Part 7

Bob ei ollut näyttäytynyt konttorissa edellisenä iltapäivänä, ja kun kello oli jo viittä vailla kymmenen, eikä häntä vieläkään kuulunut, päätin lähteä pörssiin katsomaan, ottaisiko hän osaa sokerikarhujen ärsyttämiseen. Minulla ei ollut erityistä syytä luulla tämän häntä huvittavan, lukuunottamatta hänen omituista käytöstään edellisinä päivinä ja varsinkin sitä seikkaa, että hän eilen oli oleskellut sokeriosakkeitten myyntipaikalla ryhtymättä mihinkään toimiin. Mutta vanhan tavan mukaan pörssipelissä hullun paperin purasema leikkaaja vetäytyy ehdottomasti aina sinne, jossa tämä paperi alkaa vaahtosuin raivota ja näytellä hampaitaan. Ennen kaikkea oli minulla käsittämätön aavistus siitä, että seisoin tulevien tapausten varjossa, aavistus, joka on yleinen osakepelimaailmassa eleleville.

Kuten ennenmainittuna päivänä muutamia viikkoja sitten, tungeskeli joukko nytkin sokeriosakkeitten ympärillä, mutta sen järjestys oli nyt vähän toisenlainen. Tuolla keskipisteessä seisoi Barry Conant ja hänen luotettavat apulaisensa, mutta kilpailijoita vastapuolueesta ei näkynyt. Ei kukaan näistä sadoista välittäjistä näyttänyt tehneen epätoivoista välttämättömyyden pakoittamaa päätöstä voittaa tai kuolla. He olivat tulleet ostaakseen tai myydäkseen eivätkä aikoneet alkaa taistelua elämästä ja kuolemasta, taistelua, jonka tunnuslauseena on: "Minusta riippuu taistelun tulos!" Osakkeitten hallussaan pitäjät voitiin iloisesta kasvojenilmeestä eroittaa niistä, joilla ei ollut myytyjä osakkeita hallussaan, ja jotka olivat nähneet kirjoituksen seinällä ja joutuneet pelon ja kauhun valtaan. Barry Conant ja hänen apulaisensa esiintyivät hyvin itsetietoisesti: he tulisivat tekemään kaikki, mitä olivat aikoneetkin. Heidän huolellisesti napitetut takkinsa ja uhkamielinen ryhtinsä osoittivat heidän valmistuneen voimain koetukseen, pitämään kiinni ja vetämään minkä jaksoivat, mutta nähtävästi eivät he odottaneet kovin sitkeätä vastarintaa. Avausmerkki kumahti, ja välittäjien suuri joukko teki hyökkäyksen, mutta nyt oli kysymys vaan suoneniskusta eikä lihasta ja luusta, sielusta ja sydämestä, vaan ainoastaan paljaasta verestä. Ensimäinen hinta sokeriosakkeista oli 211 3,000:sta. Joku myi koko summan yhdessä tukussa. Barry Conant osti sen. Silmälasittakin näki myyjän olevan jonkun hänen apulaisistaan. Tällaista kutsutaan "huuhdekaupaksi", ja se on keinotekoinen, edeltäkäsin tehty sopimus kahden välittäjän kesken perustuksen laskemiseksi tuleville kauppasopimuksille -- yksi yleisön pettämiseksi aijotuista pienistä pelikepposista, joiden avulla kauppiaat ja välittäjät varustautuvat väärillä arpanappuloilla. Perusajatuksensa puolesta on se vanhempi arvopaperipörssiäkin, ja käytetään muuallakin kuin siellä. Ajatelkaa esim., että neljä rehellistä ostajaa tahtoo hevoshuutokaupassa huutaa 200 dollarin arvoisen hevosen. Omistajan hyvä ystävä tarjoo aluksi 400, ja nuot neljä, jotka eivät ymmärrä, minkä arvoisia hevoset ovat, puijataan ostamaan hevonen 400-500 dollarin hinnasta. Mutta ihminen on luotu sellaiseksi, että hän tahtoo tulla petetyksi huutokaupoissa kuten pörssipelissäkin yhtä hartaasti kuin koi haluaa lentää kynttilänliekkiin. Viiden minuutin kuluttua oli sokeri 221:ssä, ja kiihkeät tilapääkeinottelijat kilpailivat osakkeista kuin viimeistä päivää, Barry Conantin ja hänen apulaistensa koettaessa nostaa niitä vielä vähän heidän kurotettuja sormenpäitään ylemmäksi ostamalla heti kaikki, mitä kunnialliset myyjät kauppasivat tai sieppaamalla silmänräpäyksessä omien tallirenkiensä ilmaan viskaamat tukut.

