kohta paikalla satuloitaisiin, ja valmistettakoon myös se valkoinen tasajuoksuri, jonka eilen ostin sinulle, siinä toivossa että saisin nähdä sinun sillä ratsastavan St. Johanneksen kirkolle, eukko- ja piika-kansat perässäs, niin iloisena morsiamena kuin suinkin mikään, joka ikinä on kirkon pyhän kynnyksen yli astunut. Mutta mitä apua näistä loruista! -- Mene nyt vaan, ja muista, että pyhätmiehet aina paraiten auttavat niitä, jotka myös itse tahtovat auttaa itseään. Ei sanaakaan enää -- mene vaan, sanon ma -- ei nyt mitään tottelemattomuutta. Tyynellä saattaa perimies sallia pienen poikasen leikillään pidellä peräisintä; mutta -- niin totta kuin sielulleni autuutta toivon! -- kun myrsky riehahtaa ja laineet kuohahtavat, niin hän siihen tarttuu omin käsin. -- Mene nyt, ei sanaakaan enää!"
Katri läksi ulos isänsä käskyä paraan taitonsa mukaan täyttämään. Ukko hanskuri oli kyllä lempeä luonteeltaan ja suuresti mieltynyt lapseensa, jonkatähden joskus näkyi antavan vallan ja ohjat tyttärensä käsiin; mutta jos asianhaarat tahtoivat tyystimpää kotikuria, niin hän taas, sen Katri tiesi, hyvinkin ankarasti harjoitti isän valtaa ja vaati lapsensa kuuliaisuutta.
Sillä aikaa kuin kaunis Katri näin oli toimittamassa mitä isänsä oli määrännyt, ja kuin kunnon vanha hanskuri kiireesti puki päällensä, suoriutuen matkalle, kuului yht'-äkkiä lähenevä hevosenkavioin kopina heidän ahtaalta kadultansa. Ratsumies oli peittänyt itsensä viittaansa, jonka kaulus oli vedetty niin ylös, ettei alapuoli kasvoista näkynyt; lakki samaten oli vedetty alas otsalle, ja sen leveä sulkanen peitti kasvoin yläpuolen. Ratsumies hyppäsi maahan, ja vanha Dorothea tuskin vielä oli kerjinnyt vastatakaan hänen kysymykseensä, ilmoittaen että hanskuri oli makuukamarissaan, niin vieras jo astui rappusista ylös ja tuli hanskurin huoneesen sisään. Simo hämmästyi ja säikähtyi, sillä hän luuli tämän aikaisen kävijän oikeuden palvelijaksi, joka tuli häntä tyttärineen oikeuteen viemään; mutta hänen rintansa helpoittui kohta, kun vieras oli riisunut lakin päästään ja vetänyt pois kauluksen kasvoiltansa. Sillä nyt hanskuri tunsi kauniin Perth'in kaupungin ritarillisen ylituomarin, jonka käynti, sattui se mihin aikaan hyvänsä, oli tavattoman suuri kunnia. Mutta tähän päivän aikaan se yhtähyvin oli vallan kummastuttava, ja, asianhaaroihin katsoen, myös vähän peloittava.
"Ritari Charteris!" sanoi hanskuri. "Näin suuren kunnianko te osoitatte köyhälle palvelijallenne?"
"Hist!" varoitti ritari; "ei nyt ole joutaviin kohteliaisuuksiin aikaa. Minä tulin tänne siitä syystä, kun mies välistä on itse luotettavin sanansaattajansa, enkä nyt voi viipyä täällä kauemmin kuin sen verran vaan, että neuvon sinua, kunnon hanskuri, pakenemaan. Sillä tänäpäivänä tulee valtioneuvostossa vangituskäsky annettavaksi sinua sekä tytärtäsi vastaan, jotka olette väärä-uskoisuudesta syytetyt. Viipymisen täällä saisitte varmaan maksaa vapaudellanne, kenties myös hengellänne".
