Chapter 27

"Sinä olet vaiti, mun poikani, vaikka meillä molemmilla olisi niin paljon puhuttavaa", virkkoi Simo Hanskuri. "Arvelepas sitä, että lesken, Marketta Proudfuten, jos hän nähnee syytä nostaa kannetta jotakuta ihmistä vastaan tuosta hänelle sekä hänen orpolapsilleen tehdystä pahasta, tulee kannattaa kannettansa jonkun hänen puolestaan taistelevan kautta, meidän lakimme sekä tapaimme mukaan. Sillä olipa se murhamies kuka hyvänsä, niin me tuon aatelis-herrojen seuralais-joukkion kyllä hyvin tunnemme, ollaksemme varmat, että epäluulon alaiseksi tuleva mies on vaativa asian ratkaisemista miekalla, pilanteoksi kenties meille, joita he aina haukkuvat porvari-pelkureiksi. Vaan niin kauvan kuin meillä on verta suonissamme, Heikki, me emme sitä haukkumista saa sallia".

"Kylläpä mä näen, mihinkä te tahtoisitte minua työntää, isä," vastasi Heikki alakuloisesti; "ja Pyhä Johannes sen tietää, että minä olen totellut käskyjä taisteluun yhtä mieluisesti kuin sotahevonen torven torahdusta. Mutta arvatkaas vaan, isä, kuinka minä useammat kerrat olen menettänyt Katrin suosion, niin että jo aivan epäilin, voinko sen koskaan enää saada takaisin, siitä että sormeni, niin sanoakseni, ovat liiankin syyhyneet sotaan. Ja nyt juuri ovat meidän riitamme sovitetut, ja toivoni, -- jotka vielä tänä aamuna näkyivät olevan kauempana kuin mitä maalliset silmät kannattivat nähdä, ovat tulleet likemmäksi ja muuttuneet kirkkaammiksi kuin koskaan ennen. Pitääkö minun nyt, oman armaani anteeksi-anto-suutelo vielä vereksenä huulillani, ryhtyä johonkuhun uuteen väkivallantekoon, joka, niinkuin te kyllä tiedätte, on hänen mieltään kovasti pahoittava".

"Vaikea on minun neuvoa sinua", virkkoi Simo; "mutta sitä vaan tahtoisin nyt sinulta kysyä -- onkos sulla vai ei syytä arvella, että tuota kovaonnista Olivier parkaa on luultu sinuksi?"

"Kylläpä pahoin pelkään niin olleen", sanoi Heikki. "Hänen arveltiin olevan hiukan minunnäköiseni, ja se apina-parka oli oikein harjoittamalla opiskellut minun pään pitoani ja astuntaani, vieläpä lisäksi niitä lauluja, joita minulla on tapana vihellellä; sillä kaikella hän pyysi niin paljon kuin mahdollista enentää kaltaisuuttamme, josta hän niin ylpeili. Onhan mulla vihamiehiä yltäkyllin, niin täällä kaupungissa kuin myös maalla, joiden voi mieli palaa minulle pahaa kepposta tekemään; hänellä, minun tietääkseni, ei ollut yhtään".

"Niin, Heikki, enpä voi muuta sanoa, kuin että tyttäreni mieli kyllä mahtaa käydä pahaksi. Hän on paljon seurustellut Klemetti-isän kanssa, ja saanut päähänsä tuommoisia oppeja rauhasta sekä anteeksi-antamisesta, jotka mielestäni ovat jokseenkin sopimattomat tässä maassa, missä ei laki suojaa meitä, jos ei meissä liene miehiä itseämme itse suojelemaan. Jos päätät käydä tähän taisteluun, niin lupaan tehdä parastani, saadakseni hänet katsomaan asiaa samalta kannalta kuin meidän kaupungin muukin kunnon vaimomäki. Vaan jos päätät jättää asian sikseen -- jättää kostamatta surman, joka Olivier'ille on tullut kohtaloksi sinun sijastas -- jättää lesken ja orvot ilman mitään hyvitystä puolison ja isän menettämisestä -- silloin lupaan etten tuomitse sinua liian kovin, vaan muistan, minulla kumminkaan ei olevan oikeutta moittia sinun kärsivällisyyttäs, koska siihen on syynä rakkaus minun lapseeni. Mutta siinä tapauksessa, Heikki, meidän täytyy muuttaa pois tästä kauniista kaupungistamme, sillä täällä me olisimme vaan ylenkatsottu perhekunta".