En kummastunut nähdessäni Bobin kookkaan vartalon joukon keskessä hiukan keskipisteestä syrjään päin. Kaikki muut yritteliäät pörssinjäsenet olivat tietysti myöskin saapuvilla, Ike Bloomstein ja Joe Barneskin, joka harvoin sekaantui joukkoon, olivat siellä mahdollisesti ostaakseen muutaman tukun, kenties myöskin saadakseen katsella teurastusta niin läheltä kuin mahdollista. Bob ei ottanut osaa kauppaan, vaikka hän nyt kuten eilenkin taukoamatta katseli Barry Conantia. Ajattelin: "Nyt hän koettaa nähdä läpi Barry Conantin pelin" -- mitä varten, en kuitenkaan ymmärtänyt. Suuren seinäkellon viisari näytti kaupan kestäneen puolen tuntia, ja yhä kohotti Barry Conant hintoja. Sointuvalla äänellä oli hän juuri huutanut "25 5,000:sta ja alle sen", kun läpi salin kajahti: "Myyty." Se oli Bob. Hän oli tunkeutunut joukon keskipisteeseen ja seisoi nyt Barry Conantin edessä. Hän ei ollut enään sama Bob, jolle Barry Conant oli antanut harpuunin piston tuona iltapäivänä muutamia viikkoja sitten. En koskaan ollut nähnyt häntä näin kylmänä, levollisena ja hillittynä. Hän oli itsetietoinen voima ruumiillistuneena. Jäätävä, pilkallinen hymy huulillaan katseli hän alas vastustajaansa.

Barry Conantiin vaikutti Bobin tarjous toisella tavoin kuin tämän viimeinen tarjous tuona päivänä, jolloin Beulah Sandsin toiveet olivat tuhaksi rauenneet. Nyt ei häntä kannustanut hurja, mieletön taistelunhalu, hän näytti sen sijaan teroittavan nopeata ajatusvoimaansa tarvittavan tuumakkuuden varalle. Luulen Barry Conantin sillä hetkellä hoksanneen, miksi Bob edellisenä päivänä oli hänen lähettyvillään seisoskellut ja muistelleen, minkä näköinen Bob oli ollut sinä päivänä, kun hän itse oli syössyt tämän pikajunan radalta. Hän epäröi neljänneksen sekuntia antaen salamannopeudella merkkejä apulaisilleen. Ja sitten antautui hän rohkeasti taisteluun. "25 5,000:sta." Kylmänä kuin tuomiota langettavan tuomarin suusta kuului Bobin ääni: "Myyty." "25 5,000:sta." "Myyty." "25 5,000:sta." "Myyty." He katselivat silmää räpäyttämättä toisiaan. Barryn katseessa leimusi uhka, johon Bob vastasi halveksivalla säälillä. Ostaminen ja myyminen ympärillä taukosi, kunnes pörssissä vallitsi täydellinen hiljaisuus -- ennen kuulumatonta tällaisissa tilaisuuksissa. Taas kuului Barry Conantin ääni: "25 5,000:sta." "Myyty." "25 5,000:sta." "Myyty." Barry Conant oli kohdannut voittajansa. Ehkä hän nyt ensi kerran harvinaisen elämänsä kestäessä havaitsi 'Järjestelmän' ei voivan välttää Koston kättä, tai mikä lienee hänelle tullut -- ei tiennyt kukaan ehkei hän itsekään, mutta silmänräpäykseksi kalvistutti mielenliikutus hänen ruskeat kasvonsa ja äänensä värähti. Vielä kerran kuului: "25 5,000:sta." Että Bob näki hänen kalpenevan ja huomasi värähdyksen hänen äänessään, oli selvää jokaiselle, sillä heti lausuttuaan "myyty", jatkoi hän: "5,000 24:stä, 23:sta, 22:sta, 20:stä." Ei Barry Conant eikä hänen apulaisensa ehtineet edes välillä sanoa "otetaan", vaikka kysymys, tahtoivatko ottaa vai ei, oli vielä ratkaisematta, ennenkuin Bob pysähtyi 20:en juuri niin pitkäksi aikaa kuin kellon heiluri tarvitsee kerran heilahtaakseen. Hän ikäänkuin tahtoi kiihoittaa heitä pysymään asialleen uskollisina. Juuri tämän väliajan kestäessä ehti Barry Conant malttaa mielensä, sillä hänen kimeätä vastaustaan, "otetaan", seurasi heti "20 10,000:sta ja siitä alaspäin." Tarjous tuskin oli päässyt hänen huuliltaan, ennenkuin Bobin syvä ääni vastasi, "myyty." "25,000 tai siitä alaspäin 19:sta, 18:sta, 15:sta, 10:stä." Nyt oli helvetti päässyt valloilleen. Edes ja takaisin, kaidepuuta vastaan, ympäri huonetta, takaisin keskikohtaan ja taas ympäri pauhasi ja kohisi virta viidentoista vimmatuimman minuutin aikana, mitä New-Yorkin arvopaperipörssin historia kertoa tietää, historia, jossa vilisee kertomuksia hurjista, mielettömistä näytelmistä.

