Part 6

"Saanko nyt kertoa teille, mr Randolph, ja mr Brownleylle vähän isästäni ja kodistani, jotta saatte nähdä olomme sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat? Isäni on jaloimpia miehiä, mitä maa päällänsä kantaa. Minä yksin en sitä sano -- jos te kotivaltioni asukkailta kysyisitte sen miehen nimeä, joka on tehnyt valtion aineellisen edistymisen, sen asukkaitten ylhäisten ja alhaisten, valkoisien ja mustien hyväksi enemmän kuin kukaan muu, vastattaisiin teille: 'Tuomari Lee Sands.' Kansa on jumaloinnut ja vieläkin jumaloi häntä. Suoritettuaan tutkintonsa yliopistossa pääsi hän isoisäni, senaattori Lee Sandsin lakiasiaintoimistoon. Ennenkuin oli täyttänyt kolmeakyrnmentäkään, pääsi hän kongressin jäseneksi ja häntä pidettiin valtiomme etevimpänä kaunopuhujana, jotka eivät meillä ole niinkään harvinaisia. Kahdenkymmenen viiden vuoden ikäisenä meni hän naimisiin äitini, serkkunsa Julia Leen kanssa Richmondista ja siitä ajasta asti aina siihen päivään, jolloin tuo petomainen rosvo hyökkäsi hänen kimppuunsa, vietti hän sellaista elämää, jollaista jalo mies on toivonut aina viettävänsä, jos Luoja olisi hänelle sen sallinut. Teidän olisi pitänyt käydä kodissani voidaksenne täysin ymmärtää ja arvossa pitää isäni luonnetta ja nähdäksenne, kuinka tämä suru on häneen koskenut. Joka ainoa aamu viettää hän tunnin äitini luona, joka on lannetaudin tähden tullut raajarikoksi. Hän ottaa äitini käsivarsilleen ja kantaa hänet kirjastohuoneeseen kuin pienen lapsen. Ja sitten lukee hän tälle -- hän tuntee hyvät kirjat yhtä tarkoin kuin paraat ystävänsä. Sitten kantaa hän äidin takaisin huoneeseensa ja menee tunniksi kansan -- viljelysmailla työskenteleväin neekerien ja valko-ihoisten vuokraajain -- pariin, jotka ovat levinneet ympäri maakunnan. Hän on kuin heidän kaikkien isä. Hän auttaa heitä heidän suurissa ja pienissä huolissaan. Tuntikaudet työskentelemme sitten yhdessä hänen omissa raha-asioissaan. Neljä tai viisi tuntia iltapäivällä työskentelee hän omia tiluksiaan koskevissa asioissa. Monta kertaa on hän sanonut minulle: 'Meillä on omaisuutta täyden miljoonan arvosta rahassa ja maassa, eikä kenelläkään saisi olla enempää Amerikassa nykyisen hallitusmuodon voimassa ollessa. Ylijäämän pitäisi jokaisen kunniallisen miehen antaa takaisin kansalle, jolta sen on ottanutkin. Minä en ikinä tahdo, että perheelläni olisi enemmän kuin miljoonan dollarin omaisuus.' Kun hän ryhtyi Rannikkoradan asioihin, selitti hän minulle tekevänsä sen auttaakseen Wilsoneja -- vanhoja ystäviä, joiden neuvonantajana lakiasioissa hän oli ollut monta vuotta -- edistämään Etelävaltioitten kehitystä. Hän puhui minulle, kuinka hyödyllistä olisi kiinnittää hänelle uskotut varat tähän yritykseen. Hän sanoi pitävänsä velvollisuutenansa käyttää nämät varat samoin kuin omansakin tähän, josta koko etelävaltioitten väestöllä tulisi olemaan hyötyä, eikä lähettää niitä pohjoiseen jauhettavaksi 'Järjestelmän' myllyssä Wall Streetillä. Nämät rahat olivat Etelävaltioissa hankitut ja sellaisten miesten kokoomat, jotka rakastivat maatilkkuansa enemmän kuin kaikkia maailman rikkauksia. Miksi ei sitten käytettäisi niitä näitten alkuperäisten omistajainsa rakastamien maatilkkujen hyödyksi? Muistan elävästi, kuinka hän hämmästyi, kun Wilsonit ilmoittivat hänelle rahojen täten sijoitettuina tuottavan omistajilleen suurta voittoa.

