Part 24

On kuitenkin sattunut muuan onnettomuus, joka murtaa mieltäni. Eräät hiljattain Ispahaniin saapuneet armenialaiset kauppiaat toivat mukanaan kirjeen, jonka Sinä olit minulle lähettänyt. Toimitin orjan sitä noutamaan. Mutta paluumatkalla hän joutui varkaiden käsiin, niin että kirjekin hukkui. Kirjoita siis minulle kiireesti, sillä minun ymmärtääkseni on Sinulla tapahtuneen vaihdoksen johdosta tärkeitä asioita minulle ilmoitettavana.

Fatmen palatsissa, 6 p. ensimmäistä Rebiab-kuuta v. 1719.

153. kirje.

Usbek kirjoittaa Solimille Ispahanin vaimolaan.

Minä panen raudan käteesi. Minä uskon Sinulle sen, mikä tällä hetkellä on minulle kalleinta maailmassa: kostoni. Astu uuteen toimeesi, mutta älä ota mukaasi sydäntä tai sääliä. Kirjoitan vaimoilleni ja käsken heitä tottelemaan Sinua sokeasti. Niin moninaisten rikosten hämmentäminä he kaatuvat maahan katseistasi. Sinun täytyy palauttaa minulle onneni ja rauhani. Tee vaimolani samanlaiseksi kuin se oli lähtiessäni. Mutta aloita rankaisemalla. Tuhoa syylliset ja pane vapisemaan ne, jotka aikovat syyllisiksi tulla. Mitä hyvitystä voitkaan toivoa isännältäsi niin erinomaisista palveluksistasi! Riippuu vain itsestäsi, kohoatko säätyäsi ylemmäs ja saatko suurempia palkintoja kuin olet milloinkaan osannut kuvitellakaan.

Pariisissa, 4 p. Chahban-kuuta v. 1719.

154. kirje.

Usbek kirjoittaa vaimoilleen Ispahanin palatsiin.

Olkoon tämä kirje kuin ukonvaaja, joka iskee jyrinän ja myrskyn pauhatessa! Solim on ylieunukkinne, ei teitä vartioidakseen, vaan rangaistakseen. Koko palatsi vaipukoon hänen edessään maahan. Hän on tuomitseva teidän entiset tekonne ja vast'edes hän on pitävä teitä niin ankarassa ikeessä, että kaipaatte vapauttanne, ellette kaipaakaan hyvettänne.

Pariisissa, 4 p. Chahban-kuuta v. 1719.

155. kirje.

Usbek kirjoittaa Nessirille Ispahaniin.

Onnellinen se, ken tajuaa hiljaisen ja tyynen elämän arvon ja viihdyttää sydäntänsä perheensä keskellä, tuntematta muuta maata kuin sen, joka on nähnyt hänen syntyvän!

Elän nykyään armottomassa ilmanalassa, lähellä kaikkea sellaista, mikä minua tuskastuttaa, kaukana kaikesta, mikä minua viehättää. Synkkä murhe valtaa minut. Minä vaivun kauhistavaan alakuloisuuteen. On kuin menehtyisin, enkä ole oma itseni muulloin kuin villin mustasukkaisuuden syttyessä poveeni ja puhaltaessa sieluuni pelon, epäluulon, vihan ja kaipauksen.

Sinä tunnet minut, Nessir. Sinä olet aina katsellut sydämeeni kuin omaan sydämeesi. Säälisit minua, jos tietäisit surkean tilani. Joskus saan odottaa kokonaista kuusi kuukautta tietoja vaimolasta. Minä luen kaikki kuluvat hetket: kärsimättömyyteni pitentää ne aina. Ja kun sitten se niin kiihkeästi odotettu on saapumassa, tapahtuu sydämessäni äkillinen kumous. Käteni vapisee avatessaan kohtalokasta kirjettä. Levottomuutta, joka sai minut epätoivoon, pidän nyt onnellisimpana tilana, missä voin olla, ja pelkään, että minut herättää siitä julmempi isku kuin tuhatkertainen kuolema.