"Olen minäkin jo saanut kuulla jotain siitä", sanoi hanskuri, "ja olin nyt juuri lähdössä Kinfauns'iin, selittämään että olen aivan viaton tuohon hävyttömään kanteesen, sekä pyytämään teiltä, korkea herra, neuvoa ja suojaa".
"Sinun viattomuudestasi, Simo veikkonen, ei ole tuleva sinulle suurta apua, koska tuomarilla on ennestään omat luopumattomat luulonsa asiasta. Minun neuvoni olisi siis, sanalla sanoen, että lähtisit pakoon, parempia aikoja odottamaan. Mitä minun suojaani tulee, täytyy meidän odottaa siksi kun tuuli kääntyy; silloin vasta on siitä oleva sinulle jotain apua. Mutta jos vaan voit jossain piileskellä muutamia päiviä tai viikkoja, niin on varma uskoni, että valta jälleen on luiskahtava pois noilta hengellisiltä herroilta, jotka nyt yksissä neuvoin Albanyn herttuan kanssa kujeilevat hovissa ja huutavat kristityn opin väärennystä ainoaksi syyksi meidän maamme nykyiseen onnettomuuteen, jolla puheella ovat saaneet kuninkaan kokonaan kynsiinsä. Tätä nykyä on Robert kuningas antanut heille täyden valtuuskirjan väärä-uskoisia etsimään ja tuomitsemaan; onpa hän myös sen lisäksi suostunut siihen, että paavi on määrännyt Henrik Wardlaw'in St. Andrews'in arkkipiispaksi sekä Skotlannin ylipaimeneksi. Näin on hän siis Romalaisen käsiin antanut pois Skotlannin kirkon vapaudet ja etuudet, joita hänen edeltäjänsä, hamasta Malcolm Canmoren ajoista asti, olivat niin urhoollisesti puolustaneet. Ennenpä olisivat hänen uljaat esi-isänsä allekirjoittaneet liiton itse Paholaisen kanssa, kuin tämmöisessä asiassa taipuneet Romalaisen liikoihin vaatimuksiin!"
"Voi, voi, ja mistä apua siihen saattaa tulla?"
"Ei mitään muuta, vanha ystäväni, kuin että pian saadaan vallankumous aikaan hovissa", sanoi ritari Charteris. "Kuninkaamme on niinkuin peili, jossa ei itsessään ole mitään valoa, vaan joka yhtä mieluisasti heijastaa vaikka mitä valoa hyvänsä, mikä milloinkin sattuu sen eteen. Onpa asia tämmöinen, että Douglas'in kreivi, vaikka muuten yhdessä liitossa Albanyn herttuan kanssa, on aivan vastahakoinen noiden nyt vallitsevain pappien liioille vaatimuksille, sillä hän oli riidassa heidän kanssaan, sen vuoksi kun hänen joukkonsa kävi väkinäisesti majailemassa Arbroath'in luostarissa. Hän on nyt pian palaava vielä mahtavampana entistänsä, sillä huhu käy, että hän on ajanut March'in kreivin pakoon. Hänen palattuaan on maailma täällä muuttuva; sillä hänen läsnä-olonsa on pitävä Albanyn herttuan kurissa. Sen lisäksi aikovat monet aatelisherrat -- minäkin niiden joukossa, niinkuin meidän kesken puhuen, sinulle voin ilmoittaa -- ruveta liittoon Douglas'in kanssa yhteisten oikeuksiemme puolustukseksi. Sinun maanpakolaisuutes on siis loppuva samassa kun hän tulee hoviin takaisin. Sinun pitäisi nyt vaan vähäksi aikaa etsiä itselles joku piilopaikka".
"Mitä siihen tulee", sanoi hanskuri, "ei minulla ole mitään hätää; sillä minulla on täysi oikeus vaatia suojaa tuolta Vuorelais-päälliköltä, Gilchrist Mac-Ian'ilta, Duhele-clan'in hallitsijalta!"