"'Se ei ole oikein, Beulah', sanoi hän minulle eräänä aamuna saatuaan Baltimoresta kirjeen, jossa ilmoitettiin Rannikkoradan osakkeitten ja arvopapereitten nousseen, jotta ne tuottivat yli viisikymmentä prosenttia voittoa, 'ei ole oikein tehty ansaita sillä tavalla. Ei kenenkään pitäisi saada enempää kuin laillisen koron ja kohtuullisen voiton mahdollisen tappion varalta, jos on kysymys pääoman sijoittamisesta, mutta erittäin koskee tämä liikenneyhtiöitä, jotka jokaisen dollarinsa saavat ratoja käyttävältä kansalta. Olen punninnut asiaa kaikin puolin, eikä se ole oikein; eikä se olisi sallittuakaan, jos kansa, joka lait säätää omaksi parhaakseen, ymmärtäisi etuaan, kuten sen pitäisi.'

"Kerran toisensa perästä kirjoitti hän Wilsoneille, että he hoitaisivat radan asiat niin, että säästö jokaisen vuoden lopussa olisi riittävä radan ja kaluston kunnossa pitämiseksi ja koron sekä kohtuullisen osingon jakamiseen. Ja kun Wilsonit tulivat kotiimme esittämään hänelle Reinhartin ja tämän rosvotoverien tarjousta maksaa suunnattomia summia, jos saisivat haltuunsa Rannikkoradan silmälläpidon, suuttui hän kovasti ja väitti tällaisilla ehdotuksilla solvaistavan kunniallista miestä. Hän neuvoi radan hallinnon luottamusmiehiä estämään Reinhartia saamasta haluamaansa tointa haltuunsa. Minä istuin kirjastossa, kun isäni puhui vanhemman Wilsonin ja johtajien kanssa.

"Hän kääntyi John Wilsonin puoleen kehoittaen häntä tekemään kaiken voitavansa estääkseen yhä enenevää taipumusta käyttää kansan tietämättömyyttä sen orjuuttamiseksi. Hän sanoi, että jonkun yleisesti arvossa pidetyn miehen, joka on korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa ja rikas, jonkun, johon kansa luottaa, täytyisi alkaa taistelun näitä new-yorkilaisia saatanoita vastaan, joilla rahan kokoaminen keinoista välittämättä on ainoana päämääränään. Ja hän sanoi John Wilsonille, että tämä, John W., juuri oli sopiva mies siihen, sillä hänellä oli suuri omaisuus, jonka hän oli kunniallisesti perinyt isältään ja iso-isältään; kukaan ei syyttäisi hänen olevan kerskailijan, joka koetti herättää huomiota, ja hän nautti niin vanhaa ja horjumatonta luottamusta rahamaailmassa, että häntä siellä jokainen tottelisi. Minä muistan, kuinka painavasti isäni sanoi: 'Minä sanon sinulle, John, että on amerikalaisen kunniaa alentavaa _edes keskustellakaan_ sellaisesta ehdotuksesta, jonka Reinhart, tuo roisto on esittänyt. Hän sanoi, ettei asiaa vähääkään muuta se, että Reinhart omistaa parikymmentä miljoonaa, on kolmen- tai neljänkymmenen suuren yhtiön hallinnon jäsenenä ja lahjoittaa vuosittain suuria summia hyväntekeväisiin tarkoituksiin ja kirkolle -- hän on roisto kaikesta huolimatta. Ja jokainen', lisäsi hän, 'uskaltaa sanoa, että hän ottaa liikenneyhtiön osakkeita, jotka juuri edustavat määrättyä siihen sijoitettua summaa, korottaakseen niiden hinnan viisi- ja kymmenen kertaa todellista arvoa suuremmaksi pakoittamalla kansan maksamaan hävyttömän korkeita piletti- ja rahtimaksuja ja täten kiskoo korkoja vääryydellä kootusta pääomasta!

