Part 8
_Mudor_-häiden jälkeen on kuala pyhäkkö, siinä asuu _vorshud_ ja siitä päivin aljetaan siinä palvoa. Palvominen ei ole ainoastaan silloisen sukupolven, vaan myös jälkeentulevien pyhä velvollisuus, sillä pyhäköksi vihityssä rakennuksessa ei uhraaminen votjakkien käsityksen mukaan saa milloinkaan keskeytyä. Ken tätä sääntöä ei noudata, häntä varmasti uhkaa jokin onnettomuus. Votjakit tietävät kauhulla kertoa, miten sellaiset henkilöt ovat menettäneet omaisuutensa, tulleet mielipuoliksi j.n.e. Jos kuala syystä tai toisesta, esim. vartian vaihtuessa, on muutettava toisesta paikasta toiseen, tapahtuu se siten, että rakennus puretaan ja seinähirret sijoitetaan uudelleenrakennettaessa vanhaan asentoon. Tulisijan tuhka ja kivet sekä _vorshud_-vakka viedään hirsien mukana juhlallisesti uuteen paikkaan. Pervuhin kertoo Glazovin piirissä olleen tapana isoa kualaa muutettaessa polttaa vanha, kerätä kaikki hiilet ja tuhka puhtaisiin astioihin sekä kantaa ne metsään siihen paikkaan, johon uusi pyhäkkö aiotaan perustaa. Hiilet sijoitetaan reikiin, joita kaivetaan maahan patsaitten pystyttämistä varten ja tuhka kylvetään permannoksi aiotulle alalle sen jälkeen, kuin se on lyöty kovaksi kuin puimatanner. Paitsi vartian vaihtuessa saatetaan kuala toisinaan muuttaa muustakin syystä. Sama kirjailija mainitsee tapauksen, jolloin härkä teurastettaessa pääsi karkaamaan isosta kualasta ja uhraajien oli kesken uhritoimitusta lähdettävä sitä takaa ajamaan. Paikka, missä eläin vihdoin saatiin kiinni, katsottiin haltialle niin mieluisaksi, että koko kuala muutettiin sinne. Samanlaisen tapauksen kertoo Vereshtshagin Sarapulin piiristä huomauttaen, että härän karkaaminen votjakkien käsityksen mukaan merkitsee, ettei uhripaikka ole jumalille otollinen. Täten voi uusi pyhäkkö joskus siirtyä varsin etäälle entisestä paikastaan.
Miheev väittää, että itse rakennuksen kyllä saattaa myydä ja lahjoittaa, mutta uhrivakkaa ynnä tulisijan kiviä ei saa hävittää, sillä siinä tapauksessa tulee jokin onnettomuus rangaistukseksi. Kirjailija kertoo, että kun votjakki syystä tai toisesta on pakotettu hävittämään kualansa, asettaa hän sen sijalle vähäisen patsaan, jonka ympärille hän kerää kaikki kualan kivet ja päällimäiseksi asettaa uhrivakkasen. Esimerkkinä votjakkien taikauskosta hän mainitsee seuraavan kertomuksen. Eräs ukko hävitti kualansa ja rakensi sen sijalle aitan, mutta _mudorin_ ja kivet hän jätti aitan alle. Kerran meni muutamia nuorukaisia aittaan nukkumaan. Yhtäkkiä yöllä he alkoivat kuulla ähkymistä aitan alta, siellä valitti joku ikäänkuin sairas ihminen. Seuraavana yönä kuului sama valitus. Vihdoin isäntä meni itse sinne nukkumaan ja hän äkkäsi, ettei valitus ollut kenenkään muun kuin _mudorin_. Silloin hän lupasi muuttaa kivet ja vakan uuteen kualaan, jonka hän myös teki, ja siitä asti oli aitassa aivan rauhallista.
Tämän kirjoittajalla oli eräässä kylässä Mamadyshin piirissä tilaisuus nähdä hävitetyn rukous-kualan paikalle pystytetty muistomerkki, josta Miheev kertoo. Kylän asukkaat selittivät, että kualan mudor-tuhka oli asetettu muistotolppaa varten kaivettuun kuoppaan. Merkki oli pyhäkön paikalle asetettu osoitukseksi, ettei kukaan siihen rakentaisi itselleen asuntoa. _Vorshud_-vakkaa ei paikalla näkynyt, sitä vastoin oli eräässä "vähässä" kualassa kaksi uhrivakkaa, joista toinen, jota palvoi eri perhekunta, kerrottiin tuodun hävitetystä kualasta täällä säilytettäväksi, kunnes köyhtyneellä perheellä jälleen olisi tilaisuus rakentaa itselleen uusi rukous-kuala.
