Part 26

_Onpa sellaisiakin, jotka rohkenevat_... tämä omituinen menettelytapa, jolla oli nimenä _la preuve du congrés_, kiellettiin v. 1667.

88. kirje.

_Sveitsiläisiä_ käytettiin niin yleisesti Ranskassa ovenvartijoina, että sveitsiläistä merkitsevä sana on tullut yleisnimeksi merkitsemään kirkonvahtia l. suntiota ja yleensä ovenvartijaa. Samaa on sanottava saksalaisesta _Schweizer_-sanasta.

89. kirje.

Muinaiset _uhripapit_ olivat tavallisesti puettuja _valkoiseen_. Tässä puheenaolevat henkilöt, kun he ovat sekä pappeja että uhreja, eivät siitä syystä muka kanna papillista pukua.

91. kirje.

_Pistole_, vanha, alkuaan espanjalainen kultaraha. Sama rahan nimitys tuli sitten muuallakin käytäntöön.

92. kirje.

Se lähetystö, josta Montesquieu tässä puhuu, saapui Pariisiin helmikuussa v. 1715 ja muodosti niin sanoaksemme yhden _Persialaisten kirjeiden_ edellytyksiä, koska se enemmän kuin moni muu seikka käänsi suuren yleisön huomiota Itämaihin ja varsinkin Persiaan. Sen esiintymiseen liittyvä ilvenäytelmän sävy on vaikuttanut sen, että jo Montesquieun aikana ja myöhemminkin pidettiin koko juttua joko jonkun persialaisen seikkailijan petoksena tai vanhuudenraihnaan Ludvig XIV:n lähimmän piirin yrityksenä huvittaa kuningasta -- Ludvig Suurihan eli silloin viimeistä vuottansa. Uudemmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että mainittu lähetystö oli tosiaankin Persian shaahin lähettämä ja että sillä oli määrätty valtiollinen tehtävä suoritettavanaan, nimittäin v. 1708 Ranskan ja Persian välillä tehdyn kauppasopimuksen juhlallinen vahvistaminen. Lähetystön käynti Pariisissa muodostui kuitenkin sen johtajan, Mehemet Riza Begin pöyhkeän ja holtittoman esiintymisen johdosta täydelliseksi ilvenäytelmäksi. Lähempiä tietoja tästä sivistyshistoriallisesti huvittavasta tapahtumasta tarjoaa _M. Herbette: Une Ambassade persane sous Louis XIV_. Paris, 1907.

93. kirje

Ludvig XIV kuoli 1 p. syysk. 1715. Hän oli syntynyt v. 1638 ja noussut valtaistuimelle v. 1643. Uusi kuningas, Ludvig XV, oli ainoastaan viisivuotias, ja hänen alaikäisyytensä aikana hoiti hallitusta herttua Filip Orléansilainen, kuninkaan setä. 2 p. syysk. 1715 tekemällään päätöksellä kumosi parlamentti Ludvig XIV:n testamenin, jonka mukaan sijaishallitsijan valtaa olisi tuntuvasti rajoittanut ns. sijaishallitusneuvosto. Sen sijaan perustettiin seitsemän "neuvostokamaria" hallinnon eri aloja varten, ja niissä oli sijaishallitsijalla suuri määräämisvalta. Vastalahjaksi sai parlamentti 15 p. syysk. 1715 takaisin "le droit de remontrances'in", joka siltä oli otettu Ludvig XIV:n aikana ja jonka mukaan parlamentilla oli oikeus esittää arvostelevia lausuntoja kuninkaan hallitustoimista.

94. kirje.

Munkki, jolle Usbek kirjoittaa, kuului ns. _santoneihin_, muhamettilaisiin munkkeihin, joilla oli erikoisen ankarat luostarisäännöt.