"Tämä päätös, jonka isäni ja Wilsonit kokouksessa tekivät -- päätös joka tapauksessa kieltäytyä panemasta Etelävaltioitten kansaa Wall Street-'Järjestelmän' kiskomisille alttiiksi, nosti Reinhartin ja hänen dollaripuolueensa sotajalalle. Siitä, mitä nyt olen isästäni kertonut, voitte kuvitella, minkälaisessa asemassa hän nyt on. Kun öisin ajattelen häntä -- ajattelen, kuinka hän toivoo, vaikka ei mitään toivoa enään ole, eikä hänellä ole ketään apuna, ei ketään, jolle puhuisi surustaan, ajattelen, kuinka uhrautuvasti hän rakastaa äitiäni ja tahtonsa voimalla onnistuu salata tältä kauheat kärsimyksensä -- olen tulla hulluksi tästä kaikesta."

"Miss Sands, miksi ette tahdo ottaa lainaksi rahoja, jotka tarvitaan isänne asiain korjaamiseksi", kysyin minä.

"Te olette kovin hyvä, mr Randolph, mutta te ette tunne minun isääni oikein, vaikka olen koettanut kuvailla häntä teille. Hän ei tahdo toisen kustannuksella saada huojennusta kärsimyksissään, vaikka ne olisivat vielä sata kertaa ankarammat. Te ette ymmärrä Sandsien suvun vanhanaikaista, syvälle juurtunutta ylpeyttä."

"Mutta ettekö te voisi salata häneltä, mistä päin apu tulee?"

Tyttö tuijotti minua ällistyneenä suurilla sinisillä silmillään.

"Mr Randolph, en suinkaan minä voi pettää isääni. Vaikka hänen henkensä olisi kysymyksessä, en voisi hänelle valehdella. Mahdotonta. Isäni inhoo valhetta. Hän pitää valehtelijaa alhaisimpana kaikista luoduista olennoista. Kun tulen kotiin isäni luo, sanoo hän minulle: 'Kerro nyt, mitä olet tehnyt'. Minä näen hänen seisovan edessäni kahden valkean pilarin välissä puistokäytävän päässä. Minä kuulen hänen sanovan hiljaa ja rauhallisesti: 'Tervetullut, Beulah, tyttäreni. Äitisi odottaa sinua ylhäällä huoneessaan. Mene kaikin mokomin heti hänen luokseen.' Sitten kuljettaa hän minua ympäri istutusmaita näytelläkseen ne minulle eikä anna minun sanoa sanaakaan raha-asioistamme ennenkuin päivällisen jälestä, jolloin naapurit ovat poistuneet, sillä ei kukaan Sands palaa matkoilta, ilman että hänet erityisellä tavalla lausutaan tervetulleeksi. Kun olen toivottanut hyvää yötä äidille ja sisarelle, ja hän on vetänyt pienen keinutuolini suuren nojatuolinsa eteen kirjastossa, ja kun vihdoinkin olen sytyttänyt hänen sikaarinsa, katsoo hän suoraan silmiini ja sanoo: 'Tyttäreni, puhu, mitä olet tehnyt!' Minä voisin yhtä hyvin syöstä tikarin hänen rintaansa kuin salata häneltä jotain. Ei, mr Randolph, pelastus ei ole enään mahdollista muulla tavoin kuin käyttämällä nämät 30,000 dollaria kunniallisilla keinoilla voittaakseen takaisin, mitä Wall Street on isältäni varastanut. Tätäkään ei omatuntomme täysin hyväksy -- mutta kaikki muu on mahdotonta. Jos tästä ei apua lähde, silloin isäni ja me kaikin saamme kantaa Reinhartin tunnottoman menettelyn seuraukset."