Mutta mitä syitä minulla lie ollutkin isänmaastani lähtemiseen ja vaikka saankin kiittää pakoa henkeni säilymisestä, en minä voi enää, Nessir, jäädä tähän kauheaan maanpakoon. Sillä enkö kuitenkin kuolisi mielihaikeuteni kalvamana? Olen tuhannet kerrat hoputtanut Ricaa lähtemään tästä muukalaisesta maasta. Mutta hän vastustaa kaikkia minun päätöksiäni. Hän sitoo minut tänne tuhansin tekosyin. Hän näyttää unohtaneen isänmaansa. Tai paremmin sanoen: hän näyttää unohtaneen minut, niin vähän hän välittää minun ikävästäni.

Minua onnetonta! Kaipaan takaisin isänmaahani ehkäpä vain tullakseni yhä onnettomammaksi! Mitä siellä tekisinkään? Veisinhän vain pääni vihollisteni käsiin. Eikä siinä kaikki. Minä menen vaimolaani. Minun täytyy vaatia tiliä siitä tuhoisasta ajasta, minkä olen ollut poissa. Ja jos löytäisin syyllisiä, miten minun silloin kävisi? Ja jos vain pelkkä sellainen ajatuskin minua kauhistuttaa näin kaukaa, mitä sitten kun se minun paikalle tultuani käy todellisemmaksi? Miten silloin käy, jos minun täytyy nähdä, jos minun täytyy kuulla sellaista, minkä pelkkä kuvittelukin jo minua hirvittää? Miten silloin käy, jos niiden rangaistusten, jotka minä itse määrään, täytyy olla minun nöyryytykseni ja epätoivoni ikuisia todistuksia?

Minun on sulkeuduttava muurien suojaan, jotka ovat minulle kauheampia kuin niiden kätkössä vartioiduille naisille. Vien sinne kaikki epäluuloni. Heidän hätäilevä touhunsa ei voi vähentää niitä hituistakaan. Vuoteessani, heidän sylissänsä nautin vain omasta levottomuudestani. Niin vähän mietiskelyyn soveltuvalla hetkellä keksii mustasukkaisuuteni kyllä siihen tilaisuutta. Ihmissuvun kelvoton roju, kurjat orjat, joiden sydän on ollut aina suljettu kaikilta lemmentunteilta, te ette enää valittaisi asemaanne, jos tietäisitte minun asemani onnettomuuden.

Pariisissa, 4 p. Chahban-kuuta v. 1719.

156. kirje.

Roxane kirjoittaa Usbekille Pariisiin.

Kauhu, yö ja pelko vallitsevat vaimolassa. Hirvittävä suru ympäröi sitä. Tiikeri purkaa siellä joka hetki raivoansa. Hän on kiduttanut kahta valkeata eunukkia, jotka ovat kuitenkin tunnustaneet vain oman viattomuutensa. Hän on myynyt osan orjattariamme ja pakottanut meidän vaihtamaan keskenämme niitä, mitkä ovat meille jääneet. Zachia ja Zelistä on huoneessaan, yön pimeydessä, kohdeltu häpeällisellä tavalla: se pyhyydenraiskaaja ei ole pelännyt käydä heihin inhoittavilla käsillään. Hän pitää meitä kaikkia suljettuina huoneisiimme, ja vaikka me olemmekin siellä yksinämme, pakottaa hän kuitenkin meidät elämään hunnutettuina. Me emme saa enää toisillemme puhuakaan. Rikosta olisi jo toisillemme kirjoittaminen. Meillä ei ole enää muuta vapaata kuin kyyneleet.

Joukko uusia eunukkeja on tullut vaimolaan, missä he piirittävät meitä yöt ja päivät. Heidän teeskennelty tai todellinen epäluulonsa keskeyttää lakkaamatta unemme. Minua lohduttaa vain se tietoisuus, ettei tätä tällaista kestä kauan ja että nämä tuskat päättyvät elämäni mukana. Ja se ei tule olemaan pitkä, julma Usbek! Minä en ole antava Sinulle aikaa lopettaa kaikkia näitä häpäiseviä loukkauksia.

Ispahanin palatsissa, 2 p. Maharram-kuuta v. 1720.