Sulasta väsymyksestä täytyi miesten kymmenen minuutin ajaksi levähtää; tämä aika käytettiin ostojen vertailemiseen. Lepoajan alkaessa myytiin sokeriosakkeita 155:lla, neljännestuntia kestäneen raivopuuskauksen aikana olivat osakkeet laskeneet 210:stä 155:en, mutta näiden kymmenen minuutin kuluessa nousivat ne taas 167:än. Barry Conant oli taas asettunut keskelle joukkoa silmäiltyään nopeasti läpi juoksupoikien hänelle ojentamat lyhyet tiedonannot ja jaettuaan apulaisilleen määräyksiä. Hän oli nähtävästi saanut uutta rohkeutta päämiestensä lähettämistä uudistetuista määräyksistä. Useimpain kaidepuun rajoittamassa keskustassa olevain miesten kasvot olivat kamalannäköiset, toisten valkeat kuin juuri sairasvuoteelta nousseilla, toisten punaiset kuin olisivat halpauksen saamaisillaan -- kaikissa jännitetty ilme, ikäänkuin olisivat odottaneet valamiesten tuloa, joiden pitäisi langettaa tuomio elämästä tai kuolemasta. Kaikki tiesivät Bobin myyneen toista sataatuhatta sokeriosaketta, joitten pitäisi tuottaa yli neljän miljoonan dollarin voiton. Alkaisiko hän vielä myydä, vai oliko hän jo lopettanut? Olivatko ne osakkeita, joita hänellä ei ollut ja joita täytyi ostaa takaisin, vai olivatko ne jo hänen hallussaan -- tässä tapauksessa, kenen ne olisivat? Myivätkö salaliittolaiset kukin omiaan, vai myivätkö he yhteisesti, ja tokkohan Camemeyer ja "Standard Oil" tyhjentäisivät varastonsa tehdäkseen mahdottomaksi apulisän saamisen Washingtonista? Nämät kysymykset kihisivät kuin höyry höyrypannussa näiden välittäjien aivoissa, milloin kuumana, milloin kylmänä, sillä vastauksesta riippui monen miehen omaisuus, monen joka henkeään pidättäen vartoi taistelun uudistamista tai lakkaamista. Barry Conantinkin tavallisesti niin liikkumattomilla kasvoilla kuvastui levottomuus.

Bob oli todellakin koko joukossa ainoa, joka ei ilmaissut, mitä mielessään piili. Hänen huulillaan pörssipelin alkaessa väreillyt pilkallinen hymy leikki vieläkin hänen suunsopissaan, kun hän suoristi itseään vastustajansa edessä. Nyt saivat kaikki nähdä, ettei hän ollut vielä lopettanut. Barry Conant oli nähtävästi valmistaunut jouduttamaan taistelua, vaikkakin entistä varovammin: "67, l,000:sta." Eräs hänen apulaisistaan tarjosi 67 500:sta, toinen 67 300:sta, ja kun Bob ei näyttänyt aikovan suostua näihin tarjouksiin, kuultiin 67 eri suuruisista summista tarjottavan pitkin koko linjaa. Ehkä Bob itsekseen löi arpaa, ostaako takaisin kaikki ennen myymänsä, tai myöskin laski yhteen tarjouksia mikäli niitä tehtiin. Hän ei sanonut mitään puoleen minuuttiin, ja tämä puoli minuuttia oli kokonainen ijäisyys näitten kidutettujen miesten mielestä. Mutta sitten teki hän kädellään liikkeen ikäänkuin olisi siunannut koko joukon ja sanoi kylmäverisesti: "Myyty kaikki osakkeet 5,600 kaikkiaan."