Siihen nähden, että _vorshud_ nimi votjakkien uhrirukouksissa tavallisesti esiintyy yksikössä, useimmiten yhdistettynä kuala-suvun nimeen, kuten _mozhga-vorshud, utsha-vorshud_ j.n.e., näyttää siltä kuin kussakin votjakki-kualassa olisi ainoastaan yksi haltia. Näin ei kuitenkaan liene vanhaan aikaan ollut asian laita. Palvoessaan esi-isiään perheen suojelushenkinä on itsestään selvää, että suomalais-ugrilaisilla oli kodeissaan useampia enemmän tai vähemmän arvossa pidettyjä haltioita. Jäljet siitä käsityksestä eivät votjakeiltakaan ole kokonaan hävinneet. Sitä osoittaa jo se seikka, että _vorshudeja_ ajatellaan voitavan jakaa jälkeläisille. Eräässä Aminoffin muistiinpanemassa rukouksessa esiintyykin _vorshud_ nimi monikossa, mikä siis osoittaa, että _vorshudeja_ oli monta, joista poika sai yhden. Käsitys useammasta _vorshudista_ yhdessä kualassa ilmaantuu lisäksi seuraavassa Vereshtshaginin kertomuksessa. Eräs votjakki kääntyi kristinuskoon ja hylkäsi vanhat uhrimenot, mutta itse kualaa hän ei hävittänyt. Jonkun ajan perästä _vorshudit_ alkoivat häntä vaivata, sillä kun hän laskeutui levolle, oli ikäänkuin raskas kivi olisi ollut painamassa hänen rintaansa. Mentyään aittaan nukkumaan tulivat _vorshudit_ kualasta sinnekin häntä ahdistamaan. Vihdoin mies päätti ampua ne ja meni eräänä yönä pyssy kädessä niitä vaanimaan. Puoliyön aikana tuli kualasta kolme henkilöä valkoisissa vaatteissa, ensimäinen oli parraton nuorukainen, toinen oli myös nuori, mutta jo partahuuli, kolmantena tuli naishenkilö. Silloin mies laukaisi pyssynsä ja näky hävisi heti. Sen erän perästä ne eivät näyttäytyneet, vaan muuttivat toiseen kualaan lähettäen rangaistukseksi mieheen vaikean taudin, niin ettei tämä enää milloinkaan elämässään ollut iloinen.
Mainittu kertomus, joka osoittaa kuala-henkiä olleen useita yhdessä ja samassa rakennuksessa, viittaa myös _vorshudien_ inhimilliseen alkuperään. Ihmisinä kualan-haltiat yleensä ilmaantuvatkin votjakkien mielikuvituksessa. Joskus tapaa votjakeilla uskon, että _vorshud_ palvomista vaatiessaan ilmestyy nukkuvalle unessa venäläisen muotoisena. Kuvastuisiko tässä hämärä tietoisuus siitä, että venäläisten taholta tullut vaikutus olisi koskenut votjakkien kuala-menoihin? Wichmann kertoo, että Urzhumin piirin votjakit väittävät saaneensa mainitun haltian venäläisiltä silloin, kun nämä vielä olivat pakanoita. Kun venäläinen oli päättänyt heittää pakanuuden sikseen, hän heitti laatikon, jossa _vorshud_ asui, jokeen. Votjakki näki tämän ja lähti laatikkoa vedestä pyytämään. Hän saikin sen käsiinsä ja siitä saakka votjakit ovat muka _vorshudia_ palvelleet.
Joskus, vaikka harvoin, _vorshud_ saattaa ilmaantua muussakin kuin ihmisen, esim. linnun muodossa. Eräässä Glazovin piirin votjakkien kertomuksessa, jossa puhutaan nykyisen Vjatkan kaupungin paikalla olleesta rukous-kualasta, mainitaan, että kun venäläiset uutisasukkaat, karkoitettuaan votjakit heidän silloisilta asuinsijoiltaan, alkoivat hävittää kualaa, lensi pyhäköstä kyyhkynen, mikä ikäänkuin näkymättömän voiman vaikutuksesta sai surmansa äsken perustetun kirkon juurella.