"No, jos sinä hänen viittansa alle suojaan voit päästä, niin et tarvitse mitään muuta turvaa -- ei minkään Alankomaan maallisen tai hengellisen tuomarin käsi ylety Vuoriston rajan yli".
"Mutta tyttäreni, jalosukuinen herra ritari -- minun Katrini?" sanoi hanskuri.
"Vie hänet mukaasi, veikkonen. Kauraleipä on vaan pitävä hänen kauniit hampaansa valkoisina, vuohen maito on taas punaava hänen poskensa, joista tämä nykyinen pelko on veret pois-ajanut. Ja kelpaapa Perth'in Kaunottarenkin nukkua levollisesti Vuoriston sanajaloista tehdyllä vuoteella".
"Epäilykseni ei, jalo herra, tulekaan semmoisista mitättömistä syistä", virkkoi hanskuri. "Katri on vaan halvan porvarin tytär, eikä ole liikaan ylellisyyteen ruoan tai asunnon suhteen tottunut. Mutta Mac-Ian'in poika on monta vuotta asunut minun katokseni alla, ja -- täytyyhän se tunnustaa -- olen ma havainnut hänen katselevan tytärtäni -- Katri on melkein kuin Heikki Sepän kihlattu morsian -- semmoisilla silmillä. -- -- Ja vaikka en siitä täällä kotona, Curfew-kadun varrella, juuri liioin huolinut, niin se minua hiukan peloittaisi tuolla Vuoriston laaksoissa, missä minulla ei ole yhtään ainoata ystävää, ja Mac-Ian'illa monta".
Ritarillinen ylituomari vastasi tähän selitykseen pitkällä vihellyksellä. "Hyh, hyh! -- No, koska asia on semmoinen, neuvoisin sinua lähettämään tyttäresi Elchon luostariin, jonka abbedissa, jos oikein muistan, on teille sukua. Niin tosiaan, niinhän se itsekin sanoi minulle olevansa, lisäten vielä, että hänellä on suuri rakkaus Katriin sekä kaikkiin, mitkä sinun omaisiisi kuuluu, Simo".
"Kyllä mar', jalo herra, sen uskon, että abbedissalla on meihin semmoinen rakkaus. Totta hän mielellään ottaisi huostaansa tyttäreni sekä kaikki varani ja tavarani päälliseksi. -- Onpa mar' vaan hänen rakkautensa hiukan kiinteistä laatua, eikä juuri enää taitaisi hellittää käsistänsä tyttöstäni eikä hänen myötiäisiään".
"Hyh, hyh!" vihelsi taas Kinfauns'in herra. "Thanen risti auttakoon! -- onpa tää aika sekava vyyhti selittää, veikkonen. Vaan eipä kuitenkaan saa tulla sanotuksi, että kauniin Perth'in kaupungin kaunein neitonen suljettiin luostariin, aivan kuin veroksi vietävä kana vasuun, juuri vähää ennen kun hänen piti mennä vihille meidän uljaan porvarin Wynd'in Heikin kanssa. Se ei saa tulla sanotuksi, niin kauan kuin minulla on miekka vyölläni, kannustimet kantapäissäni, ja niin kauan kuin minua sanotaan Perth'in ylituomariksi".
"Mutta mikäs neuvoksi, jalo herra?"
"Meidän pitää kaikkein ottaa joku osa vaarasta päällemme. Tule nyt vaan ja laita itses sekä tyttäres hevosen selkään. Te saatte seurata minun kanssani, ja saapas nähdä kuka silloin uskaltaa teihin karsaasti katsahtaa. Vangituskäsky sinua vastaan ei ole vielä kirjoitettu, ja jos he lähettävät Kinfauns'iin jonkun oikeudenpalvelijan, jolla ei ole kuninkaan oma-allekirjoittama käsky muassa, niin -- sen vannon Punaisen Rosvon sielun kautta! -- sille semmoiselle sanansaattajalle minä syötän hänen tuomansa kirjeen vaksineen, pärmineen, suuhun. Hevosen selkään, hevosen selkään vaan nyt! Ja sinä kaunottareni", lisäsi hän, kääntyen Katrin puoleen, joka juuri samassa astui sisään,
"Hevosen selkään vaan, ja älä pelkääkään, Kartta[31] onpi, siis ei hätääkään!"