"67 l,000:sta", tarjosi taas Barry Conant. "Myyty." "67 5,000:sta." "Myyty." "66 l,000:sta." "Myyty". Laskeminen viidestätuhannesta tuhanteen ja yhteen dollariin osakkeelta tässä Barry Conantin tarjouksessa oli haavoitetun mutta yhä vieläkin rohkean kenraalin käsky: "Peräytykää!" Bob kuuli sen. "10,000 ja siitä alaspäin 65:stä, 64:stä, 62:sta, 60:stä." Hälinä oli yhtä hurja kuin ennenkin. Koko joukko, lukuunottamatta Barry Conantia ja hänen apulaisiaan, näkyi tulleen siihen johtopäätökseen, että Bobin uudistettu hyökkäys merkitsi hänen puolueensa olevan voitolla, ja ne, jotka olivat pitäneet osakkeensa kaikesta huolimatta eläen toivossa, yhtähyvin kuin nekin, jotka olivat myyneet etukäteen ja olleet kahden vaiheella, missä määrässä heidän pitäisi täyttää sitoumuksensa, tai myisivätkö enemmän ja suuremmalla voitolla, myivät nyt kilpaa kuin hullut. Kaikki aavistivat pörssikauhun olevan tulossa. Kaikki huomasivat sen tulevan olemaan vakavaa laatua, sillä tietämättömimmätkin pörssisalissa olivat kuulleet, että suunnaton määrä sokeriosakkeita oli Washingtonin keinottelijakokelaitten hallussa, jotka olivat ostaneet ne korkeista hinnoista. Sokeriosakkeet alenivat nyt kaksi, kolme, viisi dollaria kappaleelta joka kaupassa, ja kauhu levisi muittenkin osakkeitten myyntipaikkoihin, kuten aina tapahtuu; sillä kun äkkiä suuria vahinkoita sattuu toisissa osakkeissa, täytyy tappion kärsineitten myydä muut osakkeensa voidakseen kestää tämän tappion ja seuraus siitä on, että koko rakennus romahtaa kuin korttitalo. Sokeriosakkeet olivat juuri laskeneet alle 110:n, kun puheenjohtajan voimakas vasaranisku kajahti kautta huoneen. Silmänräpäyksessä tuli kuolonhiljaisuus. Kaikki tunsivat tämän äänen pahinta onnettomuutta ennustavan pörssissä, sillä se merkitsee kaupat täydyttävän keskeyttää, jotta puheenjohtaja voisi ilmoittaa jonkun pörssin jäsenistä tehneen konkurssin.

Perkins, Blanchard & C:o _ilmoittavat täytyneensä lakkauttaa maksunsa_.

Tämä ilmoitus, joka osoitti yhden vanhimmista liikkeistä jo kukistuneen Bobin menettelyn tähden, antoi aihetta yhä kiihkeämpään myyntiin. Pörssin jäsenet näyttivät käyttäneen lyhyttä vaitioloaikaansa täyttääkseen keuhkonsa ilmalla, sillä nyt alkoi kattoholvia tärisyttävä ulvonta joka taholla.

Katselin tarkkaan Bobia; oli todellakin mahdotonta irroittaa katsettani hänestä; häntä eivät vähintäkään ympärillään kaikuvat tuskanhuudot näyttäneet liikuttavan -- tai oikeastaan hurjat välittäjät eivät _huutaneet_ enään tarjouksiaan, he _parkuivat_. Hän jatkoi taipumattomana osakkeitten alentamista tuhansien ja kymmentuhansien suuruisissa erissä tarjoillen niitä.