Heikki ohkasi syvään ja oli taas ääneti hetkisen aikaa, ennen kun vastasi:

"Parempi kuolema kuin häpeä, vaikken saisikaan koskaan enää astua Katrin silmien eteen. Jos vielä olisi niinkuin eilen, niin olisin mennyt parastakin miekkamiestä vastaan noista kaikista huoveista niin iloisesti kuin ikinä Vapunpäivän tanssiin. Mutta tänäpäivänä, kun Katri juuri melkein on sanonut: 'Heikki, mä rakastan sinua!' -- se on vallan kova käsky, Hanskuri vaari. Mutta se on kaikki minun omaa syytäni! Tuota onnetonta Olivieriä! Olisipa minun pitänyt hänelle suoda katokseni suojaksi, koska hän rukoili minua pelkonsa tuskassa. Taikka jos olisin lähtenyt häntä saattamaan, niin olisin estänyt tämän kohtalon taikka myös itsekin tullut siihen osalliseksi. Mutta minä soimasin häntä, pilkkasin häntä, kirosin häntä, vaikka kyllä pyhät miehet tietävät, että ne pahat sanat kaikki vaan tulivat ärtyneen sydämeni kärsimättömyydestä. Minä ajoin hänet ulos ovestani, vaikka tiesin hänen olevan niin tuiki turvattoman, ajoin hänet siihen surmaan, joka kenties oli aiottu minulle. Minun nyt kohta täytyy kostaa häntä, jos en tahdo ikäni pituista häpeää itselleni. Katsokaas, isä -- minun sydämeni on sanottu olevan yhtä kovan kuin teräs, jota takoilen -- vaan vuodattaako kirkastettu teräs tämmöisiä kyyneleitä? -- Häpeä kyllä että minun silmistäni niitä vuotaa!"

"Ei se ole mikään häpeä, minun armas poikani", virkkoi Simo. "Sinä olet vaan yhtä helläsydäminen kuin urhoollinen. Mutta olisi meillä kuitenkin vielä kenties yksi mahdollisuus päästä siitä. Saattais olla ettei onnistuisi keksiä ketään, johon epäluulo voi kiintyä, ja jos ei semmoista löydetä, niin ei taistelusta voi olla puhetta. Kova seikka se kyllä on, kun täytyy toivottaa että tää viaton veri jäisi kostamatta. Mutta jos tään ilkeän murhan tekijä nyt pysyy tietymättömissä tällä hetkellä, niin pelastut sinä kostamisen velvollisuudestas, ja Herra taivaassa on kyllä aikanaan itse täyttävä sen koston".

Näin puhuessaan olivat he nyt saapuneet sille kadun kohdalle, missä raatihuone seisoi. Kun he tulivat ovelle ja tunkivat kansanjoukkojen läpi, joita katu oli melkein täpösten täynnä, näkivät he että siellä seisoi vahtimassa aseellinen porvariparvi sekä noin viisikymmentä peitsimiestä Kinfauns'in herran väestä; sillä ritari Charteris oli yhdessä liittoveljiensä, Gray'tten, Blair'ien, Moncreiffien sekä muitten kanssa, tuonut jommoisenkin ratsuvoiman, joista nämät tässä olivat osa. Perille tultuansa hanskuri ja seppä heti paikalla vietiin siihen saliin, missä kaupungin hallitunmiehet olivat koossa.