Yläegyptiläisen Theban kaupungin läheisissä erämaissa asuneiden erakoiden päämiehiksi mainitut miehet elivät 3. vuosisadanlopussa ja 4. vuosisadan alussa ja kuolivat _Paulus Thebalainen_ n. v. 340, _Antonius Komalainen_ v. 356 ja _Pakomius_ v. 346 j.Kr. Varsinkin oli Pakomiuksen toiminta merkillinen munkkilaisuuden järjestäjänä: hänhän perusti Theban tienoille ensimmäisen luostarin, ympäröimällä joukon lähekkäin olevia erakkomajoja yhteisellä muurilla ja järjestämällä munkkien elämän yhteisellä munkkisäännöllä, joka sekin oli vanhin laatuaan. Sisarelleen Marialle perusti Pakomius myös ensimmäisen nunnaluostarin.

96. kirje.

Kreikkalainen historioitsija Diodoros Sisilialainen kertoo, että Amasis, Egyptin kuningas (vv. 569-526 e.Kr.), purki Samoksen tyrannin Polykrateen kanssa tekemänsä liiton, koska tämä kieltäytyi sovittamasta jumalia sillä tavalla kuin egyptiläinen oli häntä kehottanut tekemään. Amasiksen menettelyn syynä oli siis etupäässä hänen taikauskoinen rangaistuspelkonsa, eikä suinkaan hänen jalomielisyytensä.

97. KIRJE.

_Visapurin kuningaskunta_ muodosti itsenäisen valtion läntisessä Hindustanissa vv. 1489-1686. Viimeksi mainittuna vuonna valloitti sen suurmoguli Aureng-Zeb.

_Mazenderan_ on persialainen maakunta, joka sijaitsee Kaspian meren eteläpäässä.

98. kirje.

_Jaron_ l. _Jahrum_, kaupunki Farsin (Farsistanin) persialaisessa maakunnassa, johon kuuluvat Persian ylätasangon ja Persian lahden välillä sijaitsevat karut vuoriseudut.

99. kirje.

Ranskassa perustettiin 1500-, 1600- ja 1700-luvuilla useampiakin "oikeuskamareja" (_chambres de justice_) pitämään silmällä rahamiesten toimia. Sellainen tuomioistuin perustettiin myös v. 1716 sijaishallitsijan käskystä, ja sen tarkoituksena oli päästä käsiksi niihin verojenvuokraajiin ja suurpohattoihin, jotka Ludvig XIV:n aikana olivat hankkineet maalle suunnattoman velkataakan.

Tuoksi sukkelasuiseksi ministeriksi arvellaan yleisesti herttua _Adrien-Maurice de Noailles'ia_ (1678-1766), joka oli sijaishallitusneuvoston jäsen ja raha-asiainneuvoston puheenjohtaja vv. 1715-1718. Viimeksi mainittuna vuonna hän joutui epäsuosioon ja erosi toimistaan, koska hän ei voinut hyväksyä Law'n talouspolitiikkaa, josta myöhemmin tulee puhe.

_Palvelijoista_ puhuessaan näyttää Montesquieu erikoisesti tarkoittaneen kardinaali Dubois'ta, sijaishallitsijan entistä opettajaa, jonka tämä oli kohottanut ministeriksi. Dubois oli nuoruudessaan palvellut kansleri Michel Le Tellier'llä.

101. kirje.

_Vierailla laeilla_ tarkoitetaan tässä ranskalaisten omaksumaa roomalaista oikeutta, samoin kuin kanonista oikeutta. Keisari Justinianuksen (527-565 j.Kr.) ja hänen seuraajainsa hallitessa koottiin roomalaiset lakimääräykset _Corpus juris civilis_-kirjaan. Melkein samaan aikaan ryhdyttiin samalla tavoin kokoomaan frankkilaisia lakeja Klotar I:sen lähimpien seuraajien hallitessa.

102. kirje.

Tässä kirjeessä viitataan samaan paavin _perussäädökseen_ l. bullaan, josta on jo ollut puhetta 24. kirjeessä.

103. kirje.