Uuden rukous-kualan perustettuaan votjakki siitä huolimatta palvoo vielä vanhassa, joskus vielä sitäkin aikaisemmassa emäkodin kualassa. Ensiksimainittu on toiseen verraten "vähä kuala", samoin toinen kolmanteen verraten, jota vastoin toinen ensimäiseen verraten on "suur-kuala" ja samoin kolmas toiseen verraten. Votjakkien alkuperäisen kuala-järjestyksen rikkoutumiseen on kuitenkin vaikuttanut se seikka, etteivät kaikki votjakit perusta itselleen rukous-kualaa ja että kyläsuvun vanhimman haaran talossa oleva kuala on muiden rinnalla päässyt aivan erikoiseen asemaan. Wichmann kertoo, että votjakit kuala-palveluksen mukaan jakaantuvat kahteen ryhmään, ison kualan sukuun (_badzim kuala vizi_) ja vähän kualan sukuun (_pit'si kuala vizi_). Valaistaksemme votjakkien nykyistä kuala-palvelusta ja eri sukuryhmien suhdetta toisiinsa mainittakoon esimerkkinä, että sama votjakkiukko, Mamadyshin piirin Oshtorma Jumjassa palvoo paitsi vähässä kualassa (_pokt'si mudor-kuala_), joka sijaitsee hänen pihassaan ja jonka uhreihin ottaa osaa lukuunottamatta häntä hänen kolmen nuoremman veljensä perheet, myös samassa kylässä sijaitsevassa suku-kualassa (_vizi mudor-kuala_), jossa kaikkiaan palvoo 73 perhekuntaa. Muut kylässä olevat perheet, jotka ovat toista sukuperää, käyvät omalla tahollaan uhraamassa. Nuo 73 perhettä palvovat sitä paitsi vielä lähellä sijaitsevassa Staraja-Jumja nimisessä emäkylässä, josta Oshtorma Jumja ynnä muutamat muut naapurikylät aikoinaan ovat syntyneet. Staraja Jumjan suur-kualassa (_budzim mudor-kuala_) palvovat paitsi oman kylän sukua ja Oshtorma Jumjan 73 perhekuntaa lisäksi kaikki muut naapurikylissä asuvat samansukuiset henkilöt. Viime aikoina ovat vieraskyläläiset kuitenkin vuosi vuodelta yhä enemmän lakanneet saapumasta uhriantimineen emäkylän suurkualaan.
Sukusarjojen suhteet eivät kuitenkaan kaikissa votjakkikylissä suinkaan ole samanlaisia. Toisinaan saattaa vähässäkin kualassa palvoa hyvinkin useita, jopa kymmeniäkin perheitä. Tämä riippuu siitä, miten uutteria votjakit ovat perustamaan itselleen uusia uhri-kualoja. Missään tapauksessa ei sama votjakkiperhe palvo useammassa kuin kolmessa uhri-kualassa. Pervuhin sanoo niitä Glazovin piirissä nimitetyn _pokt'si kuala, zek kuala ja budzim kuala_.
Votjakit, jotka uutisasukkaina ovat siirtyneet ja vieläkin usein siirtyvät kauas kotipaikastaan ja siksi luonnollisesti eivät voi ottaa osaa kotikylänsä uhreihin, muistelevat kuitenkin omassa kualassaan kotikylän kualaa. Niinpä esim. Ufan läänin Birskin piirin Mozhgassa asuva saman-niminen votjakkisuku muistelee sikäläisessä suku-kualassaan Vjatkan läänin Jelabugan piirissä sijaitsevaa Mozhga nimisen emäkylän suur-kualaa sentähden, että heidän esi-isänsä sieltä ovat _mudor_ mukanaan tänne muuttaneet. Sitä vastoin ne uutiskylät, jotka myöhemmin ovat Birskin piirissä olevasta suvun emäkylästä syntyneet, muistelevat uhrijuhlissaan ainoastaan tämän, mutta eivät enää Jelabugassa olevan kantakylän suku-kualaa. Huomattava piirre itäisten votjakkien kuala-palvonnassa on lisäksi se seikka, että n.s. vähäiset rukous-kualat ovat joutuneet syrjään; sukulaiset toimittavat uhrinsa vain yhteisessä sukupyhäkössä, joita eri sukujen luvusta riippuen saattaa yhdessä kylässä olla useampia. _Mudor_-häät tapahtuvat näin ollen vain siinä tapauksessa, että votjakit siirtyvät vanhasta kylästä uutisasukkaina uuteen.