"Nyt on minulle", virkkoi hyväntahtoinen ylituomari, "juohtunut mieleen keino, jolla voin viikon tai parin ajaksi suojata teitä molempia vihollistenne ilkeydestä, ja sillä välin, niin toivon varmaan, on maailman näkö hovissa taas muuttuva. Mutta siksi että paremmin tietäisin arvata, mitä tulee tehdä, pyytäisin sinua, Simo veikkonen, minulle suoraan selittämään, minkälaisissa tekemisissä olet ollut Gilchrist Mac-Ian'in kanssa, koska sinä häneen niin lujasti luotat. Olethan sinä muuten tarkasti kuuliainen meidän kaupungin asetuksille ja tiedät myös kuinka ankarien rangaistusten uhalla niissä on kielletty kaikkia porvareita olemasta salaliitossa ja yksissä neuvoissa Vuoriston heimokuntain kanssa".
"Kyllä se on totta, jalo herra. Mutta tiedättehän te myös, että meidän ammattikunnallamme, joka työssämme tarvitsee nautain, peurain sekä muitten eläväin nahkoja, on etuoikeus ja lupa olla asioissa Vuorelaisten kanssa, koska he paremmin kuin mitkään muut voivat hankkia nuo aineet, joilla me ammattiamme voimassa pidämme kaupungin suureksi hyödyksi. Siitä on tullut että minulla on ollut paljon tekemistä noitten ihmisten kanssa. Ja voinpa panna sieluni autuuden pantiksi, ettei missään voi löytää rehellisempiä, kunniallisempia asiaveljiä, eikä missään miehiä, joiden kanssa asioidessa voipi helpommin ansaita rehellisesti saadun penninsä. Olen ma aikanani useammat kerrat käynyt pitkillä matkoillakin Vuoriston syrjäisimmillä sydänmailla heidän päällikköinsä luvatun turvan nojassa; enkä ole missään muualla nähnyt kansaa, joka olisi uskollisempi sanalleen, jos kerran olet saanut heidät sulle jotain lupaamaan. Ja mitä erittäin Gilchrist Mac-Ian'iin tulee, niin hän kyllä on hiukan liian hätäinen ihmisiä tappamaan ja taloja polttamaan, kun hänellä on veriviha jonkun kanssa; mutta muuten en ole missään nähnyt miestä, joka vaeltaisi oikeampaa, suorempaa tietä".
"Sinä puhut heistä parempaa kuin mitä ennen olen kuullut", virkkoi ritari Charteris; "vaikka minullakin on ollut yhtä ja toista tekemistä noitten Vuoriston maankulkijainten kanssa".
"He ovat ihan toisenkaltaiset ystävilleen, toisenkaltaiset vihollisilleen, se teidän pitää huomata, jalo herra", sanoi hanskuri. "Oli se muuten, miten oli; mutta sattuipa että minulla oli tilaisuus kerta olla Gilchrist Mac-Ian'ille suureksi avuksi. Nyt on noin kahdeksantoista vuotta siitä, ja silloinkin oli sota Duhelen sekä Chattan'in clan'ien välillä -- harvoinpa onkin heillä rauhaa keskenään -- ja edellistä kohtasi semmoinen teloitus, että heidän päällikkönsä, Mac-Ian'in perhekunta melkein sukupuuttoon hävitettiin. Seitsemän hänen poikaansa sai surmansa tappelussa tai tappelun jälkeen; hänen itse täytyi lähteä pakoon; hänen linnansa valloitettiin ja poltettiin poroksi. Hänen vaimonsa, joka silloin juuri oli pian synnyttävä, pakeni metsään yhden uskollisen palvelijan sekä hänen tyttärensä seurassa. Siellä hän suuressa surussa ja vaivassa synnytti pojan; ja koska äiti kurjassa tilassaan ei jaksanut imettää lastansa, niin tätä syötettiin metsäkauriin maidolla, joka elävä palvelijan oli onnistunut saamaan elävältä kiinni paulalla. Vasta monta kuukautta myöhemmin Mac-Ian, toisessa tappelussa mainittuin villien heimokuntain välillä, vuorostaan voitti vihollisensa ja valloitti menetetyn maansa takaisin. Sanomattomalla riemulla kuuli hän silloin, että hänen vaimonsa sekä lapsensa vielä olivat elossa; sillä ei hän ollut toivonut enää koskaan saavansa nähdä heistä muuta kuin valjenneet luut, sen perästä kun sudet ja metsäkissat olivat niistä kaikki lihat poiskalunneet.