Bob oli tarkkaan kuunnellut virkkaamatta mitään, ennenkuin tyttö oli lakannut puhumasta. Silloin sanoi hän: "Minusta tuntuu siltä kuin saisivat markkinat piankin meille otollisen käänteen." Huomasimme molemmat hänellä taas olevan uusia tuumia tekeillä.

Sitten saimme tietää Beulahin samana iltana kirjoittaneen isälleen pitkän kirjeen, jossa kertoi, kuinka meidän oli käynyt -- että hänellä kyllä oli ollut toiveita kahden miljoonan voitosta yrityksistään, mutta ne olivatkin menneet myttyyn, ja tulevaisuus näytti synkältä. Hän pyysi isäänsä valmistautumaan onnettomuuden varalta ja lupasi, jos ei ennen 1 päivää joulukuuta muutosta asioitten tilassa tapahdu, tulla kotiin ollakseen hänen luonaan iskun sattuessa. Hän pyysi isäänsä valmistaumaan kestämään onnettomuutensa kuten Sandsien arvo vaatii, ja vakuutti hänelle joka tapauksessa voivansa ansaita kylliksi pitääkseen köyhyyden loitolla talosta. Tuomari Sandsin piti saada tämä kirje parin päivän perästä, perjantaina 13 p. marraskuuta. Jumalani, kuinka hyvin muistan tämän päivämäärän! Se on merkitty aivoihini kuin poltinraudalla.

Keskustelun päätyttyä pyysin Bobia luokseni päivälliselle, jotta saisimme yhdessä perinpohjin harkita, olisiko vielä pelastus mahdollinen.

"Ei, Jim, tänä iltana täytyy minun toimia, sitä ei voi enään siirtää tuonnemmaksi. Hintaluettelo-ehdotus on tänään julkaistu, ja äskettäin on saatu tietää sokeritrustin johtajan päättäneen laskea liikkeelle suuren joukon ylimääräisiä osakkeita. Asia on saanut käänteen, jota jo ennustin, ja tänään nousevat paperit hinnassa. Väitetään niistä pyydettävän 200 huomenna, ja 'Katu' ennustaa niitten kymmenessä päivässä nousevan 250:en. Barry Conant on ostanut kaiken päivää, ja sanomalehdet ilmoittavat Camemeyerin ja 'Standart Oilin' voittaneen kaksikymmentä miljoonaa. Ne sanovat Washingtonin suur'pelaajien, kongressimiesten, senaattorien ja ministeristön jäsenien lähettiläittensä ja tappelukukkojen kautta aikaansaaneen suurta hävitystä. Melkein kaikki ovat he hyötyneet keikauksesta, paitsi minä, Beulah Sands ja yleisö. Yleisö saa kärsiä kuten tavallisesti, sillä sitä varten käytetään kaksiteräistä kirvestä. Se on myynyt osakkeensa ja sen täytyy vuosittain maksaa miljoonia enemmän sokerista kuin sen olisi tarvinnut, jos laki olisi laadittu sen etua silmällä pitäen. Jim, päivänselvää on, että Amerikan kansa on auttamattomasti noitten 'Järjestelmän' pyövelien käsissä aivan kuin elettäisiin sulttaanin valtakunnassa, jossa muutamat etuoikeutetut murhaajat saavat tappaa ja ryöstää mielinmäärin. Jim Randolph, sinä tunnet tämän dollaripelin. Tiedät, kuinka sitä johdetaan ja tunnet miehiä, jotka johtavat sitä. Sano minulle, ansaitsevatko Wall Street ja sen sydämiä ja sieluja tuhoavat pyövelit kunniallisten ihmisten sääliä?"

"Minä en ymmärrä sinua, Bob. Mitä sinä tarkoitat?"