_Se Ranskan kuningas, joka ensiksi hankki itselleen henkivartijoita_, oli Filip II August (1179-1223), ja se aasialainen ruhtinas, joka uhkasi häntä, oli muuan uskonkiihkoisten _assassiinien_ (arabialaisesta sanasta _hashshisi'n_ "hashiksen syöjät") johtaja. Tämä hurja muhamettilainen lahko, jonka v. 1090 perusti persialainen Hasan Ibn Sabbâh, oli lukuisia salamurhia toimittamalla erinomaiseksi vastukseksi ja kauhuksi sekä ristiretkeilijöille että muhamettilaisille ruhtinaille. Libanonilla he anastivat useita kaupunkeja, minkä jälkeen heidän päällikkönsä sai nimen Sheikh-ul-Dzibâl ("vuorten vanhus"). Tämä "vuorten vanhus" on sittemmin joutunut monen seikkailuromaanin henkilöksi eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Ranskalaisen _salamurhaajaa_ merkitsevän sanan assassin, jota Montesquieu'kin tässä kohdassa käyttää, katsotaan johtuvan juuri näiden "hashiksen syöjäin" nimestä. V. 1272 valloitti Egyptin sulttaani Beibars heidän linnansa, mutta heitä on vieläkin olemassa Libanonin vuoristossa _ismaililaisten_ nimisenä shi'ittiläisenä lahkona.

105. kirje.

Samaan aikaan kuin Englannin alahuone asetti Kaarle I:n sen tuomioistuimen eteen, joka oli havaitseva hänet vikapääksi kuolemaan, selitti se periaatteelliseksi käsityksekseen (tammikuussa v. 1649), että kuningas saattoi tehdä majesteettirikoksen kansaansa vastaan.

Se englantilainen kuningas, josta kirjeen lopulla on puhe, lienee ollut Edward IV, joka v. 1471 Tewkesbury'n taistelussa otti vangiksi prinssi Edwardin, edeltäjänsä Henrik VI:n pojan.

106. kirje.

Tässä, samoin kuin 135. kirjeessä, Montesquieu tarkoittaa _kemiasta_ puhuessaan epäilemättä _alkemiaa_, joka vasta myöhään erosi varsinaisesta tieteellisestä kemiasta. Vielä sen vuosisadan lopulla, jonka alkupuolella Montesquieu kirjoitti _Persialaiset kirjeensä_, oli monessa maassa ns. "hermeettisiä seuroja", jotka pitivät kullantekointoa vireillä, ja monet Euroopan ruhtinaat tuhlasivat loistavien kuvittelujen houkuttelemina suuria summia omien alkemististen laboratorioiden ylläpitämiseen. Suomessakin eli saman vuosisadan lopulla alkemisti, _August Nordenskiöld_ (1754-1792), jolla vv. 1781-1787 oli työhuoneensa Uudessakaupungissa.

108. kirje.

Ludvig XV:n elämä oli tosiaankin tärkeä Euroopalle, koska hänen kuolemansa olisi varmaankin aiheuttanut kruununperimyssodan. Espanjan Bourbonit eivät nimittäin olleet luopuneet vaatimuksistaan Ranskan kruunuun, vaikka he olivatkin vakuuttaneet niin tekevänsä silloin kun oli ollut kysymys Kaarle II:sen vakiinnuttamisesta Espanjan valtaistuimelle.

109. kirje.

Enimmät ranskalaiset sanomalehdet olivat tähän aikaan pienikokoisia aikakautisjulkaisuja, joissa tavallisesti käsiteltiin ilmestynyttä kirjallisuutta. Varsinainen nykyaikainen sanomalehdistö syntyi vasta vallankumouksen aikana, kun oli saatu painovapaus.

110. kirje.

Jo Kaarle Suuri harrasti korkeamman opetuksen aikaansaamista valtakuntaansa, mutta varsinainen yliopisto syntyi Pariisiin vasta v. 1200:n tienoilla Filip II Augustin hallitessa. V. 1257 perusti Ludvig Pyhän rippi-isä Robert de Sorbon Pariisiin teologiaa opiskelevain yhdyskunnan, josta kehittyi sittemmin kuuluisa Sorbonne'in yliopistolaitos.