"Mutta yleinen voimallinen taikaluulo, jommoisia tuossa oppimattomassa kansassa on niin paljon, esti päällikköä kuitenkin täydesti nauttimasta sitä iloa, että hänen ainoa poikansa oli pelastunut. Vanha ennustus kävi kansassa, että heimokunnan valta oli raukeava pojan kautta, joka oli rautatammipensaan juuressa syntynyt ja valkoisen metsäkauriin maidolla imetetty. Tämä ennustus pahaksi onneksi sopi tismalleen päällikön ainoaan, elossa olevaan poikaan; ja clan'in vanhimmat vaativat siis, että poika taikka tapettaisiin, taikka kumminkin vietäisiin pois kauas heimokuntansa alueelta ja kasvatettaisiin sukuperästänsä tietämättä. Gilchrist Mac-Ian'in täytyi suostua; hän valitsi jälkimmäisen ehdon ja lapsi kasvatettiin Conachar'in nimellä minun kodissani. Ensin oli aikomus kokonaan salata häneltä kuka hän oli ja mikä oikeus hänellä oli päästä lukuisan, sotaisan kansan hallitsijaksi. Mutta vuosien vieriessä kuolivat vähitellen nuot vanhimmat, joiden päätös oli ollut niin voimallinen, taikka myös tulivat he vanhuuttansa kykenemättömiksi yhteisiin asioihin osaa ottamaan. Toiselta puolen Gilchrist Mac-Ian'in voima oli vahvistunut hänen onnellisten sotainsa kautta Chattan clan'ia vastaan, joilla hän jälleen oli saanut taistelevain heimokuntain vallan tasapainoon, niinkuin oli ollut laita ennen tuota onnetonta teloitusta, josta teille, korkea-arvoinen herra, jo kerroin. Kun hänen valtansa näin nyt oli vahvalla pohjalla, tuli hänelle tietysti halu tuottaa ainoa poikansa takaisin luoksensa ja kotiinsa; siksi lähetin hänen käskystään monta kertaa nuoren Conachar'in Vuoristoon. Tämä nuorukainen olikin ikään kuin luotu, kauniisen näköönsä ja uljaasen ryhtiinsä nähden, isänsä sydäntä ihastumaan. Viimeinkin mahtoi poika arvata syntyperänsä salaisuuden, taikkapa lienee joku sen hänelle ilmoittanut. Ja vastahakoisuus minun rehelliseen ammattiini, jota tuossa ylpeässä Vuorelais-heitukassa aina oli ollut, rupesi nyt näyttämään itseänsä julkisesti. Enpä uskaltanut enää edes mitata hänen selkämystäänsä kepilläni, siinä pelossa että saisin siitä kohta puukonpistoksen -- gaeliläiseksi vastaukseksi minun saksilaiseen moitteeseni. Silloin rupesi minun tekemään mieli päästä hänestä, varsinkin koska hän alkoi osoittaa liikaa mieltymystä Katriin, joka muka oli yrittänyt pestä tuota Mustalaista valkoiseksi ja opettaa Vuoriston metsäläistä ihmistapoihin, ihmisenkaltaiseen armahtavaisuuteen. Hän tietää itsekin nyt mikä loppu siitä tuli".