KAHDESKYMMENES LUKU.

Kalvakka leski portill' itkevi Ja parkuin oikeutta vaativi.

Bertha.

Perth'in raatihuoneen neuvoittelusalissa oli nyt omituinen näkö tarjona. Synkännäköisessä huoneessa, joka sai hämärän ja sopimattoman valaistuksen kahden erimuotoisen, erikokoisen ikkunan kautta, istui suuren, tammisen pöydän ympärillä joukko miehiä. Perempänä istujat olivat kauppiaita s.o. killanveljeksiä tai puotimiehiä säätynsä mukaisissa, siivoissa puvuissa, joiden yli useimmilla heistä oli "Kaulassaan ijällisess' sodan merkit", nimittäin rautakaulus sekä kanninhihna, josta miekka riippui. Pöydän alimmissa sijoissa istui käsityöläisiä, ammattikuntien vanhimmat eli "dekaanit" tavallisissa arkivaatteissansa, vaikka ne nyt olivat tavallista huolellisemmin siivotut. Heilläkin oli kaikenlaisia varuksia suojanansa. Muutamilla oli "musta jakku", tröijy peitetty pienillä vinoisen neliskulman muotoisilla rautalevyillä, jotka riippuivat rivittäin, yhdestä suipustaan ommeltuna kiinni, ja olivat lujana suojana ruumiille, taipuen kaikkia sen liikuntoja myöten. Monella taas oli härännahkainen kylteri, joka kesti sekä miekansivallukset että myös peitsen pistot, jos ei sivaltaja tai pistäjä ollut tavattoman väkevä. Pöydän alipäässä, koko tuo kirjava ympärillään, istui herra Ludvik Lundin; hän ei ollut mikään soturi, vaan pappi, St. Johanneksen kirkon kirkkoherra; hänellä oli papillinen pukunsa yllään ja läkkiä sekä paperia edessänsä. Hän oli majistraatin sihteerinä ja sai, niinkuin kaikki papit siihen aikaan -- heitä sanottiinkin paavin ritareiksi -- arvonimityksen _Dominus_ tahi käännettynä "herra", joka muuten vaan oli maalliselle ritaristolle tuleva.

Neuvopöydän ylipäässä istui korkeammalla istuimella ritari Charteris täysissä, loistaviksi kirkastetuissa teräsvaruksissa; hänen näkönsä oli omituisena vastakohtana noitten ainoasti jolloinkulloin aseisin kutsuttuin porvarein kirjavalle, puoleksi sotaiselle, puoleksi rauhalliselle puvulle. Ylituomarin käytös oli sitä laatua, että se kyllä selvään osoitti likeistä yhteyttä, jonka yhteiset edut olivat saaneet aikaan hänen ja kaupungin sekä raatimiesten välillä; mutta samassa se myös kuitenkin antoi tuntea sen korkeamman arvon, joka tässä kokouksessa, missä hän istui puheenjohtajana, oli tuleva hänelle, aikakauden mielipiteitten mukaan, hänen aatelisen sukuperänsä ja ritariutensa perustuksella. Kaksi knaappia seisoi hänen takanansa; toisella oli kädessänsä ritarin lippu, toisella kilpi, missä näkyi Charteris'in vaakuna, nimittäin väkipuukkoa tai miekkaa pitävä käsi ja sen alla ylpeä allekirjoitus: "Tää on minun oikeuskirjani!" Kauniille hovipojalle oli Kinfauns'in herran miekka uskottu; toisella oli peitsi huostassansa. Kaikki näät ritarin-arvon ulkonaiset merkit olivat nyt sitä tyystemmin mukaan tuodut, siitä syystä kun ritari täällä toimitti kaupungin hallitusmiehen virkaa. Herra Charteris'in omassa personassa näkyi nyt jonkunlainen juhlallinen jäykkyys, joka ei luonnollisesti ollut omainen hänen suoralle, iloiselle mielenlaadulleen.