Vastustushaluinen ranskalainen filosofi ja matemaatikko Pierre Ramée (Petrus Ramus), joka v. 1551 tuli ajatusopin ja puhetaidon professoriksi Pariisiin, esitteli kieliopillisissa teoksissaan, että latinankielen _Qu_ oli äännettävä K:ksi (siis _kiskis_, eikä _quisquis_). Ja kun Raméella oli aivan harvinainen kyky saada riitansa syntymään ja jatkumaan, kesti tätäkin kirjainsotaa hyvän aikaa. Yleensä edusti hän uudempaa, tieteellisempää käsitystapaa vanhan skolastiikan vastapainoksi. Hän sai surmansa Pärttylinyönä.

Katalonian ruhtinaskunta liitettiin Aragoniaan v. 1163, sitten kun ikivanha Aragonian kreivikunta oli v. 1035 tullut kuningaskunnaksi. Ferdinandin ja Isabellan kuoltua molemmat yhdistettiin Kastiliaan v. 1516. Vanhat erikoisoikeutensa Aragonian kuningaskunta menetti Espanjan perintösodan (1701--13) jälkeen. Tässä kerrotun tapauksen mainitaan sattuneen v. 1610, Filip IV:n hallitessa.

112. kirje.

Koko tämä kirje kuvailee Ludvig XIV:n alaikäisyyden aikana käytyä taistelua Anna Itävaltalaisen kaikkivoipaa ministeriä italialaista kardinaali Mazarinia (1602-1661) vastaan. Esitetty omituinen puhe antaa näytteen käytetyistä taistelukeinoista: ivalauluin, kuvin, sukkeluuksin koetettiin tehdä muukalaista hallitusmiestä naurettavaksi sellaiseen pilaan aina alttiin pariisilaisen yleisön silmissä. Kielen taitamattomuus tekikin kardinaalille usein kolttosia. Niinpä sanotaan hänen kerran parlamentin läheteille puhuneen _l'arrét d'oignon'ista_ (oignon = sipuli), kun hänen piti puhua _l'arrét d'union'ista_ (yhdistymispäätöksestä).

Ylimystön, parlamentin ja Pariisin väestön tyytymättömyys, joka vei ns. Fronde-kapinaan (1648-1653), johtui Mazarinin verosäännöksistä, elinkeinojen laiminlyömisestä, raha-asiain huonosta hoidosta, valtionvarain anastamisesta ja kuninkaan vallan jatkuvasta laajentamisesta. V. 1649 täytyi kardinaalin ja nuoren kuninkaan paeta Pariisista. Kardinaali palasi, mutta karkotettiin jälleen, lähti Saksaan ja palasi vihdoin v. 1653 voittajana riemusaatossa Pariisiin.

113. kirje.

Montesquieu alkaa tässä käsitellä väestökysymystä, jota hän pohtii vielä kymmenkunnassa seuraavassakin kirjeessä. Vaikka hänen erinäiset lähtökohtansa sietävätkin arvostelua, niinkuin esim. se, että maapallon asukasmäärä olisi yleensä entisestä pienentynyt, ovat nämä kirjeet varsin mielenkiintoisia, koska Montesquieu tässä jo esittelee niitä yhteiskuntateoreettisia katsantokantojaan, jotka sitten kehitetymmässä muodossa joutuvat uudelleen pohdittaviksi hänen myöhemmissä pääteoksissaan.

_Gurielin_ ruhtinaskunta, joka 1700-luvulla maksoi veroa Turkille, sijaitsi etelään vanhasta Imeretian valtakunnasta. Nykyään se on Venäjän Kaukasian osana.

114. kirje.

_Rutto_, jota tässä tarkoitetaan, oli varmaankin ns. _Musta Surma_, joka alkoi v. 1333 Kiinassa, tuli v. 1347 Eurooppaan ja raivosi esim. Suomessa vv. 1350-51. Mm. Ruotsissa kuoli ihmisiä kokonaiset kylät, jopa pitäjätkin sukupuuttoon.