157. kirje.

Zachi kirjoittaa Usbekille Pariisiin.

Oi taivas! Raakalainen on loukannut minua jo rankaisutavallaan! Hän on tuominnut minulle kurituksen, joka alkaa kauhistuttamalla kainoutta, kurituksen, jonka tuottama nöyryytys on rajaton, kurituksen, joka palauttaa ihmisen niin sanoakseni takaisin lapsuuteen.

Sieluni, joka ensin masentui kokonaan häpeän painosta, tuli jälleen tuntoihinsa ja alkoi raivostua, kun huutoni kaiuttivat asuntoni holveja. Minun kuultiin anovan armoa ihmisistä kurjimmalta ja vetoavan hänen sääliinsä sitä mukaa mitä armottomammaksi hän kävi.

Siitä ajasta alkaen hänen julkea ja orjamainen sielunsa on noussut minun sieluni murheeksi. Hänen läsnäolonsa, hänen katseensa, hänen sanansa, kaikki onnettomuudet rasittavat minua. Kun olen yksin, on minulla ainakin lohdutuksenani kyynelöiminen. Mutta kun hän ilmestyy näkyviini, valtaa minut raivo. Huomaan sen voittamattomaksi ja vaivun epätoivoon.

Se tiikeri uskaltaa sanoa Sinua kaikkien näiden raakamaisuuksien aiheuttajaksi. Hän tahtoi riistää minulta rakkautenikin ja saastuttaa jopa sydämeni tunteet. Kun hän kuulteni lausuu nimen, jota minä rakastan, en osaa enää valittaakaan: voin enää vain kuolla.

Olen kestänyt poissaolosi ja olen pitänyt rakkauteni eheänä rakkauteni voimalla. Yöt, päivät, hetket, kaikki on ollut Sinua varten. Olin ylpeäkin rakkaudestani, ja rakkautesi hankki minulle täällä kunnioitusta. Mutta nyt... Ei, en jaksa enää kestää nöyryytystä, mihin minut on syösty. Jos olen viaton, palaa minua rakastamaan. Palaa, jos minä olen syyllinen, niin saan vetää viimeisen henkäykseni Sinun jalkojesi juuressa.

Ispahanin palatsissa, 2 p. Maharram-kuuta v. 1720.

158. kirje.

Zelis kirjoittaa Usbekille Pariisiin.

Tuhannen peninkulman päässä minusta tuomitsette minut syylliseksi! Tuhannen peninkulman takaa rankaisette minua!

Silloin kun raakalaismainen eunukki nostaa minua vastaan saastaiset kätensä, toimii hän Teidän käskystänne. Hirmuvaltias minua häpeällisesti loukkaa, eikä se, joka hirmuvaltaa harjoittaa.

Te voitte aivan mielenne mukaan lisätä kidutuksianne. Sydämeni on ollut levossa siitä lähtien kun se ei enää ole voinut Teitä rakastaa. Sielunne alentuu ja Te muututte julmaksi. Olkaa varma siitä, että onnellista ei Teistä ainakaan tule. Hyvästi.

Ispahanin palatsissa, 2 p. Maharram-kuuta v. 1720.

159. kirje.

Solim kirjoittaa Usbekille Pariisin.

Minä säälin itseäni, mahtava herra, ja minä säälin Sinua: milloinkaan ei uskollinen palvelija ole vaipunut sellaiseen kauheaan epätoivoon kuin minä nyt. Seuraavassa kerron Sinulle onnettomuutesi ja omat onnettomuuteni: kirjoitan niistä Sinulle vain vapisten.

Kautta kaikkien taivaan profeettain vannon vartioineeni vaimojasi päivät ja yöt siitä lähtien kun Sinä heidät minun haltuuni uskoit: hetkeksikään en ole keskeyttänyt levotonta valppauttani. Alotin toimeni rangaistuksilla ja olen ne nyt lopettanut luopumatta luontaisesta ankaruudestani.

Mutta mitä sanonkaan? Miksi kerskata Sinulle tässä uskollisuudesta, joka ei Sinua hyödyttänyt? Unohda kaikki entiset palvelukseni. Pidä minua petturina ja rankaise minua kaikista rikoksista, joita en ole voinut estää.