"Vai tulitte te viimeinkin, Heikki Seppä ja Simo Hanskuri", lausui ylituomari. "Tiedättekö te, että me olemme tässä saaneet odottaa teitä. Jos se toisten vielä tapahtuu, meidän istuessamme tässä paikassa, niin määräämme teille semmoiset sakot, että niiden suorittaminen ei ole tuntuva teistä iloiselta. No, no -- ei huoli selitellä. Selityksiä tällä kertaa ei ole vaadittu, ja toisten niistä ei tule apua. Minä saan siis teille antaa tiedoksi, kunnon mestarit, että meidän arvoisa sihteerimme tässä on kaikkia asianhaaroja myöten pöytäkirjaan pannut, mitä nyt teille lyhyesti kerron, että kuulisitte mitä teiltä nyt vaaditaan, Heikki Sepältä erittäin. Meidän naapuri-vainajamme, Olivier Proudfute, löydettiin tän'-aamuna kuoliana Isoltakadulta, juuri Wynd-kadun kulmalta. Hän näkyy saaneen kovan läimäyksen lyhyellä kirveellä, takaapäin ja arvaamattansa, ja tätä hänen surmaansa ei voi sanoa muuksi kuin ilkeäksi, ennalta mietityksi murhaksi. Sen verran rikoksesta. Murhamiestä emme voi vielä muusta kuin asianhaaroista arvata. Arvoisan kirkkoherran herra Ludvik Lundin'in pöytäkirjasta näemme, että useammat hyvämaineiset vieraatmiehet näkivät naapuri-vainajamme, Olivier Proudfuten, vielä myöhään yöllä osallisna Morrice-tanssijain ilopidossa, viimeksi Simo Hanskurin talon edustalla Curfew-kadulla, missä he taas pitivät leikkiänsä. Myöskin on tietty, että hän tässä paikassa erosi muusta joukosta, vähän aikaa puheltuansa Simo Hanskurin kanssa, ja lupasi kumppaleilleen tullaksensa Griffin-ravintolaan, siellä illan iloa loppuun viettämään. -- Nyt, Simo, kysyn teiltä, onko tää täysi tosi, sen verran kuin te tiedätte? Ja vielä toiseksi kysyn, mistä te puhelitte keskenänne Olivier Proudfuten kanssa?"

"Herra ylituomari ja jalo-arvoinen herra ritari Charteris", vastasi Simo Hanskuri, "teille niinkuin tälle kunnioitettavalle kokoukselle saan antaa tiedoksi, että mainitun tässä läsnä-olevan sepän ja minun omaisteni välillä oli noussut nurjaa mieltä muutamain Heikki Sepän käytöksestä liikkuvain pahain huhuin tähden. Ja koska sanottu meidän naapuri-parkamme, Olivier Proudfute, myös oli noita huhuja levitellyt, niinkuin semmoinen juoruin juoksuttaminen ylimalkaan olikin hänelle omansa, niin puhelimme me keskenämme pari sanaa siitä seikasta. Ja, sen verran kuin tiedän, oli hänellä, minut jättäessään, aikomus mennä Heikki Sepän luokse. Sillä hän erosi muista Morrice-tanssijoista, luvaten tulla sitten, niinkuin te, jalo herra, jo sanoitte, heidän jälkeensä Griffin-ravintolaan, siellä illan iloa loppuun viettämään. Mutta mitä hän todella lienee tehnyt, sitä en tiedä sanoa, koska en sitten enää ole nähnyt häntä elävänä".