_Kathay (Cathay)_ oli Kiinan nimenä keskiajalla. Sen arvellaan syntyneen erään mantshu-heimon, kitaanien, nimestä, joka heimo 900-luvulta oli asunut koillisessa Kiinassa ja jonka ylivalta siellä lakkasi v. 1125. Tämä nimitys, tavallisesti muutettuna muotoon _Kitai_, on vieläkin Kiinan nimenä Venäjällä, Persiassa, Turkestanin kansoilla ym.

15. vuosisadan lopulla hävitti kauhea kuppataudin laatuinen rutto Eurooppaa. Jo varhain oli huomattu elohopean olevan tehoisinta lääkettä kuppatautia vastaan.

115. kirje.

Puheenaolevat vaimojen tyydyttämiseen kohdistuvat Koraanin määräykset esiintyvät II, 183 ja II, 223. Montesquieun käännös ei ole aivan tarkka.

118. kirje.

Sekä Tridentin kirkolliskokouksen päätös että v:n 1579 määräys kielsivät katolilaisia tekemästä luostarilupauksiaan _ennen kuudettatoista_ ikävuotta. Montesquieu on siis tässä kohdassa hiukan liioitellut, puhuessaan neljästätoista vuodesta.

120. kirje.

_Tyen_ on kiinalainen taivaan nimitys.

121. kirje.

_Villinaisten julmasta lähdettämistavasta_ on Montesquieu saanut tietoja _Étienne de Flacourt'in_ teoksesta _Histoire de la grande Isle Madagascar_ (Pariisissa, v. 1661) missä omistetaan kokonainen luku tälle kysymykselle.

_Ne ankarat lait_, joihin Montesquieu tässä viittaa, perustuvat erääseen Henrik II:n v. 1556 antamaan asetukseen.

122. kirje.

Tässä kirjeessä Montesquieu käy käsiksi kysymykseen, jolla sittemmin _Lakien Hengessä_ tuli olemaan perustava merkitys: ns. "ilmanalaoppiin", jota hän oli jo pohtinutkin tutkielmassaan _Essai sur les causes qui peuvent affecter les esprits_.

Keisarien Augustuksen ja Tiberiuksen aikana karkottivat _roomalaiset_ yhteiskunnalle vaarallisia henkilöitä _Sardiniaan_.

Sekä Tavernier että Chardin mainitsevat _Abbas I:n_ (1586-1628) tyhjentäneen Tauriin ja Erserumin välisen alueen kansasta, luodakseen siten erämaan suojaksi turkkilaisia vastaan.

_Guilan'in_ tai _Gilan'in_ maakunta sijaitsee Kaspian meren lounaispäässä, länteen Mazenderanin maakunnasta. Tieto sinne siirretyistä tuhansista perheistä on Tavernier'n antama.

_Juutalaisten hävittäminen_ tapahtui heidän viimeisen suuren kapinansa johdosta vv. 132-135 j.Kr. keisari Hadrianuksen hallitessa.

_Maurien karkottaminen_ Espanjasta tapahtui vv. 1609-1611 Filip III:n hallitessa.

_Bourbonin_ l. _La Réunion'_in saarelle saapui ylempänä mainitun Flacourt'in tietojen mukaan laiva, jonka henkiin jäänyt miehistö oli hyvin sairas, mutta parantui pian saaren terveellisen ilmanalan vaikutuksesta. Tämä Intian valtameressä sijaitseva saari kuuluu nykyään Ranskalle.

123. kirje.

Espanjan perimyssodan alkaessa annettiin 1 p. tammik. 1701 julistus, että sotaväkeen piti otettaman vain naimattomia miehiä. Samanlainen määräys oli ollut voimassa v. 1688 Pfalzin sodan aikana.

124. kirje.

Tämän kirjeen aikoihin olivat turkkilaiset kärsineet kaksi suurta tappiota sodassaan Itävaltaa vastaan, ensin Peterwardeinissa (1716), missä he menettivät Temeswarin, ja sitten Belgradin luona, joka myös joutui vihollisen käsiin. Näin ollen täytyi heidän tehdä nöyryyttävä rauha Posjarevatzissa v. 1718.