Kerran toisensa perästä sattuivat iskut ja jokaisen hinnan alennuksen tiedoksi tultua uudistui hirvittävä karjunta. Kun osakkeita tarjottiin jo 80:llä -- ei 180:llä, vaan 80:llä muitta mutkitta -- näytti osakekeinottelijain viimeinen päivä koittaneen. Muutaman minuutin kuluttua ilmoitettiin jonkun pankin lakkauttaneen maksunsa, sitten taas jonkun yhtiön lopettaneen toimintansa. Mihin tämä päättyisi? Mikä voima hillitsisi tämän sulaneittein dollarien Niagaran? Äkkiä kuului Bob Brownleyn ääni yli melskeen. Hän taisi seisoa varpaillaan. Käsivartensa olivat kohotetut. Hän näytti olevan päätä pitempi muita. Hänen äänensä oli edelleenkin selkeä ja voimakas huolimatta kaksi tuntia kestäneistä tavattomista ponnistuksista. Tälle joukolle se mahtoi helähtää kuin pelastavan enkelin ääni. "80 25,000:sta ja siitä alaspäin." Silmänräpäyksessä sinkautettiin osakkeita hänelle joka puolelta. Hän oli ainoa huomattava ostaja osakkeitten laskettua alle 125:n. Barry Conant ja hänen apulaisensa olivat kadonneet kuten lumihiutaleet katoavat veturin vetoluukkuun junan kiitäessä eteenpäin pyryilmalla. Muutamien sekuntien kuluttua oli Bobille myyty haluamansa 25,000 osaketta. Taas kajahti hänen äänensä "80 25,000:sta." Myyjät epäröivät. Hän sai vaan muutamia tuhansia. "85 25,000:sta." Muutamia tuhansia lisää. "90 25,000." Vielä vähemmän. Hänen tarjouksensa alkoivat vaikuttaa joukkoon. Läpi huoneen kajahtavan huudon kuulivat toisillakin myyntipaikoilla olijat. -- "Brownley on alkanut korottaa!" -- Ja tästä tiedosta saaden uutta rohkeutta kokosivat ylennyskeinottelijat voimansa ja alkoivat tarjota kaikenlaisia osakkeita, jotka tunti sitten eivät olisi kelvanneet kenellekään mistään hinnasta.

Tuossa tuokiossa oli koko näyttämö muuttunut; nyt oli sekasorto yhtä suuri hintain ylenemisen kuin se äsken oli ollut niitten laskemisen tähden. Bob Brownley osti yhä edelleen, kunnes oli nostanut hinnan yli 150:n. Ja sitten kulki hän ympäri laskemassa yhteen kauppasummia. Tehtyään laskujaan kymmenen minuuttia palasi hän joukon keskikohtaan ja osti 11,000 osaketta lisäksi. Lähtiessään huomasi hän minut.

"Jim, oletko ollut kauvankin täällä?"

"Kokonaisen ijankaikkisuuden. Olin täällä pörssiä avattaessa ja Jumala varjelkoon minua elämästä enään sellaisia hetkiä kuin viimeiset kaksi tuntia. Minusta tuntuu kaikki unelta, kauhealta painajaiselta. Bob, sanohan jo Jumalan nimessä, mitä olet tehnyt!"

Hän katsahti minuun hurjalla, läpitunkevalla katseella, jossa kuvastui hillitön riemu. Ikinä en ole ihmissilmissä nähnyt sellaista voitonylpeyttä, joka säteili hänen loistavista, ruskeista silmistään.

"Jim Randolph", sanoi hän, "minä olen antanut Wall Streetille ja sen helvetilliselle 'Järjestelmälle' annoksen heidän omaa myrkkyään, kukkurapäisen annoksen, sen saat uskoa. Heidän tarkoituksensa oli korjaamalla uuden sadon ihmissieluista ja sydämistä 'bullien' puolelle antaa perjantaille 13 päivälle toisen merkityksen. Vanhastaan pidetään perjantaita 13 päivää 'bearein' kekrinä. Minä pidän vanhat tavat kunniassa ja siksi minä sen sijaan korjasin sadon heidän sydämiänsä. Sittemmin kerron sulle, kuinka tämä kaikki tapahtui, Jim, mutta nyt minun täytyy mennä Beulah Sandsin luo. Jim Randolph, minä olen pelastanut hänet ja hänen isänsä. Minä olen hankkinut heille kolme miljoonaa ja itse voittanut vähintäin seitsemän."