"Siin' on kyllin", sanoi ritari Charteris, "ja se sopiikin aivan yhteen kaiken kanssa, mitä me muuten olemme kuulleet. -- Sitten arvokkaat porvarit, me tiedämme että meidän naapuri-parkamme joutui keskelle yöjalkalais- ja maskeraati-joukkoa Isollakadulla. Nämät hänelle häjysti tekivät väkivaltaa, pakoittivat häntä keskellä katua polvilleen lankeemaan ja vasten tahtoansa äärettömiä viinin määriä suuhunsa juomaan, siksi kun hän vihdoin heiltä pääsi pakoon. Tämä väkivalta tehtiin paljastetuin miekoin sekä huikeilla huudoilla ja kirouksilla, niin että se veti useampain ihmisten huomion puoleensa. Muutamat, jotka melusta säikähtyneinä katsahtivat ulos ikkunoistaan, ja samoin myös yks tai kaks sivukulkijaa, jotka vetäytyivät syrjemmäksi pois tulisoihtuin valosta, ettei heitä myös ruvettaisi pahoin pitelemään, näkivät omin silmin, kuinka meidän naapurimme kanssa meneteltiin keskellä kaupunkimme katua. Ja vaikka nuot pauhaajat olivat valepuvuissa, naamus kasvoin peittona, tunnettiin heidän pukimensa kuitenkin selvästi; sillä ne olivat tuommoisia eriskummallisia maskeraatti-vaatteita, jotka olivat tulleet ommelluiksi muutamia viikkoja ennen, ritari Ramornyn käskystä, joka on tallimestari kuninkaallisen korkeuden Rothsayn herttuan, Skotlannin perintöprinssin, palveluksessa".

Puoli-ääninen ohkaus kuului ympäri läsnä-olevaa joukkoa.

"Niin", jatkoi ritari Charteris, "näin on asiain laita -- meidän tiedustelemisemme ovat saattaneet surullisiin ja peloittaviin päätöksiin. Mutta samoin kuin ei kukaan ihminen voi olla enemmän murheissaan kuin minä, että ne siihen suuntaan näkyvät viittaavan, samoin ei kukaan ihminen maan päällä voi vähemmän kuin minä niitä pelätä. Asia on semmoinen -- useammat käsityöläiset, jotka siinä ovat olleet työssä, vakuuttavat ritari Ramornyn käskemään maskeraatipukuin olleen juuri samannäköisiä kuin niiden miesten puvut, joiden nähtiin Olivier Proudfutea pahoin pitelevän. Ja yksi käsityöläinen, Wingfield sulkamestari, joka näki nuot pauhaajat, silloin kun meidän naapurimme oli heidän käsissänsä, todistaa että heillä oli vöillään ne samat vyöt, päässään ne samat kruunut maalatuista sulkasista, jotka hän itse oli laittanut prinssin tallimestarin käskystä. -- Sen perästä kun hän noiden peuhaajain käsistä pääsi, katoaa Olivier tietymättömiin; mutta me voimme todistaa, että naamiojoukko sitten meni ritari Ramornyn majatalolle, mihin heidät päästettiin sisään, sen perästä kun hiukan nimeksi oli vastusteltu. -- Vaan käypä kuitenkin semmoinen huhu, Heikki Seppä, että sinä vielä näit onnettoman naapurimme, senkin jälkeen kun hän oli ollut noiden yöjalkalaisten käsissä -- mitä perää on siinä huhussa".

"Hän tuli minun kotiini Wynd-kadun varrella", sanoi Heikki, "noin puoli tuntia ennen keski-yötä. Ja minä olin hiukan vastahakoinen häntä sisään päästämään, koska hän oli laskiais-iloa pitänyt, vaan minä olin istunut kotona; sillä sanoohan sananlasku, ett': 'eipä huimapää humala, sovi selvän kumppaliksi'".

"Ja minkälaisessa tilassa hän näytti olevan, silloin kun hänet sisään päästit?" kysyi ylituomari.