Roxane, uljas Roxane... oi taivas! Kehen voi enää luottaa? Sinä epäilit Zelistä ja olit Roxanesta aivan levollinen. Mutta hänen kesytön hyveensä oli julmaa vilppiä. Se oli vain hänen petollisuutensa verho, Minä yllätin hänet erään nuoren miehen sylistä. Heti kun tämä huomasi joutuneensa ilmi, hyökkäsi hän kimppuuni ja iski minua kaksi kertaa tikarilla. Melun kutsumat eunukit piirittivät hänet. Hän puolustautui kauan ja haavoitti heistä useampia. Aikoipa hän palata Roxanen huoneeseenkin, kuollakseen, sanoi hän, hänen silmiensä edessä. Mutta vihdoinkin mursi ylivoima hänet ja hän kaatui jalkoihimme.

En tiedä, ylevä herra, odotanko ankaroita käskyjäsi. Sinä olet pannut kostosi minun käsiini. Minun ei tule viivyttää sitä.

Ispahanin palatsissa, 8 p. ensimmäistä Rebiab-kuuta v. 1720.

160. kirje.

Solim kirjoittaa samalle Pariisiin.

Olen tehnyt päätökseni. Onnettomuutesi katoavat: minä olen rankaiseva.

Tunnen jo salaista iloa. Minun sieluni ja Sinun sielusi saavat rauhan. Me tuhoamme rikoksen, ja viattomuuskin on kalpeneva.

Oi teitä, jotka näytätte olevan luotuja jäämään tietämättömiksi aistienne vallasta ja suuttumaan haluistannekin, oi teitä häpeän ja kainouden ikuisia uhreja, miksi en voi päästää teitä suurena tulvana virtaamaan tähän onnettomaan vaimolaan, nähdäkseni teidän hämmästyvän sitä veren paljoutta, minkä minä aion siinä vuodattaa!

Ispahanin palatsissa, 8 p. ensimmäistä Rebiab-kuuta v. 1720.

161. kirje.

Roxane kirjoittaa Usbekille Pariisiin.

Niinpä niin, minä olen Sinua pettänyt. Minä olen lahjonut eunukkisi. Minä olen pilkannut mustasukkaisuuttasi ja osannut tehdä inhoittavasta vaimolastasi hekuman ja nautintojen tyyssijan.

Minä kohta kuolen. Myrkky on valuva suoniini. Sillä mitä tekisinkään täällä sitten kun sitä ainoata miestä, joka piteli minua elämässä, ei ole enää? Minä kuolen, mutta minun varjoni lentää matkaansa hyvässä seurassa. Minä olen juuri lähettänyt edelläni pyhäinraiskaajat vartijat, jotka ovat vuodattaneet maailman ihanimman veren.

Kuinka oletkaan voinut luulla minua niin herkkäuskoiseksi, että olisin kuvitellut olevani maailmassa vain Sinun oikkujasi jumaloidakseni ja että kun Sinä sallit itsellesi kaikki, Sinulla muka olisi oikeus kahlita kaikki minun haluni? Ei! Minä olen kyllä elänyt orjuudessa, mutta olen aina ollut vapaa. Olen korjannut Sinun lakisi luonnon lakien mukaisiksi, ja henkeni on aina pysynyt riippumattomana.

Sinun pitäisi kiittää minua uhrauksesta, jonka olen hyväksesi tehnyt, siitä, että olen alentunut kylliksi näyttääkseni Sinulle uskolliselta, siitä, että olen raukkamaisesti kätkenyt sydämeeni sen, mikä minun olisi pitänyt julistaa koko maailmalle, ja vihdoin siitä, että olen häväissyt hyvettä sallimalla nimittää sillä nimellä alistumista Sinun oikkuihisi.

Sinä hämmästyit, kun et tavannut minussa rakkauden riemuitsevaa hurmausta. Jos olisit tuntenut minua paremmin, olisit tavannut minussa vihan koko väkevyyden.