_Saksan suurvisiiri, Jumalan vitsa_ oli Itävallan sotapäällikkö, Savoijan prinssi Eugen.

Se _kristitty mufti_, josta tässä on kysymys, on mahdollisesti espanjalainen kardinaali Alberoni, joka koetti kiihottaa sulttaania Itävaltaa vastaan, samalla kun hän itse Espanjan pääministerinä hankki Sardinian ja Sisilian valtaamista uudelleen Espanjan haltuun, sitten kun sen oli ollut vähää ennen pakko luovuttaa ne Italialle.

_Omar I_ oli toinen kalifi Muhammedin jälkeen (634-644). Häntä eivät kuitenkaan ylempänä mainitut shi'iitit tunnustaneet profeetan lailliseksi seuraajaksi.

127. kirje.

_Suur-Mogulilla_ tarkoitetaan tässä Espanjan kuningasta Filip V:tä, ja hänen lähettiläänsä on Cellamaren ruhtinas, joka oli ollut Ranskassa v:sta 1715. Kardinaali Alberonin yllyttämänä teki tämä salaliiton sijaishallitsija-herttuan kukistamiseksi. Salaliitto tuli kuitenkin ilmi, Cellamare vangittiin ja vietiin yli rajan v. 1718. _Kuninkaan setä_ on taas Bourbonin Ludvig August, Maine'in herttua, Ludvig XIV:n äpäräpoika. Hän oli ottanut osaa Cellamaren vehkeisiin, pidätettiin siitä syystä marrask. v. 1718 ja sai istua vuoden vankina Doullensin linnassa.

Ei ole tiettyä, mitä ruhtinasta Montesquieu tarkoittaa kirjeensä viimeisessä kappaleessa. Quintus Curtius ilmoittaa kyllä aikaisemmin mainitussa teoksessaan (vrt. 44. kirjettä) Persian kuninkaan Dareios III:n lausuneen jotakin samantapaista paetessaan v. 331 e.Kr. Arbelan taistelun jälkeen Aleksanteri Suurta.

128. kirje.

_Mainiolla Ruotsin kuninkaalla_ tarkoitetaan luonnollisesti Kaarle XII:ta, joka kaatui Fredrikshaldin edustalla 30 p. marrask. 1718. Hänen vangittu ja kuolemaan tuomittu pääministerinsä oli kuuluisa parooni Georg Heinrich von Goertz, joka tosiaan mestattiinkin v. 1719, syytettynä siitä, että hän oli herättänyt kuninkaassa epäluuloa kansaa kohtaan. Goertz ja John Law, josta Montesquieu sittemmin tulee laajasti puhumaan, muistuttavat jonkun verran toisiaan, samoin kuin Ranskan ja Ruotsin taloudellinen tila oli siihen aikaan jotakuinkin samanlainen.

129. kirje.

_Le Pont-Neuf_ (Uusi Silta) on Pariisin vanhimpia Seine'in yli johtavia siltoja, hiukan yläpuolella Louvre'in palatsin. Se oli jo aikaisemmassakin kirjallisuudessa saavuttanut suuren kuuluisuuden.

Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus, joka karkotettiin v. 509 e.Kr., _katkoi miekallaan_ unikoita, osoittaakseen pojalleen, kuinka oli tehtävä Gabiin kaupungin asukkaille, joiden alueesta oli tuleva "_ager romanus_", "roomalainen alue". Samoin kertoo Herodotos menetelleen miletolaisen Thrasybuloksen, kun korintholainen Periander tuli häneltä kysymään, kuinka valtiota oli paraiten hallittava (7. vuosisadalla e.Kr.).

Espanjalaista kaupunkia _Fuenterrabiaa_ piiritti Ranskan ylipäällikkö Berwickin herttua v. 1719, valloittaen sen.

130. kirje.