"Tässä ei ole kysymys siitä. Minä kysyn, pitäisikö sinun mielestäsi kunniallisen miehen tietäessään keinon Wall Streetin kukistamiseen sen omassa pelissä, pitäisikö hänen silloin epäillä iskeä -- epäillä siveellisten tai omantunnon syitten tähden? Sinä näet, mitä Barry Conant voi saada aikaan tuona päivänä ainoastaan seisomalla pörssisalissa ja jaksamalla aukoa suutaan kauvemmin kuin minä. Näit hänen voivan myydä sokeriosakkeita niin halvalla, että minun täytyi luopua 150,000 osakkeestamme kahdeksaa tai kymmentä miljoonaa vähemmällä kuin olisimme niistä saaneet, jos olisimme voineet pitää ne tähän päivään saakka. Tämän rosvojuonen perusteella ansaitsevat hänen suojattinsa, 'Järjestelmän' miehet noin viisi tai seitsemän miljoonaa."

"Sitä minä en myönnä, Bob. Tiedän Barry Conantin voineen tehdä tämän, koska hänellä oli enemmän rahoja käytettävänään kuin sinulla."

"Uskotko sinä sen, Jim? Niin sinä luulet, mutta minä sanon sinulle, että rahoilla ei ollut mitään vaikutusta asian lopulliseen päätökseen. Mikään muu ei siihen vaikuttanut kuin pirullinen järjestelmä, viekkaus ja juonittelu, joille koko pörssipeli perustuu. Tässä, Jim, yksi ainoa mies aukoi suutaan ja huusi käheitä sanoja. Siitä hetkestä, jolloin Barry Conant ilmestyi joukkoomme hamaan poislähtöönsä asti, jolloin me olimme joutuneet häviölle, ei hän käyttänyt ainoatakaan senttiä, enkä minäkään. Hän vaan sanoi 'myyty' useammin ja kauvemmin kuin minä sanoin 'ostan'. Mahdollisesti oli hänellä rahojakin varalta, mahdollisesti myöskin ainoastaan hermoja. Jumala yksin sen tietää, sillä kun Conant oli lopettanut myyntinsä, voi hän 90:stä ostaa takaisin minulle 175:stä myymänsä 50,000 osaketta, jotka murtivat minun voimani. Jim, jos sinä päivänä olisin tiennyt niin paljon kuin tiedän nyt, olisin seisonut siellä siksi kun itse helvetti olisi jäätynyt tai Barry Conant lähtenyt. Sitten olisin pannut hänet ostamaan ne takaisin 280:stä tai 2,080 ja minä olisin kärventänyt hänet ja kaikki hänen Camemeyer- ja 'Standard Oil'-suojattinsa ja pusertanut heiltä heidän joka-ainoan rikoksentahraaman dollarinsa."

"Mitä ihmettä sinä tarkoitat, Bob? Tuo kaikki on hepreaa minulle. Minä en käsitä sinun puheestasi yhtään mitään."

"Et suinkaan, Jim, eikä Wall Streetkaan käsittäisi, jos sattuisi minua kuulemaan. Mutta sinä ja Wall Street tulette käsittämään tämän muutaman päivän perästä. Nyt minä lähden. Minulla on yhtä ja toista tehtävätä."

Hän sieppasi hattunsa ja jätti minut miettimään sanojensa tarkoitusta.