Onneksi luulit pitkät ajat, että sydän sellainen kuin minun oli Sinun alamaisesi. Me olimme molemmatkin onnellisia: Sinä luulit pettäväsi minua ja minä petin Sinua.

Tällainen puhetapa tuntuu Sinusta epäilemättä oudolta. Olisikohan mahdollista, että minä Sinulle niin paljon tuskaa tuotettuani pakottaisin Sinut vielä ihailemaan rohkeuttani? Mutta kaikki on lopussa. Myrkky menehdyttää minut. Voimani pettävät. Kynä putoaa kädestäni. Tunnen jopa vihanikin heikkenevän. Minä kuolen.

Ispahanin palatsissa, 8 p. ensimmäistä Rebiab-kuuta v. 1720.

SELITYKSIÄ JA HUOMAUTUKSIA

Näiden selitysten ja huomautusten pääasiallisena lähteenä on ollut se ruotsinnos, jonka _A. Silow_ on v. 1915 Montesquieun _Persialaisista kirjeistä_ toimittanut Bonnierin Klassilliseen kirjastoon (_Montesquieu: Persiska Brev_, översatta samt försedda med en inledning av. _A. Silow_. I-II. Stockholm, Albert Bonniers förlag, 1915). Luonnollisesti on myös suomalaista _Tietosanakirjaa_ ahkerasti käytetty, ja usein liittyvätkin alempana annetut tiedot varsin läheltä sen esityksiin. -- Käännös on suoritettu Émile Faguet'n toimittamasta Nelson-Lutetia-painoksesta.

_Eräitä mietteitä Persialaisista kirjeistä_

on pidettävä Montesquieun myöhemmin sepittämänä esikoisteoksensa puolustuskirjoituksena, sitä kun oli usealtakin taholta ankarasti ahdistettu. Niinpä oli apotti _J.B. Gaultier_ v. 1751 eräässä lentokirjassaan pyytänyt todistaa _Persialaiset kirjeet_ jumalattomiksi uskonnonvastaisiksi kyhäyksiksi. "Mietteet" esiintyvät ensi kerran vuoden 1754 painoksessa.

_Muutamien viehättävien teosten... jotka ovat ilmestyneet Persialaisten kirjeiden jälkeen_. Montesquieun eläessä ilmestyi joukko näiden suosittujen kirjeiden jäljittelyjä, niinkuin esim. _Saint-Foix'n Lettres turques_ (Turkkilaisia kirjeitä), jotka oli suoranaisesti sepitetty Montesquieun teoksen jatkoksi, markiisi _d'Argenson'in Lettres juives_ (Juutalaisia kirjeitä, 1738), rva de _Graf-Figny'n Lettres d'une Péruvienne_ (Erään perulaisnaisen kirjeitä, v. 1747), _Samuel Richardson'in Pamela_ (1741), ym. Tämä jälkimmäinen romaani, jonka Montesquieu rva de Graffignyn teoksen ohella erikoisesti mainitsee tässä yhteydessä, on kuitenkin vain kirjemuodoltaan Montesquieun kirjan kaltainen. Montesquieu katsoi ensimmäisenä tuoneensa _kirjeromaanin_ uudempaan kirjallisuuteen. Tämän muodon valinnassa on häneen kuitenkin epäilemättä vahvasti vaikuttanut Pascalin esimerkki, tämä kun oli jo vv. 1656-1657 julkaissut kuuluisat jansenistiset kiistakirjeensä _Letters à un provincial_ (Kirjeitä eräälle maaseutulaiselle.) Joka tapauksessa saavutti kirjeromaani Montesquieun jälkeen suurta suosiota ja loi esim. sellaiset käänteentekevät teokset kuin Rousseaun _Uusi Héloïse_ (1760) ja Goethen _Nuoren Wertherin kärsimykset_ (1774), joihin myöhemmin (1802) liittyivät vielä Foscolon sepittämät _Jacopo Ortisin viimeiset kirjeet_.

ESIPUHE.

_Tunnen erään naisen_... Vanhemmat selittäjät sanovat tätä naista tekijän vaimoksi.

1. kirje.