Puutarha, jossa uutisniekat pitivät kokouksiaan, oli ranskalaisen puutarha-arkkitehdin Lenotre'in suurteos _Tuileries'n puutarha (Jardin des Tuileries)_, joka liittyi myöhemmin hävitettyyn Tuileries'in kuninkaalliseen linnaan.

Saksan keisari _Joosef I_ hallitsi 1705-1711.

Se _keisarin ja turkkilaisten sota_, josta tässä on puhe, alkoi heinäkuussa v. 1716. Vrt. edellä 124. kirjettä.

_Espanjan laivasto_ laski maihin Sardiniaan elok. v. 1717. Heinäk. v. 1718 saapui espanjalainen laivasto myös Sisiliaan. Tähän aikaan piti Sisiliaa kuningaskuntanaan _Savoijan herttua_ Victor Amadeus Utrechtin rauhassa v. 1713 tehdyn sopimuksen mukaan. V. 1720 pakotettiin hänet kuitenkin vaihtamaan tämä saari Sardiniaan.

_Kreivi de L..._ oli kreivi de Lionne (kuollut v. 1708), Ludvig XIV:n ulkoministerin, markiisi Hugues de Lionne'in poika. Aikalaiset mainitsevat hänen viettäneen päivänsä Tuileries'n puutarhassa vetelehtiväin tyhjäntoimittajien ja uutistenmetsästäjäin seurassa. Niin kertoo esim. Saint-Simon muistelmissaan.

_Rehabeamin neuvoskunnasta_ kts. 1. Kun. 12: 8.

_Kuninkaan Puutarhan_ (Jardin du Roi) otti kuuluisa luonnontieteellinen kirjailija Buffon v. 1739 hoitoonsa, sitten kun sen oli v. 1633 pannut vaatimattomaan alkuun kasvitieteilijä Gyu de Labrosse. Buffon rikastutti sitä kaikkia luonnonvaltakunnan osia edustavilla kokoelmilla. V. 1793 siirrettiin sinne myös eläintarha ja avattiin samalla luonnontieteellinen kirjasto. Nykyään tunnetaan se nimellä _Jardin des Plantes_ (Kasvitiet. puutarha). _Virallinen nimi_ on _Museum d'histoire naturelle_.

131. kirje.

Kreikkalainen perimätieto kertoo kahdesta _vedenpaisumuksesta_, joista toinen sattui 19. vuosisadalla e.Kr. ja toinen 17. vuosisadalla e.Kr. Edelliseen liittyy Ogygesin ja jälkimmäiseen Deukalionin nimi samalla tavalla kuin Noan nimi juutalaiseen tarinaan.

132. kirje.