Seuraavana päivänä ottivat sokeri-"bullit" haltuunsa näyttämön keskustan. Pitkin päivää he sitten nakkelivat osakkeita välissään, ikäänkuin tuhannen osaketta olisi ollut heinätukku 200,000 dollarin sijasta -- sillä heti pörssin avattua nousivat ne 200:aan. 'Järjestelmän' joukot pitivät ehdottomasti markkinoita hallussaan. Barry Conant ei väistynyt hetkeksikään sokeriosakkeitten myyntipaikalta ja oli heti valmis tarttumaan hintojen johtoon, kun ne alkoivat kallistella määrätystä suunnastaan. Sähkösanomanauhan tulkitsijoille oli päivänselvää 'Järjestelmän' aikovan kannustaa juoksijoitaan täyteen raviin. Ike Bloomstein, tarkkaan harkitseva vanha konna, joka puhui saksanvoittoisesti ja oli 40 vuoden ajan seurannut jokaista liikettä pörssissä, oli nyt valmis lyömään vetoa kaikki, palatsistaan Viidennen avenyn varrella aina vanhaan olkihattuunsa asti siitä, että kaikki pörssipaperit ja vaihtelut olivat yhtä riippuvaiset keskimäärälaskuista kuin luode ja vuoksi auringosta ja kuusta. Hän huomautti Joe Barnsille, lainausasiaintuntijalle:

"'Cam' ja Öljymiehet ovat rakentaneet ylimääräisen kaidepuun rotanpyydyksen ympärille, sen perästä kun heillä oli kestettävänään taistelu Bob Brownleyta ja Randolphia vastaan. Jos eivät laskuni petä ensi kertaa neljässäkymmenessä vuodessa, saavutetaan tässä loistava ennätys ennen viikon loppua."

"Ajattelen samoin, Ike", vastasi Joe. "Nyt, jos koskaan, pystyvät Barry Conantin terävät hampaat raatelemaan. Sain juuri määräyksen eräältä taholta, alentaa koron vaadittaissa maksettavista arvopaperilainoista neljästä kahteen ja puoleen prosenttiin -- yhteensä kymmenen miljoonaa, joka määräys on annettu sokeriosakkeitten hyväksi. Joku tahtoo tehdä lampaille helpoksi hankkia rahoja heidän ostaakseen niin paljon sokeriosakkeita kuin vaan ikinä tahtovat. Jim, sinä ja minä voisimme ansaita hyvät rahat, jos vaan tietäisimme, missä määrässä Barry ja hänen liittolaisensa aikovat korottaa sokeriosakkeitten hintaa kolme- neljäkymmentä pistettä, vai antavatko ehkä niitten laskea 200:sta 150:en, ennenkuin kelkkansa kääntävät. Mitä arvelet?"

"En ymmärrä, vaikka olen heitä pitänyt silmällä kaiken päivää. Kyllä he ovat jo latoneet lampaat riviin ja ovat valmiit keritsemään, mille taholle hinnat kääntynevätkin. Koskaan en ole nähnyt parempaa tulvaa markkinoilla. Barryn käytöksestä päättäen päivän kuluessa voisi luulla heidän aikovan nostaa sokerin hintaa huomiseen puolipäivään saakka, ja se voi nousta kahteensataan kolmeenkymmeneen tai kahteensataan viiteenkymmeneen. Mutta pari merkkiä viittaa toiseen suuntaan. Ensiksikin, että sokerivaunuissa jo on kieltämättä suurin lasti meheviä, lihavia porsaita, mitä konsanaan on esikaupungeista kuljetettu. Charley Bates sanoo, että jos hänen Washingtonista saamansa sähkösanomat olisivat olleet ensimäiset viestintuojat kapitoliumista tällä viikolla, olisi hän luullut nimihuudon senaatissa, kongressissa tai ministeristöissä olevan kysymyksessä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että 'Cam' ei laske näitä lihavia keinottelijoita asiasta pelkällä rahalla, mikäli hänestä riippuu, ja hänellähän ovat ohjakset käsissään."

"Olet oikeassa, Ike. Jos minä johtaisin tätä teurastusta, en luulisi nostavani hintaa paljon yli 200:n, sillä silloin voisi käydä niin, että toiset joutuisivat kiusaukseen hyökätä saaliin kimppuun ja vetäytyisivät pois pelistä. Mutta vaarallista on tietää, mitä 'Cam' ja nuot nelisilmäiset lurjukset 26 Broadwaylla hommailevat."