Arvoeroitus, joka on olemassa "suuren" ja "vähän" rukous-kualan välillä, ilmaantuu myös niissä palvovien uhripappien välillä. Kylissä, joissa on ainoastaan yksi suku-kuala, on sen vartia, jota nimitetään kyläpapiksi (_gurt pop_), päässyt muita huomattavampaan asemaan. Samoin kuin perhe-kualan vartian menee tämänkin virka tavallisesti sukuperintönä isältä pojalle. Niin kertoo jo Rytshkov, että ainoastaan määrätty henkilö saa vaihtaa uhrihyllyllä olevat lehvät, ja kun tämä kuolee, astuu hänen sijalleen hänen poikansa tai, jollei sellaista satu olemaan, joku muu läheinen sukulainen. Muutamissa seuduissa on tullut tavaksi, että entisen uhripapin kuoltua joku muu sukupiiristä vaalin kautta määrätään suur-kualan vartiaksi. Pervuhin lausuu Glazovin votjakeista, että suku valitsee uhripapin (_zek pop_) keskuudestaan. Jelabugan piirissä määrää tietäjä (_tuno_) uhripapin eliniäksi. Sarapulin piirissä uhripapit palvovat eri lailla, lyhyemmän tai pitemmän ajan. Vasiljevillä on tieto, että _tuno_ (tietäjä) aina määrää suur-kualan vartian ja että uhripappi asetetaan virkaansa tavallisesti 12 vuoden ajaksi, mitä aikaa kuitenkin tarpeen tullen voidaan lyhentää.
Perhekunnan kualassa, jossa perheenpää palvoo uhripappina, ovat tämän avustajina uhritoimituksissa ne henkilöt, jotka hän kulloinkin sitä tarkoitusta varten kutsuu. Suur-kualassa sitä vastoin ovat uhripapin apulaisetkin useimmiten vakituiset. Samoin kuin itse uhripappi valitaan heidätkin vartavasten heidän pyhään virkaansa. Jelabuzhskij kertoo samannimistä piiriä koskevassa kuvauksessaan, että _tuno_ valitsee kuala-papin apulaiseksi kaksi henkeä nim. "kainalosta pitäjän" (_kunul kutia_) sekä "kuppien ja lusikkain pesijän" (_tusti-duri-miskis_). Sarapulin piirissä on kaksi kualapappia: _utis_ ja tämän apulainen _tere_. Sitä paitsi on kaikilla votjakkialueilla veriuhreissa teurastajia (_part't'shas_). Joskus on vielä n.s. _tilas_ (savustaja), joka aina, ennenkuin kualan-vartia palvoo, kolme kertaa savustaa uhriantimet tulessa.
Pervuhin kertoo, että suur-kualan vartia eroaa muista kualan-vartioista siinäkin suhteessa, että hänellä on pyhän toimituksen aikana erityinen virkapuku. Pietari Myshkinin sanojen mukaan oli uhripapin vaatetuksena paitsi tavallista votjakki-kauhtanaa vielä hihaton palttinatakki. Erään votjakkiukon sanoista päättäen oli suur-kualan vartia votjakkipuvun lisäksi puettu pitkään sinipunertavaan, leveähihaiseen mekkoon, joka muistutti venäläisen diakonin pukua. Päässä oli sukan tapaan kudottu kyynärän pituinen päähine, jonka huipussa oli korealankainen tupsu. Päähän pantaessa käännettiin hiipan alareuna ylöspäin niin, että lakin pituus sen kautta jonkun verran väheni. Yleisimmän tavan mukaan ovat uhripapit samoin kuin itse juhlayleisö uhritilaisuudessa puettuina votjakkien kansalliseen, valkoiseen juhlapukuun. Uhripapin päähineestä emme voi mitään varmaa lausua. Sen ainoastaan tiedämme, että suur-kualan uhripapit, niin hyvin _utis_ kuin _tere_, usein seisovat lakki päässä pyhän toimituksen aikana.