"Olipa hän", vastasi seppä, "aivan hengähdyksissä ja jutteli yhä siitä, että oli ollut hengenvaarassa yöllisten peuhaajain käsissä. Mutta minä en siitä juuri paljoa lukua pitänyt, koska hän aina oli ollut pelkurimainen, jäniksensydäminen mies, vaikka kyllä muuten kunnon ihminen, ja siis luulin hänen enemmän puhuvan omia luulottelemisiaan kuin totta. Mutta ikäni kaiken olen nyt katuva sitä kovasti pahaa tekoani, etten lähtenyt häntä saattamaan, niinkuin hän pyysi; ja jos saan elää, aion maksaa messuja hänen sielunsa hyväksi, sen syntini sovitukseksi".

"Kertoiko hän minkälaisia ne olivat olleet, jotka häntä hätyyttivät?" kysyi ylituomari.

"Yöllisiä peuhaajoita maskeraati-puvuissa", vastasi Heikki.

"Ja sanoiko hän pelkäävänsä, että kotimatkalla taas voisi joutua heidän käsiinsä?" kysyi taas ritari Charteris.

"Hän nimen-omaan ilmoitti pelkonsa väijyvistä vihollisista, jota minä kuitenkin joutavaksi loruksi ajelin, koska en saattanut kadulla ketään keksiä".

"Eikö hän siis saanut sinulta minkäänlaista apua?" jatkoi ylituomari.

"Saipa, kun saikin, jalo-arvoinen herra", vastasi seppä. "Hän vaihtoi Morrice-tanssijan pukunsa minun kypäriini, härännahkaiseen kylteriini sekä kilpeeni, jotka hänellä, niin kuulin, vielä olivat, kun hän löydettiin. Ja minulla on kotona hänen Morrice-lakkinsa tiukuineen, ynnä myös tröijy sekä muut siihen pukuun kuuluvat kapineet. Hän olisi tuonut takaisin sota-asuni ja noutanut pois omat maskeraati-vaatteensa, jos pyhätmiehet niin olisivat sallineet".

"Et siis sitten nähnyt häntä sen enempää?

"En koskaan, jalo-arvoinen herra".

"Vielä yksi sana", virkkoi ylituomari. "Onkos sinulla mitään syytä luulla, että Olivier Proudfutelle osaksi tullut surmasivallus oikeastaan oli jollekulle toiselle miehelle aiottu".

"Kyllä on", sanoi seppä. "Mutta se ei ole varma, ja taitais olla vaarallista puhua se ilmi, koska se vaan on paljasta luuloa".

"Puhu se vaan ilmi, minä vaadin sen porvarivalasi nojalla. -- Kenelle luulet sen sivalluksen oikeastaan olleen aiotun?"

"Jos minun täytyy se sanoa", virkkoi Heikki, "niin luulen että Olivier Proudfutelle tuli osaksi oikeastaan minulle aiottu surma. Minä luulen niin vielä enemmän siitä syystä, kun Olivier sanoi aikovansa matkia minun astuntaanikin samoin kuin oli lainannut pukuni".

"Oletko vihollisuudessa jonkun kanssa, että sinulle semmoinen luulo on tullut päähän?" kysyi ritari Charteris.

"Häpeä ja synti se on, mutta täytyneehän kuitenkin tunnustaa, että minä olen vihollisuudessa sekä Vuoriston että Alankomaan kanssa, Englantilaisen kuin Skotlantilaisen, Perth'in läänin ja Angus'in läänin kanssa. Vaan Olivier-paralla en luulisi olleen vihamiehiä edes juuri munasta tulleissa kananpojissa. -- Voi! sitä paremmin hän olikin tämmöiseen äkilliseen poislähtöön valmis!"

"Kuules, seppä", sanoi ylituomari, "vastaa nyt minulle aivan suoraan -- onko sinulla mitään vihollisuutta ritari Ramornyn väen kanssa?"