_Ispahan_ l. nykyään _Isfahan_ oli vielä tällöin Persian pääkaupunkina, mutta sitten kun se ryöstettiin afganilaisten hyökkäyksen aikana (1722) menetti se entisen merkityksensä. Myöhemmin muutettiin hallituksenkin istuin Teheraniin. Aikoinaan oli Ispahan Itämaiden kukoistavimpia kaupunkeja, täynnä toinen toistaan komeampia loistorakennuksia, useiden karavaaniteiden keskus, asukkaita noin 10 kertaa enemmän kuin nyt, jolloin niitä on 70,000. Medshid-i Shah-moskeija on vieläkin Itämaiden uhkein. Teollisuuskin on yhä huomattava.

_Kum l. Kom_, vanhan persialaisen maakunnan pääpaikka, pohjoiseen Ispahanista, Persian ylätasangolla. Tässä kaupungissa palvottiin ja palvotaan _Fatimaa_, joka ei ole sama kuin Muhammedin kuuluisa tytär, fatimidien esiäiti, vaan erään Alin seuraajan tytär.

_Tauris_, nykyään _Tabris_, vanhan persialaisen maakunnan pääpaikka, lähellä Persian nykyistä rajaa.

_Erserum_, nykyisen Turkin Länsi-Armenian pääkaupunki, noin 40,000 asukasta, linnoitettu, saavuttanut kuuluisuutta ensimmäisen maailmansodan yhtenä näyttämönä. Sijaitessaan Trapetsuntin ja Tahrisin välisen kauppatien varrella, se oli aikaisemmin erittäin tärkeä karavaanien varastopaikka ja Itämaiden kukoistavimpia kaupunkeja: vieläkin se on Armenian tärkein kauppakaupunki.

_Saphar_-kuuta. Persialaiset laskivat alkuaan aikansa aurinkovuosittain, mutta muhamettilaisuuden päästyä valtaan tuli tämän ajanlaskun tilalle arabialais-muhamettilainen kalenteri, joka jakaa ajan kuuvuosiin. Kussakin vuodessa on 12 kuukautta, kussakin kuukaudessa 29 tai 30 päivää. Arabialainen vuosi on siis lyhempi kuin gregoriaaninen ja joutuu siitä yhä enemmän edelle. Arabialaiset kuukaudet ovat: 1. _Muhárram_ (tässä Maharram); 2. _Sáfar_ (Saphar); 3. _Rebi'el-auwal_ (Ensimmäinen Rebiab-kuu); 4. _Rebi'el-tani_ (Toinen Rebiab-kuu); 5. _Djumádá el-úla_ (Ensimmäinen Gemmadi-kuu); 6. _Djumádá el-áchira_ (Toinen Gemmadi-kuu); 7. _Rádjab_ (Rhegeb); 8. _Scha'bán_ (Chahban); 9. _Ramadán_ (Ramazan); 10. _Shauwál_ (Chalval); 11. _Du-l-ká'da_ (Zilkadeh); 12. _Du-l-hiddja_ (Zilhageh). Niinkuin tiedetään, alkaa tämä ajanlasku, _hedshra_, Muhammedin paosta, joka tapahtui 15 p. heinäk. 622 j.Kr.

2. kirje.

Montesquieu käyttää _vaimola_-sanan vastineena persialaista sanaa _le sérail_, joka oikeastaan merkitsee asuntoa, palatsia eikä suinkaan _haaremia_, sitä seraljin osaa, missä vaimot oleskelivat.

Chardin, ranskalainen matkailija, kuvaa v. 1711 Amsterdamissa ilmestyneessä matkakirjassaan, kuinka persialaisia naisia kuljetettiin pitemmillä taipaleilla. Sata askelta edellä ja sata askelta jäljessä ratsasti miehiä, jotka lakkaamatta huusivat: _Kuruk! Kuruk!_, mikä tässä tapauksessa merkitsi: "Pysyköön jokainen loitolla täältä!" Heidän välissään ratsasti eunukkeja, kuohilaita, jotka pitkin kepein ahdistivat kaikkia tungettelijoita täi hidastelijoita.

6. kirje.