Montesquieu käsittelee tässä kirjeessä ja useissa seuraavissa ns. Law'n järjestelmän tuhoisaa vaikutusta maan yleisiin raha-asioihin. Skotlantilainen John Law (1671-1729) kuului niihin omituisen haaveellisiin ja samalla suurpiirteisen käytännöllisiin "suunnitelmiensepittäjiin" _(Projektenmacher, hommes à projets, brasseurs d'affaires)_, jotka 17. ja 18. vuosisadalla tuon tuostakin pyörryttivät sekä valtioiden johtomiehiä että suurta yleisöä ihmeellisillä ehdoillaan. Law, joka oli pelillä hankkinut suuren omaisuuden ja Hollannissa tutustunut kehittyneeseen pankkiliikkeeseen, tarjoutui pelastamaan Ranskan silloisen sijaishallitsijan, Orleansin herttuan siitä suunnattomasta velkataakasta, minkä Ludvig XIV oli valtiolle hankkinut. Se oli tapahtuva setelinanto-oikeudella varustetun valtiopankin perustamisella ja yleensä luoton laajentamisella ja korkokannan alentamisella. Kun Law'n v. 1716 perustama yksityinen pankki menestyi erinomaisesti, muutettiin hänen pankkinsa v. 1718 valtion pankiksi, ja sen setelien tuli kullan ohessa olla ainoana laillisena maksuvälineenä suuremmille summille. Siihen liitettiin pian Ranskan koko merentakaisen kaupan hoito ja se otti myös huolekseen valtion rahan lyönnin ja verojen vuokrauksen, samalla kun se lainasi valtiolle 1,200 miljoonaa livreä. Yhtiön osakepääomaa lisättiin tietysti alinomaa toiminnan laajetessa, ja yleisö halusikin ahnaasti näitä uusia arvopapereita, koska kaikki näytti niin suurenmoiselta ja varmalta. Näin alkoi ennen kuulumaton pörssihuijaus. Osakkeiden kurssi kohosi huimaavasti, niin että v. 1720:n alussa maksettiin 500 livren paperista 20,000 livreä. Samalla laskettiin yhä uusia seteleitä liikkeeseen, varsinkin sitten kun Law oli v. 1720:n alussa nimitetty raha-asiain ministeriksi. Uusi ministeri ryhtyi jopa pakkokeinoihin, saadakseen yleisön metallirahan asemesta käyttämään vain setelirahaa. Niinpä määrättiin esim., että kansalaisten tuli jättää kultansa, hopeansa ja muut kalleutensa yleisiin kassoihin ja korvaukseksi ottaa pankin seteleitä. Se oli jo korkeata peliä, ja kun yleisön luottamus sai ensin hiukankin aihetta horjumiseen, ei romahduskaan ollut enää kaukana: eihän käynyt kovin kauan päinsä hoitaa kokonaisen maan taloutta vain kuvitelluilla arvoilla. Osakkeiden arvo alkoi äkkiä laskea yhtä huimaavasti kuin se oli ennen noussut, ja setelien kävi samoin. Seurauksena oli valtion vararikko, joka saattoi lukemattomia kansalaisia kerjäläisiksi, jos kohta monet olivat huijauksen aikana suunnattomasti rikastuneetkin ja jos kohta kiihkeän kullanhimon lumoissa oli tapahtunutkin monenlaisia aavistamattomia varallisuuden keikauksia. Law erotettiin virastaan, ja jo jouluk. v. 1720 hänen täytyi paeta Ranskasta pelastaakseen henkensä. Vuosikymmenen lopulla hän kuoli perinpohjin köyhtyneenä Venetsiassa. Luotto, Law'n järjestelmän perustus, joutui hänen hyvää tarkoittavan, mutta yltiöpäisen puuhansa onnettomien seurausten takia Ranskassa pitkäksi ajaksi huonoon huutoon.

Savoijan prinssi _Fransesco Pio_ oli v. 1719 Espanjan armeijan päällikkönä, samoin kuin Berwickin marsalkka Ranskan. Vihollisuudet olivat ylempänä mainitun kardinaali Alberonin vehkeiden tulos, koska hän tahtoi saada Ranskan kruunun Espanjan kuninkaalle Filip V:lle, niinkuin yleensäkin kohottaa Espanjan sen entiseen mahtavuuteen. Madridin rauha lopetti riidat v. 1720 vastoin Alberonin suurenmoisia tuumia.

133. kirje.

V. 1707 oli pariisilainen Saint-Victorin luostari testamenttimääräysten johdosta avannut suuren kirjastonsa yleisölle.

134. kirje.

_Kvietismi_ on mystillisuskonnollinen liike, joka sai alkunsa espanjalaisen Miguel de Molinoksen (1640-1697) opetuksista ja joka on tavallaan jatkoa keskiajan kirkolliselle mystiikalle. Se asettaa ihanteeksi sielun täydellisen toimettomuuden, lepotilan (lat. sana _quies, quietis_ merkitsee "lepoa", "alallansa oloa") ja vaipumisen Jumalaan, "pyhän välinpitämättömyyden". Oma tahto ja omat toiveet ovat kokonaan kuoletettavat. Käytännöllisistä syistä katolinen kirkko tuomitsi kvietismin.

135. kirje.

Se _laskumestari_, jota tässä tarkoitetaan, on aikaisemmin esitelty John Law.

137. kirje.