"On maar', jalo-arvoinen herra, on kun onkin. Yleisesti nyt kuuluu, että se käsi, joka Valentinin päivän aamulla löydettiin Curfew-kadulta, oli tuon Mustan Oventin'in oma, joka muutamia päiviä sitten lähetettiin Tay-joen poikki Fifen lääniin. Ja minä sen käden laskin poikki väkipuukkoni sivalluksella. Ja koska tuo Musta Oventin oli ritari Ramornyn kamaripalvelija ja erittäin uskottu mies, niin arvattavasti on vihollisuutta minun sekä hänen herransa väen välissä".

"Se on kyllä luultava asia, seppä", sanoi ritari Charteris. -- "Ja nyt hyvät veljet ja viisaat raatimiehet, on kaksi mahdollisuutta, jotka kuitenkin molemmat yhtäänne vetävät. Kenties tuo naamiojoukko, joka otti kiinni naapuri-vainajamme ja piteli häntä niin pahoin, että hänen ruumiissaan vieläkin näkyy siitä hiukan jälkiä, sitten jälleen tapasi vankinsa, joka oli kotiinmenossa, ja nyt viimein pahan menettelemisensä päätteeksi häneltä hengenkin otti. Puhuipa hän itsekin Heikki Sepälle pelkonsa siitä. Jos näin on todella käynyt, niin yksi tai useammat ritari Ramornyn väestä ovat siihen murhaan syypäät. Mutta minä luulisin pikemmin että yksi tai kaksi noista yöllisistä peuhaajoista oli jäänyt jäljelle tai myös, kenties muutettuaan vaatteita, palanneet takaisin. Näille miehille olisi Olivier Proudfute omassa personassaan ainoasti ollut pilanteon esine; mutta koska hän oli puettu Heikki Sepän asuun ja, niinkuin aikoi, matki Heikki Sepän tapoja, herätti hän heidän katkeran vihansa. Ja nähdessään hänet yksin, olivat he ryhtyneet tähän heidän mielestään varmaan ja vaarattomaan keinoon, päästäksensä miehestä, jota vihollisensa, niinkuin kaikki ihmiset tietävät, pitävät niin vaarallisena. Ja tämäkin päätös siis vie siihen että syypää kuuluu ritari Ramornyn väkeen. Mitäs te siitä arvelette, hyvät miehet? Eikö meillä ole aihetta syyttää heitä tästä rikoksesta?"

Raatimiehet kuiskasivat hetkisen aikaa keskenään ja sitten antoivat vastauksensa pormestari Craigdallien kautta. -- "Jalo herra ritari, meidän korkea-arvoinen ylituomarimme! Me yhdymme kokonaan siihen, mitä te viisaudessanne olette puhuneet tästä hämärästä verityöstä. Samoin myös myönnämme oikeaksi teidän terävä-älyisen päätelmänne, joka, jälkiä myöten mennen, näyttää ritari Ramornyn kumppalit ja palvelijat syypäiksi meidän naapuri-vainajaamme vastaan tehtyyn ilkityöhön, oli se sitten häntä kohdannut hänen omassa personassaan ja olennossaan taikkapa väärin luultuna täksi meidän uljaaksi porvariksemme, Wynd'in Heikiksi. Mutta ritari Ramorny sekä omasta puolestaan että myös prinssin tallimestarina pitää paljon palvelijoita; ja koska syytöksemme epäilemättä sysätään takaisin kieltämisellä, niin kysyisimme, miten siinä tapauksessa teemme? -- Se on kyllä totta, että jos laki sallisi meidän pistää tulta mainitun herran huoneen nurkkiin ja miekalla teloittaa kaikki sen sisällä-olevat, niin tuo vanha sananlasku: 'nopea neuvo, paras neuvo', tässä kenties sopisi; sillä ilkeämpää Jumalan pilkkaajain, miehenmurhaajain ja naisenviettelijäin pesää ei löydy missään kuin Ramornyn katoksen alla. Mutta pelkäänpä että tää tämmöinen summittainen rangaistus tuskin saisi kannatusta laista; eikä taas toiselta puolen yksikään puustavi kaikista täällä kuulluista todistuksista anna aihetta syyttää tätä rikosta yhden tai useampain erityisten henkilöjen päälle".