Ennenkuin ryhdymme kuvailemaan kualan palvontamenoja, on vielä mainittava eräs kuala-laji, n.s. _ser-kuala_ ("takainen kuala"), jota myöskin aikoinaan on käytetty uskonnolliseen tarkoitukseen. Miten laajalla alueella tämä kualalaji on ollut tunnettu, on vaikeata päättää, syystä ettei siitä mainita sanaakaan votjakkien palvontaa koskevassa kirjallisuudessa. Nykyään on _ser-kuala_ uhripyhäkön nimityksenä tietääkseni säilynyt ainoastaan Kasanin läänin Mamadyshin piirissä. Mutta täälläkin ovat itse rakennukset jo perin harvinaisia. Niin esim. Oshtorma Jumjassa on pellon perällä vanhan männyn juurella uhripaikka, jota kutsutaan _ser-kuala inti_ (ser-kualan paikka), mutta itse kualaa ei ole olemassa. Että se on täältä hävinnyt jo aikoja sitten, todistaa parhaiten se seikka, ettei kukaan vanhimmistakaan kyläläisistä muista sellaista nähneensä. Samaten on useiden muiden kylien laita, joissa _ser-kualan_ muisto on säilynyt. Matkoillani Kasanin läänissä satuin sellaisen näkemään ainoastaan Staraja-Jumjassa. _Ser-kuala_ täälläkin jo alkanut autioitua, sen katto on sortunut ja osaksi sen seinähirretkin ovat mädänneet.
Mikä merkitys _ser-kuala_-palvonnalla alkujaan on ollut votjakkien uskonnollisissa menoissa, ei nykyään tietojen niukkuuden takia ole mahdollista ratkaista. Vanhukset kertovat, että _ser-kualassa_ entiseen aikaan uhrattiin vain sairauden sattuessa. Siellä ei milloinkaan käyty määräaikoina eikä väkijoukoin palvomassa, eivätkä naiset ottaneet uhritoimitukseen osaa. Lisäksi kerrotaan, ettei _ser-kuala_ koskaan sijainnut itse kylässä, vaan aina jonkun matkan päässä siitä.
Yleisiä määräaikaisia kualajuhlia, jolloin ei palvota ainoastaan perhe-, vaan myös sukukualassa, viettävät votjakit eri alueilla jonkun verran eri aikoina. Gavrilov mainitsee Kasanin läänissä vietettävän kuala-juhlaa kolme kertaa vuodessa, pääsiäisenä sekä kesäisen (21/7 v.l.) ja syksyisen (4/11 v.l.) kasanilaisen jumalanäidin päivänä. Jelabugan piirissä kertoo Potanin kylän asukkaiden menevän isoon kualaan rukoilemaan talvisena Nikolain päivänä (6/12 v.l.), laskiaisena, toisena pääsiäispäivänä ja kasanilaisen jumalanäidin päivänä. Erään toisen samaa votjakkialuetta koskevan tiedon mukaan vietetään joulukuussa _sizil-juon_ ("syys-juomingit"), laskiaisena _vei-juon_ ("voi-juomingit"), pääsiäisenä _akashka-juon_ ("akashka-juommgit") sekä kesällä Pietarin päivän tiennoissa (12/7 v.l.) _guzhem-juon_ ("kesä-juomingit"). Sarapulin piirissä kertoo Buch juhlittavan kylä-kualassa jouluaattona _tol-juon_ ("talvijuomingit"), laskiaisena _vei-dir_ ("voi-aika"), palmusunnuntaina _budzim nunal juon_ ("suuren päivän juomingit"), Pietarin päivänä _kuar-su_ ("lehti-olut") sekä syksyllä| Katrinan päivänä (24/11 v.l.). Haruzin mainitsee juhlapäivinä paitsi laskiaista ja Pietarin päivää pokrovan (1/10 v.l.) ja Mikkelin (8/11 v.l.). Vereshtshagin, joka myös kuvailee Sarapulin votjakkien palvontaa, kertoo kuala-juhlia vietettävän kevättouon jälkeen _tulis kuala piron_ ("keväinen, kualaan meno") eli _tulis-sur_ ("kevät-olut") nimistä kualajuhlaa sekä sitä paitsi Pietarin päivänä eli elonajan alkaessa. Glazovin piirissä ovat yleiset määräaikaiset sukukuala-uhrit _akajashka_-juhlana ennen kevätkylvöä, Pietarin päivänä _zek gerber_ sekä syksyllä talvikylmien alkaessa _kuala piron_. Permin läänin Osan piirissä vietetään kuala-juhlaa keväällä pääsiäisenä, kesällä ennen heinäntekoa ja syksyllä lokakuussa ulkotöiden päätyttyä. Samoihin aikoihin toimittavat Ufan läänin votjakit kuala-uhreja.