_Erivan_, vanhan samannimisen persialaisen maakunnan pääpaikka.

_Petollisia osmanneja_. Persialaisten ja turkkilaisten välillä vallitsi varsinkin tähän aikaan voimakas uskonnollinen viha. Persialaisethan tunnustivat ja tunnustavat muhamettilaisuuden toista uskonsuuntaa, shi'iittiläisyyttä, joka pitää vain Koraania uskonnollisena ohjeena ja profeetan vävyä, rohkeata Ali-kalifia sekä hänen ja Fatiman jälkeläisiä kalifinarvon laillisina perijöinä. V. 1502 kohotettiin shi'iittiläisyys Persian valtionuskonnoksi. Turkkilaiset taas lukeutuvat monien muiden muhamettilaisten kansanheimojen tavoin sunnalaisiin, oikeauskoisiin, jotka pitävät alussa vain suullisena perintätietona säilyneitä kertomuksia Muhammedin ratkaisuista ja menettelystä Koraanin kanssa yhdenarvoisina oikeuslähteinä ja kolmea ensimmäistä kalifia profeetan oikeina seuraajina.

8. kirje.

Tähän aikaan hallitsi Persiassa shaahi _Hussein_ (1694-1722).

11. kirje.

Useat vanhat kirjailijat, niinkuin esim. Herodotos, Strabo, Plutarkos, puhuvat _troglodyyteistä eli luolaihmisistä_, villeistä ihmisistä, jotka eivät tunteneet huoneiden rakentamistaitoa. Heidän kotipaikakseen sanotaan yleensä Punaisen meren Afrikan puolista rannikkoa.

14. kirje.

Montesquieun kertomus luolaihmisestä sisältää jo samoja perusaatteita, joita hän sittemmin kehittää _Lakien hengessä_ (III: 3-7; IV: 2-5). Näissä kirjeissä hän puhuu samaan tapaan kuin myöhemmin Rousseau ennen yhteiskuntaa vallinneesta onnellisesta, hyveen hallitsemasta tilasta ja katsoo yksinvaltaisen hallitusmuodon asettamista ja omaisuuden yksilöllistämistä kaikkien onnettomuuksien alkulähteeksi. Mutta "hyve", "kunto" saattaa hänen myöhemmän käsityksensä mukaan kuitenkin elää kansanvaltaisessa ja tasavaltaisessa valtiomuodossa, kun taas ylimysvallan kantavana aatteena on "kohtuullisuus", yksinvallan "kunniantunto" ja itsevallan "pelko".

16. kirje.

_Kumin kolme hautaa_ ovat, paitsi ylempänä mainittua Fatiman hautaa, persialaisten kuningasten Sefi I:n ja Abbas II:n haudat.

Kalifi Ali, Muhammedin vävy sai apeltaan miekan, jota nimitettiin _Zufagariksi_ ja jonka sanottiin olleen kärjestään halkinainen kuin haarukka. Hänen seuraajansa säilyttivät sitä pyhänä kaluna, kunnes muuan heistä särki sen metsästysretkellä.

_Imaamilla_, muhamettilaisella arvonimellä, on useita merkityksiä. Ensiksikin sillä tarkoitetaan pappia, joka moskeijassa johtaa yhteistä rukousta tai lukee saarnan. Sitten se merkitsee uskonnollista päämiestä, jonka maallinen vastakohta on emiiri. Turkin sulttaaneilla oli nämä kummatkin arvonimet. Imaameiksi sanotaan edelleen varhaisimman muhamettilaisen aikakauden koraaninselittäjiä. Imaameja ovat vihdoin kaksitoista Muhammedin vävystä Alista polveutuvaa henkilöä, joista viimeinen, Muhammed al Mahdi v. 879 hävisi tietymättömiin. Sunnalaiset luulevat Mahdin kerran ilmestyvän ja alistavan koko maailman islamiin. Shi'iitit taas otaksuvat hänen olevan vielä hengissä ja palaavan kerran ottamaan maailmanvallan käsiinsä. _Kolmastoista imaami_ on siis erinomainen kohteliaisuusnimitys.