Hän melkein parkaisi nämät sanat ja jätti minut siihen seisomaan hämmästyneenä ja ällistyneenä. Pian kuitenkin toinnuin ja jostain syystä seurasin häntä sinne, mihin hän sanoi lähtevänsä.

VI.

Kulkiessani konttorini läpi muutamia minuutteja myöhemmin kuulin Bobin äänen Beulah Sandsin huoneesta. Se oli kohonnut intohimoisen kaunopuheliaisuuden asteelle.

"Kyllä, Beulah, olen tehnyt sen aivan yksinäni. Olen ristiinnaulinnut Comemeyerin, 'Standard Oilin' ja 'Järjestelmän', jotka naulitsivat minut ristille muutamia viikkoja sitten. Sinulla on kolme miljoonaa, ja minulla seitsemän. Nyt sinun tarvitsee vain mennä kotiin isäsi luo ja sitten palata luokseni. Takaisin luokseni, Beulah, takaisin luokseni tullaksesi vaimokseni."

Hän pysähtyi. Ei kuulunut ääntäkään. Odotin; sitten, pelästyneenä, astuin Beulah Sandsin huoneen ovelle. Bob seisoi juuri ja juuri kynnyksen sisäpuolella, mihin hän oli pysähtynyt kertoakseen tytölle ilahduttavat uutiset. Tämä oli noussut ylös työpöytänsä äärestä ja katseli häntä tuskallisella tuijotuksella. Bob näytti jähmettyneen paikalleen hänen katseestaan, rakkauden purkauksen villi hurmaus heijastui yhä hänen silmistään. Beulah sanoi juuri saavuttuani oven luo.

"Bob, autuutesi tähden, kerro minulle, että sait nuo rahat ilman vääryyttä, rehellisesti."

Bobin on täytynyt käsittää vasta nyt ensimmäistä kertaa, mitä hän oli tehnyt. Hän ei puhunut mitään. Hän vain tuijotti tytön silmiin. Tämä oli nyt hänen vieressään.

"Bob, hermosi ovat riekaleina", hän sanoi, "Olet käynyt hirvittävän tulikokeen läpi. Olen viimeisen tunnin ajan lukenut tiedonantoja kaatuneista pankeista ja trusteista sekä konkurssiin menneistä pankkiiritaloista. Olen lukenut, että sinä sait tuon aikaan; että sinä olet ansainnut miljoonia -- ja tiesin, että teit sen minun ja isäni tähden; mutta kaiken iloni, kiitollisuuteni, rakkauteni keskellä -- sillä, oi Bob, minä rakastan sinua --" hän pisti väliin intohimoisesti, "tuntuu siltä kuin rakastaisin sinua yli ihmissydämen kaiken kyvyn rakastaa. Minusta näyttää, että saadakseni oikeuden olla sinun tämän elämän yhden ainoankin hetken, olisin hymyillen valmis kestämään kaikki ikuisen kidutuksen tuskat ja kurjuudet. Kyllä, Bob, oikeudesta, että kutsuisit minua omaksesi, kun vain kuulisin sanankin, olisin valmis tekemään mitä tahansa, Bob, mitä tahansa, joka on kunniallista."

Beulah oli vetänyt Bobin käden alas lähelle kasvojaan, ja hänen suuret, siniset silmänsä tutkivat Bobin silmiä, ikäänkuin tunkeutuakseen aivan sieluun asti. Hän oli aivan kuin lapsi yksinkertaisessa vetoomuksessaan saada nähdä hänen sydämensä, nähdäkseen, ettei siellä ollut mitään mustaa.

Tuijotuksen jatkuessa hänen kauniit kätensä leikittelivät Bobin hiuksilla kuten äidin tyynnytellessään sairasta lastaan.