"Ei, isäni", sanoi Katri; "olihan se varmaankin vaan kristityn velvollisuus, että yritin temmata palavan kekäleen pois tulesta".
"Mutta ei suinkaan suurta viisautta", vastasi isä, "että milt'et polttanut sormiasi siinä semmoisessa työssä. -- Mitäs te, korkea herra, siitä sanotte?"
"Korkea herra ei suinkaan tahtoisi loukata Perth'in kaupungin Kaunotarta", virkkoi ritari Charteris, "ja hän kyllä tuntee mainitun neidon sydämen puhtauden sekä totuuden. Mutta kuitenkaan ei hän voi olla arvelematta, että jos tuo metsäkauriin imettämä olisi ryppyinen, laiha, vääräsääri ja punatukka, niinkuin moni Vuorelainen, jonka minä olen nähnyt, niin on suuresti epäiltävä, tokkahan Perth'in kaupungin Kaunotar olisi ollut yhtä harras häntä kesyttämään. Ja jos Katri olisi ollut yhtä vanha, ryppyinen ja koukkuselkäinen kuin se vanha ämmä, joka tän'-aamuna minulle oven avasi, niin panisin kultakannustimeni vetoon Vuorelaisen pieksuparia vastaan, että tuo metsässä kasvanut kauriinpoika ei olisi suinkaan jäänyt saarnaa toistamiseen kuulemaan. -- Sinä naurat, Hanskuri, ja Katrin posket punastuvat närkästyksestä. Olkoon vaan menneeksi, vaan niin on maailman meno".
"Se on tapa, jolla maailman ihmiset lähimmäistänsä tuomitsevat, korkea-arvoinen herra", vastasi Katri vähän tulistuneena.
"No, no, kaunis pyhimys, anna toki leikkipuhe anteeksi", nauroi ritari; "ja sinä, Simo, kerro meille kuinka tuo asia loppui -- Conachar viimein arvattavasti karkasi pois Vuoristoon, eikö niin?"
"Hän meni sinne takaisin", sanoi hanskuri. "Täällä Perth'issä kulki pari, kolme vuotta eräs Vuorelainen, tuommoinen asiantoimittaja, joka tuli ja meni milloin milläkin tekosyyllä, mutta todentodella hän oli sanansaattajana Gilchrist Mac-Ian'in sekä nuoren Conachar'in eli Eachin'in välillä -- tällä jälkimmäisellä nimellä häntä nyt mainitaan. Siltä Vuorelais-pojalta sain tietää, että 'valkean metsäkauriin kasvatin' maanpakolaisuus-tuomio oli uudestaan tullut heimokunnan kokouksen mietittäväksi. Conachar'in kasvatus-isä, Tammiston Torkil, vanha metsämies tuli kokoukseen kahdeksan poikansa kanssa, jotka ovat pulskeimmat miehet koko clan'issa, ja vaati maanpakolais-tuomion kumoomista. Hänen sanansa olivat sitä vaikuttavammat, koska hän itsekin oli _Taitschatar_ (tietäjä), niin että hänen luultiin olevan tekemisissä näkymättömän maailman kanssa. Hän vakuutti tehneensä taikatempun, nimeltä _Tine-egom_; hän oli loitsinut esiin haltijan, jolta pakoitti sen tiedon, että Eachin Mac-Ian oli ainoa mies, joka nyt pian tulevasta taistelusta oli pääsevä eheänä, ilman verihaavaa eikä vammaa. 'Siksi', päätti Tammiston Torkil, 'on tämän kohtalon suojeleman nuorukaisen läsnä-olo taistelussa välttämättömän tarpeellinen voiton saamiseksi. Siitä olen niin varma, että, jos ei Eachin seiso Duhelen-clan'in rivissä, en minä, hänen kasvatus-isänsä, eikä yksikään minun kahdeksasta pojastani ole nostava kättänsä tuossa taistelussa'.