_Tulitaivas_ (l'empyrée), empyreum, maailman ylin osa, johon arveltiin tulen muka keveimpänä, alati ylöspäin pyrkivänä alkuaineena kerääntyneen ja josta taivaan valoilmiöt saavat alkunsa. Kuvaannollisesti valon koti, autuaitten asunto. Danten suuressa runoelmassa paratiisin ylin osa.

_Niinkuin päivän sarastaessa erotetaan valkea lanka mustasta_: lause on Koraanista (II. luku, 183. säe), missä eriväristen lankojen erottamista käytetään paaston alkamisen merkkinä.

_Hurmaannuta se profeettain hengellä_: paitsi Muhammedia, varsinaista Profeettaa, tunnustaa islami tuhansittain muitakin jumalallisia lähettejä. Arvokkaimpia niiden joukossa ovat esim. Aadam, Noa, Aabraham, Mooses ja Jeesus.

17. kirje.

_Jonka ovat kirjoittaneet enkelien kädet_. Mm. enkeli Gabrielin suhteesta Koraaniin lausuu tämä itse (II, 91); "Sano: 'Ken on Gabrielin vihollinen?' sillä hänhän ilmoitti Allahin suostumuksella sydämellesi (Koraanin sanat) entisen vahvistukseksi ja ojennukseksi ja iloiseksi sanomaksi uskovaisille."

18. kirje.

_Kirjanoppineiden perimätiedot_ (hadiisi) palautuvat Muhammediin ja hänen seuraajiinsa ja koskettelevat heidän tekojaan. Aluksi ne kulkivat suupuheina, mutta 700- ja 800-luvuilla niitä koottiin ja kirjoitettiin muistiin. Parhaan kokoelman toimitti al Bukhari (840 j.Kr.).

_Immaum_, turkkilainen muoto ylempänä esitetystä _imaami_ sanasta, joka merkitsee moskeijapappia.

Tässä kerrottu muhamettilainen luomistarina tavataan mm. eräässä 1600-luvulla ilmestyneessä matkakuvauksessa _Voyages d'Adam Olearius en Moscovie, Tartarie et Perse_, joka v. 1656 käännettiin ranskaksi saksalaisesta alkuteoksesta ja josta sittemmin ilmestyi useita painoksia. Barckhausen, muuan Montesquieun julkaisijoita, otaksuu hänen käyttäneen lähteenään juuri tätä teosta.

19. kirje.

_Tokat l. Tokad_ (armeen, _Evtoghia_, vanhan ajan _Dazimon_), kaupunki turkkilaisen Vähän-Aasian koillisosassa, suoraan länteen Erserumista, n. 30,000 as. Nykyään kokonaan rappiolla. Bysanttilaisen linnan rauniot. Läheisyydessä vaskikaivoksia. Kukoistusaikana oli Tokatissa 60,000-100,000 asukasta.

_Smyrna_, tunnettu merikaupunki Vähän-Aasian länsirannalla, Idän ja Euroopan kaupan pääpaikkoja. Muuan suurimpia karavaaniteitä lähti siitä Etu-Aasian sisäosiin.

_Pashat_. Montesquieu kirjoittaa tässä _les bachas_, oikeammin _baasja_, joka on arabialainen muoto turkkilaisesta sanasta _pasha_. Persialainen muoto on _padshah_ (herra kuningas), josta on syntynyt turkkilainen sana _padishah_, alkuaan Persian shaahien, sitten yleensä islamilaisten ruhtinaiden ja varsinkin Turkin sulttaanin hallitsija-arvonimi. _Pasha_ on taas korkeissa viroissa olevien turkkilaisten sotilas- ja siviilihenkilöiden -- tässä kuvernöörin -- arvonimi, korkeampi kuin _bei_.

_Kourallinen kalliosaarelta lähteneitä kristityitä_ tarkoittaa Maltan-ritareita.

_Osmaneiksi, ottomaaneiksi, otmaneiksi, osmanlineiksi_ nimitetään turkkilaisia sulttaani Osman I:n, Turkin valtakunnan perustajan mukaan (synt. v. 1259, kuoli v. 1326).

23. KIRJE.