"Niin, ja näetkös, Joe, sitten on vielä eräs asia, joka saattaa minut räpyttämään silmiäni ajatellessani hinnan nousevan yli 200:n. Huomenna on perjantai 13 päivä."

"Todellakin, Joe, se meidän myöskin pitää ottaa huomioon, eikä ole ainoatakaan miestä pörssissä tai 'Kadulla', joka ei sitä hoksaisi. Perjantai 13 päivä voisi olla vahingollinen parhaillekin bullmarkkinoille. Sinä ja minä, Ike, tiedämme sen, ja sen on myöskin kokemus osoittanut, mutta tässä täytyy huomata vielä yksi seikka: ei yksikään mies pörssissä tiedä paremmin kuin Barry Conant, mitä perjantai 13 päivä merkitsee. Hän on osannut sen kääntää suojatteinsa eduksi monta kertaa. Barryhän ei ole koko päivänä syönyt mitään pelosta, että ruoka voisi mennä väärään kurkkuun. Hän ei ole jättänyt myyntipaikkaa hetkeksikään. Suoraan sanoen, Ike, tämä sotaretki on minun mielestäni liian monimutkainen. Minä en viitsi sitä enään pohtia, vaan lähden tavallisiin toimiini."

"Samat sanat, Joe. Kuule, Joe, huomasitko Bob Brownleyta tänään? Hän pysytteli lakkaamatta joukon sivulla, ikäänkuin joku olisi varastanut hänen kravattineulansa, ja hän pitäisi vaarilla, koska varas menisi ohi antaakseen tälle korvatillikan. Hän ei ole tehnyt ainoatakaan tarjousta tänään ja kuitenkin pysytteli hän sitkeästi paikallaan. Minä pidin silmällä häntä, sillä minä luulen, että hänellä oli takin hiassa jotain, joka pölyäisi, jos hän sattuisi pudottamaan sen. Luulen Barryn ajatelleen samoin. Bob ei päästänyt häntä näkyvistään eikä Bob itse ole tehnyt tänään ainoatakaan kauppaa. Nyt suljetaan jo muutaman minuutin kuluttua, mutta tuollahan Barry onkin taas keskellä joukkoa ja nyt hän on saanut hinnan nousemaan kahteensataan."

V.

Torstai 12 p. marraskuuta oli ikimuistettava päivä Wall Streetillä. Kun gong-gongin kumahdus ilmoitti pelin siksi päiväksi olevan lopussa, on varmaa, että se kidutettujen sielujen paljous, joka etsii lohdutustaan pörssin ympärillä olevista petollisista, liejuisista hetteistä, pörssin, mihin kaikki heidän toiveensa ovat kiinnitetyt, uudella innolla toivoi tämän soraläjäksi kukistuvan ennen huomispäivää. Varmemmin kuin milloinkaan ennen uskoi pörssi jatkavansa voittokulkuaan huomenna. Sokeriosakkeitten hinta nousi 207.50:een ja muut osakkeet kohosivat samalla. Puolessa tunnissa nousi muutamien rautateitten osakkeet kymmenen pistettä. Pörssiä suljettaessa oli sokeri korkeimmillaan, jännitys tavaton, ja Barry Conant osti niin paljon kuin vaan tarjolla oli. Viimeisen puolen tunnin aikana levisi tieto, että pörssin varsinaiset jäsenet ja keinottelijat, samoin monet puoliksi ammattipelaajat, jotka olivat toimitusliikkeitten palveluksessa, myivät kaikki saatavissa olevat varastonsa kaikin mokomin päästäkseen niistä huomiseen, jolloin oli Wall Streetin pelätty päivä, perjantai kuukauden 13:sta. Mutta myöskin kävi selvästi ilmi kiihkeästä myynnistä sulkemisaikana ja hintain kiinteydestä -- sillä ne eivät olleet vähintäkään horjuneet osakkeita yhä suurissa tukuissa myytäessä -- että huominen merkkipäivä oli määrätty jonkun mahtavan liiton eduille soveliaaksi. Pörssiä suljettaissa olisivat useat myyjät, jos olisivat saaneet vielä viisi minuuttiakaan aikaa, ostaneet takaisin kaikki myymänsä osakkeet, vaikka olisivat vähän tappiotakin kärsineet, sillä he rupesivat aavistamaan joutuneensa satimeen. Ja heidän levottomuutensa yhä eneni, kun vähän jälkeenpäin julaistiin seuraava tiedonanto:

"Kun Barry Conant eilen pörssin suljettua lähti sieltä, huomautti hän eräälle toiselle välittäjälle: 'Kello kolme huomenna tulee perjantai 13 päivä saamaan toisen merkityksen Wall Streetillä'. Tämän otaksutaan tarkoittavan hämmästystä herättävää käännettä huomispäivän sokerimarkkinoissa."

"Katu" tiesi tämän tiedonannon julkaisseen sanomalehtitoimiston olevan hyvissä väleissä Barry Conantin ja "Järjestelmän" kanssa eikä koskaan painattavan mitään heille epämieluista. Tämä siis ennusti lähenevää voittoa _bulleille_ ja suurta tappiota _beareille_.

Muutkin kuin Ike Bloomstein olivat huomanneet Bob Brownleyn pysyttelevän sokeriosakkeitten myyntipaikan läheisyydessä koko päivän, mutta kun sulkemisaika tuli ja meni hänen puuttumatta mihinkään kauppoihin, eivät hänen välittäjätoverinsa sen enempää häntä enään ajatelleet. Wall Street voi käyttää ainoastaan "toimijoita." Runoilija ja ajattelija ei Saharan erämaassakaan voi niin yksinään ja häiritsemättä työskennellä kuin Wall Streetillä kello kymmenen ja yhdentoista välillä. Joku viisas mies on sanonut, että ihmisen ajatukset, samoinkuin kaivoämpäri, eivät voi päästä täyttä määräänsä edemmäksi. Wall Streetin miehen ajatukset alkavat ja päättyvät dollareihin. Tavallisen kuolevaisen harrastukset ovat niille aivan vieraat.

Perjantai 13 päivä koitti pukeutuneena luihin ja ytimiin tunkevaan, kosteaan, valahtelevaan sumupukuun, jota ei juuri voinut kutsua sateeksikaan. Se oli tällainen New-Yorkin päivä, joka antaa epäröivälle itsemurhaajalle uutta rohkeutta katkaista elämänlangan. Kello kymmenen ajoissa oli kosteus laskeutunut niin raskaana pörssin ja sitä ympäröivien paheenluolien yli, että se jäähdytti taistelukiihkoisimmankin härän (bull) intoa. Ei mikään ihmisluokka ole sään vaikutuksille niin herkkä kuin pörssipelaajain. Tiedetään aivan varmaan pelottoman pelisankarin lykänneen toistaiseksi kauvan suunnittelemansa keikauksen vaan siksi, että epäsuotuisa ilma täytti hänen verensä lannistavalla, jähmettävällä kylmyydellä. Tulossa olevan sokeri-ilotulituksen vuoksi olivat pörssin jäsenet kokoontuneet aikaisin; välittäjäkonttorit olivat täpö täynnä ennen kello kymmentä; New-Yorkin vieläpä Bostonin, Philadelphian ja muitten keskuskaupunkien aamulehdet sisälsivät juttuja odotettavissa olevasta suuresta sokeriosakkeitten hinnan ylennyksestä. Asiaa tuntevat vainusivat "Järjestelmän" vaikutusta näissä uutisissa ja tiesivät, ettei tämä innokas yhdistys pelkän unettomuuden tähden pitänyt kokousta yöllä. Kaikki merkit viittasivat pahinta laatua olevan teurastuksen tulevan tapahtumaan niin selvästi, että karhut (the bears) ja tilapäiset keinottelijat tunsivat itsellään olevan sangen vähän toiveita onnettoman päivämäärän ja huonon sään tähden.