Useimmilla votjakkialueilla ovat siis kuala-päivät liittyneet kristillisen kirkon viettämiin juhliin, mikä on silmäänpistävää varsinkin niillä seuduin, missä kristinusko jo suuremmassa määrässä on saavuttanut jalansijaa. Varhempina aikoina ei asianlaita ole voinut olla niin, sillä määräaikaisetkaan juhlat eivät ole silloin vielä voineet olla määrättyihin päiviin sidottuja. Varmaankin niitä on vietetty vain vuodenaikojen mukaan. Yllämerkittyjä juhla-aikoja tarkastaessa huomaa yleisimpiä kaikilla votjakkialueilla olevan kolme, nim. kevään, kesän ja syksyn aika. Talvenaikuiset uhrijuhlat ovat votjakeilla yleensä harvinaisia. Mainitut viettoajat polveutuvat, niiden laajasta käyttöalueesta päättäen, jo verrattain varhaiselta ajalta. Ne eroavat myöskin siinä suhteessa enemmän tai vähemmän satunnaisista kuala-juhlista, että niinä päivinä uhrivakan alla olevia oksia aina ehdottomasti on vaihdettava. Pääsiäisenä käytetään siinä kuusen, samoin myös syksyllä, kesällä sitä vastoin koivun lehviä. Olisiko vielä ennen näitäkin viettoaikoja olemassa toisia, joilla viimeksimainittuihin verraten olisi muinaisempi leima? Aminoff mainitsee ainoastaan kaksi kualajuhlaa nim. _tulis-sur_ ("kevät-olut") ja _sizil-sur_ ("syys-olut") ja Wichmann kertoo perheuhreja toimitettavan Urzhumin piirissä säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa, nim. kevätkesällä ja syksyllä syystöiden loputtua, sekä lausuu lisäksi, että samaan aikaan uhrataan myös kylä- eli suku-kualassa. Niinikään muutamin paikoin Birskin piirikunnassa tapahtuu määräaikainen kuala-palvonta ainoastaan kaksi kertaa vuodessa, nim. keväällä, kun koivunlehvät ovat puhjenneet, ja syksyllä sen jälkeen, kuin ne ovat varisseet maahan. Keväällä siroitetaan kualan nurkkahyllylle koivunlehviä; syksyllä ne vaihdetaan kuusenoksiin.
Määräaikaisina kuala-juhlina votjakit palvovat sekä perhekunnittain vähässä kualassa, että yhteisesti kylän suku-kualassa; joskus lähetetään sitä paitsi edustajia vielä emäkylänkin sukupyhäkköön. Palvontamenot niin hyvin eriarvoisissa kualoissa kuin myös eri votjakkialueilla muistuttavat, vähäpätöisiä poikkeuksia lukuunottamatta, suuresti toisiaan. Sitä vastoin eri arvoisten rukous-kualain palvonta-aika ja järjestys jonkun verran vaihtelevat. Kasanin läänissä palvotaan Gavrilovin mukaan ensiksi koti- ja sen jälkeen suku-kualassa. Samoin on laita Sarapulin piirissä. Buch kertoo, että esim. joulunaattona palvotaan ensiksi illalla perhe-kualassa ja sen jälkeen myöhään yöllä kylä-kualassa. Palmusunnuntaina toimitetaan palvonta aamupäivällä ensiksi koti- ja sitten suku-kualassa. Syksyllä palvotaan juhlapäivän aattona vähässä ja juhlapäivän aamuna suur-kualassa. Samoin kertoo Bogaevskij, että perheenpää kerää juhlapäivän iltana perhekuntansa koti-kualaan, josta toimituksen päätyttyä vielä yksi perheen jäsenistä menee suku-kualaan rukoilemaan. Samasta piiristä on Vasiljevilla samanlainen tieto.