"Bob, puhu minulle, puhu minulle", hän pyyteli, "kerro minulle, ettei noiden miljoonien hankkimiseen liittynyt mitään kunniatonta. Kerro minulle, ettei kukaan ole joutunut kärsimään kuten isäni ja minä itse olemme kärsineet. Kerro minulle, etteivät itsemurhaajat ja tuomitut, häpeään raahatut tyttäret ja hullujenhuoneeseen lähetetyt äidit, jotka ovat tämän pörssikauhun seurauksia, ole sinun keksimäsi, epärehellisen, kunniattoman juonen uhreja. Bob, oi Bob, vastaa minulle! Kiellä, tai minun sydämeni särkyy muutoin; tai, Bob, jos olet erehtynyt, jos olet tehnyt jotain, jota palavassa halussasi auttaa minua ja isääni pidit luvallisena, mutta jonka nyt huomaatkin vääräksi, niin puhu se minulle rakas Bob, ja yhdessä sitten koetamme auttaa asiaa. Koetamme keksiä jonkun keinon sovittaaksemme vääryyden. Me annamme joka miljoonan viimeiseen ropoon asti niille, jotka olet onnettomuuteen saattanut. Isäni tappio ei merkitse mitään. Me lähdemme yhdessä kotiin hänen luokseen, kerromme mitä olemme tehneet, mitä olemme saaneet aikaan, tunnustamme erehdyksemme ja nähdessään meidän epätoivomme unohtaa hän omat surunsa. Sillä niin suuresti kammoo minun isäni kaikkea häpeällistä, että hän pitää kurjuutensakin onnena saadessaan tietää tyttärensä hänen opetuksiaan noudattaen sovittavan tämän suuren vääryyden. Ja sitten, Bob, menemme naimisiin, ja sinä ja minä ja minun vanhempani asumme kaikin yhdessä ja tulemme -- oi, me tulemme niin onnellisiksi ja alamme elämän vasta uudestaan."

"Beulah, herkeä! Jumalan ja rakkautesi nimessä pyydän sinua: ei sanaakaan enään! Miehen kärsimyksillä on rajansa, vaikka tämä mies sitten olisikin suuri, vahva peto, kuten minä. Ja Beulah, tämän rajan olen minä saavuttanut. Tämä päivä on ollut raskas minulle."

Hänen äänensä heltyi ja kävi pehmeäksi kuin lapsen.

"Minun täytyy lähteä takaisin kadun hälinään ja melskeeseen, yhtyä pauhaavaan joukkoon ja koettaa hillitä hermoni, saada takaisin ajatuskykyni. Sitten voin ajatella taas oikein ja minä tulen takaisin sinun luoksesi ja yhdessä punnitsemme, olenko tehnyt jotain, joka tekee minut arvottomaksi koskettamaan Luojan luomista kauneimman naisen poskea, käsiä ja huulia. Beulah, sinä tiedät, että en tahtoisi pettää sinua, vaikka ruumiini ja sieluni olisivat kysymyksessä, ja minä lupaan sinulle, että jos olen tehnyt sinun ja isäsi mielestä väärin, teen kaikki mitä käsket sovittaakseni rikokseni."

Hän otti tytön käden omiinsa hiljaa ja kunnioittavasti ja kosketettuaan huulillaan hänen ihanaa kullankarvaista tukkaansa lähti huoneesta.

Beulah Sands kääntyi minun puoleeni. "Mr. Randolph, pyydän teitä, lähtekää hänen muassaan. Hän on aivan suunniltaan. Eikä voi tietää, mitä levoton, myrskyisä mielensä hänet saattaa tekemään. Minäkin olen tuntenut kiusauksia öisin kuumeen kourissa ajatellessani isäni tilaa. Saatanan käskyläiset vainoovat onnettomia, kun ei kukaan näitä rakastava olento ole lähellä. Olen monta kertaa ajatellut, että useat kauheat onnettomuudet olisi voitu estää, jos joku hyvä, säälivä ystävä olisi ratkaisevassa, turmiota tuottavassa silmänräpäyksessä seisonut kärsivän sivulla lohduttamassa, viittaamassa ylös, kohti aurinkoa, joka nyt on hetkellisesti pilviin peittynyt, ja pimeys sentähden tuntunut sietämättömältä. Menkää kaikin mokomin, mr. Randolph, hänen jälissään, jotta voisitte olla käsillä, jos hän epätoivoissaan siitä, mitä on aikaansaanut, aikoisi vahingoittaa itseään. Sanokaa hänelle, että peljätty huomispäivä ei koskaan ole niin kamala kuin se edeltäkäsin saattaa näyttää."