Ennenkuin ylituomari tähän kerkesi vastata, nousi majistraatin sihteeri, pyyhkäisi arvokasta partaansa ja pyysi lupaa puhuakseen, joka hänelle myönnettiinkin kohta.

"Veljet", lausui hän, "isiemme aikana yhtähyvin kuin tänä nykyisenä on Jumala, kun vaan on osattu häneltä oikealla ajalla tiedustella, ollut niin armollinen ja saattanut ilmi syyllisten rikokset sekä liian hätäisesti syyn alle vedettyin viattomuuden. Meidän kuninkaamme Robert on, jos vaan ei häijyt neuvon-antajat väliin sekaannu ja hänen hyvää tahtoansa väärään päin vedä, niin oikeutta harrastava ja laupias hallitsija kuin suinkin paraskin meidän ajantietojemme pitkässä jaksossa mainittu -- anokaamme siis häneltä, meidän kauniin kaupunkimme ja ylimalkaan Skotlannin yhteisen kansan nimessä, että hän sallisi meidän esi-isiemme tavalla pyytää valistusta tämän ilkityön hämäryyteen. Anokaamme koetusta _paari-tuomion_ kautta, joka usein sallittiin kuninkaamme esi-isäin hallitessa, on hyväksytty monessa paavin bullassa sekä kirkonkokousten päätöksessä, ja sitä aikanaan ovat käyttäneet suuri keisari Kaarle Suuri Franskassa, kuningas Arthur Britanniassa sekä Gregorius Suuri ja mahtava Achaius tässä meidän maassa."

"Olen minäkin kuullut tuosta paari-tuomiosta, herra Lundin", virkkoi ylituomari, "ja tiedän että meidän kauniin kaupunkimme etuuskirjat sen meille suovat. Mutta oppini vanhojen lakien suhteen on hiukan puuttuvainen, jonka vuoksi pyytäisin teitä meille sen laatua tarkemmin selittämään".

"Anokaamme kuninkaalta", virkkoi Lundin, "jos te minun neuvoni tahdotte kuulla, että meidän murhatun naapurimme ruumis vietäisiin St. Johanneksen tuomiokirkkoon, missä asian mukaan tulisi messuja luettavaksi joissa rukoilisimme hänen sielullensa autuutta ja tuon häijyn murhan ilmisaattamista. Sillä välin pyydämme kuninkaalta sen käskyn, että ritari Ramorny antaisi luettelon kaikista palvelijoistaan, jotka ovat olleet Perth'issä yöllä Laskiais-Tiistain ja tään Tuhka-Keskiviikon välillä, ja että hän velvoitettaisiin edestuomaan ne kaikki määrättynä päivänä ja tuntina. Ne tulisivat sitten St. Johanneksen tuomiokirkossa nimeltään kutsuttaviksi ja saisivat yksi kerrassaan astua meidän murhatun naapurimme paarin ohitse; ja tulisi jokaisen heistä säätynsä tavalla rukoilla Jumalaa sekä hänen pyhiä miehiänsä todistajikseen, että hän on tähän murhaan viaton, niin neuvolla kuin teolla. Ja silloin -- uskokaa minua, sillä se on käynyt toteen monessa monituisessa tilaisuudessa -- kun murhaaja sillä rukouksella koettaa peittää syytänsä, niin on kuollut ruumis vastahakoisuudesta sitä kättä vastaan, joka hänestä hengen erotti, heräävä jonkunlaiseen puolinaiseen elämään, ja surmahaavoista on taas veri virtaava, vaikka se jo on ollut kauan jähmetyksissä suonissa. Taikka oikeammin puhuen, Jumala tahtoo näin, jollakulla salaisella, meille käsittämättömällä vaikutuksella, tuoda meille ilmi sen häijyn pahantekijän, joka on Luojansa kuvan rikkonut".