Muutamilla votjakkialueilla on järjestys päinvastainen. Georgi lausuu puhuessaan pääsiäisjuhlan kuala-palvonnasta, että jokainen talonisäntä kertaa suku-kualan menot omassa kualassaan toimien siellä itse uhripappina. Pervuhin kertoo, että votjakit Glazovin piirissä ensiksi menevät _zek-kualaan_ palvomaan, sen jälkeen siirtyvät jatkamaan juhlaa koti-kualassa. Mitä itse kuala-palvonnan niin hyvin määräaikaisen kuin satunnaisen lähempään viettoaikaan tulee, näyttää sekin eri seuduissa jonkun verran vaihtelevan. Sarapulin piirissä vietetään kuala-juhlaa enimmäkseen myöhään illalla. Jelabugan piiriä koskevat lähdekirjat kertovat sitä täällä vietettävän puolipäivän jälkeen, joskus iltamyöhällä. Useissa seuduin kuala-uhri toimitetaan myös aamupäivällä. Suurimpina juhlina, kuten pääsiäisenä, palvotaan suur-kualassa joskus kolmekin päivää.
Vanhin kuala-palvontaa koskeva uhrikuvaus on Rytshkovin Ufan läänin alueelta. Kirjailija kertoo siinä, että votjakit oksien ääressä, jotka heillä ovat kotijumalan kuvana, teurastavat uhriksi nuoren vasikan, jonka korvat he asettavat sille hyllylle, missä kuusen oksat ovat. Uhrieläimen he teurastavat itse pyhäkön keskessä.
Samanaikainen on Georgin esitys, missä edellistä seikkaperäisemmin kuvataan pääsiäisjuhlan aikana tapahtuvaa palvontaa. Kirjailija mainitsee, että molemmat sukupuolet ottavat siihen osaa, kun he sitä ennen ovat saunassa kylpemällä puhdistautuneet. Kukin tuo tullessaan kualan-vartialle, mitä uhria varten on tarpeen. Kun liha on kiehunut, asettaa uhripappi palan kaikista ruuista ja myös vähäisen juomaa pöydälle, joka kualassa on vastapäätä ovea. Pöydän yläpuolella olevalle hyllylle ladotaan kuusen oksia sekä ennenmainittuja suoruohoja. Siihen asettaa uhripappi sitä paitsi ikäänkuin alttarille lautasessa muutamia uhripaloja. Nämä ynnä juoma-astian uhripappi ottaa hetken päästä käteensä, pitää niitä kohti ovea sekä samalla kohti harrasta juhlayleisöä huomauttaen, mikä uhrijuhla nyt on kysymyksessä sekä pyytäen _vorshudilta_ onnea, terveyttä, lapsia, karjaa, leipää, hunajaa y.m.
Jonkun verran nuorempi, mutta paljoa täydellisempi on erään Vjatkan piispan hiippakuntakertomuksessa (1838) oleva uhrikuvaus, joka koskee Multanin alueen votjakkeja. Siinä kerrotaan, että juhlavieraat tuovat mukanaan _vorshud-kualaan_ kakkuja, keitettyjä munia sekä juomaa, kumyshkaa ja olutta. Saatettuaan uhriteuraan keskelle kualaa, jumalankuvan ("idol") eteen, asettavat he sen ääreen myös kakkuja ja niiden päälle munia. Jos kakkuja on tuotu paljon, valikoivat toimitusmiehet niistä kolme kokonaista, mutta muista leikkaavat ainoastaan vähäisiä osia ja asettavat munien kera ehyitten leipäin päälle. Samalla lukee joku votjakeista teuraan vieressä pakanallisia rukouksia, toinen valaa sinä aikana uhrieläintä vedellä. Kun toimitus on päättynyt, ryhdytään teurastukseen, veri vuodatetaan kuppiin tai kaukaloon, nahka nyljetään, sisälmykset puhdistetaan ja ravinnoksi kelpaamattomat osat haudataan kuoppaan. Sen jälkeen uhrintoimittajat paloittavat teuraan jäseniä myöten leikaten jokaisesta jäsenestä, päästä, rinnasta, jaloista y.m. palasen. Liha keitetään kattiloissa, johon kaadetaan myös uhriteuraan veri. Kun liha on kiehunut kypsäksi, alkavat votjakit juoda kumyshkaa ja olutta, kestiten niillä toinen toistaan sekä maistella uhriruokia. Samalla he pudottavat tuleen kolmesti leipää ja lihaa, kolmesti vuodattavat siihen myös olutta ja kumyshkaa kustakin astiasta. Tuleen kerätään lisäksi kaikki uhriteuraan luut, ainoastaan ne, jotka eivät siinä pala, haudataan kuoppaan. Rukous, joka uhritoimituksen aikana luetaan, sisältää pyyntöjä, sellaisia kuin että jumala varjelisi perhettä, kartuttaisi karjaa ja edistäisi viljan kasvua.